Rock, pop, alternative ›

Jyrken: Arvostelut on ainakin ollut pääsääntöisesti hyviä.
 
Tässä on myös hyvä meininki: http://www.youtube.com/watch?v=F0c6naJkYEE&feature=related
 
Tipahdin kun Rothin takaa kömpi kesken biisin hauva, kohti rauhallisempaa leposijaa varmaankin. Tais olla sama tyyppi, joka on ollut muutamissa Davesta julkaistuissa kuvissa viimeaikoina.
 
Mukavaa, että bändillä tuntuu olevan ihan ok taustavokaalikunto. Jossain vaiheessa mietin, että laulaakohan Eddie enää mitään leikatun kielensä kanssa.

Ikävää että vuosia tätä palstaa seuranneena aloitan ensimmäisen kirjoitukseni tunnustamalla, että latasin laittomasti Van Halenin uuden albumin. Oli pakko. Van Halen on aina ollut rakas. Van Hagaria en jaksa kuunnella. Paskat tekstit ja melodinen ennalta-arvattavuus suurimpina syinä. Niin ja se että Eddie on jotenkin poissaoleva.

Eddie Van Halen on niitä harvoja muusikoita jotka voivat muuttaa stadionin nuotiopiiriksi, siirtää porukan ajattomaan tilaan kaikkien niiden menneidenkin poloisten rinnalle, jotka ovat hämmentyneinä kuunnelleet kuinka joku kiertävä velhohattu on antanut heille unohduksen hetken mustan surman tai talouslätinän kuihduttamaan sydämeen. Enkä nyt puhu sirkustempuista, vaan melodiasta joka on jostain toisaalta.
 
Ehkä tuo on hiukan hölmöä mutta ymmärrätte mitä tarkoitan. Toinen niistä muusikoista on muuten Jimmy Page.
 
En osaa kirjoittaa mitään levyarvoita. Olen vain innostunut. Hyvätkin uudet äänitteet saavat usein vain nyökyttelemään: Ihan hyvä siihen nähden että kaikki on jo tehty. Tämä Van Halen saa pään nytkähtämään taakse. Ei ehdi sanoa mitään. Muutakuin että jumalauta! China Town, selvä!
 
Jotain samaa kuin niissä hetkissä kun on kännissä kaivanut tuubista Oakland -81. Unchained alkaa. Eddie virnistää. Dave katsoo laumaansa ja hyppää.. !?! Madonreikä rockn rollin ytimeen on hetken auki. En usko että kyse on nostalgiasta. Tämä on vain juuri sopivan holtitonta. Ja ylivertaista.

Quadrofenix: Ikävää että vuosia tätä palstaa seuranneena aloitan ensimmäisen kirjoitukseni tunnustamalla, että latasin laittomasti Van Halenin uuden albumin. Oli pakko. Van Halen on aina ollut rakas. Van Hagaria en jaksa kuunnella. Paskat tekstit ja melodinen ennalta-arvattavuus suurimpina syinä. Niin ja se että Eddie on jotenkin poissaoleva.

Eddie Van Halen on niitä harvoja muusikoita jotka voivat muuttaa stadionin nuotiopiiriksi, siirtää porukan ajattomaan tilaan kaikkien niiden menneidenkin poloisten rinnalle, jotka ovat hämmentyneinä kuunnelleet kuinka joku kiertävä velhohattu on antanut heille unohduksen hetken mustan surman tai talouslätinän kuihduttamaan sydämeen. Enkä nyt puhu sirkustempuista, vaan melodiasta joka on jostain toisaalta.
 
Ehkä tuo on hiukan hölmöä mutta ymmärrätte mitä tarkoitan. Toinen niistä muusikoista on muuten Jimmy Page.
 
En osaa kirjoittaa mitään levyarvoita. Olen vain innostunut. Hyvätkin uudet äänitteet saavat usein vain nyökyttelemään: Ihan hyvä siihen nähden että kaikki on jo tehty. Tämä Van Halen saa pään nytkähtämään taakse. Ei ehdi sanoa mitään. Muutakuin että jumalauta! China Town, selvä!
 
Jotain samaa kuin niissä hetkissä kun on kännissä kaivanut tuubista Oakland -81. Unchained alkaa. Eddie virnistää. Dave katsoo laumaansa ja hyppää.. !?! Madonreikä rockn rollin ytimeen on hetken auki. En usko että kyse on nostalgiasta. Tämä on vain juuri sopivan holtitonta. Ja ylivertaista.
 
Plussaa siitä, että joku kirjoittaa täällä näinkin. :) Musiikki on pääosin fiiliskysymys, eikä insinöörimäistä väittelyä jonkun paremmuudesta.

Mntr:
 
Sellainen on kyllä ihan pakko mainita että vaikka soundeissa tavoitellaan selkeästi kasaria alkupuoliskoa niin olis Van Halen saanut ottaa oppia Reckless Lovelta siitä miten kasari-soundi tulee siirtää 2000-luvulle. A Different kind of truth nimittäin kuulostaa suht "voimattomalta".
 
Onks Van Halen sitten ollut joskus "kasaria" soundeiltaan? Mielestäni bändin soundi oli aina tunnistettava ja hyvin persoonallinen ja kuulosti samalta jo 70-luvulla. Ylituottamisestakaan ei voi puhua, kun suurimmassa osassa biisejä on sama instrumentaatio kuin livekeikoillakin.

2541: Onks Van Halen sitten ollut joskus "kasaria" soundeiltaan? Mielestäni bändin soundi oli aina tunnistettava ja hyvin persoonallinen ja kuulosti samalta jo 70-luvulla. Ylituottamisestakaan ei voi puhua, kun suurimmassa osassa biisejä on sama instrumentaatio kuin livekeikoillakin.
 
5150 oli kyllä aikalailla ajassaan kiinni. Ehkä jopa OU812 myös.

sirdickyj: 5150 oli kyllä aikalailla ajassaan kiinni. Ehkä jopa OU812 myös.
 
Voi olla, tarkoitin niitä Rothin aikaisia minkä olisin toki voinut kirjoituksessani mainita.

Uus levy on hyvä, parempi kuin iteasiassa odotinkaan, DVD vielä korkkaamatta

2541: Voi olla, tarkoitin niitä Rothin aikaisia minkä olisin toki voinut kirjoituksessani mainita.
 
No sitten, kyllähän Diver Down ja 1984 ovat selkeästi olleet viitoittamassa sitä, minkä ihmiset mieltävät "kasarisoundiksi". Itse en näe siinä käsitteessä mitään pahaa. Eikä kukaan muukaan ole väittänyt näkevänsä, ei sillä.
 
Toki esim.virvelisoundi taitaa olla usein se, minkä ihmiset yhdistää 8-köötlukuun, ja Alexin virvelisoundi oli se "tonk" aina 5150-levyyn asti. Mutta synan ja kitaran ennakkoluuloton yhdistely voi olla monellekin "kasaria" ja tossa mielessä Halen oli oikeinkin kasaria noilla kahdella levyllä. Ja myöhemmin ZZ Top, joka Eliminatorilla aloitti eräänlaisen aikakauden.

phiit: Uus levy on hyvä, parempi kuin iteasiassa odotinkaan, DVD vielä korkkaamatta
 
DVD on mahtava. Käsitykseni mukaan se sisältää ton " Downtown sessions" homman. Eli siis tuo "sessions" on mahtava.

Mntr:
Sellainen on kyllä ihan pakko mainita että vaikka soundeissa tavoitellaan selkeästi kasaria alkupuoliskoa niin olis Van Halen saanut ottaa oppia Reckless Lovelta siitä miten kasari-soundi tulee siirtää 2000-luvulle. A Different kind of truth nimittäin kuulostaa suht "voimattomalta".
 
Mun mielestä soundit toimii tosi hyvin, tää kuulostaa vanhalta kunnon Van Halenilta, mutta sopivasti modernisoituna. Virvelikin on melkein sama vanha "läts" mikä on ollut ekasta levystä lähtien. Kitarassa on vähän modernimpi meiniki ja bassossa on säröä. Pitäisikö Van Halenin kuulostaa samalta kuin kaikki muut bändit nykyään? Mun mielestä ei. Heti tunnistaa soundista mikä bändi on kyseessä.

Kah, levy on jo Spotifyssakin.

sirdickyj: DVD on mahtava. Käsitykseni mukaan se sisältää ton " Downtown sessions" homman. Eli siis tuo "sessions" on mahtava.
 
..niin, siis tää on se DVD;
 
http://www.youtube.com/watch?v=SoXYiG0t_H0
 
VITTU ETTÄ TOIMII!!!!

On hyvä levy!
 
"Stay Frosty" :D

sirdickyj: ..niin, siis tää on se DVD;
 
http://www.youtube.com/watch?v=SoXYiG0t_H0
 
VITTU ETTÄ TOIMII!!!!
 
ei sitä nyt youtubesta voi kattoa, dvd, olut ja herkkä tunnelma :P

On positiivista huomata että vielä voi ilmestyä levyjä joista oikeesti tulee hyvä fiilis ja vielä että se ilmestyy bändiltä jolta ei uskonu enää ilmestyvän mitään.

hollowi: On positiivista huomata että vielä voi ilmestyä levyjä joista oikeesti tulee hyvä fiilis ja vielä että se ilmestyy bändiltä jolta ei uskonu enää ilmestyvän mitään.
 
Veit sanat suustani!

Eipä oikein sanat tahdo riittää, kun tätä levyä kuuntelee.
 
En olisi enää uskonut, että Van Halen levyä tekisi, saati hyvää sellaista puhumattakaan levystä, jossa vokaaleista vastaa David Lee Roth.
 
Tattoo nostatti toiveita, mutta eilispäivä avasi kuunneltavaksi tasavahvan, dynaamisen ja ennenkaikkea _rennon_ levyn.
 
Mikä parasta, niin biisit ovat erinomaisia. Tarttuvia kertsejä (You and your blues, Stay Frosty, The Trouble With The Never, Beats Workin'), kolossaalisia riffejä (she's The Woman, China Town, Beats Workin') ja ennenkaikkea huikean terävää soitantaa.
 
Eddie vetää paremmin kuin vuosikymmeniin ja David Lee Roth on David Lee Roth. Dave vain tuo karisman bändiin. Lisäksi hänen vokaalinsa ovat pahasti aliarvostettuja. Soundi on kivasti tummunut ja melodioita hän hakee kertseihin todella hienosti.
 
Iloisin yllätys löytyy ehkä alataajuuksilta, sillä Wolf on tuonut selvästi uutta bändin soundiin. Bassossa on mukavasti mureutta ja parissa kohtaa isä-poika -duo vetää kuten Vai-Sheehan konsanaan. En sitten tiedä vetääkö faija bassotkin.
 
Analyysille stop ja volyymiä!
 
Ehkä liikuttavin yksityiskohta löytyy krediiteistä Daven kohdalta.
 
"Thanks for the Dream"

StJerky: Kah, levy on jo Spotifyssakin.
 
Niinpä näyttää.
 
Tattoo ei erikoisen hyvältä kuulostanut, ainakaan ensi kuulemalta, mutta sittenhän jo paraneekin.
 
e: Chinatown kuulostaakin jo kunnon Van Halen räimeeltä.

Pojat juttelee mukavia keskenään:
 
http://vimeo.com/36240409
 
Ja Dave selittää lisää:
 
http://vimeo.com/35223620
 
Onhan sitä mukava kuunnella :D

Kirjota tässä ny Suelle objektiivisesti arviota jne. kun on vaan niin maanperkeleem kova levy, että taju lähtee. Siis oon sen tason fanipoikaa, että Halen- ja hagar-vaiheet ovat molemmat ihan mahtia, jopa Kolmosella on kovat hetkensä (kuransakin)...ja siltikin oon ällikällä lyöty miten julmetun kova tää on. Odotin toki ja toivoin mutta ei suatanas. Fiilistä ja mitkä soundit ja maailman paras kitara ja fiilistä ja vuoden kesälevy helmikuussa ja...
 
Oikeesti. Ei oo totta, mutta on. C'mon Dave, give us a break. Ja sehän tulee.