Kitarat: soittaminen ›

IMO, Guthrie on kyl yks lahjakkaimmista ja monipuolisimmista kitaristeistä, ikinä. Ja kehtas vielä joskus väittää ettei oo oikein reenannu. Silleen perinteisessä mielessä....
 
No mut niinhän se just menee. Mitä vähemmän tarvii "treenata", eli hinkata samaa asiaa uudelleen ja uudelleen kohdalleen, sitä enemmän ehtii samana aikana soittaa, opetella uusia asioita. Kovimmat jätkät päästää aina ton saman lauseen suustaan:) Eihän toi lause tarkoita etteikö G. ois sahannut sitä kitaraa perse ruvella. Ei vaan tarvi "treenata" asioita ku ne saa hanskaan heti.

Kyllä mä ainakin paljastan, että latailen ja pöllin noita sen bluesjamtracks -sooloja ja likkejä...
 
Pystyykö noi jotenkin lataamaan koneelleen?

Pystyykö noi jotenkin lataamaan koneelleen?
 
http://youtubedownload.altervista.org/

No mut niinhän se just menee. Mitä vähemmän tarvii "treenata", eli hinkata samaa asiaa uudelleen ja uudelleen kohdalleen, sitä enemmän ehtii samana aikana soittaa, opetella uusia asioita. Kovimmat jätkät päästää aina ton saman lauseen suustaan:) Eihän toi lause tarkoita etteikö G. ois sahannut sitä kitaraa perse ruvella. Ei vaan tarvi "treenata" asioita ku ne saa hanskaan heti.
 
Totta.
 
Jos treenaaminen tarkoittaa 1-2-3-4 -treeniä, skaalojen sahailua eestaas yms. enemmän tai vähemmän puhtaasti mekaanista rölölöötä, en minäkään ole koskaan oikeasti treenannut kitaransoittoa. Oon vaan kuunnellu paljon levyjä ja koittanu ammentaa eri tyylisestä tavarasta ideoita omaan soittooni. Välillä osuu sormet paremmin, välillä huonommin kohdalleen.
 
Em. syystä tekniikka ei kyllä ookaan mun vahvin osa-alue. Paikkaan tyylitajulla ja luotan, että tekniikan kyllä saa tarvittaessa tosi hyväksi, jos nysvää sormitreenejä muutaman päivän/viikon. Siihen asti soitan ennemmin musiikkia. ;)
 
Sori rönsyily. Enhän minä ole G. Govan.

No mut niinhän se just menee. Mitä vähemmän tarvii "treenata", eli hinkata samaa asiaa uudelleen ja uudelleen kohdalleen, sitä enemmän ehtii samana aikana soittaa, opetella uusia asioita. Kovimmat jätkät päästää aina ton saman lauseen suustaan:) Eihän toi lause tarkoita etteikö G. ois sahannut sitä kitaraa perse ruvella. Ei vaan tarvi "treenata" asioita ku ne saa hanskaan heti.
 
Tarkoitin lähinnä nimenomaan tekniikkaa....puoli vitsillä. Iso G:llä on vaan niin hiotun kuuloinen tekniikka, lähes virheetön, että olen aina kuvitellut sen johtuvan tolkuttomasta tekniikkatreenien määrästä. Näinhän asia ei ole. Guthriehan jossain haastiksessa sanoi, ettei ole reenannu vaan soittanut, vähän niinku Ykä. Toisin ku esmes Vai ja Petrucci.

Pystyykö noi jotenkin lataamaan koneelleen?
 
Firefoxiin saa sellaisen Fast Video Download -lisäosan, joka lataa youtube-videot sellaisena tiedostomuotona kuin flv. Videoita voi sitten katsella FLV -playerilla.

Em. syystä tekniikka ei kyllä ookaan mun vahvin osa-alue. Paikkaan tyylitajulla ja luotan, että tekniikan kyllä saa tarvittaessa tosi hyväksi, jos nysvää sormitreenejä muutaman päivän/viikon. Siihen asti soitan ennemmin musiikkia. ;)
 
Tähän mun täytyy kyllä sanoa, että ei se näin valitettavasti mene. Jos soitat kymmenenkin vuotta "vähän sinnepäin"-tekniikalla, niin voi olla pirullisen hankalaa muuttaa omaa tekniikkaa ja alkaa soittaa sellaisia juttuja, jotka yksinkertaisesti ovat motorisesti paljon vaikeampia kuin mitä on ennen soittanut. Ei sillä etteikö se mahdollista olisi, mutta muutamassa päivässä tai edes viikossa ei moinen tapahdu.
 
Muuten itse asiasta oon samaa mieltä. Mitä ikinä haluaakaan treenata, oli se vaikka vani puhdasta tekniikkaa, niin sitäkin kannattaa aina treenata mieluiten sellaisilla jutuilla, joita voisi kuvitella käyttävänsä oikeassa musiikissakin.

Hajoilin äsken tähän pätkää ihan täysin. Täytyy myöntää, että Guthri hallitsee monta tyyliä. Kuunnelkaa kuinka lähelle pääsee esim. Knopfleria Beckiä tai Kingiä.
 
http://www.youtube.com/watch?v=EUXk2ZrgcQM

Helvetin hyvä pätkä kieltämättä.

No mut niinhän se just menee. Mitä vähemmän tarvii "treenata", eli hinkata samaa asiaa uudelleen ja uudelleen kohdalleen, sitä enemmän ehtii samana aikana soittaa, opetella uusia asioita. Kovimmat jätkät päästää aina ton saman lauseen suustaan:) Eihän toi lause tarkoita etteikö G. ois sahannut sitä kitaraa perse ruvella. Ei vaan tarvi "treenata" asioita ku ne saa hanskaan heti.
 
Jollain Govanillakin nyt vaan on sen verran älytön tekniikka, että mun on hirveän vaikea uskoa etteikö se olis jauhanut kaiken maailman alternate ja sweeppaus yms. kuvioita aika älyttömästi. Ei kai kukaan normaali ihminen nyt saman tien saa jotain helvetillisen nopeeta alternate-pikkausta yms. juttuja samantien hanskaan vaikka kuinka olisi lahjoja... Vai tarkoittaako tuo, että "soittaa eikä treenaa" vaan käytännössä sitten sitä, että soittaa vaan sellasta musaa jota pystyy vetämään ja antaa sen teknisen tason kohota siinä samalla? Ainakin mä oon käsittänyt, että jos alkaa harjoittelemaan jotain kappaletta joka ei ihan samantien irtoakaan, niin tuo "treenaaminen" on jokseenkin väistämätöntä...
 
Hajoilin äsken tähän pätkää ihan täysin. Täytyy myöntää, että Guthri hallitsee monta tyyliä. Kuunnelkaa kuinka lähelle pääsee esim. Knopfleria Beckiä tai Kingiä.

http://www.youtube.com/watch?v=EUXk2ZrgcQM
 
Voi jestas mikä veto... tuli taas pitkästä aikaa sellanen fiilis että pitäis ehkä myydä nää kitarakamat.

http://youtubedownload.altervista.org/
 
Tästä plussaa! +

Jollain Govanillakin nyt vaan on sen verran älytön tekniikka, että mun on hirveän vaikea uskoa etteikö se olis jauhanut kaiken maailman alternate ja sweeppaus yms. kuvioita aika älyttömästi. Ei kai kukaan normaali ihminen nyt saman tien saa jotain helvetillisen nopeeta alternate-pikkausta yms. juttuja samantien hanskaan vaikka kuinka olisi lahjoja... Vai tarkoittaako tuo, että "soittaa eikä treenaa" vaan käytännössä sitten sitä, että soittaa vaan sellasta musaa jota pystyy vetämään ja antaa sen teknisen tason kohota siinä samalla? Ainakin mä oon käsittänyt, että jos alkaa harjoittelemaan jotain kappaletta joka ei ihan samantien irtoakaan, niin tuo "treenaaminen" on jokseenkin väistämätöntä...
 
Mietipä hetki mihin suurin aika menee harjoituskopissa? Usein se menee siihen, että jotain juttua ei saada menemään - ei lähde tarpeeksi korkeassa tempossa, ei muisteta ääniä tai tulee virheääniä, joku vaikea paikka ei onnistu, saundi ei ole oikea jne. Suurin aika kuluu tukiharjoituksiin, siihen, että harjoitellaan sitä, että saadaan treenattava asia "menemään". Usein jämähdetään näihin tukiharjoituksiin, kun edes niitä ei saada menemään, saati sitten sitä paikkaa jota mukamas harjoitellaan (vaikka tosiasiassa siis sahataan jotain 1234-patternia kuvitellen että se helpottaa tilannetta). Mitäs, jos kaikki tukiharjoitukset voisi jättää sikseen ja käyttää harjoitusajan yksinkertaisesti siihen, että ottaa jonkun paikan ja treenaa SEN kuntoon. Ilman tukiharjoituksia, ilman tuskailua, ilman blaablaa. Eikö se tarkoittaisi että 3 tunnin harjoitussessiossa saa aika paljon enemmän aikaan?
 
Tästä on kysymys. Miksi sen Govanin pitäisi välttämättä harjoitella jotain 1234-treenejä niiden itsensä takia, siksi että kaikki muutkin treenaa niitä? Jos niillä on joku oikea pointti, ne treenaavat oikeaa asiaa sillä hetkellä, silloin niillä on pointtinsa, mutta tukiharjoitukset ovat TUKIharjoituksia, niitä ei ole mitään syytä treenata jos ei tarvitse tukiharjoittelua. Tajuuks?
 
Miksi sä treenaat mollikolmisointusweeppiä 15. nauhalta? Siksi, että oppisit sweeppaamaan? Mitäs, jos käyttäisi sen ajan siihen, että yrittää valmistaa jotain musiikillista asiaa, johon nyt sattuu kuulumaan kolmisointuarpeggio 15. nauhalta, ja tavoitetempo sattuu olemaan niin vikkelä, että on iisimpi soittaa kaikki äänet samaan suuntaan? Ts. ei harjoittele sweeppaamista, vaan sweeppaa, se vaan sattuu olemaan keino toteuttaa jokin musiikillinen asia. Kun soittaa hitaasti, soittaa samaa asiaa, sen äänet levitettynä pidemmälle aikavälille, eikä treenaa 15. nauhalta mollisweeppiä tempossa 80. Siinä on nimittäin vissi ero.
 
Käytännössä kysymys on siis siitä, että ne, joille asiat näyttävät ulkopuolisen silmissä äärimmäisen helpoilta, harjoittelevat eri tavalla, paljon tehokkaammin. "Treenaaminen" ja asioiden soittaminen hitaammassa tempossa, jotta saa hiottua asiat paremmiksi, ovat usein kaksi täysin eri asiaa.
 
Jos ei tajua, mistä nyt puhutaan, voin suositella semmoista kirjaa kuin Heinrich Neuhausin Pianonsoiton taide, josta sanan piano voi oikeastaan pistää sulkeisiin, kirja käsittelee soittamista, musiikin tuottamista instrumentin kautta, erittäin syvällisellä tasolla.
 
P.S. Kerrotaan nyt vielä, että Govanilla meni omien sanojensa mukaan kuulemma muutama viikko siinä, että se, kuultuaan Ynkkää ja muita shreddaajia, nosti pikkausnopeuden riittävälle tasolle, kun soittovuosia oli jo takana paljon. Pari sitaattia:
 
"Well, I definitely played the guitar a lot, but I never thought that there was anything unusual about that, and the word obsessive sounds rather unhealthy; I always enjoyed music, thats why I did so much of it. When youre a kid theres so much less responsibility to deal with and people generally allow you to do plenty of whatever interests you. In my case it was reading books and playing the guitar and so I did lots of that."
 
By the time you hit your early teens what sort of playing were you capable of?
 
"I had a pretty good grasp of blues-rock stuff, and I sort of took it for granted that I had a passable vocabulary of Clapton and Hendrix licks, and that my ear could figure out most of the music I was hearing without too much difficulty. But really I was always far more interested how good something sounded, rather than how hard it was to me it was all just guitar playing and I wasnt really aware of how good (or not!) I was."
 
"...So suddenly I realised that in the realm of Heavy Rock everybody seemed to be playing guitar in this over the top hyper-technical way. And that was a big wake up call, because I really thought that I had a grasp of the things a rock guitarist should be able to doit was a lot to take in, in a very short space of time!"
 
How did you get this style down, as from a purely technical perspective shred seems a world away from the standard 60s and 70s rock and blues stylings of the previous generation of guitarists
 
"I would generally work it all out by ear. Occasionally someone at school would lend me an instructional video, but as we didnt have a video recorder at home Id have to wait until the next time we went around to visit my grandparents... ...But for me rather than learning specific licks it was more about watching people playing and seeing how efficient they could be and how they were dealing with the technical challenges. In some respects it didnt take me that long to figure out what these guys were doing. As a bored kid Id already had dark thoughts like, Im doing a lot of hammer-ons and pull-offs here what about if I picked every note what would that sound like? In a very abstract way my picking hand kind of knew what to do so that with Yngwie, for example, the revelation was mostly the note choice you know, that harmonic minor faux Bach flavour and of course the wild vibrato and the sheer intensity of it all. The picking hand side of things only took a matter of weeks really, Id gone through the motions enough times that it was simply a matter of applying more speed to them."
 
Tää on ihan samaa dadaa kuin mitä kaikki maailman parhaat soittajat kertoo järjestään, Richteristä Petrucciin, Noraksesta Breckeriin.
 
Haastattelu kokonaisuudessaan: http://www.alloutguitar.com/intervi … _virtuoso%2526%2523039%3Bs_virtuoso

Mietipä hetki mihin suurin aika menee harjoituskopissa? Usein se menee siihen, että jotain juttua ei saada menemään - ei lähde tarpeeksi korkeassa tempossa, ei muisteta ääniä tai tulee virheääniä, joku vaikea paikka ei onnistu, saundi ei ole oikea jne. Suurin aika kuluu tukiharjoituksiin, siihen, että harjoitellaan sitä, että saadaan treenattava asia "menemään". Usein jämähdetään näihin tukiharjoituksiin, kun edes niitä ei saada menemään, saati sitten sitä paikkaa jota mukamas harjoitellaan (vaikka tosiasiassa siis sahataan jotain 1234-patternia kuvitellen että se helpottaa tilannetta). Mitäs, jos kaikki tukiharjoitukset voisi jättää sikseen ja käyttää harjoitusajan yksinkertaisesti siihen, että ottaa jonkun paikan ja treenaa SEN kuntoon. Ilman tukiharjoituksia, ilman tuskailua, ilman blaablaa. Eikö se tarkoittaisi että 3 tunnin harjoitussessiossa saa aika paljon enemmän aikaan?

Tästä on kysymys. Miksi sen Govanin pitäisi välttämättä harjoitella jotain 1234-treenejä niiden itsensä takia, siksi että kaikki muutkin treenaa niitä? Jos niillä on joku oikea pointti, ne treenaavat oikeaa asiaa sillä hetkellä, silloin niillä on pointtinsa, mutta tukiharjoitukset ovat TUKIharjoituksia, niitä ei ole mitään syytä treenata jos ei tarvitse tukiharjoittelua. Tajuuks?

Miksi sä treenaat mollikolmisointusweeppiä 15. nauhalta? Siksi, että oppisit sweeppaamaan? Mitäs, jos käyttäisi sen ajan siihen, että yrittää valmistaa jotain musiikillista asiaa, johon nyt sattuu kuulumaan kolmisointuarpeggio 15. nauhalta, ja tavoitetempo sattuu olemaan niin vikkelä, että on iisimpi soittaa kaikki äänet samaan suuntaan? Ts. ei harjoittele sweeppaamista, vaan sweeppaa, se vaan sattuu olemaan keino toteuttaa jokin musiikillinen asia. Kun soittaa hitaasti, soittaa samaa asiaa, sen äänet levitettynä pidemmälle aikavälille, eikä treenaa 15. nauhalta mollisweeppiä tempossa 80. Siinä on nimittäin vissi ero.

Käytännössä kysymys on siis siitä, että ne, joille asiat näyttävät ulkopuolisen silmissä äärimmäisen helpoilta, harjoittelevat eri tavalla, paljon tehokkaammin. "Treenaaminen" ja asioiden soittaminen hitaammassa tempossa, jotta saa hiottua asiat paremmiksi, ovat usein kaksi täysin eri asiaa.

Jos ei tajua, mistä nyt puhutaan, voin suositella semmoista kirjaa kuin Heinrich Neuhausin Pianonsoiton taide, josta sanan piano voi oikeastaan pistää sulkeisiin, kirja käsittelee soittamista, musiikin tuottamista instrumentin kautta, erittäin syvällisellä tasolla.
 
Ymmärsit nyt vähän väärin mitä tarkoitin, ilmaisin ehkä itseäni huonosti.
 
En siis todellakaan tarkoita treenaamisella pelkkää "tukiharjoitusten" soittamista, ite treenaan tekniikkaa juurikin ottamalla ne hinkattavat asiat ihan oikeasta musiikista. Esimerkiksi kun jossain hienossa soolossa on joku nopea kohta joka tuottaa vaikeuksia, niin eristän sen sieltä ja yritän nimenomaan treenata SEN paikan kuntoon sen sijaan että vetelisin 1234-treenejä kaiket päivät. Jos jossain Alexi motha fuckin' Laihon soolossa sattuu olemaan joku mollisweeppi 15. nauhalta, niin harjottelen sitä nimenomaan sen takia että se toimii hyvänä musiikillisenä ideana, enkä sen takia että oppisin sweeppaamaan nopeasti 15. nauhalta. Vai etkös sä juurikin tätä ajanut takaa?
 
Tarkoitin siis sitä, että aivan sama mitä juttuja harjoittelee, 1234-treenejä tai ihan mitä tahansa muuta, niin ei ne ihan heti siihen tempoon 200 lähde 16-osina vaikka olisi millaiset harjoitusmetodit. Guthrie ehkä oppi sen nopean pikkaamisen kolmessa viikossa, mutta se johtui aivan varmasti siitä että Guthrie oli: 1. soittanut ihan helvetisti ennen sitä ja 2. on muutenkin todella lahjakas jätkä. Lainaan itseäni: tarkoittaako tuo, että "soittaa eikä treenaa" vaan käytännössä sitten sitä, että soittaa vaan sellasta musaa jota pystyy vetämään ja antaa sen teknisen tason kohota siinä samalla? Guthrien kohdalla homma varmaankin toimi juurikin näin. Kun tietyt perusjutut on helvetin hyvin hanskassa niin kyllähän siinä vaiheessa on aivan eri lähtökohdat lähteä treenaamaan jotain ynkkä-sweeppejä yms. Tämä ei käsitteekseni kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Guthrie olisi treenannut aivan helvetisti sitä soittamista että pystyy soittamaan ne ynkkä-sweepit. Vai eikö vuosikausien aktiivista soittamista sun mielestä lasketa treenaamiseksi? Mä en ainakaan pidä treenaamista synonyymina 1234-treenejen soittamiselle, vaikka sellaisen kuvan oot ilmeisesti jostain syystä saanutkin.
 
E: laitetaan loppuun vielä mun pointti pähkinänkuoressa: eikö se että harjottelee erikseen jotain tekniikkaharjotusta ja se että soittaa samanlaista juttua jostain biisistä oo hitto soikoon yks ja sama asia? :)

Miksi sä treenaat mollikolmisointusweeppiä 15. nauhalta? Siksi, että oppisit sweeppaamaan? Mitäs, jos käyttäisi sen ajan siihen, että yrittää valmistaa jotain musiikillista asiaa, johon nyt sattuu kuulumaan kolmisointuarpeggio 15. nauhalta, ja tavoitetempo sattuu olemaan niin vikkelä, että on iisimpi soittaa kaikki äänet samaan suuntaan? Ts. ei harjoittele sweeppaamista, vaan sweeppaa, se vaan sattuu olemaan keino toteuttaa jokin musiikillinen asia.
 
Eikö sweepin opettelu tekniikkaharjoituksena ja sweepin opettelu biisin osana ole YKSI JA SAMA ASIA? Ei vaadi suurta logiikan riemukulkua tämä johtopäätös. Tekniikkaharjoitusten tehtävä on aikaansaada soittajalle valmiudet erilaisten asioiden soittamiseen tulevaisuudessa. Jos ei joku kohta kulje, niin totta hitossa se nyt vaan on opeteltava hinkkaamalla, jos sen sinne kappaleeseensa haluaa sisällyttää. Ei sitä noin vaan sweepata tahdonvoimalla.
 
Tää on ihan samaa dadaa kuin mitä kaikki maailman parhaat soittajat kertoo järjestään, Richteristä Petrucciin, Noraksesta Breckeriin.
 
Petruccilla oli jo vuosikausia sitten omatekemä tekniikkaharjoituspaketti, ja hän on haastatteluissakin sanonut, että nuorempana oli vain yksinkertaisesti pakko soittaa hitonmoisia tuntimääriä, että sai sen pohjan kuntoon. Nykyään soittaa vähemmän.
 
E: Gitaristi vei mun sanat suusta ylempänä.

Eikö sweepin opettelu tekniikkaharjoituksena ja sweepin opettelu biisin osana ole YKSI JA SAMA ASIA? Ei vaadi suurta logiikan riemukulkua tämä johtopäätös. Tekniikkaharjoitusten tehtävä on aikaansaada soittajalle valmiudet erilaisten asioiden soittamiseen tulevaisuudessa. Jos ei joku kohta kulje, niin totta hitossa se nyt vaan on opeteltava hinkkaamalla, jos sen sinne kappaleeseensa haluaa sisällyttää. Ei sitä noin vaan sweepata tahdonvoimalla.
 
Kerrotaan nyt, että EI OLE, useimmiten. Vaikka päältä päin niin tuntuisikin, niin käytännössä tämä ei pidä paikkaansa. Ihmiset ovat tietysti yksilöllisiä, ja toiselle toimii erilainen treenaaminen kuin toiselle, mutta useimmille on ihan eri asia harjoitella jotain juttua, joka on pelkkä treeni, vaikka se olisikin sisällöltään sama juttu, kuin harjoitella musiikkia. Jos harjoittelee ikään kuin "musiikkia vasten", silloin päässä on kuulokuva siitä, mitä tavoittelee, mikä sitä ympäröi, mitä taustaa vasten se soi, miten se soi, missä suhteessa se on muuhun kokonaisuuteen. Koko ajan siis pysyy mielessä, mitä kohti tähdätään, muutenkin kuin esmes metronomilukemana.
Koska ihmiset ovat erilaisia ja lähestyvät asioita eri kantilta, ei tätä tietystikään voi yleistää, joku voi hyvinkin itse asiassa olla lähestymättä soittamista ja musiikkia varsinaisesti korvien kautta - kuten esimerkiksi tabulatuureja pläräämällä. Jos on ihan hirvee intensiteetti ja tekee töitä paljon, sitten oppii opettelemaan niitä asioita tabulatuurien kautta, eikä korvien, eikä siinä sitten mitään, hyvä niin. Silloin voikin olla ihan sama asia, onko ne treenattavat jutut musiikista peräisin olevina tabulatuureina vai treenitabulatuureina. Tietyissä tyyleissä kuitenkin se korvien kautta opettelu on ihan välttämättömyys, kun ei puhuta ulkoa opeteltavasta musiikista. Esmes jazz-perinteestä lainaavassa musiikissa ei tabulatuuritreeneillä pötkitä kovinkaan pitkälle. Ja Guthrien ollessa kyseessä ponnistetaan just sieltä.
 
Lisäksi, kun treenaa niitä juttuja musiikkia vasten, on juttujen ylläpitäminen ja kehittäminen huomattavasti helpompaa, sen ku päräyttää biisin soimaan ja soittaa mukana niin näkee lähteekö jutut (opetellut biisit muistaa huomattavan helposti), kuin se, että yrittää pitää pelkästään irrallisista jutuista kirjaa. Ja totta kai - molempi parempi, ei se, että tekee toista tarkoita etteikö voisi tehdä vähän myös toista. Muutenhan sitä opettelisi pelkästään muiden juttuja, ei sekään nyt oikein futaa.
 
Petruccilla oli jo vuosikausia sitten omatekemä tekniikkaharjoituspaketti, ja hän on haastatteluissakin sanonut, että nuorempana oli vain yksinkertaisesti pakko soittaa hitonmoisia tuntimääriä, että sai sen pohjan kuntoon. Nykyään soittaa vähemmän.
 
Jossain mies väitti, että edelleen treenais samalla tavalla kuin yliopistoaikoina, Jollain empatiatasolla toivoinkin ettei väite pitäisi paikkaansa:) Tosin, mä muistelisin Petruccin sanoneen että sen treenaaminen oli enempi sitä, että se vaihteli tosi paljon niitä juttuja joita se treenas, ei siis samaa pakettia päivästä toiseen, vaan uusia asioita, mutta samoista aiheista - pikkaaminen, sweeppaaminen, täppääminen, legato jne.
 
Gitaristi:
 
Tarkoitin siis sitä, että aivan sama mitä juttuja harjoittelee, 1234-treenejä tai ihan mitä tahansa muuta, niin ei ne ihan heti siihen tempoon 200 lähde 16-osina vaikka olisi millaiset harjoitusmetodit. Guthrie ehkä oppi sen nopean pikkaamisen kolmessa viikossa, mutta se johtui aivan varmasti siitä että Guthrie oli: 1. soittanut ihan helvetisti ennen sitä ja 2. on muutenkin todella lahjakas jätkä. Lainaan itseäni: tarkoittaako tuo, että "soittaa eikä treenaa" vaan käytännössä sitten sitä, että soittaa vaan sellasta musaa jota pystyy vetämään ja antaa sen teknisen tason kohota siinä samalla? Guthrien kohdalla homma varmaankin toimi juurikin näin. Kun tietyt perusjutut on helvetin hyvin hanskassa niin kyllähän siinä vaiheessa on aivan eri lähtökohdat lähteä treenaamaan jotain ynkkä-sweeppejä yms. Tämä ei käsitteekseni kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Guthrie olisi treenannut aivan helvetisti sitä soittamista että pystyy soittamaan ne ynkkä-sweepit. Vai eikö vuosikausien aktiivista soittamista sun mielestä lasketa treenaamiseksi? Mä en ainakaan pidä treenaamista synonyymina 1234-treenejen soittamiselle, vaikka sellaisen kuvan oot ilmeisesti jostain syystä saanutkin.
 
Tää on nyt nähtävästi todella vaikea asia selittää. Lähdetään siitä, että sun täytyy ymmärtää mikä ero on siinä, opetteleeko soittamaan teknistä death metallia vai bluesia. Toisessa musiikin rakennustapa on niin eri, että juttujen siirtäminen toiseen ympäristöön, toiseen biisiin on huomattavasti hankalampaa. Toisessa taas lähes jokainen biisi on pohjimmiltaan samoista aineksista kasattu. Siksi G:n ja muiden samantyyppisten jätkien lähtökohta soittamiseen on aivan erilainen kuin jonkun joka opettelee vaikkapa Children of Bodomia ensimmäisenä kitarakappaleenaan.
 
Treenaaminen on useimpien soittajien mielestä sitä, että hinkataan samaa asiaa uudelleen ja uudelleen niin kauan että aivot halkeaa ja on pakko lopettaa. Sitten sama toistetaan seuraavana päivänä. Useimpien mielessä olevassa ideaalitilanteessa tätä toistetaan seuraavat 100 vuotta, tai niin kauan kuin nyt vaatiikin että tavoite, mikä se sitten onkaan, saavutetaan. Onko tässä jonkun mielestä jotain järkeä?? Jaksaako joku oikeasti muka minuutti, tunti, päivä, vuosi toisensa jälkeen innostua saman asian hinkkaamisesta yksinään harjoituskopissa (sitä innostumista nimittäin vaaditaan jotta kehitystä voi tapahtua)?? Onko se jotenkin oikeasti ideaali tilanne, tuleeko siten teknisiä mestareita, TIETÄÄKÖ KUKAAN YHTÄÄN HYVÄÄ SOITTAJAA JOKA OLISI TEHNYT NIIN??? Vai oisiko niin, että se, kun tuntee itsensä heikoksi paskaksi kun ei taaskaan pystynyt viikon jälkeen ylläpitämään sen saman asian hinkkaamista, johtuukin siitä että aivoissa on virhekäsitys? Soittaminen on sen sijaan useimpien mielestä eri homma, se on kivaa. Mitäs jos se hinkkausvaihe treenaamisessa olisikin ihan leppoisaa ja mukavaa? Olisiko silloin mikään ihme että jaksaa treenata 29 tuntia vuorokaudessa?
 
Virhekäsitys on se, että sitä samaa asiaa pitäisi hinkata samalla tavalla päivä toisensa jälkeen. Eikö niin, että jos on treenannut yhden molliasteikkopatternin tempoon 200, on olemassa motoriikka soittaa muutkin samoihin ideoihin perustuvat patternit tempossa 200? Okei. Jos ottaa aikaa X vuotta treenata motoriikka sille tasolle, että pystyy soittamaan edes sen yhden patternin tempossa 200, niin onko järkeä hinkata vaan sitä yhtä patternia niin kauan että se menee siinä tempossa? Jos vastaus on kyllä, niin kuvitteellinen soittajamme, joka treenasi näin heitti juuri X vuotta tehokasta MUSIIKINopiskelua kankkulan kaivoon. Mitenkäs moinen ongelma kierretään? Jos toinen soittaja käyttää sen saman ajan siihen, että treenaa sitä yhtä mollipatternia hirveellä intensiteetillä hetken, niin että se menee niin tehokkaasti kuin mahdollista ja sitten siirtyy käyttämään kyseistä juttua musiikissa (josta se patterni esmes alunperin on peräisin), opettelee seuraavaksi toisen, kolmannen ja sadannen samalla tavalla, ja pitää koko ajan musiikkia soittamalla yllä edellisiä oppimiaan juttuja ja siirtää niitä uuteen ympäristöön, kehitys on valtavasti kokonaisvaltaisempaa. Ja toisaalta, tällä tavalla treenaamalla voi ottaa hienoja juttuja ja soittaa niitä vaikka ne olisivatkin liian nopeita alkuperäisessä ympäristössään, soveltamalla niitä niissä rajoissa joissa itse pystyy vetämään.
 
Ts. se, mitä mä uskon Guthrien tehneen (huom. en ole seurannut G:n soittoa läheltä, mutta muiden kovien tyyppien kyllä, käytän nyt G:tä esimerkkinä), on, että se on lähestynyt musiikkia ja soittamista huomattavasti erottelevammin ja toisaalta kokonaisvaltaisemmin kuin esmes miten sä, Gitaristi nyt tunnut ajattelevan. Se ei ole treenannut LÄHTÖKOHTAISESTI biisejä tai juttuja - vaan musiikkia. Se on ottanut kiinnostavan pätkän musiikkia, joka voi olla miten nopeaa tai hidasta tahansa, treenannut sen niin hyvään kuosiin kuin oma kyky antaa sillä hetkellä tai lähitulevaisuudessa myöden ja siirtynyt käyttämään sitä musiikissa, liittäen sen pikemminkin harmonisen ja tyylillisen kontekstinsä kautta soivaan musiikkiin kuin tiettyyn rajattuun ympäristöön, so. joku biisi ja sen soolo. Jos se alkuperäinen biisi irtoaa sillä hetkellä, niin se on iloinen bonus, päämäärä, jota kohti oltiin vain periaatteessa menossa. Pääasia on oppia musiikin kieli ja puhumaan sitä haluamallaan tavalla soittimen kautta.
 
Kysymys on pohjimmiltaan samasta asiasta kuin mitä Steve Vai sanoi joskus jossain haastattelussa, siitä, että MITÄ TAHANSA pystyy soittamaan, kunhan tempon pudottaa itselleen sopivaksi. Ts. opettelemillaan jutuilla voi aina tehdä musiikkia, vaikka ne olisikin alunperin soitettu levylle missä tempossa.
 
Koska G:n pohja on yksinkertaisessa blues/rock-musiikissa, juttuja on ollut alussakin huomattavan helppo siirtää kappaleesta ja ympäristöstä toiseen, useimmiten harmoninen ympäristö pysyy ainakin funktionaalisesti täysin samana. Kun ajattelu ja ymmärrys kehittyy, huomaa enemmän ja enemmän mahdollisuuksia niiden lainalaisuuksien puitteissa joilla musiikki toimii.
 
Tästähän nyt saa helposti sen kuvan, että sitä treenityötä, tekniikan kehittämistä ei varsinaisesti tehtäisi missään vaiheessa kun aina vaan siirrytään uuteen juttuun - virhepäätelmä. Idea onkin siinä, että "treenaaminen" pidetään mahdollisimman vähäisenä ja siirrytään mahdollisimman nopeasti soittamiseen, soittamisen harjoitteluun, todellisen asian treenaamiseen. Kun joku juttu lähtee, hallitusti, rennosti, puhtaasti ja hyvän kuuloisesti, sitä aletaan soittaa musiikkia vasten ja etsitään keinoja, joilla se juttu saadaan pidettyä samaan aikaan sekä puhtaana, hallittuna, rentona, että oikean kuuloisena kontekstiin nähden, että myös käyttökelpoisena, joustavana elementtinä muuhun soittoon nähden - myös korkeammissa tempoissa. Tässä taas on samasta asiasta kysymys, kuin mistä Ambitus perin usein puhuu, siitä, että juttuja harjoitellaan irrallaan toisistaan. Musiikki on perin luonteva tapa harjoitella asioiden linkittämistä. Kun se työn alla oleva juttu otetaan heti osaksi musiikkia, jota soitetaan muutenkin, vältytään siltä, että opitaan huonoja tapoja, opitaan esmes pikkaamaan joku yhtä kieltä pitkin menevä nopea juttu tavalla, jolla se menee, mutta joka ei toimi ollenkaan vaikeammissa jutuissa.
 
Se, mihin Guthrien tekniikan häikäisevyys perustuu, on sen joustavuus, ei varsinaisesti esmes nopeus tms. Eikö niin? Se, että oli mikä tahansa sävellaji, harmoninen ympäristö, tempo tms. niin se pystyy improvisoimaan täysin suvereenisti päälle. Tällainen joustavuus syntyy mun nähdäkseni juuri sen kautta, että kaikki, mitä soittaa ja ajattelee, liittyy yhteen, on musiikkia sen perimmäisessä, soivassa merkityksessä. Kovat soittajat harvoin puhuvat treenaamisesta, koska niillä ei ole varsinaista eroa treenaamisen ja soittamisen välillä. Kyllähän se Guthriekin näyttää kaikissa tekniikka- yms. videoissa ja kirjoissaan ihan niitä samoja likkejä kuin kaikki muutkin, esmes Paul Gilbertin jo koomisen kuuluisaa 3 + 1 -alternateharjoitusta. Erona vaan on se, että G:n soitosta kuulee aina sen, kuinka se päässään kuulee niitä likkejä tekniikkaharjoituksinakin näyttäessään niiden suhteen musiikkiin. Se tekniikkaharjoituskin on siis pätkä musaa ja se "treenatessaan", eli siivotessaan sitä sellaiseksi kuin se haluaa sen olevan, suhtautuu siihen niin kuin musiikkiin.
 
Yksi asia, johon on vielä pakko kiinnittää huomio, on se, että tajuaako kukaan miten hyvät KORVAT G:llä on? Yksi yleisimmistä esteistä kehittymiselle on se, ettei huomata omia virheitä, koska ei vaan kuunnella eikä siten kuulla omaa soittoa riittävän tarkasti. Mitä paremmat korvat, mitä enemmän oppii kuuntelemaan muiden soittoa, sitä tarkemmin erottaa kuuntelemalla omastakin soitostaan virheitä ja sitä nopeammin ja tehokkaammin kehittyy. G on opetellut lähes kaiken korvalla, mutta ei rajoittunut siihen, se lukee nuotteja kaikesta päätellen erittäin suvereenisti. Kun se erottaa muiden soitosta vivahteita, se huomaa niiden puutteen omassa soitossaan.
En muuten muista tavanneeni yhtään todella kovaa soittajaa jolla EI olisi hyviä korvia. Ja taas, kun tuskastelee että helvetti kun ei oo aikaa treenata korvia - kun yhdistää sen siihen kitaran treenamiseen, niin kas kummaa kun aikaa vaan riittää.
Mutta, yks puute mikä mun mielestä G:llä on, ettei sekään ole opetellut musiikkia kokonaisvaltaisella tasolla ilmeisesti ihan riittävästi, se ei nimittäin tunnu kirjoittavan mitenkään huomattavasti kiinnostavampia kappaleita kuin muut kollegansa. Myös se on syytä pitää mielessä treenatessaan.
 
Mä en siis tarkoita, että G (tai esmes Ynkkä, joka aina sanoo kuinka ei oo treenannut ikinä) ei olisi yhtään "treenannut", koskaan, kysymys on siitä, että se "treenaamisen" määrä minimoidaan ja siirrytään TREENAAMISEEN, siis musiikin soittamiseen, joka on sen todellisen asian tekemistä. Miten muurari oppii ammattinsa? Muuraamalla tiiliä seinään, ei "treenaamalla" muuraamista. Olipa huono esimerkki, otetaan toinen - miten maratoonari kasvattaa kuntoaan? Olisi aika perverssiä, jos maratoonari kasvattaisi kuntoaan pääosin juoksemisen harjoittelulla (mitä se sitten olisikaan, pikku pyrähdyksiä, joissa tarkkaillaan mitä tekee, vai mitä, en ole ikinä kilpajuoksua harrastanut), sen sijaan että JUOKSISI?
Voi olla helvetin vaikea ymmärtää, mikä ero näillä on ja miten em. asia on toteutettavissa, jos soittaa esmes pelkkää heviä, siinä harjoittelu kun usein perustuu pelkkään rajattujen kokonaisuuksien harjoitteluun, mutta ehkä siihen pystyy kun oikein yrittää.
 
Kai kaikki kuitenkin lopulta haluavat soittaa musiikkia?
 
Jaqqi:
 
Noista 1234 harjoituksista sen verran, että ainakin Petruccin, Vain, Satrianin ja Govanin opetuskirjoissa niitä neuvotaan käyttämään. Sinänsä erikoista haukkua niitä govaniin liittyvässä ketjussa kun govan itse puhuu opetuskirjoissaankin niiden puolesta
 
Kuka niitä on haukkunut? Ne on välttämättömiä harjoituksia, mutta mä kiinnitin huomion siihen, että kuinka paljon niitä oikeasti kannattaa harjoitella? Mikä se niiden todellinen funktio on? Luuleeko joku, että Govanilla on ollut se musiikki sisäänrakennettuna aivoissa aina ja se on vaan hommannut 1234-harjoituksilla motoriikan soittaa sitä?

Noista 1234 harjoituksista sen verran, että ainakin Petruccin, Vain, Satrianin ja Govanin opetuskirjoissa niitä neuvotaan käyttämään. Sinänsä erikoista haukkua niitä govaniin liittyvässä ketjussa kun govan itse puhuu opetuskirjoissaankin niiden puolesta

1234-harjoituksista..
 
Ne on välttämättömiä harjoituksia
 
Nyt alkoi pelottamaan. En nimittäin ihan kauhean montaa minuuttia ole 21 soittovuodestani kahlannut noita harjoituksia, jotka nyt ovatkin välttämättömiä. Kääk! :O

Mutta, yks puute mikä mun mielestä G:llä on, ettei sekään ole opetellut musiikkia kokonaisvaltaisella tasolla ilmeisesti ihan riittävästi, se ei nimittäin tunnu kirjoittavan mitenkään huomattavasti kiinnostavampia kappaleita kuin muut kollegansa. Myös se on syytä pitää mielessä treenatessaan.
 
En muuhun kommentoi, mutta tästä olen kanssasi täysin eri mieltä. Mun mielestä G:n biisit on huomattavasti mielenkiintoisempia kuin muilla kitaristeilla. Varsinkin waves, yks parhaimmista instrumentaaleista mitä ikinä on tehty, en ole vieläkään kyllästynyt siihen.
 
Linkitän tuon videon uudestaan kun se vähän hukkui tuohon tekstin paljouteen....
http://youtube.com/watch?v=EUXk2ZrgcQM
 
Niin ja titor, asian voi sanoa lyhyemminkin ;-)
(Älkää treenatko vaan soittakaa!)

Pitihän se taas arvata että Titor kirjoittaa romaanin... Pitää kyllä nostaa hattua moiselle anti-tiivistämisen kyvylle.
 
Ts. se, mitä mä uskon Guthrien tehneen (huom. en ole seurannut G:n soittoa läheltä, mutta muiden kovien tyyppien kyllä, käytän nyt G:tä esimerkkinä), on, että se on lähestynyt musiikkia ja soittamista huomattavasti erottelevammin ja toisaalta kokonaisvaltaisemmin kuin esmes miten sä, Gitaristi nyt tunnut ajattelevan.
 
Ilmeisesti en osaa ilmaista itseäni kirjallisesti tarpeeksi selkeästi, ettetkö sä vetäisi jokaisesta mun postauksesta liudan virheellisiä johtopäätöksiä siitä, mitä mun päässä oikein liikkuu ja mitä ei... En kai mä nyt perkele oo missään vaiheessa väittänytkään, että mun mielestä ainoa tapa tulla teknisesti kovaksi kitaristiksi on jauhaa jossain kopissa vuosikaudet pelkkiä tekniikkaharjoituksia, vieläpä pahimmassa tapauksessa täysin irrallaan musiikista? Niin en nimittäin todellakaan ajattele. Käsittääkseni olen vain väittänyt, ettei se tekninen kehityskään ihan itsestään tapahdu jos ei sen eteen näe vaivaa, oli vaiva se sitten 1234-treenien sahaamista, IHAN OIKEAN MUSIIKIN soittamista harmonisessa ympäristössä etc., tai ihan mitä tahansa siltä väliltä. Vai oletko tästä kenties erimieltä?
 
Tuo on jo suorastaan koomista, että esität tuollaisen jumalattoman romaanin muodossa mulle yhden simppelin faktan, josta 1. oon sun kanssa täysin samaa mieltä, ja 2. jonka tajuamiseen ei tosiaankaan tarvita mitään logiikan riemukulkuja. Pelkällä Children of Bodomin sahaamisella metronomin kanssa ei nimittäin munkaan ajattelun mukaan kehitytä kokonaisvaltaisen osaamisen jokaisella musiikin osa-alueella omaavaksi muusikoksi.

Nyt alkoi pelottamaan. En nimittäin ihan kauhean montaa minuuttia ole 21 soittovuodestani kahlannut noita harjoituksia, jotka nyt ovatkin välttämättömiä. Kääk! :O
 
Ehkäpä välttämättömiä vain Guthrien tekniikkaa vaativassa tyylissä.
 
Vaikka tekniikkaa onkin tullut treenattua typerillä tilutreeneillä järjettömiä määriä, niin siinä on se hyvä puoli, että tekniikka ei katoa mihinkään vaikka olisikin pitkiä aikoja tiluttamatta täysiä. Esim. intin aikana ei tullut juurikaan soitettua muuta, kuin korvakuulolta kännykkään tallennettuja biisejä ja voin kyllä väittää, että opin sinä aikana enemmän, kuin edellisenä vuotena vaikka kuinka hakkasin tattia metronomin tahdissa.
 
Musiikkia soittaessa oppii edelleenkin soittamaan musiikkia ja metronomin tahdissa oppii soittamaan yhtä lickiä vitun nopeasti eikä sekään aina onnistu.
 
Lähiaikoina otin harjoitteluun DT:n Change of seasonsin kirjoittamalla paperille kaiken mitä koko biisissä tapahtuu ja opin ylivoimaisesti enemmän musiikista, kuin niin, että olisin ottanut vaikeimmat palat harjoitteluun ja vetänyt niitä tunteja metronomin kanssa. Biisien analysointi vaatii aivan hemmetisti kärsivällisyyttä ja nimenomaan aivojen käyttöä, mutta se palkitsee monikertaisesti enemmän, kuin aivoton skaalajynkytys, josta ei kuitenkaan opi muuta, kuin yhden aseman soiton ala-eeltä ylä-eelle.
 
Joka asiassa pätee siis edelleenkin sama homma, että viisaat ja ahkerat ihmiset oppivat oikeasti enemmän, kuin tyhmät ja laiskat. Näitä kahta ihmisryhmää erottaa vain jälkimmäiset adjektiivit! Ei sillä että itse olisin joku musiikin monilahjakkuus ja välillä laiskuus vie voiton, mutta kuuntelemalla ja analysoimalla saa parhaat tulokset aikaan, eikä siinä asiassa kukaan tekniikkahirmu voi pistää vastaan. (Paitsi jos tykkää tehdä musiikkia urheilemalla, kuin pikajuoksija ja pahimmissa kohdissa käyttäen porakonetta, kun nopeus ei riitä (Ps. tämänkin voi tehdä tyylikkäästi, kun tietää mitä tekee))