Aihe: Musiikin teoria 1 | |
---|---|
![]() 14.01.2017 07:28:26 | |
Mistä löytyisi yksissä kansissa oleva laajempi musiikin teoriaopas, jossa olisi sovittamisestakin asiaa? | |
![]() 16.01.2017 17:07:00 | |
En osaa sanoa yleisestä oppaasta, mutta tulisi mieleen muutama kirja jotka itse olen kokenut hyödyllisiksi. Big bändille Lowell & Pullig: arranging for large jazz ensemble Orkesterille Rimski-Korsakoff: Principles of orchestration Pienemmillä kokoonpanoille sovittaminen voi sit olla kaikkea siitä että tunkee lead sheetin eteen ja bändi kehittää itse, siihen että kirjoittaa koko höskän valmiiksi. Pop-kokoonpanolle yleensä riittää lead-sheet (soinnut ja melodia), ja jos ehdottomasti haluaa jotain tiettyä komppia tai riffiä, voi sen kirjoittaa auki. Samat periaatteet pätee pieniin yhtyeisiin kuin isoimpiinkin: joko soitetaan melodiaa, harmoniaa tai sitten kontrapunktia. Harmonian suhteen bassoton kokoonpano pakottaa sointusoittimet käyttämään juurta enemmän sointuvalinnoissa, kun taas basson läsnäolo sallii enemmän vapauksia. Periaate on se että soittajat ei astu toistensa varpaille, vaan että kaikki tulee kuulluksi, ja se onnistuu parhaiten niin että kaikki ei soita samassa rekisterissä. Mielenkiintoa syntyy myös sillä että vaihtaa tekstuuria ja on välillä hiljaa. Soittamatta oleminen tuntuu olevan monelle muusikolle hitusen haasteellista. | |
![]() 19.01.2017 13:02:27 (muokattu 19.01.2017 13:04:42) | |
kmh: En osaa sanoa yleisestä oppaasta, mutta tulisi mieleen muutama kirja jotka itse olen kokenut hyödyllisiksi. Big bändille Lowell & Pullig: arranging for large jazz ensemble Orkesterille Rimski-Korsakoff: Principles of orchestration Pienemmillä kokoonpanoille sovittaminen voi sit olla kaikkea siitä että tunkee lead sheetin eteen ja bändi kehittää itse, siihen että kirjoittaa koko höskän valmiiksi. Pop-kokoonpanolle yleensä riittää lead-sheet (soinnut ja melodia), ja jos ehdottomasti haluaa jotain tiettyä komppia tai riffiä, voi sen kirjoittaa auki. Samat periaatteet pätee pieniin yhtyeisiin kuin isoimpiinkin: joko soitetaan melodiaa, harmoniaa tai sitten kontrapunktia. Harmonian suhteen bassoton kokoonpano pakottaa sointusoittimet käyttämään juurta enemmän sointuvalinnoissa, kun taas basson läsnäolo sallii enemmän vapauksia. Periaate on se että soittajat ei astu toistensa varpaille, vaan että kaikki tulee kuulluksi, ja se onnistuu parhaiten niin että kaikki ei soita samassa rekisterissä. Mielenkiintoa syntyy myös sillä että vaihtaa tekstuuria ja on välillä hiljaa. Soittamatta oleminen tuntuu olevan monelle muusikolle hitusen haasteellista. "Periaate on se että soittajat ei astu toistensa varpaille, vaan että kaikki tulee kuulluksi, ja se onnistuu parhaiten niin että kaikki ei soita samassa rekisterissä. Mielenkiintoa syntyy myös sillä että vaihtaa tekstuuria ja on välillä hiljaa". Löytyykös syventäviä opuksia nimenomaan tosta että " soittimet eivät soita samassa rekkarissa"?. haen eritytisesti perspektiiviä pianon/kitaran yhteen sovittamisesta? | |
![]() 19.01.2017 16:10:06 | |
Sovittamiseen oppaiksi suosittelen: Russel Garcia: The Professional Arranger Composer Gordon Delamont: Modern Arranging Technique Ainakin ensinmainittu lienee saatavissa Suomestakin. Jälkimmäisen olen ostanut kirpputorilta : ) | |
![]() 04.02.2017 16:23:48 | |
Kannattaisi lukea orkestraatiokirjallisuutta vähän laajemminkin (+tutustua 1900-luvun partituureihin, ja ylipäätään opiskella alaa) ennen kuin suosittelee Rimski-Korsakovin teosta ensimmäiseksi oppikirjaksi vuonna 2017. | |
![]() 09.03.2017 23:06:20 | |
Sax-pappa: Sovittamiseen oppaiksi suosittelen: Russel Garcia: The Professional Arranger Composer Gordon Delamont: Modern Arranging Technique Ainakin ensinmainittu lienee saatavissa Suomestakin. Jälkimmäisen olen ostanut kirpputorilta : ) Itse luin Gordon Delamontilta ensin juuri tuon Modern Arranging Technique. ja vasta myöhemmin saman tekijän Harmonic Technique, Vol. I ja Vol. II, mutta olisi ehkä kannattanut tehdä päin vastoin. Aivan loistava kirjasarja. Kannattaa tilata USAlaisista nettikaupoista. Tässä lista omista kirjoistani: Suomenkieliset: Jyrki Tenni ja Jasse Varpama: Vapaa säestys ja improvisointi -hyvä kirja, lähtee alkeista. Mukavia tyylivinkkejä, mukana CD Kaj Backlund: Improvisointi pop- ja jazzmusiikissa -vanha, mutta hyvä ja ansiokas kirja improvisoinnista, soinnuista ja skaaloista Max Tabell: Jazzmusiikin harmonia -uusi ja ainut suomenkielinen jazzharmonian yleisteos Erkki Salmenhaara: Sointuanalyysi -1700-1800-lukujen klassiseen musiikkiin keskittyvä teos, hyvä perusteos soinnuista ja niiden tonaalisista funktioista Toivo Kirkkomäki ja Kari Kuosmanen: Satsioppi -klassisen puolen kirja sointujen yhdistämisestä ja 4-äänisen satsin käytöstä Edward Aldwell & Carl Schachter: Harmonia ja äänenkuljetus -Yhdysvalloissa klassisen aseman saanut oppikirja ja yleisesitys perinteisen duuri-molli-tonaalisen musiikin harmonisista käytännöistä. Valtava järkäle, 653 sivua Ruotsinkieliset: Sten Ingelf: Praktisk harmonilära och ackordspel -oikein hyvä peruskirja, joka käsittelee soinnuttamista useammalla kuin kolmella soinnulla ja opastaa 2- ja 3-äänisiin sovituksiin Sten Ingelf: Jazz & Popharmonik -tosi hyvä ja monipuolinen pääasiassa jazziin painottuva kirja, paljon painavaa asiaa Englanninkieliset: Robert Rawlins and Nor Eddine Bahha: Jazzology, The Encyclopedia of Jazz Theory for All Musicians -laaja perusteos, 260 sivua, nettikaupassa alle 20 € Mark Levine: The Jazz Theory Book -mahtava jazz-teorian peruspaketti, 550 sivua, hinta n. 30 € Russell Garcia: The Professional Arranger Composer, Book I ja Book II -ykkösosa monen sovittajan "raamattu", perusteos, joskin jo vähän vanha, kakkososa ei niin kovin hyvä Gordon Delamont: Modern Harmonic Technique, Vol. I ja Vol. II -harmonian perusteet ja 4-ääninen soinnutus perinteisesti ja vähän modernimminkin, yht. yli 500 s. suosittelen lämpimästi Gordon Delamont: Modern Arranging Technique -paras näistä kaikista, 2-, 3-, 4- ja 5- ääninen sektionaalinen sovittaminen, erilaiset back groundit, orkestrointi, variointi ym. ym. Gordon Delamont: Modern Melodic Technique -50-sivuinen kirjanen melodianikkareille Gordon Delamont: Modern Contrapuntal Technique -50-sivuinen kirjanen kontrapunktista Don Sebesky: The Contemporary Arranger -edistyneelle big band arraajalle, ei aloittelijan kirja Sammy Nestico: The Complete Arranger -huippuammattilaisen huipputeos, ei vasta-alkajille, mukana CD Randy Felts: Reharmonization Techniques -huippukirja sointujen valinnasta Ted Pease and Ken Pulling: Modern Jazz Voicings, Arranging for Small and Medium Ensembles -erinomainen kirja, kvarttiharmoniat, klusterit, upper structures ym., mukana CD ja hinta alle 20 € Paris Rutherford: The Vocal Jazz Ensemble -opas jazzvokaaliryhmän vetäjälle, paljon nuottiesimerkkejä ja CD Jimmy Joyce: Scoring for Voice, A Guide to Writing Vocal Arrangements -sis. CD, turha ostos Anna Callahan: The Collegiate A Cappella Arranging Manual -viihde-a cappellaa, myös vokaaliperkussioita ym. OK-kirja, mukana CD Arthur E. Ostrander and Dana Wilson: Contemporary Choral Arranging -laaja ja ansiokas teos, 320 sivua, painos loppumassa, oli vaikeuksia saada, kallis, n. 80 € Hawley Ades: Choral Arranging -aika lailla samanlainen kuin edellinenkin, ei kuitenkaan ihan yhtä hyvä. 305 sivua, halpa, n. 20 € Deke Sharon and Dylan Bell: A Cappella Arranging -320-sivuinen uusi teos, paljon tekstiä, vähän nuotteja | |
![]() 11.03.2017 22:36:47 | |
Jorrella on kyllä komea lista. Onko jossain kirjassa juttua eri moodien sointujen funktioista? Esimerkiksi miksolyydisestä ja doorisesta. | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)