Kitarat: soittaminen ›

OSA 4: Vibrato
 
POHJUSTUS: Klassisessa musiikissa vibratoa on käytetty muutamia satoja vuosia... barokki-aikakauden musiikkiin ei vibrato kuulu mitenkään olennaisena osana, mutta esimerkiksi romantiikan ajan musiikkiin (lue= Sibelius jne) se kuuluu keskeisesti. Kyseessä lienee puhtaasti makuasioista johtuva tapa "keinuttaa" sävelkorkeutta... joku keksi, että "tämähän kuulostaa hyvältä" ja muutama ihminen hänen jälkeensäkin oli samaa mieltä... Jos joku löytää tarkkaa tietoa, joka tästä oletuksesta poikkeaa, olkaa hyvä ja korjatkaa toki.
 
Oon jonkun verran kuunnellu näitä sämplejä, kun kitaristit on pistäneet omia soiton näytteitä tännekkin...ja siellä on ollu tosi virtuoosimaisia juttuja. Sellasia, mistä vois kuvitella ett ne on jonkun Malmsteenin soittamia. Tuntuu vaan, ett sitt kun tullaan näihin hitaisiin kohtiin, niin totuus valkenee. Ei kuulostakkaan enää yhtään niin ammattimaiselta. Tulee vaan joskus mieleen, ett onko järkee treenata asioita tossa järjestyksessä...mutt sehän on tietysti jokaisen oma asia.
 
Melkoisen vähän löytyi topiceja tästä aiheesta. Ja kuitenkin kitaristit soittelevat ihan maailmankiertue-tasollakin sellaisilla vibratoilla, joita ei kestä kuunnella. Tästä mystisestä soiton lisästä ei ilmeisesti pahemmin ole opetusta/tietämystä saatavilla. Aiheesta on hyvää vauhtia muodostumassa tabu.
 
Löytyipä sellainenkin linkki kuin www.cyberfret.com jossa neuvotaan sangen seikkaperäisesti vibraton tekeminen, kaikkine eri variaatioineen ja ongelmineen... Jotenkin jäi silti sekava kuva koko touhusta.
 
Piti oikein ottaa luuttu käteen ja ajatuksen kanssa tarkastella, miten se käsi liikkuu vibraton aikana. Aiemminkin on tullut tätä pohdittua, ja päällimmäisenä jää mieleen edelleen: kaunis vibrato syntyy silloin, kun sen tekeminen on helppoa. Mitä se sitten tarkoittaa? Kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että väkisin vääntämällä, hampaat irvessä ja otsa hiessä syntyy ainoastaan alkuvoimiensa kaltaista vibratoa - ahdistuneen ja häiriintyneen kuuloista. Mitä vähemmän täytyy käyttää agressioita, sitä parempi on lopputulos. (Joskus tietysti vimmainen soundi kuuluu asiaan, mutta tällöinkin pitää asiat tehdä tyylillä)
 
----
 
Sanotaan että on olemassa sekä "pitkittäistä" että "poikittaista" vibratoa. Ensiksi mainittu on peruja klassisesta musiikista, jälkimmäinen on kitaralle (tai yleensäkin nauhallisille kielisoittimille) kehitetty tapa. Pitkittäinen vibrato ei toimi kitaralla, nauhojen takia. Harvemmin pitkittäistä vibratoa edes käytetään sähkökitaraa soitettaessa, koska sen vaikutus soivaan säveleen on hyvin vähäinen.
 
(EDIT: Muokattu hieman 4.6.06)
PITKITTÄINEN VIBRATO saa nimensä siitä, että vasemman käden liike tapahtuu kielen pituussuuntaan. Sormen liu'uttaminen tai keinuttaminen kielellä pituussuunnassa ei tee sävelkorkeudelle juuri mitään - tätä voi kokeilla liikuttamalla kättään äärimmäisen HITAASTI, samalla pitäen huolta siitä, ettei kieli liiku nauhaa myöden sivusuunnassa lainkaan. Mutta kun kättä liikutetaan suuremmalla liikkeellä ja varsinkin kun sitä liikutetaan vähänkään nopeammin, alkaa tapahtua kielen poikittaisliikettä nauhan päällä. Tämä aiheuttaa sävelkorkeuden vaihtelun. Myös painamisvoima vaikuttaa lopputulokseen.
 
Yhtä kaikki, pitkittäinen vibrato vaikuttaa sävelkorkeuteen melko vähän. Musiikkilajista riippuen tämä voi kuitenkin olla juuri se mitä haetaan.
 
POIKITTAINEN VIBRATO perustuu kielen liikuttamiseen nimenomaan nauhojen suuntaan, eli poikittain kieliin ja kaulaan nähden. Tasaisen vibraton soittaminen vaatii hieman sormivoimia. Ei mitenkään mielettömästi, mutta sen verran on hyvä olla paukkuja varastossa kuin perus-bendienkin tekemiseen tarvitaan. Voimien kohdistaminen onkin se olennainen osa: sormivoimaa tarvitaan sormien pitämiseen paikallaan (tiettyyn muotoon koukistettuna), sillä varsinainen liike tehdään kyynärvarrella. Ja liike lähtee kyynärpäästä asti. Sormia ei edelleenkään pidä jännittää naama punaisena, vaan ne saavat antaa vähän myöden. Näin sävelkorkeuden vaihtelu pehmenee ja pysyy luonnollisena.
 
- Peukalon tyven tulee olla irti kaulasta, vaikka voimaa käyttäisi enemmänkin; muuten liike jää liiaksi sormien "nylkytyksen" varaan ja tukehtuu.
- Peukalon pään ja/tai etusormen tyven varassa tapahtuva liike, joka saa alkunsa kyynärpäästä, on (ainakin allekirjoittaneelle) paras mahdollinen vaihtoehto.
- Ranne lukkoon ja kyynärvarsi pituusakselinsa ympäri edestakaiseen "kiertoliikkeeseen"... ja se on siinä. Rannettakaan ei tarvitse jännittää, sillä kunhan kyynärvarren liike on mahdollisimman puhtaasti "kiertoliikettä", ei se ranne mihinkään itsestään muljahtele.
 
Liikettä voi kuivaharjoitella/tarkastella näin:
 
- Nosta vasen kätesi eteesi, ikään kuin soittaisit n~12:nnen nauhan paikkeilta
- Ranne suorana, sormet suoristettuina levälleen, pyöritä kättäsi niin että kämmen on vuoroin ylös-, vuoroin alaspäin
- Pidä etusormesi suorana ja hae sille sellainen asento, että se osoittaa koko ajan samaan suuntaan vaikka pyöritätkin kättäsi. Lisää pyöritysvauhtia, niin näet paremmin; samalla huomaat myös, jos käsi alkaa "vempata" edes-taas... tällöin ei kaikki ole kohdallaan. Kun kaikki on kohdallaan, on etusormen tyvi on liikeradan keskipisteessä... ja nimenomaan etusormen tyven ympäri liikkeen pitäisikin pyöriä. Liikeradan ei todellakaan pitäisi olla luonnoton, eikä vaikea.
 
Poikittaisessa vibratossa kieliä vedetään tai työnnetään suurinpiirtein seuraavan periaatteen mukaan:
 
- 4 alimman (paksuimman) kielen vibrato tehdään vetämällä kieltä (kohti lattiaa)
- 2 ylimmän (ohuimman) kielen vibrato puolestaan työntämällä kieltä... kohti kaulan keskustaa. Näitä kahta kieltä kannattaa vibrata useammalla sormella kuin yhdellä. Se on paitsi helpompaa (liikkeelle on tilaa jo muutenkin vähän), myös paremman kuuloista, koska liike on varmempi. Ranneliikettä voi myös auttaa sormivoimin, jos tila alkaa loppua tms.
 
Kannattaa harjoitella jokaisella sormella erikseen, sekä kaksi... kolme sormea kerralla.
 
Kuulostaakseen hyvältä, liikkeen laajuuden tulisi olla sama koko ajan, aivan kuten venytysten tulee aina olla yhtä laajoja. Liikkeen laajuus voi kasvaa tai pienentyä, mutta tällöinkin pitäisi muutoksen olla tasainen.
 
Täytyy sanoa, ett makuasiat vaikuttaa noissakin jutuissa. En itse oo ikinä välittäny tollasesta heavy-vibratosta. Esim. John Petruccin vibraatto on kyllä aika helvetillistä kuunneltavaa meikäläiselle. Zakk Wylden taas saa karvat jo nousemaan pystyyn. Mutta kuten sanoin...nää on makuasioita.
 
Vibraton nopeus ja laajuus riippuvat soittajasta itsestään - makuasioita. Kannattaa kuitenkin välttää liian suurta ja hidasta liikettä, joka helposti kuulostaa huonolta venytykseltä. Liian nopea liike taas voi kuulostaa hysteeriseltä vapinalta.
 
Parhaimmillaan vibrato on silloin, kun sitä ei edes huomaa. Jos sen huomaa, se on yleensä karmea.
 
----
 
Muunnelmia:
 
- Yhdistelemällä sekä pitkittäistä että poikittaista vibratoa, voi pyrkiä vibratoon, joka on yhtä aikaa nopea ja hidas - pitkittäinen tekee nopeamman värinän, joka "maustaa" hitaan, poikittaisen vibraton.
 
Vibraton pystyy muuten soittamaan vaikka näppäilisi ja venyttäisi samaan aikaan...
 
- Yhdistämällä vibraton venytykseen, voi soittaa vibraton, joka vaihtelee perus-sävelkorkeudesta vain alaspäin, tai sekä alas- että ylöspäin. Tämä kuulostaa joskus paremmalta kuin pelkkä tavallinen vibrato. Soitettaessa tavallinen vibrato, ei sävelkorkeus muutu kuin perussävelestä ylöspäin. Fysiikan lakien mukaan.
 
- Vibraton voi tehdä myös vibrakammella. Kätevä temppu, jos on juuri tehnyt esimerkiksi unison-bendin. Kammen käyttö on sen verran aiheen sivuun, ettei siitä sen enempää, mutta lyhyesti. Kampivibratoon pätevät samat periaatteet kuin tavalliseenkin: Valttia ovat äänen luonnollisuus, tarkkuus ja sopivuus tilanteeseen.
 
----
 
KUUNTELE...
 
...muilta saatuja mielipiteitä omasta vibratostasi. Jos kritiikki on kerrassaan lytistävää, kannattaa ehkä paneutua asiaan hieman ennen seuraavaa keikkaa :D
 
- Klassisen musiikin puolella on hyviä esikuvia vibratosta. Siis jousisoitinmusiikki, ja erityisesti solistit. Eikun kirjastoon ja nippu levyjä kuunteluun!

Tavallisia huiluääniä voidaan käyttää kitaran virittämisessä, jos mittaria ei ole saatavilla.
 
Kyllä, mutta kannattaa tällöin virittää vain oktaaveilla, jos ei tiedä mitä on tekemässä, muuten vire on Perfect eli perseestä. Sen sijaan kitaran vire tulisi olla Tempered, jolloin kaikki nuotit ovat suurinpiirtein yhtä epävireisiä. Pistäkää Googleen vaikka Tempered Tuning tms, niin löytyy lisä informaatiota.

OSA 5: Plektratekniikoita - Picking
 
Käsitellääns ny si joitan plektrankäytön perusjuttuja. Samassa vähän termistöä, ei vähiten siksi, että tuntuu olevan sekaannusta liikkeellä tämän tästä. Kaikki asiat ovat jälleen sekaisin, mutta tämä(kin) juttu on tarkoitettu luettavaksi alusta loppuun, jolloin asioiden pitäisi olla jollain lailla loogisesti kohdallaan. Tyvestä puuhun, sano.
 
PICKING
 
Tämä tarkoittaa siis näppäilyä yleensä, ja nimenomaan yhden kielen/sävelen soittamista kerrallaan. Monesti sotketaan termi picking pelkästään plektralla soittamiseen, koskapa "pick" tarkoittaa lontoonkielellä plektraa. Alunperin picking-termiä täydennetään muilla määreillä, jolloin saadaan erilaiset näppäilytyylit erotettua toisistaan. Plektraa tarkoittaa sana plectrum. Siis alunperin.
 
STROKE
 
Tarkoittaa iskua (plektralla), erityisesti useampaa kuin yhtä kieltä kerrallaan. Tullee sanasta strike. Tämä pätee kielten soittamiseen joko kädellä tai plektralla. Jätetään folk-musiikkisointujen harjailu tässä vähemmälle, ja keskitytään plektrajuttuihin.
 
----
 
Ote plektrasta
 
TEORIA: Oikeaoppisesti - lue: pop/jazz-koulukunnan mukaan - tapahtuu asioita jotenkin näin:
 
- Koukista plektrakäden etusormi U-kirjaimen muotoon.
- Aseta plektra sormen päälle. Plektran kärki (eli tip) osoittaa kämmenen suuntaan... (havainnollisemmin: kuvittele ajavasi autoa; etusormesi on U:n muotoisessa koukussa, ja plektran kärki osoittaa kohti ratin keskustaa. Tämä ON hankala selittää!)
- Peukalo lasketaan sitten plektran päälle, ja plektran kärkeä pitäisi jäädä näkyviin puoli senttiä. (Mitä vähemmän jää näkyviin, sitä helpompi on soittaa niitä kuuluisia pinch-harmoniceja)
- Muut sormet koukistetaan vastaavalla lailla kuin etusormikin. Kättä EI pidä puristaa hullun lailla, vaan pitää rentona. Ettei tule jännityksiä ja kramppeja.
 
Soittaminen tapahtuu siten, että käsi pidetään ranteesta suorana. Sointuja soitettaessa liike tulee kyynärvarresta, yksittäisiä säveliä soitetaan "pyörittämällä" kyynärvartta pituusakselinsa ympäri (ks. vibrato-artikkelista kohta 'kuivaharjoittelua').
 
Ja sitten KÄYTÄNTÖ: Nythän jo huomasimme, että rannetta ei tässä tekniikassa käytetä lainkaan, mikä on rockia vähänkään raskaammalla puolella paitsi välttämättömyys, myös tyylitajuton häväistys. Rannetta tarvitaan heti, kun kyseessä on hevimättö, erityisesti downstroke-tekniikka (josta lisää heti kohta). Lisäksi heawü-musiikki ei ole kovin kranttu sen suhteen, kuinka plektraa pidetään kädessä: Useimmiten näkee sormien olevan koukistettuna vain neljännesympyrän muotoiselle kaarelle, jolloin käsikin on hieman luonnollisemmassa asennossa. Myös palm muting eli demppaus helpottuu (tästäkin lisää myöhemmin).
 
Jazz-tekniikkaa ei pidä väheksyä, sillä monet nopeutta vaativat sävelkuviot ovat huomattavasti paljon helpompia soittaa jos ei tarvitse liikuttaa rannetta. Pinch-harmonic:ien vaatima ihokosketus on helpompi järjestää tarpeen vaatiessa, samoin tappingissä välillä tarvittava "paikka johon hukkaat plektran siksi aikaa"... eli peukalon juureen.
 
Suositeltavin tapa lienee kokeilu: jazz-lähestymistapaa kannattaa ainakin kokeilla, ja lähteä siitä sitten muokkaamaan tyyliään oman soittonsa/musiikkinsa mukaiseksi. Puhdas pinsettiote joutaa joka tapauksessa romukoppaan, sen verran kömpelö se on.
 
Picking
Näppäily yleensä, nykyään käytännössä plektralla soittaminen.
 
Finger picking
Sormilla näppäily
 
Chicken picking
Yhdistetty näppäily plektralla ja plektrakäden sormella/sormilla. Deep Purple - Smoke on the Waterissa alku on soitettu tällä tekniikalla.
 
Alternate picking
Plektralla soittaminen vuorotellen alas- ja ylöspäin. Eli jokainen kädenliike tuottaa yhden sävelen.
 
Economy picking
Tiluttajan perustyökalu ;) Soitetaan säveliä vuoroin alas- ja ylöspäin, pyrkien hoitamaan viereiselle kielelle siirtyminen pienellä sweep-liikkeellä. Vähentää ranteen vatkausta verrattuna alternate pickingiin, antaen kuitenkin hyvän attackin* joka sävelelle. Eli mahdollistaa nopean soiton pienemmällä työllä. Siitä nimi 'taloudellinen'. Ei välttämättä ole kovin helppo omaksua, koska perinteinen plektrankäyttötapa "ykkösellä alas, kakkosella ylös" pitää unohtaa alkuunsa.
 
*Attack
Tai atakki. Aluke, eli se, miten ääni syttyy soimaan. Plektralla soitettaessa aluke on voimakas ja selkeä. Sormella näpättäessä atakki voi olla pehmeä tai slap-basson omaisesti terävä.
 
Legato picking
Tämän termin virallisuudesta en mene takuuseen. Itse ymmärtäisin kyseessä olevan sellainen soittotekniikka, jossa ensimmäinen kultakin kieleltä soitettu sävel pikataan (siis soitetaan plektralla), muut soitetaan kitarakäden sormilla - käyttäen hammer-oneja ja pull-offeja. Pehmeämpi soundi kuin jatkuvassa pikkauksessa, kuulostaa hieman tappingilta (ehkä siksi, että on fysikaalis-teknisesti ottaen lähes sama toiminto). Mielenkiintoa saa lisättyä/pidettyä yllä, kun jakaa sävelkulut sillä tavoin, että pikatut sävelet eivät osu aina iskulle.
 
Sweep (picking)
Soitetaan vierekkäisillä kielillä olevia säveliä peräkkäin siten, että plektra liikkuu samaan suuntaan, "pyyhkäisten" kieliä.
 
Olennaista on, että soitto tapahtuu yhdellä kädenliikkeellä, eikä näppäyksiä erotella toisistaan. Plektraa voi kallistaa hieman, jotta se luistaisi kielillä eteenpäin mukavammin. Tässä kannattaa kokeilla jazz-tyylistä soittotapaa, jossa koko kyynärvarsi liikkuu, sillä liike on luultavasti sulavampi kuin pelkillä sormilla tai ranteella nykerretty pyyhkäisy.
 
Vasemman käden osalta pitää harjoitella kielten sammuttamista... eli sormien nostamista/keventämistä heti sävelen soittamisen jälkeen. Mikäli kielet jäävät soimaan, kuulostaa soitto arpeggio-soinnuilta (eli murtosoinnuilta, jossa sävelet soitetaan nopeasti peräkkäin). Vaimentaminen vasemmalla kädellä on siksi välttämätöntä, että sweep-kuviot hankaloituvat todella paljon, jos koittaa samalla tehdä plektrakädellä tavallisen palm-mutingin (josta edelleen myöhemmin).
 
Kuten muissakin tekniikoissa, sweepissä olennaista on jälleen kerran, ettei sitä käytettäisi täytteenä vaan mausteena. On niin monia surullisia esimerkkejä loistavasta sweep-tekniikasta, jolla pilataan hyvät muuten loistava suoritus, kun ei tajuta tehdä mitään muuta. Tekniikan pitäisi olla keino tehdä musiikkiin sopivia juttuja, eikä mikään itseisarvo.
 
Arpeggio
Tarkoittaa musiikkisanastossa murtosointua. Mutta koska kitaralla kaikki (plekralla) soitettavat soinnut ovat teknisesti ottaen murtosointuja, kitarasanastossa arpeggio yleensä tarkoittaa nimenomaan sweep-tekniikalla soitettua sointua. Tai pikemminkin peräkkäisiä säveliä, jotka muodostavat soinnun... tämä lienee jonkinlainen "soolokitaristien ajatusmalli".
 
Downstroke
Plektralla soittaminen ainoastaan alaspäin. Suosittu metallimusiikissa, koska jokainen soitettu ääni on lähes samankuuloinen... eli atakki on tasainen. Johtuuko sitten yläsävelsarjoista vai mistä lie.
 
Tässä kysytään rannetta ja kyynärvarren lihaksia. Plektraakaan ei kannata pitää ihan orjallisessa jazz-asennossa, koska kädenliikkeeseen pitää saada vähän voimaakin taakse - muuten lopputulos kuulostaa pas*** hrhm... siltä itseltään.
 
Tyyppiesimerkki: James Hetfield / Metallica
 
Palm muting
Demppaus. Lyhenne tabulatuureissa = P.M. Tätä käytetään erityisesti downstrokella soitettaessa vaimentamaan kielten sointia, koska yleensä pyritään "tykitykseen"... jolloin yksittäisten iskujen tulisi kuulostaa enemmän thunck-thunck-thunck -äänteeltä kuin baooom-baooom-baooom -tyyppiseltä kaikaamiselta.
 
Tapahtuu pyhässä yksinkertaisuudessaan siten, että plektrakäden kämmensyrjä (ulkosyrjä) painaa kevyesti kieliä tallan viereltä. Näin ääni saadaan sammumaan nopeasti, ja soittoon tulee myös lisää alapään potkua, botnea. Samalla myös ne kielet, joiden ei haluta soivan, pysyvät vaitonaisina. Koska kämmensyrjä on leveä, on välillä vaikea kohdistaa vaimennusta vain tietyihin kieliin. Tällöin esim sweep-tekniikka edellyttää myös kitarakäden sormilta kieltenvaimennustoimia.
 
Upstroke
Sointujen soittaminen plektralla ylöspäin. Atakki on terävä, jopa hieman wah-pedaalimainen. Johtuu siitä, että matalat taajuudet eivät syty soimaan läheskään yhtä voimakkaasti kuin keski- ja korkeat taajuudet. Tästä syystä ei kovin käytetty.
 
Alternate stroke
Soitetaan vuoroin ylös- ja alaspäin. Suosiota vähentää down- ja upstroke-lyöntien erilainen soundi. Tyyppiesimerkki: Paradise Lost
 
----
 
Vielä muutamia kikkoja... Nämä toimivat, jos käytössä on särösaundi.
 
- Pick slide tai pick scratch
Liu'utetaan plektran syrjää kielillä pituussuuntaan, jolloin tuloksena on kirskahteleva efekti. Toimii punotuilla, so. paksuimmilla kielillä. Yleensä pick slide alkaa mikrofonien kohdalta, ja jatkuu alaspäin 12:nnen (??) välin paikkeille. Esimerkki: Metallica - Four Horsemen
 
Mielenkiintoisen saundin saa aikaan myös, jos soittaa pick sliden hitaasti ylöspäin aivan alimmilta nauhoilta. (Tästä on näyte tuolla -> http://www.mikseri.net/music/play.php?id=136881&type=dl)
 
- Kokonaan vaimennettu pikkaus. Enpä tiedäkään virallista termiä tälle, mutta kysessä on normaali alternate strokella soitettava lyönti: lyödään muutamaa kieltä, ja kitarakäden sormia pidetään vaimentamassa kielten sointi. Tuloksena on tukkoinen soundi, vähän kuin dempattu downstroke ilman sävelkorkeutta. Esimerkki selventänee mistä on kyse: Megadeth - Train of Consequences
 
- Plektralla voi myös painaa kieliä mikrofoneja vasten, jolloin saa aikaan joitakin hassuja ääniä.
 
- Linnunlaulua (tai jotain sen tapaista) voi matkia näin: liu'utetaan plektraa kevyesti ohuimmilla kielillä, pienellä liikkeellä mikrofonien kohdalla. Ei niinkään pituus- kuin poikittaissuuntaan, ikäään kuin sahaavalla liikkeellä. Esimerkkinä toimii, paitsi Dungeon-pätkä, myös: Guns n Roses - Welcome to the Jungle
 
EDIT:
 
Vielä tuosta plektran paksuudesta... Aiheestahan on gallupoitukin täällä foorumilla. Pääosin kyseessä on makuasia, mutta joitain pikku huomioita kannattaa tehdä:
 
Paksulla plekulla on hyvä aloitella soittoa, koska se "vastaa" juuri sen mukaan mitä soittaja tekee. Plektrakäden liikkeet pysyvät pieninä, jolloin soitolla on hyvät edellytykset olla alusta pitäen "kevyttä". Liian raskaalla soittotyylillä rasittaa itseään, sekä kitaransa kieliä.
 
Paksu malli mahdollistaa/helpottaa pinch harmonicien soittoa paljon. Myös tiluttamiseen käy jäykkä versio, koska silloin pienellä käden liikehdinnällä saadaan paljon aikaan.
 
- Ohut plektra soveltuu akustisen soittamiseen, varsinkin jos harjaillaan sointuja. Plektran osuessa kieliin syntyy räpsähtävä ääni, joka sopii juuri rämpyttämiseen. Muistanpa erään äänitysprojektin, jossa teippasimme jo-järkyttävän-löysään plektraan muovinpalasen, jotta saimme ääneen lisää rätinää. Lisäksi ohukaismalli ehkä "pehmentää" soittoa hieman.
 
Kannattaa kokeilla useita erilaisia, ja tehdä valintoja myös tapauskohtaisesti - eri tyylilajien jne mukaan.

"paikka johon hukkaat plektran siksi aikaa"... eli peukalon juureen.
 
Hyviä jemmoja ovat myös koukistettu etusormi ja purukalusto. Peukaloa en ole kokeillutkaan.
 
Tappinkiin vielä tälläinen vinkki:
 
Jos tappinki kestää vaikka vartin, eikä siinä käytetä vapaita kieliä, niin kannattaa harkita hiuspompuladempparia lapaan josta se sitten ennen liruttelua vedetään kielten ylle ekojen nauhojen kohdalle vaimentamaan ei-toivotut räminät.

Hyviä jemmoja ovat myös koukistettu etusormi ja purukalusto. Peukaloa en ole kokeillutkaan.
 
Tuo peukalon "juuri" tarkoittaa nimenomaan sitä, että kun laittaa käden "karate"asentoon, niin plektra sopii peukalon ja kämmensyrjän väliin.

"karate"asentoon
 
Kokeilin tätä, ei kyllä sovi mulle kun demppailen enimmäkseen peukalolla.
 
Ja tapit tietty keskarilla, nimettömällä ja pikkusormella. Jos on pitempi täppäily, heitän plekun huuleen että saa etusormenkin käyttöön.

Ai pinsetti ote romukauppaan.. DAMN, se on vaan tuntunu helpoimmalta tyyliltä soittaa, mut mäpäs alan soittamaan tuolla esimerkki tavalla, ainakin yritän ;).

Ai pinsetti ote romukauppaan.. DAMN, se on vaan tuntunu helpoimmalta tyyliltä soittaa, mut mäpäs alan soittamaan tuolla esimerkki tavalla, ainakin yritän ;).
 
Joo, kannattaa ainakin kokeilla. Jos nyt ei IHAN jatsimalliin sitä plekua pitäisikään, niin tatsi parantuu silti huomattavasti, kun hakee oman tyylinsä sitä kautta.

- Ritchie Sambora: joka perr* soolossa on joku bendi joka menee aivan käsille

 
Oliskohan sulla jotain esimerkkiä jossa Samboran bendit menee "reisille"? Itselleni ei Samboran bendaaminen ole juuri koskenut korvaan, ainakaan vireisyyden puolesta.
 
Sen sijaan esimerkiksi Steve Vailla on bendaamisen kanssa toisinaan toivomisen varaa (soittaa ylävireeseen). Vireisyys on sinänsä jännä asia, että bendaaminen hieman alavireeseen (kohdenuotin alle tasavireisyydessä) ei ole juurikaan samanlainen virhe kuin ylävireeseen (kohdenuotin yli). Johtunee varmaankin siitä, että bendaaminen alavireeseen lähentelee luonnollista virettä.

Oliskohan sulla jotain esimerkkiä jossa Samboran bendit menee "reisille"? Itselleni ei Samboran bendaaminen ole juuri koskenut korvaan, ainakaan vireisyyden puolesta.
 
Bed of Roses... ja on ainakin yhdessä biisissä samanlainen höpöhöpövenytys kuin täsä. Nimeä _en_ muista tähän hätään, mutta jos tulee mieleen, käyn laittamassa... (olisko ollut Always)

Plektran asento pinch harmonic:eja soittaessa:
 
Plektrakäden asento kannattaa "peruksena" pitää semmoisena, että peukalo on aika lähellä plekun kärkeä. Kyynärvartta (tai rannetta) kiertämällä peukalon saa osumaan kieleen ilman, että sormien asentoa tarvitsee juurikaan muuttaa. Ja huom kiertäminen EI tarkoita kääntämistä ylös tai alas, vaan kiertämistä akselinsa ympäri. Voipi katsoa vaikka vibrato-artikkelista lisäselostusta.

Pirun hyvä FAQ kyllä, plussaa ropisi jokaiselle osiolle. Sen verran voisi huomauttaa, että monesti vibratoon pätee sama asia kuin pikkaamiseenkin: oikeaoppisesti homma tapahtuu kyynärvarren liikkeellä, mutta usein näkee ranteella tai sormella aikaan saadun vibraton olevan käytössä. Jälleen kerran makuasia ja tapauskohtainen juttu.

Sen verran voisi huomauttaa, että monesti vibratoon pätee sama asia kuin pikkaamiseenkin: oikeaoppisesti homma tapahtuu kyynärvarren liikkeellä, mutta usein näkee ranteella tai sormella aikaan saadun vibraton olevan käytössä. Jälleen kerran makuasia ja tapauskohtainen juttu.
 
Juu, varsinkin pinch harmonic-tapauksessa sormella tehty vibra on hyvä hallita.

Oliskohan sulla jotain esimerkkiä jossa Samboran bendit menee "reisille"? Itselleni ei Samboran bendaaminen ole juuri koskenut korvaan, ainakaan vireisyyden puolesta.
 
Veikkaan että tarkoitti että tuo täppäys bendiin on melkein joka soolossa? En siten tiedän kun aivan älyttömästi viime aikoina ole Bon Jovia tai Samboraa kuunnellut saati soitellut.. Pitäis varmaan verestää korvia.. siis muistia.

Juu, varsinkin pinch harmonic-tapauksessa sormella tehty vibra on hyvä hallita.
 
Jeps. Ja eikös tuo B.B Kingin legendaarinen vibra juuri ole jonkinlainen sormen pistoliike? Varma en asiasta ole.

Juu hyvää juttua...Toki on olemassa montaa koulukuntaa...Randy Rhoads kannattaa toki mainita tappingin yhteydessä,.,.,. On muuten hassua opetella jotain uudestaan, siis toisella tavalla soittamaan...kuten esim. tuo economy tyyli........

Keksinpä tuossa kitaralla hauskan 'ärrä-vikatehosteen' :D Näppät nuotin, samalla kun liutat sitä 1 tai 1½ askelta ylöspäin, sukellat kammella alaspäin ja palautat sen sopivassa kohtaa. Aika epäselvä selitys, mutta kokeilkaa ihmeessä.

Keksinpä tuossa kitaralla hauskan 'ärrä-vikatehosteen' :D Näppät nuotin, samalla kun liutat sitä 1 tai 1½ askelta ylöspäin, sukellat kammella alaspäin ja palautat sen sopivassa kohtaa. Aika epäselvä selitys, mutta kokeilkaa ihmeessä.
 
tuli tuosta mieleen semmonen juttu että sepä kuulostaa fiksulta, kun soittaa jonkin nuotin ja tekee sille askeleen bendin, ja sitten tekee slaidin sävelaskeleen ylöspäin samalla laskien bendin pois.

Täältähän puuttuu huomatakseni...Öh, enpä nyt muista sen nimeä vibrato. Tätä voi siis käyttää myös tavallisilla huiluäänillä. Soita tavallinen huiluääni esim. E kielen 12 välistä ja paina kieltä alaspäin viritysnuppien vierestä, palauta se ylös ja toista. Jos teit kaiken oikein, pitäisi tästä aiheutua vibrato.

Downstrokesta on kyselty... Miksi ääni on niin erilainen soitettaessa down- ja upstrokella?
 
Siis suomeksi: downstrokella soittaessa matalat äänet (myös yläsävelsarjoissa) syttyvät soimaan ennen korkeita, lopputuloksena säröillä soitettaessa, dempattuna, tyypillinen "thunk". Soitettaessa upstrokella, korkeammat äänet syttyvät ensin, jolloin ääni on erilainen.
 
No entä yhtä kieltä sahatessa? Silloinkin on pieni ero havaittavissa. Eikö lie, johtuu plektran erilaisesta iskeytymiskulmasta kieleen nähden.
 
Soittoliikkeen voimakkuus vaikuttaa varmasti: downstrokella saa iskuun kunnolla voimaa, mutta koittakaapas lyödä yhtä väkevästi ylöspäin? Havainnollistavaa olisi kokeilla lyödä nyrkin "peukalosyrjällä" pöydän alapintaan - ei taida tulla yhtä vaikuttavaa ilmiötä kuin normaali mäjäys pöydän päällipintaan...