Laulaminen ›

Artikulaatio vaikuttaa todella paljon miltä kuulostaa. Selkeä artikulaatio kuulostaa lähes poikkeuksetta hyvältä. Jos äänenmuodostus rajoittaa sitä, on silloin myös laulutekniikassa vikaa. Simppeli sääntö tähänkin pätee: Se mikä kuulostaa hyvältä, on sitä.

Insightille kiitokset, siinä se oli sanottu niinkuin minä yritin mutten osannut noin ystävälliseen sävyyn.. ;)

Simppeli sääntö tähänkin pätee: Se mikä kuulostaa hyvältä, on sitä.
 
Kyllä, lisäisin vaan että "se mikä kuulostaa hyvältä EIKÄ TUNNU PAHALTA, on oikein". Jos kuulostaa hyvältä mutta sattuu, voi olla varma että parin vuoden päästä ei enää edes kuulosta hyvältä, sattuu/kiristää/puristaa vaan.

TANJULI!
 
Mitä sanot tuohon että jos kuulostaa hyvältä ja tuntuu vielä paremmalta ihan ammattilaisten korvissakin, mutta sitten joutuu laulamaan pakosta kappaleita mitkä ehkä kuulostaa edelleen hyvältä mutta itse tiedät että menee heikoille jäille ja äänesi loppupeleissä menee viduralleen?!!

Sitten pitää ammattimaisesti kieltäytyä, ellei ole big bucks tarjoilla.

Sitten pitää ammattimaisesti kieltäytyä, ellei ole big bucks tarjoilla.
 
Niinpä. Tai treenata sitten enemmän ja suostua esittämään vasta sitten kun ei enää mene loppu harakoille. Omasta pokeristahan se on kiinni miten raakaa matskua menee yleisölle tarjoamaan.

Kaskas, ja minun käsittääkseni juuri leveällä hymyllä laulettu ii on ainoa oikea ii, muistakaahan hyvät ihmiset myös artikulointi.
 
Miun mielestä juuri päinvastoin. En ole ikinä kuullut mitään tuon tapaistakaan.

pakko on miiiiinunkin kommentoida tätä aihetta.
näin poppispuolen edustajana sanoisin että kaikki lähtee rentoudesta.
vokaaliharjoitukset ovat hyviä,kunhan niitä ei tehdä LEUALLA.
 
itse RA-KAS-TAN AAOOUUMM-harjoitusta ja tarkailen leukani asentoa välillä jopa siitä kiinni pitämällä.kyllähän naama saa venyä ja vanua,mutta leuan kuuluu rennosti "roikkua" auki eli huulet ym lihakset huolehtivat itse työstä ELi artikulaatiosta..
 
iii-tä olen etsiskellyt myös resonaatioharjoituksella HINNIIIII do-so-so-do)..viimeisissä ii-ssä yleensä kieli on asettunut siihen kohtaan suussa milloin "soivan iiii:n" aikaan saaminen on mahdollisempaa..
 
Eli RENTO leuka,kieli pois tieltä ja hengitys/tuki kuntoon..helpommin sanottu kuin tehty ;)

Nyt tulee kyllä taas ihan arvausta mutta veikkaisin että suun leventäminen alkaa tekee siinä vaiheessa huonoo jälkeen kun leuka nousee ja suu menee kiinni/lähes kiinni.

Saan ii:n soimaan mielestäni paremmin, jos pidän leukoja sopivan vähän raollaan (noin puoli senttiä) ja teen vain hyvin pienen raon kitalaen ja kielen väliin. Teen raon niin, että se tulee aika eteen, mutta jättää silti kielen ja etuhapaiden väliin pienen ontelon. Jos samalla avaa nielua haukotuksen tapaan, ii:hin tulee lisää voimaa.
 
Tämä temppu ei toimi hyvin korkeilla nuoteilla. Sinne tarvitisisin itsekin apua.

Jaa-a, riippuu siitä mitä tyyliä vedät ja haluatko sen ii:n soivan terävänä, pehmeänä, kuulaana, edessä, takana, leveästi, kireästi, ohuesti, paksusti...? Suomalaisessa tangossa (valitettavasti) on nykyisin vallalla vokaalien ja koko äänen sijoittaminen jotenkin tosi taakse, ihan liian taakse, yhdistettynä sellaiseen ihmeelliseen keinotekoiseen vibratoon ja fraasien loppujen keventämiseen ihan huokailuksi asti. Ehkä se on yritystä saada ääneen tummuutta, syvyyttä ja lämpöä... (ja mites saat oppilaan laulamaan kunnolla, jos ihanne on just tuo ja se haluaa tehdä just niin kuin ne kaikki tangokuningattaret/-kuninkaat?! ) *vähän tilitystä*
 
Paljon minullekin on aikoinaan jauhettu tuosta vokaalien kaventamisesta, (esim. ii yyhyn päin) mut nyt jo oma järki ja korva sanoo, että ei se vaan kuulu kevyeen musiikkiin, rokkiin ja poppiin varsinkaan. Tällä hetkellä mulla on ruotsalainen laulunopettaja, joka hanskaa tosi hyvin soul-/R&B-osastoa ym. "mustaa musaa" ja kyllä on etsitty ii:n sointi ihan edestä ja levitetty suupieliä (mikä ei kuitenkaan tarkoita leuan tai naaman kiristelyä). Näin sen ii:n saa ainakin soimaan kirkkaasti ja tarpeeks edessä ko. musan fraseerauksen ja soundi-ihanteen huomioiden. Samoin kävi aa:n kanssa. Opettelin ensin sanomaan ruotsalaisittain lilla, ja siitä sitten samalla systeemillä ii:t ja aa:t muihinkin sanoihin.
 
Tyylinmukaisesti pitää mennä ja kokeilemalla (+ kokeilujaan äänittämällä) löytää todennäköisesti paremmin hyvän soundin kuin oppaita lukemalla :)
 
Joku taisi täällä jo puhua siitäkin, että harvemmin rokkipuolella lauletaan ii:tä korkeelta. Totta on. Kevyessä musassa joutuu minun kokemuksen mukaan tekemään vähän kompromisseja vokaalien kans jos haluaa jotain tiettyä soundia tietyltä korkeudelta (ja näin se Sadolinkin taitaa opettaa). Fuskaaminen vaan on hiton paljon helpompaa englanniks kuin suomeks. En oo vielä ite löytänyt keinoja laulaa suomeks kaikkee mitä haluaisin samoilla soundeilla kuin englanniks, suomessa on niin kauheen vaikeita konsonantteja ja vokaaleja... mutta ehkä jonain päivänä joku keksii miten nuo Sadolinin opit saa sovellettua suomenkieliseen musiikkiin, muuten kun ne ovat ainakin omalla kohdallani toimineet hienosti ja laulamista olennaisesti helpottavasti.