Musiikin teoria ja säveltäminen ›

John Titor: Miksi ihmeessä sinfonia olisi sen pyhempi sävellyksen laji kuin mikään muukaan. Mua häritsee ihan älyttömästi tollanen ahdaskatseisuus. Sen ymmärrän kyllä, että sinfonian säveltäminen vaatii periaatteessa enemmän paukkuja kuin jonkun lyhemmän teoksen mut ei se tarkoita että sinfonia olisi mitenkään poissuljettu ja kielletty säveltämisen muoto edes aloittelijoille.
 
Muutenkin klassisen musiikin piiristä on sellainen stereotypia, että jengi on sellasta omiin kangisstuneihin kaavoihinsa tuijottavia ja ikivanhoja tapoja vaalivia pönöttäjiä. Tämä on tietysti vain stereotypia eikä pidä paikkaansa, mutta pakko myöntää että J.Titorin kirjoitukset tässä ketjussa ovat omiaan vahvistamaan tuota stereotypiaa. Toisaalta mitä muuta voimme odottaa miehestä joka on palannut tulevaisuudesta :D
 
Kunnianhimo erottaa suuret miehet harmaasta massasta. Ihmiset jotka ajattelevat, että jotain näennäisesti vaikeaa projektia ei saa tehdä jos ei ole ensin alansa mestari ovat kunnianhimottomia ja ahdaskatseisia tyyppejä.
 
Ei sinfonia ole teosmuotona sinällään yhtään sen pyhempi kuin mikään muukaan, kysymys on vain siitä, minkälaisen kuvan antaa siitä asenteesta, jolla suhtautuu muiden työhön. Kuten tuolla myöhemminkin totean, sinfonia on ikään kuin tietynlainen ansioita vaativa arvonimi, jonka kappale joko lunastaa sisällöllään, tai sitten ei lunasta. Kyseistä arvonimeä ei ansaita pelkästään sillä, että joku sanoo kappaleensa olevan sinfonia. Se olisi äärimmäisen epäkunnioittavaa sitä suurta työtä kohtaan jonka muut ovat tehneet aiemmin ja tulevat tekemään tulevaisuudessa.
Sotaveteraaniksikaan ei tulla muulla kuin sodassa taistelemalla. Siviili- tai kunniasotaveteraaneistakaan en ole kuullut.
 
Kyllä sinfonian saa säveltää kuka tahansa, mutta jos ei ole niitä itsekin mainitsemiasi paukkuja, pitää tajuta olla ihmettelemättä kun teosta ei julisteta riemusaatossa mestariteokseksi.
Sinfonian olemus itsessään siis kieltää itsensä aloittelijalta. Ei teos ole sinfonia vain siksi että joku sattuu kutsumaan sitä sinfoniaksi. Sinfonia on sinfonia vain, jos se on tarpeeksi suuri teos ollakseen sinfonia. Muuten se on vain jokin muu teos, jolle on annettu nimeksi Sinfonia. Ei kysymys ole siitä, että kukaan voisi kieltää ketään tekemästä yhtään mitään.
 
Ei kenestäkään voi tulla sinfonikkoa tai sävellysmestaria ennen kuin kirjoittaa teoksen joka osoittaa kyvyt. Totta kai siis jokainen kirjoittaa siinä vaiheessa sinfonian kun tuntuu että rahkeet siihen riittävän. Silloin vaan täytyy pystyä kirjoittamaan kappale, joka lunastaa sinfonian arvonimen (ymmärrätkö yhtään mitä mä tarkoitan tällä?).
Oikeasti ymmärrän, että monet teistä eivät millään voi tajuta miksi tällainen asia voi jotakuta ahdistaa. En ilmeisesti pysty myöskään minkään ulkoisen esimerkin kautta sitä teille havainnollistamaan, joten teidän täytyy uskoa vaan mun sanaa, kun sanon että kyse ei ole ahdasmielisyydestä, vaan siitä, että Lada 1200 ei ole urheiluauto niille jotka ovat ajaneet Ferrarilla, ei vaikka joku väittäisi niin, tai joku ajaisi sillä 200km/h, niin kuin urheiluautollakin voi ajaa. Se vaan ei ole, ja suurin osa teistä varmasti yhtyy mielipiteeseen.
 
Ette varmaan taaskaan ymmärrä vertausta, mutta hei, ei se oo multa pois:D

Aijaa no ok. Mä oon aina luullu, et sinfonia on vaan joku tietyn tyyppinen sävelteos, mikä siis olisi periaatteessa sävellettävissä ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin musiikkikappale vailla sen suurempaa taiteellista näkemystäkään. Kaiketi olen ollut melko väärässä...sitä sattuu.

Kiitoksia runsaasta palautteesta. Olen keräillyt tähän niistä ne, jotka minusta tuntuvat oleellisimmilta.
Haluaisin kuitenkin vielä painottaa, en ole keksinyt mielestäni yleistä hyvää keinoa säveltää sinfonia. Olen vain kertonut, miten itse siitä selviydyin. Onko sinfonia hyvä vai huono, sitä yritän tässä parhaillaan selvittää, kuten yritin myös, kun tarjosin sitä suoraan orkestereille.
Orkestereilta sain riittävästi palautetta, voidakseni arvioida, mitä sinfonialta heidän näkökulmalta vaaditaan.
 
Oletko näyttänyt sinfoniaasi kenellekään säveltäjälle? Kapellimestarin huomiot ovat varmasti hyviä, mutta säveltäjä voisi auttaa sinua ratkaisemaan ongelmat selkeämmin ja välttämään ne tulevaisuudessa.
Olen näyttänyt sävellyksen opettajalle, MUT, siitä arvostelu kotisivullani.
Paras neuvo minusta on kyllä tuo, että harjoittelet säveltämistä pienillä kokoonpanoilla.
 
Sellainen muistikuva jäi, että tuossa erkin sinfonian ekassa osiossa oli vähän turhan tasapaksua tuo soitinnus. kaikki pauhasi täysillä eikä maltillisuudesta ja säästeliäisyydestä ei ollut väliä.
Osa kuvaa synnytystä, tyttäreni mukaan tilanne muistuu mieleen vain sekavuutena, mutta samalla onnellisena.
 
Kun kappale toimii mahdollisimman vähillä elementeillä hyvin, se on varsin helppo saada toimimaan vielä paremmin isolla kokoonpanolla. Päinvastaisessa tilanteessa se, että kappaleessa ei ole mitään ideaa, hukkuu helposti isoon kudokseen. Pelkkää kudosta ei kuitenkaan jaksa kuunnella.
Kudosmaisuutta olen pyrkinyt tietoisesti välttämään monilla melodioilla ja teemoilla.
 
Toiseksi siksi, että vähän harmittaa se, että netissä on luettavissa tuollainen "sinfonian sävellysopas", koska siinä on niin paljon ns. potaskaa. Ammattilainenhan huomaa heti, mistä on kysymys, mutta entäs jos joku esim. tätä palstaa lukeva nuori kaveri muodostaa kuvan säveltämisestä tai sinfoniasta tai ylipäätänsä musiikin tekemisestä sen pohjalta? Kaikkeahan maailmaan mahtuu, mutta onko ihan välttämätöntä? :)
Olen ihmetellyt miksi niin kovasti puhutaan siitä, että pitäisi säveltää niin ja näin, mutta missään ei siitä kuinka menetellä ja mitä ainakin olisi otettava huomioon, kun säveltää jonkun tietyn tyylisen sävellyksen.
 
Ammattialinen voi vapaasti korjata sävellysopastani Wikibooks-kirjastossa, vandalisointia siellä ei kuitenkaan hyväksytä.
Opas löytyy seuraavasta osoitteesta:
 
http://fi.wikibooks.org/wiki/S%C3%A … elt%C3%A4minen_sinfoniaorkesterille
 
Wikikirjan taustalla on idea siitä, miten voisi oppia säveltämään sifoniaorkesterille ilman tai lähes ilman koulutusta. Säveltämistä ja musiikin teoriaa ei ole pakko opiskella jossakin musiikkioppilaitoksessa, vaan alkuun pääsee myös vaikkapa tavallisen kirjaston kirjojen avulla.
Pitää kuitenkin muistaa, että sävellystyö ei ole aivan yksinkertaista ja voi viedä vuosia säveltää sinfoniaorkesterille jotakin.
Edellinen suora lainaus oppaasta kertoo selkeästi oppaan tarkoituksen.
 
b) sävellä pianokappaleita, lauluja, pianosäestyksellisiä soolosoitinkappaleita, ja vaikka jousikvartetto, ja kustanna itsellesi sävellyskonsertti. Todennäköisesti jatkoa seuraa, jos aihetta on.
Olen säveltänyt oboelle, pianolle ja contrabassolle pienimuotoisia teoksia, ne on esitelty kotisivullani.
Sinfonian sävellystyössä sävelsin ensin pienelle kokoonpanolle. Kokoonpano riippui siitä, mitä etukäteen suunnittelemaani aihetta kulloinkin olin työstämässä.
 
Tästä pääsemmekin seuraavaan, ERITYISEN tärkeään asiaan - kai sävellät ensin, ja kirjoitat sitten? Ts. soihan sulla ensin joku juttu päässä, jonka kirjoitat ylös, vai teetkö niin päin, että kirjoitat sattumanvaraisia nuotteja ja sitten kuuntelet miltä kirjoittamasi kuulostaa? Jos teet niin, se on ihan ok, mutta vain tietyissä tilanteissa. Musiikin täytyy tulla sun sisältä, sun mielestäsi, ei päinvastoin. Se on voinut mennä sinne ulkopuolelta, mutta sun aivojen ja musiikillisen vaiston täytyy olla se, joka suodattaa ulos sen, mitä sä haluat luoda/kuulla.
Minä käytin seuraavaa sävellysprosessia:
1. Laadin sanallisen suunnitelman koko sinfoniasta. Kotisivulla.
2. Kuvittelin päässä melodian.
3. Kirjoitin melodian suunnitellulle soittimille tai 2-3:lle.
4. Sävelsin melodialle kenraalibasson tulevan soinnutusta varten.
5. Lisäsin sointujen väliäänet, tässä vaiheessa oli mukana 3-4 soitinta, tavallisesti viulut.
6. Sävelsin melodioille rytmin soittimia tulee lisää.
7. Sävelsin vastaääniä, polyfoniaa ym.
8. Tämän jälkeen ryhdyin varsinaiseen orkestrointiin sekä loputtomalta tuntuvaan itsetutkiskeluun, miten kaikki toimii.
 
Lukaise läpi jokin orkestrointiopas, jotta saat kuvan siitä mitä mestarit ajattelevat orkestroinnista. Itseäni auttoi valtavasti kun keksin jossain vaiheessa mielessäni, miten jaotella eri soitinperheiden instrumentit äänenkorkeuksien mukaan yhdeksi valtavaksi taajuuskuvaksi, jossa jokaisen äänialueen instrumentit kuuluvat yhteen - vaihtoehtona yksittäisten soitinperheiden eriyttämiselle. Tämä auttaa huomattavasti orkesterin mieltämisessä yhdeksi valtavaksi instrumentiksi, hiukan niin kuin piano, jossa jokaiselle oktaaville on useampi soitinvaihtoehto.
Tämähän juuri se olikin vaikeaa, mielestäni tässä onnistuinkin, mutta sinfonista sointia en vielä onnistunut aikaansaamaan.
 
Kummallista että jatkuvasti partituuria seuratessa löydän paikkoja joissa soittimet menevät ristiin, äkkiseltään kuuntelemalla välillä hyvinkin satunnaisesti johdonmukaisuuden sijaan. Lähinnä mulle tulee sellainen olo, että vaikka ne eivät jatkuvasti menekään ristiin, ei sille ole perustetta silloinkaan kun ne menevät.
Kummallista on myös se, että soitinnoksessa esiintyy jatkuvasti täysin satunnaisesti hyvin klassistyylisen kudoksen keskellä rinnakkaisia kvartteja, kvinttejä, sekunteja ja hyvin paljon muutakin ei-suositeltua.
Kerro ihmeessä ne kohdat.
Sitä tulee sokeaksi, kun työskentelee saman työn kanssa vuosikaudet.
 
Selväsanaisemmassa muodossa tämä tarkoittaa esimerkiksi tuolla esittelysivulla olevan lauseen "Sävellyksen harmonisuus murtuu toistuvasti ehkä parhaimmilla hetkillä," toteutumista teoksessa. Jotta harmonian murtuminen tekisi suurimman vaikutuksen, täytyisi harmonia ensin kehitellä mahdollisimman eheäksi. Esimerkkinä voisi mainita kolmannen osan, joka alkaa selvällä tonaalisella melodialla, mutta lähtee melkein heti aivan muihin sfääreihin. Jotta epäharmonisuus erottuisi, täytyisi alun melodia saattaa loppuun saakka, jotta syntyisi vaikutelma tonaalisuudesta, ja vasta sitten lähteä atonaalisiin sfääreihin, jotta syntyisi vaikutelma että tässä nyt selvästi poiketaan tuosta äskeisestä tonaalisuudesta. Lämmin lämpimänä, ja kylmä kylmänä.
Minä ajattelin rikkoa harmoniaa niillä jatkuvilla melodioiden ja teemojen vaihdoksilla.
Alunperin suunnittelin tosin myös atonaalista keinoa, mutta tällöin olisi pitänyt luopua monista melodioista, melodioiden monilukuisuus oli eräs tärkeimmistä tavoitteistani.
 
Toinen asia on sitten koko sävellyksen teema. Jotta teos olisi kokonainen, on siinä hyvä olla vain yksi, ja siis oikeasti vain yksi (1), teema, tai ydinajatus.
Jos olisin käyttänyt yhtä teemaa, sitä varioiden ja kehitellen, minun perusajatus säveltää huomattavan erilainen sinfonia olisi romuttunut. Sävellykseni ideanhan kuului kuvata elämänmenoa, missä tilanteet vain vaihtuu ilman sen kummempaa päämäärää.
Tämähän ei tietenkään toimi musiikissa yksinään, siihen tarvitaan paljon muuta sisältöä ja sisällöksi ajattelin melodioita jotka johdattelevat tilanteesta toiseen.
 
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että teitkö ensin pianoversion jonka sovitit orkesterille vai sävelsitkö suoraan orkesterille vai kenties jotain tästä välimaastosta?
Tähän vastasinkin jo aikaisemmin.
 
Ihan mielenkiinnosta kysyisin, että oletko kokeillut säveltää sinfoniaorkesteria pienemmille kokoonpanoille?
Kokeilua oli pakko harrastaa, ei voi suoraan säveltää koko orkesterille.
 
Ei sinfonia ole teosmuotona sinällään yhtään sen pyhempi kuin mikään muukaan, kysymys on vain siitä, minkälaisen kuvan antaa siitä asenteesta, jolla suhtautuu muiden työhön. Kuten tuolla myöhemminkin totean, sinfonia on ikään kuin tietynlainen ansioita vaativa arvonimi, jonka kappale joko lunastaa sisällöllään, tai sitten ei lunasta. Kyseistä arvonimeä ei ansaita pelkästään sillä, että joku sanoo kappaleensa olevan sinfonia. Se olisi äärimmäisen epäkunnioittavaa sitä suurta työtä kohtaan jonka muut ovat tehneet aiemmin ja tulevat tekemään tulevaisuudessa.
Aivan oikein, minä en tässä onnistunut, mutta olen mielestäni paljon valmiimpi seuraavalla kerralla.
Uskoa vahvistaa osa neljässä havaittava kehitys, sen saama tunnustus voimakkaasta tunteesta, selvästä sanomasta ja taiteellisuudesta innoittavat minua.
 
Kyllä sinfonian saa säveltää kuka tahansa, mutta jos ei ole niitä itsekin mainitsemiasi paukkuja, pitää tajuta olla ihmettelemättä kun teosta ei julisteta riemusaatossa mestariteokseksi.
Sinfonian olemus itsessään siis kieltää itsensä aloittelijalta. Ei teos ole sinfonia vain siksi että joku sattuu kutsumaan sitä sinfoniaksi. Sinfonia on sinfonia vain, jos se on tarpeeksi suuri teos ollakseen sinfonia. Muuten se on vain jokin muu teos, jolle on annettu nimeksi Sinfonia. Ei kysymys ole siitä, että kukaan voisi kieltää ketään tekemästä yhtään mitään.
Tämähän ilmeni myös minun sävellysoppaasta. Suurta teoksessa täytyy olla joku muu kuin soittoaika, soittajien lukumäärä tai äänen voimakkuus, siis suuri, ennenkuulumaton, voimakkaita oikeita tunteita herättävä.
 
Ei kenestäkään voi tulla sinfonikkoa tai sävellysmestaria ennen kuin kirjoittaa teoksen joka osoittaa kyvyt. Totta kai siis jokainen kirjoittaa siinä vaiheessa sinfonian kun tuntuu että rahkeet siihen riittävän. Silloin vaan täytyy pystyä kirjoittamaan kappale, joka lunastaa sinfonian arvonimen (ymmärrätkö yhtään mitä mä tarkoitan tällä?).
Oikeasti ymmärrän, että monet teistä eivät millään voi tajuta miksi tällainen asia voi jotakuta ahdistaa.
Ei voikaan, ei minustakaan tullut vielä, eikä ole sanottu tuleekokaan.
Ymmärrän tarkoituksesi, mutta ymmärrätkö sinä sitä, että minä en ole tottunut koskaan hyväksymään ajatusta koska ennenkin on ollut näin, niin näin sen on edelleenkin oltava.
 
Kiitän kaikkia keskustelijoita kiinnostuksesta, kannustuksesta ja kritiikistä sävellystäni kohtaan.
Tämän keskustelun ansiosta olen itse saanut valtavasti sellaisia mielipiteitä, että voin tyhjentää mieleni sävellystyön aiheuttamista paineista ja arvioida tulevia sävellystöitäni mahdollisimman realistisesti.

Pasunistina jäin miettimään, kuinka monta pasuunaa olet ajatellut käyttää? Toisen osan tahdissa 52 on yhtäkkiä pasuunastemmassa merkintä a2, vaikka muuten koko sinfoniassa näyttää olevan tekstiä vain yhdelle pasuunalle.
Niinpä onkin, mistä lie sinne tullut, ehkä siksi, jos merkki on ensin kirjoitettu trumpetille ja kun olen poistanut trumpetin osasta nuotit enkä a2.-merkkiä, niin ohjelma on siirtänyt merkinnän pasuunan riville?
 
Esimerkiksi toisessa osassa (tahdit 98-99) pasuunastemma hyppää yhtäkkiä yksiviivaisesta h:sta pienen oktaavin fissään.
Tässä pasuuna myötäilee muun orkesterin vuoroittaisia ylöspäisiä kulkuja / hyppyjä.
 
Edelleen toisen osan tahdissa 93 alkaa pasuunalla pitkä pätkä diskanttiklaaviin kirjoitettuna, onko sille jotain erityistä syytä? Moni tahti siitä pätkästä voisi sopia hyvin alttopasuunalle; tahdit 96-97, joissa on paljon ala-apuviivoja (edelleen diskanttiklaavissa) sopisivat hyvin matalampaan stemmaan.
Yritin välttää neljännen yläapuviivan käyttötarvetta, mutta tilalle tuli kuitenkin ala-apuviivaa, joten ei se järkevää ollut.
 
Vielä yksi paikka, jossa olisi ehkä hyvä vuorotella eri stemmojen välillä, on tahti 349 kolmannessa osassa (hyppy f1 - G).
Tässä on todellakin liian iso hyppy, mutta jotenkin se kuului asiaan, mielestäni pasuuna kuulostaa vain hauskalta tällaisilla hypyillä.
 
Myös neljännen osan tahdit 30-31 sisältää suurehkon hypyn (H - fis1), joka olisi luonteva jakaa useammalle stemmalle.
Tässä on hidas sävelkulku ja hyppyä edeltää tauko, mistä johtuen en ole tätä noteerannut ongelmaksi.
 
Sama hyppy toistuu tahtien 40-41 välillä.
Tämä hyppy sisältyy lyhyeen melodiaan, melodiaan joka kuvaa dramatiikkaa ja mielestäni kyseinen hyppy voi kuulua tähän.
 
Kuten aikaisemmin mainitsin, pienet orkesterit eivät haluaisi palkata pasuunansoittajaa kustannussyistä johtuen.
Olen kuitenkin ottanut yhden pasuunan mukaan opiskelun merkeissä.
Pasuunan käyttö sävellyksessäni on kaiken kaikkiaan aika säästeliästä, olen käyttänyt sitä lähinnä irrallisena soittimena mausteeksi.
Mikäli pasuuna oli soinnun tärkeä rakenneosa, mielestäni noudatin ankaraa äänenkuljetusta.
 
Tämä arvostelu oli juuri sitä mitä odotin, tämän kautta asia tuli minulle ja toivottavasti myös toisille keskustelijoille heti selväksi.

Niinpä onkin, mistä lie sinne tullut, ehkä siksi, jos merkki on ensin kirjoitettu trumpetille ja kun olen poistanut trumpetin osasta nuotit enkä a2.-merkkiä, niin ohjelma on siirtänyt merkinnän pasuunan riville?
 
Jep, ajattelinkin että se on voinut lipsahtaa sinne vahingossa, mutta halusin silti varmistaa asian.
 

 
Yritin välttää neljännen yläapuviivan käyttötarvetta, mutta tilalle tuli kuitenkin ala-apuviivaa, joten ei se järkevää ollut.
 
Tuollaisissa tapauksissa kannattanee käyttää pasuunalla tenoriklaavia. Ainakin tuossa mainitsemassani pätkässä se voisi toimia paremmin kuin basso- tai diskanttiklaavi, siis siinä mielessä, että turhilta apuviivoilta vältyttäisiin. Kokeilin huvikseni kirjoittaa tuon pätkän tenoriavaimella; ala-apuviivoja ei tullut yhtään, ja yläapuviivojakin vain parissa paikassa.
 

 
Tässä on hidas sävelkulku ja hyppyä edeltää tauko, mistä johtuen en ole tätä noteerannut ongelmaksi.
 
Totta, en heti huomannut, että viimeisin tempomerkintä (tahdissa 16) ennen näitä tahteja onkin varsin hidas 45. Siinä kohdassa ei siis tosiaan ole mitään vaikeuksia, edes minun tasoiselleni opiskelijalle. :)
 

Tässä on todellakin liian iso hyppy, mutta jotenkin se kuului asiaan, mielestäni pasuuna kuulostaa vain hauskalta tällaisilla hypyillä.
 
Tämä hyppy sisältyy lyhyeen melodiaan, melodiaan joka kuvaa dramatiikkaa ja mielestäni kyseinen hyppy voi kuulua tähän.
 
Jep, nuo paikat (osa 3, tahti 349 ja osa 4 tahdit 40-41) eivät tosiaan kuulosta mitenkään huonoilta. Kommentoinkin tosiaan vain soittajan kannalta, en niinkään kuulijan kannalta. Kuulijalle se on luultavasti aivan sama, soittaako noissa paikoissa yksi vai kaksi pasunistia.

Tällaisen projektin toteuttaminen tuntuu niin uskomattomalta ja jollain tapaa myös röyhkeältä siksi, että se tietyllä tasolla hyökkää koko taiteenalaa vastaan ja pyrkii kyseenalaistamaan koko sen työn jota alalla tehdään. Vaikka se ei pyrkisi siihen tietoisesti, siltä se tuntuu.
 
Arvoisa John Titor!
 
Jos minä viekkaasti ja suurella röyhkeydellä olen säveltänyt sinfonian ja vielä kehtaan tarjota sitä, sekä keskustelupalstalla arvosteltavaksi, että vielä orkestereille esitettäväksi,
niin voisitko sinä alentua korkeuksistasi ja kertoa yksityiskohtaisesti suoraan sävellyksestä, mikä siitä tekee niin huonon, kuin olet kertonut.
 
Koska olen saanut aivan toisenlaista palautetta ammattilaisilta, tämä pyyntöni on mielestäni kohtuullinen.
Minä uskon, että kun musiikin tohtori - sävellyksen opettaja, musiikin tohtori - muusikko, eturivin kapellimestari sekä viulunsoitonopettaja mainitsevat, sävellyksessä on jatkuvasti hienoja oivalluksia ja sitä kannattaa ehdottomasti kehittää / parantaa mahdollista esitystä varten, uskon että he ovat näin kannustaneet minua vilpittömästi.
 
Aivan varmasti olen esittänyt kysymyksen aina siten, että kannattaako minun jatkaa, onko tässä mitään aineksia. Miksi he eivät vastaisi totuuden mukaisesti?

Arvoisa John Titor!
 
Jos minä viekkaasti ja suurella röyhkeydellä olen säveltänyt sinfonian ja vielä kehtaan tarjota sitä, sekä keskustelupalstalla arvosteltavaksi, että vielä orkestereille esitettäväksi,
niin voisitko sinä alentua korkeuksistasi ja kertoa yksityiskohtaisesti suoraan sävellyksestä, mikä siitä tekee niin huonon, kuin olet kertonut.
 
Koska olen saanut aivan toisenlaista palautetta ammattilaisilta, tämä pyyntöni on mielestäni kohtuullinen.
Minä uskon, että kun musiikin tohtori - sävellyksen opettaja, musiikin tohtori - muusikko, eturivin kapellimestari sekä viulunsoitonopettaja mainitsevat, sävellyksessä on jatkuvasti hienoja oivalluksia ja sitä kannattaa ehdottomasti kehittää / parantaa mahdollista esitystä varten, uskon että he ovat näin kannustaneet minua vilpittömästi.
 
Aivan varmasti olen esittänyt kysymyksen aina siten, että kannattaako minun jatkaa, onko tässä mitään aineksia. Miksi he eivät vastaisi totuuden mukaisesti?
 
Uskon minäkin että ovat ja minä sanon sävellysesi mitä noita olen kuunnellut on omanlaisiaan ei pahassa vaikka se voi muodustua ongelmaksi persoonallinen musiikki/tai muu taide tässä jämähäneessä yhteiskunnassa on aina välinputoaja. PS säveltämistä ei voi opettaa (se mikä minusta on säveltämistä se on lahja joka saadaan eriasteisena tai ei saada lainkaan) musiikinteoriaa voi.

PS säveltämistä ei voi opettaa (se mikä minusta on säveltämistä se on lahja joka saadaan eriasteisena tai ei saada lainkaan) musiikinteoriaa voi.
 
Oletko ollut koskaan sävellystunnilla? Mistä tiedät, ettei sävellystä voi opettaa?

säveltämistä ei voi opettaa (se mikä minusta on säveltämistä se on lahja joka saadaan eriasteisena tai ei saada lainkaan) musiikinteoriaa voi.
 
Tottakai luova kyky säveltää on lahja, samalla tavoin kuin lauluäänikin. Mutta silti laulamista voi opettaa, niinkuin säveltämistäkin! :)

Aloin taas lukea tuota sävellysopasta (http://www.elisanet.fi/erkki.linden/) ja minun on ihan pakko tarttua tuohon heti alkuun:
 
"MILLAINEN ON SINFONIA
 

 
Tietosanakirja mainitsee sinfonia tarkoittaa soivaa.
 
Oppikirja kertoo:
 
- että sonaatin tavoin ensimmäinen osa on yleensä sonaattimuotoinen. Se saattaa alkaa erillisellä hitaalla johdannolla
 
- toinen osa on andante- tai muussa rauhallisessa tempossa etenevä, monesti laulumuotoinen.
 
- kolmas osa on menuetti tai (Beethovenista lähtien) sherzo trioineen
 
- viimeinen osa eli finaali on joko rondo- tai sonaattimuotoinen
 
Tämähän on kuitenkin vain karkea musiikkitieteilijöiden luoma ja klassismin aikakauden musiikkiin pohjautuva yleistys.
 

 
Kun kysyn ammattimaisilta jo sinfonian säveltäneiltä en saa kovinkaan paljon vastauksia:
 
- se voi olla periaatteessa mikä tahansa, kunhan ei ole iskelmä
 
- kun taas toisen mielestä sinfonia on aika tarkkaan rajattu, miten, ei tulekaan enää vastausta
 
- sinfonia tapa ajatella (säveltää?) musiikkia sinfoniaorkesterille
 

 
MIKÄ TEKEE / EI TEE SÄVELLYKSESTÄ SINFONIAA
 

 
Siinäpä vasta kysymys, kysymys johon en ole löytänyt mistään vastausta, olen joutunut itse päättelemään vastauksen.
 
Kun keskustelupalstalla todettiin, eri kausien tyylisiä sinfonioita on jo sävelletty hukuttava määrä, lausuma selitti samalla, miksi sinfoniasta ei ole tarkkaa määritelmää:
 
- uudelta sinfoniasävellykseltä odotetaan todella uutta tyyliä
 
- mutta mikä se tyyli voi olla ja kuinka selittä jos kaikki on jo tehty ja seuraavaksi odotetaan jotain jota ei ole vielä keksitty
 

 
VASTAUKSENI ON, voit säveltää sinfonian lähes miten tahansa kunhan toiset, lähinnä ammattilaiset, hyväksyvät sen sinfoniaksi."
 
Minusta tässä on lähestytty kysymystä ihan väärältä kannalta. Sinfoniaa on yritetty määritellä sanallisesti kyselemällä toisten mielipiteitä asiasta. Tottakai on hyvä katsoa tietosanakirjan määritelmä ja varmasti jokainen mielipide asiasta on arvokas. Kuitenkin, arvokkain mielipide olisi juuri Erkin oma mielipide. Kun lähdetään säveltämään sinfoniaa, pitäisi omassa päässä olla raudanluja käsitys siitä, mitä sinfonia on.
 
Juuri tämän takia mainitsin tuolla aiemmin joitain omasta mielestäni kuuntelemisen arvoisia sinfonioita, koska sinfonia on soivaa materiaalia. Jotta sinfonian määritelmä olisi säveltäjälle itselleen selvä, pitäisi hänen kuunnella ainakin yli sata erilaista sinfoniaa ja tehdä päätökset kuulemansa perusteella.
 
Vuosi sitten, kun Erkin sinfoniasta puhuttiin, minä sanoin, ettei se omasta mielestäni ole sinfonia ollenkaan. Tämä oli tosiaan vain minun oma mielipiteeni. Ehkä oma jyrkkä mielipiteeni johtui juuri siitä, että Erkki itse epäröi sinfonia-käsitteen kanssa.
 
Haluaisin kysyä Erkiltä, että kuinka paljon hän on sinfonioita kuunnellut.

Olen näyttänyt sävellyksen opettajalle, MUT, siitä arvostelu kotisivullani.
 
Ilmeisesti olet näyttänyt sitä hänelle vain kerran? Tuo "arvostelu" oli kirjoitettu vuonna 2005, jonka jälkeen olet ilmeisesti tehnyt paljon korjauksia. Nyt voisi olla hyvä hetki näyttää sinfoniaa uudestaan jollekin säveltäjälle.
 
Mikäli mahdollista, sinun kannattaisi pyytää jotain säveltäjää pitämään sinulle muutaman sävellystunnin, joiden aikana voisitte käydä sinfoniasi kokonaan läpi kasvokkain. Kirjallinen palaute on toki ihan hyvää sekin, mutta yleensä keskustelemalla päästään asioissa syvemmälle.

Oletko ollut koskaan sävellystunnilla? Mistä tiedät, ettei sävellystä voi opettaa?
 
En mutta tämä määrittely kysymys mitä minä pidän säveltämisenä se on syntyjään jos on ihmisellä toki soittimien optimaalista käyttöä ja nuottikirjoitusta voi esimerkiksi opettaa.

Mitä muotorakenteita käytit näissä neljässä osassa?

En mutta tämä määrittely kysymys mitä minä pidän säveltämisenä se on syntyjään jos on ihmisellä toki soittimien optimaalista käyttöä ja nuottikirjoitusta voi esimerkiksi opettaa.
 
Voi olla että ihmisessä on piilevänä kykyjä joista ei tiedä. Hyvä opettaja saattaa auttaa kykyjen löytymisessä. Ihan sama olisi väittää että ei matematiikkaa voi opettaa, joku vaan hiffaa ne numerot ja toinen ei. On mahdollista, että toinen hiffaa ne numerot huomattavasti helpommin kuin toinen, mutta silti molemmat voivat oppia jotain. Einsteiniahan pidettiin ihan jälkeenjääneenä, mutta kaikki taitavat tietää miten kävi.
 
Erkille: Kirjoitin eilen pari tuntia palautetta kappaleistasi, mutta kuinka ollakaan, autuas tietoverkko poisti koko tekstin ollessani loppusuoralla. Kirjoittelen jotain tiivistetympää palautetta myöhemmin tänään. Lisäyksenä vastaan vielä jälkimmäiseen viestiisi tässä:
 
Arvoisa John Titor!

Jos minä viekkaasti ja suurella röyhkeydellä olen säveltänyt sinfonian ja vielä kehtaan tarjota sitä, sekä keskustelupalstalla arvosteltavaksi, että vielä orkestereille esitettäväksi,
niin voisitko sinä alentua korkeuksistasi ja kertoa yksityiskohtaisesti suoraan sävellyksestä, mikä siitä tekee niin huonon, kuin olet kertonut.
 
En mä ole missään korkeuksissa, eikä säveltämisessä ole mitään viekasta ja röyhkeää - jos jossain, niin lähinnä ehkä siinä, että kutsut kappaletta sinfoniaksi vaikka sitä ei ole piireissä, jotka sinfonian ovat määritelleet, sellaiseksi hyväksytty. En mäkään osaisi rakentaa vaikkapa japanilaistyyppistä bungalowia - jos rakentaisin jotain samantyyppistä, kysyisin joltain muulta että milläs nimikkeellä tätä voisi kutsua. Jos joku muu sanoo että se on japanilaistyyppinen bungalow, niin sitten se ei ole mun asiani.
Kerron palautetta kappaleista vastaamalla edellisen viestin kysymyksiisi.
 
Koska olen saanut aivan toisenlaista palautetta ammattilaisilta, tämä pyyntöni on mielestäni kohtuullinen.
Minä uskon, että kun musiikin tohtori - sävellyksen opettaja, musiikin tohtori - muusikko, eturivin kapellimestari sekä viulunsoitonopettaja mainitsevat, sävellyksessä on jatkuvasti hienoja oivalluksia ja sitä kannattaa ehdottomasti kehittää / parantaa mahdollista esitystä varten, uskon että he ovat näin kannustaneet minua vilpittömästi.

Aivan varmasti olen esittänyt kysymyksen aina siten, että kannattaako minun jatkaa, onko tässä mitään aineksia. Miksi he eivät vastaisi totuuden mukaisesti?
 
Aivan varmasti ovat kannustaneet vilpittömästi, ei siinä mitään. Mun mielestä kappaleen esittämiselle tuossa muodossa ei ole vaan vielä mitään syytä. Kyllähän sä jaksat selkeästi töitä tehdä ja saat kappaleita aikaan, siitä ei ole kysymys, vaan siitä, että mun mielestä koko sun kehityksesi on säveltäjänä sen verran vaiheessa, että sinfonia ei välttämättä ole se juttu, jota vielä kannattaisi työstää, vaan paljon yksinkertaisemmat asiat. Kyllä täällä voidaan yksittäisiä huomioita kappaleestasi esittää, mutta todennäköisesti olet tehnyt asiat parhaimman kykysi mukaan, eivätkä ne muutu muiden sanomisella, vaan sillä että itse opit kuulemaan mikä on vikana. Sun aivoihin ei kukaan voi mennä sisään.

Voi olla että ihmisessä on piilevänä kykyjä joista ei tiedä. Hyvä opettaja saattaa auttaa kykyjen löytymisessä. Ihan sama olisi väittää että ei matematiikkaa voi opettaa, joku vaan hiffaa ne numerot ja toinen ei. On mahdollista, että toinen hiffaa ne numerot huomattavasti helpommin kuin toinen, mutta silti molemmat voivat oppia jotain. Einsteiniahan pidettiin ihan jälkeenjääneenä, mutta kaikki taitavat tietää miten kävi.

 
Tottakai voi olla ja onhan hyvä tietää mitä ei voi yksikertaisesti soittaa vaikkapa ööh trumpetilla,tai mikä vaikeaa oboen soittajalle. Ja matikka ihan eri asia kuin musiikki eli hyvältä kuulostamiseen ei ole yhtä tiukkoja sääntöjä.

Kiitoksia runsaasta palautteesta. Olen keräillyt tähän niistä ne, jotka minusta tuntuvat oleellisimmilta.
Haluaisin kuitenkin vielä painottaa, en ole keksinyt mielestäni yleistä hyvää keinoa säveltää sinfonia. Olen vain kertonut, miten itse siitä selviydyin. Onko sinfonia hyvä vai huono, sitä yritän tässä parhaillaan selvittää, kuten yritin myös, kun tarjosin sitä suoraan orkestereille.
Orkestereilta sain riittävästi palautetta, voidakseni arvioida, mitä sinfonialta heidän näkökulmalta vaaditaan.
 
Olen ihmetellyt miksi niin kovasti puhutaan siitä, että pitäisi säveltää niin ja näin, mutta missään ei siitä kuinka menetellä ja mitä ainakin olisi otettava huomioon, kun säveltää jonkun tietyn tyylisen sävellyksen.
 
Näin on kerrottu silloin, kun kyseessä on kappale, joka voidaan tarkasti määritellä. Oletko ajatellut, että sinfonian epätarkka määrittely voi johtua siitä, että sitä ei voi määritellä tarkasti? Miten sä määrittelisit tietokirjan? Kirja, jossa on tietoa? Se ei vielä kerro mitään siitä, voiko kirja olla juonellinen, runomuodossa, kuinka pitkä se saa olla, mistä sen pitää kertoa, pitääkö sen tarjoaman tiedon olla tosimaailmaan sidottua, minkä väriset kannet siinä pitää olla jne.
 
Olen säveltänyt oboelle, pianolle ja contrabassolle pienimuotoisia teoksia, ne on esitelty kotisivullani.
Sinfonian sävellystyössä sävelsin ensin pienelle kokoonpanolle. Kokoonpano riippui siitä, mitä etukäteen suunnittelemaani aihetta kulloinkin olin työstämässä.
 
Kuuntelin noita kappaleitasi, ja kerron nyt huomiotani Kuusesta. Mielestäni se ei tällä hetkellä toimi yksittäisenä kappaleena. Se kuitenkin saattaisi toimia jonkin pienkokoonpanolle kirjoitetun sarjan osana. Kappale voisi esim. pianolle ja kontrabassolle tehdyn sarjan osana olla pienellä hiomisella ihan esityskelpoinen. Se kuulostaa hyvinkin hiukan edistyneemmälle (2/3-3/3) opisto-opiskelijalle sopivalta.
 
Oletko varma siitä, mitä olet kirjoittanut harpulle (toivottavasti kyseessä on harppu eikä mikään huono celestaa imitoiva saundi)? Onko kaikki soitettavissa? Harpulle kirjoittaminen on melko haastavaa hommaa, enkä itsekään tiedä siitä kuin hyvin vähän, joten en osaa ottaa kantaa siihen, miten sille pitäisi kirjoittaa. Jos haluaisit saada kappaleen (tai jos innostut, sarjan jossa kappale on) esitettäväksi, suosittelisin siirtämään harpun osuuden pianolle ja muokkaamaan sitä mielenkiintoisemmaksi.
Tällä hetkellä itsenäisenä teoksena kappale on hiukan vaivaannuttavan kuuloinen, vaikka siinä on hyviä ideoita. Olet kirjoittanut tasapainoisesti kahdelle soittimelle, niin että molemmat vuorotellen säestävät ja soittavat melodiaa. Tekisin kuitenkin oktaavialan ja saundin vaihdoksilla suuremman eron melodia- ja säestysosuuksien välille. Kontrabasistit tykkäävät soittaa melodioita jousella, koska ääni on tällöin edes hiukan kantavampi ja voimakkaampi. Usein pizzicatot menevät mössöksi ja melodioista on vaikea saada tarkasti selvää.
Jos kyseessä olisi kuitenkin sarja, yksi osa voisi hyvinkin olla pelkästään pizzicatona soitettu muiden osien tasapainottaessa sitä. Lisäksi kappaleen suurin vaiva, jatkuva töksähtely ilman kontrasteja olisi tasapainotettavissa muilla osilla. Toistuva arpeggiokuvio jäsentää hyvin kappaletta, ts. antaa sille muotoa.
 
Jos innostut kirjoittamaan kappaleen osaksi sarjaa, suosittelen että kirjoitat ensin muita osia ja kirjoitat sitten niiden pohjalta Kuusen melodialinjoja hiukan uusiksi, ja muutenkin hiot kappaletta niiden taitojen mukaiseksi joita sulla tällä hetkellä on säilyttäen kuitenkin sen nykyisen luonteen.
Jos saat tehtyä hyvän pikkukappaleiden sarjan, uskon että saat sen varsin helposti esitettäväksi esim. paikallisen musiikkiopiston kontrabasso-opettajaan tutustumalla. Kontrabasisteilla on pulaa mielenkiintoisesta ohjelmistosta ja kaikki uudet kappaleet otetaan ilolla vastaan. Myöskin kamarimusiikkia, jossa kokoonpanossa on kontrabasso, on aivan liian vähän, varsinkin opiskelijatasoista materiaalia.
 
Minä käytin seuraavaa sävellysprosessia:
1. Laadin sanallisen suunnitelman koko sinfoniasta. Kotisivulla.
2. Kuvittelin päässä melodian.
3. Kirjoitin melodian suunnitellulle soittimille tai 2-3:lle.
4. Sävelsin melodialle kenraalibasson tulevan soinnutusta varten.
5. Lisäsin sointujen väliäänet, tässä vaiheessa oli mukana 3-4 soitinta, tavallisesti viulut.
6. Sävelsin melodioille rytmin soittimia tulee lisää.
7. Sävelsin vastaääniä, polyfoniaa ym.
8. Tämän jälkeen ryhdyin varsinaiseen orkestrointiin sekä loputtomalta tuntuvaan itsetutkiskeluun, miten kaikki toimii.
 
Tämähän juuri se olikin vaikeaa, mielestäni tässä onnistuinkin, mutta sinfonista sointia en vielä onnistunut aikaansaamaan.
 
Oletko koittanut soinnuttaa kappaletta kohdan 2 tavalla? Itse olen huomannut, että soinnutuksen suoranainen keksiminen tuottaa huonoja, hankalasti hallittavia, keksityn kuuloisia sointukulkuja. Kun soinnuttaa melodiat ensin mielestä luonnollisesti tulevilla soinnuilla, sellaisilla jotka ilmiselvimmin korostavat melodiaa, ja sen jälkeen korjaa pahimmat maneerinsa pois, saa yleensä aikaan huomattavasti järkevämpää soinnutusta, joka on kuitenkin vielä itselleenkin mielenkiintoista. Yleensä soinnutusvaiheessa keksii vielä lisäksi mielenkiintoisia harmonioita, jotka saa toimimaan tekemällä pieniä korjauksia melodialinjoihin.
Tämä tietysti pätee vain tonaaliseen/modaaliseen maailmaan pyrkivässä soinnutuksessa, joka on kuitenkin mielestäni välttämätön asia hallita edes jollain tavalla ennen atonaalisuuteen tutustumista.
 
Kerro ihmeessä ne kohdat.
Sitä tulee sokeaksi, kun työskentelee saman työn kanssa vuosikaudet.
 
Kerron neljännen osan alusta huomioita, jotka kohdistuvat mielestäni jatkuvasti toistuviin ongelmiin. Ensinnäkin, neljäs osa on mielestäni liian pitkä siinä nyt oleviin eväisiin nähden. Sanottavan ja tunnelman pitäisi olla todella hypnoottista, jotta osan jaksaisi kuunnella kiinnostuneena loppuun saakka. Lisäksi totta kai ympäröivien osien täytyisi olla osaa tukevia.
 
Ensinnäkin, mielestäni teosta vaivaa jatkuva sekavuus. Esimerkkinä harmoniasta parin tahdin ajan saattaa soida voimakas kvinttisaundinen sointumaailma, joka yhtäkkiä vaihtuu omituisesti hajotettuun kolmisointuun, joka liikkuu dissonanttisen nelisoinnun kautta koko orkesterin unisonoon. Tämä kuulostaa hiukan samalta, kuin puhuisi sekaisin kirjakieltä, slangia ja murteita. Jos haluaa liittää tekstiin esim. murretta, se täytyy pohjustaa riittävän selkeästi, vaikkapa niin että "kerran minulla oli turkulainen ystävä, joka sanoi:" jne. Tätä voisi verrata musiikillisten jaksojen ylimenoihin.
 
Johdonmukaisuus puuttuu. Jos kerrot tarinaa, niin pidä se sitten samassa konteksissa edes selkeinä jaksoina.
 
Lähinnä ongelmat liittyvät mielestäni juuri orkestroimiseen, harmoniseen tekstuuriin ja välillä hiukan lapsellisen kuuloisiin melodioihin. Täytyy kuitenkin muistaa, että taitavalla sovittamisella melkein minkä tahansa hyvinkin epäloogiselta kuulostavan melodian saa toimimaan. Tästä syystä en tuomitse melodioita, tai muita yksityiskohtia, vaan kokonaisuuden.
 
Tällaiset ovat huomioita isoista asioista, jotka mielestäni vaivaavat koko teosta. Yksityiskohtiin, sävellysteknisiin asioihin mennäkseni:
 
Kehotan huomioimaan, että midiäänien balanssi ei ole todellinen, puupuhaltimet tulevat oikeaan orkesteriin nähden huomattavan kovaa. Tämä on kuulemma varsin yleinen ongelma tietokoneella työskentelevien säveltäjien keskuudessa.
Esim. neljännen osan alussa, 3. tahdista lähtien on basso-osastossa (cb, vc, fag) jatkuvaa sekavuutta. Olet kirjoittanut matalle kvinttisointuja, ne soivat tunkkaisesti. Käytännössä niitä on erittäin vaikea saada soimaan. 5. tahdissa sointujen pohjaäänet ovat hämärän peitossa, ja hajotus on tunkkainen. Välillä bassoäänet osuvat samaan nuottiin, välillä ei, mikä logiikka? Tämä on juuri sitä ristiinmenoa josta puhuin. Jos jokin soitin on alimpana satsissa, niin pidä se siellä, ja kirjoita ylemmille soittimille ne äänet joita haluat soimaan. Jos haluat vaihtaa asettelua, tee se selkeästi. Sama juttu ylemmissä jousistemmoissa, välillä ollaan oktaaveissa, välillä ei, latistaa kudoksen äänikertoja.
 
Tästä eteenpäin hajotukset tahdeissa 7-10 ovat erittäin kvintti/kvarttivoittoisia, hyvin primitiivisen kuuloisia, mikä ei automaattisesti tietenkään ole huono asia. Hajotuksia on kuitenkin hankala saada soimaan. Lisäksi basso-osastossa soitetaan taas ristiin, ja kvintit/kvartit alhaalla ovat edelleen tunkkaisen kuuloisia. Sointujen pohjaäänet edelleenkin hiukan epäselviä, erikoisten kahdennusten takia. Tahdissa 11 erikoinen vaihtaa käyrätorvien asemat, kun ne taas kohta palaavat takaisin. Lisäksi dissonanssia, joka tuntuu turhalta.
Seuraavaksi hyvä, kontrastinen paluu alkumotiiviin. Viulujen melodia tahdissa 18 veisi hienosti motiivin kehittelyyn, mutta olet päättänyt olla kehittelemättä, sekin on ihan toimiva ratkaisu.
Hienot viimeiset soinnut, joilla voitaisiin viedä kappaletta kehittelyä kohti, mutta tämäkin ratkaisu on vaikuttava, joskin sekavuutta luo se, että soittimet osuvat samoihin ääniin, mutta eivät pysy yhdessä, toisin sanoen risteävät.
Kaiken kaikkiaan ensimmäinen jakso on muodoltaan toimiva, keskittyisin harmoniaan, soitinnukseen, tekisin yksinkertaisempaa mutta selkeämpää tekstuuria. Pahimmat ristiinmenot ja tunkkaisuudet ovat sektioiden välillä, eivät sisällä, paitsi että jousistolle kirjoitat hiukan huonosti (tai myös ruma, paljas, karu ovat ehkä kuvaavampia adjektiiveja - kvintit ja kvartit hyppäävät korville puhtaina ja soivat huonosti falskeina) soivia kvintti/kvarttipainotteisia sointuja. Ylimeno on toimiva, mutta seuraava jakso voisi lähteä selvästi eri tempolla eri tunnelmaan, nyt lähtö, joka ei tarjoakaan mitään uutta, latistaa tunnelmaa.
 
Tässä huomioita 4. osan ensimmäisestä jaksosta, näin tarkkaa tai tarkempaa analyysiä ei oikein viitsi harrastaa ihan huvin vuoksi enempää.
 
Kehottaisin erottelemaan jaksoja, ja pyytää jotain ammattilaista näyttämään miten hän orkestroisi jakson, ehkä jopa mitä harmonisia ratkaisuja hän keksisi. Tästä saattaisi olla suuresti apua, kun voisit painaa muistiin ne ideat joista pidät ja jättää pois ne, joista et pidä.
 
Minä ajattelin rikkoa harmoniaa niillä jatkuvilla melodioiden ja teemojen vaihdoksilla.
Alunperin suunnittelin tosin myös atonaalista keinoa, mutta tällöin olisi pitänyt luopua monista melodioista, melodioiden monilukuisuus oli eräs tärkeimmistä tavoitteistani.
 
Jos olisin käyttänyt yhtä teemaa, sitä varioiden ja kehitellen, minun perusajatus säveltää huomattavan erilainen sinfonia olisi romuttunut. Sävellykseni ideanhan kuului kuvata elämänmenoa, missä tilanteet vain vaihtuu ilman sen kummempaa päämäärää.
Tämähän ei tietenkään toimi musiikissa yksinään, siihen tarvitaan paljon muuta sisältöä ja sisällöksi ajattelin melodioita jotka johdattelevat tilanteesta toiseen.
 
Suosittelen kuuntelemaan ohjelmallisia teoksia malliksi. Esim. Rimski-Korsakovin Sheherazade, Sibeliuksen Lemminkäinen, Tsaikovskin Pähkinänsärkijä, Griegin Peer Gynt ja Mussorgskin Näyttelykuvia lienevät tunnetuimpia, ja ovat varmasti tutustumisen arvoisia. Niissä on jo ratkaistu jollain tavalla ohjelmallisuuden tuottamat ongelmat, katso pidätkö ratkaisuista.
 
Lisäksi suosittelen muistamaan, että elämässäkään tilanteet eivät vaihdu aivan miten sattuu. Kodista pitää ensin kävellä ulos, jotta voi jäädä auton alle, suoraan se ei onnistu. Näitä siirtymiä kehottaisinkin miettimään, jos haluat kertoa suoraan elämästä. Jos taas haluat kuvata tunnelmia, suosittelen rajaamista ja jaksojen selkeyttämistä, myös niin että tekee niistä selvästi erilaisia.
 
Aivan oikein, minä en tässä onnistunut, mutta olen mielestäni paljon valmiimpi seuraavalla kerralla.
Uskoa vahvistaa osa neljässä havaittava kehitys, sen saama tunnustus voimakkaasta tunteesta, selvästä sanomasta ja taiteellisuudesta innoittavat minua.
 
Tämähän ilmeni myös minun sävellysoppaasta. Suurta teoksessa täytyy olla joku muu kuin soittoaika, soittajien lukumäärä tai äänen voimakkuus, siis suuri, ennenkuulumaton, voimakkaita oikeita tunteita herättävä.
 
Ei voikaan, ei minustakaan tullut vielä, eikä ole sanottu tuleekokaan.
Ymmärrän tarkoituksesi, mutta ymmärrätkö sinä sitä, että minä en ole tottunut koskaan hyväksymään ajatusta koska ennenkin on ollut näin, niin näin sen on edelleenkin oltava.
 
Ehdottomasti minäkin olen sitä mieltä, että uutta ei synny ilman tietoista uudistamista, ja on oikein että uskalletaan rohkeasti tarttua härkää sarvista. En tarkoitakaan sitä, että sun olisi välttämättä pakko opiskella 100 vuotta musiikkia kaikissa mahdollisissa oppilaitoksissa, vaan sitä, että kun tekee yksin, ja eritoten silloin, kun yrittää tehdä erilaista, pitää varoa ettei se erilaisuus muodostu itsetarkoitukseksi, ja ettei se muodostu pelkästään siitä, että tekee niitä virheitä, joista muut pyrkivät pois. Toisekseen myöskin silloin, kun on valinnut oman tiensä, kannattaa pysytellä sillä niin kauan että tie muiden kanssa yhdistyy luonnostaan, eikä tunkea toisten kaistalle, se koetaan niin, että jos sä et halua leikkiä meidän kanssa, elä sitten leiki.
 
Kiitän kaikkia keskustelijoita kiinnostuksesta, kannustuksesta ja kritiikistä sävellystäni kohtaan.
Tämän keskustelun ansiosta olen itse saanut valtavasti sellaisia mielipiteitä, että voin tyhjentää mieleni sävellystyön aiheuttamista paineista ja arvioida tulevia sävellystöitäni mahdollisimman realistisesti.
 
Kyllä sä vielä jonkun kappaleen saat esitettäväksi, jos et tätä nimenomaista niin sitten jonkun muun. Vaikka sulla olisi ikää, se ei välttämättä vielä tarkoita että olisit kasvanut musiikillisesti täysiin mittoihisi - parhaat teokset ovat vasta tulossa. Äläkä ole liian tosissasi - ei kukaan muukaan ole;)

Jos olisin käyttänyt yhtä teemaa, sitä varioiden ja kehitellen, minun perusajatus säveltää huomattavan erilainen sinfonia olisi romuttunut. Sävellykseni ideanhan kuului kuvata elämänmenoa, missä tilanteet vain vaihtuu ilman sen kummempaa päämäärää.
Tämähän ei tietenkään toimi musiikissa yksinään, siihen tarvitaan paljon muuta sisältöä ja sisällöksi ajattelin melodioita jotka johdattelevat tilanteesta toiseen.
 
En tarkoittanut teemalla tässä mitään musikaalista teemaa, vaan koko teoksen ydinajatusta. Missä tahansa teoksessä on hyvä olla vain yksi ajatus jota se viestittää, oli teos sitten sinfonia, näytelmä, elokuva, romaani, runo tai tanssiesitys.
 
Jos sinfonian ydinajatus on se, että melodiat vaihtuvat äkillisesti, ja jopa rikkovat harmonian näin tehdessään, niin olisi hyvä että nämä äkilliset vaihdokset olisivat selvästi esillä, ikäänkuin alleviivattuina, ja harmonian rikkoutuminen olisi myös näyttävästi esillä silloin kun se tapahtuu. Jotta äkilliset muutokset tuntuisivat äkillisiltä muutoksilta, ne pitäisi sijoittaa muuttumattomien kohtien sekaan, eli mitä kauemmin pysytään yhdessä melodiassa, sitä yllättävämmältä tuntuu vaihdos toiseen melodiaan.

Suurkiitokset Titorille ja toisille keskustelijoille.
 
Tähän viimeiseen Titorin kirjoitukseen lopetan valitusvirteni arvosteluiden puutteesta.
Juuri näitä tietoja olen ollut vailla, en niinkään etteivätkö samat kysymykset olisi pyörineet mielessäni, vaan siksi että saan niistä myös toisten mielipiteitä ja voin näin poistaa omaa arkuuttani säveltäjänä.
 
Tulen paneutumaan huolellisesti Titon kirjoitukseen ja kerron myöhemmin, miten aion korjata sinfoniaani.
 
Aloittaessani sinfonian säveltämisen, en tiennyt mitä tyyliä toiset säveltäjät nykyään harrastavat.
Kun sain eteeni Kalevi Ahon artikkelin 1900-luvun länsimaisen taidemusiikin kehityksestä, huomasin vahingossa toimineeni valinnassa hyvin samankaltaisesti.
 
http://www.tsv.fi/ttapaht/997/aho.htm
 
Lue aivan artikkelin lopusta.
 
Kysymykseen, mikä on sinfoniani neljännen osan sävellysmuoto, en ole varma, se ei ole täsmällisesti mikään, ehkä lähinnä laulumuotoinen.

Offtopiciksi menee mutta tietääkö kukaan täällä mitä vaikeutta harpussa on ? mulla jotain asiaa siitä kyllä ja olisiko jossain adlerin harppu osuus monisteina mutta en mitään ääri vaikeaa muista nähneeni.

Offtopiciksi menee mutta tietääkö kukaan täällä mitä vaikeutta harpussa on ? mulla jotain asiaa siitä kyllä ja olisiko jossain adlerin harppu osuus monisteina mutta en mitään ääri vaikeaa muista nähneeni.
 
En aivan ymmärrä kysymystä. Mitä vaikeutta on harpussa soittajalle vai kirjoittajalle vai kenelle? Eli tarkoitatko että minkälaiset asiat ovat harpulla vaikeita soittaa?