Kitarat: soittaminen ›

Heh.. Tää oli hyvä tää "muka" :)
 
Jep. Psykologinen taitolaji tuo itsensä huijaaminen, mutta auttaa motivaatioon. :D

Mistä te muut oikein revitte soittointonne, ja mikä saa teidät reenaamaan sormet ruvella päivästä toiseen?
 
A) Tällä ei ainakaan treenata, soitellaan vaan omaks huviks.
 
Miten selvitätte tilanteet, kun ei vain huvita soittaa?
 
B) Lopetin aikoinaan ensin noin vuodeks, sen "kolme kertaa viikossa treenikämpälle, niitä samoja biisejä veivaamaan" jutun. Vuoden tauon jälkeen menin takaisin testaamaan, josko homma tuntuis innostavalta. Ei tuntunu, yhtä puuduttavaa se oli. Ihmekkös sinänsä, siinä vaiheessa oli tehty samaa, jo melkein 10 vuotta. Aikansa kutakin, jne.
 
Vieläkin kyllä eräs herra jaksaa kysellä, jos sittenkin perustaisin sen kanssa (taas kerran) bändin. Eikä edes mun miljoonas "ei kiinnosta" vastaus tunnu menevän perille. Siis ainakaan siitä päätellen, ett se on jankannu sitä samaa, viimiset kolme vuotta...

Tauko tekee aina terää, jos motivaatio katoaa. Tai sitten kokeilee jotain ihan muuta musiikkityyliä, jota normaalisti pääasiassa harrastaa.

Itellä auttaa se muutaman päivän tauko. Piristystä tuo kanssa kun korvakuulolta apinoi esim. TV-sarjojen ja mainosten melodioita, ei tunnu niin vakavalta yrittämiseltä.

Itellä auttaa se muutaman päivän tauko. Piristystä tuo kanssa kun korvakuulolta apinoi esim. TV-sarjojen ja mainosten melodioita, ei tunnu niin vakavalta yrittämiseltä.
 
Totta. Nimimerkillä Hockey Night -theme.

Tuttua, niin tuttua. Minäkään en jotenkin "kehtaa" pitää taukoja, vaan runttaan väkisin vitutus päällä. Jollei soita, niin ei se paska tekniikka siitä mihinkään kehitykään.
 
On se kumma "ilmiö" et on pakko runnoo vaik vitutus olis kympis. itellä ihan sama homma aina välillä, tai loppujen lopuks melko usein. silloin kannattaa vaan heittää keppi nurkkaan ja antaa olla siellä jonkin aikaa, niin kauan kun sormia alkaa taas polttamaan soittoinnosta.

Itselläni kylläkin on tuo motivaatio pysynyt aina aika korkealla. Mutta olen kyllä soittanukki vasta pari kuukautta, joten ei siinä hirveesti oo kerinny motivaatio laskemaan.:) Tosin väliin on kylläkin tuntunut, että mikään ei meinaa onnistua, mutta jotenkin olen siitä selvinnyt suhkot nopeasti ja taas homma toimii.

Hommaat jompaan kumpaan käteen jännetuppitulehduksen ja oot soittamatta noin kuukauden. Tämän jäjkeen kitara vaan käteen ja veivaamaan. Itelläni huippumotivaation tällä hetkellä juuri tuon takia!

Mulla kai ei oo koskaan ollu mitään motivaation puutetta.
Kitara käteen runttaamaan. Aina on jaksanu soittaa ja ku oppii soittaa jotaki uutta ja mahtavaa nii fiilikset on vieläkin paremmat. Nyt vaan huolestuttaa se että ei kai tässä tule mitää rannevaivoja yms yms...

En tiiä oonko joku mielen vikanen mutta mulla ei koskaan 2ja puolen vuoden aikana ollu sellasta hetkee jolloin olis tehny mieli lopettaa soittamista. Tai edes vituttanu koko homma.

Aikoinaan menetin inspiraationi täysin. Oli varmaan reilu kuukausi ilman, että harkitsitkaan kitaraan koskemista. No, tuo tauon jälkeen tuntui että soittotaito olisi vain parantunut(?), ja että varsinkin korvakuulo olisi kehittynyt. Sen jälkeen sitten palasin bändiin ja siitä lähtien soittointo on ollut todella kova... ja vaikka itse sanonkin, niin ehkäpä pienoista kehitystäkin on jo huomattavissa.

Hyvä opettaja auttaa varmasti jos soittomotivaatio katoaa. Jos ei itse saa sitä itsekuria soittoonsa, niin opettaja voi auttaa läksyillä ja muulla kivalla. Mutta ne läksyt pitää tehdä.

Minä aina "kyllästyn" jotenkin kitaran äänen. Silloin on aikamoista ylämäkeä koko homma. Muutaman päivän soittamattomuus taas palauttaa vähän mielenkiintoa. Myös kielten vaihto lisää soittohaluja, on taas uutta soundia kitarassa ja meno maistuu.

En tiiä oonko joku mielen vikanen mutta mulla ei koskaan 2ja puolen vuoden aikana ollu sellasta hetkee jolloin olis tehny mieli lopettaa soittamista. Tai edes vituttanu koko homma.
 
Mut kahdeksaan vuoteen niitä ehtii mahtua aika monia...

Eipä oikeastaan ole kertaakaan näinä vuosina varsinaisesti kiinnostus kadonnut. Pari kertaa ollut lyhyehköjä kausia joina ei ole vain jaksanut opetella uutta/reenata tosissaan. Kiinnostus on pysynyt kuitenkin yllä koko ajan.

Ei hampaiden pesukaan aina huvita mutta hampaat pestään joka päivä. Samaa ideaa sovitan kuntoiluun ja soittamiseen. Tunteet/fiilikset näyttelevät omaa rooliaan, jolle ei vain pidä antaa valtaa. Tekee vaan, niin homma etenee. Ja joskus pitää sitten kunnon tauon eikä ajattelekaan soittamista. Ei muuten pysty kovin kauan olemaan, kun luonnostaa tulee halua vähän kokeilla...

Mistä te muut oikein revitte soittointonne, ja mikä saa teidät reenaamaan sormet ruvella päivästä toiseen?
 
Olen lopettanut kahden instrumentin soittamisen ja pilannut lupaavan laulun soittamalla (laulamalla) ilman motivaatiota. Nyt jaksan soittaa vain siitä syystä, että treenaan oikeasti hyviä biisejä. Minulle onkin viime aikoina valjennut, että tarpeeksi laaja musiikintuntemus auttaa myös soittomotivaatiota. Olen tänään turannut läpi Slayerin Raining Bloodin varmaan toistakymmentä kertaa vain siitä syystä, että biisi on mielestäni niin hyvä, että on se uudestaankin vedettävä, vaikka en sitä osaakaan. Myös Children of Bodomin Chokehold on tehnyt samaa. Sanoisin siis yhtenä vaihoehtona, että tutustu johonkin uuteen bändiin.
 
Miten selvitätte tilanteet, kun ei vain huvita soittaa?
 
Mietin, miksi minun ylipäänsä pitäisi soittaa. En voi sanoa, ettei minulla olisi penniäkään kiinni musiikissa (itse asiassa tällä hetkellä taitaa olla toistatuhatta euroa erilaisissa soittopeleissä), mutta musiikki on minulle vain ja ainoastaan rakas harrastus ja sellaisena sen olisi tarkoituskin pysyä. Minun pitää voida tuntea mielihyvää joka kerralla, kun nappaan kitaran kaulaan. Olisihan tietysti mukavaa kehittyä hyväksi soittajaksi, mutta huonostakaan osaamisesta ei tule minkäänlaisia seurauksia. Jos ei todellakaan nappaa, en vain soita.
 
edit: kiroitus vihreitä poistettu

Vanhahko threadi, mutta aihehan ei sinänsä vanhene =)
 
Itelläni on ollut viimeiset 12v tilanne että kitara on saattanu olla laukussa koskemattomana kuukausitolkulla. Joskus teinivuosina tuli soitettua enemmän kun oli bändi ja kaikki, mutta sen hajottua ja uusien harrastusten tultua kuvioihin kiinnostus lopahti. Soittamisesta en sinänsä ikinä ole luopunut, mutta tauot ovat vaan venähtäneet pitkiksi... Viime aikoina on kuitenkin ollut taas pientä motivaation heräämistä havaittavissa, ja oon tässä pähkäillyt josko viitsisi viimeinkin sijoittaa uuteen kitaraan. Hieman vaan pelottaa kun ei tiedä riittääkö sekään herättämään soittohaluja kunnolla vai jääkö senkin kepin kohtaloksi lojua kuukausitolkulla laukussa =/

Tiedän tunteen. Se on se saatanan alemmuuskompleksi joka iskee välillä mullekin.

noin puoli vuotta takana lähes ilman harjoittelua. tää tuntuu olevan niitä kriittisiä pisteitä elämässä jolloin pitää tehdä joku helvetin hankala ja vaikea valinta.