Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Ensimmäisellä kuuntelulla käteen jäi lukematon määrä "Dream Theaterismeja", jotka ollaan kuultu niin monta kertaa ennenkin. Ehkä täältä ne parhaat biisit ja kohdat löytyvät seuraavilla kerroilla.

Nytku tää päivä menny Parasomniaa kuunnellessa ni tajus miks tästä piti heti, levyhän on hyvin pitkälti The Astonishing vaan lyhennettynä. Bend The Clock ja The Shadow Man varsinki molemmat ihan suoraan Astonishingilta

Portnoy on laitettu Drumeo-kanavalla vetämään vaikka mitä Taylor Swiftistä Tooliin ja nyt Portnoy laittoi itse kanavan vetäjän opettelemaan Midnight Messiah -biisin parissa tunnissa ja soittaa kyllä ihan tolkuttoman komeasti ton lopullisen version. Mun lempparikanava juutuubissa tällä hetkellä. https://www.youtube.com/watch?v=1YTaSI2kk5k

Kontiak: Parasomnia kuulostaa ihan samalta kuin SFAM (ja kaikki DT-levyt sen jälkeen) ja/eli todella erilaiselta kuin I&W.
 
Sellainen yksi ja sama jatkuva monotoninen SFAM-surina.
 
Hmm, mielenkiintoista. Mä en taas löydä mitään yhtymäkohtia SFAM:in ja Parasomnian väliltä. I&W toki on täysin uniikki kokonaisuutensa, ja sille tasolle bändi ei ole koskaan enää yltänyt.
 
Itelle nämä vikat DT-levyt on pitkälti samaa jatkumoa. Aina vaan (raskaita) kitarariffejä peräjälkeen, laulumelodiat tylsiä ja mielikuvituksettomia, Rudess vetelee väleihin omia sirkusjuttujaan jne. Jotain rohkeampia ratkaisuja kaivattaisiin biisinkirjotukseen, jotta päästäisiin vähän taas boksin ulkopuolelle.
 
Mainittakoon että Bend The Clockissa oli jotain uutta yritystä, mutta vähän tylsäksi jäi sekin lopulta. The Shadow Man Incidentistä odotin jotain Octavariumin ja Count Of Tuscanyn tasoista mestariteosta, mutta siitä tavoitteesta jäätiin ja kauas.

JeKo: Jotain rohkeampia ratkaisuja kaivattaisiin biisinkirjotukseen, jotta päästäisiin vähän taas boksin ulkopuolelle.
 
Voisin kuvitella jos itse soittaisin DT:ssa niin olisi vähän pään vaivaa biisien teossa kun pitäisi ottaa huomioon hc-fanien se "hewimpi osasto" ja sitten ne "muutkin" jotka haluaisivat niitä "rohkeampia ratkaisuja" biiseihin.. Molempien yhdistäminen lienee aikamoista tasapainoilua kun pitäisi samalla olla itselleenkin rehellinen ja ns. seistä tekemänsä musan takana 100%:sti? Haluanko tehdä oikeasti "rohkeampia ratkaisuja" biiseihin vain miellyttääkseni jotakuta tiettyä ryhmää fanikunnassa? Näitä kysymyksiä varmasti pohditaan monissa muissakin bändeissä...

Regalis Apertura: Voisin kuvitella jos itse soittaisin DT:ssa niin olisi vähän pään vaivaa biisien teossa kun pitäisi ottaa huomioon hc-fanien se "hewimpi osasto" ja sitten ne "muutkin" jotka haluaisivat niitä "rohkeampia ratkaisuja" biiseihin.. Molempien yhdistäminen lienee aikamoista tasapainoilua kun pitäisi samalla olla itselleenkin rehellinen ja ns. seistä tekemänsä musan takana 100%:sti? Haluanko tehdä oikeasti "rohkeampia ratkaisuja" biiseihin vain miellyttääkseni jotakuta tiettyä ryhmää fanikunnassa? Näitä kysymyksiä varmasti pohditaan monissa muissakin bändeissä...
 
Tämä on hyvä kysymys, mutta toisaalta bändi on jatkanut tällä riffi-intro - junttariffisäe - dramaattisen melodian kertosäe - soolo-osio - dramaattisen melodian kertosäe -konseptilla jo pari vuosikymmentä. Varmasti on tullut uusia fanejakin, mutta silti valtaosa kaipailee sinne 90-luvun monipuolisempaan ja kokeellisempaan aikaan. Luulisi bändin tekevän tästä niitä oikeita johtopäätöksiä, vaikka se grammy nyt Alienista tulikin. Tai no, elämänsaavutus-grammyhän se oikeasti oli.

JeKo: Mainittakoon että Bend The Clockissa oli jotain uutta yritystä, mutta vähän tylsäksi jäi sekin lopulta.
 
Petrucci tuottanut proge-genreen 71-minuuttisen teemalevyn ja kuulijoille jää joku yksittäinen riffi, soolo tai kertosäe mieleen. Ei tässä mitään vastakkainasettelua tai debattia synny. :D

Regalis Apertura: Voisin kuvitella jos itse soittaisin DT:ssa niin olisi vähän pään vaivaa biisien teossa kun pitäisi ottaa huomioon hc-fanien se "hewimpi osasto" ja sitten ne "muutkin" jotka haluaisivat niitä "rohkeampia ratkaisuja" biiseihin.. Molempien yhdistäminen lienee aikamoista tasapainoilua kun pitäisi samalla olla itselleenkin rehellinen ja ns. seistä tekemänsä musan takana 100%:sti? Haluanko tehdä oikeasti "rohkeampia ratkaisuja" biiseihin vain miellyttääkseni jotakuta tiettyä ryhmää fanikunnassa? Näitä kysymyksiä varmasti pohditaan monissa muissakin bändeissä...
 
Jep, ei se varmasti ole helppoa tasapainoilla noiden välillä. Täältä pelkkänä kuulijana on tietysti helppo huudella että "vetäkää mieluummin 90-luvun tyyliin", mutta bändillä itsellään tuohon liittyy paljon muitakin aspekteja. No, pitää olla siitä onnellinen että aina voi palata halutessaan tuohon vanhaan tuotantoon ja fiilistellä sitä. Edelleen vahvasti sitä mieltä että Petruccin biisinkirjoituksessa tapahtui jotain peruuttamatonta kun vaihtoi Ibanezilta EBMM:lle :-)

JeKo: Edelleen vahvasti sitä mieltä että Petruccin biisinkirjoituksessa tapahtui jotain peruuttamatonta kun vaihtoi Ibanezilta EBMM:lle :-)
 
Näinhän se niin kuin todellisuudessa onkin :D Mielellään sitä kuulisi tällaista täydellisyyttä hipovaa tavaraa häneltä edelleen https://www.youtube.com/watch?v=WiR6GKJcGcs

Taisi se Portnoyn takaisin tuleminen olla varsin taantumuksellinen ratkaisu yhtyeen musiikillista suuntaa miettien. Hemmetin teennäistä, hampaat irvessä vedettyä heawy-dt:tä ja jaksaahan se edelleen kummastuttaa, miten teknisesti näin lahjakas yhtye vetää laulunkirjoittamisen suhteen varsin köyhillä eväillä. Ei sitä hyvää melodiaa tai kappaleen sisäistä dramaturgista kaarta/kehittelyä näytä löytyvän millään, vaikka joskus oli sekin taito olemassa, jopa suht tuoreeltaan Manginin aikana. Jotain kahden pennin mukarankkoja vinkuhevi-kitarariffejä vedetään ja Portnoylta löytyy progeinen rumpufilli joka kurvissa vain osoittaakseen, että meikä muuten tuli takaisin.
 
Niin kuin olisi tekoälyohjelmaan syötetty dt-algoritmit, joiden pohjalta yhtye on studiossa vetänyt kovalevylle musiikit kuten on ennalta sovittu ja määritelty.
 
Night Terrorin kertosäkeen koukku ei ole mitenkään erityisen hyvä tai historiankirjoihin jäävä, mutta tässä harmaassa tasapaksussa keitoksessa se on kuitenkin sellainen muutaman sekunnin ryhtiliike, jolloin miettii että oho, edes jokin kohta jäi mieleen.
 
Midnight Messiahin lapsellinen Metallica-apinointi ja "darkness descends" -lyriikat ovat kyllä :D eikö tää lopu koskaan.
 
Vasta levyn loppupäässä tulee kuuntelijallekin jokseenkin vilpitön reaktio, että hetkinen, kappalehan kuulostaa jossain määrin järkevältä ja oikeasti hyvältä: Bend the Clock. Liian vähän, liian myöhään, valitettavasti.
 
Tää synkkäilmeinen ja dramaattinen heviosasto on jotenkin niin noloa ja väsynyttä, otan koska tahansa mieluummin sen melodioiltaan ja soitannoltaan raikkaan Rush-apinoinnin kuten Transcending Time ja mitä näitä nyt on. Jopa LaBrien "tunteellinen" sytkärinheiluttelukin on tervetulleempaa.

Varsin kelpo levy tämä vaikuttaa olevan, jos nyky-DT-soundi ja sapluuna miellyttää. Mitään merkittävää eroa muutaman edellislevyn tyyliin ei varsinaisesti ole Portnoyn paluusta huolimatta, ja tarvitseeko ollakaan kun oma tyyli on asettunut.
 
Vähän kaipailisin kyllä isompaa roolia Myungille, nyt valtaosan ajasta tuplataan kitaraa, ja se siitä.

carnation: Taisi se Portnoyn takaisin tuleminen olla varsin taantumuksellinen ratkaisu yhtyeen musiikillista suuntaa miettien.
 
Niin kuin olisi tekoälyohjelmaan syötetty dt-algoritmit, joiden pohjalta yhtye on studiossa vetänyt kovalevylle musiikit kuten on ennalta sovittu ja määritelty.
 
Where did we come from? Why are we here? Where do we go when we die?
 
Ulkopuolinen tuottaja olisi varmaan huomattanut, että LaBrien laulu pitää saada sovitettua muuhun musiikkiin.

Pedroz: Vähän kaipailisin kyllä isompaa roolia Myungille, nyt valtaosan ajasta tuplataan kitaraa, ja se siitä.
 
Millon sillä on viimeks ollu muuta roolia kun tuplata skeboja?

Bend the clock ihan hyvä, muuten aika läpsyttelyä ja rumpusoundiin kaipaisi ysäritrikkereitä (konekiväärifillit ftw)

pehko: Millon sillä on viimeks ollu muuta roolia kun tuplata skeboja?
 
No, ei vuosikymmeniin. Ne muutamat kohdat levyllä kun jätetään ilmaa vaikka jonkun Petrucci-soolon ajaksi niin että bassosoundi pääsee kunnolla esille on tosi jees, ja sitä saisi olla enemmän.

Voisivat kokeilla tehdä kokonaan uutta materiaalia triolla Petrucci-Portnoy-Myung. DT-fanitkin saattaisivat tykätä.

Hyvää Drumeo-sessiota Portnoylta taas: https://www.youtube.com/watch?v=VwPmBgqeif8
 
Muutama playthrough ja paljon höpinää uuden levyn ympäriltä.

olipas mieluisaa herätä aamulla ajatukseen missä Pate Mustajärvi laulaa seuraavalla soololevyllään version Broken manista omalla maskuliinisella tyylillään 'olen rikkinäinen mies'

Olen nyt kuunnellut levyn about 7 kertaa kokonaisuudessaan. Tarkimmin ehkä samalla katsoen artbookin mukana tulleita visuaaleja ja lukiessa lyriikoita.
Pakko sanoa, että en allekirjoita noin 90 prosenttiä kommenteistä mitä täällä on; Tämähän on hyvä levy. Muutama biisi mistä en juuri välitä, mutta vaikka yleensä kaipaankin sitä ysäri-funkahtavaa-catchy-meininkiä niin tämä Train Of Thought rankkuus toimii. Dead Asleep tuntui aluksi ihan paskalta biisiltä, mutta nyt on muodostumassa levyn parhaimmistoon. Raskas kuin elämä. Bend the Clock on hieno biisi sooloineen ja jopa Broken Man, josta singlenä en pitänyt tippaakaan tuntuu hyvältä kokonaisuuden keskellä.
 
Upeaa, että Labrie laulaa omalla mukavuusalueellaan ja Rudess pidetään suhteellisen hyvin aisoissa. Myungia olisi toivonut enemmän.
 
Omasta mielestäni parasta Dream Theateria PITKIIIIIN aikoihin.
Innolla odotan Turun keikkaa ja ei haittaa tippaakaan, että soittavat levyn siellä kokonaisuudessaan.

martti.k: Innolla odotan Turun keikkaa ja ei haittaa tippaakaan, että soittavat levyn siellä kokonaisuudessaan.
 
Nyt ovat jossain haastiksissa puhuneet, että koko levyn pariin siirryttäisiin syksyllä, mutta epäilen, että näissä jutuissa on ehkä ameriikkanäkökulmaa, kun seuraava sikäläinen legi on silloin tiedossa. Ehkäpä tällä puolella Atlanttia jo kesällä.