Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Pidättäen, nuotit täyteen arvoon soittaen.
 
Joopa joo mitens muka muutkaan nuotit soitetaan ? :) (siis ne tavalliset) eli miten tuo käytännössä eroaa. Esimerkinkin voi vääntää joku jos haluaa.

Joopa joo mitens muka muutkaan nuotit soitetaan ? :) (siis ne tavalliset) eli miten tuo käytännössä eroaa. Esimerkinkin voi vääntää joku jos haluaa.
 
Joissakin tyylilajeissa esim. jotain tiettyä aika-arvoa ei tavallisesti soiteta täyteen kestoon. Silloin täyspitkät merkataan tenutoviivoilla. Tai sitten sellaisessa fraasissa missä on staccatoa seassa on kohteliasta merkata täyspitkät äänet tenutoviivalla.
 
Yleensäkin ottaen tulkintamahdollisuuksia on monia, siksi ei koskaan ole pahasta tehdä asiaa niin selväksi kuin se on mahdollista.

Joopa joo mitens muka muutkaan nuotit soitetaan ? :) (siis ne tavalliset) eli miten tuo käytännössä eroaa. Esimerkinkin voi vääntää joku jos haluaa.
 
Tenutoviiva voi myös tarkoittaa että ääniä EI soiteta täyteen mittaan, eli siis arvojärjestys lyhimmästä pisimpään on staccato-marcato-tenuto-detache, jossa detache tarkoittaa sitä, että äänet sidotaan mahdollisimman kiinni toisiinsa ja staccato tarkoittaa että äänet soitetaan lyhyinä. Eli viiva voi tarkoittaa myös sitä, että äänet soitetaan painokkaasti, hiukan irti toisistaan.
 
Tietyissä tilanteissa taasen viivaa voidaan käyttää ilmaisemaan sitä, että tiettyjen äänten halutaan soivan pitkinä, erotuksena esimerkiksi kappaleessa yleisesti vallitsevaan voimakkaaseen staccatolinjaan.
 
Tässä vaiheessa kapellimestarin visio tulee kuvaan;)

Tenutoviiva voi myös tarkoittaa että ääniä EI soiteta täyteen mittaan, eli siis arvojärjestys lyhimmästä pisimpään on staccato-marcato-tenuto-detache, jossa detache tarkoittaa sitä, että äänet sidotaan mahdollisimman kiinni toisiinsa ja staccato tarkoittaa että äänet soitetaan lyhyinä
 
Legato??
 
(liian lyhyt kirjoitus)

Legato??
 
(liian lyhyt kirjoitus)
 
No jjooo, ehkä legato ois voinut olla detachen paikalla tai sitten sen perässä. Detache on yleensä käytössä vaan jousisoittimista puhuttaessa, se kun on myös jousitekniikka. Sovitaan että staccato-marcato-tenuto-(detache)-legato sitten niin ei tuu suru puseroon. Legato vaan tarkoittaa myös tekniikkaa, jossa äänet oikeasti sidotaan yhteen ilman alukkeita, joten käytännössä pianolla legatoa tarkoitettaessa puhutaan vain detachesta, detachessa kun alukkeet ovat olemassa, mutta ne ovat vaan mahdollisimman hiljaisia, paitsi jos on painokasta detacheta:D
 
Kapellimestari kertoo miten soitetaan, sen ei edes tarvitse käyttää italiankielisiä termejä jos ei huvita. Ei nää ole mitään kiveen kirjoitettuja sääntöjä.

Kapellimestari kertoo miten soitetaan, sen ei edes tarvitse käyttää italiankielisiä termejä jos ei huvita. Ei nää ole mitään kiveen kirjoitettuja sääntöjä.
 
Näinpä. 1900-luvulla alkoi käydä niin, että saksalaiset säveltäjät kirjoittivat esiintymismerkinnät saksaksi ja ranskalaiset ranskaksi. Nykyään monet kirjoittavat erikoisemmat jutut englanniksi.

Oikeastaan käytännössä sitä samaa kuin tuolla kromaattisuudellakin eli jos moduloidaan kohdesävellajiin hyvin monen välisoinnun kautta nopeasti, on muistettava että harpisti voi käyttää max kahta poljinta samanaikaisesti.
 
Kannattaa myös muistaa, että harpussa ovat polkimet D C H vasemmalla ja polkimet E F G A oikealla. Jos korotat kaikki oikean jalan pedaalit kerralla, menee aikaa tovi ennen kuin kaikki kielet ovat tulleet ylennettyä.. tämä siis siksi koska harpisti ei pysty käytttämään kuin.. öh, oikeaa jalkaansa :)
Toisaalta jos alennat vaikkapa vasemmalta H:n ja D:n ja oikealta E:n ja ja G:n ei tarvita kuin kaksi yhtäaikaista polkaisua ylemmän neljää tarvitsemaa liikettä vastaan..
 
Nopeat korotukset, kuten vaikkapa C:tä nostettaessa C#:ksi, ääni särähtää, koska kielen edelleen värähdellessä ottaa "viritystappi" kiinni kieleen. Eli jos on mahdollista, kannattaa käyttää mieluummin enharmonisia vaihtoehtoja.
 
Myöskään pikkurilliä ei käytetä, joten 8 (4+4) soinnut / sekvenssit, yms menevät vielä mukavasti mutta laajemmat saattavat vähemmän soittaneelle laittaa sitä pikkurilliä suuhun.
 
Itse olen soittanut harppua vain muutaman vuoden sivuaineisena, joten kovemmat harpistit lienevät osaavan kertoa asiasta enemmän ja ilman mahdollisia asiavirheitä :)
 
- edit - anteeksi offtopic

Myöskään pikkurilliä ei käytetä, joten 8 (4+4) soinnut / sekvenssit, yms menevät vielä mukavasti mutta laajemmat saattavat vähemmän soittaneelle laittaa sitä pikkurilliä suuhun.
 
Itse olen soittanut harppua vain muutaman vuoden sivuaineisena, joten kovemmat harpistit lienevät osaavan kertoa asiasta enemmän ja ilman mahdollisia asiavirheitä :)
 
Taisi olla niin että (tietysti riippuen soittajan käden koosta) yhdellä hanskalla ylettää desimiin asti. Sointujen hajotuksia miettiessä toi on hyvä tietää.
 
Myöskin sointujen osalta se kuinka nopeasti niitä pitää peräkkäin soittaa vaikuttaa. Itse kirjoitin kerran harpulle sellaisen säestyskuvion missä oli ensin (6/8-tahtilaji, tempo tais olla kahdeksasosa = jotain 112) 6 x 16-arpeggio alhaalta ylös (perusääni, kvintti, perusääni, sekunti, terssi, kvintti) ja sitten kahdeksasosina kaksi eri kolmisointua ahtaaseen asetteluun niin että liidi oli tuplattu oktaavia alempaa (eli siis oktaavin sisällä noi neljä ääntä). Tällaisessa tilanteessa harpisti soitti ensin toisella kädellä puolet siitä ekasta arpeggiosta ja toisella kädellä toisen puolen (=3 ääntä per hanska), sen jälkeen tuossa tempossa noi 4-ääniset soinnut oli hieman kömpelöt joten jätin sen liidin tuplauksen sieltä pois.
 
Jos tästä nyt kenellekään mitään hyötyä on ...

Hyvä Erkki Linden
 
Olen kiinnostuksella lukenut käynnistämänne keskustelun sinfonian säveltämisestä. Jos oikein ymmärsin, niin alkuna nykyiselle musiikinteollenne on ollut psykiatrin kanssa käyty neuvottelu, missä musiikki on katsottu mielekkääksi tavaksi jatkaa elämää. Mutta olisin kovin hämmästynyt, jos psykiatri olisi tässä yhteydessä tarkoittanut, että teidän pitäisi heittäytyä kilpailemaan etuoikeudesta saada oma sinfonia kantaesitetyksi. Onhan maassa sentään melkoinen joukko säveltäjiä ja jotkut ovat tehneet kymmeniä sinfonioita saamatta moniakaan esitetyiksi.
Minun asemani on jossain määrin samanlainen kuin teidän, mutta tavoitteeni ovat aivan toiset: haluan musiikin avulla tehdä elämästäni mielekkään ja voida mahdollisimman hyvin. Siinä kaikki. Jos joku sattuisi pitämään minun musiikistani, niin ei se minua haittaisi, mutta se ei ole tässä keskeistä.
Mutta te olette valintanne tehnyt ja päättänyt säveltää sinfonian, mikä soitettaisiin jonakin päivänä yleisölle. Olette omatoimisesti opiskellut musiikin tekemistä ja mielestäni saavuttanut sillä tavalla jo hämmästyttävän tietomäärän. Lisäksi olette saanut muutamia arvokkaita puheenvuoroja: tarkoitan harpunsoittoa ja pasuunansoittoa koskevia. Lisäksi olette saanut jutustelua kaupunkisuunnittelusta, mutta katson, että sellainen ei millään tavalla auta teitä tai ketään muutakaan.
Musiikin psykologiasta selviää eräs keskeinen seikka: mieltymykset opitaan. Tietysti ihmisellä on geneettisesti erinäisiä taipumuksia musiikin mieltämiseen, mutta pääasiassa kyse on oppimisesta ja tottumisesta. Niinpä musiikissa täytynee hyväksyä sama kuin vaikka maalaustaiteessa ja tieteessä: on koulukuntia ja ne ovat keskenään vahvasti eri mieltä. Jos saattekin neuvoa joltakulta musiikin lehtorilta, niin naapurihuoneessa on suurella todennäköisyydellä toinen lehtori, jonka mielestä annetut neuvot ovat aivan vääriä. Jos joku käskee kuunnella sata sinfoniaa, niin oleellista on kuunnella juuri ne samat sata, mitä hän on kuunnellut, ja lisäksi tulla kiinnittäneeksi niissä huomio samoihin näkökohtiin. Sillä tavalla voi oppia tämän toisen ihmisen klooniksi ja sitten tuottaa jotakin, mistä hän pitää. Mutta mitä sillä on väliä? Oleellisempaa on selvittää, kuka tekee päätöksen uuden soitettavan sinfonian esittämisestä ja tutkia hänen mieltymyksiään.
Musiikki on järjestettyjä ääniä, joiden on tarkoitus miellyttää tai ainakin kiinnostaa. Musiikki ei sinänsä esitä mitään, mutta ohjelmallisuutta voi käyttää apuna säveltämisessä, jos niin kokee, tai tulkitsemisessa, jos niin haluaa. Mutta mielestäni musiikissa tekemiään ratkaisuja ei voi puolustaa sillä, että kuvattavat asiat pakottaisivat johonkin. Musiikki on musiikkia, ei kirjankuvitusta. Oopperassa sellaista tosin voisi ajatella tai johonkin tilaisuuteen tarkoitetussa musiikissa, vaikkapa häihin tai hautajaisiin.
Musiikkia on hajautuneiden tottumusten vuoksi luokiteltu satoihin eri luokkiin, ja mielellään eri luokkien edustajat näkevät suosimansa lajin muita parempana. Erityisen silmiinpistävää on, että klassisen musiikin piirissä sinfonioita pidetään jotenkin ehdottomasti kaikkein ylväimpänä, melkein jumalallisena, musiikkina. Minä en väitä ymmärtäväni niistä mitään enkä tietäväni, mitä niiden ymmärtäminen on, yhtään sen paremmin kuin ymmärrän hiphopista mitään, mutta arvaan, että niissä pätee ihan sama kuin kaikessa muussakin musiikissa: laajuudestaan huolimatta niiden on muodostettava rakenteellinen kokonaisuus, mikä on enemmän kuin ainesten esittäminen erillisinä palasina. Ja tietysti ainesten on sovittava yhteyteensä; sanotaan siis: elimellinen kokonaisuus. Mutta näin asia on jo iskelmän ABA-rakenteessa. Rinnastus loukkaa varmaan monia.
Musiikin kirjoittaminen ja esittäminen tietokoneen avulla on ongelmallista. On jokseenkin mahdotonta saada syntymään sellaista, mikä todellakin kuulostaisi siltä kuin oikea orkesteri soittaisi. Soittimien hyvätkin ääninäytteet on tavallisesti tehty äänittämällä ne varsin läheltä soitinta, jolloin ne kuulostavat aivan erilaisilta kuin yleisön puolella, ja orkesterin jäljittelyn yrittäminen johtaa helposti luonnottomiin tuloksiin. Jos on esimerkiksi kuunnellut paikanpäällä konsertin ja sitten kuuntelee sen äänitettynä radiosta, niin välillä tuntuu siltä, ettei kyse ole ollenkaan samasta konsertista. Mikrofonit kertakaikkiaan ovat rajallisia kyvyiltään. Mielestäni nämä asiat pitäisi nähdä erillisinä: jos tehdään musiikkia koneella, ja vaikka käytettäisiin hyvien äänikirjastojen ääniä, niin se on nähtävä omana musiikin tyylinään, missä vain käytetään hyväksi sinänsä kauniita tunnettujen soittimien ääniä. Mutta se on itsenäinen musiikin tekemisen ja esittämisen laji. Toki sen avulla voi yrittää havainnollistaa musiikkia siten kuin te olette tehnyt, mutta kritiikkiä saattaa syntyä väärin perustein. Kun vielä eri ihmiset kuuntelevat näytteitä erilaisilla laitteilla, niin erot siinä, mitä he kuulevat, ovat uskomattoman suuria.
Kun en muuta voi, toivotan jaksamista. - Sekovia

Olen korjannut sinfoniani, korjaustyöhön kului 4 kuukautta.
 
Hieno homma kun joku jaksaa vääntää epäkaupallista matskua!
 
Ihan hetimiten minulle ei muodostunut jyrkkää mielipidettä sävellyksestä. Vaikutti olevan elokuvamusiikkihenkistä ja voisi toimia esim. uruilla esitettynä, jolloin ei tarvi jättikokoista orkesteria.

Hyvä Erkki Linden,
 
Näyttäisi liiallinen kahvin juonti ja väsymys kirvoittavan myös minulta muutaman lauseen.
 
Jos saattekin neuvoa joltakulta musiikin lehtorilta, niin naapurihuoneessa on suurella todennäköisyydellä toinen lehtori, jonka mielestä annetut neuvot ovat aivan vääriä. Jos joku käskee kuunnella sata sinfoniaa, niin oleellista on kuunnella juuri ne samat sata, mitä hän on kuunnellut, ja lisäksi tulla kiinnittäneeksi niissä huomio samoihin näkökohtiin. Sillä tavalla voi oppia tämän toisen ihmisen klooniksi ja sitten tuottaa jotakin, mistä hän pitää. Mutta mitä sillä on väliä?
 
Itse väittäisin, että toisessa huoneessa on hyvin pienellä todennäköisyydellä mus. lehtori, joka antaa aivan päinvastaisia neuvoja. Puhutko nyt teorian, sävellyksen, vapaasäestyksen, orkestraation vai mahdollisesti jonkun instrumentin musiikin lehtorista?
 
Jos kysymyksessä on puhtaasti "tekninen" asia, kuten nyt vaikkapa kyse johtosävelen tuplaamisesta, jossa tavoitellaan klassismin aikaista ihannetta. Tällöin et varmaan kovin montaa erilaista vastausta saa. Viis siitä kuinka monta musiikin lehtoria talossa on.
 
Jos kuitenkin haluat purkaa johtosävelesi oman nykyaikaisemman tyylisisi mukaan, saattaa ko. lehtori osoittaa sinut sadan eri sinfonian ääreen, joissa johtosäveltä ei pureta, puretaan tai sille saatetaan tehdä muuten vain jotain omituisuuksia. Säästät hirveästi aikaa koska sinut ohjataan suoraan asian äärelle ja tämän toisen ihmisen klooniksi et varmana osu sitten millään. Miten voisit ? Kysessä on sadan muun ihmisen sinfoniat. Nyt voit poimia omia mieltymyksiäsi tai huomata, että näin asioiden pitääkin mennä ja voit toimia sen mukaisesti.. tai jättää toimimatta. Nyt sinulla on enemmän keinoja purkaa johtosävelesi historian hyväksi osoittamalla tavalla.. tai olla purkamatta. Sinulla on edelleen kaikki valta, mutta ratkaisuja ISO läjä enemmän.
 
Tämä kaikki "neuvominen" tekee sinut vain tietoiseksi eri asioista ja ymmärrät, että neuvot toimivat näin ollen paremminkin suuntaviittoina kuin absoluuttisina totuuksina. Voit tietojesi valossa suunnitella teoksessasi kohtaa, jossa dramaturgisesti purat johtosävelen todella karkeasti historiallisesti väärin ja näin ollen saatat tuoda kokonaisideasi paremmin esille, kuin lyömällä patarumpua ja bassorumpua fortissimossa minuutin verran. Tai sitten voit lyötätyttäää fortissimossa rumpuja. Ihan mitä vain haluat.
 
Musiikkia on hajautuneiden tottumusten vuoksi luokiteltu satoihin eri luokkiin, ja mielellään eri luokkien edustajat näkevät suosimansa lajin muita parempana. Erityisen silmiinpistävää on, että klassisen musiikin piirissä sinfonioita pidetään jotenkin ehdottomasti kaikkein ylväimpänä
 
Ooppera ? Historiallisesti säveltäjät ovat osoittaneet kypsyyttään ja osaamistaan juuri kyseisen (sinfonia) lajin parissa. Sinfoniaa on luonnollisesti totuttu pitämään tekijänsä taidonnäytteenä. Kuten aiemmissa kirjoituksissa on asiasta puhuttukin, pienimuotoisemmista kappaleista edeten.. Minä en toisaalta näe ongelmaa sinun kunnianhimoisessa työssäsi käydä suoraan sinfonian kimppuun. Mielestäni musiikki kuuluu kaikille. (ja nyt en puhu mistään torrent latailusta.)
 
muussakin musiikissa: laajuudestaan huolimatta niiden on muodostettava rakenteellinen kokonaisuus, mikä on enemmän kuin ainesten esittäminen erillisinä palasina. Ja tietysti ainesten on sovittava yhteyteensä; sanotaan siis: elimellinen kokonaisuus. Mutta näin asia on jo iskelmän ABA-rakenteessa. Rinnastus loukkaa varmaan monia.
 
Tuo ABA rakenne juontaa juurensa _hieman_ kauempaa kuin humppa & veikkojen treenikämpältä. Jos olisi vain ollut se lehtori, joka olisi sinut niiden "ensimmäisten" ABA muotojen pariin saattanut ja mahdollisesti vielä viitoittanut, että miten sitä muotoa ollaan laajennettu ja mihin siitä ollaan tultu. Sadan sinfonian loogisesti etenevillä esimerkillä vaikkapa.
 
Musiikin kirjoittaminen ja esittäminen tietokoneen avulla on ongelmallista. On jokseenkin mahdotonta saada syntymään sellaista, mikä todellakin kuulostaisi siltä kuin oikea orkesteri soittaisi. Soittimien hyvätkin ääninäytteet on tavallisesti tehty äänittämällä ne varsin läheltä soitinta, jolloin ne kuulostavat aivan erilaisilta kuin yleisön puolella, ja orkesterin jäljittelyn yrittäminen johtaa helposti luonnottomiin tuloksiin.
 
Niin johtaa, jos ei tiedä miten orkesteri oikeasti toimii ja fraseeraa / artikuloi.
 
Jos on esimerkiksi kuunnellut paikanpäällä konsertin ja sitten kuuntelee sen äänitettynä radiosta, niin välillä tuntuu siltä, ettei kyse ole ollenkaan samasta konsertista. Mikrofonit kertakaikkiaan ovat rajallisia kyvyiltään.
 
.. tai sitten se saattaa johtua siitä kasettimankkarista, jolla mahdollisesti kappaletta kuuntelet. Konsertissa sali ja sen sointi on osa orkesteria ja kun latistat äänen kaksiulotteiseksi ja mahdollisesti vielä huonojen kaiuttimien toistamaksi, ei ole mikään ihme, että kappale latistuu. Myös teatteriesitykset tuppaavat latistumaan televisiosta katseltuna. Live-esityksessä on aina oma hohtonsa eikä mielestäni kuulokuva ole ainoa arvottava tekijä.

Mielestäni nämä asiat pitäisi nähdä erillisinä: jos tehdään musiikkia koneella, ja vaikka käytettäisiin hyvien äänikirjastojen ääniä, niin se on nähtävä omana musiikin tyylinään, missä vain käytetään hyväksi sinänsä kauniita tunnettujen soittimien ääniä.
 
Miksi tuollaista kategorisointia pitäisi edes ajatella ? Eikö se riipu täysin siitä mikä tarkoitusperäsi on ? Ja mitä väliä sillä lopulta on, jos teos miellyttää sinua tai tahoa ketä haluat sen miellyttävän ?
 
Mutta se on itsenäinen musiikin tekemisen ja esittämisen laji. Toki sen avulla voi yrittää havainnollistaa musiikkia siten kuin te olette tehnyt, mutta kritiikkiä saattaa syntyä väärin perustein. Kun vielä eri ihmiset kuuntelevat näytteitä erilaisilla laitteilla, niin erot siinä, mitä he kuulevat, ovat uskomattoman suuria.
 
Eri laitteilla ? Puhutko nyt jostain General Midi tyyppisistä ratkaisuista ? Täytyy myös muistaa keneltä sitä kritiikkiä on vastaanottamassa ? Jos nimimerkki GroovxxxTrickSoundmachine antaa kommenttia, ei kommenttia kannata välttämättä ottaa hirveän tosissaan. Asia kuitenkin tulee tietoosi ja voit toimia sen mukaisesti.. tai sitten et.. Jos kyseessä on kuitenkin hauskalla nimimerkillä kirjoitteleva (rautainen) ammattilainen, hän kyllä näkee jo partituuristasi missä mennään ja osaa suhteuttaa sen soivaan näytteeseen. Ja voit jälleen toimia hänen kritiikknsä mukaisesti.. tai sitten et..
 
Arvokasta on se että ylipäänsä saa tarkkaa kritiikkiä ja hyvää ohjausta. Sitäpaitsi harvoin taitaa sinfonialla aloittava säveltäjä kuulla teoksensa orkesterin esittämänä, vaikka se olisi kuinka hyväkin. Iloa kuitenkin sävellysten parissa.

Jos on esimerkiksi kuunnellut paikanpäällä konsertin ja sitten kuuntelee sen äänitettynä radiosta, niin välillä tuntuu siltä, ettei kyse ole ollenkaan samasta konsertista. Mikrofonit kertakaikkiaan ovat rajallisia kyvyiltään.
 
.. tai sitten se saattaa johtua siitä kasettimankkarista, jolla mahdollisesti kappaletta kuuntelet.
 
Itse veikkaisin että avainsana tässä on "radio", sillä radioaalloille ei saada täydellistä äänisignaalia, vaikka itse mikrofonit ja äänityslaitteistot olisivatkin erittäin lähellä täydellistä.
 
Mitä tulee näihin MIDI-ääniin, niin Erkkihän varsin pätevästi ratkaisi äänenlaadun vaihteluongelmat laittamalla sinfonian jakoon MP3 muodossa, oman tietokoneensa MIDI-äänillä, jolloin kaikki kuulevat suurinpiirtein samanlaatuisena sen äänityksen johon Erkki itse on ainakin kohtalaisen tyytyväinen.

Itse veikkaisin että avainsana tässä on "radio", sillä radioaalloille ei saada täydellistä äänisignaalia, vaikka itse mikrofonit ja äänityslaitteistot olisivatkin erittäin lähellä täydellistä.
 
Off-topicia mutta olkoon: Nyt vähän perusteluja tähän, kiitos! Kyllä radion suorat lähetykset ovat perinteisesti olleet ihan ohjelmalähteiden parhaimmistoa. Jos niissä jotain "ei-täydellistä" on ollut, niin taajuusvaste joka loppuu 15kHz:iin, mutta siinäpä sitten se onkin.

Off-topicia mutta olkoon: Nyt vähän perusteluja tähän, kiitos! Kyllä radion suorat lähetykset ovat perinteisesti olleet ihan ohjelmalähteiden parhaimmistoa. Jos niissä jotain "ei-täydellistä" on ollut, niin taajuusvaste joka loppuu 15kHz:iin, mutta siinäpä sitten se onkin.
 
No se radioaalloille mahtuva rajallinen dynamiikka on varmaankin merkittävin tekijä, eikä suinkaan mikään ei-täydellinen mikrofoni.

No se radioaalloille mahtuva rajallinen dynamiikka on varmaankin merkittävin tekijä
 
FM-lähetysten dynamiikka n. 55dB, klasari-CD-levyjen max. n. 40dB. Myytti murrettu? :)

FM-lähetysten dynamiikka n. 55dB, klasari-CD-levyjen max. n. 40dB. Myytti murrettu? :)
 
Entä minne jäi klasari-suora-lähetys? Pikaisella googletuksella löysin sivun jossa mainittiin klassisen musiikin dynamiikka-alueeksi 50-60dB, siis livenä.

Entä minne jäi klasari-suora-lähetys? Pikaisella googletuksella löysin sivun jossa mainittiin klassisen musiikin dynamiikka-alueeksi 50-60dB, siis livenä.
 
Se jäi siihen, että mun muistitiedon mukaan se voi olla vielä vähän enemmänkin, tietysti riippuu vähän teoksesta ja tilanteesta. Suorat radioinnithan on yleensä elävästä konsertista, jossa yleisön läsnäolo aina vähentää dynamiikkaa.

Anteeksi jo etukäteen mutta pari sivua tätä luettuani tulee mieleen että minkälaisikohan ääniä sitä herra Linden kuuleekaan päässään. Tai siis tarkoitan tietenkin että onko tuo sinfoniasi täysin teoreettiselta pohjalta tehty vai onko edes jossain vaiheessa jokin melodia soinut päässä ja se on saatettu paperille ilmaan mitään sävellysoppaita tai sitä nuotinnusohjelman äänikorttia?
 
ill get my coat ja lähden baariin... sori

Anteeksi jo etukäteen mutta pari sivua tätä lueuttani tulee mieleen että minkälaisikohan ääniä sitä herra Linden kuuleekaan päässään. Tai siis tarkoitan tietenkin että onko tuo sinfoniasi täysin teoreettiselta pohjalta tehty vai onko edes jossain vaiheessa jokin melodia soinut päässä ja se on saatettu paperille ilmaan mitään sävellysoppaita tai sitä nuotinnusohjelman äänikorttia?
 
ill get my coat ja lähden baariin... sori
 
Anteeksi vain, mutta koskiko kysymyksesi melodioita joissa ei mielestasi ole mitään järkeä.
 
Tähän asti olen ollut siinä uskossa, että ainakin melodiat ovat sinfoniassani onnistuneet.
 
Toiseksi, vaikka melodia ei aina ole selvästi tunnistettavissa, olen kuitenkin säveltänyt sen koko sinfoniaan ensin päässä.
Tämän jälkeen olen luonnollisesti joutunut tukeutumaan hyvin ratkaisevassa määrin teoriaan.
Ei kukaan säveltäjä yritä kehittää omaa teoriaa ja työskennellä vain sen pohjalta.
 
Äänikortin äänet ovat mielestäni aivan riittävän hyviä tunnistamaan, toimiiko melodiat tai soinnutus, mutta on tietenkin aivan eri asia koko orkesterilla.
Koko orkesterin toimivuuteen sävellysvaiheessa ei ole muuta keinoa kuin oma mielikuvitus sekä teoria yhdessä.

Anteeksi vain, mutta koskiko kysymyksesi melodioita joissa ei mielestasi ole mitään järkeä.
 
Tähän asti olen ollut siinä uskossa, että ainakin melodiat ovat sinfoniassani onnistuneet.
 
Oiskohan tässä tarkoitettu sitä että olisi ihan mielenkiintoinen käydä yhdessä läpi partituuria ja sinä voisit hyräillä päämelodiat samalla. Siis tämä ilman mitään midi-mp3-mitä tahansa.