Kitarat: soittaminen ›

Neljästä kitarasta kolme on Eb:ssä, yksi on sitten perus E:ssä jos tekee mieli soitella muiden renkutuksia.

Vaikka ei nyt välttämättä ihan metallia olekaan meillä, vaan enemmän alternative kamaa, niin D-vire tuntui jotenkin tuovan lisää "potkua". Ei se suuri muutos Eb -vireestä ollut, mutta soundasi jotenkin paremmalta.
Toki yksi kitara kotona on edelleen Eb -vireessä jos haluaa soitella muuta matskua, niin esim. normivireeseen WinAmpin PaceMakerilla ei vaikuta liikaa. Tai tiputtaminen D-vireiset drop-C:hen.
 
Suurin ongelma on, että kaikki skebat on floikallisia. Kiinteätallaisella vireenvaihdot eivät olisi homma, eikä mikään.

En ihan koko viestiketjua kahlannut läpi vaikka aihe kiinnostikin. Jo kolmisen vuotta ole soittanut dropped-D vireellä. Ja ihan vaan siksi että se on mulle motorisesti helpompi (siis vitos soinnun soittaminen yhdellä sormella) ja toisaalta yhtä kieltä lukuunottamatta normivire on mielestäni kaikkein monipuolisin. Tällä vireellä on tullu soittettua sekä humpat että hevit, samalla keikalla.

hola gibson: En ihan koko viestiketjua kahlannut läpi vaikka aihe kiinnostikin. Jo kolmisen vuotta ole soittanut dropped-D vireellä. Ja ihan vaan siksi että se on mulle motorisesti helpompi (siis vitos soinnun soittaminen yhdellä sormella) ja toisaalta yhtä kieltä lukuunottamatta normivire on mielestäni kaikkein monipuolisin. Tällä vireellä on tullu soittettua sekä humpat että hevit, samalla keikalla.
 
Juurikin tämä. Olen yrittänyt kovasti palata takaisin E standardiin mutta eieieieiieieie...

Yleensä E tai Eb. Redlineen laitoin flatwound-kielet D-vireeseen, vähän bassohan siitä tulee mieleen kun soundi on niin tumppu ja matala.

Tuskastelin kun yksi kitaroistani ei pysynyt vireessä millään. Männä viikolla vaihdoin EAD-kielet ohuiksi GBe-kieliksi. Viritin lopuksi normaaliin E-vireeseen, mutta siten että EAD ovatkin oktaavia korkeammalle kuin normaalisti. Kitarakin pysyy taas vireessä. Onko tuo nyt joku Nashville-tuning tai vastaava sitten?
 
Soundi mikä tuosta lähtee on aika jännä. Kevyt särö, vähän chorusta ja delayta- uuh!

Aina olen soittanut drop c-vireessä.Perustelut:monipuolinen vire,pystyy soittaa sekä heviä-metallia että välillä poppiakin ja klassista rokkia.

Eb laulajan äänialan takia. Kyllähän se tietysti myös kuulostaa "heavymmalta" kuin perus-E-vire, ja bendailusta tulee helpompaa. Haittapuolena se, että jos haluaisi himassa soitella biisien mukana, monet lempikappaleistani ovat normaalivireessä.

cr4b: Eb laulajan äänialan takia. Kyllähän se tietysti myös kuulostaa "heavymmalta" kuin perus-E-vire, ja bendailusta tulee helpompaa. Haittapuolena se, että jos haluaisi himassa soitella biisien mukana, monet lempikappaleistani ovat normaalivireessä.
 
Ja siksi jokaisella itseään kunnioittavalla kitaristilla on monta kitaraa ;)

benny: Ja siksi jokaisella itseään kunnioittavalla kitaristilla on monta kitaraa ;)
 
Voihan sitä hommata kapon. On halvempi kuin hommata kokonaan uusi kitara. Toki soittimia on itselläkin useita ,mutta monesta muusta syystä.

En ole puhtaasti metallikitaristi, mutta döödishenkinen räime on kuitenkin osa bändin repertuaaria jotenka:
 
EADGBE, eli ihan se perusperus. Jos riffi ei kuulosta raskaalta/aggressiiviselta perusvireessä, se ei ole raskas eikä aggressiivinen.
 
On tässä toki laiskuudesta/mukavuudenhalustakin kyse kun en ole viitsinyt opetella muita vireitä. Toisaalta en näe sille tarvetta kun jos soundi ja tatsi on kohdallaan, kuulostaa oma meteli omiin tarpeisiini tarpeeksi raskaalta etenkin jos pitää power-soinnuissa kvintin alimpana nuottina.

Tuurailen kohta pari keikkaa eräässä dödöbändissä. Mitä tulee julkaisuihin, on homma vireiden suhteen melkonen sekametelisoppa. Osa biiseistä on vedetty standardi D:stä ja C#:stä, sekä 7-kielisellä standardi B:stä ja A:sta. Tässä nyt sitten mennään kultasta keskitietä ja paahdetaan menemään tuolla A:lla, mikä ei oikein omaan korvaan ole sieltä tiukimmasta päästä. Onneksi sentään kitarassa on 27" baritoniskaala, jotenka kielet ei pääse lepattamaan liikaa. Kyllä mä keikkojen jälkeen heti vaihdan takaisin B:hen, mikä on omaan korvaan vallan mainio.

Ite käytän sellon virettä ki-tars sa. Se on on hyvä, samoin Open G on hyvä.

Perusvire ja drop d ovat lähinnä käytössä. Myös C# virettä tulee käytettyä.

Droppi C ja B

Yksi kitara on D:ssä ja loput standardissa. Olkoonkin, että mukaan mahtuu seiskaa ja kasia, mutta niitä matalia säveliä tulee soitettua lähinnä tehosteina. Suurimmilta osin olen sitä mieltä, että E tai D on ihan hyviä vireitä, ja tarpeeksi raskaita.

Stankku ja eb-stankku.
 
Eb sielukkaampaan, likaisempaan, perverssimpään. Stankku normaalimpaan, puhtaampaan, energisempään.
 
Se on jännä miten d on lähempänä fiilikseltään eetä kuin eb:tä meikän korvaan. Samaten c# on lähempänä eb:tä kuin d:tä. Varmaankin kyse on siitä, missä sävellajeissa (ja millä sävelillä) musiikkia on tottunut kuulemaan.

Vireenä toimii drop-A ja standardi D. Diggailen siitä, kun pystyy pitää vähän paksumpia kieliä. (voiha niitä korkeemmillaki vireillä toki) saa omasta mielestä enemmän alapäätä riffeihin ja pääsee ite vaikuttaa viel enemmän siihen saundin kaivamiseen ja repimiseen.

Drop D. Droppivireen ja Standardivireen parhaat puolet yhdistettynä ja siksi soitan Drop D:ssä.

Itsellä on kolme kitaraa, joitten vireet menee näin:
 
Standard D
Drop-C
sitten ainoa floikaton kitara jonka vire vaihtelee E:stä Drop-B:hen :D Riippuu mitä haluaa soittaa sillä hetkellä.