Kailis 23.10.2008 01:21:52 | |
---|
Muistelenpa vaan -80 luvun keikkoja, kun piti soittaa syvillä tomeilla. Mulla kanssa tapahtuu siellä kovien iskujen välissä vaikka mitä, ja kun tuntuu että keppi jää lojumaan kalvoon eikä mitään nyansseja, niin vaikea vetää fiiliksellä. Ja kun kiireessä ei ehtinyt paljon asentoja muutella, oli tomit v...n korkealla ja iskut kopis johonkin ihan muualle kuin oletettuun sweetspottiin. On jäänyt todellakin vähän traumoja, myönnetään. Enkä ole koskaan veivannut heviä, joten tarvista ei ole. Mutta kyllä väittäisin, että Zeppeliini soundaa paremmalta matalilla tomeilla, jos vähänkään haluaa Bonzomaista fiilistä. |
markkuliini 23.10.2008 01:31:00 | |
---|
Mahtavaa! Sain tästä keskustelusta hyvän tekosyyn katsoa koko Moby Dick-rumpusoolon Zeppelin dvd:ltä, ja en ollut muistanutkaan miten äärimmäisiä dynamiikoita siinäkin oli ihan koko settiä koskien. Niiakun cläpältä putoo kitsranhihna kai katkee, niibn kiilusilmä-Robretsoni paikkasi kähäkästi jatrkamalla Erkin sooloa lähestulkuon katkeematta luistu hommeli hyvin loppuunasti.
Hyvin bvetää kyll se Hevon Lehmikin ilmantuplapedaaliakin niitä vanhoja |
Kailis 23.10.2008 01:35:56 | |
---|
Mahtavaa! Sain tästä keskustelusta hyvän tekosyyn katsoa koko Moby Dick-rumpusoolon Zeppelin dvd:ltä, ja en ollut muistanutkaan miten äärimmäisiä dynamiikoita siinäkin oli ihan koko settiä koskien. Se jannuhan oli dynamiikan mestari. Monet kuvittelee että se hakkasi hirveän lujaa, mutta se ei pidä paikkaansa. Sai sen raskaan fiiliksen aikaan ennennäkemättömän hyvällä silmällä rytmikartassa. Kyllähän siltä tarvittaessa irtosi, mutta ainakin mulle oli yllätys nähdä ekaa kertaa sen soittoa. Hieno tekniikka. |
Velli 23.10.2008 01:39:28 (muokattu 23.10.2008 01:47:31) | |
---|
Hmmm... Mitä enemmän kuunteen ja varsinkin katselen Ian Paicen rumputyöskentelyä niin sitä selvemmin huomaan kuinka suurella dynamiikalla soittava rumpali hän on. Ihan selvästi vahvan jazz- ja rudimenttisoitto-taustan omaava kaveri. Ja kaikki soolopätkät mitä satuin katsomaan sisälsivät juurikin tuollaista aiemmin kuvailemaani dynaamista tomisoittoa, ja matala etutomi toimi herralla mainiosti kyseseen tarkoitukseen. Oikeastaan ymmärrän nyt tuota powertomi-juttua vielä vähemmän Purple-musan kanssa. Mun korvaan Paicen tomit kuulostavat aika saman henkisiltä kuin Bonzonkin. Eli halkaisijaltaan isoita rummuilta melko kireässä vireessä. Ja todennäköisesti viritettynä siten siksi, että ne reagoisivat kevyempäänkin kosketukseen. Niin ja lattiatomithan olivat kaikilla tuohon aikaan syviä. Powertomeilla me kai viitataan varsinkin syviin etutomeihin. Juu, Paice käyttääkin erittäin paljon dynamiikka soitossaan. Se onkin yksi syy miksi olen itsekin dikkaillut hänen soitostaan jo 4. luokalta saakka. Totta haastelit siinä, että Paicella on erittäin dynaamisia tomirolleja, mutta niitä esiintyy nimen omaan niissä happobiiseissä (joita on paljon alkupään tuotannossa) sekä sooloissa. Kuten jo aiemmin mainitsin, niin noita happobiisejä (saati sitten rumpusooloja) emme kuitenkaan keikoilla soita. Ainoastaan meneviä biisejä, joissa tomit soivat, kuten itsekin totesit, lujaa. Tämä lähinnä sen vuoksi, että niitä biisejä yleisö eniten haluaa kuulla. Paicellahan oli etutomina 14"x10", eli lattiatomin halkaisija, mutta pikkutomin syvyys. Siinä on erittäin muhkea soundi. Jotenkin vain tuntuu että olen päässyt lähimmäksi tuota soundia 13"x12"-tomilla (14"-tomia en valitettavasti edes omista). Tosin jos soittaisimme bändien "hiplailujuttuja", niin sitten ottaisin kyllä ehdottomasti mieluummin 13"x9" etutomin omaavan setin. Ehkä yritän tässä nyt vain todistella itselleni ja muille sitä, että noissa fortehommissa ne powertomit toimivat hienosti, mutta eivät juuri muussa. Ja bändillämme kun nyt sattuu olemaan juuri nuo fortebiisit ohjelmistossa, niin powertomit tuntuvat luontevalta vaihtoehdolta. Tottakai rummut pitää valita niinkuin oma korva sanoo, eikä mulla ole siihen mitään sanomista millä rummuila kukin keikkansa soittaa. Niillä tietenkin mennään mistä tulee itselle paras fiilis. :) Niin ja kyllähän Paice biisien aikana soittaa niitä (normaalikokoisia :P ) tomejaan yleensä ihan reilulla kädellä. Mutta pakko oli tuosta tomien dynaamisesta soitosta pakko sanoa, koska Bonzo ja Paice soittivat itsekin niin. Vimeistään sooloissaan. Eikä se, Nolte, mun mielestä mitään hiplausta siltikään ole. Mutta kunhan tässä lämpimikseni höpisen huomioitani. Itsellä kun on aika vahva Paice-diggailu meneillään. Sail away:sta on blokattu jo herkut. Seuraavaksi transkiboin Lay down, stay down:in. :) Eipä tuohon paljoa ole lisäämistä, muuta kuin että kuuntelepa myös vähemmälle huomiolle jäänyt High Ball Shooter. Siinä on kyllä niin hienoa rumpujen soittoa että ei paremmasta väliä. Se jannuhan oli dynamiikan mestari. Monet kuvittelee että se hakkasi hirveän lujaa, mutta se ei pidä paikkaansa. Sai sen raskaan fiiliksen aikaan ennennäkemättömän hyvällä silmällä rytmikartassa. Kyllähän siltä tarvittaessa irtosi, mutta ainakin mulle oli yllätys nähdä ekaa kertaa sen soittoa. Hieno tekniikka. Bonzohan soitti aika pienillä liikkeillä. Ei se hulluna setin takana heilunut (ainakaan läheskään aina) eikä virvelikäsi käynyt pään korkeudella vauhtia hakemassa. Äijähän veteli sooloissa välillä ilman palikoitakin pelkillä käsillä, eli kyllä sieltä dynamiikkaa löytyy. On ollut muuten jännä huomata, miten joillain bonzodiggareilla on sellainen fiilis että Paicen soitto ei ollut rentoa ja myös toisin päin olen heittoja kuullut Paice-leiristä. Mun mielestä ne kumpikin vetävät rennosti, mutta eri tavalla rennosti. Paicen soitto oli mun mielestä rönsyilevämpää kun taas Bonhamin soitto oli pelkistetympää (onhan sielläkin toki tavaraa, mutta hieman eri tavalla). Kumpainenkin kuitenkin loi tunnistettavan rumpusoundin bändilleen. |
markkuliini 23.10.2008 01:44:14 | |
---|
kuuntelepa myös vähemmälle huomiolle jäänyt High Ball Shooter. Siinä on kyllä niin hienoa rumpujen soittoa että ei paremmasta väliä. Kiitti vinkistä. Millä levyllä se on? Mulla on vasta Burn hankittuna ja tykkään kuunnella aina yhden levyn hyvin ennekuin hommaan seuraavan. Mikäs mun seuraavaksi kantsis hommata? Niiakun cläpältä putoo kitsranhihna kai katkee, niibn kiilusilmä-Robretsoni paikkasi kähäkästi jatrkamalla Erkin sooloa lähestulkuon katkeematta luistu hommeli hyvin loppuunasti.
Hyvin bvetää kyll se Hevon Lehmikin ilmantuplapedaaliakin niitä vanhoja |
Velli 23.10.2008 01:51:09 | |
---|
Kiitti vinkistä. Millä levyllä se on? Mulla on vasta Burn hankittuna ja tykkään kuunnella aina yhden levyn hyvin ennekuin hommaan seuraavan. Mikäs mun seuraavaksi kantsis hommata? Se on Stormbringerillä. Se on meikäläisen suosikkilätty. Sisältää aika paljon soul-vaikutteita hard rockilla höystettynä. Toiset tykkää, toiset ei. Mulle uppoaa. Tuossa aika hyvä esimerkki levyn fuusiomeiningistä ;) haha: http://www.youtube.com/watch?v=yeD0C8KqY2c |
Tindrum 23.10.2008 02:01:42 | |
---|
Mikäs mun seuraavaksi kantsis hommata? Machine Head. Absolutely. Sieltä kun nappaat kaikki koukut "Lazystä", ja sen tajuttoman swengin, niin alkaa Lyydia kirjoittelemaan... m©
Jos ihminen kehittyi apinasta, niin miksi vielä on apinoitakin? |
Nolte 23.10.2008 10:54:34 (muokattu 23.10.2008 10:55:59) | |
---|
Eikä se, Nolte, mun mielestä mitään hiplausta siltikään ole. Ei niin. Unohtuu välillä, ettei ne rivien väleissä olevat asiat näy niin selvästi, kuin itse kuvittelee. Minähän tykkäilen soitostasi kovasti. Ja soundeista myös. Siinäkin Provinssi-pätkässä esim. virveli kuulosti minun korvaani oikein hyvältä, normaalia paremmalta live-virvelisoundilta. Soitettava musakin antoi soundeille ikäänkuin tilaa kuulua paremmin, kuin jonkin rankemman jyrinän seasta. No tulipas kehuja, yök. Tämä ei tule toistumaan. :) EDIT: Lisäys. meiän bändin paras rumpali |
Kailis 23.10.2008 11:08:35 | |
---|
Ei niin. Unohtuu välillä, ettei ne rivien väleissä olevat asiat näy niin selvästi, kuin itse kuvittelee. Minähän tykkäilen soitostasi kovasti. Ja soundeista myös. Siinäkin Provinssi-pätkässä esim. virveli kuulosti minun korvaani oikein hyvältä, normaalia paremmalta live-virvelisoundilta. Soitettava musakin antoi soundeille ikäänkuin tilaa kuulua paremmin, kuin jonkin rankemman jyrinän seasta. No tulipas kehuja, yök. Tämä ei tule toistumaan. :) EDIT: Lisäys. Nyt loppu mulkun lutkutus! |
Nolte 23.10.2008 11:10:13 | |
---|
Nyt loppu mulkun lutkutus! Sano muuta! Hitto, pitäisköhän editoida hittoon koko teksti? Huomaskohan Markkuliinu jo sen..? meiän bändin paras rumpali |
markkuliini 23.10.2008 12:16:18 (muokattu 23.10.2008 12:16:34) | |
---|
Sano muuta! Hitto, pitäisköhän editoida hittoon koko teksti? Huomaskohan Markkuliinu jo sen..? En huomannu! Mutta antaa oll viimeinen kerta! ;) Niiakun cläpältä putoo kitsranhihna kai katkee, niibn kiilusilmä-Robretsoni paikkasi kähäkästi jatrkamalla Erkin sooloa lähestulkuon katkeematta luistu hommeli hyvin loppuunasti.
Hyvin bvetää kyll se Hevon Lehmikin ilmantuplapedaaliakin niitä vanhoja |
Strumbali 23.10.2008 12:49:21 (muokattu 23.10.2008 15:25:18) | |
---|
|
RstoU 27.10.2008 20:43:04 | |
---|
|
Kailis 27.10.2008 20:45:36 | |
---|
|
hollmi-5 27.10.2008 22:39:44 (muokattu 27.10.2008 23:23:37) | |
---|
Tänään posti toi tämmöisen Sonorin virvelin: http://muusikoiden.net/dyn/users/49075.jpg Koskaan aikaisemmin en ole tällaista rumpua nähnyt. Olisiko jollakin havaintoa? Rumpu on vuodelta 1992 ja valmistettu Saksassa. Badge on ollut tuollainen esim Phonic-sarjan virveleissä. Lugit ovat Force-sarjalaisesta, mutta kaikki havaintoni Force-virpoista ovat puurunkoisista ja niissä on Force-badge ja yleensä kahdeksan lugia. 3000-sarjalaisessa ja tässä on kymmenen. Soundit, piuhat ja kajarit. |
Tindrum 27.10.2008 23:06:46 | |
---|
Tänään posti toi tämmöisen Sonorin virvelin: http://muusikoiden.net/dyn/users/49075.jpg Koskaan aikaisemmin en ole tällaista rumpua nähnyt. Olisiko jollakin havaintoa? Rumpu on vuodelta 1992 ja valmistettu Saksassa. Padge on ollut tuollainen esim Phonic-sarjan virveleissä. Lugit ovat Force-sarjalaisesta, mutta kaikki havaintoni Force-virpoista ovat puurunkoisista ja niissä on Force-badge ja yleensä kahdeksan lugia. 3000-sarjalaisessa ja tässä on kymmenen. Varmaan joku superharvinainen proto? Mistä te oikein löydätte näitä? Hieno se ainakin on, laita rapsaa saundeista. Onko muuten ferromangaani-runko? m©
Jos ihminen kehittyi apinasta, niin miksi vielä on apinoitakin? |
Tindrum 27.10.2008 23:18:19 | |
---|
m©
Jos ihminen kehittyi apinasta, niin miksi vielä on apinoitakin? |
hollmi-5 27.10.2008 23:32:06 (muokattu 27.10.2008 23:33:58) | |
---|
Soundit, piuhat ja kajarit. |
Kailis 27.10.2008 23:46:29 (muokattu 27.10.2008 23:47:25) | |
---|
Tänään posti toi tämmöisen Sonorin virvelin: http://muusikoiden.net/dyn/users/49075.jpg Koskaan aikaisemmin en ole tällaista rumpua nähnyt. Olisiko jollakin havaintoa? Rumpu on vuodelta 1992 ja valmistettu Saksassa. Badge on ollut tuollainen esim Phonic-sarjan virveleissä. Lugit ovat Force-sarjalaisesta, mutta kaikki havaintoni Force-virpoista ovat puurunkoisista ja niissä on Force-badge ja yleensä kahdeksan lugia. 3000-sarjalaisessa ja tässä on kymmenen. PAIMENTOLAISMATTO!!!! EDIT Ei taida ollakaan kun tarkemmin katoin =( |
Thomas Bleu 28.10.2008 16:45:10 | |
---|
|