Rummut: rumpukamat ›

Äänittäkää kaikki treenit, vaikka jollain stereoparilla tai ihan sama, niin alkaa tottumaan sen punaisen rec-lampun loisteeseen.
 
Näin se pitäisi tehä. Sama se millä, vaikka minidiscillä kunhan tietää äänityksen olevan käynnissä. Itse äänittelen yhellä mikillä demoversiota biiseistä ja niillä soundeilla kuulee ihan liian hyvin miten hyvin ja varsinkin huonosti soitto kulkee. Ei ole poistanut vielä REC kammoa ("studio maksaa, nyt ei voi mogaa") mutta avannut silmät monessa suhteessa.

Äänittäkää kaikki treenit, vaikka jollain stereoparilla tai ihan sama, niin alkaa tottumaan sen punaisen rec-lampun loisteeseen.
 
On tullut tuota nauhoitustilanteen "feikkausta" viimeaikoina tehtyä paljon ja se on kyllä pirun hyödyllistä hommaa. Tietysti olen myös kuunnellut nauhoitukseni treenin jälkeen ja tiukasti analysoinut soittelut. Ei ole aina kauhean kivaa kuunnella omaa soittoaan, mutta on se kyllä hyödyllistä!
 
Kun punainen lamppu palaa, sitä kummasti huomaa soittavansa täysin erilailla kuin normaalissa treenitilanteessa. Yrittää soittaa kovempaa ja "tarkemmin" kuin normaalisti. Rentous häviää.
 
Allekirjoitan myöskin tuon hyvän kuuntelun merkityksen täysin. Eikun nauhoittamaan vaan:)

Mua on ainakin auttanut mentaaliharjoitus: Soittotilanteessa yritä asettua kuulijan aseman. Jos on yleisöä, poimi yleisön joukosta yksi naama ja ajattele miltä bändin soitto kuulostaa tuon ihmisen korviin. Jos ei ole yleisöä niin kuvittele. Voi olla vaikeaa, mutta ajan kanssa sen oppii, ja pystyy kuulemaan oman soittonsa osana kokonaisuutta.

Tuohon nauhoittamiseen kannattaa kyllä panostaa sillä jos vähänkään suoritukseen tulee sen seurauksena eroja, niin tottumattomalle voi studiossa mennä luu kurkkuun. Mutta älkää huoliko, kyllä se "tunnetila" neutraloituu ajan myötä ja sitten tulee missä tahansa tilanteessa vain todettua esim "jaha, tää on tämmönen mesta.."
 
Ja siinä olen samaa mieltä. Erityisesti tulee rumpalin kuunnella kokonaisuutta ja soittaa sen mukaan. Itse en tarvitse mitään mielikuvitushahmoa siihen, mutta jos siitä on hyötyä, suosittelen lämpimästi.
 
Nämä asiat taitaa olla sama kuin ensiseikkailut naisten salaperäisessä maailmassa. :)

Studiossa soittamisesta vielä. Ainakin ittelläni soitto lähti sujumaan huomattavasti rennommi eli paremmin jahka kitaristi soitti biisin klikkiraidan mukana kitaran kuuluessa omista luureista klikin kanssa. Ilman klikkiä se "hyvä fiilis" mikä pitäisi saada narulle muuttuu paniikiksi ja jäykkyydeksi.
 
Nyt äänitettiin yksi uusi biisi pelkän klikin kanssa liian vähällä treenillä ja kas kummaa - pitkään suunnittelemani "jipot" unohtui, fillit oli ihan erilaisia kun treeneissä/demonauhalla jne. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että olisi pitänyt ottaa tuo kitaristi rämpyttämään taustalle. Ensikerralla sitten taas viisaampana...
 
Ja pelkän klikin kanssa olen huomannut että keskityn aivan liikaa, niinköin Zily sanoi, tarkasti ja kovaa soittamiseen. Tarkasti saa ja pitääkin soittaa, mutta se, että soittaessa miettii onko basaritukutuku nyt tarpeeksi taimissa ja sopivalla voimalla soitettu, syö mielettömästi resursseja .
 
Lisää näitä studiokammoisen mietteitä. Joskus sitä kai rutinoituu.

Viimeeksi kun oltiin äänityshommissa (ihan omilla vehkeillä treenikämpällä) bändin kanssa, niin kokeiltiin myös tota, että luureista kuuluu kitara sekä klikki. Miulla ei onnistunu yhtään soitto tuolla tavalla. Ihan kummallisia kämmejä tuli koko ajan ja oli semmosta hiton epävarman kuulosta se soitto muutenkin. Sitten kun lopulta kokeiltiin pelkän klikin kanssa niin rupesikin tulemaan ihan kelvollista soittoa heti.
 
Tosin tää on nyt vähän eri juttu miulla ja esim. lethus1:llä, koska miun taidoilla tuo äänittäminen on sitä, että jos nyt jotenkin timessä pysyy, niin se on hyvä suoritus sitte. Grooveista yms taikajutuista on ihan turha näillä taidoilla puhuakaan, mutta eipä tuota kokemustakaan vielä paljoa ole, niin ei haittaa.

Mokailusta sen verran et yleensä kun ihminen soittaa erilailla kun oli ajatellut sitä pitää heti virheenä vaikka lopputulos voi itseasiassa olla parempi kun alkuperäinen idea. Senkun läiskii menemään vaan ja kuuntelee lopuksi kokonaisuutta eikä vertaa sitä siihen mitä ajatteli soittavansa.
 
Nih!

On tullut tuota nauhoitustilanteen "feikkausta" viimeaikoina tehtyä paljon ja se on kyllä pirun hyödyllistä hommaa. Tietysti olen myös kuunnellut nauhoitukseni treenin jälkeen ja tiukasti analysoinut soittelut. Ei ole aina kauhean kivaa kuunnella omaa soittoaan, mutta on se kyllä hyödyllistä!
 
Kun punainen lamppu palaa, sitä kummasti huomaa soittavansa täysin erilailla kuin normaalissa treenitilanteessa. Yrittää soittaa kovempaa ja "tarkemmin" kuin normaalisti. Rentous häviää.
 
Allekirjoitan myöskin tuon hyvän kuuntelun merkityksen täysin. Eikun nauhoittamaan vaan:)
 
Yksi asia mikä itseäni äimistytti kun aikoinaan nauhoitin paljon soittoani, oli se kuinka erilaiselta monet asiat itseasiassa kuulostivat verrattuna siihen miltä niitä tuntui soittaa. Nauhoitus on hyvä tapa opetella kuulemaan, että kuulostaako komppi yhtä hyvältä kuin se itsestä "tuntuu".

Yksi asia mikä itseäni äimistytti kun aikoinaan nauhoitin paljon soittoani, oli se kuinka erilaiselta monet asiat itseasiassa kuulostivat verrattuna siihen miltä niitä tuntui soittaa. Nauhoitus on hyvä tapa opetella kuulemaan, että kuulostaako komppi yhtä hyvältä kuin se itsestä "tuntuu".
 
Totta.

Bändisoittoni kusee pahasti. Treenikopissa yksin soittelussa on vapautunutta meininkiä, intensiteettiä ja tunteen paloa, mutta bändin kanssa homma käy jotenkin hirmuisen laskelmoiduksi. Kompit karsiutuvat pelkiksi rangoiksi, ja filleistä ei voi juuri puhua. Dynaaminen taso on yleensä mezzofortesta alaspäin. Vaikka tiedän, että pystyisin parempaankin, en vain osaa antaa mennä. Missä vika ja mikä avuksi?
 
Perus asiat ei oo kunnossa. Eli sun täytyy kiinnittää liikaa huomiota siihen komppaamiseen jollonka polla ei pysy enää perässä kun pitäis ruveta fillittelemään. Tarttis treenata enemmän perus-komppeja.
 
Siihenhän kaikkien kurkojen homma perustuu että kun ovat soitelleet vuosia niin perusjutut on persiissä elikäs lihasmuistissa ja niitten ei tarvii keskittyä kun siihen fillien vetoon sillon kun on tarvis.
 
Ja taas: treeniä. Niinkuin minäkin tänään aion.
 
Niin ja en lukenut kaikkia viestejä joten jos joku asian jo mainitsi niin tämä kertausta sitten.

Yksi asia mikä itseäni äimistytti kun aikoinaan nauhoitin paljon soittoani, oli se kuinka erilaiselta monet asiat itseasiassa kuulostivat verrattuna siihen miltä niitä tuntui soittaa. Nauhoitus on hyvä tapa opetella kuulemaan, että kuulostaako komppi yhtä hyvältä kuin se itsestä "tuntuu".
 
Tuo on kyllä totta. useasti soitettava groove tuntuu soittaessa hienolta ja hyvältä, mutta nauhalta saattaa kuulostaa totaalisen erilaiselta räpeltämiseltä. No toikin homma yleensä selviää ihan ilman nauhoitustakin eli soittamalla vaan paljon hitaammin. Hajoittaa kompin osiin ja kokoaa palaset sitten huolellisesti toimivaksi kokonaisuudeksi!!:)

On muuten hääviä kun bänditreeneissä vetää jonkun treenaamattonam fillin päin helvettiä ja alkaa syyllisenä kattomaan bänditovereita. Sitten ei oikein edes tiedä että huomasko ne mitään vai kattooko ne vaan et mitä mä tuijotan. Ja jos hymyilee ni ne saattaa hymyillä ihan vaan siks et mä hymyilen, tai siks et mä vedin sen fillin päin helvetttiä.

Entäpä jos kyse onkin liiallisesta täydellisyyden tavoittelusta? Haluan niin kovasti välttää soittovirheitä, etten uskalla toteuttaa kuin murto-osan ideoistani, jolloin soitto tietysti kuulostaa aika aneemiselta. Yritän ottaa varman päälle, mutta liihotankin reilusti riman alta.

Entäpä jos kyse onkin liiallisesta täydellisyyden tavoittelusta? Haluan niin kovasti välttää soittovirheitä, etten uskalla toteuttaa kuin murto-osan ideoistani, jolloin soitto tietysti kuulostaa aika aneemiselta. Yritän ottaa varman päälle, mutta liihotankin reilusti riman alta.
 
Jos sun soiton tarkotus on palvella jotain esim. laulua niin tuskin sitä voi turhan yksinkertasesti soittaa. En nyt haluu heittää mitään kliseisiä "peruspiitti on tosimiestelaji", mutta kyllä pitäis homman toimia yksinkertasillakin jutuilla ellei se oo joka piisissä sitä peruspiittiä ja tom tom tam tam käsh. Tosin jos se musa on jotain musaprofessori-progea niin voi olla toisin.
 
Siis toki voi soittaa liian aneemisia juttuja mutta ei perusjiboilla.

Nojoo onhan tässäki jo kiitettävä määrä vastauksia mutta täältä tulee vähän lisää lusikoita soppaan.
 
Tässä toimenpiteet mitkä suoritan itse AINA kun harjoittelen uutta biisiä:
 
Jokainen komppi tulisi miettiä tarkasti ja harjoitella juuri niinkuin pitää, eikä vähän sinneppäin. Aksentit, iskut, osan vaihdokset fillit kaikki etukäteen vaan nuotille (tai muistiin johonkin ylipäätään) Ja sitten vaan biisiä yksin soittelemaan. Kun alkaa sujua, niin palaveri basistin kanssa. Yhteinen groove kuntoon ja korjauksia muistiin panoihin jos on tarvetta. Ja eikun reenaamaan! Klikin kanssa tulee tarkempaa jälkeä, tottakai. Sano myös muille bändin jäsenille, että tarkastaa soittokuvionsa ihan perusteellisesti. Tämä auttaa lähes 100% varmuudella, eikä biisit mene enää "vähän sinnepäin"
 
Toinen hyvä tapa on saada soittoon improvisaatiokykyä sen verran, että kun tulee uusia juttuja biisien seassa, ne voi poimia sieltä sen suuremmin harjoittelematta. Myös uuden biisin harjoittelu onnistuu luontevammin jos kompin kasassa pysymiseen ei vaaditä 100% keskittymistä, vaan voi enemmän ja enemmän kuulostella niitä muita instrumentteja, ja heitellä laulajaa ja basistia kovilla ja terävillä esineillä.