Kitarat: soittaminen ›

Kuten täällä on jo sanottu, niin mielestäni tunne riippuu kuuntelijasta. Mielestäni kaikilla soittajilla, instrumentista riippumatta, on tunnetta soitossa. Paitsi tietenkin jos soittaja ei ajattele soittavansa vaan ajattelee esim. vain liikuttavansa kättä, jotta esim. kitaran kielet värähtelisivät ja saataisiin aikaan ilman molekyylien värähtely, jolloin syntyy ääntä jonka voimme havaita. Ja sitten vaan soitetaan erilainen värähtely...

Mulla on just semmonen tunne et täytyy lähtee tästä koneelta. Mulla on myös semmonen tunne että jos oisin ilmassu äskeisen turha nonsense-asiani härskimmin olis tullu parin päivän käyttökielto tänne.
 
No niin. tunne on soitossa tärkeä asia. Esiinnyttäessä se on suuri osa kokonaisuutta.
Yksin treenikopissa sillä ei ole niin suurta merkitystä. Jos tunne puuttuu ja ennenkaikkea ajatus, tulee ulos yleensä tuubaa josta välittyy harjaantuneemmalle ja harjaantumattomallekin korvalle se, että jotain on vinossa.
 
Muusikon on taitotasostaan riippumatta mahdollista ilmaista tunteensa instrumenttinsä kautta.
 
Laulajalla tunne on myös yhtä tärkeä ellei jopa paljon tärkeämpi asia kuin soittajalle.

No mielestäni siinä alkuperäisessä viestissä oli nimenomaan kyse siitä, että ONKO Laihon soitossa tunnetta vai ei, eikä siitä että löytääkö kirjoittaja sitä siitä / välittyykö se siitä hänelle.
 
Eihän sellasessa keskustelussa oo mitään järkeä! Ei maailmassa varmaan oo hirveesti artisteja, jotka ei nauttis omasta soitostaan tai siitä mitä tekee...mutt eri asia on, pystyykö hän välittämään tuon tunteen kuulijoille? Mistä muusta voi olla kyse? Joku löytää Laihon soitossa tunnetta ja joku toinen ei löydä.

kun kuuntelee g3 jossa on yngwie, vai ja satriani. nii kyllähän ynkkä...tykittää vain ja satrianin suohon....:)
 
gary moorella ja vaughanilla on hyvä tatsi tunteella soittamiseen...
ja ku kuuntelee monia muitaki hyviä soittajia nii...
kyllä se näin on että...kaikki jotka soittaa nii sillonko soitto kulkee, nii sillon se kulkee:)

Mitä tuohon ynkkään tulee, minä en kyllä löydä mitään tunnetta siitä soitosta. Se näyttää niin mekaaniselta että kaveri tekee ikäänkuin pilkkaa koko kitarasta.

Panteran Cemetery Gatesin soolo on kyllä sellainen josta löytyy sitä tunteikasta tilua. Nostaa niskakarvat pystyyn joka kerta kun se nopea blueslikki lähtee rullaamaan.
 
Munsta.

kun kuuntelee g3 jossa on yngwie, vai ja satriani. nii kyllähän ynkkä...tykittää vain ja satrianin suohon....:)
 
Naurahdin kovin. :) No, mielipidehän se tuokin. Omani on, että en käsitä miks Satch alunperinkään otti Ynkkää tohon kokoonpanoon.
 
Jos nyt ne omat kaks senttiänikin tähän heitän. Olen aika pitkälle samaa mieltä Jucciz:n kans, viitaten hänen eka sivun kirjoitukseensa. Fraseeraus ja dynamiikka saavat aikaan sen, että kitaristi kuulostaa kitaristilta eikä koneelta. Ja ovat näin ollen sitä peräänkuulutettua tulkintaa ja tunnetta.
 
Ja sitten se surullisenkuuluisa nopeus vs. tunne -aihe. Vois ajatella vaikka näin: verrataan hidasta soittamista kävelyyn ja armotonta shreddausta tiukkaan sprinttijuoksuun. Siinä missä käveleksiessä ja välillä kevyesti hölkätessä voi ajatella ihan rauhassa kaikkea muutakin, armottomasti sprintatessa sataa metriä se voi olla jo hiukan haastavampaa.
 
Samalla lailla se fraseeraus on varmasti huomattavasti helpompi toteuttaa silloin kun ehtii ihan hyvin maustaa vaikka jokaisen nuotin matkan varrella jollain tavalla, kun taas 30 nuottia/s skaalaa ylös alas sahatessa vaatii jo melkoista tekniikkaa saada se kuulostamaan miltään muulta kuin siltä itseltään (eli että, joo-o, monta nuottiahan siinä soi, hohhoi, mitähän seuraavaks). Ja vaikka sen saisikin, niin kuuntelijalla tuskin riittää korva erottamaan joka nuotin aavistuksenohkaiset nyanssit. Hyvän kuuloisia tilutuksia kyllä on, mutta kaikki sellaiset mitä olen kuullut ovat lyhyehköjä pätkiä johonkin väliin mausteeksi heitettynä. Piste.

Tunne on soittajan rakkautta soittamaansa musiikkia ja soitinta kohtaan.

Ja sitten se surullisenkuuluisa nopeus vs. tunne -aihe. Vois ajatella vaikka näin: verrataan hidasta soittamista kävelyyn ja armotonta shreddausta tiukkaan sprinttijuoksuun. Siinä missä käveleksiessä ja välillä kevyesti hölkätessä voi ajatella ihan rauhassa kaikkea muutakin, armottomasti sprintatessa sataa metriä se voi olla jo hiukan haastavampaa.
 
Hoho, no nuo asiat ovat kyllä jo niin kaukana toisistaan, ettei tuosta saa kirveelläkään revittyä millään tavalla relevanttia vertausta.

Voidaanhan tuosta vertauksestasi sanoa sitten vaikka näin: siinä kävellessä ajattelet niitä näitä, jokapäiväisiä tylsiä juttujasi, mutta armottomasti sprintatessa sinulla on taas päällä yksi todella primitiivinen tunnetila.

Porukalta jokatapauksessa tuntuu unohtuvan usein se juttu että tilusoolot ovat suurimmaksi osaksi muutakin kuin skaalan sahaamista ylös ja alas. Sieltä löytyy useimmiten myös pitkiä nuotteja, bendejä, vibroja ym. Nämä luovat usein tiettyjä "kiintopisteitä" kyseisenlaisiin sooloihin. Mielestäni nuo jutut ovat melkeinpä hyvän tilusoolon merkki. Se intensiteetti nousee aggressiivisiin ja nopeisiin biiseihin vain aivan helvetisti sillä oikeanlaisella nopealla raapimisella. :)
 
Itse en kyllä muutenkaan sooloa kuunnellessani yleensä kelaile että kuinkakohan paljon tällä hemmolla on ollut tunnetta tätä soittaessaan, vaan sitä että kuinka hyvin se soolo sopii biisiin, ja siitä johdettuna että kuinka hyvältä se kuulostaa.

Tuossa keskustelussa on lienee tarkoitus, että sanotaan oma subjektiivinen mielipide tästä asiasta...eikö vaan?
 
Taas etsitään jotain absoluuttista totuutta taiteesta, jonka on kuiteski puhtaasti mieltymyksiin ja mielipiteisiin perustuva asia! Etsitäänkö "mittaria" tai "kaavaa" siitä, mikä on hyvää tai missä on tunnetta? Sanonpahan vaan, että turha vaiva!
 
Voisiko kirjoituksen aloittaja sanoa oman henkilökohtaisen mielipiteensä siitä, onko Laihon soitossa sitten tunnetta? Ei minusta ainakaan kaikki 70-luvun jätkät todallakaan oo sen kovempia...mutta tämäkin on vaan mun mielipide.
 
Tämä keskustelu on edennyt jo niin pitkälle, ja täysin oletuksieni mukaan, että voin varmaan valottaa jo syitä aiheen aloittamiseen.
 
Koko tunne-termi on mielestäni kyseenalainen ja typerän määrittelemätön tapa asettaa arvojärjestykseen musiikkia tai soittajia. Yleensä sitä käyttävät ihmiset, joilla ei ole koulutusta tai muuten hankittua ymmärrystä puhua musiikista analyyttisesti, tarkoittaessaan että soitossa on sitä jotain. On ihan jees että ihmiset voivat omassa päässään arvottaa kuulemaansa tavaraa jonkun mittarin mukaan, mutta hermostun kun oikeasti hyviä soittajia ruvetaan mollaamaan jonkun mystisen asian puutteesta. Ihan yhtä hyvin voitaisiin sanoa että joku soittaja on huono, koska sillä ei ole soitossaan mojoa/henkeä/paskaa/asdkjaskjiä/ihan mitä vaan, koska "tunne" ei tarkoita yhtään mitään.
 
Lisäksi määrittelemättömät termit aiheuttavat uskomattomia, täysin irrationaalisia väittelyitä - vaikka joku olisi vaikka millainen tyyliniekka - miten suosittu, nopea, taitava säveltäjä, hyvätatsinen, hyväsaundinen, musikaalinen tai mitä tahansa - aina se, joka ei vaan nyt jostain syystä diggaa (yleensä siksi, että soittajan edustama musiikkityyli ei kuulu kuuntelijan tavallisesti kuunteleman sektorin sisälle, eikä kuuntelija ymmärrä tällöin mitä musiikista pitäisi etsiä - ei jazzista voi etsiä samoja asioita kuin drum n bassista, tai voi, mutta silloin useimmiten päädytään juuri tällaiseen tilanteeseen), voi kieltää soittajan taitavuuden sanomalla että "ei oo vittu tunnetta". Toinen ei voi tälle mitään, koska lause on ihan dadaa, eli ei tarkoita mitään. Jos termin sisältö olisi edes etäisesti määritelty, voitaisiin miettiä sitä, onko soitossa oikeasti tunnetta vai ei.
 
Mielestäni asiallisempaa on puhua näkemyksestä, järjestä, ymmärryksestä tai siitä että soittaja ei kuuntele/koe tuottamaansa musiikkia. Käykää juttelemassa maailmanluokan muusikoiden kanssa ja ymmärrätte että ei kysymys ole useimmiten mistään sivistyneessä ihmiskulttuurissa esiintyvistä perustunteista, kun soitetaan musiikkia (pois lukien tilanteet, joissa A) tehdään ohjelmamusiikkia - kuvataan musiikin keinoin jotain tapahtumaa/tilannetta, kuten filmi- tai näyttämömusiikissa tai vastaavanlaisessa kuvaavassa musiikissa tai B) musiikin koetaan niin vahvasti kuvaavan jotain tapahtumaa/tilannetta että se muuttuu pään sisällä ohjelmamusiikiksi vaikka sitä ei ole sellaiseksi alunperin tarkoitettu), vaan musiikki koetaan omana kielenään ja sitä ymmärretään eri tavalla kuin tavallista elämää - musiikillisina lauseina, sanoina jne.
 
En kiellä, etteikö musiikki mahdollisesti herättäisi tunteita soittajassa tai kuulijassa, enkä sano etteikö näin saisi tapahtua - kylmät väreet musiikkia kuunnellessa ovat asiaa - mutta eivät ne tunteet ole suoranaisesti nälkää tai surua kuolleen isän johdosta, eikä niiden tarvitse liittyä millään tavalla arkielämään, vaan musiikkia soitettaessa tunteet johtuvat erilaisista musiikillisista jännitteistä joita matkan varrella syntyy ja ne ovat enemmänkin musiikin kokemista "ah miten siistiä tai vapauttavaa tai ahdistavaa" -tyyppisiä tunteita. Musiikki siis on erillään arkielämästä, mutta ei se tee siitä yhtään vähempiarvoista - päinvastoin - siksihän se on eskapismin muotonakin niin suosittu.
 
On kuitenkin mahdollista koskettaa ihmisiä, vaikka ei varsinaisesti tekisi muuta kuin rutiininomaisen, "tunteettoman" suorituksen, jos näkemys on riittävä ja sävelmateriaali jota tuottaa on tarpeeksi hyvää. Jos näyttelijä osaa ulkoa tekstinsä ja tuo olennaisen asian siitä ulos äänenpainoilla ja muulla, menee viesti perille ja näytelmä koskettaa/huvittaa/whadeva vaikka näyttelijä miettisi ihan muita asioita eikä varsinaisesti elä roolissaan sisällä. Edellytyksenä tälle on tietenkin se, että esityksen sisältö, ilman minkäänlaista näkemyksellistä ulottuvuutta, on riittävän tasokasta. Paskasta musiikista/näytelmästä on perin vaikeaa vääntää hyvää kamaa vaikka olisi miten nerokas jätkä.
Parhaat suorituksethan totta kai syntyvät silloin jos on tosi skarppina, visio on harvinaisen kirkas ja saa itsekin kylmiä väreitä soitostaan - se kun inspiroi yrittämään vielä enemmän.
 
Eli tästä pääsemme siihen, että se, mitä osa teistäkin on jo sanonut, on sitä "tunnetta" - yhdellä sanalla fraseeraus. Fraseeraus sisältää valtavan määrän asioita - yksinkertaisilla yleistävillä soittajatermeillä saundi, tatsi, time ja näkemys sekä äänen tuottamisesta (kitaralla bendit, legato ja kaikki vastaava) ja näkemys musiikista, siitä mikä on olennaista - minkä poimii esiin ja minkä jättää vähemmälle huomiolle.
Mystistä elementtiä siis ei ole. Tämän takia myös koneella on mahdollista tuottaa "tunteikasta" musiikkia. Se vain vaatii todella selkeän näkemyksen, koska mikään ei saa olla alitajuista - muuten sitä ei saa ohjelmoitua ulos päästään.
 
Tekninen osaaminen on tärkeää näkemyksen lopullisessa muuttamisessa ääneksi, mutta se ei tarkoita vain nopeutta tms. selkeästi mitattavaa asiaa, vaan myös kykyä tuottaa halutun kaltaisia ääniä.
Esim. John Scofieldillä on harvinaisen selkeä visio siitä miltä haluaa soittonsa kuulostavan. Soitto ei kuulosta "huonolta" tai rumalta siksi, ettei Scofield osaisi tuottaa kauniimpaa ääntä, vaan siksi että ei halua. Tekninen briljeeraus - ääniä ulos paljon ja kirkkaasti - voi olla musikaalista, niin kuin voi olla rumakin soitto.
 
Olennaista on myöskin ymmärtää se, jo edelläkin mainittu asia, ettei kaikkea musiikkia kannata kuunnella samalla tavalla, koska muutenhan idea eri tyylisuunnista, tyyleistä, jää ymmärtämättä. Juuri siksi on olemassa eri kuuloista musiikkia, että kaikissa tyyleissä EI pyritä samanlaiseen lopputulokseen. Kaikissa tyyleissä ei ole ihanteena soittaa lihat sormista repivällä atakilla muutamaa pentatoniseen asteikkoon perustuvaa fraasia ja etsiä rajaa jossa kuulija ei jaksa enää kuunnella saman fraasin toistamista uudelleen ja uudelleen 12 tahdin sointukierron päälle, tai soittaa mahdollisimman tarkasti ja nopeasti muutamaa harmoniseen molliin perustuvaa patternia ollen samalla tosi "rock", tai etsiä mahdollisimman montaa tapaa muuntaa sointukierron alkuperäinen harmonia toiseksi improvisoiden samalla tasaista kahdeksasosahelminauhaa muistaen lisäillä mahdollisimman monta kromaattista johtosäveltä sointuäänien ympärille - samalla pitää muistaa vielä olla tosi cool ja hip ja muistaa että tekniikka ei ole olennaista vaan ne ideat, ne ideat.
 
Tämän takia myöskin fraseeraukselliset ihanteet, se miten "tunne" ilmenee, vaihtelevat musiikkityylistä toiseen. Heviä ei pidä soittaa niin kuin bluesia eikä bluesia pidä soittaa niin kuin jazzia - jos soittaa, siihenkin pitää olla tarpeeksi näkemystä, tai muuten homma kuulostaa kakalta eikä fuusiolta.
 
Kuunnelkaa musiikkia yrittäen löytää niitä asioita mitkä ovat hyviä, eikä niitä mitkä ovat huonoja. Jos ei tunne täysin ymmärtävänsä, mikä jossain musiikkityylissä on olennaista, miksi joku tykkää jostain soittajasta tms. niin musiikille voi antaa aikaa tai sanoa ettei ymmärrä mikä soittajassa on niin siistiä. Jos hevi ei kuulosta bluesille, niin se johtuu siitä ettei se ole bluesia - vai olenko väärässä?
 
Alkuperäiseen kysymykseen sanon että Laiholla on mielestäni sekä musiikillista näkemystä - fraasit ovat paikallaan, hyviä ja musikaalisia (uudella levyllä on kyllä aika paljon kakkaa, mutta vielä jää joku Sir Christus:D) - että soitannollista näkemystä. Musiikki on vain usein jo temponsa puolesta sellaista ettei siinä paljon ehdi metrisen akselin kanssa pelata (elikkäs siis timen). Toisaalta, ne jotka nyt ovat niin paljon Akselia vastaan, voivat kuunnella niiden hitaampien biisien sooloja ja todeta että kyllä lähtee. Dynamiikan kanssakin (tarkoitan äänenpaineellista dynamiikkaa eli volumea) on paha lähteä pelleilemään kun särökitara valitettavasti ei ole mikään maailman dynaamisin soitin. Tatsi-dynamiikkaahan löytyy sitten kyllä.
Tunteesta on ihan turha lähteä puhumaan, koska siitä ei kukaan tiedä mitään - toivottavasti olen näkemykseni tehnyt selväksi.
 
Jos puutteita lähtee Laihosta etsimään, niin lähinnä ne ovat oikeastaan monipuolisuuden esittelemättä jättäminen - mieheltä kun lähtisi muutakin kuin tapposäröheviskää ja ylenpalttinen pyrkimys cooliuteen. Muut ovat sitten lähinnä makuasioita - hevihomma ja kitaransoitto miehellä on kuitenkin aivan helvetin hyvin hallussa ja näkemystä on aivan riittävästi siihen mitä tekee.
Puutteita ei tarvitse mielestäni kuitenkaan keksiä - onko makaroni pahaa siksi ettei se ole pizzaa vai onko olemassa hyvääkin makaronia??

Tämä keskustelu on edennyt jo niin pitkälle, ja täysin oletuksieni mukaan, että voin varmaan valottaa jo syitä aiheen aloittamiseen.....
 
Plussaa tuli.

Tämä keskustelu on edennyt jo niin pitkälle, ja täysin oletuksieni mukaan, että voin varmaan valottaa jo syitä aiheen aloittamiseen.
 
jos asiaa alkaa kaivelemaan pohjamutia myöten niin niin.
 
tunne on ehkäpä se nimitys sille mikä näkyy ulospäin. muttas. itse näkisin asian niin että on ainakin kahdenlaisia soittajia, selkeästi teknisiä ja enemmän fiilispohjalta pusertajia. missään tapauksessa kumpikaan ei ole huono. ja tokihan sitä täytyy jonkinlaisella tekniikalla soittaa.
 
mutta hieno syväanalyysi. mutta pidämme mielipiteemme kukin.

Eli levyille soitetut soolot ovat tunteettomia, tai ainakin niiden tunteellisuus on epävarmaa? Mitenkäs jos levyllä on hyvä soolo joka pistää itkun virtaamaan ja paljastuu että soolon soittaja on ollut täysin ilmeetön ja liikkumaton ja pohtinut kauppalistaa soittaessaan - katoaako tunne?
 
niin. sitähän emme näe mitä siellä studiossa tapahtuu. jos soolot pistää itkun virtaamaan niin se on ainakin tehtävänsä tehnyt. kyllä sen itse tietää tuleeko tunteella vai ei, näki tai kuuli tai ei nähnyt tai ei kuullut sitä joku muu tai muut. olkaamme tunteellisia tai tunteettomia, mitäpä tästä nyt väittelemään.

Tunteesta on ihan turha lähteä puhumaan, koska siitä ei kukaan tiedä mitään - toivottavasti olen näkemykseni tehnyt selväksi.
 
Aika kylmää tekstiä?;D Täähän on sama, kun sanoisi toiselle ihmiselle, että ett sinä voi rakastaa tuota toista miestä/naista, kun ett osaa kerran määritellä, mitä rakkaus on?!;D

Jussi Titor, Ai lav juu!!!!111yksyksyk Sä oot melkein yhtä fixu ku minä, joten plussaa. ~:)
 
Aika kylmää tekstiä?;D Täähän on sama, kun sanoisi toiselle ihmiselle, että ett sinä voi rakastaa tuota toista miestä/naista, kun ett osaa kerran määritellä, mitä rakkaus on?!;D
 
Tarkoituksenahan oli varmaan sanoa, että tunteesta ei voida sanoa mitään YLEISPÄTEVÄÄ. Eli jokainen saa (tai ei saa) samasta biisistä sen oman tunteensa, ja voi TIETÄÄ vain omasta tuntemuksestaan. Ja me kaikki olemme keskenämme erilaisia kuten hiljaa leijailevat yksilölliset lumihiutaleet. :P
 
Kuunnelkaa ynkändissaajat se 1 biisi kokonaan jonka sanoin: levy Live In Leningrad - "You don't remember, I'll never forget". Jos senjälkeen vielä dissaatte, niin ette vaan osaa, ja elämä on. (Ja tämä on tietysti The Objektiivinen Perimmäinen Totuus :)

Porukalta jokatapauksessa tuntuu unohtuvan usein se juttu että tilusoolot ovat suurimmaksi osaksi muutakin kuin skaalan sahaamista ylös ja alas.
 
No eikä ole! Nimenomaan siitä skaalojen ylös ja alas sahaamisesta koko helvetin ärsyttävä termikin tulee. Jos siinä on jotain parempaa tai se kuulostaa oikeasti hyvältä niin itse en niitä nimitä tilusooloiksi ollenkaan.

No eikä ole! Nimenomaan siitä skaalojen ylös ja alas sahaamisesta koko helvetin ärsyttävä termikin tulee. Jos siinä on jotain parempaa tai se kuulostaa oikeasti hyvältä niin itse en niitä nimitä tilusooloiksi ollenkaan.
 
No itselleni ei äkkiseltään tule mieleen yhtäkään "tilusooloa" jossai ei olisi näitä pitkiä nuotteja. Paitsi ehkä joku Farerin Suspensionin chorus. :)

Tämä keskustelu on edennyt jo niin pitkälle, ja täysin oletuksieni mukaan, että voin varmaan valottaa jo syitä aiheen aloittamiseen. ..........................onko makaroni pahaa siksi ettei se ole pizzaa vai onko olemassa hyvääkin makaronia??
 
Oli kyllä pitkä kirjoitus, mutta minusta siinä ei ollut yhtään tunnetta. ;-)

Olisipa hienoa, jos kaikki jaksaisivat lukea kokonaan läpi tuon pitkän päätöslauselman. Tämä kuitenkin lienee yksi rakentavimmista ketjuista pitkään aikaan, vaikkakin koko keskustelu on alkujaan hieman takoitushakuisesti perustettu.
 
Plussaa siitä, että aloittaja on ollut koko ajan läsnä keskustelua ohjaavana puheenjohtajana, ettei olla jääty pyörimään kehää sen ympärille että kumpi onkaan huonompi, ynkkä vai laiho.

Plussaa siitä, että aloittaja on ollut koko ajan läsnä keskustelua ohjaavana puheenjohtajana, ettei olla jääty pyörimään kehää sen ympärille että kumpi onkaan huonompi, ynkkä vai laiho.
 
Jos multa kysytään niin molemmat yhtä paskoja. Mutta koska ei kysytä niin... löydättekö tunnetta heidän soitostaan? sankoaa toki minulle missä sitä tunnetta on? Molemmat pilkkaa kitaraa, mutta mm. santana, blackmore ja McCoy, niistä löytyy tunnetta. Minusta tunne syntyy sillon kun biisi kuulostais siltä, että homma on jammailemalla vedetty läpi... Sillon syntyy fiilistä.