Aihe: Miten edetä 1 2 | |
---|---|
![]() 01.11.2010 01:35:20 (muokattu 01.11.2010 01:39:53) | |
antnis: Noh ei kait huono sävelkorva ja jonkinasteinen rytmitajuttomuus estä kokemasta musiikkia sen verran voimakkaasti että haluaa itsekin soittaa hinnalla millä hyvänsä...luulisin. Ei kait. Mut itse esim. aina syvästi kadehtinut urheilullisesti lahjakkaita. Itsekin liikun paljon, mutta kaverini harrastaa tota parkouria (sen lisäksi että on SM-tason yleisurheilija). Katoin jonkun niiden temppuiluvideon, ihan älyttömän vaikuttavaa settiä. Siinä vaan tajusi itse että ei jumalauta en mä pysty tohon mitenkään vaikka juoksisin 3200 coopperissa ja olisin mikä lihaskimppu. (Oon juossutkin, ei se parantanut mun koordinaatiota tippaakaan ja pärjäämistä jalkapallossa vain nimellisesti). En vois edes haaveilla yrittäväni, koska teloisin itteni ja kuolisin/halvaantuisin viikossa. Musassa ei voi kuolla, mutta on samalla tavalla mahdotonta tavoitella jotain mihin ei vaan ole geenejä. Se mahdottomuus ei vaan ole niin konkreettista kun tippuminen niskoilteen betoniin 3 metristä parkourtempussa. Se on silti yhtä todellista. Tää nyt menee turhaksi jauhamiseksi, eikä liity alottajaan mitenkään. Mulla ei ole mitään aavistusta ketjun aloittajan lahjoista/soiton nykyisestä tasosta. Itselläkin tullut vaiheita ettei soitto oikein maittanut, koska tuntuu ettei edistystä tapahdu vaikka harjottelee hampaat irveessä. Kehitys tulee välillä pykälissä, pitää hakata hetki päätä seinään ennen kun tulee kehitysharppaus. http://hikipedia.info/wiki/Tilutus | |
![]() 01.11.2010 07:13:28 (muokattu 01.11.2010 07:28:13) | |
aalataur: Mutta on myös lievempiä ilmiöitä. Ja on ihmisiä jotka eivät kykene taputtamaan neljäsosia tai kahdeksasosia musiikin/metronomin tahtiin vaikka tempoon 120. Ei ees etäisesti sinne päin. Ei ees vaikka tunnin verran yrittää. Kun suurin osa tavallisista Rihannan ja Eminemin kuuntelijoista pystyy tohon, miksi tollanen tyyppi itsepintaisesti yrittää olla soittaja? Mä niin tiedän mistä puhut: yks kaverini on sellasen sanotaanko vähän perustavalaatuisemman räp- ja reggaemusiikin diggaaja(eikä siis Soulja Boy ja se Lil'mikävittulie fani) ja koetin joskus opettaa sille rytmiikkaa. Siis ihan valehtelematta kun sanoin että iske tähän tahtiin neljään ja otin todella hitaan tempon, painotin vähän ykköstä 4/4-tahdissa pointin selväksi tehdäkseni ja ei tarvinnu muuta tehdä, kun iskee kädellä reiteen yhtä aikaa, mutta kun ei niin ei:D Kahdeksasosiin kun mentiin niin homma levis käsiin totaalisesti, se kun tuntuu että rytmitaju on ko. tapauksissa täysin nonexistant. Mä olen tiennyt penskasta asti, etten oo urheilussa mikään guru, eikä se siks kiinnostakaan, olis niin utopiaa lähteä nytten vetelee jotain parkouria ja murskaamaan kaikki luunsa kahdeksan metrin pudotuksilla. Kuitenkaan nämä jutut ei päde sellasilla perus-keskivertoyksilöillä, vaan heillä on ihan samalla lailla mahikset kehittyä musiikillisesti ehkä jopa vielä paremmaksi, kuin niillä, joilla on luonnostaan sitä musikaalisuutta vähän enemmän. Kun soveltaa oikeasti parempia opiskelumetodeja, näkee monipuolisesti vaivaa ja tykkää siitä hommasta mitä tekee, niin en mä sille ainakaan näe estettä. Ite muistan vieläkin, miten utopiaa oli pienempänä perustason teorioissa musaopistolla nuo sointukadenssien kuuleminen lapulle:D Meni niin yli kun vaan pysty menemään, en tyyliin tietäny yhtään mitä siinä on nytten tehtävä, kirjottaakko nuotteja vai reaalisointumerkkejä vai mitä ihmeen roomalaisia numeroita. Kuitenkin tähän päivään asti on tullu korvia harjoitettua, ja nykyään voi ottaa ilman äänirautaa jotenkuten yksviivasen a:n lonkalta ja tunnistaa klassisista sointujaksoista vaikkapa napolilaisen sekstisoinnun ja välidominantteja lähes luontevasti. Mikä ihmeen pointti tässä sitten on? No, yleensä tollasissa täysin epämusikaalisissa tapauksissa huomaa onneksi jo alussa, ettei hommaan kannata ryhtyä, joskus kannattaa koettaa siipiään. Tiedä vaikka onkin potentiaalia pidemmälle, kuin mitä surkea alku antaa ymmärtää. http://www.youtube.com/watch?v=hZi0IHX1Wgg | |
![]() 01.11.2010 09:54:41 (muokattu 01.11.2010 09:55:27) | |
Hyvä opettaja auttaa, mut sit taas toisaalta esimerkiks mulla ei oo ikinä ollu hyvää opettajaa. Koulun musatunneilla opettaja ei tienny kitarasta vittuakaan, eka kitaranopettaja löi vaan nuotteja eteen et "soitetaas nyt tätä" ja toka kitaranopettaja... noh, löi nuotteja eteen ja sano että "soitetaas nyt tätä". Kumpikaan ei neuvonut tekniikassa ikinä mitenkään. Jos tolta toiselta opettajalta kysyi vaikka sweeppaamisesta, niin se vaan tokasi "Noh, sweeppaaminenhan on ehkä helpoin tekniikka maailmassa..." ja alko vetään pitkin kaulaa ja se asia oli sitten sillä käsitelty. Kovasti yritin kysellä ja hiillosta, mutta vastauksia ei vain tullut. Eli eti hyvä opettaja, mutta älä lannistu, jos ei ekalla kerralla tärppää. :D And we got caught in the whirlwind // Torn by the storms of our lives. | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 2 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)