Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Pari kertaa tullut kuunneltua tämä uusi ja vaikuttaahan se ihan kivalta. Ei tosin itselläni mene vielä edellisen ohi. Itse tykkään siitä raskaasti jauhavasta DT:stä, joten ehkä tämä uusi on vähän kepeän oloinen. Mutta kyllä tätä ihan mukava on kuunnella.
 
Joku tuossa sanoi, että Systematic Chaos olisi paras esimerkki siitä hevimmästä DT:stä. Itse en sitä kyllä allekirjoita. Itselleni tuo koko SC levy on jotenkin ihmeellinen väliinputoaja. Ei aukea oikein ollenkaan tai sitten se vaan kuulostaa oikeasti huonolta levyltä. Omat suosikkini ovat luultavasti vielä tämänkin levyn jälkeen Train Of Thought ja Octavarium. Nuihin levyihin jaksaa aina vain palata ja aika ei niitä tunnu syövän, vaikka Octavariumilta löytyykin DT mittapuulla aika "radiohitti" tavaraa.
 
Itselleni on ollut aina aikamoinen mysteeri se, että tältä bändiltä yleensä hehkutetaan sitä tavaraa, joka ei taas oikein itselleni aukea. Esim. Scenes from a Memory albumi on mielestäni surkea.. En tiedä pitäisikö siihen yrittää taas ottaa jotain otetta. Olen sitä aika monesti yrittänyt, kun bändiin tosissani ihastuin The Glass Prison biisin myötä. Siinäkin on ihme albumi(Six Degrees), kun ei oikein tuon Glass Prisonin lisäksi tunnu iskevän oikein mikään biisi. Oma top3 lienee oikeille DT faneille hieman outo
 
1. Train Of Thought (Ehkäpä ainoa albumi, jota pidän rautana alusta loppuun)
2. Octavarium (Vain muutama heikompi hetki)
3. Black Clouds.. (sama kuin yllä)
 
Tämä uusi taistelee varmaan neljännestä sijasta.
 
Pitäisi kyllä oikeastaan päivittää muistikuvat ysärialbumeiden kanssa. Varsinkin Awake on jotenkin jäänyt vähemmälle.

Basil79: Pitäisi kyllä oikeastaan päivittää muistikuvat ysärialbumeiden kanssa. Varsinkin Awake on jotenkin jäänyt vähemmälle.
 
Awakella on todella raskaita hetkiä myös. Soundit eivät vaan ole niin törkeen tukkoset. Scenes ei ole surkea levy, sinä vain et osaa arvostaa sitä :D

Basil79: Esim. Scenes from a Memory albumi on mielestäni surkea.. En tiedä pitäisikö siihen yrittää taas ottaa jotain otetta. Olen sitä aika monesti yrittänyt, kun bändiin tosissani ihastuin The Glass Prison biisin myötä. Siinäkin on ihme albumi(Six Degrees), kun ei oikein tuon Glass Prisonin lisäksi tunnu iskevän oikein mikään biisi.
 
Ei muhunkaan Scenes koskaan uponnut. Oli ilmestyessään ihan älytön pettymys. 6 Degrees olikin ihan mahtava positiivinen ylläri tuon jälkeen, paitsi että juurikin Glass Prison ei siltä levyltä taas napannut yhtään ;)

bedlam: Ei muhunkaan Scenes koskaan uponnut. Oli ilmestyessään ihan älytön pettymys. 6 Degrees olikin ihan mahtava positiivinen ylläri tuon jälkeen, paitsi että juurikin Glass Prison ei siltä levyltä taas napannut yhtään ;)
 
DT:n levyt tuntuu ylipäätään jakavan jengiä aika paljon (paitsi ehkä I&W, josta kaikki tykkää ainakin jonkin verran)...mullakin kaveripiiri hehkutti scenesia maasta taivaisiin, mutta en ite diggaa levyä lainkaan. Jostain syystä joku Falling into Infinity taas musta on aivan hiton hyvä levy, lukuunottamatta sitä Peruvian Skiesia, joka on helvetin tylsä. Ja aika moni taas tuntuu olevan sitä mieltä että se on paskan levyn paras biisi.
 
Itelleni DT:ltä top kolme ois varmaankin Awake, Falling into Infinity ja I&W. Jossain järjestyksessä.

Palatakseni manginiin niin joskus sen soitto tuntuu hiukka staattiselta. Esim kohta OTBOA "You're blinded by your..." -kohdassa raidi vispaa niin kamalaa vauhtia ja vaikka poika soittaakin (ylläri) yhtään laahaamatta niinkin nopeaa raidia niin tulee vähän sellanen tunne että pitäs lihakset jännittää yhteen. Aika kärjistäen tämä koko selitys mutta ehkä siitä saa paremmin ajatuksen irti.
 
Kuitenkin, todennäköisesti siihen rumpalointiin aika harva kiinnittää sen suurempaa huomiota ainakaan koko levyn ajan (ellei ole rumpali itse). Hetkittäin toki joku pistää korvaan.
 
Tämä ei ollut vihapuhetta vaan makuasia.

Täällähän tykitetään. Mielenkiinnolla luen kaikki, uusi bändi mulle. Hittilevyä oon kuunnellu jokusen viikon ja lienee aika siirtyä discografiassa eteenpäin. Jos vaikka ostais ton uuen

Kurkkuviipale: Palatakseni manginiin niin joskus sen soitto tuntuu hiukka staattiselta. Esim kohta OTBOA "You're blinded by your..." -kohdassa raidi vispaa niin kamalaa vauhtia ja vaikka poika soittaakin (ylläri) yhtään laahaamatta niinkin nopeaa raidia niin tulee vähän sellanen tunne että pitäs lihakset jännittää yhteen. Aika kärjistäen tämä koko selitys mutta ehkä siitä saa paremmin ajatuksen irti.
 
Kuitenkin, todennäköisesti siihen rumpalointiin aika harva kiinnittää sen suurempaa huomiota ainakaan koko levyn ajan (ellei ole rumpali itse). Hetkittäin toki joku pistää korvaan.
 
Tämä ei ollut vihapuhetta vaan makuasia.
 
Kyseessä juurikin niitä Manginille ominaisia kikkoja. Musta toi kuudestoistaosien vispaaminen yhdellä kädellä tulee vielä siistimmin esiin LNF:n vikassa kertsissä. Jumaleissöm ku kulkee.. Ihan älytöntä.
 
Itse rumpalina (tai rumpuja soittavana henkilönä) kiinnitän todella paljon huomiota rumpuihin musiikkia kuunnellessa ja löydän joka kerta uusia rumpujuttuja tältä uudelta levyltä. Hienoa soitantaa.

Perro Stupido: Awakella on todella raskaita hetkiä myös.
 
The Mirror taitaa olla se DT:n raskain biisi. Näitä Dark Eternal Night yms. ei voi edes ottaa tosissaan.

Rakoni: The Mirror taitaa olla se DT:n raskain biisi. Näitä Dark Eternal Night yms. ei voi edes ottaa tosissaan.
 
Juurikin näin. The Mirror on myöskin DT:n parhaimmistoa. Hienoja tahtilajipelailuja ym.

Perro Stupido: Juurikin näin. The Mirror on myöskin DT:n parhaimmistoa. Hienoja tahtilajipelailuja ym.
 
The Mirrorista tulee aina mieleen vain se, kun porukalla autossa biisiä kuunneltiin ja rumpukompin lähtiessäkin yllättäen kolmosiin kaikki alkoi nauramaan hämmästyksestä ja pyysi kelaamaan pari kertaa biisi alusta. Vielä ei oltu kuultu Meshuggahin EDI-levyä, jolla samankaltaiset mindfuckit nousi sitten ihan uusiin ulottuvuuksiin.

Juurikin tätä tarkoitan. Ja ettei varmasti mene sekaisin niin kyllä tykkään tuosta mangininkin soitannasta mutta jotenkin se vain tuntuu hullulta kun 10 studioalbumin jälkeen rummut muuttuvat johonkin suuntaan. Kyllähän tolla on tekniikka enemmän ku hallussa.
 
Perro Stupido: Kyseessä juurikin niitä Manginille ominaisia kikkoja. Musta toi kuudestoistaosien vispaaminen yhdellä kädellä tulee vielä siistimmin esiin LNF:n vikassa kertsissä. Jumaleissöm ku kulkee.. Ihan älytöntä.
 
Itse rumpalina (tai rumpuja soittavana henkilönä) kiinnitän todella paljon huomiota rumpuihin musiikkia kuunnellessa ja löydän joka kerta uusia rumpujuttuja tältä uudelta levyltä. Hienoa soitantaa.

Helvata, en muistanukaan, että Mirrorin lopussa oli toi sama riffi mitä Space Dye Vestin lopussa. :o

Ianuarius: Helvata, en muistanukaan, että Mirrorin lopussa oli toi sama riffi mitä Space Dye Vestin lopussa. :o
 
Space Dye Vestin lopussa? Enemmänhän tuota teemaa biisin alkupuolella kuullaan, lopussa ei muistaakseni lainkaan ;)

bedlam: Space Dye Vestin lopussa? Enemmänhän tuota teemaa biisin alkupuolella kuullaan, lopussa ei muistaakseni lainkaan ;)
 
Mulla tuli heti mieleen se "Do you really think I need you." mutta sen jälkeen tuliki toi teema kitaralla. Pianolla sitä kyllä toistellaan alkupuolella. En näköjään muista totakaan biisiä ihan niin tarkoin ku kuvittelin. Pitänee ottaa Awake taas joskus syyniin.
 
Songmeaningsissa muuten luki tosta biisistä:
 
I dont rember where I read it but I was looking at some DT related sites and in an interview with Kevin he said that this song was based on a girl he saw in a magazine modeling this article of clothing called a "Space-Dye Vest" and he thought to himself how odd this is im falling in love this this girl in a magazine, hence the title of the song and some of the lyrics "as long as she stays on the page"
 
***
 
You are quite right; this is a song from Kevin Moore, who wrote after the recent end of a relationship. If I remember that interview correctly, she ended it with him and he wasn't ready to end it, so he had all this love to throw around. He saw the picture of the girl modeling the Space Dye Vest in a catalog he borrowed from Lisa Martens (John Myung's girlfriend at the time/hence the lyric "Falling through pages of Martens on angels"). He "fell in love" with the beautiful girl, then he realized, "I don't even know her." That was the start of this song.
 
Tosi hämäristä aiheista jotenki tulee noi Mooren biisit. :)

Ianuarius: Helvata, en muistanukaan, että Mirrorin lopussa oli toi sama riffi mitä Space Dye Vestin lopussa. :o
 
Ja Lien loppupuolella tulee The Mirroria. :)

Mistähän tällanen haastattelu löytyis? Olis hauska katsastaa läpi. Ollu aina vähän justiinsa sekava tuo kappale.
 
E: Ja Lie on Mirror ja toisinpäin ;)

Aloin vähän kaiveleen, ja vaikkei tota haastista löytynykkään, niin tässä Moore ja Matheos selittää vähän OSI-projektin tienoilta:
 
http://www.ultimatemetal.com/forum/ … in-moore-jim-matheos-interview.html
 
Jotenki tää on ihan helvetin erilaista tekstiä ku mikään, mitä on joltain Petruccilta, Rudessilta, LaBrieltä tai Portnoylta lukenu. Moore on vitun kyyninen! :D
 
***
 
UM. Theres a certain romance about that period of Dream Theater when you were with them. To many people Images and Words is the high water mark for prog-metal, because of the blending of the lyrics, the pop element is outrageous and the instrumental performances are amazing- a lot of people want to go back to that
 
K.- Except for me! (laughs) I dont agree with you. Thats not a high-water mark for anything for me. The thing about progressive rock I think I enjoyed working with OSI because I could use my progressive roots and Im far enough away from it to play with it and they were very cool about letting me be irreverent with it, like chopping it up and it was sort of Dont take this too seriously. Even the performances that you are hearing arent the performances that Mike was playing exactly. Sometimes I think that progressive fans, they think this music is way above other forms of music. Its either this or Back-Street Boys or something like that, I see it on the message boards all the time, What do you like, Brittany Spears? Its like Dream Theater rules! Well, have you heard anything else? It seems that in the eyes of prog fans its such a measurable quantity, the quality of a bands music, the technical prowess of the players, therefore its superior, dont you sense that?
 
UM. Absolutely, its the gunslinger attitude from the 80s with guitar players. Youve got technical chops but no soul, theres no communication there. However as a soloist, I think you are one of the best synth players out there. I thought your melodies were extremely interesting and very fluid. Why did that style loose its attraction, why dont you express yourself in that way anymore?
 
K.- Im trying to think why I did it before, I guess because thats what it is with progressive music. Thats how you set yourself apart from other people or other bands, pop bands. Its not by writing a better song, its by being flashy really. Doing really intricate, fast solos. Just as flashy as I could possibly do, I always wrote it, there werent that many times that I actually improvised maybe little parts live. Just because that was the progressive model and youre supposed to do certain things and when it comes time for your solo youd better do something that people are gonna like, when you play it live people should be looking in your direction. (laughs) But I never thought I was a great keyboard player, you know there are tons of people better than I am at that kind of stuff. I wasnt into it like John Petrucci was, I was sort following those guys lead. I dont know, it was fun but if you look at in terms of what it does for the music or the song, it doesnt do much. I guess Im more interested in the song and the textures and the mood of the song and how is the solo going to contribute to that? Plus its a different thing, progressive metal is supposed to be exciting and I dont do stuff that I want to be exciting I dont think. I think if anything is supposed to be exciting or adrenaline rush kind of stuff, it works more in the Dream Theater genre. Stuff Im doing, Ah, dont play a solo there, just like get on with the song.
 
EDIT: http://www.youtube.com/watch?v=8rXI … mp;feature=player_detailpage#t=186s
 
Where do you wanna be with this band in 5 years?

Ianuarius: Tosi hämäristä aiheista jotenki tulee noi Mooren biisit. :)
 
Mun mielestä hienosti rakennettu ja ammennettu teksti. Yks parhaista DT:n lyriikoista on tuo, ellei paras. Kova jätkä tuo Moore! Nyt vasta tuo teksti aukesi täysin. Aivan mahtavaa!

Perro Stupido: Kyseessä juurikin niitä Manginille ominaisia kikkoja. Musta toi kuudestoistaosien vispaaminen yhdellä kädellä tulee vielä siistimmin esiin LNF:n vikassa kertsissä. Jumaleissöm ku kulkee.. Ihan älytöntä.
 
Itse rumpalina (tai rumpuja soittavana henkilönä) kiinnitän todella paljon huomiota rumpuihin musiikkia kuunnellessa ja löydän joka kerta uusia rumpujuttuja tältä uudelta levyltä. Hienoa soitantaa.
 
On noi siistejä juttuja akrobatian kannalta, mutta loppujen lopuksi aika kuriositeettejä - mitä se yhdellä kädellä soittaminen varsinaisesti lisää tommoseen komppiin vs. esmes se, että niitä kuudestoistaosia tikuttais kahdella kädellä ja iskis sen snaren väliin? Tarkoitan nimenomaan tavallisen kuulijan kannalta - totta kai se on rumpalille kiinnostava yksityiskohta, samalla tavalla kuin vaikka se, kuinka nopeasti joku pystyy blästäämään käyttäen vain yhtä jalkaa.
 
Manginissä mua on aina ärsyttänyt se, että mies on aivan käsittämättömällä tasolla rumpalina teknisesti, mutta huikeasta tekniikasta huolimatta peruskompeissa on usein vähän paska groove, ja sen takia soitto kuulostaa vaan jotenkin "ihan ookoolta". Jotenkin huomaamattomalta, rumpalia ei pistä mitenkään merkille, kun esmes kuuntelee Vain levyjä. Erityisesti groove-puolella vituttaa snarella kiilaaminen vs. semmonen Porcaromainen sessiosoittaja-lähestyminen. Toisaalta taas oon ihan tykännyt tällä uudella DT-levyllä miehen soitosta (lukuunottamatta sitä kiilaamista), saa nähdä muuttuuko mielipide.
 
Portnoyllä seilaa välillä niin pahasti ettei tommonen pieni epätäydellisyys edes pääse ärsyttämään, mutta toisaalta miehellä on niin persoonallisen musikaalinen tapa soittaa, että se paikkaa helvetisti taimin tarkkuuden puutteita. Omakin käsitys "hyvästä" hevirumpuestetiikasta pohjaa todella paljon siihen, miten Portnoy soittaa.

John Titor:
 
mutta huikeasta tekniikasta huolimatta peruskompeissa on usein vähän paska groove, ja sen takia soitto kuulostaa vaan jotenkin "ihan ookoolta". saa nähdä muuttuuko mielipide.
.
 
Iski tänään sama aamulla korvaan kun kuuntelin taas tätä levyä, se peruskomppi jää aika munattomaksi, tulee fiilis et "tee nyt edes jotain".