Rock, pop, alternative ›

Hyvä juttu, mistä luit?
 
Kirjoita googleen Deep Purple, ja valitse haku kieleksi suomi.
Sieltä löytää vähän historiikkiä..

Kas tuossa. Rytmi-lehden numero 7 vuodelta 2002, sieltä Purple-historiikki:
 
Tänks.
 
EDIT: Perhana, olenhan minä lukenut tuon jutun, mutta alkaa näköjään vanhemmiten muisti pätkimään.

Mitäkäs sitä vanhat miehet muutakaan... No, kuten sanottua Bananas on mielestäni parasta Purplea sitten Perfect strangersin, joten on kai se jossain vaiheessa tämäkin vielä hankittava. Jos ei muuten niin "kerää koko sarja" -asenteella.
 
Nyt on Rapturea veivattu edestakaisin sen verran että piti oikein kuunnella Bananaskin taas kertaalleen, että pystyy sijoittamaan tämän uutukaisen "kartalle". Mielestäni Rapture hakkaa Abandonin kevyesti, mutta ei ihan yllä Bananasin tasolle vaikka samassa sarjassa painiikin. Bananasilta löytyvää Purplelle ominaista dynamiikkaa jää kaipaamaan Rapturella. Oma suosikkini Perfect Strangersin jälkeiseltä aikakaudelta on ehdottomasti Purpendicular.
 
E: Rapture kuulostaa aina vaan paremmalta. Alan jo perumaan puheitani tosta dynamiikan puutteestakin...
 
Huonoja biisejä mukaan mahtuu vain yksi, eli tuo bonusraita "MTV". Eli jos haluatte ostaa levyn tavallisessa pakkauksessa niin ette todellakaan mitään menetä.
 
Olen täysin samaa mieltä! Peltipurkki on sitäpaitsi helvetin epäkäytännöllinen levykotelona.
 
E: Joo, paitsi MTV:ssä on kyllä ihan maukasta kitarapikkausta ja sikaurku-kannut-skitta-yhteenjammailua!
 
Paicehan aloitti rumpujen soiton vain kaksi (!) vuotta ennen liittymistään Purpleen.
 
Jeesus, kundihan on luonnonlahja! Rankkaan Paicen ehdottomasti top3-rumpaleihin.

Deep Purplen Bananas albumi ei ole jo nimensäkään ansiosta oikein kiinnostanut, eikä siellä ole sitä originelliä purplea mihin joskus niin tykästyin... Rapture of the deep taas kuulostaa joltain=)
 
Tunsin lievää huvitusta kun ihmiset teilasivat Bananasin aluksi nimen, eikä huonojen biisien takia. En kyllä osaa sanoa ovatko "In Rock" tai "Machine Head" kovin paljon parempia levynnimiä.
 
Kyllä tuota uutukaista on hehkuteltu sen verran että kai se pitää käydä hankkimassa.

31.10.2005 liput myyntiin kummallekin keikoille, hintaa 50€
 
Aika tyyristä....

Hieno levy, ei voi muuta sanoa. Tätä on tullut eniten kuunneltua Morsen aikakauden levyistä. Abandon oli kaamea, Bananas ja Purpendicular ihan mukiinmeneviä, mutta Rapture puree nilkkaan lujemmin. Levyn alku on aivan mahtava, heti tulee kunnon säröurkua vanhaan malliin. Hieman haettu samaa fiilinkiä mitä on In Rockin aloituksessa. Kyllä nyt passaa.

Tunsin lievää huvitusta kun ihmiset teilasivat Bananasin aluksi nimen, eikä huonojen biisien takia. En kyllä osaa sanoa ovatko "In Rock" tai "Machine Head" kovin paljon parempia levynnimiä..
 
Niin.. ei ole koiraa karvoihin katsominen, mutta kyllä sieltä löytyi kuitenkin purplemaisia juttuja, mutta ei sitä alkuperäis tavaraa... mutta kuka pystyykään koko musiikkiuran ajan samaa kamaa soittamaankaan..

31.10.2005 liput myyntiin kummallekin keikoille, hintaa 50€
 
Aika tyyristä....
 
Sabbathin keikallekin liput pyörivät noissa hinnoissa... aika kohtuutonta.

Niin.. ei ole koiraa karvoihin katsominen, mutta kyllä sieltä löytyi kuitenkin purplemaisia juttuja, mutta ei sitä alkuperäis tavaraa... mutta kuka pystyykään koko musiikkiuran ajan samaa kamaa soittamaankaan..
 
Siis kummalta, tarkoitatko nyt Bananasia vai Rapturea?
 
Bananasia kuunneltuani huomasin, että Purple nykyinen soittotyyli tuntuu toimivan paremmin balladeissa. Walk On ja Haunted toimivat meikäläiselle vailla nuhteen sanaa, mutta rokkibiisit ei kyllä potki yhtään. Ja Gillanin alkurääkäisyn olisi voinut mutettaa.
 
Minulle Purple on hienoista biiseistä ja klassisista riffeistä huolimatta edustanut bändiä mikä SOITTAA kuin riivattu. Nykyinen vaisumpi meininki paistaa läpi varsinkin uudemmilla livelevyillä; aika seestynyttä verrattuna esim. Made in Japaniin. Vanhuus tulee ja tempo laskee.

Siis kummalta, tarkoitatko nyt Bananasia vai Rapturea?
 
Bananasia kuunneltuani huomasin, että Purple nykyinen soittotyyli tuntuu toimivan paremmin balladeissa. Walk On ja Haunted toimivat meikäläiselle vailla nuhteen sanaa, mutta rokkibiisit ei kyllä potki yhtään. Ja Gillanin alkurääkäisyn olisi voinut mutettaa.
 
Minulle Purple on hienoista biiseistä ja klassisista riffeistä huolimatta edustanut bändiä mikä SOITTAA kuin riivattu. Nykyinen vaisumpi meininki paistaa läpi varsinkin uudemmilla livelevyillä; aika seestynyttä verrattuna esim. Made in Japaniin. Vanhuus tulee ja tempo laskee.
 
Eipä sitä tempon laskemista ainakaan Toronton Live 8-vedossa huomannut. Tiukka setti oli.

Saatanan hyvät soundit on kylläkin. Aireyn kiipparit on suloa korville!

Aluksi olin kahden vaiheilla, pitäisikö tämä uusi ostaa, kun olin hiukan Bananasiin pettynyt. Toki kyseessä on ihan ok levy, mutta lopulta biisimateriaali ei ihmeitä tarjonnut. Onneksi kuitenkin kovan kehunnan ansiosta eilen levyn ostin.
Kyseessä on kyllä parasta Purplea pitkään aikaan. Hakkaa mielestäni kaikki Morsen bändissäoloaikana julkaistut levyt. Myös Purpendicularin. Saundit ovat hyvät. Hiukan tummemmat kuin Bananasilta, mikä on vain hyvä. Biisimateriaali on ilokseni kauttaaltaan hyvin monipuolista. Tästä levystä ei huonoa biisiä löydy, ja mukaan on taas saatu sitä jammailun tuntua, mikä on suuri osa Purplen saundia.
Ei voi muuta sanoa, kun että mainio lätty. Ei jouda Purplen karjut vielä eläkkeelle.

Clearly quite absurd on hienoimpia biisejä mitä muutamaan vuoteen olen kuullut. Kaveri totesi eilen:Gillan laulaessaan uutta biisiä on kuin vanha hyvä frendi jonka puhetta et ole kuullut pitkään aikaan. Tuttu ja turvallinen ääni kertoo uusia tarinoita. Deep Purple on mulle hienoin ja tärkein bändi mitä on koskaan ollut.
 
Clearly Quite Absurd: hieno piisi. Tuli assosiaatio Ylöjärven veljesten tuotoksiin.
 
Ehkä assosiaatioon vaikuttaa tapahtuma, kun oltiin menossa Purplen keikalle ja otettiin pohjia meikäläisen kämpillä. Soitin Purpendicularia ja luukutin Sometimes I Feel Like Screamingiä kybällä, johon kaverini totesi "Samanlaista AOR:ää kuin Eppu Normaali on tehnyt Akun Tehtaan jälkeen". Olin eri mieltä, mutta oisko tuo kommentti jäänyt takaraivoon...

Sometimes I Feel Like Screamingiä kybällä, johon kaverini totesi "Samanlaista AOR:ää kuin Eppu Normaali on tehnyt Akun Tehtaan jälkeen". Olin eri mieltä, mutta oisko tuo kommentti jäänyt takaraivoon...
 
Purpendicularilla on muuten yksi biisi -nimeä en nyt muista- jonka riffi on lähestulkoon sama kuin Eppujen Kun olet poissa -biisissä...
 
EDIT: Loosen my string se biisi oli. Ei se nyt ihan "lähestulkoon" sama ole, mutta hyvin samantapainen kuitenkin.

No perkules, papat ovat vetäisseet aika maukkaan levyn! Tykkään kovasti, letkeän tiukkaa jamitteluhenkistä etenemistä. Banaanista on edetty mielestäni askel pari mukavampaan suuntaan, vaikkei siinäkään lätyssä hirveästi moittimista ole. Eipä mene rahnut hukkaan jos päätyy ostoksille.

Purple levyt top 15
1. Machine Head
2. In Rock
3. Burn
4. Come Taste The Band
5. Perfect Strangers
6. Rapture Of The Deep
7. Bananas
8. Fireball
9. Who Do We Think We Are
10.Stormbringer
11.Purpendicular
12.House Of The Blue Light
13.Abandon
14.Slaves & Masters
15.Battle Rages On
 
Tässä olis mun lista In Rock Levystä lähtien.
Best of... järjestyksessä.
laittakaa muut omat listanne, vertaillaan...Mutta unohdetaan
In Rock:a aiemmin julkaistut levyt...Ne ei ehkä mainitsemisen arvoisia...tässä yhteydessä.
 
Rapture Of The Deep on loistava levy. Vuoden 2005 paras julkaisu!

Purple levyt top 15
 
Tähän ei vissiin livelättyjä saa panna?
 
1. Machine Head
2. In Rock
3. Fireball
4. Burn
5. Stormbringer
6. Come Taste The Band
7. Purpendicular
8. Rapture Of The Deep
9. Bananas
10.Who Do We Think We Are
11 Perfect Strangers
12.Abandon
13.House Of The Blue Light
14.Battle Rages On
15.Slaves & Masters
 
Noita kolmea viimeistä mulla ei olekaan, mutta kirjastosta olen joskus lainannut eli ainakin kertaalleen kuullut. House Of Blue Light:ista ja Battle Rages On:ista mulla ei ole muuta mielikuvaa kuin etten innostunut. Slaves&Masters:illa tökkii Joe Lynn Turner, jonka tyyliä en kertakaikkiaan voi sietää.
 
Aika korkeelle mä ton Rapturen noteeraan.

Kun luin tuon listasi huomasin heti omassa listassa selkeän virheen.
Fireball ja Perfect Strangers saisi listassani vaihtaa paikkaa.
Live levyt jätin tarkoituksella pois ne on kaikki hyviä.
Deep Purple on aina ollut live bändi.
 
Rapture of the deep on hyvä ja liput Helsinkiin on hankittu.
Toivottavasti kuulee paljon uuden levyn biisejä livenä.

Ehkä assosiaatioon vaikuttaa tapahtuma, kun oltiin menossa Purplen keikalle ja otettiin pohjia meikäläisen kämpillä. Soitin Purpendicularia ja luukutin Sometimes I Feel Like Screamingiä kybällä, johon kaverini totesi "Samanlaista AOR:ää kuin Eppu Normaali on tehnyt Akun Tehtaan jälkeen". Olin eri mieltä, mutta oisko tuo kommentti jäänyt takaraivoon...
 
Joo vanhan kaman kova fani oon itekkin ollu, mutta tuo sometimes.... biisi oli "se juttu", jonka takia uusi purple ja myös morse jysähti lujaa. Kaverini soitti biisin juuri levyn ilmestyttyä ja jalat oli vetelänä. Sen jälkeen tuli repeatina kuunneltua n. 8 kertaa.
 
...Jännä homma muuten vanhempaan kamaan herättäjänä- vaikka Smoke on the water, Speedking yms oli tuttuja- toimi aikoinaan Place in the Line.Eli tuli semmoinen "mitä v..ua tää mieletön saundi.. purple?? yes!"

Perhana kun ei ole varaa ostaa tätä levyä vielä. Netistä ladattujen biisinpätkien perusteella kyseessä on helvetin kova levy, ja onhan sitä kehuttu meediassa jos toisessakin. No, joutuu varmaan seuraavan oman keikan liksasta hieman ynnäilemään...tai loppukuun ruokailuista...
 
Mutta, oma listani:
 
1. Machine Head
- Kyllähän tämä levy sen ykköstilan vie. Vaikka tämän levyn biisit ovat niitä joita on tullut eniten kuultua ja ehkä osittain kyllästyttyä joihinkin niiden joka paikassa soimisen takia (eli jukeboxista valitsisin mieluiten harvinaisempia biisejä muilta levyiltä) niin onhan tämä kivenheiton mitalla parempi levy kuin muut. Ehkä suurin syy tähän mielipiteeseen on se, että taitaa olla ainut levy jolle ei mielestäni yhtään täytebiisiä ole ilmaantunut.
 
2. Burn
- Jos tällä levyllä olisi annettu ainoastaan Coverdalen laulaa, heivattu A200 poies ja tilalle Coronaria's Redig (eritoten laulettuna, eli Coverdalen ei olisi annettu juopotella ääntään ennen biisin nauhoitusta...) niin tämä levy olisi omalla arvoasteikollani vienyt jopa Machine Headin paikan. Minun makuuni mellevimpiä biisejä nimikappaleen lisäksi Sail Away ja Mistreated, loput tasaisen hyvää, ei tasapaksua!
 
3. Fireball
- Tämä lätty vie karvan mitalla kolmostilan ennen In rockia, yksi syy taitaa olla se että kyseinen levy oli ensimmäinen levy jonka DP:ltä hommasin. Loistavia biisejä, ehkä No No No on semmonen jonka (mahdollisuuden saadessani) olisin vaihtanut I'm Aloneen, mutta tämä on kuitenkin niin pieni särö ettei se pahaa tee. In Rockilla on ehkä tasaisempi ja astetta laadukkaampikin biisimateriaali, mutta Fireball ohittaa edeltäjänsä listallani piirun verran monipuolisemmalla sisällöllään.
 
4. In Rock
5. Stormbringer
6. Come Taste the Band
7. Perfect Strangers
8. Bananas
9. The House of Blue Light
 
ja loppuja en ikäväkseni ole kuullut, huomasinpas juuri että oma DP-levykokoelma on suurimmassa määrin painottunut tuonne liveosastolle. Uskoisin Who Do We Think We Are:n sijoittuvan Stormbringerin ja Come Taste the Bandin väliin, bändin muut Morse-aikaiset levyt Perfect Strangersin ja Bananasin kanssa samoille taajuuksille ja Slaves&Masters ja Battle Rages On saavat kisailla peräpäästä. Ainakin näin arvelisin oman makuni tuntien. Tänks!