Rummut: rumpukamat ›

Tässä aihe jota aina silloin tällöin mietin pääsemättä nuoresta iästäni johtuen mihinkään päätökseen.
Jotkut "tyypit" väittävät että kun muusikko saa lapsen, hänen luovuutensa kuihtuu ja hänen musiikkinsa alkaa pikkuhiljaa väljähtyä ja kivaantua!! Itse pelkään tätä todeksi ja olen monta kertaa löytänyt itseni taistelemasta tyttöystäväni kanssa lapsien saapumisesta joskus sitten kun niitä pitäisi maailmaan pyöräytellä.
Onko tässä perää, vai onko mua harhaanjohdatettu tässä asiassa. Ayttakaaaaaaaaaaaa!!
Thanks!!1

Eiks tämä riitä?
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/p … p?c=1&t=103503&o=0&co=0

Tässä aihe jota aina silloin tällöin mietin pääsemättä nuoresta iästäni johtuen mihinkään päätökseen.
Jotkut "tyypit" väittävät että kun muusikko saa lapsen, hänen luovuutensa kuihtuu ja hänen musiikkinsa alkaa pikkuhiljaa väljähtyä ja kivaantua!!
 
Aivan turhaa skitsoilua! Oman ihmisen kanssa omista aineista tehdyn lapsen syntymä pistää liikkeelle älyttömät energiat. On jokaisen henkilökohtainen juttu mihinkä satsaa tuon extra-powerin.
 
Joku näivettyy kotilapatossuksi, toinen taas elää mukana arjessa mutta puuhaa sitkeästi myös muissa jutuissa.

Lapsen syntymä on hieno juttu ja antaa virtaa muuhunkin tekemiseen ja olemiseen. Ei se luovuutta vie, kun perheeseen tulee lapsi. Melkein päin vastoin, kun pitää olla kekseliäs monessa suhteessa, että saa arjen sujumaan.

Kyse on priorisoinnista ja elämän tarkoituksen oivaltamisesta. Jos ihminen olisi vain musiikkia varten niin sen jalkovälissä roikkuis rumpukapulat. Nämä 35v sinkut jotka vaalivat vapauttaan ja näkevät perheen ja lapset jotenkin rajoittavana tekijänä, ovat irvokkaita. He myös keksivät kaikenmoisia asioita perustellakseen oman olemisensa oikeutusta.

Taidot siinä vain parani kun lapsi tuli...

Asioihin tulee enemmän perspektiiviä. Ittellä tuo jälkikasvu jo "uhkaa" kovastikin musiikin saralla, pituudessa meni jo isästään ohi.
Rumpuosastolla vielä etumatka säilynyt, mutta "kilpailutilanne" lisää omaa mielenkiintoakin...
 
Jälkikasvun musisointiharrastus ja sen varovainen ohjailu/kalustoteknikkona puuhailu on tuonut paljon uutta näin varttuneemmallakin iällä. Kummasti kaikenmoinen musisointi tuntuu tarttuvan, vaikkei mitään varsinaisesti ole yritetty opettaakaan.
 
Orkesterin puolella olemme jo suunnitelleet Symposium Juniors-kokoonpanoa, jota joutunemme kuitenkin lähes kymmenen vuotta odottamaan.
 
Jälkikasvu kehittää vanhempiakin joka suhteessa.

Missäs se videopätkä on missä joku m.nettiläinen paukuttelee lapsensa leikkirummuilla. Siinä on ainakin pomminvarma todiste siitä ettei luovuus katoa lasten takia.

Eikös se niin mene, että kun lapsi tulee, alkaa isi yllättäen viettää paljon enemmän aikaa treenikämpällä? ;)

Jos ihminen olisi vain musiikkia varten niin sen jalkovälissä roikkuis rumpukapulat.
 
Mulle kans!!!!!!