Muusikoiden.net
06.12.2016
 

Koskettimet »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Koskettinsoittimien ym. määrittelyjä.
1 2 3 4 5 6
Jabbe
08.03.2003 12:57:26 (muokattu 08.03.2003 13:04:06)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Elikkäs tässä nyt tällainen FAQ, koska näitä koko ajan kysellään. Tällä hetkellä nämä ovat vasta minuutissa kokoon kyhätty versio, päivitän ja korjailen myöhemmin. Lisäykset/korjaukset ovat tervetulleita. (Älkää kuitenkaan kopioiko koko tekstiä jos lainaatte....)
 
ANALOGISYNTIKKA - Soitin, jossa äänenmuodostus tapahtuu analogisten komponenttien avulla. Oskillaattori tuottaa ääntä, jota sitten muokataan erilaisten filtterien jne. avulla. Näihin syntikoihin kuuluvat siis kaikki (mini)Moogit ja vastaavat, useimmiten todella kalliita ja epävakaita (eivät pysy vireessä jne.). Ensimmäiset syntikat olivat täysin analogisia.

Oskillaattorit ovat tarkkoja vaihtovirtageneraattoreita. Verrataanpa sähkökitaraan (helppo esimerkki?). Sähkökitarat tuottavat vaihtovirtaa ottamalla pick-up:ien avulla kitaran metallikielten liikkeestä äänentuottoon tarvittavan jännitteen vaihtelun ts. vaihtovirran. Siis metallikielten liike syöttää pick-up:ien kautta virtaa. Voisi verrata melko suoraan, että sähkökitaran kielet pick-up:ien kanssa muodostavat sen "oskillaattorit". Tuotettu virta syötetään tämän jälkeen tone tms. äänenmuokkauspotikoiden ja -komponenttien läpi kitaran perässä olevaan plugiin. Tästä eteenpäin on enää jäljellä tuotetun signaalin vahvistus. Siis enää pitää saada pieni virta niin suureksi, että se jaksaa jaksaa liikuttaa raskasta kaiutinelementtiä. Se on jo sitten vahvistimen tehtävä, eikä liity enää varsinaiseen instrumenttiin.

Analogisyntsat toimivat niin, että niissä kitaran kielien ja pick-up:ien tilalla on elektroniset komponentit, jotka tuottavat tietyntaajuista (=tietyllä pohjataajuudella varustettua) signaalia. Näin tuotetun sähkövirran ts. signaalin "äänenkorkeutta" eli taajutta ohjataan yleensä oskillaattorille syötettävän jännitteen avulla. Erona kitarassa vain se, että tuotetun signaalin taajuutta muutetaan vaihtamalla vain otetta otelaudalla. Oskillaattorin ohjausjännitteen tasoa sopivasti muuttelemalla saadaan soitettua sitten vaikkapa melodioita. Usein oskillaattorille syötettävän ohjausjänniteen tasoa muutetaan koskettimistolla, mutta toimii yhtä hyvin vaikka nupista säätämällä...

Oskillaattorin tuottama signaali voi olla "sinimuotoista", joka on "tummin äänensävy" mitä oskillaattori voi tuottaa. Sinisignaali sisältää vain yhden taajuuselementin. "Saha-aalto", "kanttiaalto" tms. sisältää korkeampia/kirkkaampia ääneksiä (taajuuksia) miksattuna samaan aikaan kuin pohjasävel. Kitaran kielikin tuottaa pohjaääneksen lisäksi ylä-ääneksiä (mm. pohjasävelestä oktaavin korkeampia, noin oktaavin+kvintin korkeampia), jotka ovat voimakkuudeltaan (vaimeampia) ja taajuudeltaan sopivassa suhteessa pohjaäänekseen, jolloin korva ei erota niitä erillisiksi vaan tulkitsee ne yhden äänen väriksi. Kitarassa korkeampien/matalampien ääneksien suhdetta eli äänensävyä muokataan esimerkiksi tone-potikalla. Analogisyntsassa äänen sävyä muokataan oskillaattorin jälkeen samantyyppisesti filttereillä (=hieman rankempi versio tone-potikasta+yms.).

Vaikka kitarasta ja analogisyntikasta lähtevä ääni on täysin erilainen, äänen tuotto ja muokkaus eroaa vain kitaran kielten/oskillaattorien suhteen (iso ero...) ja siinä, että kitara on (usein) täysin passiivinen elementti ts. ei käytä lisäsähköä itsessään. Analogisyntsat sen sijaan sisältävät pieniä oskillaattoreita, vahvistimia tms. komponentteja jotka vaativat toimiakseen sähköä.

DIGITAALISYNTIKKA - Suurin osa nykyisin myytävistä syntikoista on digitaalisia, eli niiden sisällä on prosessoreita ym. jotka muodostavat sen äänen (vähän niin kuin tietokone). Perustuu siis ykkösiin ja nolliin. Näitä on sitten useita erilaisia.

Aivan. Siis digitaalisyntsissa äänentuotto perustuu mikroprosessorissa tapahtuvaan numeeriseen laskentaan eikä elektronisten komponenttien läpi syötetyn sähkövirran muokkaukseen. Laskennan tuloksena saadaan tuhansia kertoja sekunnissa lukuarvo, joka muunnetaan samaa tahtia digitaali-analogimuuntimella jännitteeksi ts. ulostuloksi saadaan vaihtovirtaa. Kun tämä vahvistetaan, saadaan kaiuttimilta korvin kuultava ääni. Digitaalisyntsat voi jakaa sen mukaan kuinka tuotettava ääni lasketaan. Samplepohjaiset, virtuaalianalogit ja FM-pohjaiset on varmaan karkeana jaotteluna kohtalaisen hyvä, vaikka rajat näiden välillä ovat aika häilyviä. Yleisyys lienee järjestyksessä 1) samplepohjaiset, 2) virtuaalianalogit, 3) FM-pohjaiset.

Virtuaalianalogeja kutsutaan nimellään siksi, että niissä prosessorissa tapahtuva laskenta perustuu analogisesta syntikasta tehtyyn matemaattiseen malliin, jonka tuottama ulostulo lasketaan tuhansia kertoja sekunnissa, jolloin kuulostaa siltä, kuin ääni tulisi analogisesta vehkeestä. Siis kaikille analogisessa syntikassa tarvittaville osille kuten oskillaattoreille, filttereille tms. on laskennallinen malli, jota käytetään äänentuotossa. Mutta pohjalla virtuaalianalogissa on digitaalinen prosessointi.

FM-SYNTIKKA eli taajuusmodulaatioon perustuva syntikka on myös digitaalinen. Analogisia FM-syntsia on kyllä ollut joskus kultaisella 70-luvulla, mutta elektronisten komponenttien epätarkkuus oli kaiketi niin huono, etteivät niiden tuottamat äänet olleet käyttökelpoisia. Digitaalitekniikan yleistyessä laskennallinen FM tuotti paljon tarkempia ja paremmin kontrolloitavia tuloksia. Eli tavallaan FM:kin on alkuperältään virtuaalianalogi, mutta käytännössä tuotetut äänet ovat olleet digitaalitekniikalla saavutettuja.

Yksinkertaisin selitys FM:lle eli taajuusmodulaatiolle olisi varmaan vibraatto. Aivan - pelkkä vibra. Eli kun ääntä tuotetaan, on yksi oskillaattori tuottaa ääntä (vaikkapa siniaaltoa) ja toinen oskillaattori joka "huojuttaa" ensimmäisen ohjausjännitettä ts. muuttaa tämän äänen taajuutta. Kun vibraa käytetään hieman ylikierroksilla (=tuhansia kertoja sekunnissa), korva ei enää erotakaan tätä vibraattona vaan tulos on muutos äänen sävyssä. Viraattoja voidaan kytkeä sarjaan ja rinnakkain, jolloin äänen väriä saadaan säädettyä rajustikin. Esimerkiksi pääoskillaattoria huojutetaan kakkososkillaattorilla, jota huojuttaa kolmososkillaattori. Menee jo monimutkaiseksi - mitä FM onkin.

MIDI - "Kieli", jolla syntikat ja erilaiset musiikkilaitteet (myös tietokoneet) "keskustelevat", eli lähettävät ohjaustietoa toisilleen. Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa vaikkapa ulkoisen synamodulin ohjaamista jollain muulla koskettimistolla. Midillä voi kuitenkin tehdä mitä erilaisempia asioita, kuten valopöytiä, miksereitä tms. Eli painat vaikkapa syntikasta nappulaa jolla vaihdat soittimen pianosta trumpettiin, saat valot samalla vaihtumaan punaisesta keltaiseksi. No esimerkiksi. Harvoin kyllä valoja syntikasta käsin ohjataan. ;-)
 
SYNAMODULI - "Syntikka laatikossa". Yleensä tarkoittaa digitaalista syntikkaa, jossa ei ole koskettimistoa. Sitä voidaan ohjata toisen syntikan/tietokoneen kautta.

GENERAL MIDI - Midin yhteydessä luotu standardi. Tarkoittaa tosiaankin "soundibankkia", joka löytyy useimmista digitaalisynista ja äänikorteista. Ideana on se, että voit soittaa midi-tiedostoja millä tahansa syntikalla, ja äänen pitäisi kuulostaa lähes samalata. General Midi soundeihin kuuluu kaikki perussoittimet (puhaltimet,jouset,pianot jne.). Äänien laatu vaihtelee kuitenkin laitteittain.

 
Koottu kirjoituksista täällä, toivottavasti annatte luvan kopioida tekstejänne...
 
"Eiku..."
Jabbe
08.03.2003 13:12:42
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tässä vielä linkki niille jotka kaipaa vielä tarkempaa tietoa syntikoista:
 
http://tilt.largo.fl.us/faq/synthfaq.html
 
"Eiku..."
hörhö
08.03.2003 15:45:24
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eikös valtaosa analogeista ole FM-vehkeitä. Ainahan niissä on LFO ennen VCO:ta.
 
"Tritonus on harmonian ketsuppi" -E Rautavaara
Juho L
09.03.2003 12:17:33
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eikös valtaosa analogeista ole FM-vehkeitä. Ainahan niissä on LFO ennen VCO:ta.
 
FM tehdään toisella oskillaattorilla, ei LFO:lla. En tiedä onko joissain tämä toteutettu jollain LFO:n tyngällä, mutta äänimaisemat eivät välttämättä ole aivan kauniita, koska LFO ei a) seuraa oskillaattorin taajuutta b) on yleensä liian hidas.
 
Jätä eilinen menneeseen. Huominen on tulevaisuutta!
Juho L
09.03.2003 12:41:29 (muokattu 09.03.2003 12:42:08)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

SAMPLERI on laite, joka soittaa siihen tallennettuja lyhyitä tai vähän pitempiä äänipätkiä (eli sampleja), joita sitten muokataan monin eriävin keinoin. Näitä sampleja voi vääntää, kiertää, lopittaa ja taivutta haluttuun suuntaan ja lopputuloksena voi esimerkiksi piano päätyä aivan joksinkin muuksi.
 
Oliko tästä samplerijutusta nyt kenellekkään hyötyä?
 
Oskillaattorit ovat tarkkoja vaihtovirtageneraattoreita.
Sähkökitarat tuottavat vaihtovirtaa
tarvittavan jännitteen vaihtelun ts. vaihtovirran
Tuotettu virta
saada pieni virta
sähkövirran

 
Mitäs pelleilyä tämä on? Se on jännite, eikä virta. Jännitteen ja virran sotkeminen on syntiä!
, = ystävä
 
Jätä eilinen menneeseen. Huominen on tulevaisuutta!
Jabbe
09.03.2003 12:47:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Oliko tästä samplerijutusta nyt kenellekkään hyötyä?
 
Pitäisi olla. Ainakin jos konemuusikot tänne eksyy...
 
Mitäs pelleilyä tämä on? Se on jännite, eikä virta. Jännitteen ja virran sotkeminen on syntiä!
, = ystävä

 
Tuon tekstin kirjoitti alunperin SLTe, en minä. Lainasin vain hänen tarkempia määritelmiään kun en omia jaksanut kirjoittaa. Kiitos korjauksesta.
 
"Eiku..."
Juho L
09.03.2003 14:10:06
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pitäisi olla. Ainakin jos konemuusikot tänne eksyy...
 
Notta käyttäväthän muutkin kuin konemuusikot sampleria. Kyllähän monet työasematkin aika pitkälti sampleriksi lukeutuvat.
 
Jätä eilinen menneeseen. Huominen on tulevaisuutta!
BaariMikko
09.03.2003 16:19:44
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hieno teksti, plussaa siitä. Tässä voisi selventää vielä Mellotronia(myös samplereiden yhteydessä, sillä samplerihan se oikeastaan on) sekä Hammond-urkujen, Rhodesin ja klavinetin toimintaperiaattetta. Mellotronista voin tarinoida itsekin ehtiessäni, noiden muiden osalta ei asiantuntemus riitä.
 
Taon yksin sieluni mustaa varjoa...
Jabbe
09.03.2003 16:43:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hieno teksti, plussaa siitä. Tässä voisi selventää vielä Mellotronia(myös samplereiden yhteydessä, sillä samplerihan se oikeastaan on) sekä Hammond-urkujen, Rhodesin ja klavinetin toimintaperiaattetta. Mellotronista voin tarinoida itsekin ehtiessäni, noiden muiden osalta ei asiantuntemus riitä.
 
Enpä viitsi noista kirjoittaa, kun en ole mitään noista oikeasti valitettavasti tavannut (onko kellään myydä rhodesia??). Soundit on kyllä maailman hienoimmat! Olispa upeaa saada kaikki nuo kokoelmaan, tai edes yksi...
 
"Eiku..."
erno p
10.03.2003 15:24:21
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

'70-luvulla FM-vehkeitä ei valmistettu lähinnä tähtitieteellisten hintojen ja työmäärien takia. FM-synteesissä kun lopputulokset ovat vähän kiinni siitä, kuinka monta oskillaattoria (yamaha-fm-kielessä "operaattoria") saat patchiin kasattua. Soundblastereista tuttuun OPL-bleepitykseen riittää kaksi, esim. DX/:ssa noita on kuusi. Per ääni, that is, eli jos masiinasta pitäis tehdä diskreeteillä komponenteilla esim. kuusiääninen, tarvitaankin oskillaattoreita jo 36. Irtopalikoista rakentaessa saisi myös miettiä aika pitkään, miten toteuttaa patchissa oskillaattorien "pinoamisen" siten, että sitä voi tarpeen vaatiessa muokatakin. Käytännössä jokainen oskillaattori vaatii myös oman envelopegeniksensä, muuten äänet ovat vähän tylsänlaisia.
 
Ja joo, kyllähän sekin on taajuusmodulaatiota kun "perinteisessä" analogiväkkylässä LFO moduloi jotakin, mutta ei nyt aleta viisastelemaan, eihän?
 
Jabbe
10.03.2003 15:35:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Osaisiko joku muuten selittää virtuaalianalogien tai tietokoneen softasynien (esim FM7) toimintaperiaatteen???
 
"Eiku..."
erno p
10.03.2003 16:42:58
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ja tässäpä hivenen Hammondeista...
 
Hammond-urku, malli A, ensiesiteltiin vuonna 1935. Viimeinen generaattori-Hammond koottiin Hammondin Euroopan tehtailla vuonna 1975. Tämän jälkeen tehdyt mallit ovat aika kaukana alkuperäisestä, enemmänkin sellaisia kokoperheen sähköurkuja rytmikoneineen ja efekteineen. Hammond Corporation sulki ovensa '80-luvun puolivälissä, kunnes erinäisten vaiheiden jälkeen tavaramerkki päätyi Hammond-Suzukin omistukseen. Hammond-Suzukin valmistamat soittimet pyrkivät jäljittelemään alkuperäistä Hammond-soundia, josta seuraavasssa lisää. Ja ennen kuin kukaan besserwisseröi, mainittakoon että seuraavassa kerron pääosin ns. konsoli-Hammondista. Kaikissa Hammondeissa ei suinkaan ole kaikkia, tai välttämättä mitään, näistä ominaisuuksista. Lisää tästä jäljempänä.
 
Konsoli-Hammondissa on kaksi viiden oktaavin koskettimistoa ja 25- tai 32-nuottinen jalkio. Koskettimistoja voisi hätäisempi luulla kuusioktaavisiksi, mutta alin oktaavi, jonka koskettimet ovat käänteisväriset, onkin itse asiassa preset-kytkimiä. Näillä voidaan valita käytettävä soundi "preseteistä", joita voi lystisti ohjelmoida avaamalla takakannen ja siirtelemällä presettipaneelissa piuhoja paikasta toiseen. Tämän lisäksi voidaan myös valita käytettävän drawbareja, jolloin ääntä voidaan säädellä mielin määrin käsipelillä. Olennainen juttu on myös 48 desibelin laajuisella alueella toimiva volume-pedaali.
 
Kyseisen kapistuksen äänenmuodostus perustuu mekaaniseen aaltomuotogeneraattoriin, niin käsittämättömältä kuin se kuulostaakin. Tuossa generaattorissa on 82 tai 91 pientä pyörää, joiden kehälle on pyälletty (joojoo, se on sana :-) lovia. Näitä pyöriä pyörittää sähkömoottori hammaspyörävälityksillä. Jokaisen pyörän vieressä on pieni kelamikrofoni, samanlainen kuin sähkökitaran yksikelaisessa mikissä jokaiselle kielelle. Pyöriessään kelojen vierellä nuo pyörät sitten aiheuttavat hämärää sähkömagneettista aktiviteettia nimeltään induktio. Pyörän kehällä olevat lovet aiheuttavat ko. sähkökenttään syklisiä muutoksia, syntyvä aaltomuoto on hyvin lähellä siniaaltoa. Nämä aaltomuodot sitten reititetään koskettimistoon.
 
Koskettimistossa jokaisen koskettimen alla on yhdeksän pientä kytkintä, jotka kosketinta painettaessa kytkeytyvät ja kytkevät aaltomuodot "busbareihin", jotka ovat vaakatasoisia koko koskettimiston mittaisia tankoja. Jokainen busbar on vuorostaan kytketty "drawbariin" (ne liukusäätimet), jota vetämällä voi kontrolloida kyseisen busbarin aaltomuotojen äänenvoimakkuutta. Tässähän ei olisi ihan hirveästi järkeä, ellei hommaa olisi hoidettu siten, että aina yhtä busbaria pitkin välittyy yksi harmoninen taajuus. Taajuudet on merkittä drawbareihin vanhaan malliin "urkupillien" pituuksina, siten että 8' (kahdeksan jalkaa, vähän alle 2.5m) drawbar vastaa soitettua nuottia, 16' on oktaavia alempana, 4' oktaavia ylempänä jne.
 
Eli, kun painat koskettimistolta keski-C:tä, eri drawbarien takana ovat portaattomasti (vanhemmissa malleissa kahdeksalla portaalla) säädettävissä seuraavien nuottien voimakkuudet:
 
16' - C2
5 1/3' - G3
8' - C3
4' - C4
2 2/3' - G4
2' - C5
1 3/5' - E5
1 1/3' - G5
1' - C6
 
Melko monipuolinen systeemi, siis. Tästä onkin kiittäminen Hammond-urun sangen monipuolista soundivalikoimaa. Drawbar-settejä on kaksi koskettimistoa kohden ja yksi pedaaleille. Käytössä oleva drawbar-setti valitaan painamalla "preset-kosketin" pohjaan. Toista vastaa B, toista Bb.
 
Tässä tuleekin vastaan yllätys; kuten edellä mainittiin, generaattorissa on pyöriä, eli eri taajuuksia, 82 tai 91 mallista riippuen. Kuitenkin, jotta saadaan viisioktaavisen manuaalin kaikille koskettimille kaikki yllälistatut taajuudet, tarvittaisiin 109 eri taajuutta. Ongelma on ratkaistu "kierrättämällä" taajuuksia, eli koskettimistolla ylöspäin mennessä ylimmät taajuudet alkavat "toistaa" itseään jatkuvan nousemisen sijaan. Myös alimman oktaavin alin taajuus "toistaa" itseään, so. jos vedät 16' drawbarin kokonaan ulos ja soitat kahta alinta oktaavia, saat samoja nuotteja. Samoin 1' drawbarin ja kahden ylimmän oktaavin kanssa. Tämä kuulostaa paljon paremmalta kuin luulisi.
 
Olennainen osa soundia on myös mekaaninen vibrato. Vanhemmissa Hammondeissa yritettiin saavuttaa vibrato-efekti mm. rakentamalla kaiutinkaapin yläosaan pyörivä "roottori", tosin tämän Leslie teki huomattavasti paremmin, siitä jäljempänä... Asiaan. Mekaaninen vibratoskanneri tuli kuvioihin sodanjälkeisissä malleissa. Tämä on samalla akselilla ja saman moottorin pyörittämä kuin aaltomuotogeneraattorikin. Härveli on itse asiassa kuusitoista-asentoinen mekaanisesti käytettävä kytkin, joka ohjaa signaalia viivelinjoihin (delay line). Näitä signaaleja miksaamalla saavutetaan eritasoisia vibrato- ja chorus-efektejä. Mitenkään erityisen "puhtaasta" vibratosta tässä ei ole kyse; efektissä on myös kaikenlaista filtterisweeppausta sun muuta ikäänkuin "sivutuotteena", mutta tämä oikeastaan vain parantaa soundia entisestään. Joissain vanhoissa konsoleissa (BC, D) chorusta oli yritetty tuottaa pakkaamalla samoihin kuoriin toinen aaltomuotogeneraattori, jonka aaltomuodot olivat päägenikseen nähden hivenen epävireiset.
 
"Kolmossarjan" uruissa (B-3, C-3, RT-3, A-100, D-100, esiteltiin 1955) uutena ominaisuutena mukaan tuli "harmoninen perkussio", joka lisää soitettuihin nuotteihin "attackin", harmonisen nopeasti vaimenevan lisä-äänen. Tämä lisä-ääni voidaan valita joko 4' tai 2 2/3' äänikerroista tulevaksi. Ääni ei kuulu jokaisella koskettimen painalluksella, vaan vain kun kosketinta painettaessa mitään muita koskettimia ei ole ko. manuaalilla pohjassa. Tekninen toteutus on hoidettu "lainaamalla" korkeimman äänen busbar tähän tarkoitukseen, joten perkussion ollessa käytössä ei ylintä äänikertaa voi käyttää.
 
Tämän ikäluokan vehkeissä elektroniikkapuoli on toteutettu kokonaan putkilla. Hammondin etuaste on siitä erikoinen, että siinä putkia ei ajeta kitaravahvistintyyliin "kuumina", vaan jännitteet ovat varsin maltillisia. Siksipä etuasteputkia ei tarvitse vaihtaa kovinkaan usein, monesti '50-lukuisessa konsolissa voi olla alkuperäiset putket paikallaan. Muutenkin suunnittelussa on pyritty toimintavarmuuteen ja kestävyyteen. Jos vain muistaa pitää liikkuvat osat öljyttynä, Hammond kestää vuosikymmeniä. Huoltomanuaalia lainatakseni: "...it is unlikely that inspection will find the organ deteriorated beyond repair, except where it has been subjected to fire or explosion."
 
Mutta minkä läpi näitä sitten oikein soitetaan? Hyvä kysymys. Vakiona härveleissä ei ole minkäänlaista lineouttia tai vastaavaa, vain viisi- tai kuusipiikkinen outo liitin. Siihen voi kytkeä Hammondin valmistaman vahvistimen, joita on paria eri mallia. Näitä ei kuitenkaan juuri käytetä, koska soundi on tylsä ja lattea verrattuna Leslien soundiin.
 
Don Leslien kehittämä Leslie-kaiutin on periaatteeltaan yksinkertainen. Siinä signaali jaetaan 800 hertsin kohdalta ala- ja yläpääksi. Yläpää toistetaan diskanttikaiuttimella putkeen, jonka yläpäässä on pyörivä torvi. Alapää toistetaan bassokaiuttimella pyörivään rumpuun, jonka kyljessä on aukko, josta ääniaallot pääsevät pihalle. Torvi ja rumpu sitten pyöriessään levittävät äänen ympäri kuuntelutilaa ja heijastavat sitä seinistä. Kuultavissa on myös doppler-efektiä ja herra ties mitä; tätä soundia ei saa levylle, tämä on pakko kuulla itse. Alkuperäisissä Leslie-kaiuttimissa oli vain yksi pyörintänopeus, uudemmissa kaksi. Nopeutta voidaan vaihtaa yleensä konsolin etureunaan kiinnitetyllä kytkimellä vaikka soiton aikana - itse asiassa monilla rock-levyillä kosketinsoittaja tekee juurikin näin. Kiihdytykset ja jarrutukset kestävät useamman sekunnin, joiden aikana voi tietenkin soittaa normaaliin tapaan.
 
Leslie tarjosi keksintöään Hammond Corporationille 1940, mutta Laurens Hammond, joka ei muuten osannut soittaa mitään musikaalista instrumenttia, ei "pitänyt" soundista ja käski Leslien kerätä kaiuttimensa ja lähteä menemään. No, tämäpä perusti sitten Electro Musicin ja kaiuttimet kävivät kaupaksi kuin häkä. Leslie-kaiuttimia alettiin sisällyttää Hammondin pienempiin malleihin vasta '60-luvun loppupuolella, siihen asti ne joutui ostamaan erikseen. Klassisimpia Leslie-malleja ovat 122 ja 147, kaksinopeuksisia "puolikorkeita" kaappeja joissa on 40 watin vahvistin.
 
Pienempiä Hammond-urkuja, joissa on sisäänrakennettu äänentoisto, kutsutaan usein "spineteiksi". Näissä spineteissä on yleensä kolmen ja puolen oktaavin koskettimistot, yhden oktaavin jalkio ja vähemmän taajuuksia. Useimmissa malleissa on mekaaninen vibrato, joissain sähköinen simulaatio (L-100) ja R-mallissa ei ole vibratoa ensinkään, kiitos kulujen minimoinnin. Joissain on myös sisäänrakennettu pikku-Leslie, jossa on erillisen torven ja rummun sijaan yksi styroksinen rumpu jonka takana on kokoäänialueen kaiutinelementti. Soundi ei ihan vastaa perinteistä, mutta on aika hyvä joka tapauksessa, simulaatiot jäävät toiseksi. Uudemmissa spineteissä on myös putkivahvistimen sijaan transistorivahvistin, ja loppuvaiheessa mukaan alkoi tulla kaikenlaista oheistilpehööriä rumpukoneeta kasettinauhuriin. Nämäkin ovat kuitenkin hyviä pelejä, ainakin jos nuo oheistilpehöörit jaksaa purkaa pois huonontamasta luotettavuutta.
 
Niin, ja sitten on niitä Hammondeja missä ei ole drawbareja. Yhtä poikkeusta (kirkkourku-wannabe G-100) lukuunottamatta nämä ovat yleensä japanilaisvalmisteisia J-sarjan malleja, joissa äänenmuodostus hoidetaan transistoreilla mekaanisen geniksen sijaan. Jos on hakemassa ns. "Hammond-soundia", nämä eivät sitä varmasti tarjoa.
 
Tuossahan tuota lätinää olisi. Virheistä saa ja pitää huomauttaa.
 
Lisätietoa, kuvia jne:
 
http://theatreorgans.com/hammond/faq/
http://www.dairiki.org/HammondWiki/
http://www.netwalk.com/~billys/hammond/hamspin.html
 
erno p
10.03.2003 16:57:11
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Virtuaalianalogit ja "tietokoneen softasynat" ovat vähänniinkuin sama juttu konseptitasolla. Kas kun minkä tahansa kytkennän toimintaa voi simuloida, niin näissä simuloidaan jonkun analogisyntikan kytkentää ja ulostulevat arvot sitten työnnetään D/A-muuntimelle joka outputtaa ääntä. Käytännössä melkein kaikki virtuaalianalogit perustuvat Motorolan DSP-lastuihin. Tässäpä listaa mikä on syönyt mitäkin, lista sisältää myös tietoja siitä, mitkä aidot analogivärkit ovat käyttäneet mitäkin IC:tä:
 
http://www.sequencer.de/synthesizer_chip.html
 
Ehkä tästä johtuu tää, että mielestäni vähän kaikki nuo virtuaalianalogit kuulostavat helkkarin samalle. Ihan hyvälle, ei siinä mitään, mutta samalle. Paitsi vanhemmat, jotka kuulostavat kivan räkäiselle :P Jos JP-8000:n amp envelope ei sanois "naks", varmaan ostaisin sellaisen.
 
Softasynassa tää sama laskentaprosessi hoidetaan PC:n prosessorilla ja D/A-muunnoksen hoitelee äänikortti.
 
piksi
01.08.2003 17:03:16
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ehkä tästä johtuu tää, että mielestäni vähän kaikki nuo virtuaalianalogit kuulostavat helkkarin samalle. Ihan hyvälle, ei siinä mitään, mutta samalle. Paitsi vanhemmat, jotka kuulostavat kivan räkäiselle :P Jos JP-8000:n amp envelope ei sanois "naks", varmaan ostaisin sellaisen.
 
olipas rajoittunut lista. Itselläni on Korg Z1 joka ei mielestäni istu kyllä yhtään samaan kastiin noiden esittelemiesi waldorfien ja yamahojen kanssa. MOSS on suht mukava tapa analogisoundien imitointiin - toimiva ja realistinen.
 
reiska p
25.09.2003 11:49:47
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hyvä alustus.
 
General MIDI ei ole pelkkä äänipankki tai sen määrittely.
General midissä määritellää kuinka tieto siirretään midi-verkkoprotokollassa.
 
Siihen sisältyy tietysti Pankki1 ja sen 129 instrumenttia ja Rummut. Jokaisella instrumentilla on paikkansa pankissa.
Vaikka MIDI-laitteissa on aivan erilaisia soundeja, niin instumentit sijaitsevat kuitenkin samoilla kohdilla pankissa.
 
Laajennetuissa MIDI-laitteissa pankkeja on paljon enemmän, mutta vastaavat instrumentit sijaitsevat aina samassa paikassa pankissa.
Pankeissa olevat instumentit saattavat toimia erilailla.
 
General MIDIiin kuuluu tärkeäna osana kontrollit, joilla voidaan ohjata efektejä, esim. kaiku, chorus, vibrato.
Lisäksi pianon kaikupedaali ja vähän muutakin.
 
Laajennuissa MIDI-laitteissa on kontrolleja paljon enemmän ja niitä voidaan ohjata helpommin.
Lisäksi tärkeä on System Exclusive eli viestien lähettäminen MIDI-laitteelta toiselle. Näillä voidaan ohjata mitä erilaisempia juttuja ja halvemmilla laitteella saadaan kalliimpien laitteiden ominaisuuksia esille.
 
assassin
25.09.2003 19:31:17
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Siihen sisältyy tietysti Pankki1 ja sen 129 instrumenttia ja Rummut.
 
127 instrumenttia ja 60 rumpua.
 
Ihminen, jolla ei olisi mielikuvitusta, ei pelkäisi mitään.
KoskPaavo
24.11.2003 12:49:56
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hieno esitys Hammondeista , olen joskus nähnyt unen että jossain omakotitalon kellarissa oli vanha ruostunut B-3 jonka sitten kunnostin itselleni.Uneksi varmaan jääkin.
 
Juho L
24.11.2003 13:20:51
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hieno esitys Hammondeista , olen joskus nähnyt unen että jossain omakotitalon kellarissa oli vanha ruostunut B-3 jonka sitten kunnostin itselleni.Uneksi varmaan jääkin.
 
Märkä uni ilmeisesti. Kaverini tuttu oli kerran löytänyt isoäitinsä ullakolta Minimoogin. Oli sitten ostanut sen pois 200 eurolla. Oli vielä ollut sellaisessa salkussa, niin oli säilynyt lähes timanttisessa kunnossa. Ei siihen paljoa huoltoa tarvinnut, kun oli jo toimiva peli.
 
Progella ei ole mitään tekemistä edistyksen kanssa. Proge on vain nimike 60-/70-luvun taiderockille.
Juho L
24.11.2003 13:22:27
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lisäksi tärkeä on System Exclusive eli viestien lähettäminen MIDI-laitteelta toiselle. Näillä voidaan ohjata mitä erilaisempia juttuja ja halvemmilla laitteella saadaan kalliimpien laitteiden ominaisuuksia esille.
 
Jahas. Mistäs tämä on keksitty? SysEx on vain jatkettua MIDI:ä. Ei sillä mitään lisäominaisuuksia saa.
 
Progella ei ole mitään tekemistä edistyksen kanssa. Proge on vain nimike 60-/70-luvun taiderockille.
Juho L
24.11.2003 13:24:24 (muokattu 24.11.2003 13:26:27)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

127 instrumenttia ja 60 rumpua.
 
GM:ssä on muistaakseni viisi rumpusettiä. Ne on vain laitettu oudosti niin, että samaa rumpusettiä on muistaakseni kymmenessä peräkkäisessä paikassa ja sitten vasta vaihtuu setti.
 
Progella ei ole mitään tekemistä edistyksen kanssa. Proge on vain nimike 60-/70-luvun taiderockille.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 5 6

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti