Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Master of Reality
Black Sabbath
Paranoid
Vol. 4
 
Muita en ole kuullut, pitäisi varmaan noista seuraaviin vielä tutustua.

Kyllähän se Heaven and Hell vie voiton muista Sabbath-albumeista. Ja omasta mielestäni Dio toimii paljon paremmin laulajana kuin Ozzy.

Master of Reality. Mahtava kokonaisuus ja IMHO myös parhaat yksittäiset biisit. Ko. albumin b-puoli vinyyliltä kuunneltuna sopivassa mielentilassa on jotain käsittämättömän mahtavaa. Hyvänä kakkosena Sabbath Bloody Sabbath.

Ite samaa mieltä et eka master of reality on ekana. Kuutelin tänään Master of realitya kasetilta koko b-puolen ja se oli ihan mielettömän mahtava!

Löysin Black Sabbathin tässä muutama kuukausi sitten ja elämänlaatuni parantui välittömästi muutamilla potensseilla. Miksi, oi miksi olenkaan luullut, että BS on aivan erilaista (Paranoid tyylisiä rallatuksia) musaa ja siksi en ole aikaisemmin tutustunut? Shame on me!!! Kuutta ensimmäistä levyä olen vasta kuunnellut, jokainen on omalla tavallaan mahtavuutta. Parhausjärjestystä en suostu paljastamaan, vähän sama asia kuin kysyisi vanhemmilta, ketä lapsistasi rakastat eniten? Eihän tuommoisiin voi vastata. Tämä bändi on kyllä ollut monella tapaa aikaansa edellä joka suhteessa ja sen kuulee kyllä nykymusassakin.
 
Seuraavaksi ajattelin tutustua 80-luvun tuotoksiin kun tuo 70-luku alkaa olla jo aika selvää kauraa, toivottavasti ei tule pettymyksiä.
 
e: Suurinta hämmennystä aiheutti taannoin, että bändiltä löytyi mm Air Dancen kaltaisia kauniita ja monimuotoisia sävellyksiä... ihan laidasta laitaan monenlaista kamaa.

ANtTIKRISTUS: Löysin Black Sabbathin tässä muutama kuukausi sitten ja elämänlaatuni parantui välittömästi muutamilla potensseilla. Miksi, oi miksi olenkaan luullut, että BS on aivan erilaista (Paranoid tyylisiä rallatuksia) musaa ja siksi en ole aikaisemmin tutustunut? Shame on me!!! Kuutta ensimmäistä levyä olen vasta kuunnellut, jokainen on omalla tavallaan mahtavuutta. Parhausjärjestystä en suostu paljastamaan, vähän sama asia kuin kysyisi vanhemmilta, ketä lapsistasi rakastat eniten? Eihän tuommoisiin voi vastata. Tämä bändi on kyllä ollut monella tapaa aikaansa edellä joka suhteessa ja sen kuulee kyllä nykymusassakin.
 
Seuraavaksi ajattelin tutustua 80-luvun tuotoksiin kun tuo 70-luku alkaa olla jo aika selvää kauraa, toivottavasti ei tule pettymyksiä.
 
e: Suurinta hämmennystä aiheutti taannoin, että bändiltä löytyi mm Air Dancen kaltaisia kauniita ja monimuotoisia sävellyksiä... ihan laidasta laitaan monenlaista kamaa.
 
Sinullahan on aivan samat tuntemukset päällä mitkä itse koin monta vuotta sitten!:O Itsekin olin yhdistänyt asian yksinkertaisesti Black Sabbath=paranoid=melkosta huttua. SITTEN kuulin Iron Manin, Faries Wear Bootsin, War Pigsin ja, ja......... olin rakastunut.
 
Edit: Kannattaa tutustua myös uudempaan tuotantoon. Se saa leukasi loksahtamaan vielä kertaalleen lattiaan!

En tiedä miksi, mutta mulle Sabotage on aina kolahtanut melkeinpä eniten... Jo aloitusralli Hole In The Skyssa on jotain käsittämätöntä pidäteltyä voimaa. Toisaalta esim Megalomania on taas täysin sekopäinen ja psykoottinen esitys, which is nice! The Writh, Am I Going Insane, Supertzar jne... Huh!

Terry Pantheras: En tiedä miksi, mutta mulle Sabotage on aina kolahtanut melkeinpä eniten... Jo aloitusralli Hole In The Skyssa on jotain käsittämätöntä pidäteltyä voimaa. Toisaalta esim Megalomania on taas täysin sekopäinen ja psykoottinen esitys, which is nice! The Writh, Am I Going Insane, Supertzar jne... Huh!
 
Täysin samaa mieltä.

Gallupiksihan tämä menee, mutta itse olen ekan kannalla. Ja mulle Black Sabbath on se ensimmäinen kokoonpano, siinä jokainen osa-alue tukee toisiaan. Dion äänestä en ole ikinä diggaillut eikä muutkaan myöhempien aikojen laulajat ole inhoreaktiota kummempaa aiheuttaneet. Henkilökohtainen vamma, mutta ihan hauskaa näinkin.

Muistelen jostain lukeneeni ,että ilmestyessään Sabotage olisi joutunut Suomessa sensuurin kouriin "liian okkultisen" sisällön takia? Liekö joku kuullut/lukenut samanlaista juttua? Toki on suuri todennäköisyys ,että puhun puppua :-D
 
Anyway.Hieno levy.
 
Eikä muuten kannata ylenkatsoa Tony Martin-kauden Sabbathia: Headless Cross,Tyr ja Crosspurposes ovat mahtikamaa.Lisäksi Crosspurposes -livellä Martin näyttää suvereenisti hallitsevan myös back-kataloogin niin Ozzyn kuin Dion ajoilta.Kova laulaja - niin kova ,että on minusta aika aliarvostettukin.

Terry Pantheras: En tiedä miksi, mutta mulle Sabotage on aina kolahtanut melkeinpä eniten... Jo aloitusralli Hole In The Skyssa on jotain käsittämätöntä pidäteltyä voimaa. Toisaalta esim Megalomania on taas täysin sekopäinen ja psykoottinen esitys, which is nice! The Writh, Am I Going Insane, Supertzar jne... Huh!
 
Allekirjoitan tästä lähes kaiken, mutta minulle ei jostain kumman syystä ikinä ole Am I going insine kolahtanut. Minusta aivan omituinen kipale. Muutenhan tämä levy on niin soundillisesti kuin kappalemateriaaliltaan Sapatin parhaimmistoa.

PsychedelicWarlord: Muistelen jostain lukeneeni ,että ilmestyessään Sabotage olisi joutunut Suomessa sensuurin kouriin "liian okkultisen" sisällön takia? Leikö joku kuullut/lukenut samanlaista juttua? Toki on suuri todennäköisyys ,että puhun puppua :-D
 
Ehkä ne oli ne Wardin punaiset trikoopöksyt liikaa levynkannessa... :D
 
Muox: levynkannessa

Terry Pantheras: Ehkä ne oli ne Wardin punaiset trikoopöksyt liikaa levynkannessa... :D
 
Muox: levynkannessa
 
No toihan olis ollutkin ihan pätevä syy :-)

Vaikka pidänkin Dioa paljon parempana laulajana kuin Ozzya ja Heaven and hellin aikaista kokoonpanoa parhaana Sabbathina niin silti valitsisin parhaaksi levyksi Paranoidin. Paranoid oli muuten ensimmäinen (vai toinen?) Sabbath levy jonka hankin ja alkuun se ei toiminut sitten ollenkaan. Nyttemmin olen herännyt huomaamaan miten mainiosta levystä oikeasti on kysymys.
 
Mainitaan nyt huonoinkin joka on TYR. Siltä levyltä en juurikaan hyviä puolia löydä. Ok, soittaahan sillä Iommi ja Cozy Powell jotka muusikkoina kuuluvat suosikkeihini mutta silti. Ei vaan sytytä meikäläistä se levy, ei.

Kyll' mää sanoisin että Paranoid! Master of Realitylla on puolensa, varsinkin soundilliset, mutta Paranoidilla on kaikkein hassahtanein ja sitä myöten tylyin meininki. Paranoidin nimibiisi - onko joku kuullut - on superhyvä ja sanoitukset totta kai täyttä asiaa. Masterilla on jo vähän sellasta turhaa synkkyyttä joka syö tehoja mutta Paranoid on kaikkein täydellisin ja muotopuhtain Sabbath-tekele, ja muutenkin hyvä, innostava jne.

Ehdottomasti Vol.4
 
Parhaat saundit, kovimmat rallit esim. tomorrows dream, supernaut, cornucopia, laguna sunrise. Kokonaisuutena levy on Sabbathiksi yllättävän moniulotteinen, vaikka en henkilökohtaisesti paljoa changesista ja fx.sta (ehkä aikoinaan säväyttävä kun delay oli vielä uusi juttu) välitäkään. Ozzyn laulusuoritukset ovat tällä levyllä Ozzya parhaimmillaan. Miehellä oli ainakin vielä tulloin aika loistava kyky luomaan loistavia melodioita murjovan kitaratyöskentelyn päälle. Onnistuivatpa tällä levyillä luomaan tietämättään uuden genren doom- ja heavy metallin lisäksi. Stoner rockin nimittäin.

Fender Stratocaster: Kyllähän se Heaven and Hell vie voiton muista Sabbath-albumeista. Ja omasta mielestäni Dio toimii paljon paremmin laulajana kuin Ozzy.
 
I couldn't agree more. Mob Rules ja Master of Reality tulee sulassa sovussa seuraavana. Riippuu aika paljon kyllä mitä tekee mieli kuunnella milloinkin mutta H&H vie korkeimman sijoituksen.

Blodapelsin: Ehdottomasti Vol.4 (...) Onnistuivatpa tällä levyillä luomaan tietämättään uuden genren doom- ja heavy metallin lisäksi. Stoner rockin nimittäin.
 
Minun papereissani ensimmäinen oikea stoner-bändi oli kyllä Blue Cheer jo melkein viisi vuotta aiemmin.

Blodapelsin: Ehdottomasti Vol.4
 
Parhaat saundit
 
Mitä ihmettä? Ai niin. Nämä olikin mielipiteitä. =)

Paras on:
1. MOB RULES. Perustelut: Kaikki sävellykset hyviä tai loistavia. Soundit just oikeat: rummut jytisee, basso möyryää ja Iommin riffit iskee tulta. Dion vokalisointi kruunaa paketin. Turn Up the night ei ole yhtä hyvä avausbiisi kuin Neon Knights, mutta loistava silti. Voodoossa parasta raskas yleismeininki ja Dion laulu ja sanat ihan päällikkömeininkiä: "Bring me your children, they´ll burn. Never look back, never look back, never turn. Cry me a river you learn, Voodoo!" Todellakin voodoo-meininkiä. Sign of the southern cross on ihan levyn ydinbiisejä, mestarieepos. Tällä levyllä instrumentaalibiisikin, eli E5150, on loistavaa toisin kuin muilla Sabbath levyillä. Mainio kontrasti eräänlaisena introna the Mob Rules-biisille. Biisin tapporiffissä ollaan niinsanotusti asian ytimessä, ei mitään turhaa, silkkaa murhaa, jonka kruunaa Dion täydellinen tulkinta. Country girl on loistava biisi, semmoista heimomeininkiä;). Slipping awaystä tulee jotenkin sama fiilis kuin Led Zeppelinin Black Dogista; Rumpujen ja kitariffin vuoropuhelu on samankuuloista tai -oloista.
Sitten levyn paras biisi, joka on myös koko Black Sabbathin paras biisi, eli Falling of the edge of the world. Amen. Over and over on loistava päätös levylle: slovari, joka ei kuitenkaan ole mikään puhdasverinen heviballadi. Jos marsilainen tulisi kysymään maan asukkailta, mitä on hevimusiikki, hänelle pitäisi lyödä käteen Mob Rules!
 
2. PARANOID. Perustelut. Tämä levy on yleisesti ottaen legendaarisin ja oikein perustein. Se on todellakin black. Laulujen aiheet ovat olleet omana aikanaan jotain ihan uutta: ydintuhon säteilystä mielenterveysongelmiin ja kaikkea muuta ihanan kamalaa. Koskaan ei yhtä kornin kuuloiset sanoitukset (jotka ovat kuin irvailtujen hevikliseiden oppaasta) ole kuulostaneet yhtä aidon vakuuttavilta ja pahaenteisiltä kuin tällä levyllä. Esim. War pigs, Paranoid, Iron man, Electric funeral ovat kaikki hevimusikkigenren kivijalkaa. Kun Iron manin eka akordi räjähtää ja "I am Iron man" huuto lähtee niin se kuulostaa edelleen pelottavalta. Yhtä pahasti iho menee kananlihalle vain debyyttilevyn nimibiisissä. Omaan korvaani Hand of doom ja Rat Salad ovat myös onnistuneita, vaikka niitä monet pitävät levyn harha-askelina. Ehkä hand of doom poikkeaa levyn tanakasta yleislinjasta, eikä sovi kokonaisuuteen, mutta jos biisi olisi lykätty esim. Master of Realityn instrumentaalien tilalle, niin biisistä ehkä pidettäisiin enemmän. Nyt tämä mielenkiintoinen ja sinänsä hyvä biisi on vain sellaisessa tapporiffien puristuksessa, että se ei tunnu löysemmän jammailutunnelmansa takia levylle sopivalta. Tämä levy on mielestäni kuitenkin kokonaisuutena raskaampi kuin esim. master of reality.
 
3. BLACK SABBATH. Perustelut. aloitusbiisi on bändin pelottavin kautta aikain. ukkossää, kuolemankellot ja todellinen Iommin doom-riffi toimivat säestyksenä, kun Ozzyn pahaenteinen, kolkko saarnaääni halkoo äänimaisemaa. Huuliharppu tai mikä lie soitin on todella onnistunut ja yllättävä elementti The wizard biisissä. Enpä ole kuullut ko. soitinta tässä musiikin genressä muulloin käytettynä. N.I.B:ssä on taas Iommin näyte taidoistaan tehdä tarttuvia ja samalla raskaita riffejä. "My name is Lucifer please take my hand" Huh huh! Levy on monipuolinen ja näyttöhaluisen bändin rohkea linjanveto. Tällaista levyä ei kukaan ollut aiemmin tehnyt. Doom-bluesia!
 
4. MASTER OF REALITY. Perustelut. Tästä löytyy yksi Sabbathin hienoimmista biiseistä niin Iommin riffien osalta kuin sanoitustenkin osalta, eli After Forever. Todella munakkaita riffejä yksi toisensa perään samassa biisissä. Sanoitus on paikoitellen avoin, filosofinen, korni, vakava, hauska ja sisältää loistavia johtopäätöksiä.
Levyllä on ultra raskaita biisejä kuten Children of the Crave, Lord of this world ja into the void, mutta tämä levy ei silti kokonaisuutena ole bändin raskain mestariteos, koska siltä löytyy vähemmän raskaat solitude, Orchid ja Embryo. Kaksi viimeksi mainittua laskevat levyn kokonaistasoa ja Embryota ei voi oikein biisinä edes pitää lyhyen kestonsa takia. Se ei ole edes hyvä intro haudan lapsille. Children of the Crave sisltää hienon rumpusoundin, erityisesti se taktak-soundi alkuriffittelyn aikana. Itse biisi on iskevä, mutta mielestäni hieman yliarvostettu suitsutukseensa nähden.
 
5. HEAVEN AND HELL. Perustelut: Neon knights, H&H, Die Young, Lonely Is the word, Children of the sea. Tämä on soundeiltaan jotenkin liian hifi verrattuna Mob rulesin möyryävämpään soundimaailmaan. Tässä on muutama ei niin tykki biisi, joka tiputtaa arvosanaa. Neon knightsilla Dio on elementissään.
 
6. SABBATH BLOODY SABBATH. Perustelut. Kunnianhimoinen soundi- ja sovitusmaailma. Se on myös se mikä paikoitellen tökkii. Pojat rupeavat liikaa progeilemaan, ja siinä leikissä häviää monesti monelle oikealle progebändille. Levyn nimibiisi aiheuttaa meikäläiselle ärsytystä: Ozzyn ylärekisterissä kulkeva kimitys käy hermoille aina ja pahinta on se, että tämä on levyn aloitus ja nimibiisi. Biisin riffit ovat ok, mutta Ozzy olisi voinut laulaa siltä sävelkorkeudelta, miltä oikeasti pystyy laulamaan ilman että käy korviin. Levyn vahvuus ovat hyvät sävellykset ja Iommin mahtavat riffit, jotka paikoitellen nostavat biisit ihan mielettömiin sfääreihin. Mielentilasta riippuen sovitusten kokeilevuus monipuoliset instrumentit tuo ihan piristävää vaihtelua aiempiin levyihin verrattuna.
 
7. VOL. 4. Perustelut. Tämä ei yllä klassikkojen keskinäisessä mittelössä korkealle, vaikka onkin mielenkiintoinen kokonaisuus. Levyn yleinen hippihuumehuuruisuus jakaa mielipiteitä. Wheels of confusion on levyn parhaimmistoa. St. Vitus dancen olen kantrimaisen riffin perusteella ristinyt doom-kantriksi. Tökkiviä asioitakin löytyy. Levy rönsyilee liikaa eikä sillä ole selkeitä avainbiisejä, jotka veisi kokonaisuuttaa johonkin selkeään suuntaa. Tämä ei ole biisien puolesta ehyt kokonaisuus, vaan muistuttaa hieman sillisalaattia, vaikka tuo huuruinen soundi näennäisesti antaakin levylle jonkinlaista yhtenäisyyttä. FX on varmasti huonoimpia instrumentaaleja Sabbathin historiassa. Changesin piano sovitus ei oikein istu bändin tyyliin. Olisiko akustinen kitara toiminut paremmin? Under The Sunin yksi kitarariffeistä on sama kun Deep Purplen flight of the rat -biisissä. Tällä levyllä on kuitenkin riittävästi hyviä biisejä tekemään siitä klassikkolevyn.
 
Muita levyjä ei ole vielä hankittu. Sabotagelta olen kuullut muutaman biisin. Levy on hankintalistalla ja se sekoittaa em. järjestystä kuten myös dehumanizer kenties.