Kitarat: soittaminen ›

Kokemuksenne mukaan, onko mahdollista että henkilö hallitsee jonkun soittimen soiton (esim. kitaran), mutta ei ole juurikaan hääppöinen laulaja? Tarkoitan nyt laulua, joka ei todellakaan osu nuottiin, en äänensävyn miellyttävyyttä. Vai onko totuus se, että soittaakseen tulisi välttämättäkin osata laulaa edes välttävästi? Eli "lauluvammainen" ei koskaan opi soitintaa soittamaan kunnolla.
 
Improvisoinnin ja sooloilun harjoitteluksi olisi hyvä pystyä laulamaan soittamiansa säveliään mukana. Vähitellen kehittyisi taito soittaa suoraan mielessä etenevää melodiakulkua. Näin siis teoriassa, mutta minkäs teet, kun laulutaidot ovat nollaluokkaa. :/

Tästä tulee kummasti mieleen Juha Torvinen... ja muutama tuntemani henkilö. Eli sanoisin, että on mahdollista soittaa täysin virheettömästi (myös improvisoiden) vaikkei osaisi laulaa pätkääkään.

En osaa laulaa p*skan vertaa...Eikä tuosta ole ollut haittaa improvisoinnissa.

Olen kyllä hieman eri mieltä edellisten kirjoittajien kanssa. Kyllä kitaraa soittaessa sävelkorva melkein pakostikkin kehittyy sen verran, että oppii hyräilemään melodioita nuotilleen. Näin ainakin minulla itselläni. En siis todellakaan ole mikään hyvä laulaja siinä mielessä, että äänenmuodostukseni on onnetonta ja ääniala kapea, mutta jos soitan kitaralla melodian, niin pystyn kyllä hyreilemään sen perässä, ja päinvastoin.

Kannattaa soittaa skaaloja ja samalla "laulaa" soittamansa sävelet, kehittää sävelkorvaa. Itse teen myös bendauksia ja koitan laulaa mukana.

Meikäläinen ei ole ennen osannut laulaa pätkääkään.
Enkä erikoisemmin väitä osaavani vieläkään, mutta kyllä sekin taito on kehittynyt jo siihen pisteeseen että tohtii julkisesti laulaa.
 
Oli pakko alkaa opettelemaan, kun laulajat meinasi loppua kesken. Bändissämme laulaa tällä hetkellä kolme tyyppiä. Kitaristit + basisti.

Itse en laula julkisesti, vaikka nuotissa varmasti pysyisinkin. Sen verran on sanottava, että ylipäätään kaikki mitä kitaralla soitan, on jotain, mitä ensin kuulen päässäni, eli jotain, mitä periaatteessa voisin myös laulaa, jos vaan äänialani puitteessa se olisi mahdollista. Tähän ei luonnollisesti lasketa sointuja, niitä en osaa laulaa, paitsi tietenkin arpeggiona. :)
 
Näkisin, että sekä laulu- että soittotaito kumpuavat parhaimmillaan jostain pään sisältä ja kumman tahansa harjoittaminen kehittää myös toista. Ennen kaikkea, musiikkihan on paljon muutakin kuin sorminäppäryyttä, jolloin kaikenlainen muukin äänen tuottaminen, asioiden teoreettinen pyörittely päässä, sormien rummuttaminen pöytää vasten jne rakentavat kokonaisuutta nimeltä musikaalisuus. Laulamalla (joko ääneen tai sitten mielessään) voi harjoitella esimerkiksi intervallien tai erilaisten rytmien tunnistamista, joka on aivan sellaisenaan sovellettavissa soittamiseen. Sama pätee toisinpäin, luonnollisesti.

Sain viime laulukokeesta jotain 4 vai 4½, siis teorian 3/3b:ssä. Ja maksimi on 5.
 
EDIT: Tämä siis vuosi sitten.

Ei näillä varmaan hirveen suurta yhteyttä oo.
Laulu on jostain syystä yleensä semmonen juttu jota vaan ei uskalla. On ihan mahdollista, että et saa nuottiakaan kohdalleen ihan sen takia, ettet vaan uskalla. Voit silti olla hyvinkin musikaalinen, eli kitara vaan käteen!

Eipä sitä nuotilleenkaan pääse ellei kokeile/harjoittele. Sama kitaralla bendatessa - ei aina mene nuottiin jos ei harjoittele sitä, ja se pitää myös korvalla kuulla onko se siinä vai ei. Kyllä sitä ainakin hyvin lähelle nuottia oppii laulamaan tai hyräilemään jos haluaa ja viitsii reenata. Piano tai kitara on harjoittelussa kätevä.

En osaa laulaa, mutta en kovin hyvin kitaraakaan osaa soittaa. En kylläkään usko että soitto- ja laulutaidot olisivat mitenkään yhteydessä toisiinsa.

En kylläkään usko että soitto- ja laulutaidot olisivat mitenkään yhteydessä toisiinsa.
 
Samaa mieltä. Enpä ole minäkään kummoinen laulaja, samalla tapaa sitäkin joutuu harjoittelemaan kuin soittamistakin. Eli huono laulutaito ei estä mitenkään soittimen hallintaa tai päinvastoin, mutta yhden harjoitteleminen voi auttaa jollain tapaa toisen kanssa, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa pianonsoiton hallitseminen voi auttaa kitaransoitossa, oli se sitten teoriapohjalta tai sävelten tunnistamisessa.

Kitaraakin voi soittaa vaikka kuinka nopeasti ja teknisesti olematta silti yhtään musikaalinen. Tiettyyn pisteeseen saakka se voi kuullostaa hyvältä, mutta sitten kun tarvitaan tulkintaa menee sormi suuhun. Siinä vaiheessa astuu kuvaan se että kitaransoitolla ja laululla on todellakin yhteys. Ja se on nimenomaan Juccista siteeraten se musikaalisuus. Lauluäänen tai kitarasoundin ei silti tarvitse olla hyvä. Mutta hyvä muusikko hioo tietenkin nekin asiat kuntoon.