Laulaminen ›

Heipä hei, täältä laulamisen psykologisten solmujen ääreltä.
 
mä oon tässä pohdiskellut oman laulun kehittymistä vuoden aikana.
 
keväällä oli ihan hirvittävä into ja ilo laulaa. Olin motivoitunut harjottelemaan ja tuloksia tuli joskus isoja harppauksia, joskus vähän hitaammin. Ei haitannut. Nautin ja olin innoissani jokaisesta tunnista ja suorituksesta.
jossain vaiheessa nyt syksyllä mä oon alkanut pohtimaan, mihin se ilo on nyt kadonnut harjoittelusta. Turhaudun itseeni helposti ja epäilen kykyjäni pienemmänkin vastoinkäymisen jälkeen. moitin itseäni paikalleen jämähtämisestä vaikka järki sanookin, että hei oikeesti, kehitystä on tullut jäätävät määrät vuodessa. Se on ihan sama mitä itselleen järkeistää, tunne pukkaa päälle.
miten se motivoitunut treenaaminen on muuttunutkin tällaiseksi suorittamiseksi?? Perkele.
 
kysymykseni onkin:
Mistä ammennatte iloa laulamiseen?
Onko se vuosien laulamisen jälkeen edelleen intohimoista vai vain suorittamista?
Miten löytää takaisin se ilo ja intohimo laulamiseen?
Tarviiko sen olla iloa ja intohimoa, vai onko se vain harrastus niinkuin pitsin nypläys?
 

 
tässä hyvää materiaalia:
http://docplayer.fi/11594319-Psyyke … non-merkitys-laulunopetuksessa.html

Siitä että kehittyy joka kerta kun harjottelee. Ja ihan vaan yleisesti koska laulaminen on hauskaa. :)
 
Toi "tarviiko olla iloa vai intohimoa vai pitsinnypläystä" on analyysiparalyysiä. Laula jos laulattaa, älä jos ei. Heleppoa. Sun elanto ei kuitenkaan siitä ole kiinni.

Khassera: Siitä että kehittyy joka kerta kun harjottelee. Ja ihan vaan yleisesti koska laulaminen on hauskaa. :)
 
Toi "tarviiko olla iloa vai intohimoa vai pitsinnypläystä" on analyysiparalyysiä. Laula jos laulattaa, älä jos ei. Heleppoa. Sun elanto ei kuitenkaan siitä ole kiinni.
 
Khassera:
Oon ihaillut sun teknistä taitavuutta ja tietoutta. Sulla tuntuisi olevan hienosti homma hanskassa ja oot montaa auttanut teknisen puolen asioissa.
 
Siksi hieman ihmettelenkin, miksi laulamisen psykologiaan ei riitä mielenkiintoa enempää. Eihän se nyt tietenkään niin mediaseksikäs aihe ole, mutta kyllä laulun opinnoissakin näitä aiheita käydään läpi, joten en ajatellut ihan näin yliolkaista vastausta saavani. Mutta vastaushan tämä silti oli, kiitos siitä :)
 
Sä siis ammennat ilon kehittymisestä ja huomaat itse kehityksesi jokaisen treenin jälkeen? Aivan loistavaa. Sulla tuntuu olevan tekniikan lisäksi tuo laulajan itsetuntemuskin ihan just kohdillaan. Millainen sun tie sitten on ollut? mistä sä oot alottanu ja missä sä oot nyt? Ootko puutunut yhteen asiaan ja hakeutunut seuraavaan, vai onko eteenpäin siirtyminen ollut luonnollinen jatkumo?
 
tuo kysymykseni pitääkö olla intohimoa laulaa vai voiko se olla harrastus kuten pitsinnypläys vatinee avaamista. eli jos haluat kehittyä ja jatkaa laulajana, pitääkö sulla olla se polte ja valtava halu tehdä sitä jotta susta tulee hyvä? vai voiko se olla niinkuin pitsinnypläys, että sä opettelet tekeen kuvion ja sit sä pakerrat sen kuvion kimpussa päivästä toiseen; välillä joutuu purkamaan, välillä vituttaa, välillä puuduttaa, mutta kun se projekti on valmis ja sä näät sen lopputuloksen, niin silloin sä saat sen ilon, mitä ei matkan varrella välttämättä ollut.
 
Tuo sun kommetti siitä, että laula jos laulattaa jos ei niin elä laula, sekä tuo viittaus siihen, että jos mä en saa siitä palkkaa ni vitunko välii.. on aika latistava. Eli sun mielestäkö ei kannata pohtia laulamisen merkitystä tai miettiä omaa minäkuvaa laulajana? Paitsi jos siitä maksetaan palkkaa? mut tekniikan pohtiminen on kuitenkin fine :)?
 
mä oon tämmönen pohtija :) siitä pohtimisesta se mun elanto ON kiinni, oikeesti ;D

RoTex: Khassera:
Oon ihaillut sun teknistä taitavuutta ja tietoutta. Sulla tuntuisi olevan hienosti homma hanskassa ja oot montaa auttanut teknisen puolen asioissa.
 
Mä vaan kirjoitan tosi paljon. Aktiivisia kirjoittajia sais olla enemmänkin. Oon tosi ilonen jos jotaki auttaa mun kirjoittamiset. :)
 
Siksi hieman ihmettelenkin, miksi laulamisen psykologiaan ei riitä mielenkiintoa enempää. Eihän se nyt tietenkään niin mediaseksikäs aihe ole, mutta kyllä laulun opinnoissakin näitä aiheita käydään läpi, joten en ajatellut ihan näin yliolkaista vastausta saavani. Mutta vastaushan tämä silti oli, kiitos siitä :)
 
Koen olevani ehkä liian paljon kylmän logiikan ihminen ja mun neuvot on yleensä "kokeile ja harjoittele" eikä sen filosofisempia. Varmasti filosofinen puolikin ois hyvä opetella mutta en koe että teoria on niin hyödyllinen osa laulutaitoa/tekniikkaa että jaksaisin itse siihen upottaa kauheasti aikaa. Ehkä joku joka jaksaa kehittyy nopeampaa mutta en jaksa uskoa. :)
 
Sä siis ammennat ilon kehittymisestä ja huomaat itse kehityksesi jokaisen treenin jälkeen? Aivan loistavaa. Sulla tuntuu olevan tekniikan lisäksi tuo laulajan itsetuntemuskin ihan just kohdillaan. Millainen sun tie sitten on ollut? mistä sä oot alottanu ja missä sä oot nyt? Ootko puutunut yhteen asiaan ja hakeutunut seuraavaan, vai onko eteenpäin siirtyminen ollut luonnollinen jatkumo?
 
En tiedä onko se kohillaan, mutta jos itsetuntemuksella tarkoitat oman instrumentin tuntemista niin veikkaan että se on itseopiskelun karikoiden aiheuttamaa, eli tarpeeksi kun on joutunut kokeileen ja petraamaan ilman suoraa osaavaa ohjeistusta niin sitä ehkä tietää mitä fyysisesti pitää tehdä muttei osaa selittää mitä tekee. :) tää ei siltikään liity nyt tohon motivaatioon mitenkään, niin katotaas sitä...
 
tuo kysymykseni pitääkö olla intohimoa laulaa vai voiko se olla harrastus kuten pitsinnypläys vatinee avaamista. eli jos haluat kehittyä ja jatkaa laulajana, pitääkö sulla olla se polte ja valtava halu tehdä sitä jotta susta tulee hyvä?
 
En tiedä, voisin kuvitella että se auttaa. En yleensä värkkää absoluuttisten totuuksien kanssa joten en voi sanoa että "pitää olla tai sit ei kehity." ja "jatkaa laulajana" eli mitä, menestyä laulajana? Siihen tarvii myös paljon tuuria, mutta jos haluaa olla seuraava bieber niin sillon yleensä on jo valmiiksi polte kehittyä - motivaatiota ei tarvitse siis etsiä. Jos haluat kehittyä laulajana mutta samalla koet suurta paloa olla seuraava federer niin sit sun täytyy upottaa tennikseen enemmän aikaa ja treenata laulua minkä kykenet. Saatat kehittyä hitaammin tai sit et, mahdoton sanoa, mutta tän asian pohtiminen siltä kantilta mihin pitää tuntea intohimoa että kehittyis parhaiten on tosi suorituskeskeinen ja ei varmaan toteudu oikeassa elämässä kauhean usein. Emt. :)
 
vai voiko se olla niinkuin pitsinnypläys, että sä opettelet tekeen kuvion ja sit sä pakerrat sen kuvion kimpussa päivästä toiseen; välillä joutuu purkamaan, välillä vituttaa, välillä puuduttaa, mutta kun se projekti on valmis ja sä näät sen lopputuloksen, niin silloin sä saat sen ilon, mitä ei matkan varrella välttämättä ollut.
 
No tälleen mä meen. Enkä kauheesti mieti pitäskö mun tuntea jotain kauheaa tunteen paloa, mullon niin paljon muitaki asioita mitkä vaatii mun resursseja. Jos minulla ois unelma että haluaisin olla menestyvä rokkistara niin treenaisin ja jakaisin aika/raharesurssit aivan eri tavalla.
 
Tuo sun kommetti siitä, että laula jos laulattaa jos ei niin elä laula, sekä tuo viittaus siihen, että jos mä en saa siitä palkkaa ni vitunko välii.. on aika latistava.
 
Sit sä luet sitä henkilökohtaisesti. Yleensä tämmöset pohdinnat ei suoraan kehitä laulutekniikkaa eli pyrin ruotiin sellaset hommat pois mun rutiineista. Jätän ne vocal coacheille. "Pohdin" politiikkaa, ympäristöä, tasa-arvoa, yms, "harrastan" laulamista. :)
 
Eli sun mielestäkö ei kannata pohtia laulamisen merkitystä tai miettiä omaa minäkuvaa laulajana? Paitsi jos siitä maksetaan palkkaa? mut tekniikan pohtiminen on kuitenkin fine :)?
 
Kaikki mikä kehittää instrumentin hallintaa on tärkeämpää minulle kuin kaikki mikä ei suoraan joko
 
1) paranna hengitystekniikkaa
2) helpota melismaa ja fraseerausta
3) laajenna käytännöllistä äänialaa
4) ???
 
Eli kyllä. Itsensäetsiskelyt sun muut jätetään crossfittaajille ja muille hyväksyntää hakeville ja keskitytään ennemmin vaikka laulamaan The Show Must Go On uskottavasti. ;D
 
Sessiolaulajille tekniikka on tärkeä osa-alue koska ne laulaa monesti valmista materiaalia. Jos haluaa olla menestyvä artisti se vaatii sit erilaisen lähestymistavan laulamiseen. Sillon tulee kaikki muusikon identiteettiin liittyvät asiat yms. Elämäänki, ehkä. Eli väitän että luit rivien välistä jotain mitä en ainakaan tarkoittanut kirjoittaa, ja jos olet yhtään lukenut mun tekstejä aikaisemmin on jotain jäänyt ymmärtämättä jos koet että pitäisin laulutaitoa jotenkin mystisenä "luonnonlahjakkuuksien" tai ammattimuusikoiden yksinoikeutena.
 
TL;DR: Väitän ettei laulamisen merkitystä tai identiteettiään pohtimalla parane emissio tai fraseeraus. Mutta saa sitä harrastaa.
 
mä oon tämmönen pohtija :) siitä pohtimisesta se mun elanto ON kiinni, oikeesti ;D
 
Todella hieno homma että sulla on tuo pohtiminen hanskassa ja olet onnistunut saavuttamaan elämässäsi aseman jossa voit kääntää intohimosi ammatiksesi. :) Itse en vielä ole intohimoani löytänyt mutta ehkä se sieltä vielä löytyy.
 
EDIT: en siis oikein älyä miksi pitäisi laulaa jos ei huvita laulaa mikäli ei nimenomaan tienaa sillä elantoansa. :)

Voithan etsiä jonkun uuden aspektin laulamiseen. Esim laula ja komppaa samalla esim. kitaralla tai vaihda genreä.

Mä oon käynyt laulutunneilla ja ollut innostunut ja kehittynyt huimasti. Kohta olis oppilaskonsertti, mikä jännittää ja mihin oon tähdännyt jo jonkin aikaa. Mahtaa olla tyhjä olo sen jälkeen :D No sen jälkeen vaan uudet tavoitteet kehiin. Niitä on varmaan hyvä olla ainakin.