Kitarat: soittaminen ›

Jucciz: Tää on kieltämättä ollut ongelma kymmenissä tapaamissani tyypeissä: niiden kanssa ei voi soittaa yhtään kokonaista biisiä (jos puolikastakaan), vaikka osa sahailee ihan sujuvasti satunnaisia riffejä satunnaisista biiseistä. Siis eihän siinä mitään, kivaahan soittamisen pitää olla, mutta ei tuollaisten tyyppien kanssa oikein voi soittaa mitään - ja kun mun mielestä yhteissoitto on vielä monin verroin kivempaa kuin yksin soittaminen.
 
Mulla tuli tuosta mieleen se kerta joskus vuosia sitten kun kävin kitarani kanssa kylässä Juccizella. Aika meni lähinnä kahvin juomiseen, toisen kitaroiden hiplaamiseen, yleiseen laitteiden kanssa säätämiseen ja puhumiseen. Sitten kun alko olla soittofiilistä niin mukanani tullut vaimo halusikin jo kotiin kitaransoittoa karkuun -- Ei siis soitettu "yhdessä" yhtään mitään, mutta mielestäni siinä oli syytä molemmissa osapuolissa, kumpikaan ei ehdottanut mitään biisiä tai alkanut auliisti komppaamaan jotain johon toinen olis voinut lähteä mukaan :-)
 
Mutta tämä on kyllä joskus oikea ongelma, joka liittynee olennaisesti kokemuksen puutteeseen: soittaminen yksinään on ihan eri laji kuin soittaminen yhdessä toisten soittajien kanssa. Ja jollei yhdessä soittamista harrasta, on helposti tilaisuuden tullessa eteen sitten sormi suussa -- mikäli ei yksin soittaessaan soita kurinalaisesti biisejä kokonaan, esim. levyjen tai oman laulunsa mukana. Itsekseen soittavankin olisi ihan terveellistä joskus pitää itsellleen "konsertteja" ts. laittaa nauhotuksen päälle (tai vaikka videokameran) ja soittaa jotain jossa on tarpeeksi koheesiota että sitä voisi julkisesti esittää.
 
Itsekin soittelen nyt itsekseni, syystä että olen tuosta mustalaisjatsista innostunut enkä edes jaksa yrittää täältäpäin senhenkistä porukkaa löytää. Yksin soittaessani kuitenkin yritän välillä soittaa aivan kuin yleisöä olisi paikalla kuuntelemassa (ja vaimo ja lapsi usein onkin). Melkein pitäisi yrittää aina soittaa niin, mutta se on uutta opetellessa vähän liian haasteellinen vaatimus...

Tietyllä tavalla ymmärrän täysin aloittajan pointin. Itse rämmin vuosikausia samassa suossa. Jos osasi biisejä, meni niistä enintään puolet, mutta useimmiten kyse oli pääriffistä tai kahdesta. Kaverit opettelivat nuorempana Gunnareita, Metukkaa, Maideniä, Ramonesia, mutta allekirjoittanut soitteli omia juttujaan ja kuunteli kaikkea Rachmaninovin ja Slayerin väliltä. Unohtamatta Trio Töykeitä. Vasta varmaan kuusi vuotta soiteltuani opettelin ensimmäisen kokonaisen "oikean" biisin. En nyt jaksa laskea jotain nuotiokeppibiisiä oikeaksi biisiksi soitannollisesti, sillä jos joku ei neljää sointua osaa kompata perusmeiningillä, ongelma on varmasti jossain muualla kuin treenimotivaatiossa.
 
Vasta trubaduurikeikkailun myötä tuli sitten opeteltua kasa nuotiobiisejä ja bändikovereiden myötä kimurantimpia raskasrokkirykäisyjä. Mielestäni se, että osaa ison kasan kovereita, ei ole välttämättä oleellista, mutta soittotekniikan ja oman tyylinsä löytämisen kannalta äärimmäisen hyödyllistä. Muiden biisejä opetellessa tulee katsottua läpi juttuja, joita voi sommitella oman tyylinsä sekaan ja kehitellä jotain uutta/mielenkiintoista.
 
Motivaatio on päivän sana. Jos sitä ei ole, sitä ei ole. Täytyy olla syy soittaa, muuten luovuttaa "epämiellyttävien" asioiden tekemisen.

Mä en oikein diggaa tuosta toisten biisien opettelusta. Tulihan niitä alkuaikoina harjoiteltua, mutta vuosi vuodelta vähemmän osaa kokonaisia (muiden) biisejä. Coverin jos teen, niin harjoittelu tapahtuu nauhoittaessa.
 
Enemmän peräänkuulutan omien biisien tekoa ja esittämistä. Onhan sille kaveriporukalle hienoa vetäistä joku biisi ja kun/jos ne tykkää ja kysyy "mikäs toi oli?", niin on kiva sanoa, että "itsepä tein".
 
Bändiä ei tällä hetkellä ole, joten soittelen yksikseni. Lähinnä sävellys-/nauhoitusmielessä. Välillä videoin ja laitan youtubeen. Youtubessakin saa huomattavasti enempi arvostusta omista biiseistä kuin covereista.
 
Pari viikkoa sitten kun olin ryypiskelemässä yhden rumpalikaverin kanssa, niin tuli puhetta mun Youtube -videoista ja se sano tykkäävänsä yhdestä instrumentaalislovarista. Sanoinpa, että "Joo, se on tommonen naftaliinista kaivettu melodia", niin tää sanoi "Ai onks se sun oma? Luulin että se on Steve Vaita!". Tuli hyvä fiilis.

Suosittelen menemään bändiin, tai perustamaan sellaisen itse. Harvemmin olen kuullut bändiä joka lopettaa biisin kesken. Eli seura "pakottaisi" sinutkin opettelemaan kappaleen loppuun.
Riffejä ei loppujen lopuksi ole kovin helppo "esittää" kavereille. Jos sahaa jonkun esim. Metallica-biisin koko riffijonon 20 kaverin yleisölle, saattaa valitettava tosiasia olla että monet ajattelee lähinnä: "No joo, osaat soittaa, kiva."
Varsinkin jos pistää itsensä yleisön asemaan tuossa tilanteessa,
hiffaa ehkäpä tämän pointtinin parhaiten.

Anna Puusta tuli mieleen, että voisin ihan huumorimielessä opetella soittamaaan
V-M Loirin "Niin Hyvää Puuta"-kappaleen.

Meisseli: Suosittelen menemään bändiin, tai perustamaan sellaisen itse. Harvemmin olen kuullut bändiä joka lopettaa biisin kesken. Eli seura "pakottaisi" sinutkin opettelemaan kappaleen loppuun.
Riffejä ei loppujen lopuksi ole kovin helppo "esittää" kavereille. Jos sahaa jonkun esim. Metallica-biisin koko riffijonon 20 kaverin yleisölle, saattaa valitettava tosiasia olla että monet ajattelee lähinnä: "No joo, osaat soittaa, kiva."
Varsinkin jos pistää itsensä yleisön asemaan tuossa tilanteessa,
hiffaa ehkäpä tämän pointtinin parhaiten.
 
Tätä minäkin funtsin. Itse en ainakaan löytäisi 20 kaveria kuuntelemaan kun sahaan jonkun Metallican biisin läpi. Kaikki introt, pääriffit, melodiat ja interludet. tii tii tii tittittidididii dii dii dii tittittidididii...tietenkin jos ovat keskenään sopineet että purraan alahuulta niin perkeleesti, yritetään vilkuilla katonrajaan ja pidetään sarkasmimittarit punaisella.

Tande: Anna Puusta tuli mieleen, että voisin ihan huumorimielessä opetella soittamaaan
V-M Loirin "Niin Hyvää Puuta"-kappaleen.
 
Sehän ois ihan helkutin komia leirinuotio biisi.

January: Ehkä ennemin vaihdellaan vähän biisejä (ainakin aluksi) ja opetellaan niistä jokaisesta aina pari jotain hyödyllistä soittoteknillistä asiaa ja sit siirrytään eteenpäin. Emt. Ois kiva kuulla muiltaki opettajilta jotain kannanottoo tähän.
 
Kitaransoitto on tapa ilmaista itseään kitaran kautta. Soitonopettaja on voimaton sen edessä, jos soittajalla ei ole mitään sanottavaa. Munsta.
 
Mikä on se opettajan motiivi opettaa oppilasta, joka junnaa puoli vuotta paikallaan?

Kontiak: Mikä on se opettajan motiivi opettaa oppilasta, joka junnaa puoli vuotta paikallaan?
 
Se saa siitä fyrkkaa?

Mulla taitaa olla sama tilanne kuin aloittajalla. Tosin soittelen pääasiassa rumpuja, mutta kitaraa ja synaakin koitan kovasti näpytellä siinä sivussa. Silloin tällöin sitä innostuu ja ottaa asiakseen, että "nyt opettelen tämän biisin". Vähän aikaa menee hyvin ja kun on oppinut biisistä esimerkiksi jonkun oleellisen (ja/tai hienon) riffin, vähän säkeistöjen ja kertsin sointuja, niin sitten se jääkin usein siihen. Sitä hienoa riffiä tai kertsin sointuja jäänkin sitten hinkkaamaan edestakaisin ja kyllästymiseen asti. Tosin usein homma tyssähtää myöskin siihen, että kyseessä on joku sen verran hankalampi biisi, ettei se yksinkertaisesti onnistu tämänhetkisillä taidoilla. Olenkin viime aikoina koittanut siirtyä kitaran kanssa siihen, että jos haluan oppia jonkun biisin alusta loppuun, niin en jää innoissani hinkkaamaan sitä pelkkää pääriffiä kyllästymiseen asti, vaan yritän reenata kuntoon ensin myös ne vähemmän mielenkiintoiset, vaikeammat, tylsemmät ja helpoimmatkin kohdat. Sitten kun saa biisin menemään jollain tavalla läpi levyn mukana soittaen, niin sitten vasta alan innoissani hieromaan ja siitähän se pikkuhiljaa sitten alkaa taittua.

strophe: Se saa siitä fyrkkaa?
 
Hyvin pitää rahaa tulla muihin oppilaisiin verrattuna, jos on varaa ottaa se riski, että kylillä kieltää juttu "käy kuus kuukautta ton tunneilla, niin et kehity yhtään".

strophe: Se saa siitä fyrkkaa?
 
Sepä hyvinkin.

Kontiak: Hyvin pitää rahaa tulla muihin oppilaisiin verrattuna, jos on varaa ottaa se riski, että kylillä kieltää juttu "käy kuus kuukautta ton tunneilla, niin et kehity yhtään".
 
Melko harvassa oppilaitoksessa soitonopettaja kykenee potkimaan oppilaitaan pellolle. Yksityisopetus on toki asia erikseen.

veikkaan että ongelmasi on siinä että,turhaudut kun pitäisi yksin soitella koko biisi ja biisissä jota opettelet on mahdollisesti monia erilaisia kitara raitoja ja kaikennkäköistä kikkailua ja harmonioita tai ihan mitä vain..
eli ongelma on se että miten saa biisin kuulostamaan "oikeanlaiselta" ja fiksulta pelkällä yhdellä kitaralla..
 
itse olen myös harrastanut sitä että pöllin jonkun biisin backing trackin netistä ja nauhoittelen koko biisin kaikki kitara osuudet itse uudestaan niin hyvin kuin osaan..
tuleepahan biisi tutuksi ja hauskaakin tuo on :D

Minushuman: Jos kipale on tuttu, niin ei tossa kauaa pitäis mennä. Pari päivää per biisi. Jos sitäkään.
 
Minusta alkaa tuntua, että se on joillekin vaikeampaa. Minulla ei ollut edes alkuaikoina vaikeuksia opetella kappaleita. Osaan ehkä vieläkin soittaa vanhasta muistista noin 500 heavy metal -kappaletta (teoriassa, käytännön tarkka osaaminen on eri asia), poislukien soolot. Esim. lähes koko Iron Maidenin tuotannon, samoin Manowarin, Dickinsonin soolot, King Diamond, Judas Priest, jne. etc.

wavelength: Melko harvassa oppilaitoksessa soitonopettaja kykenee potkimaan oppilaitaan pellolle. Yksityisopetus on toki asia erikseen.
 
Ei sillä ole väliä, oppilas on aina uhri.

strophe: Se saa siitä fyrkkaa?
 
Ei riitä. On se senverta vittumaista jos oppilas ei yhtään reenaa.

Krice: Minusta alkaa tuntua, että se on joillekin vaikeampaa. Minulla ei ollut edes alkuaikoina vaikeuksia opetella kappaleita. Osaan ehkä vieläkin soittaa vanhasta muistista noin 500 heavy metal -kappaletta (teoriassa, käytännön tarkka osaaminen on eri asia), poislukien soolot. Esim. lähes koko Iron Maidenin tuotannon, samoin Manowarin, Dickinsonin soolot, King Diamond, Judas Priest, jne. etc.
 
:D eli leirinuotioit metallikitaraa?

Minulla on ollut lähinnä vain semmosia ongelmia että jos biisi on liian helppo, niin sitä ei jaksa opetella kokonaan.
 
Jotenki kun noissa vaikeammissa kappaleissa on enemmän haastetta, niin kiinnostus ei lopahda niin helposti kuin joissakin AC/DC:n biiseissä.
 
Mikäli jokin kohta haasteellisessa biisissä ei onnistu, niin jätän sen muhimaan, ja palaan siihen sit myöhemmin.
 
Mielestäni pitää olla myöskin halua opetella jonkin biisi. Intohimoa.

Kontiak: Se nyt on sama, mitä siellä rappaa, kun ei nykyaikana siellä nuotiolla ole enää muita seurana kuin jazz-tyttö jucciz sointulappuineen. Loppujen lopuksi sillä kitarallakaan ei tee hevonvittua, ku puheenjohtajana on alta minuutin jucciz ja puheenaiheena kielioppivirheet ja "miksi tabloihin ei saa kirjoittaa sävellajia".
 
Sulla on varmaan ihan helvetin rankkaa, pärjäätkö sä?