Rock, pop, alternative ›

-rokkijumala-: Kyllä se 2000 luvulla tehty rokkikin on ihan yhtälailla rokkia ku 70 luvun rokki.
 
Tiedätkö mitä? Ota plussa.

-rokkijumala-: Kyllä se 2000 luvulla tehty rokkikin on ihan yhtälailla rokkia ku 70 luvun rokki.
 
onpa tietenkin ja ihmettelen kovasti vanhojen jarrujen jääräpäistä vimmaa todistella rockin kuolemaa. Sehän elää just niin kauan ku pitääkin; siihen asti ku sitä digataan. Kaikki tapahtuu pään sisällä.

Askr: Ei siis ihan oikeastiko nyt haluat viedä keskustelun takas siihen missä se pyöri ekat 20 sivua - että voiko yleensä sanoa että rock on kuollut. Koska tähänhän se johtaa...
 
Taisit olla pelottavan oikeassa ja tähän väliin jotain aivan muuta: http://www.youtube.com/watch?v=CS9OO0S5w2k

Atomic Cafe: Taisit olla pelottavan oikeassa ja tähän väliin jotain aivan muuta: http://www.youtube.com/watch?v=CS9OO0S5w2k
 
Kuka näistä Village Peoplen jäsenistä muuten oli homo? Siitähän oli tietysti huhu että kaikki olisivat, mutta sitten joku paljasti että vain yksi heistä on homo. Tietääkö kukaan?

jazzmies: Luulempa että rock elää kohta kukoistustaan Kiinassa ja 30 vuoden päästä Pohjois-Koreassa.
 
Mielenkiintoinen keskustelu. Kukoistusta Jaappaniasta. Okuda Tamio: http://www.youtube.com/watch?v=vnjUOIh0dGM

velipesonen: Kuka näistä Village Peoplen jäsenistä muuten oli homo? Siitähän oli tietysti huhu että kaikki olisivat, mutta sitten joku paljasti että vain yksi heistä on homo. Tietääkö kukaan?
 
Virallinen versio on että cowboy ja inkkari olivat homoja, muut ei.

Atomic Cafe: Virallinen versio on että cowboy ja inkkari olivat homoja, muut ei.
 
Village Peoplen asetelma on kyllä rock pistää homoseksuaalien stereotyypit hillumaan ja nimetä bändi varsin gay-ystävällisen Greenwich Villagen mukaan. Mutta siihen se rock loppuukin. Koreografiat on suoraan pöllitty Jackson Fivelta ja musiikki on Tin Pan Alleyn musikaaliperinnettä. Mutta siitä huolimatta mahtava konsepti, upea biisi ja ihan gunu pokka.

velipesonen: Siinäpä se juju onkin, Iggy on historiaa mutta Lemmy on tätä päivää.
 
Mielipide.
 
Oliko Stoogesin uusi levy Weirdness hyvä? Kyllä se oli kauhea pettymys.
 
Mielipide.
 
Motörhead pystyy tekemään hyviä uusia biisejä edelleen ja soitto- ynnä laulupuolella kunnon runttaus.
 
Mielipide.
 
Minun puolestani Motörhead on tämän koko keskustelun motto, koska kuten avauspuheenvuorossani totesin, kaikki kuulemani uudet rockbiisit tällä vuosituhannella ovat tulleet Lemmyn, Mikkeyn ja Campbellin pajasta.
 
Just joo. Sä oot lyönyt viime aikoina kehiin pelkkiä omia mielipiteitäsi. Mun mielestä tällä keskustelulla ei ole enää mitään annettavaa, se ei näistä lähtökohdista voi kehittyä mihinkään muuhun suuntaan kuin loputtomaan tappeluun siitä mikä kenenkin mielestä on/oli hyvä rockbändi ja mikä ei. "Rockin kuolema" on osoittautunut olevan niin riippuvainen subjektiivisista näkemyksistä (vaikka ne kuinka perustelisi "faktoiksi") että ei kai tässä muutakaan voi lopulta odottaa. Tässä on nyt yli 30 sivua käyty jos jonkinlaista filosofis-musiikkitieteellistä vääntöä vaikka mistä, ja entistä enemmän tuntuu siltä että koko ketjun perimmäinen idea oli lähinnä tuoda esille että sä tykkäät Motörheadista mutta et nykyrockista. Ei siinä mitään, ihan mielenkiintoista keskustelua on välillä syntynyt, osittain vahingossa ja hyvin paljon itse aiheen vierestä. Taidan itse kuitenkin alkaa lopetella.

"Nuoruuteni kuolema"

velipesonen: Kuka näistä Village Peoplen jäsenistä muuten oli homo? Siitähän oli tietysti huhu että kaikki olisivat, mutta sitten joku paljasti että vain yksi heistä on homo. Tietääkö kukaan?
 
Öö... Mitä väliä sillä on?
 
slipkorn: "Nuoruuteni kuolema"
 
Aa-vitun-men!

VeKrio: Kukoistusta Jaappaniasta. Okuda Tamio: http://www.youtube.com/watch?v=vnjUOIh0dGM
 
No perkele, Nirvana kohtaa Neil Youngin.

Atomic Cafe: No perkele, Nirvana kohtaa Neil Youngin.
 
No just jotain tollasta aattelin! Propsit kiteytyksestä.
 
Mä en oo tosta J-rockista kuullut aiemmin mitään, mutta yks toveri kitaristi on hurahtanut siihen. Toinen hauska poppoo on nimeltään GO!GO!7188, josta mä en oikein vieläkään osaa sanoa, inhoanko vai tykkäänkö. Mut pakko sillointällöin kuunnella.

Atomic Cafe: Virallinen versio on että cowboy ja inkkari olivat homoja, muut ei.
 
Ai niitä homoja oli oikein kaksin kappalein. Ei sitten ihme että oli kova pändi! Vaikka kuten jazzmies totesi eipä sillä rockin kanssa paljon ollut tekemistä. Minua miellyttää yhä tänä päivänä, miten hyvin niiden levyt on soitettu ja tuotettu, vaikka itse musiikista en tajua pätkääkään.
 
VeKrio: Mielenkiintoinen keskustelu. Kukoistusta Jaappaniasta. Okuda Tamio: http://www.youtube.com/watch?v=vnjUOIh0dGM
 
Taitaa olla ensimmäinen ei-punk japsirockbändi, mitä kuulen, jonka soittoa ei vaivaa ylenmääräinen ulkokohtaisuus. Japanilaiset ovat mestarillisia kopioijia, mitä ehkä helpottaa, että heidän oma musiikkinsa on niin erilaista ettei se häiritse sekoittumalla. Hintana tästä on yleensä määrätty kylmyys. Yamahan flyygelikin on yhtä hyvä kuin Steinway paitsi soundi on kylmempi eli huonompi. Sama muuten koskee yleensä japanilaisia sinfoniaorkestereita.
 
Olisi loogista odottaa Japanista jotain samaa kuin oli länsisaksalainen avant-rock 70-luvulla, mutta toisaalta sen olisi luullut tulleen jo. Toistaiseksi luotan kiinalaisiin näissä asioissa enemmän kuin japseihin, kunhan saavat askelmerkit kohdalleen.

nottamus: onpa tietenkin ja ihmettelen kovasti vanhojen jarrujen jääräpäistä vimmaa todistella rockin kuolemaa. Sehän elää just niin kauan ku pitääkin; siihen asti ku sitä digataan. Kaikki tapahtuu pään sisällä.
 
Luiksie ollenkaan mun kommenttia tuolta aiempaa?
 
Ei jumituta tuohon ennakkoasenteeseen "vanhat jarrut" ja "jääräpäinen vimma". Mielestäni esitin aika selvästi ihan toisentyyppisen ajatusketjun rockin kuolemasta.
 
Minusta olisi mielenkiintoista laventaa asiaa juuri siihen, miten tämä mahdollinen rockin ajan kuolema näkyy ja tuntuu meissä itsessämme, valinnoissamme ja elämäntavassamme. Siis meidän, oltiinpa synnytty 90-luvulla tai 70-luvulla tai ihan millä vaan luvulla, mutta joilla rockmusiikki on jollakin tavalla elämässämme mukana tällä hetkellä.
 
Ja millaisilla asioilla voitaisiin kuvata aikaa nimeltä post-rock.

Araminta: Ja millaisilla asioilla voitaisiin kuvata aikaa nimeltä post-rock.
 
Post-rock on vissiin se kuolemanjälkeinen elämä. Jyväskylässä oli bändi nimeltä Post-Punk, koska sen jäsenet olivat kaikki Postilla töissä. Aika yleinen punkkien työpaikka.
 
Post-rockia voi tyylillisesti hakea vaikka mistä kaukaa, minulle se tuo mieleen esimerkiksi jenkkibändi Tortoisen. Se on tavallaan postmodernia sekamusiikkia josta on poistettu äkkiväärä huumori, vähän niin kuin jotkin Dennis Potterin tv-sarjat.
 
Post-rock-musiikkia ja post-rock-aikaa vaivaa sama sisäinen tyhjyys. Virtuaalimaailmat ovat sementoineet ihmisten itsekkyyden. Erinomaisen näkökulman post-rockiin sekä musiikkina että aikana tarjoaa mielestäni Portisheadin toinen levy Portishead (1997), jonka tuotantotapa, soundi, sävellykset, sanoitukset, laulajan laulutyyli ja soittajien intonaatio alleviivavat sitä tosiasiaa, ettei tässä ole mitään hauskaa! Bändin jäsenet ovat entisiä rokkareita ja sitten siellä on pari jazzmuusikkoa avustamassa.
 
Post-rock ei ole rockia, mutta sitä ei voisi olla ilman rockia. Se on viime kädessä läpinäkyvää, aineetonta ja piinallisen tuskallista. Kuten aikakin.

Se aikakausi, jona rock oli ajankohtainen, merkittävä ja oikeasti jotain rakenteita vavisuttava kapinallinen juttu, on ohitettu kauan sitten. Sitä ei lie kukaan kieltänyt tässä keskustelussa. Mä ymmärrän vallan hyvin velipesosen näkemyksen siitä että rockin alkuperäinen olemus hävisi siinä vaiheessa kun sitä alettiin tehdä jostain muusta syystä kuin ns. "pakottavasta ideologisesta tarpeesta". Kuitenkin monetkin artistit jotka sitä tänä päivänä tekevät saattavat hyvinkin toimia voimakkaan henkilökohtaisen kutsumuksen ja tarpeen alaisena. He saattavat toimia "väärällä" aikakaudella, mutta rock on heille silti toimivimmaksi osoittautunut tie ilmaista itseään. Ei ole heidän vikansa, ettei rockilla ilmiönä ole tänä päivänä enää sellaista yhteiskunnallista merkitystä kuin joskus ennen. Siksi minusta on aika kohtuutonta sanoa että uskottavaa tai elinvoimaista rockia ei voi nykyään tehdä koska tekijöitä ei aja sen alkuperäisen ideologian luoma tarve. Se on vähän sama kuin sanoisi ettei voi tehdä bluesia jos ei ole musta ja asunut 30 vuotta kurjuudessa. Se ideologia joka rockin aikanaan synnytti on tänä päivänä varmaankin mitä suurimmassa määrin kuollut, mutta musiikkityylinä rock on jäänyt elämään; nykyään tehdään paljonkin musiikkia, joka menee rock-otsikon alle. Siksi mä jo ajat sitten ehdotin tässä keskustelussa että rockin eri osa-alueita tarkkailtaisiin myös erillään toisistaan; musiikki musiikkina ja muut ulkomusiikilliset seikat omina ilmiöinään.

sellisti: Se aikakausi, jona rock oli ajankohtainen, merkittävä ja oikeasti jotain rakenteita vavisuttava kapinallinen juttu, on ohitettu kauan sitten. Sitä ei lie kukaan kieltänyt tässä keskustelussa. Mä ymmärrän vallan hyvin velipesosen näkemyksen siitä että rockin alkuperäinen olemus hävisi siinä vaiheessa kun sitä alettiin tehdä jostain muusta syystä kuin ns. "pakottavasta ideologisesta tarpeesta". Kuitenkin monetkin artistit jotka sitä tänä päivänä tekevät saattavat hyvinkin toimia voimakkaan henkilökohtaisen kutsumuksen ja tarpeen alaisena. He saattavat toimia "väärällä" aikakaudella, mutta rock on heille silti toimivimmaksi osoittautunut tie ilmaista itseään. Ei ole heidän vikansa, ettei rockilla ilmiönä ole tänä päivänä enää sellaista yhteiskunnallista merkitystä kuin joskus ennen. Siksi minusta on aika kohtuutonta sanoa että uskottavaa tai elinvoimaista rockia ei voi nykyään tehdä koska tekijöitä ei aja sen alkuperäisen ideologian luoma tarve. Se on vähän sama kuin sanoisi ettei voi tehdä bluesia jos ei ole musta ja asunut 30 vuotta kurjuudessa. Se ideologia joka rockin aikanaan synnytti on tänä päivänä varmaankin mitä suurimmassa määrin kuollut, mutta musiikkityylinä rock on jäänyt elämään; nykyään tehdään paljonkin musiikkia, joka menee rock-otsikon alle. Siksi mä jo ajat sitten ehdotin tässä keskustelussa että rockin eri osa-alueita tarkkailtaisiin myös erillään toisistaan; musiikki musiikkina ja muut ulkomusiikilliset seikat omina ilmiöinään.
 
Jos nyt puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä, niin ne, jotka haluaa ilmentää sitä omaa "kapinallisuutaan" rokin kautta, on nimenomaan niitä vanhoja jarruja. Se on vaan niin tehty. Onhan se kivaa, myönnän, mutta ei siinä ole enää mitään uutta. Se polku on jo kävelty. Move on. Ei tää ole niin vakavaa, asioita kuolee ja asioita syntyy, aivan kuin ihmisiäkin. Rock on kuollut, sitä tuskin kukaan kiistää? Eläköön rock. Jossain toisessa muodossa. Älkää alkako jarruiksi, se on ihan vitun väsynyttä.
 
t.jangsteri ja kasarinuori.

Lennu: Rock on kuollut, sitä tuskin kukaan kiistää?
 
Kiistän, ei rock ole kuollut. Rock on vapautta, vapautta kapinoida tai olla kapinoimatta.

Nykyään rock on syy olla kapinoimatta.

velipesonen: Nykyään rock on syy olla kapinoimatta.
 
No ihan miten vaan, mut sekin on sitä vapautta.