Kitarat: soittaminen ›

Täytyy tässä itse todeta tuohon isä-poika suhteeseen viitaten, että meillä homma alkoi joskus 8 vuotiaana kun faijan kitaraa lainasin salaa. Se oli aina tarkka laitteistaan, mutta tässä kohtaa kun jäin ekan kerran kiinni, niin asenne olikin toinen.
 
Sain heti alusta alkaen hyvin käytännön läheistä opetusta eli teoriasta ei ollut tietoakaan. Se ei kuitenkaan haitannut, vedettiin juuri näitä 50-60 luvun country rällätyksiä ja sattuipa siihen mukaan mm. Malaguena, jonka osaan soittaa osittain silmät kiinni päällä seisoen edelleen jopa juovuksissa ;-) Country musa tienasi mulle mun ekan keikkapalkankin, nimittäin Faijan kaveri makso 100 markkaa siitä että opettelin soittamaan ja laulamaan Cashin Boy name Sue:n.
 
Faija oli perinteinen itse oppinut kaveri, joka armeijassa kiusasi tupatovereitaan rämpyttämällä skittaa. Koskaan ei siitä sen suurempaa harrastusta tullut, enkä muista että sillä olisi enää kitaraa sen jälkeen ollut kun mulla oli ikää 15. Sen kuitenkin siltä opin, että kun plektraa ei käytetty ollenkaan, niin edelleen pystyn soittamaan monella eri oikean käden näppäilytekniikalla kaikilla viidellä sormella.
 
Avo-otteet olivat ne joita vedettiin, barreja en sen takia koskaan oppinut ja taistelen nyt niiden kanssa ensi kertaa. Ikää on 38 ja eka sähköskitta täyttää kolme kuukautta ensi viikolla.
 
Mulle taisi käydä perinteisesti. Lätkä, naiset, viina ja duuni veivät mainitussa järjestyksessä pidemmän korren ja akustisen kitaran soittaminen jäi jo 15 vuotiaana, eikä siitä koskaan tullut harrastusta siinä mielessä. Yläasteella kun perustettiin koulun bändi, niin kolme vuotta tuli laulettua siinä, mutta en myönnä että olisin koskaan soittanut skittaa sinä aikana. Hauskinta tässä on muistella sitä tosiasiaa, että mä kiikutin joskus kitaran kaltseille kun kaverit oli ryyppäämässä pussikaljaa ja meidän tulevan koulubändin kitaristi halus oppia soittamaan joten opetin sille muutaman soinnun. Meni viikko tai pari, niin kaverilla oli sähkis, kuukausi niin se näytti mulle miten pitää vetää AC:tä. Tällä hetkellä kaveri on tietääkseni ammattimuusikko ja levyttänyt useita levyjä eri kokoonpanossa.
 
Ja minä yritän opetella niitä barreotteita... ja pelaan seniori lätkää... juon kaljaa... ja välillä isken naisiakin :-)
 
Jospa sen pojan saisi ilman isä-poika dilemmaa oppimaan saamaan tuosta kitarasta jotain enemmän irti kuin isä aikoinaan, niin sehän lämmittäs, mutta siis sillä periaatteella että se itse haluaa soittaa, väkisin en ole koskaan pakottanut tekemään mitään harrastustoimintaan viittavaa, mitä nyt patistanut pikkasen lätkässä ottamaan äijää enemmän :-)

E: niin ja onnittelut, mikäli oma tenava.
 
Oma on. Pikaliimalla jazz kolomonen kiinni ;)

itellä on reilun vuojen vanha kummityttö. lapset kiinnostais itteäkin kerta tulee niin hyvä mieli niiden kanssa hengaillessa, mutta kun on vasta niin nuori (20 v) ja opiskelut ja kaikki kesken nii antaapa olla vielä vajaa kymmenen vuotta.
 
no joka tapauksessa makia kuulla miten tyypit puuhaa nassikoittensa kanssa. musiikki ja sen luominen ei minun mielestä ole mitenkään tyrkyttämistä sillä se on niin universaali asia. ton mun kummitytön äiti pyysi mua joskus opettaan tyttöä soittaan ja skeittaamaan ja meikästä se oli aivan mahtava homma. pitää tässä ootella jahka toinen kasvaa...

Täytyy tässä itse todeta tuohon isä-poika suhteeseen viitaten, että meillä homma alkoi joskus 8 vuotiaana kun faijan kitaraa lainasin salaa. Se oli aina tarkka laitteistaan, mutta tässä kohtaa kun jäin ekan kerran kiinni, niin asenne olikin toinen.
 
Hassua. Itsellänikin ensikosketus kitaraan tapahtui kun lainasin AC/DC:n konsertin jälkeen faijan kitaraa ja yritin näyttää Angus Youngilta. Sitten rämpyttelin kaikkea turhaa aina kun ketään muuta ei ollut kotona. Joskus sitten "jäin kiinni" ja faija sanoi että voi opettaa soittamaan ihan oikeasti. Yeah.
 
Nostalgista.

Asiaa hieman sivuten: se oli hirveää kun katkaisin pienenä poikana ensimmäisen kerran kielen. En silloin ymmärtänyt, että se ns. kuuluu asiaan --> en uskaltanut myöntää koko juttua. Kannattaa tämmöisistäkin mainita pienille ihmisille, ettei siitä tule mitään ylimääräisiä paineita.

Täytyy tässä itse todeta tuohon isä-poika suhteeseen viitaten, että meillä homma alkoi joskus 8 vuotiaana kun faijan kitaraa lainasin salaa. Se oli aina tarkka laitteistaan, mutta tässä kohtaa kun jäin ekan kerran kiinni, niin asenne olikin toinen.
 
Kuulostipa tutulta tuo tarinalta myös itsellenikin. Meidän himassa roikkui seinällä mikä lie postimyyntikitara ja sen nappasin kouraani, innostuttuani Elvarista ja kaikesta siitä 70-luvun lopun rockabilly/rock'n'roll-meiningistä. Faija riensi melko pian hätiin neuvomaan pojalle, että miten päin sitä kitaraa oikeasti pidetään ja että sitä kitaraa sopii myös virittääkin. Ne cowboy-laulut, joita faijan kanssa soittelimme, menivät 10-vuotiaaseen poikaan täydestä. Olihan tuo kantrahtava meininki sitä rokkimusiikin aluskasvillisuutta, joskaan tuollaisia nyansseja tajusin silloin.
 
Ensimmäinen soitto-oppaani oli Ulf.G.Åshlundin "Näe, kuule ja soita"-vihko. Kuulostaako tutulta muille? Åshlundin vihkossa aloitettiin opiskelu tabulatuurista. Samaisessa oppaassa oli myös Malaguena, ilmeisesti hieman oikaistuna sovituksena, mutta oli se haastava sormisoittoharjoitus silloisille taidoilleni.
 
Hengailin yläasteen ajan kitaratunneillakin, mutta loppujen lopuksi mulle jäi käteen niistä vuosista Honky Tonk Womenin kantrilicksit, pentatoniset skaalat ja parit jazz-soinnut. Olin valitettavan laiska opiskelemaan teoriaa ja treenaamaan tekniikkaa. Kai mä sillä Honky Tonk Womenilla pärjään vieläkin. Mutta sori mahdollinen offtopikointini, arvon soittajakollegat! Lazy-sedän turinat lipsahtivat omaelämänkerran puolelle.

Siskon lapselle ostettiin leikkirummut joululahjaksi. Täystuho hakkasi setin rumpukalvot heti sama iltana. Sen pituinen se. Ei sille kitaraa ainakaan uskalla antaa vielä.

Mun pitäs kyl saada mun broidi (7v.) innostumaan kitaran soitosta jotenkin :D . Mutta sitä kiehtoo enemmä kaikenmaailman pelit tällä hetkellä. Ehkä se vielä valaistuu tässä.

Nyanssina tapaus, kun kun soitin ensimmäistä kertaa kitaraa reilu vuoden
ikäiselle kummitytölle. Mummu kaappas tytön syliin ja sano että kuunteleppa
mitä kummisetä soittaa. Ei voi kyllä ikinä unohtaa, miten joku voi haltioitua
musiikista. Eikä siinä tarvittu mitään muuta ku muutama avoin sointu näppäilemällä.
Tollasten soittokokemusten jälkeen pärjää viikon syömättä. :)

Pienille soittajille nämä Vekara-soittimet ovat passeleita. Eivät ole liian vaikeita ja näin ollen innostus ei katoa heti alkuunsa. Ihan oikeita soittimia ovat vaikka eivät siltä välttämättä näytä, voi jopa käydä niin että isukit omivat nämä.
 
http://netti.nic.fi/~hkauppil/tuotteet.htm

Nyanssina tapaus, kun kun soitin ensimmäistä kertaa kitaraa reilu vuoden
ikäiselle kummitytölle. Mummu kaappas tytön syliin ja sano että kuunteleppa
mitä kummisetä soittaa. Ei voi kyllä ikinä unohtaa, miten joku voi haltioitua
musiikista. Eikä siinä tarvittu mitään muuta ku muutama avoin sointu näppäilemällä.
Tollasten soittokokemusten jälkeen pärjää viikon syömättä. :)
 
Kyllä! 1v 2kk poikani innostuu hytkymään aina kuullessaan jotakin musiikkia. Konttaamisvaiheessa (eli noin 8 kk) poika huomasi iskänsä kitarat nurkassa ja ryömi aina silloin tällöin läpsäisemään jotakin kitaroista ja jatkoi taas menojaan.

Pienille soittajille nämä Vekara-soittimet ovat passeleita. Eivät ole liian vaikeita ja näin ollen innostus ei katoa heti alkuunsa. Ihan oikeita soittimia ovat vaikka eivät siltä välttämättä näytä, voi jopa käydä niin että isukit omivat nämä.
 
http://netti.nic.fi/~hkauppil/tuotteet.htm
 
Heh, enpä ole kuullutkaan tuollaisista! Vaikuttaa hauskalta! Minä haksahdin jo viime jouluna ostamaan ksylofonin ja ukulelen "pojalle", kun äänittelin kotistudiossani vähän sellaista havaijilaishenkistä joulumusiikkia. No, en tyrkytä ukea ja ksylaria vielä liikaa pojalle, kun tuollainen 1v 2kk ei tunnu aina muistavan mikä on lyömäsoitin ja mitä soitinta näppäillään. Tai voi olla että pikkukundi olisikin todellinen raja-aitojen kaataja ja faijan soitto täysin tylsää ja taantunutta...

No, tärkeintä varmaan olisi pitää touhu lystinä...

Nuorempana tuli pelättyä hirvesti soittamista jostain syystä. Kädet rupesi ihan tärisemään melkein kun koski isän nailonkieliseen kitaraan.

Pienille soittajille nämä Vekara-soittimet ovat passeleita. Eivät ole liian vaikeita ja näin ollen innostus ei katoa heti alkuunsa. Ihan oikeita soittimia ovat vaikka eivät siltä välttämättä näytä, voi jopa käydä niin että isukit omivat nämä.
 
http://netti.nic.fi/~hkauppil/tuotteet.htm
 
Hurriganes kerran yhdellä tilauskeilalla pari vuotta sitten veti noilla Vekaroilla (kitara+basso) yhden biisin.

Jaa-a, olen tännekin kirjoitellut silloin viisi talvea sitten. Noh, ei oo kitaristia kasvanut pojasta toistaiseksi (itseasiassa niitä on jo kaksikin,) eikä semmoista tarviikaan, ellei ite halua.
 
Varmaan kolmen vuoden ajan käytiin laulelemassa ja leikkimässä Marjatta Meritähden Ihahaa-opistossa, aikuisetkin mukana innolla laulamassa. Sittemmin muskariope suositteli esikoiselle Cantores Minores-muskaria ja siellä on käynyt pari vuotta. En ole ihan varmaa edelleenkään että kuinka leikkisää CM:n touhu on, kun pääsee vaan näkemään "lopputuotteen" eli äitienpäiväkonsertit ja joulujuhlat. Pojat eivät paljoa vaivaudu kommentoimaan yleensä mitään, mutta eivät toisaalta vaikuta sressaantuneiltakaan että "voi hemmetti, taasko se kuoromuskari tänään".
 
Tänä syksynä saatiin mummilasta piano. Esikoinen on käynyt muutaman kerran soittotunnilla Viisas Heinäsirkka-musiikkikoulussa. Innostava ja helppotajuinen metodi piano-opetuksessa, mitä olen kerran open nähnyt. http://www.viisasheinasirkka.fi/

Onko kokemuksia tai kuulopuheita jamkids-muskarista? http://www.jamkids.fi/etusivu/
 
Noh, ilmoitinpa silti lapseni parin kerran tutustumiskurssille bändimuskariin. Saapi ääs-kortillakin näemmä alennusta. Katotaan sitten myöhemmin että oliko kivaa vai ihan mälsää...

Palkitseminen onnistuneesta suorituksesta on kaiken ydin. Kun juttu menee hyvin, saa ruokaa sinä päivänä. Luulisi muutaman ruoattoman päivän jälkeen löytyvän motivaatiota treenaamiseen.

Demo Harrison:
 
Ensimmäinen soitto-oppaani oli Ulf.G.Åshlundin "Näe, kuule ja soita"-vihko. Kuulostaako tutulta muille? Åshlundin vihkossa aloitettiin opiskelu tabulatuurista. Samaisessa oppaassa oli myös Malaguena, ilmeisesti hieman oikaistuna sovituksena, mutta oli se haastava sormisoittoharjoitus silloisille taidoilleni.
 

 
Sama soitonopas oli myös ensimmäinen opas kitaransoiton maailmaan. Muistaakseni siitä tuli myös televisiossa opetussarja. On muuten kirjakin vielä hyllyssä, tosin ei sama kappale. Siihen aikaan kitaransoiton oppaat oli kortilla.
 
Sitten vähän myöhemmin tuli Ilpo Saastamoisen kitarakirja, joka oli astetta parempi, mutta ei mikään kultakaivos kaltaiselleni itseopiskelijanuorukaiselle. Senkin sain hiljattain uudelleenhankittua siistinä kirjaston poistokappaleena.
 
Ennen ei ollut, nyt on kirjoja, nuotteja, oppaita, dvd:itä, tabulatuureja pilvin pimein, joten voi probleemaksi voi muodostua valinnan vaikeus laajasta kirjosta.

tender.insanity: Palkitseminen onnistuneesta suorituksesta on kaiken ydin. Kun juttu menee hyvin, saa ruokaa sinä päivänä. Luulisi muutaman ruoattoman päivän jälkeen löytyvän motivaatiota treenaamiseen.
 
Deep Purplensa paremmin opiskelleet oikaiskoot mutta olikos Richie Blackmorella tuon tapainen "porkkana" kitaratreenissään? Että iskä vippaa luuvitosella jossei kitara oo hallussa.