Aihe: Alakaapin/Subbarin rakennus 1 | |
---|---|
![]() 16.10.2008 01:04:24 | |
Tarkoituksena olisi tehdä nykyisen Pa:n alakaappien elementeille uudet, pienemmät kotelot. Nuo vanhat kaapit kun on kooltaan 70cm x 70 cm x 70 ja painoakin löyttyy leppoisat 70 kiloa per kappale.. Itse olen kuitenkin hieman pihalla näistä elementtien small thiele parametreistä yms. joten kysyisinkin teiltä minkä kokoisiksi ja millaisella rakenteella uusia kaappeja kannattaisi lähteä suunnittelemaan. Tiedän että vaihtoehtoja on varmasti monia, mutta kysynkin nyt lähinnä mielipiteitä. Materiaaliksi ensimmäisen tuli mieleen 18mm MDF. Onko tämä riittävä/järkevä vaihtoehto? Elementteinä löytyy kaksi kappaletta fanen crescendo 15"/400Wrms/8ohmia. Alustavasti ajattelin että tekisin näistä kaksi erillistä kaappia molempien yläpäiden alle, mutta yksi 2x15" kaappikin on täysin varteenotettava vaihtoehto. Alapäitä ajellaan aktiivijakosuotimen kautta monona. Jakotaajuus asettunee 100 ja 150 hertsin välille. Vahvistin antaa tehoja sillattuna 4 ohmin kuormalla 1100W, joten sen pitäisi näille piisata. Ensisijaisena käyttökohteena on rock bändin äänentoisto, josta siis alas asti ulottuu lähinnä basari ja basso. Discojytkeessä näitä ei ole tarkoitus käyttää. Tässä vielä kaiuttimien specsit: Fane Crescendo 15B * power handling (continuous/programme) = 400 W * resonance frequency fs = 34 Hz * impedance R = 8 Ohm * sound pressure level SPL = 96 dB (2,83V; 1m) * DC resistance Re = 5,6 Ohm * force factor BL = 21,8 N/A * effective piston radiating area Sd = 530 cm2 * effective mechanical mass incl. air load 111 g * equivalent volume of compliance Vas = 188 l * total Q factor Qts = 0,24 (Qms=2,29, Qes=0,265) * maximum peak linear excursion vibration xlin = +/- 7,7 mm * mounting diameter d = 387,4 mm * overall diameter d = 406,4 mm Latailin tuossa hiljattain WinISD ohjelmankin, mutta siitäkään ei tahdo olla hirveästi apua, koska en juurikaan tajua noista viritystajuuksista yms. Sana vapaa! ja kiitokset vastauksista.. | |
![]() 16.10.2008 12:47:04 | |
Laita se viritystaajuus aluksi vaikka tuohon 34 Hz paikkeille ja anna WinISD:n laskea käppyrät. Sitten voit pienentää koteloa ja nähdä mikä vaikutus sillä on toistoon. Yleensä Q-arvo kasvaa ja bassotoisto alkaa piikittämään jonka vuoksi viritystaajuutta on sitten laskettava. Laita simuloinnissa riittävästi tehoa ja tutki varsinki SPL -käyriä ja kartion poikkeutusta (siis ettei se ylitä Xmax:ia halutulla SPL:llä / teholla). Systeemissä tarvitaan ylipäästösuodin suojaamaan refleksiviritteistä elementtiä viritystaajuuden alapuolelle koska siellä se Xmax helpoiten ylittyy (se suotimenkin voi siinä WinISD:n mallinnoksessa ottaa käyttöön). 70 cm kanttiinsa ei kyllä ole kovin iso kotelo. Ehkä kannattaisi rakentaa vain samankokoinen, ja jos haluaa kevyemmän (mikä ei kyllä välttämättä ole hyvä) niin sitten ohuemmasta materiaalista (paitsi etulevy) ja käyttäen poikittaisia tukia sisärakenteessa. | |
![]() 16.10.2008 15:25:40 | |
Onko tosiaankin niin että tuosta 70x70x70cm (ilman pyöriä) ja 70kq koosta ei pääse äänelaadun kärsimättä selvästi pienempään kokoona ja painoon.. Kymmenen kilon ja kymmenen sentin takia en todellakaan ala vääntämään uutta koteloa. Mainittakoon nyt vielä että tuo oli siis yhden 1x15 kaapin koko, eikä siis 2x15".. | |
![]() 16.10.2008 17:16:51 | |
Onko tosiaankin niin että tuosta 70x70x70cm (ilman pyöriä) ja 70kq koosta ei pääse äänelaadun kärsimättä selvästi pienempään kokoona ja painoon.. Kymmenen kilon ja kymmenen sentin takia en todellakaan ala vääntämään uutta koteloa. Mainittakoon nyt vielä että tuo oli siis yhden 1x15 kaapin koko, eikä siis 2x15".. Kai nuo komerot on joku joskus suunnitellut ja sille on tarkoituksensa, että kotelot ovat sen kokoiset kuin ne ovat. Elementtien ominaisuuksista on kiinni millainen kotelo on hyvä ja tietty myös siitä mikä on kaiutinsuunnittelun tavoitteena: tietyt äänelliset ominaisuudet vai hyvä roudattavuus. Mä laskeskelisin win isd:llä mhelinin neuvomaan tyyliin ja katsoisin miltä vaste näyttäisi, kun koteloa pienentää. | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)