Kitarat: soittaminen ›

Minä ainakin olen jäljittelemätön. Se on varma. Muista en sitten tiedä.

Jos nyt vielä muutama:
 
Tuomari Nurmio / geometrisempaa soittamista saa hakea
Bo Diddley / rytmikkäämpää soittamista saa hakea
Will Sergeant (Echo & The Bunnymen) / melodisempaa soittoa saa hakea

- Marc Ribot: Soittaa kirjaimellisesti mitä tahansa latinosta klassiseen ja jazzista avantgardeen.
 
Ribot vaikuttaa todellakin aika mielenkiintoiselta kitaristilta. Itse olen kuullut vain nuo Tom Waitsin kanssa tehdyt jutut ja jonkun Medeski Martin and Woodin kanssa tehdyn levyn. Miehen soolotuotanto on sen sijaan jäänyt vielä aika pimentoon. Voisitko suositella kenties jotain levyä, josta olisi hyvä lähteä liikkeelle?
 
EDIT: Niin, ja itse aiheeseen:
 
-David Fiuczynski: Nauhaton kitara, loistava soundi, mielenkiintoisia ideoita, uskallusta ja paljon huumorintajua.
 
-Bill Frisell: "the Clark Kent of the electric guitar"

Johnny Thunders. Kukaan muu ei pysty samaan soundiin ja soittotyyliin läheskään uskottavasti.
 
Andy McCoylta ei myöskään kuullosta kukaan muu.

Ribot vaikuttaa todellakin aika mielenkiintoiselta kitaristilta. Itse olen kuullut vain nuo Tom Waitsin kanssa tehdyt jutut ja jonkun Medeski Martin and Woodin kanssa tehdyn levyn. Miehen soolotuotanto on sen sijaan jäänyt vielä aika pimentoon. Voisitko suositella kenties jotain levyä, josta olisi hyvä lähteä liikkeelle?
 
En, olen vain sekalaisia otteita kuullut tuotannostaan. Itsekin pitäisi perehtyä tarkemmin, sen verran kiintoisa tyyppi on kyseessä.

Andy McCoylta ei myöskään kuullosta kukaan muu.
 
Hyvässä ja pahassa. Se on sitten "kuulostaa".

En tiedä, minkä verran Pat Methenyä ja John Scofieldia on yritetty jäljitellä, mutta molemmat tunnistaa yleensä keskimäärin kolmesta nuotista. Kummankin tatsi on vaan jotain niin persoonallista.

-David Fiuczynski: Nauhaton kitara, loistava soundi, mielenkiintoisia ideoita, uskallusta ja paljon huumorintajua.
 
Jep. Kun luin otsikon, 'Fuze' tuli ensimmäisenä mieleen.

-David Fiuczynski: Nauhaton kitara, loistava soundi, mielenkiintoisia ideoita, uskallusta ja paljon huumorintajua.
 
Gää, soittaako Fuze ihan vakituisesti nauhattomalla?!
 
EDIT: Kaksikaulaisella näköjään. Nokkelaa.

Brian May, Carlos Santana, B.B. King, Charlie Hunter, Albert Collins..

Rory Gallagher vainaa oli jäljittelemätön muusikko ja sellaiseksi jääkin. Irlantilaisille ominainen voimakkaasti ja tunteella eläminen kuului miehen soitossa: voimakas soittotapa, runsaasti "puristettuja" harmoonisia nuotteja, konekiväärimäistä pikkausta jne. Kaikki kuitenkin musikaalisessa paketissa ilman ulkomusiikillista näyttämisentarvetta. Harmi, että mies eli myös ns. täyttä elämää eikä ole enää tuomassa väriä hieman nuutahtaneeseen bluesin maailmaan.

Dimebag Darrellin tunnistaa aina. Omaperäinen soittotyyli, etenkin sooloissa.

Jimi Hendrix.

Muddy Waters, oma suosikkini näistä bluesin suurista, joka sähköisti ilmapiirin niin laulullaan kuin soittamisellaankin.
 
John Lee Hooker - yksinkertainen on kaunista. Mies oli paras orkesteri omalle tulkinnalleen.
 
Albert Järvinen sai vangittua härmäläisittäin sellaisen tunteen parhaina vuosinaan soittamiseensa, ettei toista samanlaista taida enää olla eikä tulla. Ehdottoman omaleimainen suomalaisittain ja myös ihan yleispätevästikin maailmalla. Kaveri jolla oli tatsi hyppysissä.
 
Johnny Winteriin käy samat sanat. Albiinoveren myötä jopa "mustempi" soittajana, kuin moni esikuvistaan.
 
Allen Collins ja Steve Gaines molemmat olivat yksilöinä huippuja ja heillä oli oma tyylinsä, mutta yhdessä heidän soittonsa sai aikaan jotain sellaista mitä harvemmin saa kuulla. Vielä tähän lisätään Gary Rossington niin avot.
 
Hendrix oli tottakait (ja on vieläkin) omalta planeetaltaan.
 
Jimmy Page täytyy mainita myös. Zepuja kun kuuntelee, niin vaikka kuinka mies heittää tällaiselle talkkaribluesia vääntävälle nakkisormelle utopistista meininkiä niin hänen soittamisena antaa toivoa siitä, että ei tarvitse olla jonglööri jos sinulla on tunnetta, ajatusta ja voimaa millä ammentaa tavaraa.
 
Angus Young. Sähköjänis koulupuvussa, ikuisesti.
 
Dave Murray & Adrian Smith - laukkahevin kepeät nahkahousut.
 
Lisätään vielä Pete Townsend, jonka soitto on myös omaleimaista vaikka sitten ihan akustisena komppiosastona biisin taustalla. Tuulimyllyn nyt kaikki tietää, mutta se onkin sitten toinen juttu..

Randy Rhoads
 
Nuno Bettencourt
 
Robby Krieger

Darrell tietysti. Veivaa sitä kitaraa ko naapurin kissaa!

-Frank Zappa : Kaverilla oli melkolailla häiriintynyt harmoniakäsitys. Ja fraseerauskin on vähintään jännää.
 
-Robert Fripp : Vähän sama kuin edellisellä, mutta eri.

Ai niin, vielä pitää sanoa Alvin Lee (Ten Years After). Koittakaas pysyä perässä!

Dann Huff (Giant ja vähä moni muukin...)
 
http://members.aol.com/guitarron/dannhuff/dannhuff.htm
 
Tsekatkaa lista alhaalta. Ei tosin oo enää läheskään ajantasalla!

Ai niin, vielä pitää sanoa Alvin Lee (Ten Years After). Koittakaas pysyä perässä!
 
eikun, komppaan!