jPekka 28.06.2009 14:54:20 | |
---|
Olen siirtämässä taannoin mainitsemaani 15-kielisen basson rakennusprojektia vähän tuonnemmaksi ja edistämässä toista pitkään itänyttä ideaa, eli baritonikitaraa 28 5/8 tuuman mensuurilla. Rupesin miettimään kaularauta-asioita. Valmiit (kaksitoimiset) raudat ovat nettihaeskelun perusteella järjestäään kitara- tai bassokokoa, eli periaatteessa joko liian lyhkäisiä tai liian pitkiä. Ruuvikierretangosta saa tietysti haluamansa mittaisen perinneraudan, mutta moderneja kaksitoimisia ei. Tähän viritykseen olisi näillä näkymin tulossa läpi rungon -kaularakenne, ja disain on vielä suunnittelupöydällä niin, että yläsarven tyveä voisi periaatteessa käyttää tukemaan kaulaa aika pitkältä matkalta. Näin kaulaan voisi asentaa kitaramittaisen lyhyen raudan niin, että säätö on lavan puolelta, ja se luultavasti pitäisi kaulan kaarevuuden kurissa. Mitä mieltä on kokeneempi raati? Perinnepultti vai alimittainen kaksitoiminen? "Te ette pitäisi Nietzschestä, sir. Hänen filosofiansa on pohjimmiltaan epätervettä." |
samipa 28.06.2009 15:45:32 | |
---|
jPekka: Rupesin miettimään kaularauta-asioita. Valmiit (kaksitoimiset) raudat ovat nettihaeskelun perusteella järjestäään kitara- tai bassokokoa, eli periaatteessa joko liian lyhkäisiä tai liian pitkiä. Ruuvikierretangosta saa tietysti haluamansa mittaisen perinneraudan, mutta moderneja kaksitoimisia ei. Moi. Paljon en tiedä ja siksi kai kysynkin paljon.. Mikä on moderni kaksitoiminen kaularauta? Olen katsellut joitakin sähkiksen rakentamiseen opastavia kirjoja ja siellä on mielestäni ollut kaksitoimisen kaularaudan tekoon ohjeita. -Sami |
jPekka 28.06.2009 15:54:27 | |
---|
Lyhyesti ilmaistuna (jos olen oikein ymmärtänyt): perinteinen rauta vain vetää. Kaksitoiminen rauta myös työntää (jos otelauta on liian kupera). Mutta tosiaan, tuollaisen kaksitoimisenkin voisi väkertää itse. Luulisin. "Te ette pitäisi Nietzschestä, sir. Hänen filosofiansa on pohjimmiltaan epätervettä." |
Juniper 28.06.2009 16:03:10 | |
---|
2-toimisen raudan voi tehdä helpostikin itse. Erikoisempi työkalu mitä tarvitaan on oikea ja vasenkätiset kierretapit ja pakat. Sitten pientä hitsaustaitoa on syytä olla, että saa kuusiokolopään hitsattua tankoon. |
samipa 28.06.2009 23:36:16 (muokattu 28.06.2009 23:38:12) | |
---|
jPekka: Lyhyesti ilmaistuna (jos olen oikein ymmärtänyt): perinteinen rauta vain vetää. Kaksitoiminen rauta myös työntää (jos otelauta on liian kupera). Mutta tosiaan, tuollaisen kaksitoimisenkin voisi väkertää itse. Luulisin. Muistaakseni Martin Koch teki kirjassaan tuollaisen kaksitoimisen. -Sami ps. Muistaakseni ei vaatinut mitään hitsaamista. Tanko johon tehdä jengat ja rautapala, johon porataan reikä. |
stenel 03.07.2009 23:13:05 (muokattu 03.07.2009 23:13:57) | |
---|
Kokkeile seuraavaa; lyhennä perinteinen basson kaularauta sopivan mittaiseksi.Kun kaula on (raaka)muotoiltu, kiristä hieman kaularautaa( ja anna kiristyksen olla sellaisenaan) ja sitten hiot otelaudan suoraksi.Näin yksitoimisella kaularaudalla saa tehtyä sopivan notkon otelautaan, jos kielten veto ei riitä. Anteeksi surkea kirjoitus. Jag känner en bott |
vrajala 05.07.2009 11:06:49 | |
---|
jPekka: Lyhyesti ilmaistuna (jos olen oikein ymmärtänyt): perinteinen rauta vain vetää. Kaksitoiminen rauta myös työntää (jos otelauta on liian kupera). Jos mennään oikein pilkun kautta, niin perinteinen 1-toiminen rauta taivuttaa kaulaa kuperaksi ja samalla puristaa sitä kasaan molempien päiden ollessa ankkuroituna kaulaan. 2-toiminen rauta ainoastaan taivuttaa kaulaa toisen pään liikkuessa vapaasti kaulan sisällä. 1-toimisen raudan puristusvaikutuksen on kerrottu aiheuttavan epäjatkuvuutta kaulan värähtelyihin. Mutta sitä arvioikoon kukin itse nappaamalla jonkun perinnekitaran kouraansa. Ja kyllä, 2-toimisen voi rakentaa myös itse kuten tuossa jo todettiin. Myös Cumpianon ja Natelsonin kirjassa on muistaakseni sellaisen tekoon ohjeet ( http://www.stewmac.com/shop/Books,_ … king:_Tradition_and_Technology.html) Ja ainakin Mäkkäriltä saa 18-tuumaisia 2-toimisia kaularautoja, joiden pitäisi käydä pidempiskaalaisiin baritoneihin: http://www.stewmac.com/shop/Truss_r … russ_rods/2/Hot_Rod_Truss_Rods.html pop |