Aihe: Hevikaraoke Jyväskylässä 4.5.2005
1 2
Tupuna
25.04.2005 09:19:18
Tiedote 22.4.2005
 
CORNER BARIN (HKI) HEVIKARAOKE SAAPUU UUDELLEEN JYVÄSKYLÄÄN
 
Helsinkiläisen Corner Barin lanseeraama Hevikaraoke palaa vielä kertaalleen vierailulle Jyväskylään. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) kulttuurivaliokunta järjestää uusintakierroksen keskiviikkona 4.5.2005 klo 20-03 Ilokivessä.
 
Edellinen karaokeilta (16.2.2005) veti Ilokiveen 400 lipun maksanutta asiakasta. Suuresta suosiostaan ja lukuisista uusintapyynnöistä johtuen Hevikaraoke päätettiin pyytää Ilokiven lavalle vielä kerran. Tilaisuutta juontaa itseoikeutettu hevikaraokeisäntä Luca Gargano.
 
JYY:n kulttuurivaliokunta palkitsee tapahtumassa laulu- ja esiintymistaidoiltaan hienoimman ja hauskimman karaoke-esityksen. Voittajalle myönnetään Heviruhtinaan tai –ruhtinattaren titteli.
 
’Mikä hevikaraoke?’
 
Cornerissa valtaisan suosion saavuttanut hevikaraoke on alusta lähtien toiminut karaokefirma KSF:n avustuksella ja musiikkialan sekatyöläisen, ex-radiopersoona Luca Garganon juontamana.
 
Karaokelista sisältää heviä ja hard rockia aina 70-luvun alun raskaan sarjan yhtyeistä sukkahousuhevin ja trash metalin kautta aina uudempaan raskaaseen musiikkiin. Listalle on tullut uusia kappaleita tasaiseen tahtiin myös stoner- ja indie rockin sekä nykyjenkkirockin puolelta. Koko kappalelista löytyy osoitteesta www.hevikaraoke.fi.
 
Kesällä Hevikaraoke kiertää tapahtumia ja musiikkifestivaaleja. Mm. Turun Ruisrockissa karaoken pauhu raikaa omalla lavallaan koko festivaalin ajan.
 
***
Hevikaraoken viralliset kotisivut: www.hevikaraoke.fi
JYY:n ja kulttuurivaliokunnan toiminnasta: www.jyy.fi
Hevikaraokea tuottava Karaoke Service Finland: www.ksf.fi
 
***
Hevikaraokesta kirjoitettua Internetissä:
- Tuukka Tenhusen artikkeli helmikuisesta Jyväskylän Hevikaraokesta (S-zone): ”Hevikaraoke valloittaa Suomea”
http://www.szone.net/index.cfm?doc= … mp;dept_name=MUSIIKKI&sub=21031
- Tuukka Tenhusen artikkeli hevikaraokeisäntä Luca Garganosta (S-zone) :
http://www.szone.net/index.cfm?doc= … mp;dept_name=MUSIIKKI&sub=21031
- Helsingin Sanomien NYT-liitteen verkkopalvelun kertomaa Corner Barista:
http://www.nyt.fi/syojajuo/artikkeli/1101979141649
ROCK OUT WITH YOUR COCK OUT!
Juzzu
25.04.2005 11:25:53
Rähmäke, jää sitten tuolla viikolla kaksi Ilokiven häppeninkiä sitten väliin. Nooh, onneksi hyvästä syystä ku pidän talviloman :P
Oot omo
sellisti
25.04.2005 13:15:52
Mitäs meinasit Tupuna tuolla vetää? Piru kun itseäkin kiinnostais muttei kykene.
"Mitäs sinä teet työkses?" "Minä olen muusikko." "Ai... jaha. Onkos vaimos sitten oikeissa töissä?"
W-Man
25.04.2005 15:45:55
viime kerralla oli sen verran kova meno, että täytyy laittaa harkintaan jos jälleen menis nauttimaan parista kaljasta ja hyvästä musiikista.. Itselle ku ei oo noita laulajan lahjoja suotu ni pysyttelen siellä baaritiskin puolella.. :D
Tupuna
25.04.2005 21:06:20
Mitäs meinasit Tupuna tuolla vetää? Piru kun itseäkin kiinnostais muttei kykene.
 
Saas nähdä mitä vetäisen. Viimeksi lähti Aerosmithia ja Gunnareita. :) Kyllä tuolla hyvä meininki tulee olemaan, kunhan minäkin saisin ensin kuumetaudin pois että äänikin lähtisi ;)
ROCK OUT WITH YOUR COCK OUT!
Blasphemer
26.04.2005 08:18:53
 
Oho.Voisihan tuolla käydä örisemässä.
"The new world is here to wipe out our lives The new world we can't survive The new world left God in everything and everyone The new world does not include us" - Peter Tägtgren -
KSF
26.04.2005 18:08:34
 
Ja pääkaupunkiseudun porukat bussilla Jyväskylään!
 
Lisätiedot:
 
http://www.hevikaraoke.fi/
 
ja
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/p … p?c=28&t=91528&o=0&co=0
solesurvivor
27.04.2005 12:54:24
Kylläpä sitä pitää lähteä joku biisi nykäsemään, kun viime kerralla jäi Jyväskylässä väliin ja ainakin Metal Expossa oli niin mahtava meno:)
"If you shake my hand, better count your fingers.."
Blasphemer
05.05.2005 20:41:03
 
Täälläpä sitä olikin hauskaa. :)
"The new world is here to wipe out our lives The new world we can't survive The new world left God in everything and everyone The new world does not include us" - Peter Tägtgren -
Tupuna
06.05.2005 11:45:06
Juu,
 
ilta oli aika mieleenpainuva. Lipun maksaneita oli lähes yhtä paljon kuin viime kerrallakin: 345 hlöä! Mahtavata!
 
JYY:n kulttuurivaliokunta palkitsi tapahtumassa Heviruhtinaan sekä Heviruhtinattaren.
Tässäpä tulokset sekä perustelut...
 
HEVIRUHTINAS: Juha Mäkinen (Black Sabbath - Iron Man)
* Juha yllätti laulamalla biisin suomeksi! Au Pair -henkinen lausunta/örinä/intellektuelli-tulkinta, uskomattoman hieno tärinätanssi sekä pettämätön pokerinaama nostivat Juhan ykköseksi. Yleisöltä Juha sai illan raikuvimmat suosionosoitukset.
1. PERINTÖPRINSSI: Artsi (Metallica - Seek & destroy)
* Raati tykkäsi Artsin moshailuista ja autenttisesta tulkinnasta!
2. PERINTÖPRINSSI: Heikki Kerkkänen (joku Poisonin biisi)
* Sairas meininki. Esiintymistaito ehdottomasti Hevikaraoken autenttisimmasta päästä!
 
HEVIRUHTINATTARET: Ann & Ansku (Kiss - Heaven's on fire)
* Tytöt vetäisivät biisin upeasti kahdestaan. Raati päätyi duon palkitsemiseen, koska Annin ja Anskun repäisy oli naisten sarjan ehdottomasti paras pläjäys laulullisilta ansioiltaan.
1. PERINTÖPRINSESSA: Anna (joku Anthraxin biisi)
* Raati kiinnitti huomiota valinnassaan naiselle erikoiseen biisivalintaan.
ROCK OUT WITH YOUR COCK OUT!
Blasphemer
06.05.2005 20:47:57 (muokattu 06.05.2005 20:48:19)
 
Vähänkös olin muuten katkera, kun pääsin vetämään Metallican One-performanssiani vasta heti tuon valinnan jälkeen. Ties vaikka olisin pärjännyt... :)
"The new world is here to wipe out our lives The new world we can't survive The new world left God in everything and everyone The new world does not include us" - Peter Tägtgren -
Tupuna
07.05.2005 12:23:53
Vähänkös olin muuten katkera, kun pääsin vetämään Metallican One-performanssiani vasta heti tuon valinnan jälkeen. Ties vaikka olisin pärjännyt... :)
 
Biisi taidettiinkin vetää illassa pari kertaa ;) Harmi etten tainnut tuota tulkintaa nähdä/kuulla, piti jotain järjestyshommaa säätää.
 
Illasta minulle jäi myöhemmin mieleen jonkun naisen esittämä Rammsteinin Du hast. Uskomatonta örinää ;)
ROCK OUT WITH YOUR COCK OUT!
Blasphemer
07.05.2005 15:36:39
 
Se oli kyllä tavallaan aika kauheaa kuultavaa, tyttörukka kun veti sen englanniksi. Alkuperäisäänityksen kauniilla saksan kielellä olisi toiminut varmasti aivan älyttömän hyvin.
"The new world is here to wipe out our lives The new world we can't survive The new world left God in everything and everyone The new world does not include us" - Peter Tägtgren -
sellisti
07.05.2005 15:52:48
Se oli kyllä tavallaan aika kauheaa kuultavaa, tyttörukka kun veti sen englanniksi. Alkuperäisäänityksen kauniilla saksan kielellä olisi toiminut varmasti aivan älyttömän hyvin.
 
Kuka Rammsteinin biisejä enklanniksi on kääntänyt..?
"Mitäs sinä teet työkses?" "Minä olen muusikko." "Ai... jaha. Onkos vaimos sitten oikeissa töissä?"
lxi
07.05.2005 16:26:40
Kuka Rammsteinin biisejä enklanniksi on kääntänyt..?
 
Rammstein itse?
The fact that no one understands you doesn't make you an artist.
kuunneltua
sellisti
07.05.2005 16:51:20
Rammstein itse?
 
Miksi? Ovatko he levyttäneet niitä englanniksikin?
"Mitäs sinä teet työkses?" "Minä olen muusikko." "Ai... jaha. Onkos vaimos sitten oikeissa töissä?"
Jokunen
08.05.2005 22:49:33
Vähänkös olin muuten katkera, kun pääsin vetämään Metallican One-performanssiani vasta heti tuon valinnan jälkeen. Ties vaikka olisin pärjännyt... :)
 
Veditkö sen onen kenties örinällä läpi? Olipahan muuten kamalaa kuunneltavaa!
HA!
Blasphemer
09.05.2005 10:46:32 (muokattu 09.05.2005 10:48:34)
 
Veditkö sen onen kenties örinällä läpi? Olipahan muuten kamalaa kuunneltavaa!
 
Vissiin aikalailla puoliksi örinällä. Se kyllä saattoi kuulostaa kamalalta, piti vain testata, toimisiko se niin... Tosin saattaa olla, ettei ollut muutenkaan puhtain suoritus, tuli oltua hieman humalassa :D
 
EDIT: pientä viilausta
"The new world is here to wipe out our lives The new world we can't survive The new world left God in everything and everyone The new world does not include us" - Peter Tägtgren -
Tupuna
09.05.2005 15:26:03
Vissiin aikalailla puoliksi örinällä. Se kyllä saattoi kuulostaa kamalalta, piti vain testata, toimisiko se niin... Tosin saattaa olla, ettei ollut muutenkaan puhtain suoritus, tuli oltua hieman humalassa :D
 
EDIT: pientä viilausta

No, hevikaratessahan ei olennaista ole suorituksen/laulutaidon hyvyys tai kamaluus, vaan hyvä meininki! :) Olisi lähes barbaarista olettaa, ettei hevikaraokea voisi mennä laulamaan jos ei satu olemaan koulutettu, koulittu tai muuten luonnonlahjakkuus laulajana. Kyllä minun mielestäni hevikaraoke saa olla hupia kaikille, jotka laulaa haluavat.
 
Mitäs Jokunen tykkäsi illan tunnelmasta?
ROCK OUT WITH YOUR COCK OUT!
Jokunen
09.05.2005 17:14:38
No, hevikaratessahan ei olennaista ole suorituksen/laulutaidon hyvyys tai kamaluus, vaan hyvä meininki! :) Olisi lähes barbaarista olettaa, ettei hevikaraokea voisi mennä laulamaan jos ei satu olemaan koulutettu, koulittu tai muuten luonnonlahjakkuus laulajana. Kyllä minun mielestäni hevikaraoke saa olla hupia kaikille, jotka laulaa haluavat.
 
Joo, kyllä laulaa saa aina. Joskus vaan tulee kylmät väreet, kun keski-ikäinen nainen laulaa Aikuisen Naisen karaokessa kovaa, korkealta ja väärin.. Ei se Blasphemerin suoritus kyllä niin huono ollut. Tosin hatunnosto sille, että uskaltaa mennä kriittisen hevikansan eteen yleensäkin laulamaan! Mie jänistin tällä kertaa, kun oli niin kova flunssakin..
 
Mitäs Jokunen tykkäsi illan tunnelmasta?
 
Meininki oli kyllä tosi hyvä ja loppuun asti tuli oltua. Ehkä välilllä olisi voitu soittaa jotain alan levyjäkin, mutta hyvä näinkin.
HA!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)