Aihe: Sähkörummuille oma keskustelunsa
1 2 3
Peicco
26.10.2005 10:57:47
Mä ehdottaisin alaotsikkoa tänne keskusteluun sähkörummuille.
 
Sähkörumpujen Käyttäjämäärä on kovassa kasvussa ja vaikka aiheet sivuavatkin akustisia lyömäsoittimia, ne harvoin osuvat yksiin.
Itseäni ei esimerkiksi kiinnosta pätkääkään keskustelut symbaaleista, rumpujen virittämisestä tai mikittämisestä. Ihan vain muutaman esimerkin mainitakseni.
Uskoakseni myös sähkörumpuja koskeva tiedonvaihto sekä yleinen keskustelu ei juurikaan kiinnosta akustisia kannujaan hierovia henkilöitä.
Ja pääseehän sitä sähkörummuista keskustelemaan toisenkin alaotsikon alle jos on wannabe -sähkörumpali eikä muulla tavalla uskalla ulos kaapista. ;)

Lisäksi sähkörumpuja koskevaa informaatiota on hankala hakea (kun ei hakupalvelukaan futaa), ne hukkuvat tänne muun jutustelun lomaan.
 
Samalla akustisten rumpujen harrastajat pääsisivät eroon meistä vääräuskoisista koirista. (toivottavasti vedin nyt oikeasta narusta tähän loppuun..)
wavelength
26.10.2005 12:56:17
 
Saman tien voisi tästä alueesta lohkaista irti osaston, jossa puhutaan vain ja ainoastaan rumpujen soittamisesta ja siihen liittyvistä asioista. Kamapulinat erikseen, kiitos.
Pimeässä on parempi hiihtää.
Danko
26.10.2005 13:10:00
 
Saman tien voisi tästä alueesta lohkaista irti osaston, jossa puhutaan vain ja ainoastaan rumpujen soittamisesta ja siihen liittyvistä asioista. Kamapulinat erikseen, kiitos.
Eli samanlainen jaottelu kuin kitarapuolella! Oikein! Taas on rumpaleita syrjitty! (:
Your fantasies are unlikely. But beautiful.
rm_wispila
26.10.2005 13:10:06
Kitarapuolella suhde näyttää olevan 25% soittamista ja 75% kamasta jauhamista.
 
Voisi tuo jaottelu toimia ainakin hakujen vuoksi pienempinäkin köntteinä.
 
Tässä kyllä taas ne sähkörummut jakautuisevat molempiin osastoihin, kyllähän niilläkin "soitetaan".
Jako kolmeen siis voisi toimia kuin valssi pakkasella...
Kapulakieli = rumpalien oma kieli.
crimson
26.10.2005 16:31:01
Kannatetaan kaikkea edellä mainittua!
WyW
26.10.2005 16:39:31
 
Ei ainakaan yhtään uutta FAQ:ia.
http://koti.mbnet.fi/iapunen/bleh/blackani.gif
miän vain
26.10.2005 16:46:06
 
Ei ainakaan yhtään uutta FAQ:ia.
 
Tässä ois ainesta faq:iksi. Näin tehdään, kiitos.
Keep your eyes peeled for oranges
Faroband.net - bändisivu
Semisuper - rumpusivu
Peicco
28.10.2005 09:17:15
Eli, olisiko tämä hyvä runko?
 
1) Lyömäsoittimet (keskustelua soittamisesta, tekniikasta, harjoittelusta yms.)
 
2) Akustisten rumpujen tarvikekeskustelu
 
3) Sähkörumpujen tarvikekeskustelu (padit, modulit, räkit, softat, säädöt, DIY)
 
Ja sitten vielä optiona:
 
4) Akustiset / Sähköiset -väittely. (Päästäisiin näistä jutuista kokonaan eroon noissa muissa keskusteluissa)
ddrum54
28.10.2005 09:34:29
Nomut hei, kamoon. Tässä on ollut ihan loistavia vääntöjä, kun eräät ei sitten millään tajua asian ydintä. On todella mukava seurata näitä, verenmaku suussa heitettyjä "akustinen hyvä, sähkö paha" kommentteja.
 
Pliis, jättäkää nää hauskuudet tänne.
2`n 4
Peicco
28.10.2005 09:52:06

Ääh. Harmittaa kun muutama gubbe kääntää muuten hyvän keskustelun tähän hyvä-paha väittelyyn. Myönnän itse olleeni osallisena näissä jutuissa omine kannanottoineni, mutta vasta "hyökkäyksen" alettua. Pitäähän sitä omaa tonttiaan ja valintojaan puolustaa, etenkin saadessaan vastaansa epäasiallista mollausta.
 
Sen voisi tehdä ihan omalla foorumillaan ja jos jotain moinen kiinnostaa, sitähän pääsee sinne seuraamaan ja jopa kommentoimaan.
HeavyMachinery
28.10.2005 10:52:35
 
Nomut hei, kamoon. Tässä on ollut ihan loistavia vääntöjä, kun eräät ei sitten millään tajua asian ydintä. On todella mukava seurata näitä, verenmaku suussa heitettyjä "akustinen hyvä, sähkö paha" kommentteja.
 
Pliis, jättäkää nää hauskuudet tänne.

Niinpä. Tuollainen sähkörummut erikseen osio on todella typerä sehän vain jakaa mieli piteitä erikseen. Jos sille linjalle lähdetään niin pitäisi sitten muutkin osiot jakaa esim: sähkökitarat ja akustiset erikseen. Oikeiat urut ja pianot kuin mallintava syntikat, örinä laulu ja puhdaslaulu , puu ja vaski puhaltimet ???
 
Onko järkeä ?
Minä tiedän - siis pelkään !
ruuhkis
28.10.2005 11:31:12
Ei kait nyt ruvettas pilkkoon näitä. Tästä faq ja symbaali faqut kaikki saman otsikon alle. Jää puolet järkevistä topiceista näkemättä jos saat renata osioiden : kamppeet, soittaminen ja väittely välillä.
Peicco
28.10.2005 11:58:55
Ei kait nyt ruvettas pilkkoon näitä. Tästä faq ja symbaali faqut kaikki saman otsikon alle. Jää puolet järkevistä topiceista näkemättä jos saat renata osioiden : kamppeet, soittaminen ja väittely välillä.
 
Joo, mutta sähkörumpuja koskevia keskustelunaiheita on hankala hakea rumpufoorumilta. Tämä kyllä puoltaisi sähkörummuille omaa keskusteluaan. Väliäkös sillä jos jotkut jutut menee sitten ristiin tai joltain jää joku juttu näkemättä.
ddrum54
28.10.2005 13:59:47
Ääh. Harmittaa kun muutama gubbe kääntää muuten hyvän keskustelun tähän hyvä-paha väittelyyn. Myönnän itse olleeni osallisena näissä jutuissa omine kannanottoineni, mutta vasta "hyökkäyksen" alettua. Pitäähän sitä omaa tonttiaan ja valintojaan puolustaa, etenkin saadessaan vastaansa epäasiallista mollausta.
 
Joo, kyllä mä ymmärrän sun näkökannan ihan täysin. Myönnän myös sen, että olet joutunut todella asiattomien hyökkäysten kohteeksi. Myös kannanottosi on asiallista ja tämän asiallisuuden pitäisi soittaa kelloja vastaväittäjien päässä. Eräiden kohdalla näin ei tapahdu, mutta muista, että mikään ei ole niin viisas, kuin viisitoistavuotias. ( No, Niskamies vähän vanhempi.) On raskasta elää, kun kaikki on vain mustaa tai valkoista. Laajempi katsantokanta on ominaisuus, joka valitettavasti tulee vain siperiaopetuksen kautta.
 
Olkoon Voima Kanssasi.
2`n 4
ÄM
28.10.2005 17:54:31
 
Siinä!
 
Plussaa paukkuu. Nyt tiedän ainakin yhden henkilön, jonka kanssa voi odottaa saavansa aikaiseksi järkevää keskustelua. Ton asenteen, kun osais muutkin omaksua, niin hyvä tulis. Saahan sitä väitellä, kunhan on joku järkevä aihe faktoineen ja eri katsontakantoineen; ei se leipurikaan leivo, jos ei ole taikinaa.
Bacchus
28.10.2005 17:57:24 (muokattu 28.10.2005 17:59:32)
Minun mielestäni koko ensimmäinen sivu pitää täyttää faq:lla, joita kukaan ei kuitenkaan lue. Jee!
 
Ääh. Harmittaa kun muutama gubbe kääntää muuten hyvän keskustelun tähän...
 
Samat sanat kuin ddrumilla. Plussaa siitä, että olet esittänyt mielipiteet hyvin perustellusti, siksi oudoksuttaakin voimakkaat hyökkäykset sua vastaan.
 
T.Sivustaseuraaja.
Jag är en hund
xerxes
28.10.2005 20:51:47
Plussaa siitä, että olet esittänyt mielipiteet hyvin perustellusti, siksi oudoksuttaakin voimakkaat hyökkäykset sua vastaan.
 
Sillenhän se on, että kun omaa kantaa pistetään asiallisilla argumenteillä 6-0, niin alkaahan se vituttaan ja semmoista siitä sitten seuraa.
 
Mutta tuohon jakamiseen. Mustakin se olisi ihan jees. Ainakin niistä osioista, joita seuraan aktiivisesti rummut on ehdottomasti ahkerimmin täyttyvä. Jos on pari päivää lukematta, niin edellinen lukemasi on varmasti ainakin toisella sivulla. Ellei edempänäkin. Muilla palstoilla tuota vaaraa ei ole.
Relax.
Magetsu
28.10.2005 22:18:05
Jees! Puollan. Itsekkin siirryin jokin aika sitten sähkörumpujen muailmaan ja hieman pihalla olen, lähinnä tietokonesoftien kanssa, mutta mutta, onkohan täällä paljonkin sähkörumpujen omistajia?
Santukka
28.10.2005 22:26:56
kannatetaan juu
.......
moderndrummer88
28.10.2005 22:37:14
aika turha se olisi, jos ei edes kitaroissa ole akustisille omaa keskusteluansa miten muka rummut joista puhutaan täällä paljon vähemmän kuin kitaroista saisi akustisille ja sähköisille omat palstat? myöskään rumpukamat keskustelu olisi aika turha erikseen. sitten on olemassa erikseen rumpufoorumeita joissa on tarkemmin nuo
Norsk Arysk Blak Metal! Rahhh!!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)