Aihe: Iron Maiden, Vol II
1 2 3 4 5171 172 173 174 175 176 177 178 179
Pedroz
29.05.2025 17:57:40
 
 
Rockjäbä1978: Täällä ja vaikka missä mainittu Infinite Dreams ja sen lisäksi esimerkiksi Sun and Steel, Still Life ja Tailgunner.
 
Onko kukaan bändistä ennen keikkaa mölissyt jotain näistä biiseistä? Minun mielestäni ei ole.

 
Infinite Dreamsin odotus perustui siihen, että kiertuejulisteen Eddie on aika yksi yhteen kyseisen biisin livesinkun kannessa olevan kanssa, ja syksyllä tuleva virallinen valokuvakirja on nimeltään Infinite Dreams, eli vahvat merkit oli sen esittämisen puolesta. Kiertuejulisteeseen on viime vuosina tiputeltu vihjeitä soitettavasta ohjelmistosta, joten siksi Infinite Dreams tuntui aika takuuvarmalta tapaukselta. Esim. myös Total Eclipseä odotin tämän kiertueen mahdolliseksi megaylläriksi, koska sen sinkun kannen taivas oli melkein suoraan otettu kiertuejulisteeseen.
 
Still Lifeä ja Tailgunneria en missään spekulaatioissa itse nähnyt, Sun and Steel oli tietysti aina tosi epätodennäköinen, mutta sen niminen kalja julkaistiin joku aika sitten, ja Nicko oli vissiin tuoreehkossa fan club -nettilehdessä puhunut biisistä, joten niistä yhteyksistä vedeltiin johtopäätöksiä joidenkin toimesta.
I Am Three People "Vapaa on vasta kun päivissä sekoaa" -Tommi Liimatta
shuffle
29.05.2025 18:41:43 (muokattu 29.05.2025 18:42:20)
Koskenkorvasieni: Oon jonkun verran kattonu klippejä youtubesta ja hirveen moni on ehtinyt minun mielestäni täysin perusteetta jo leimata Simon Dawsonin täysin paskaksi rumpaliksi, mikä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Hommahan menee niin, että Nicko on aina kiilannut, kun taas Dwason soittaa taimissa. Muu bändi on kuitenkin vuosien saatossa tottunut Nickon kiilaamiseen, mikä vuorostaan saa Dawsonin ajoittain kuulostamaan siltä, kuin hän lagaisi. Lisää keikkoja, niin homma loksahtaa kohdilleen ihan itsestään.
 
Katsoin Unkarin keikan Tubesta. Näin Maidenin livenä 1988 jäähallissa, ja se oli yksi elämäni keikoista. Simon Dawsonin soitosta tulee mieleen Clive Burr vähän. Sen tyylin miehiä. Toki paljon vanhempi, se kuuluu. Ainoa mikä vähän häiritsi soitossa oli snadi lagaus filleissä, etenkin Phantomissa. Nicko tykkäsi kiilata aina vähän filleissä, Simon lagaa, fillit ovat Simonilla ikään kuin hitaampia kuin komppi. Se on se suurin ero Nickoon.
Shuffle it all by the Izzy Stradlin and the Ju Ju Hounds
krautio
29.05.2025 20:10:19
 
 
Uusi rumpali pärjää mielestäni oikein hyvin ja homma vetreytyy ja tarkentuu kiertueen edetessä koko bändillä. Joka tapauksessa jo kahden keikan perusteella Youtubesta katsottuna huomaa, että kuin paljon Nicko joutui jättämään nopeimmista jutuista pois viimeisen viiden vuoden aikana. Nyt ne tietyt jutut ovat taas takaisin ja biisit ovat paljon raikkaamman kuuloisia.
 
shuffle: Katsoin Unkarin keikan Tubesta. Näin Maidenin livenä 1988 jäähallissa, ja se oli yksi elämäni keikoista. Simon Dawsonin soitosta tulee mieleen Clive Burr vähän. Sen tyylin miehiä. Toki paljon vanhempi, se kuuluu. Ainoa mikä vähän häiritsi soitossa oli snadi lagaus filleissä, etenkin Phantomissa. Nicko tykkäsi kiilata aina vähän filleissä, Simon lagaa, fillit ovat Simonilla ikään kuin hitaampia kuin komppi. Se on se suurin ero Nickoon.
Hey Ho, Let's Go!
Koskenkorvasieni
29.05.2025 21:26:58
Hoksasin just mikä toi Murders in the Rue Morguen rumpuintron homma on. Levyllähän se menee näin:
 
PÄRRÄRRÄR
RÄRRÄRRÄR
RÄRRÄRRÄR
RÄPÄPÄPÄPÄPÄPÄ
 
mutta Simon soittaa sen näin:
 
PÄRRÄRRÄR
RÄRRÄRRÄR
RÄRRÄPPÄPÄPÄ
PÄPÄPÄPÄPÄPÄPÄ
 
eli jos ymmärsin oikein, niin alkaa soittaa 16-osanuotteja 32-osanuottien sijasta hieman aiemmin kuin levyversiossa.
Artturi
29.05.2025 22:20:05
Hauskaa huomata, että AC/DC:n kohdalla muuttumaton settilista on hyve, mutta Maidenin suhteen maapallon suurin synti! Maiden on kuitenkin vuosien saatossa soittanut hyvin kokeellisiakin settejä kuten Matter of Life and Death-kiertue. Mielestäni saavat nyt kyllä täysin rinnoin vetää tämmöisen "tylsän setin" juhliessaan viiskymppisiään ja live highlightejaan!
Flash
30.05.2025 09:28:53
 
 
Settilista on minusta melkolailla ok. Myönteisin yllätys on se, että Aces High on kerrankin siellä minne se kuuluu, eli encoren alussa. Keikan avausbiisinä se menee vähän hukkaan, koska kaikki sen jälkeen kuulostaa ihan paskalta muutaman biisin ajan. :) Encoren alussa se nostaa tunnelman korkeimmalle tasolle oikeassa kohtaa ja sitä seuraavat biisit ovat tarpeeksi vahvoja, jotta tunnelma ei sen jälkeen tyystin lässähdä. Vähän harmittaa, että nykyään on melkein mahdotonta vältellä settilista spoilauksia, koska kyllähän tuo setti tuossa järjestyksessä olisi maistunut "sokkona" vielä paljon paremmalta.
https://www.thewrongcarband.com/
Ziggy Bubba
30.05.2025 22:41:17
 
 
Settilista on mitä on, mutta me tehtiin samalla kertaa omat suosikki-settilistat meidän podiin - ja se on pihalla tänään! Eli meidän toive-biisilistat Iron Maidenistä Fear Of The Darkiin:
https://open.spotify.com/episode/1p … YcI8srq1u5184be?si=e876efa054a9489b
Henri Henri Olavi
30.05.2025 22:44:41
Pedroz: Infinite Dreamsin odotus perustui siihen
 
Mulle sen biisin odotus livenä soitettavaksi perustuu siihen, että se on bändin ylivoimaisesti paras biisi. Jos pitäisi vain yhtä Maidenin biisiä kuunnella loppuelämä, olisi se tämä.
Magia on itsensä ja omien olosuhteidensa ymmärtämisen Tiedettä ja Taitoa hyödyntää tätä ymmärrystä toiminnassa. -Gold Member of Fit Tan Club
Samjos
31.05.2025 13:32:40
Henri Henri Olavi: Mulle sen biisin odotus livenä soitettavaksi perustuu siihen, että se on bändin ylivoimaisesti paras biisi. Jos pitäisi vain yhtä Maidenin biisiä kuunnella loppuelämä, olisi se tämä.
 
Sama. Tämä vaan säilynyt itselleni läheisimpänä piisinä Harmi, etten päässyt vielä 1988 kuulemaan keikalla vaikka jo tuolloin aktiivisesti kuuntelin yhtyettä.
Otustelija
31.05.2025 13:52:46
 
 
Oma versio Back In The VIllagesta
https://www.youtube.com/watch?v=tWnRlSZC6Ec
sellisti
01.06.2025 23:08:50 (muokattu 01.06.2025 23:10:29)
Artturi: Hauskaa huomata, että AC/DC:n kohdalla muuttumaton settilista on hyve
 
No en mä tätäkään ihan tällaisena allekirjoittaisi, kyllä sitä on fanit jo vuosikymmeniä kritisoineet ja vonkuneet edes vähän yllättävämpien biisivalintojen perään. Mutta niin kai se näiden dinosaurusosaston bändien kohdalla on että valtaosa yleisöstä haluaa kuulla pääasiassa sitä hittikimaraa.
Metsän laidas munat jäi vetoketjun väliin / Kyllä siinä joutsenemo katsoi hyvin pitkään. -M. A. Numminen
Henri Henri Olavi
01.06.2025 23:18:10
sellisti: No en mä tätäkään ihan tällaisena allekirjoittaisi, kyllä sitä on fanit jo vuosikymmeniä kritisoineet ja vonkuneet edes vähän yllättävämpien biisivalintojen perään. Mutta niin kai se näiden dinosaurusosaston bändien kohdalla on että valtaosa yleisöstä haluaa kuulla pääasiassa sitä hittikimaraa.
 
Jep. Suuri yleisö on aina väärässä.
Magia on itsensä ja omien olosuhteidensa ymmärtämisen Tiedettä ja Taitoa hyödyntää tätä ymmärrystä toiminnassa. -Gold Member of Fit Tan Club
Rockjäbä1978
02.06.2025 20:18:14 (muokattu 02.06.2025 20:22:18)
Hieno show tulossa. On liekkiä ja kipinäsuihkua useamman kappaleen aikana. Pommit paukkuu yhdessä biisissä. Hienot videot myös biisien taustalla.
 
Noi vaan menee hukkaan ennen iltakymppiä ja sen jälkeen.
 
Lisäksi produktioon kuuluu ihan postimerkin kokoiset näytöt lavan sivuilla. Todella pienet näytöt seurata bändiä kauempaa. Bruce Springsteenillä esimerkiksi lavan korkuisia ne sivunäytötkin. Hallissa vielä toimii mutta jos ne on yhtä pienet kuin mitä käyttivät nyt Prahassa ulkokeikalla niin ei ole kummoisen kokoiset.
Flash
03.06.2025 20:07:57
 
 
Maidenilla on ollut aina stadioneilla ihan pilipali tuotannot verrattuna melkein mihin tahansa muuhun artistiin. Todella köyhää touhua (aikoinaan tuo köyhäily pantiin sen piikkiin, että tärkeimmät kamat pitää saada mahtumaan oman lentokoneen kyytiin). Heidän stadionkeikkansa ovat kyllä olleet muutenkin aina ihan sysipaskoja areenakeikkoihin verrattuna (myös se kehuttu 2008 keikka joka oli aivan hohhoijaa tasoa sekin). Toivottavasti nyt on parempi meininki.
https://www.thewrongcarband.com/
Henri Henri Olavi
03.06.2025 20:10:54 (muokattu 03.06.2025 20:11:04)
Flash: Maidenilla on ollut aina stadioneilla ihan pilipali tuotannot verrattuna melkein mihin tahansa muuhun artistiin. Todella köyhää touhua (aikoinaan tuo köyhäily pantiin sen piikkiin, että tärkeimmät kamat pitää saada mahtumaan oman lentokoneen kyytiin). Heidän stadionkeikkansa ovat kyllä olleet muutenkin aina ihan sysipaskoja areenakeikkoihin verrattuna (myös se kehuttu 2008 keikka joka oli aivan hohhoijaa tasoa sekin). Toivottavasti nyt on parempi meininki.
 
Viimeinen Maiden-keikka jonka kävin kuuntelemassa ja katsomassa oli tuo 2008 Tampereen Ratinalla. Huono keikka oli ja jätti sellaisen fiiliksen, ettei paljon kiinnosta enää.
Magia on itsensä ja omien olosuhteidensa ymmärtämisen Tiedettä ja Taitoa hyödyntää tätä ymmärrystä toiminnassa. -Gold Member of Fit Tan Club
dajackal
03.06.2025 20:34:27
Henri Henri Olavi: Viimeinen Maiden-keikka jonka kävin kuuntelemassa ja katsomassa oli tuo 2008 Tampereen Ratinalla. Huono keikka oli ja jätti sellaisen fiiliksen, ettei paljon kiinnosta enää.
 
Olin katsomassa samaa ja vaikkei se huono keikka ollut, niin ei kyllä ole sen jälkeen ollut mitään hinkua enää Maidenia katsomaan. Joten kai tästä voi päätellä että ei ollut erityisen kovaa ajoa.
"Olen kitissyt tästä ennenkin ja tulen kitisemään tulevaisuudessakin." -Penasol "Olisit ollut olematta väärässä, niin ei olisi tarvinnut kenenkään korjata." -Panzer Syrjä
Lovefactory
03.06.2025 20:52:04
 
 
dajackal: Olin katsomassa samaa ja vaikkei se huono keikka ollut, niin ei kyllä ole sen jälkeen ollut mitään hinkua enää Maidenia katsomaan. Joten kai tästä voi päätellä että ei ollut erityisen kovaa ajoa.
 
Hah, aivan sama homma minullakin! Viimeiseksi jäänyt Maiden-kokemus. Ihan OK keikka sinänsä, mutta jotenkin ei vaan sytyttänyt yhtään. Odotukset olivat liian korkealla ja toiveissa oli kovempi kattaus Somewhere in Timen tai 7th Sonin aikaista menoa surkeiden uusien levyjen jälkeen (tilanne ei ole parantunut sittemmin).
 
Tavallaan tekisi mieli vielä bändi nähdä, kun se mahdollista olisi ja ei nuo uudet live-pätkät yhtään hassummilta kuulostaneet, mutta ei taida jaksaa enää.
zedder
03.06.2025 22:42:18
Henri Henri Olavi: Viimeinen Maiden-keikka jonka kävin kuuntelemassa ja katsomassa oli tuo 2008 Tampereen Ratinalla. Huono keikka oli ja jätti sellaisen fiiliksen, ettei paljon kiinnosta enää.
 
Ratin_alla on polkimet.
 
Itse kävin 2008 Helsingissä katsomassa ja kuuntelemassa koska julkistivat keikat tuolloin hassussa järjestyksessä. Eikä ollut kovin paha kokemus koska uskaltauduin 2023 Nokia Arenan keikalle. Se oli todella positiivinen elämys se. Ja se kyllä riittää jo meikäläiselle eikä enää ole tarvetta mennä Hesaan.
Mitä kävi sabotaarille? Avaimet olivat jääneet virtapesään, ja dieselissä haisi bensiini. -Helsingin Sanomat Korvavaha-animaatioelokuvastudioassistentti.
-Spade-
04.06.2025 09:54:07
Henri Henri Olavi: Viimeinen Maiden-keikka jonka kävin kuuntelemassa ja katsomassa oli tuo 2008 Tampereen Ratinalla. Huono keikka oli ja jätti sellaisen fiiliksen, ettei paljon kiinnosta enää.
 
Mulle se taas jäi mieleen ihan hyvänä keikkana. Sen jälkeen olen nähnyt bändin kerran, Rockfestissä 2022, eikä varmaan tule nähtyä enää. Tuosta Rockfestin keikasta jäi hyvät fiilikset, vaikkei meno nyt ehkä ihan niin vauhdikasta ollutkaan kuin joskus ennen.
Mä sanon viimeisen sanani ja se on eisss...
Jeszse
04.06.2025 11:13:11
Ite nähny kerran, nimenomaan matter of life and death rundilla. Kysyttiin kaks päivää ennen keikkaa että lähetkö, ois lippu, lähin tietämättä edes että on tullu uus levy saati että ne soittaa sen kokonaan. Hirvee pettymys.
 
Seuraavan kerran ku/jos tulee Tampereelle ni vois ehkä käydä kattoon.
Hipelius: Olet hieno mies, mutta sulla on aivan ällistyttävän huono maku.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)