Keskustelua raskaammasta musiikista ›

martti.k: Olen nyt kuunnellut levyn about 7 kertaa kokonaisuudessaan. Tarkimmin ehkä samalla katsoen artbookin mukana tulleita visuaaleja ja lukiessa lyriikoita.
Pakko sanoa, että en allekirjoita noin 90 prosenttiä kommenteistä mitä täällä on; Tämähän on hyvä levy. Muutama biisi mistä en juuri välitä, mutta vaikka yleensä kaipaankin sitä ysäri-funkahtavaa-catchy-meininkiä niin tämä Train Of Thought rankkuus toimii. Dead Asleep tuntui aluksi ihan paskalta biisiltä, mutta nyt on muodostumassa levyn parhaimmistoon. Raskas kuin elämä. Bend the Clock on hieno biisi sooloineen ja jopa Broken Man, josta singlenä en pitänyt tippaakaan tuntuu hyvältä kokonaisuuden keskellä.
 
Upeaa, että Labrie laulaa omalla mukavuusalueellaan ja Rudess pidetään suhteellisen hyvin aisoissa. Myungia olisi toivonut enemmän.
 
Omasta mielestäni parasta Dream Theateria PITKIIIIIN aikoihin.
Innolla odotan Turun keikkaa ja ei haittaa tippaakaan, että soittavat levyn siellä kokonaisuudessaan.
 
Joo kyllähän tässä hyviäkin hetkiä on kuten totesitkin mutta muuten kokonaisuus jää jotenkin "hajanaiseksi" (näin paremman ilmaisun puutteessa)... Joten jäänee vähän keskitason levyksi näin omassa DT-backcatalogin tarkastelussa. Muuten tuliko kenellekään muulle King Crimson-vibeä tuossa In The Arms Of Morpheusissa (ainakin ekan minuutin aikana)? Liekö tehty tarkoituksella jonkinlaisena "tribuuttina" em. bändille?

Pedroz: Nyt ovat jossain haastiksissa puhuneet, että koko levyn pariin siirryttäisiin syksyllä, mutta epäilen, että näissä jutuissa on ehkä ameriikkanäkökulmaa, kun seuraava sikäläinen legi on silloin tiedossa. Ehkäpä tällä puolella Atlanttia jo kesällä.
 
Nyt kun katson noita muita kesän keikkoja, niin festarikiertuehan tuo pitkälti on. Tuskin on tiedossa mitään yksittäistä evening with -iltamaa vaan lyhkäisempi setti. Voisi kuvitella, että loppuvuodesta tai ensi vuonna on sitten varsinainen uuden levyn käsittävä kokopitkä setti Euroopassakin.

Kuuntelin tämän tuossa eilen illalla ja tänään aamupäivällä pyöräytin pari biisiä uudelleen.
 
Jäsen Vessajono jossakin yhteydessä totesi, että bändin valttina oli joskus ennen muinoin yllätyksellisyys, mutta nykyään se on hukassa. Eilen kun tätä junassa kuuntelin, keskityin parin biisin verran vain kuunteluun, ja toden totta, miltei jokainen jippo oli niin ennalta-arvattavaa, ettei oikeastaan missään vaiheessa tullut sellaisia fiiliksiä, että olipas kivan kuuloista.
 
Bend The Clock oli jostakin syystä ihan kiva poikkeus, kauas tämäkin jää vanhojen päiviein DT:stä, mutta ihan kuunneltava kipale. A Broken Man oli kaikessa ennalta-arvattavuudessaan aika tylsä, mutta silti ehkä yksi levyn parhaiten toimivista kappaleista. Vaikka sinkut tuli kuunneltua pariin kertaan, niin sinkkujen kuunteluissa tuntui kuitenkin menevän ohi yksi kohta: Night Terrorin siinä noin 3:50 alkava kohta. Tuo tuntui albumin kuuntelun aikana olevan oikeastaan sellainen yksi niistä ainoista kohdista, joka sai vähän hymynkaretta suupieleen. Eihän tuokaan mitään erikoista ole DT:n mittakaavassa, mutta oikeastaan yksi ainoita levyltä minun mieleeni jääneistä kohdista oli tuo.
 
Jossakin kohdassa kuuntelin, että möyriipäs kitarat matalalta, onkohan Petrucci siirtynyt 8-kielisiin, mutta en löytänyt pikaisesti tuota kohtaa, enkä kyllä jaksa kaivaa esiin, mutta jäi vain mietityttämään. Joka tapauksessa, kun levyä kuuntelee, niin koko ajan tuli mieleen, että Myungin rooli on aika turhauttava nykyään, basso ei pääse oikein enää missään vaiheessa millään tavalla esiin, ja jos se pääseekin, niin se vain tuplaa kitaroita.

Morpheus on vedetty 8-kielisellä. Se herätyskellokohta siinä alussa onkin yksi levyn siisteimpiä.

Shredator: Morpheus on vedetty 8-kielisellä. Se herätyskellokohta siinä alussa onkin yksi levyn siisteimpiä.
 
samaa mieltä! Rajun kuuloinen!
 
Tossa Dead Asleepissä hienosti vedetään sooloilla beyond This LIfe tyyliin. Rudessin kiippasoundit pitkästä aikaa jotain millenium-tyyppistä ja sointukierto sama.

Sori tuplaviestistä; mutta JOS nyt soittavat koko levyn niinkuin lupailivat niin onhan tuolla huikeita juttuja mitä odottaa:
Juuritin tuo Morpheuksen aloitus, Midnight Messiah, Broken Man, Bend the Clock. Varmasti toimivat todella hyvin livenä.
Oletetaan vielä että Labbis ei ole kipeä ja vetää tuolla omalla safety zonella niin ei voi varmasti moittia.
 
Siihen vielä Just Let Me Breathe ja The Glass Prison päälle niin eiköhän yleisö ole SOLD!

The Shadow Man Incidentille alan vähitellen lämmetä. Ei se nyt mikään historiankirjoihin jäävä mestariteos oo, mutta siinä on sentään jotain yritystä. Oon tosin siitä huolimatta edelleen sitä mieltä, että siinä on ainakin kymmenen minuuttia tyhjäkäyntiä.
 
Bend the Clock on sit se toinen biisi jota on tullut kuunneltua. Loppuja biisejä ei, koska en vaan keksi yhtään mitään järkevää ja perusteltua syytä sille, miksi kukaan haluaisi kuunnella niitä.

Bendaa clockii on kyl vitu hyvä biisi sooloineen kaikkineen ja miten se on edes päätynyt tälle levylle niin melkoinen arvoitus. Löytyy melodia, järkevä kappalerakenne ja soolokitarointikin vielä. Nostaa levyn kokonaisarvosanan 2/5.

Kauhia ku täällä ollaan nyt niin vastarannan kiiskeinä. Ei kai se nyt niin paska levy ole? Oliko odotukset jossain SFAM part 2 ?
No okei, ymmärrän kyllä täysin mistä tällä motkotetaan. Itse pidän levystä, mutta kyllä myönnän itsekin, että Dream Theater alkaa olla taiteellisesti tiensä päässä.
 
Olisi mahtava jos tekisivät seuraavaksi vaikka (puoli)akustisen levyn, jossa Portnoy vetäis sudeilla. Hyviä balladeja ja hitaita biisejä tekevät vieläkin niin levyllinen about sellasta ois aika jees. Labbiksen viimeisen soololevy oli hyvin pitkälti sellaista ja minusta se oli todella hyvä setti.
Selvästikkään 90-luvun arvaamattomuuten ei enää kyetä.

martti.k: Selvästikkään 90-luvun arvaamattomuuten ei enää kyetä.
 
Tuskin siihen pyritäänkään. Kunhan vaan soittelevat musaa josta tykkäävät, tuskin siellä kämpillä hirveästi mietitään, että pitäisi olla jotenkin uranuurtava.

martti.k: Kauhia ku täällä ollaan nyt niin vastarannan kiiskeinä. Ei kai se nyt niin paska levy ole? Oliko odotukset jossain SFAM part 2 ?
 
Ennemmin olettaisin että odotettiin jotenkin Images & Words pt.2:sta... Ikävä kyllä se aika ja tyyli oli ja meni kauan sitten. Siihen pitäisi itse kunkin jo tottua.

No okei, ymmärrän kyllä täysin mistä tällä motkotetaan. Itse pidän levystä, mutta kyllä myönnän itsekin, että Dream Theater alkaa olla taiteellisesti tiensä päässä.
 
Vaikea sanoa tuohon muuta kuin onko DT:sta tullut progemetalin ACDC (jos vertaus mitenkään sallitaan)? Viimeisimmät levyt (no paitsi Ashtonishing) kyllä antavat vähän sellaista kuvaa että pysytellään tiukasti omalla mukavuusalueella ja jätetään isommat musiikilliset kokeilut vähemmälle. Eli pelataan varman päälle.
 
Olisi mahtava jos tekisivät seuraavaksi vaikka (puoli)akustisen levyn, jossa Portnoy vetäis sudeilla. Hyviä balladeja ja hitaita biisejä tekevät vieläkin niin levyllinen about sellasta ois aika jees. Labbiksen viimeisen soololevy oli hyvin pitkälti sellaista ja minusta se oli todella hyvä setti.
Selvästikkään 90-luvun arvaamattomuuten ei enää kyetä.
 
No siitä se vasta alkaisikin itku ja älämölö jos tuo akkarilevy toteutuisikin (jyrkkä yleistys)... Itsekään en oikein jaksaisi kokonaista levyä akkarimusaa (edes puoliakustisenakaan) kuunnella. Jännä juttu sinänsä kun mainitsit tuon LaBrien viimeisimmän niin siinä toteutus oli suht kohdillaan kun jaksoin kuunnella sen peräti kokonaan;). Peräti useammankin kerran ja peräti nukahtamattakin;). Muutama biisi oli ihan ok ja loput vähän sitä ja tätä.. Mutta pystyisikö DT tekemään vastaavasti yhtä hyvää tai edes kohtalaista akkarilevyä (ainakin omaan makuuni sopivaa) jääneekin varmaan arvoitukseksi... Siihen voin ottaa lopullisesti kantaa vasta sitten kun olen kuullut sen.

Muutaman läpikuuntelun jälkeen alkaa alkupettymyksen jälkeen maistua tämä uusin, ainakin osittain.
 
Bend the Clock ehdottomasti levyn paras biisi, sen jälkeen The Shadow Man Incident. Nämä kaksi kestävät hyvin vertailun bändin aiempaan tuotantoon nähden. The Arms of Morpheus, Night Terror ja Midnight Messiah ovat sellaista "ihan kiva" -tason DT:tä, ehkä juuri tuossa parhausjärjestyksessä. Hyviä kohtia löytyy näistä, mutta kokonaisuudessa vähän liikaa kaikkea.
 
A Broken Man, Dead Asleep ja Are we Dreaming? ovat sitten sitä jöötiosastoa.
 
Yleisellä tasolla Rudess on pidetty yllättävän aisoissa ja levy on ehdottomasti kitaravetoinen. Petruccin soolot ovat maukkaita, ja niissä ehkä aiempaa vähemmän sitä pelkkää teknisen taikuruuden esittelyä ja enemmän erittäin tyylikkäitä koukkuja ja melodioita. LaBrie toimii, kun ei edes yritä sitä korkeinta rekisteriään tällä levyllä käyttää.
 
Summa summarum: ihan jees pläjäys, mutta ei lähelläkään esim. A Dramatic Turn of Eventsin tasoa. Mooren aikaisiin nyt ei viitsi edes verrata.
 
Osaako muuten joku sanoa, onko tuleva Turun keikka "An Evening With" -tyyppinen pitkä setti väliajalla? Lipussa tai tapahtumasivulla ei ainakaan ole mitään mainintaa lämppäristä, special guestseista tai mistään.

Guitaristi: Osaako muuten joku sanoa, onko tuleva Turun keikka "An Evening With" -tyyppinen pitkä setti väliajalla? Lipussa tai tapahtumasivulla ei ainakaan ole mitään mainintaa lämppäristä, special guestseista tai mistään.
 
Tuossa tämän sivun ylälaidassa justiinsa spekuloin, että kun kiertue on muuten hyvinkin festaripainotteinen, niin en usko Turussakaan olevan mikään mammuttisetti. Toisaalta nyt viime aikoina bändi on alkanut vihdoin pikkuisen varioimaan soittolistaansa, joten voihan se olla, että tuota kohdellaan vähän sellaisena intiiminä kenraaliharjoituksena, jossa ehkä vedetään isompi kasa biisejä, joista myöhemmät festarisetit sitten valikoiden koostetaan. Eli mitään oikeaa tietoa ei varmastikaan vielä ole olemassa, mutta tällaista haistelen.

Joku muuten veti tänään (tai siis eilen) Voicessa Another Dayn. Oli kyllä hauska yllätys, ja bändi soitti hyvin vaikka olikin vähän hassusti sovitettu/lyhennetty versio alkuperäisestä.

martti.k: Kauhia ku täällä ollaan nyt niin vastarannan kiiskeinä. Ei kai se nyt niin paska levy ole? Oliko odotukset jossain SFAM part 2 ?
 
Se on se mnetin mentaliteetti, mitään uutta ei voi kehua eikä kuunnella. *sarkasmia*
 
Ei sillä, että tää uusin DT kiinnostais juurikaan yhtään, en kuulu fanikuntaan. Vaikka Under a glass moonin kitarasoolo omia lemppareita ikinä.

lucbass: Ei sillä, että tää uusin DT kiinnostais juurikaan yhtään, en kuulu fanikuntaan.
 
Ei pahalla mutta itse en kommentoi sellaisten bändien/artistien topikeissa joiden fanikuntaan en kuulu...

lucbass: Se on se mnetin mentaliteetti, mitään uutta ei voi kehua eikä kuunnella. *sarkasmia*
 
Ei sillä, että tää uusin DT kiinnostais juurikaan yhtään, en kuulu fanikuntaan. Vaikka Under a glass moonin kitarasoolo omia lemppareita ikinä.
 
Turha kommentti, ei jatkoon.

Turun Sanomat haastatteli James LaBrietä. Huomiota herätti Turun keikkasettiin liittyvä osio - hittikimara uuden albumin sijaan?
 
"-Teet taustatyösi huolellisemmin kuin minä! Sattumahan tuo on, joskin aika siisti sellainen.
 
Sattuma, johon Dream Theater -solisti James LaBrie viittaa, on se, että vuoden 2009 Black Clouds & Silver Linings yhtyeen edellinen albumi, jolla rumpali Mike Portnoy soitti alkaa kappaleella A Nightmare to Remember. Vaikka kappale ei käsittele unen erityishäiriöitä, kuten tekee Portnoyn paluuta juhlistava, helmikuussa julkaistu Parasomnia, on sen nimessä temaattinen yhteys uuteen levyyn.
 
Parasomnia ei ole Dream Theaterin ensimmäinen konseptialbumi. Progressiivisen metallin jättiläinen tunnetaan myös useammalle levylle yltävistä temaattisista jatkumoista. Halki levyn kulkevaa teemaa voi siis kutsua klassiseksi Dream Theater -ratkaisuksi.
 
Toisaalta yhtenäinen teema rakentaa Parasomnialle oman vahvan identiteettinsä, eikä levy jää vain klassisen kokoonpanon paluun juhlistukseksi jota se toki myös on.
 
-Hei, sinunhan pitäisi hoitaa haastatteluni puolestani! Erittäin hyvin muotoiltu. Niin musiikin kuin sanoitusten kautta rakentuvat dramaattiset temaattiset kokonaisuudet ovat iso osa Dream Theaterin identiteettiä. Rakastamme rakentaa eeppisiä biisejä, kuten uuden levyn päättävä The Shadow Man Incident, jolla soi jo aiemmin levyllä vastaan tulleita sävelmotiiveja.
 
Parasomnioita eli unen erityishäiriöitä ovat muun muassa painajaisunet, unihalvaukset ja unissakävely. Painajaisia näkevät lähes kaikki ja satunnaisia unihalvauksia kokee jopa 40 prosenttia ihmisistä. Parasomnia-diagnoosi edellyttää oireiden toistuvuutta ja haitallisuutta.
 
-Kun kitaristi John Petrucci toi parasomniat muille Dream Theaterin jäsenille mahdollisena levyn temaattisena lähtökohtana, perehtyivät toiset aiheeseen. Opittuaan, miten raskaita koettelemuksia unihäiriöt monille ovat, olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että tematiikka istuisi Dream Theaterille erinomaisesti.
 
-Aiheen valinta selkeytti ajatuksiamme tulevan levyn musiikillisesta ilmeestä ja toi tekeillä oleviin biiseihin raskaita, pahaenteisiä, aavemaisiakin sävyjä laajempaa dynamiikkaa unohtamatta. Broken Manissa ja Bend the Clockissa on kauniita, seesteisiä sävyjäkin, kun taas Dead Asleep on äärimmäisen synkkä ja aavemainen, LaBrie luonnehtii.
 
Painajaisista ei ole kyse, kun Dream Theater juhlistaa keikoilla klassisessa kokoonpanossaan 40-vuotista taivaltaan. Tuon kokoonpanon muodostavat LaBrie, Portnoy, Petrucci, basisti John Myung ja kosketinsoittaja Jordan Rudess.
 
-Niin kornilta kuin se kuulostaakin, jokainen ilta lavalla on meille tilaisuus juhlia sitä, keitä ja mitä me olemme. Voimme rehellisesti sanoa, että meillä on todella hauskaa yhdessä, naurua ja vitsailua keikoilla riittää, LaBrie kertoo.
 
Portnoyn paluu oli fanien odottama, välillä hyvin epätodennäköiseltäkin vaikuttanut käänne. Etenkin LaBrien ja Portnoyn välit ehtivät tulehtua ennen kuin Portnoy saapui yleisön joukkoon Dream Theaterin keikalle 2022 ja kaksikko kohtasi ensimmäistä kertaa runsaaseen vuosikymmeneen.
 
Palattuaan Portnoy on ottanut jälleen vastuun keikoilla esitettävien kappaleiden valikoinnista. LaBrie ei säästele sanojaan hehkuttaessaan rumpalin kykyä luoda toimivia keikkakokonaisuuksia.
 
-Mike on ennen kaikkea maailman suurin Dream Theater -fani, joten hän osaa katsoa asiaa faniemme näkökulmasta, hahmottaa mitä he haluaisivat kuulla.
 
LaBrie korostaa, ettei Portnoyn hahmotuskyky rajoitu äsken mainittuun. Hän luonnehtii rumpalin aivoja holviksi, jonne on arkistoituna tiedot siitä, mitä kappaleita Dream Theater on missäkin maassa ja kaupungissa edellisellä vierailullaan soittanut.
 
-Hän on hyvin huolellinen ja analyyttinen keikkasettejä suunnitellessaan. Ja kun hän niin intohimoisesti niihin suhtautuu, annamme ilolla hänelle vastuun niistä. Tällä kiertueella jatkamme Turusta Tukholmaan. Emme välttämättä soita kaikkia samoja biisejä molempina iltoina, riippuen siitä, mitä soitimme edellisellä Tukholman vierailullamme.
 
Mitä tahansa Dream Theater Turussa soittaakin, kuullaan biisit livenä täällä ensimmäistä kertaa. Yhtye on vieraillut Suomessa lähes 20 kertaa, mutta ei koskaan ennen Turussa.
 
-Ja sehän tuo ihan oman kulmansa siihen, mitä meidän tulisi soittaa kaupungissanne. Setin tulisi havainnollistaa, mistä Dream Theaterissa on kyse, sellaisillekin kuulijoille, jotka eivät ole koskaan meihin törmänneet. Haastava tehtävä, mutta olen varma, että Mike suoriutuu siitä loistavasti.
 
Dream Theaterille on kertynyt joukko klassikoiksi muodostuneita kappaleita, mutta yhtye tuntuu olevan vapaa hiteistä, jotka on pakko esittää kiertue ja keikka toisensa jälkeen.
 
-Poikkeus tuohon on Pull Me Under, jonka soitamme aina, LaBrie huomauttaa.
 
Vaan toimittaja olikin paikalla Provinssirockissa 2002, jolloin Images and Words -levyn (1992) avaavaa yhtyeen tunnetuinta kappaletta ei kuultu.
 
-Ai? Taisimme siirtää biisin jäähylle tuon keikan tai ehkä koko kiertueen ajaksi, olimme kai hetkellisesti kyllästyneet siihen. Mutta mielellämme me sitä soitamme, onhan se iso biisi meille, se teki meistä tunnettuja.
 
Toimittaja tutustui Dream Theateriin 1994, kun Radio Mafian aalloilla kajahti Suomen Virallinen Lista -ohjelmassa Innocence Faded. Yllättävää kyllä, tarttuva kappale ei valikoitunut Awake-levyn singleksi.
 
-Vau, hieno ensikosketus bändiin. Olen samaa mieltä, Innocence Faded olisi voinut klassisine Kansas-sävyineen olla iso biisi meille. Vastaavia tapauksia on muitakin. I Walk Beside You olisi voinut toimia singlenä hienosti Octavarium-aikoina.
 
Tuollaiset biisit ovat helpompia portteja Dream Theateriin kuin Take the Time tai Learning to live. Mutta toisaalta, olemme sen verran eklektinen bändi, etteivät popimmat biisit kerro meistä koko totuutta."

Täytyy tuohon viimeiseen sanoa että Klasu soitti onneksi Metalliliitossa ensin Metropolis pt. 1 -kipaleen ja seuraavalla viikolla Pull Me Underin. En tiedä olisinko innostunut bändistä lainkaan jos olisikin valinnut toisinpäin, koska Pull Me Under ei minusta ollut kummoinen kipale.

Stoalainen: Turun Sanomat haastatteli Jame LaBrietä. Huomiota herätti Turun keikkasettiin liittyvä osio - hittikimara uuden albumin sijaan?
 
"-Teet taustatyösi huolellisemmin kuin minä! Sattumahan tuo on, joskin aika siisti sellainen.
 
Sattuma, johon Dream Theater -solisti James LaBrie viittaa, on se, että vuoden 2009 Black Clouds & Silver Linings yhtyeen edellinen albumi, jolla rumpali Mike Portnoy soitti alkaa kappaleella A Nightmare to Remember. Vaikka kappale ei käsittele unen erityishäiriöitä, kuten tekee Portnoyn paluuta juhlistava, helmikuussa julkaistu Parasomnia, on sen nimessä temaattinen yhteys uuteen levyyn.
 
Parasomnia ei ole Dream Theaterin ensimmäinen konseptialbumi. Progressiivisen metallin jättiläinen tunnetaan myös useammalle levylle yltävistä temaattisista jatkumoista. Halki levyn kulkevaa teemaa voi siis kutsua klassiseksi Dream Theater -ratkaisuksi.
 
Toisaalta yhtenäinen teema rakentaa Parasomnialle oman vahvan identiteettinsä, eikä levy jää vain klassisen kokoonpanon paluun juhlistukseksi jota se toki myös on.
 
-Hei, sinunhan pitäisi hoitaa haastatteluni puolestani! Erittäin hyvin muotoiltu. Niin musiikin kuin sanoitusten kautta rakentuvat dramaattiset temaattiset kokonaisuudet ovat iso osa Dream Theaterin identiteettiä. Rakastamme rakentaa eeppisiä biisejä, kuten uuden levyn päättävä The Shadow Man Incident, jolla soi jo aiemmin levyllä vastaan tulleita sävelmotiiveja.
 
Parasomnioita eli unen erityishäiriöitä ovat muun muassa painajaisunet, unihalvaukset ja unissakävely. Painajaisia näkevät lähes kaikki ja satunnaisia unihalvauksia kokee jopa 40 prosenttia ihmisistä. Parasomnia-diagnoosi edellyttää oireiden toistuvuutta ja haitallisuutta.
 
-Kun kitaristi John Petrucci toi parasomniat muille Dream Theaterin jäsenille mahdollisena levyn temaattisena lähtökohtana, perehtyivät toiset aiheeseen. Opittuaan, miten raskaita koettelemuksia unihäiriöt monille ovat, olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että tematiikka istuisi Dream Theaterille erinomaisesti.
 
-Aiheen valinta selkeytti ajatuksiamme tulevan levyn musiikillisesta ilmeestä ja toi tekeillä oleviin biiseihin raskaita, pahaenteisiä, aavemaisiakin sävyjä laajempaa dynamiikkaa unohtamatta. Broken Manissa ja Bend the Clockissa on kauniita, seesteisiä sävyjäkin, kun taas Dead Asleep on äärimmäisen synkkä ja aavemainen, LaBrie luonnehtii.
 
Painajaisista ei ole kyse, kun Dream Theater juhlistaa keikoilla klassisessa kokoonpanossaan 40-vuotista taivaltaan. Tuon kokoonpanon muodostavat LaBrie, Portnoy, Petrucci, basisti John Myung ja kosketinsoittaja Jordan Rudess.
 
-Niin kornilta kuin se kuulostaakin, jokainen ilta lavalla on meille tilaisuus juhlia sitä, keitä ja mitä me olemme. Voimme rehellisesti sanoa, että meillä on todella hauskaa yhdessä, naurua ja vitsailua keikoilla riittää, LaBrie kertoo.
 
Portnoyn paluu oli fanien odottama, välillä hyvin epätodennäköiseltäkin vaikuttanut käänne. Etenkin LaBrien ja Portnoyn välit ehtivät tulehtua ennen kuin Portnoy saapui yleisön joukkoon Dream Theaterin keikalle 2022 ja kaksikko kohtasi ensimmäistä kertaa runsaaseen vuosikymmeneen.
 
Palattuaan Portnoy on ottanut jälleen vastuun keikoilla esitettävien kappaleiden valikoinnista. LaBrie ei säästele sanojaan hehkuttaessaan rumpalin kykyä luoda toimivia keikkakokonaisuuksia.
 
-Mike on ennen kaikkea maailman suurin Dream Theater -fani, joten hän osaa katsoa asiaa faniemme näkökulmasta, hahmottaa mitä he haluaisivat kuulla.
 
LaBrie korostaa, ettei Portnoyn hahmotuskyky rajoitu äsken mainittuun. Hän luonnehtii rumpalin aivoja holviksi, jonne on arkistoituna tiedot siitä, mitä kappaleita Dream Theater on missäkin maassa ja kaupungissa edellisellä vierailullaan soittanut.
 
-Hän on hyvin huolellinen ja analyyttinen keikkasettejä suunnitellessaan. Ja kun hän niin intohimoisesti niihin suhtautuu, annamme ilolla hänelle vastuun niistä. Tällä kiertueella jatkamme Turusta Tukholmaan. Emme välttämättä soita kaikkia samoja biisejä molempina iltoina, riippuen siitä, mitä soitimme edellisellä Tukholman vierailullamme.
 
Mitä tahansa Dream Theater Turussa soittaakin, kuullaan biisit livenä täällä ensimmäistä kertaa. Yhtye on vieraillut Suomessa lähes 20 kertaa, mutta ei koskaan ennen Turussa.
 
-Ja sehän tuo ihan oman kulmansa siihen, mitä meidän tulisi soittaa kaupungissanne. Setin tulisi havainnollistaa, mistä Dream Theaterissa on kyse, sellaisillekin kuulijoille, jotka eivät ole koskaan meihin törmänneet. Haastava tehtävä, mutta olen varma, että Mike suoriutuu siitä loistavasti.
 
Dream Theaterille on kertynyt joukko klassikoiksi muodostuneita kappaleita, mutta yhtye tuntuu olevan vapaa hiteistä, jotka on pakko esittää kiertue ja keikka toisensa jälkeen.
 
-Poikkeus tuohon on Pull Me Under, jonka soitamme aina, LaBrie huomauttaa.
 
Vaan toimittaja olikin paikalla Provinssirockissa 2002, jolloin Images and Words -levyn (1992) avaavaa yhtyeen tunnetuinta kappaletta ei kuultu.
 
-Ai? Taisimme siirtää biisin jäähylle tuon keikan tai ehkä koko kiertueen ajaksi, olimme kai hetkellisesti kyllästyneet siihen. Mutta mielellämme me sitä soitamme, onhan se iso biisi meille, se teki meistä tunnettuja.
 
Toimittaja tutustui Dream Theateriin 1994, kun Radio Mafian aalloilla kajahti Suomen Virallinen Lista -ohjelmassa Innocence Faded. Yllättävää kyllä, tarttuva kappale ei valikoitunut Awake-levyn singleksi.
 
-Vau, hieno ensikosketus bändiin. Olen samaa mieltä, Innocence Faded olisi voinut klassisine Kansas-sävyineen olla iso biisi meille. Vastaavia tapauksia on muitakin. I Walk Beside You olisi voinut toimia singlenä hienosti Octavarium-aikoina.
 
Tuollaiset biisit ovat helpompia portteja Dream Theateriin kuin Take the Time tai Learning to live. Mutta toisaalta, olemme sen verran eklektinen bändi, etteivät popimmat biisit kerro meistä koko totuutta."
 
Täähän se nyt on vähän ankeeta kun viimeks nimenomaan sanoivat että seuraavalla kerralla tulee Parasomnia kokonaan ja nyt sitte vaan best of eikä edes evening with mitalla koska tuskinpa tuo Parasomnia rundi tänne enää edes yltää ku näin tiuhaan käyvät.