Rock, pop, alternative ›

Kyllä nykyäänkin löytyy piirejä joiden mielestä kaikki kaupallinen musiikki on täyttä paskaa mutta 70-luvulla se epäkaupallinen musiikki oli musiikin valtavirtaa ja sehän on oikeastaan aika uskomatonta kun asiaa jälkikäteen ajattelee. Tässä maassa siihen asiaan vaikutti erittäin paljon taistolaistaustainen Love Records joka tuotti epäkaupallista taidemusiikkia Hurriganesin, Juice Leskisen ja Hectorin tuomilla voitoilla.
 
Myöhemmin tuli Poko jonka julkaisupolitiikka oli erilainen ja osittain samanlainen. Poko pyöritti toimintaansa Eppu Normaalin ja Popedan varassa mutta se ei julkaissut taiteellista eikä edes tekotaiteellista paskaa vaan ihan puhdasta paskaa, suurimmaksi osaksi se johtui siitä että Epen musiikkimaku on ihan perseestä.
 
Tästä huolimatta ja juuri tästä syystä suomalaisen ja erityisesti suomenkielisen rockmusiikin kulta-aikaa oli 70-80 luvut. Sitä ennen tuotettiin halpoja Elvis ja Beatles kopioita ja sen jälkeen jatkettiin taas samoilla linjoilla.

Atomic Cafe: Sitä ennen tuotettiin halpoja Elvis ja Beatles kopioita ja sen jälkeen jatkettiin taas samoilla linjoilla.
 
Nykyään olisi kova sana saada edes Frankie Avalon - ja Hollies-kopioita.

Tuo on kyllä ihan totta mutta tarkoitin sitä että suomalaisessa rockmusiikissa oli hetken pienen sellaista omaleimaisuutta ja kuitenkin myös tasokkuutta että sellaista ei monesta maasta löytynyt silloin eikä löydy vieläkään.
 
Hurriganes oli Love Recordsille suuri ja vakava ongelma koska se oli sen tuottoisin myyntiartikkeli mutta Hurriganesin olemassaoloa ja siitä hyötymistä oli ihan helvetin vaikea perustella poliittisilla tai taiteellisilla syillä. Hector ja Juice istuivat yhtiön linjaan ihan hyvin mutta Hurriganesista ei levy-yhtiön sisällä puhuttu mitään, vihelleltiin ja katsottiin toiseen suuntaan kun Remu kävi hakemassa kottia.
 
Ja sanomattakin on selvää että Hurriganes oli se osapuoli joka hävisi eniten rahaa kun levy-yhtiö meni konkurssiin.

Atomic Cafe: hetken pienen sellaista omaleimaisuutta ja kuitenkin myös tasokkuutta
Jota ei siis nyt ole? Missään suomalaisen rock-sateenvarjon alla?
 
On varmaan totta, että jaottelu oli kategorisempaa aiemmin, ja rajalinjat menivät jyrkemmin mainitsemallasi tavalla genrejen välillä, mutta minun mielestäni tämäkin väitteesi:
 
Atomic Cafe:Tästä huolimatta ja juuri tästä syystä suomalaisen ja erityisesti suomenkielisen rockmusiikin kulta-aikaa oli 70-80 luvut. Sitä ennen tuotettiin halpoja Elvis ja Beatles kopioita ja sen jälkeen jatkettiin taas samoilla linjoilla.
 
... sisältää ensinnäkin aika vastaavia voimakkaita mustavalkoisia leimoja ja lisäksi tuo ilmi sen, että tuollaiset luokittelevat leimanlyönnit ovat ehkä kadonneet genrejen väliltä niiden sisään. Jos kaikki rock oli ennen joidenkin mielestä kaupallista (kapitalistista) paskaa niin nyt jokaisessa genressä, jos niistä ylipäänsä piitataan, sama jaottelu rakennetaan sisäisesti. Osaa pidetään omaleimaisena, ja muu nimetään aivottomiksi kopioiksi. Jäin siis miettimään, onko tuo vapautumista, perustuuko se todellisiin laatueroihin, vai rakennetaanko sitä aiempaa vallankäyttöä nyt vain hieman eri muodossa.

Otin kantaa vain valtavirtamusiikkiin, yleistämistä harrastan yleisesti koska se on kivaa mutta kyllä sieltä rivien välistä aina toisinaan pitäisi löytyä jotain muutakin sanomaa tai ainakin parhaani mukaan siihen pyrin, tiedä sitten miten hyvin tai huonosti siinä onnistun.
 
Kyllä suomalaisessa musiikissa varmasti edelleenkin on omaleimaisuutta siellä jossain pinnan alla mutta suuria (ylikansallisia) levy-yhtiöitä se omaleimaisuus kiinnostaa vain siinä tapauksessa jos sen voi muuttaa rahaksi. Niin omituiselta kun se nykyään tuntuukin niin 70-luvulla asia ei ollut näin.

Atomic Cafe: Tuo on kyllä ihan totta mutta tarkoitin sitä että suomalaisessa rockmusiikissa oli hetken pienen sellaista omaleimaisuutta ja kuitenkin myös tasokkuutta että sellaista ei monesta maasta löytynyt silloin eikä löydy vieläkään.
 
Juu ymmärsin. Silloin oli tää suomirock-valtavirtaus, jonka keskeisillä nimillä oli jotain tasoa ja jotain omaleimaisuutta ja jotka myivät hyvin. Siihen kuului ainakin Tuulia-Jollan kolmikko Juice, Eppu, Kone. Silloin kun valtavirtauksessakin on jotain tasoa, on yleensä myös itsensä vaihtoehtona tarjoavissa artikkeleissa tasoa. Haluan myös väittää että silloin rockmusiikki kiinnosti lahjakkaampia ihmisiä enemmän kuin nykyisin. Tilanne voisi taasen muuttua paremmaksi jos saisimme suomalaiselta kuulostavia omaleimaisia bändejä isoon kansainväliseen suosioon. En tiedä miten se tehtäisiin.
 
Hurriganes oli Love Recordsille suuri ja vakava ongelma koska se oli sen tuottoisin myyntiartikkeli mutta Hurriganesin olemassaoloa ja siitä hyötymistä oli ihan helvetin vaikea perustella poliittisilla tai taiteellisilla syillä. Hector ja Juice istuivat yhtiön linjaan ihan hyvin mutta Hurriganesista ei levy-yhtiön sisällä puhuttu mitään, vihelleltiin ja katsottiin toiseen suuntaan kun Remu kävi hakemassa kottia.
 
Siis melkein hävettää kun ajattelee että Love pisti kaikkein myyvimmän bändinsä tekemään levyjä halvimmissa mahdollisissa studioissa, että saatiin poliittisten itkuvirsien laulajat levylle ja myyntiin. Nurmikalliolle iso käsi siitä että Hot Wheels kuulostaa hyvältä. Ja bändille totta kai.
 
Ihme ettei kukaan ole vielä julkaissut kirjaa Love Recordsin taloudenhoidosta. Division-basisti Peter Hook'kin julkaisi Hacienda-kirjan otsikolla "How Not to Run a Club".

velipesonen: Juu ymmärsin. Silloin oli tää suomirock-valtavirtaus, jonka keskeisillä nimillä oli jotain tasoa ja jotain omaleimaisuutta ja jotka myivät hyvin. Siihen kuului ainakin Tuulia-Jollan kolmikko Juice, Eppu, Kone. Silloin kun valtavirtauksessakin on jotain tasoa, on yleensä myös itsensä vaihtoehtona tarjoavissa artikkeleissa tasoa. Haluan myös väittää että silloin rockmusiikki kiinnosti lahjakkaampia ihmisiä enemmän kuin nykyisin. Tilanne voisi taasen muuttua paremmaksi jos saisimme suomalaiselta kuulostavia omaleimaisia bändejä isoon kansainväliseen suosioon. En tiedä miten se tehtäisiin.
 
En tiedä minäkään, tässä suhteessa olen pessimisti ja luulen että niitä lahjakkaimpia ihmisiä ei saa rockmusiikin pariin kirveelläkään.
 
Nämä suomenkieliset rokkarit olivat edelläkävijöitä omalla alueellaan ja niille keskeisintä koko asiassa oli äidinkieli ja kirjallisuus. Juice ryhtyi biisintekijäksi koska tiesi että runoilijan leipä ei ole edes pitkä tai kapea, sitä leipää ei tipu ollenkaan ja nälkätaiteilija on eri asia kun nälkään kuollut taiteilija.
 
Ajasta kertoo hyvin paljon se kun Mikko Alatalo ihmetteli Hurriganes haastattelussa sitä että sanoman lisäksi Hurriganesilta puuttuu suomenkielinen lyriikka.
 
Toisaalta Hurriganes ja nämä vähemmän nälkäiset nälkätaiteilijat vaikuttivat myös valtavirtojen ulkopuolella. Ne nostivat tasoa ja houkuttelivat alalle todellisia lahjakkuuksia, avasivat kanavia, antoivat itseluottamusta ja synnyttivät vastavoimia.

Atomic Cafe: Ajasta kertoo hyvin paljon se kun Mikko Alatalo ihmetteli Hurriganes haastattelussa sitä että sanoman lisäksi Hurriganesilta puuttuu suomenkielinen lyriikka.
 
Samaa muuten ihmetteli Juice Leskinen haastatellessaan Nights Of Iguanaa telkkariin alkuvuodesta 88. Taisi olla muuten sen ohjelmasarjan viimeinen jakso jonka Juice juonsi, oli sen verran kaasussa että siitä eteenpäin jatkoikin sitten Waldemar Wallenius. Ei mikään raittiusliikken mies hänkään mutta rutinoituneempi toimittaja.
 
Floyd Superstar tässä kyseisessä haastattelussa ennusti että Matti Nykänen tappaa itsensä Calgaryn mäessä.

Atomic Cafe: En tiedä minäkään, tässä suhteessa olen pessimisti ja luulen että niitä lahjakkaimpia ihmisiä ei saa rockmusiikin pariin kirveelläkään.
 
Tätä en käsitä.Meillähän on helvetin lahjakkaita kavereita rockmusiikin parissa ja suomalainen rockmusiikki menestyy paremmin kuin koskaan aiemmin.
 
Toisaalta toisille lahjakkuus on eri asia kuin toisille.
 
Nämä suomenkieleiset rokkarit olivat edelläkävijöitä omalla alueellaan ja niille keskeisintä koko asiassa oli suomen kieli ja kirjallisuus. Juice ryhtyi biisintekijäksi koska tiesi että runoilijan leipä ei ole edes pitkä tai kapea, sitä leipää ei tipu ollenkaan ja nälkätaiteilija on eri asia kun nälkään kuollut taiteilija.
 
No nyt mä käsitän:Kyse on kielellisestä ei musiikillisesta lahjakkuudesta.
 
Ajasta kertoo hyvin paljon se kun Mikko Alatalo ihmetteli Hurriganes haastattelussa sitä että sanoman lisäksi Hurriganesilta puuttuu suomenkielinen lyriikka.
 
Ja puuttuihan siltä englanninkielinenkin :-)
 
Toisaalta Hurriganes ja nämä vähemmän nälkäiset nälkätaiteilijat vaikuttivat myös valtavirtojen ulkopuolella. Ne nostivat tasoa ja houkuttelivat alalle todellisia lahjakkuuksia, avasivat kanavia, antoivat itseluottamusta ja synnyttivät vastavoimia.
 
Kysytääs ihan piruuttaan: Ketä ovat nuo lahjakkuudet?

velipesonen: Samaa muuten ihmetteli Juice Leskinen haastatellessaan Nights Of Iguanaa telkkariin alkuvuodesta 88. Taisi olla muuten sen ohjelmasarjan viimeinen jakso jonka Juice juonsi, oli sen verran kaasussa että siitä eteenpäin jatkoikin sitten Waldemar Wallenius. Ei mikään raittiusliikken mies hänkään mutta rutinoituneempi toimittaja.
 
Minäkin muistan tämän.Muistaakseni Floyd vastasi ,että voi tehdä sillä kielellä millä haluaa.
 
Kysymyksenä minusta typerä.

velipesonen:Tilanne voisi taasen muuttua paremmaksi jos saisimme suomalaiselta kuulostavia omaleimaisia bändejä isoon kansainväliseen suosioon.
 
Mikä on "suomalaiselta kuulostavaa"?
 
velipesonen:Haluan myös väittää että silloin rockmusiikki kiinnosti lahjakkaampia ihmisiä enemmän kuin nykyisin.
 
Atomic Cafe: En tiedä minäkään, tässä suhteessa olen pessimisti ja luulen että niitä lahjakkaimpia ihmisiä ei saa rockmusiikin pariin kirveelläkään.
 
Minun mielestäni tällaiset väitteet ovat nostalgisia. Mitenkään väheksymättä menneitä. Tarjonta tänä päivänä on toki sirpaloituneempaa ja ehkä suurempaa. Joukkoon mahtuu kaikenlaista. Silti on aika ennen-oli-miehet-rautaa-hiiohoi osastoa väittää, että tämän päivän rockista ei löydy ihan laajempaakin suosiota nauttivia kohtuullisen omaperäisiä tekijöitä, joista aistii aivan vastaavan lahjakkuuden.

Tässä keskustellaan suomenkielisestä rokista ja noista historian tärkeistä lauluntekijöistä. Ylen Areenalla on mielenkiintoinen ohjelma, jossa Pekka Ruuska puhuu mm. sanoituksista ennen ja nyt:
 
Paikan saa hyvä sanoittaja http://areena.yle.fi/audio/413389

Askr: Minun mielestäni tällaiset väitteet ovat nostalgisia. Mitenkään väheksymättä menneitä. Tarjonta tänä päivänä on toki sirpaloituneempaa ja ehkä suurempaa. Joukkoon mahtuu kaikenlaista. Silti on aika ennen-oli-miehet-rautaa-hiiohoi osastoa väittää, että tämän päivän rockista ei löydy ihan laajempaakin suosiota nauttivia kohtuullisen omaperäisiä tekijöitä, joista aistii aivan vastaavan lahjakkuuden.
 
No, en minä nyt ihan ymmärrä tätä. Rock on ilmaisukeinona kuollut, mikä on suurin syy lahjakkuuksien kaikkoamiseen. Ja katso ja kuuntele nyt vaikka näitä nykypäivän pimputtajien sanoituksia ja vertaa.

PsychedelicWarlord: Tätä en käsitä.Meillähän on helvetin lahjakkaita kavereita rockmusiikin parissa ja suomalainen rockmusiikki menestyy paremmin kuin koskaan aiemmin.
 
No nyt mä käsitän:Kyse on kielellisestä ei musiikillisesta lahjakkuudesta.
 
Ja puuttuihan siltä englanninkielinenkin :-)
 
Kysytääs ihan piruuttaan: Ketä ovat nuo lahjakkuudet?
 
Lahjakkuus on suhteellista ja olen jo vanha mies, melkein seniili ja puolikuuro, joten jos joku on sitä mieltä että nykyinen rockmusiikki on yhtä tasokasta tai tasokkaampaa kun joskus silloin kauan sitten niin mikäs minä olen siihen mitään sanomaan.
 
Silti sanon siihen jotain koska olen edelleenkin sitä mieltä että valtavirtarock voi olla tasokasta myös näinä ankeina aikoina mutta silti se on täyttä paskaa koska siitä puuttuu luovuus, omaleimaisuus ja omaehtoisuus ja tässä asiassa minun päätäni ei käännä pirukaan, ei edes ne yksittäistapaukset joita sieltä kyllä löytyy.
 
Ammattitaitoa ja yleisesti ottaen myös soittotaitoa nykyisellä jengillä on enemmän kun aikoinaan ja ovat ne hyviä rikkomaan genrerajoja mutta siitä on vielä pitkä matka luovaan hulluuteen ja hulluus on asia mitä minä tässä maailmassa eniten arvostan. Erityislahjakkuudet ja luovat nerot ovat kuolleet jo kauan sitten eikä uusia tule ja tämä ei ole vain rockmusiikin ongelma.
 
Oleellisena pidän sitä että nykyään myyntikäyrät ovat se jolla musiikkia mitataan, joskus on ollut toisin. Silloin tuotettiin hirveät määrät kaikenlaista paskaa mutta luovuuden taso oli yleisesti ottaen korkeampi kun nykyään. Toisaalta on myös niin että minulle soittotaito tai edes sanoitukset eivät merkitse yhtään mitään jos musiikki toimii jollakin tasolla, nykyään se ei toimi millään tavalla eikä millään tasolla ja toistaa itseään pahemmin kun minä.
 
Juicen ja monen muunkin kohdalla kysymys oli kielellisestä lahjakkuudesta enemmän kun musiikillisesta lahjakkuudesta vaikka en minä Juicea tai Hectoria lahjattomina pidä muillakaan alueilla.
 
Hurriganesilta puuttui myös englanninkielinen lyriikka ja siksi en sitä viitsinyt mainita vaikka tosiasiassa myös Remu on kielellinen nero.
 
Ja sitä listaa niistä todellisista lahjakkuuksista ei tipu, ei hyvällä eikä pahalla. Se on minun lista, hanki sinä omasi jostain muualta.

velipesonen: No, en minä nyt ihan ymmärrä tätä. Rock on ilmaisukeinona kuollut, mikä on suurin syy lahjakkuuksien kaikkoamiseen. Ja katso ja kuuntele nyt vaikka näitä nykypäivän pimputtajien sanoituksia ja vertaa.
 
Esimerkkejä?

velipesonen: Siis melkein hävettää kun ajattelee että Love pisti kaikkein myyvimmän bändinsä tekemään levyjä halvimmissa mahdollisissa studioissa, että saatiin poliittisten itkuvirsien laulajat levylle ja myyntiin. Nurmikalliolle iso käsi siitä että Hot Wheels kuulostaa hyvältä. Ja bändille totta kai.
Pääsihän Hurriganes tekemään kaksi edellistä levyä ruotsalaisessa huippustudiossa eli Marcus Musicissa. Eikös tuo Hot Wheelsin äänittäminen Microvoxissa ollut Remun idea? Vaihteeksi rouheammin ja vähemmällä hifistelyllä.

velipesonen: No, en minä nyt ihan ymmärrä tätä. Rock on ilmaisukeinona kuollut, mikä on suurin syy lahjakkuuksien kaikkoamiseen. Ja katso ja kuuntele nyt vaikka näitä nykypäivän pimputtajien sanoituksia ja vertaa.
Mutta onhan rock nyt muutakin kuin sanoituksia, tai kuten PsychedelicWarlord tuolla sanoi, musiikki on musiikkia, kirjallisuus kirjallisuutta. Mun mielestäni musiikki välittää sen sanottavansa pääasiallisesti abstraktisti, ei-käsitteellisesti/sanallisesti ja se on se ydin. Mitenkään sanoituksia väheksymättä, ja todeten, että varmaan puutteita siellä on. Voi kuitenkin todeta myös, että poko-love-artisteihin kuului kyllä hyviä laulaja-lauluntekijöitä, joilla esimerkiksi lauluilmaisu sitten taas oli häiritsevyyteen saakka rajallista.
 
Mun mielestäni suomalaisessa taiteessa yleensä on nimenomaan rockin ympärillä tapahtunut paljon ja mielenkiintoista 2000-luvullakin, ihan kadehdittavaksi saakka.

Cathi777: Oli kyllä muutenkin aika huono keikka tuo. Ei se Remu kyllä häävisti soittanut silloinkaan, eikä laulanut. Yleisökin tuntui olevan kauhean laimean oloista ja jotenkin tuli tuosta sellainen fiilis, että ei oikein lähtenyt. No ehkei joka kerta vaan lähde.
 
Mutta Alppu vingutteli ihan mallikkaasti.

Ukko: Mutta Alppu vingutteli ihan mallikkaasti.
 
Albert Järvinen oli tuolla keikalla ainoa joka teki työnsä ihan mallikkaasti. Remu ja Cisse eivät olleet parhaassa iskussa.

Atomic Cafe: Albert Järvinen oli tuolla keikalla ainoa joka teki työnsä ihan mallikkaasti. Remu ja Cisse eivät olleet parhaassa iskussa.
 
Mut eiks Cisse ollu kuumeessa? Albu saa kyl propsit täältäki.