Rummut: rumpukamat ›

Clarence Penn sanoi jossain haastattelussa saaneensa noottia bändin liideriltä, koska hänen soittonsa kuulosti liian harjoitellulta. Tässä asiassa lienee jotain perää.
 
Kohta kaikki vetoaa tuohon. "Tuoreus kärsii", "mä soitan ulos", jne.

Nouse. Säälittävää, kun soittoaiheiset threadit saa kaivaa pyllystä asti.
 
Jotta saataisiin tähän threadiin vähän eloa ja controversyä, niin kehutaanpa vähän Ringo Starria. Pari päivää sitten mulle rupesi entisestään valkenemaan se, mikä siitä soitosta tekee niin hienoa. Tämä siis yhden biisin kuuntelulla. Biisi oli Strawberry Fields Forever. Musiikkivideon kautta nautittuna, visuaalinen puoli ehkä vahvisti kokonaisvaikutelmaa. Soitossa oli jotain.... ilmaa? Hävettää, että Beatlesia ei levyhyllystä löydy. Biisejä on tullut jonkin verran diggailtua. Abbaan heräsin pari viikkoa sitten, pitää kai skarpata tämänkin bändin suhteen.
 
En tiedä mitä se on, mutta Mitch Mitchellin soitto teki samanlaisehkon olon autossa kuunneltuna (Little Wing). Rumpusoundeilla on varmaan osuutta asiaan. Mihin tämä taas liittyy? Siihen, että virittääkö porukka täällä settinsä treenattavaa musatyyliä myöten? Itselle on suorastaan vaikeaa yrittää mitään jatsiin päinkään läts-basarilla ja paksuilla kalvoilla. Sen sijaan pinkeävireisellä setillä on joskus hauskaa soitella beatimpaa juttua. Tai jos pitää treenata hiljaa soittoa, niin sen tekee mielellään korkeavireisemmällä setillä. Don't know why. Vastaavia kokemuksia?
 
Yhden hengen dada.

Jotta saataisiin tähän threadiin vähän eloa ja controversyä, niin kehutaanpa vähän Ringo Starria. Pari päivää sitten mulle rupesi entisestään valkenemaan se, mikä siitä soitosta tekee niin hienoa. Tämä siis yhden biisin kuuntelulla. Biisi oli Strawberry Fields Forever.
 
Ringon soitossa on se juttu, että sen kompit ovat oikeastaan itsenäisiä instrumenttistemmoja. Ringo osasi väsätä kuhunkin viisuun juuri oikean rumpuraidan, jota ei tiukinkaan biitti voisi korvata.
 
En tiedä mitä se on, mutta Mitch Mitchellin soitto teki samanlaisehkon olon autossa kuunneltuna (Little Wing).
 
Raakaa intensiteettiä ja rehellistä soittoa, tunteella ja taidolla. Mikäs sen parempaa?
 
Virittääkö porukka täällä settinsä treenattavaa musatyyliä myöten? Itselle on suorastaan vaikeaa yrittää mitään jatsiin päinkään läts-basarilla ja paksuilla kalvoilla. Sen sijaan pinkeävireisellä setillä on joskus hauskaa soitella beatimpaa juttua. Tai jos pitää treenata hiljaa soittoa, niin sen tekee mielellään korkeavireisemmällä setillä. Don't know why. Vastaavia kokemuksia?
 
Itse pidän settiäni sellaisessa medium-vireessä, jolla voi soittaa niin jatsit kuin rokitkin. Minä ainakin tykkään siitä, että tomit soivat kuulaasti, eivätkä vain lätise. Rumpujen herkkyyskin kasvaa vireen noustessa, ja juuri siitä syystä hiljaa soittaminen on helpompaa korkeilla vireillä: rumpu syttyy melkein jo siitä, kun mulkaisee kalvoon päin.
 
Toki on mukavaa myös päästä rankaisemaan matalalle viritettyjä rumpuja niin, että housunlahkeet lepattaa, mutta harvoinpa sellaista musiikkia tulee soiteltua. Olenkin vain tällainen muniinpuhaltelijahomo...
 
EDIT: Ei tätä ketjua kukaan kuitenkaan lue edes vahingossa. Jatketaanko pikaviesteillä? =)

Erik Truffaz. Vitu kova!!!ykspuol
 
Akustista breakbeatia, anyone?

Virittääkö porukka täällä settinsä treenattavaa musatyyliä myöten? Itselle on suorastaan vaikeaa yrittää mitään jatsiin päinkään läts-basarilla ja paksuilla kalvoilla. Sen sijaan pinkeävireisellä setillä on joskus hauskaa soitella beatimpaa juttua. Tai jos pitää treenata hiljaa soittoa, niin sen tekee mielellään korkeavireisemmällä setillä. Don't know why. Vastaavia kokemuksia? Toki viritetään. Kuitenkin enemmänkin laitan setin sellaiseksi, että se sopii meininkiin. Bassorummun, tomien ja symbaalien koon valinta on ensimmäinen lähtökohta. Sitten toki vireet kohdalleen.

Mitäs tähän muilla, samanlaisia kokemuksia soittamisen innon löytymisestä siinä kaikista epätodennäköisimmässä ympäristössä?
 
Nojoo ei tämä mikään kaikkein epätodennäköisin ympäristo ole, mutta kerronpa teille kuitenkin.
 
Eli soittelin itse vuosia semmoisessa progepumpussa, jossa ei ollut paljoakaan järkeä. Musiikki oli hirveää poukkoilua ja niin monimutkaista, ettei sitä kuunnellut itse perkelekkään. Harjoitusmielessä kuitenkin äärimmäisen opettavaista musiikkia!
 
No tämän bändin aika kuitenkin oli ja meni ja bändi vaihtui. Nykyisessä bändissä musiikki on kyllä hieman progahtavaa, mutta suurin ero vanhaan oli se, kuinka tarkasti samalla tavalla biisit pitääkin soittaa. Aikani bändissä soiteltuani pääsimme tekemisiin levy-yhtiön kanssa ja nauhoittelemaan EP:tä, jota tässä edelleen nauhoitellaan. Tuottajan hoiviin pääsimme toisin sanoen.
 
Tuottajan ensikommentit bändisoitosta oli: "basistin ja rumpalin pitää tehdä saumatonta yhteistyötä" Tämä oli minulle höpöhöpöproge-ajoilta suht vieras käsite, koska kaikki tiluttivat minkä kerkesivät ja kun kerrankin oli 4/4 groovailun vuoro, niin johan oli filliä joka välissä ja joka kerralla entistäkin höpöhöpömpää.
 
Seurasi valtava urakka opetella kaikki biisit niin, että kompit kulkevat käsikädessä basistin riffien kanssa ja, että fillit osuvat biisin aksenttien ja nyanssien kanssa yhteen, sekä sopivat biisin soundin ja tunnelman kanssa yhteen. Tämän harjoittelu ja valistuneen kritiikin kuuntelu on omasta mielestäni kasvattanut minua eteenkin yhtyesoittajana ja muutenkin muusikkona. Ei enää musiikkia "kato ku makee komppi" perusteella vaan yhtenäisen bändin näkökulmasta. Toki en kiellä progejuuriani ja rumpuhässäkät siellä täällä kuuluvat repertuaariini edelleen, mutta pyrin aina perustellusti soittamaan sen mitä milloinkin soitan.
 
Olenkin oppinut arvostamaan rumpaleita, jotka soittavat 3 tunnin setin eivätkä missaa yhtäkään filliä, joita ei sovi missata. Ja rumpu-basso yhteistyö pelaa saumattomasti illasta toiseen.
 
EDIT quotet kuntoon

Erik Truffaz. Vitu kova!!!ykspuol
 
Akustista breakbeatia, anyone?
 
Junkka on kivaa. Jojo Mayeriä ja Rabbia on tullu kuultua/nähtyä, mutta mikäs tämä Truffaz on?
Harjoitustauosta muuten sen verran, että kun joka päivä harjoittelee niin aivot on aina kiinni siinä äskeisessä, kuten joku tuossa sanoikin. Tauko taas aktivoi pitkäkestoisen muistin käyttöä. Eli kyllä treeni pitkällä aikavälillä itsensä maksaa takaisin. Usein tulokset kuitenkin näkyvät vasta taon jälkeen. Itselle musiikillisesti paras treenimuoto on mikä tahansa muu paitsi setin ääressä tapahtuva. Siinä kun kuuntelee aina väkisinkin vain sitä teknistä puolta.

Tuottajan ensikommentit bändisoitosta oli: "basistin ja rumpalin pitää tehdä saumatonta yhteistyötä" Tämä oli minulle höpöhöpöproge-ajoilta suht vieras käsite, koska kaikki tiluttivat minkä kerkesivät ja kun kerrankin oli 4/4 groovailun vuoro, niin johan oli filliä joka välissä ja joka kerralla entistäkin höpöhöpömpää.
 

 
Tuottajalla on todella iso rooli, kun ruvetaan biisejä muokkaamaan levylle.
 
Omalla bändillä on (oikeasti) tuotettu (ja ainoa) levy, joka nyt 10 vuoden päästäkin kuulosta edelleen raikkaalta ja ajattomalta.
Tämän levyn jälkeen muutama vuosi myöhemmin menimme studioon ja yritimme tehdä kakkoslevyn; varsinainen tuottaja puuuttui, joten me porukalla koitimme "tuottaa" levyä. Lopputuloksena kauhean kuuloinen, yli efektoitu, täysin linjaton kokonaisuus, joka levyyn verrattuna kuulosti joltain demonauhalta.
Eipä tullut siitä levyä sitten lainkaan... Vaikka olisi kuvitellut, että soittotaito bändillä olisi vuosien aikana kehittynyt.
 
Tuollainen ulkopuolinen tuottaja on erittäin tärkeä koko bändille, vaikkei joku yksittäinen soittaja kaikkea heti nielekään... kaikille bändeille olisi hyvä saada silloin tällöin rakentavaa kritiikkiä "tuottajalta", vaikkei edes levyäkään olisi tekemässä. Kämppäsessiossakin voisi pyytää jonkun näkemyksellisen henkilön antamaan rehellistä palautetta soitosta.

Reality check oli itsellekin kova pala, kun lukion puolen välin jälkeen otti pään pois perseestä ja rupesi kuuntelemaan omaa soittoaan. Yhtäkkiä kaikki helppo "peruspaska" olikin äärettömän vaikeaa, ja kaikki oli opeteltava alusta, "uudelleen ensimmäistä kertaa". Tämä on sittemmin ruvennut menemään sykleissä, mm. toissa vuoden syksyllä yritin rakentaa bassaritekniikkani kokonaan nollasta lähtien. Ja perusbeatinkin löytää tasaisin väliajoin työlistalta.
 
Olisi pitänyt rumpuopen lisäksi olla oma tuottaja, "personal trainer".

Mulla on jo jonkin aikaa ollut vittumainen tilanne sikäli, että treenaaminen yksinään on käytännössä hankalaa, koska treenikämppä = studio ja itelle vapaata aikaa on varsin rajoitetusti. Himassa voi hakata pädiä tai jalkaa tai tyynyä (tai tattiin), mutta settiä ei oikeen kerkee vetään kun bändin kanssa treenatessa tai keikalla tai studiossa. Ihan perseestä ja soitossakin sen todellakin huomaa/kuulee. Ehkäpä on pakko ostaa omakotitalo ja sinne soittohuone, että vois treenata sillon kun huvittaa tai aikaa on.

Niin, tuonne alkupäähän viitaten. Onko tosiaan niin ettei kenelläkään ole conga tai bongo soittokokemusta/tietoa?
 
On noita paljonkin tullut lätkyteltyä.
 
Jotta saataisiin tähän threadiin vähän eloa ja controversyä, niin kehutaanpa vähän Ringo Starria. Pari päivää sitten mulle rupesi entisestään valkenemaan se, mikä siitä soitosta tekee niin hienoa. Tämä siis yhden biisin kuuntelulla. Biisi oli Strawberry Fields Forever. Musiikkivideon kautta nautittuna, visuaalinen puoli ehkä vahvisti kokonaisvaikutelmaa. Soitossa oli jotain.... ilmaa?
 
Ilmavaa se onkin, jos jotain. Viimeiset puoli vuotta on mennyt hitommoisissa Beatles-kikseissä, mutta ihan hiljattain on vasta tajunnut, ettei Ringon lailla rumpua ollut tosiaan kukaan lyönyt aiemmin - kaveri on yksi ensimmäisistä poppirokkirumpaleista koskaan. Sälli otti askeleen eteenpäin "pelkästä" säestyksestä.
 
Hävettää, että Beatlesia ei levyhyllystä löydy.
 
Sietääkin hävetä. Rubber Soul on hyvä levy aloittaa, siitä on luontevaa lähteä laajentumaan niin eteen- kuin taaksekinpäin.
 
Meikäläisen keväinen B-kurssi tulee muuten olemaan pelkkää biitlestä.

Ihan sama miten perseellään tekniikka loppujen lopuks on kunhan soittaa tunteella ja koko sydämmellään:)

Ihan sama miten perseellään tekniikka loppujen lopuks on kunhan soittaa tunteella ja koko sydämmellään:)
 
Jjjaahas... Sinun urasi rumpalina taisi sitten olla siinä.

Jjjaahas... Sinun urasi rumpalina taisi sitten olla siinä.
 
Niin no...Jos "tekniikattomuus" ei syö soitettavan musiikin tehoa, ja on mies paikallaan bändissä niin mikä ettei?
 
Itsekään en ole hirveästi tekniikka-harjoituksia ennen tehnyt, aloitin koska tuli riittämättömyyden tunne, ja halu kehittyä. Harjoittelu on hauskaa (melkein aina) ja siitä saa hyvät kicksit, puhumattakoon positiivisesta vaikutuksesta soittoon. Mutta jokainen tyylillään, tietty.

Jjjaahas... Sinun urasi rumpalina taisi sitten olla siinä.
 
Aika monta uraa on rumpujen yhteydessä nähty vaikka kapulaotteet on joidenkin mielestä väärät.

Nouse. Säälittävää, kun soittoaiheiset threadit saa kaivaa pyllystä asti.
 
Jotta saataisiin tähän threadiin vähän eloa ja controversyä, niin kehutaanpa vähän Ringo Starria. Pari päivää sitten mulle rupesi entisestään valkenemaan se, mikä siitä soitosta tekee niin hienoa. Tämä siis yhden biisin kuuntelulla. Biisi oli Strawberry Fields Forever. Musiikkivideon kautta nautittuna, visuaalinen puoli ehkä vahvisti kokonaisvaikutelmaa. Soitossa oli jotain.... ilmaa? Hävettää, että Beatlesia ei levyhyllystä löydy. Biisejä on tullut jonkin verran diggailtua. Abbaan heräsin pari viikkoa sitten, pitää kai skarpata tämänkin bändin suhteen.
 
En tiedä mitä se on, mutta Mitch Mitchellin soitto teki samanlaisehkon olon autossa kuunneltuna (Little Wing). Rumpusoundeilla on varmaan osuutta asiaan. Mihin tämä taas liittyy? Siihen, että virittääkö porukka täällä settinsä treenattavaa musatyyliä myöten? Itselle on suorastaan vaikeaa yrittää mitään jatsiin päinkään läts-basarilla ja paksuilla kalvoilla. Sen sijaan pinkeävireisellä setillä on joskus hauskaa soitella beatimpaa juttua. Tai jos pitää treenata hiljaa soittoa, niin sen tekee mielellään korkeavireisemmällä setillä. Don't know why. Vastaavia kokemuksia?
 
Yhden hengen dada.
 
Samoilla linjoilla täällä, hävettää tuo beatlesien tuotannon puuttuminen hyllystä! Oma suosikkini bissonette (wecklit ja portnoyt tulee ja menee, gregg on ja pysyy, happosateenkin jälkeen) muistaa aina mainostaa, kuinka hän jumaloi Ringoa. Soittelee broidinsa kanssa puhtaassa beatles coveri bändissäkin ja pitää Ringoa yhtenä suurimmista "mentoreistaan". Tämä on ollut tiedossa jo vuosia, mutta vieläkin ne vaan puuttuvat ne beatlesien levyt hyllystä... Joskos nyt?!?
 
Mitchell on muuten flegmaattinen livenä! Se on siinä ja siinä että äijä pysyy hereillä. Ok, yhden stevie rayn videon perusteella tehty tuomio, mutta kuullostihan tuo pirun hyvältä kun pisti aina silmät kiinni kun rumpalia kuvattiin.

Ihan sama miten perseellään tekniikka loppujen lopuks on kunhan soittaa tunteella ja koko sydämmellään:)
 
"ihan sama" on ehkä aavistuksen liioittelua, mutta yhdyn kyllä pitkälti ajatukseen. Kyllähän se paras yhdistelmä yleensä lienee kuitenkin kaikkien, tunteen, sydämen ja tekniikan hyvä balanssi. Ja jos nyt vähän syvemmälle halutaan kaivautua, niin minusta se itsekuri joka pistää harjoittelemaan ahkerasti, on pitkälti juuri sydäntä ja tunnetta.

Aika monta uraa on rumpujen yhteydessä nähty vaikka kapulaotteet on joidenkin mielestä väärät.
 
Harrastusmielessä sillä ei olekkaan varmasti mitään väliä että kuinka vitulleen soittaa jossain nuorisotalolla tai kulmakuppilassa mutta jos asettaa omat tähtäimet korkeammalle niin se myös vaatii työtä. Kyllä ne koheltajat kuitenkin aika vähissä ovat tuolla huipulla.
 
Ura... Niin, miksi senkin nyt sitten jokainen tulkitsee. Mulla se on ainakin se että voisin jäädä päivätöistä pois ja saisin elantoni soittamalla. Ja se ei todellakaan ole helppoa täällä finlandiassa. Se on se ameriikka jossa on kaikki suurta ja mahtavaa.
 
EDIT: Niin, ja nykytekniikka on helppoa kun vitulleen menneet taimit korjataan koneella... Mitäs vitun soittoa se semmonen on??? Pelkällä levymyynnillä täällä kekkoslovakiassa ei eletä.
Tulos = ok levy -> paska livenä.
 
Jos meinaa menestyä niin se vaatii molempia.

Kyllähän se paras yhdistelmä yleensä lienee kuitenkin kaikkien, tunteen, sydämen ja tekniikan hyvä balanssi. Ja jos nyt vähän syvemmälle halutaan kaivautua, niin minusta se itsekuri joka pistää harjoittelemaan ahkerasti, on pitkälti juuri sydäntä ja tunnetta.
 
Hyvin sanoiksi puettu.

Se on paha vetää mitä fiilis sanoo, jos raajat ei osaa.
 
Tekniikka on ehdottoman välttämätön: peruskompin soittaminenkin vaatii sitä paljon enemmän kuin useimmalla ihmisellä on luonnostaan.
 
Silti: tekniikka on vain väline. Ilman autoa ei voi ajaa autolla, mutta autoa voi ajaa tunteella.
 
Historian huonoin vertaus, olkaa hyvä.