Rock, pop, alternative ›

Mihin vedetään ammattilaisuuden raja?
 
Siihen, että jos tienaa elantonsa musiikilla, on ammattimuusikko. Eikös "ammatti" tarkoita ammattia. Siis sitä, että sillä tienataan.
 
Aivan. Mutta on alle keskitason olevia muusikoita, jotka kuitenkin saavat toisinaan mukavatkin päätulonsa musiikkihommista. Silloin ei välttämättä kannata puhua ammattimiehistä. Toisaalta joku hyvin yleispätevä ja taitava muusikko voi elättää itsensä vaikka raksalla ja tehdä vain satunnaisia musahommia korvauksesta. Se on silti ammattimies. Tai nainen.
 
Btw, mitäs ihmeen ongelmaa siinä on jos nostetaan vanhoja ketjuja pintaan. Vanheneeko nämä ketjut automaattisesti aina riippumatta aiheesta tai onko ne vaan kertakäyttöisiä? Millaisia muita sääntöjä nettifoorumikulttuuriin ootte ite keksiny?

En kanssa ymmärrä mikä ongelma vanhan topicin nostamisessa on? Taitaa vaan olla skoode kaveri?
 
Itse olen veivannut 35 vuotta, mutta en kutsu itseäni enää ammattimuusikoksi, juurikin tuosta syystä että tienaan nykyään leipäni muilla hommilla.
Joidenkin näkökulma on se että ammattimuusikoksi valmistutaan jonkin klassisen tutkinnon kautta, suotakoon se heille. Mutta en minä rokkarikaan ole, poppari korkeintaan.

Minusta kuitenkin ammattilaiset vs. rokkarit-asetelma on hyvin kyseenalainen ja turhakin. Olen itsekin jauhanut ihmisten kans aiheesta eikä siihen ole mitään vakioasetelmia. Rokkarikin voi olla ammattilainen. Ja mitä tulee koulutukseen niin eihän se pahasta ole, mutta ei myöskään joka tapauksessa välttämätöntä. Riippuu millä tavalla joutuu ammattia tekemään. Jos sinut kutsutaan sessioihin joissa pitää heti soittaa lapuista, niin tottakai sinun on oltava koulutettu ammattilainen. Tai jos opetat. Eikä siitä ole haittaa jos amatöörirokkari hallitsee teorian.
 
Itse olen lähinnä "amatöörirokkari" ja elättänyt itseni aina muilla hommilla. Olen soittanut ammattitason soittajienkin kans ja hyvin on menny. Enemmän olen kuitenkin vetänyt kaltaisteni kans. Ne hyvät puolet on koulutetuissa ammattitason soittajissa, että ne jutut tulee heti sieltä ja hyvin. Ja vieläpä aina niin varmasti. Se on paljon järkevämpää ja kätevämpää niin. Amatöörit ovat mielestäni usein taas ehkä intohimoisempia sitä juttuaan kohtaan, ja se saattaa paljolti näkyä esiintymisessä, eläytymisessä, ja soitossakin jos on suht hyvä soittaja. Mutta eipä se soiton sielukkuus ole useinkaan ammatista kiinni. Mutta tietty jos olet luova, supersielukas ja hieno soittaja, on aina paremmat mahikset tehdä siitä ammatti.
 
Opiskelleet "ammattilaiset" taas ovat usein jotenkin sessiopohjalta liikkeellä ja rahaakin siitä olis tietty saatava. Monesti nämä ovat hyvin monessa projektissa mukana yhtä aikaa ja käyvät suorittamassa treenit ja keikat hyvin vastaten itselleen asettamiinsa haasteisiin. Mutta minusta tuntuu, että nuo jotkut hetket merkkaavat enemmän ns. intohimoisille amatööreille, koska he eivät ole monessa jutussa ja genressä höyläämässä yhtä aikaa eivätkä tee sitä työkseen. Toki ammattilaiset ovat niin paljon valmiimpia taidoiltaan toteuttamaan hyvinkin erilaisia juttuja. Ja se perusvalmius ja vaivattomuus on kadehdittavaa. Tästä johtuen kovat soittajat eivät voi oikein alkaa tuhraamaan selkeästi huonompitasoisten kans.
 
Henkilökemiat on sitten asia erikseen, se ei katso koulutusta eikä ammattivalmiutta. Erilaisten ihmisten kanssa on hyvin erilaista soittaa ja tulla toimeen. Mutta sinänsä kai ehkä enemmän ammattitasoiset toimivat kaltaistensa kanssa ja samoin amatöörit. Mutta jos on yhtä täydellinen amatööri kuin minä, voi vetää keiden ammattilaisten kans vaan... ;)