Rock, pop, alternative ›

velipesonen: Juu ja tämä groove kukkii myös An American Prayerilla.
 
Aamen tälle.
 
Suomeksi on Light My Firen levyttänyt ainakin - tadaa - Elakelaiset.
 
Tässä Riders on the Storm suomeksi! http://www.youtube.com/watch?v=9k8mBioRjJI

http://www.youtube.com/watch?v=o5nQr7fzS9Y
 
Hyvältä vaikuttaa.

velipesonen: Juu ja tämä groove kukkii myös An American Prayerilla.
 
Ai niin, tosiaan! Ghost Song, siinä sykkii ja pumputtelee komeasti. MC Mojo Risin'.
 
velipesonen: Suomeksi on Light My Firen levyttänyt ainakin - tadaa - Elakelaiset.
 
Tuota en tiedä kuulleeni, mutta nythän muistui heti mieleeni Vilperin Perikunnan "Älä tee musta faijaa".

kuuntelin aamulla biisin "Can't See Your Face In My Mind" ja muistui mieleen miksi Doors on niin loistava. Bändi ei kuulosta ja varsinkaan jotenkin tunnu samalta minkään muun aikalaisbändin kanssa, eikä oikeastaan minkään muunkaan ajan bändin kanssa.
 
Toinen havainto samasta biisistä; aivan kuten Beatlesia oli siunattu loistavalla, juuri heille oikealla tuottajalle, oli Rothchild samoin huikea valinta tuottajaksi Doorsille. Ei oikeastaan tule noista 60-luvun bändeistä mieleen muita bändejä joilla homma ois toiminut tollasella tasolla tuottajan kanssa.

GrooverMan: kuuntelin aamulla biisin "Can't See Your Face In My Mind" ja muistui mieleen miksi Doors on niin loistava. Bändi ei kuulosta ja varsinkaan jotenkin tunnu samalta minkään muun aikalaisbändin kanssa, eikä oikeastaan minkään muunkaan ajan bändin kanssa.
 
Toinen havainto samasta biisistä; aivan kuten Beatlesia oli siunattu loistavalla, juuri heille oikealla tuottajalle, oli Rothchild samoin huikea valinta tuottajaksi Doorsille. Ei oikeastaan tule noista 60-luvun bändeistä mieleen muita bändejä joilla homma ois toiminut tollasella tasolla tuottajan kanssa.
 
Kumpaakaan bändiä ei pakotettu tuottajan tahtoon, yritystä oli, mutta niistä luovuttiin nopeasti.
Onni ettei tekniikka mahdollistanut liikoja viilailuja studiossa, niin Doors saattoi käytännössä levyttää silloisen keikkasettinsä niille kahdelle ekalle levylle melko "puhtaana", kikkailutkin olivat inspiroitunutta uuden etsintää eikä mitään pilkunviilausta.

Dull Finn: (...) kikkailutkin olivat inspiroitunutta uuden etsintää eikä mitään pilkunviilausta.
 
"He rikkoivat kookospähkinän studion lattialle." (!)

velipesonen: "He rikkoivat kookospähkinän studion lattialle." (!)
 
Ja unohtivat kertoa MA Nummiselle miten se tehdään!

Dull Finn: Ja unohtivat kertoa MA Nummiselle miten se tehdään!
 
Ja tällaista huolimattomuutta pidetään vielä jonkinlaisena mainetekona. Numminen voisi soittaa Manzarekille, kysyä ja tehdä aiheesta raportoivan piisin. Mutta näissä usein unohtuu että suomeksi sen levytti ensimmäisenä Kipparikvartetti ja Saukki & Pikkuoravatkin ehtivät ennen MANia.
 
Strange Days äänitettiin kasiraidalla ja sillä soitetaan Moogia, on vissiin ensimmäinen rocklevy jonka kohdalla on näin. Tuosta Doorsin soundista sen verran että sehän on hyvin kamarimusiikillinen bändi jossa rummut on kenties basson puutteesta johtuen tuotu samaan riviin muiden äänien kanssa eivätkä ne tuuppaa muita soittimia takamukseen niin kuin yleensä. Siinä soitossa on eräänlainen kauhun tasapainosta syntyvä jännite joka tekee siitä hirmu kiinnostavan. Sitten kun se kauhun tasapaino vähän raukeaa esim. Maggie M'Gillissä niin bändi alkaa kuulostaa L.A.:n studiomuusikoiden terapiaprojektilta.
 
Niin että tarkkaa työtä pojat tekivät ja hyvällä svengillä, ja Strange Days mielestäni maksimoi tämän Doorsin vahvuuden. Musa ei yritäkään olla Rollari-kopiota vaan on ihan rauhassa mitä on.

Dull Finn: Kumpaakaan bändiä ei pakotettu tuottajan tahtoon, yritystä oli, mutta niistä luovuttiin nopeasti.
 
No joo, ei varmaankaan pakotettu, mutta molempien bändien kohdalla tuottajalla oli iso merkitys sovituksiin ja saundeihin.
 
Onni ettei tekniikka mahdollistanut liikoja viilailuja studiossa,
 
Tämä on niin totta.
 
Doors saattoi käytännössä levyttää silloisen keikkasettinsä niille kahdelle ekalle levylle melko "puhtaana", kikkailutkin olivat inspiroitunutta uuden etsintää eikä mitään pilkunviilausta.
 
Tää ei ihan pidä paikkaansa. Doorsin eka on aika suoraviivanen ja edustaa bändin livesettiä, tietty silotelluilla saundeilla, mutta Strange Daysillä on kaikki oman aikansa uusimmat kikottimet käytössä, erittäin onnistuneesti ja hyvällä maulla tosin. Biisejä myös sovitettiin rankalla kädellä, uskoisin että paljon Rothchildin toimesta. Jos pelkästään kuuntelee ton "Can't See Your Face On My Mindin" Matrix Tapes livelevyltä maaliskuulta -67 ja vertaa levylle päätyneeseen versioon, on aika paljon tapahtunut. Sama pätee myös Moonlight Driven aikaisempiin versioihin.
 
Mutta kaikki kunnia Doorsin muusikoille, älyttömän hyvällä svengillä ja energialla soittava orkesteri hyvän tuottajan kanssa studiossa tuotti mestariteoksen joka Strange Days on.
 
Se on muuten ihme että SD ei aikanaan myynyt läheskään yhtä paljon kuin eka levy. Eihän siinä samanlaista megahittiä ole kuin LMF, mutta hyviä ehdokkaita radiohiteiksi löytyy. Lisäksi vuosi -67 oli albumirockin vuosi nolla, luulisi että siihen Sgt. Pepperin ja muiden psykedeliaklassikoiden jatkeeksi olisi noussut SD.
 
Oliko se sitten liian synkkä levy noihin flower-power tunnelmiin?

GrooverMan: No joo, ei varmaankaan pakotettu, mutta molempien bändien kohdalla tuottajalla oli iso merkitys sovituksiin ja saundeihin.
 
Les Beatlesin tapauksessa Georges Martenot'n roolia on liioiteltu, mikä pukkaa pintaan keskusteluissa aina välistä. Aika usein se mitä luullaan Martinin työksi on jäännöksettä poikien itsensä, enimmäkseen McCartneyn tekosia. Beatlesin levysoundeista olisin sitä mieltä, että Martin vaikutti niihinkin aika vähän, enemmän vaikuttivat esim. äänittäjä Geoff Emerickin mikitykset. Mitä tulee erilaisten soundien keksimiseen niin Beetlet usein studioon tullessaan pyysivät uusimmat lelut kokeiltavikseen ja käyttivät sitten niitä oman harkintansa mukaan, ei Martinilla siihenkään ollut paljon sanottavaa ("Ette kyllä tee noin!").
 
Oliko se sitten liian synkkä levy noihin flower-power tunnelmiin?
 
Voipi olla.

Doors oli varmaan liian synkkä joillekin, ja sitten taas jotkut pitivät melkein purkkapoppina! Velvet Underground taisi olla varsinaista myrkkyä hipeille, eikä varmasti sekoitettu poppiin, varmistivat asian vielä hankkitumalla eroon Nicosta.
 
Mutta tuon SD:n huonompi menestys debyyttiin verrattuna on taas yksi todiste lisää että kaikesta huolimatta suuri menestys 60-luvullakin vaati koko kansalle sopivan musiikin tekemistä, lyhennetty singleversio Light My Firesta iski suureen yleisöön, eikä sitten heille oikein muuta Doorsilla ollutkaan, ehkä Hello, I Love You vähän sinne päin, mutta kyllähän noilla livelevyilläkin kuuluu "koko ajan" Light My Fire-toivomuksia yleisön mölinästä.

Dull Finn: Doors oli varmaan liian synkkä joillekin, ja sitten taas jotkut pitivät melkein purkkapoppina! Velvet Underground taisi olla varsinaista myrkkyä hipeille, eikä varmasti sekoitettu poppiin, varmistivat asian vielä hankkitumalla eroon Nicosta.
 
Mutta tuon SD:n huonompi menestys debyyttiin verrattuna on taas yksi todiste lisää että kaikesta huolimatta suuri menestys 60-luvullakin vaati koko kansalle sopivan musiikin tekemistä, lyhennetty singleversio Light My Firesta iski suureen yleisöön, eikä sitten heille oikein muuta Doorsilla ollutkaan, ehkä Hello, I Love You vähän sinne päin, mutta kyllähän noilla livelevyilläkin kuuluu "koko ajan" Light My Fire-toivomuksia yleisön mölinästä.
 
Onhan se näin. Kuitenkin hittejäkin tuli vielä myöhemmässä vaiheessa, tässä jenkkilistan sijoituksia:
 
1967
 
Light My Fire 1
People Are Strange 12
 
1968
 
Hello I Love You 1
Touch Me 3
 
1971
 
Love Her Madly 11
Riders On The Storm 14
 
vuosina 69 ja 70 ei siis edes pienempiä hittejä tullut. Miamikin varmaan niihin vaikutti, mutta suurimmaks osaks ihan johtu kehnoista biiseistä. Wishful Sinful ja Tell All the People singlevalintoina? Gimme a break.
 
Edit. ja vielä kaikista kauhein: Runnin' Blue. Jessus muuten että Soft Paradella on monta huonoa kappaletta.

GrooverMan: . Jessus muuten että Soft Paradella on monta huonoa kappaletta.
 
Oiskohan hyviä EP:n verran:
Soft Parade
Wild Child
Shaman's Blues
 
nimibiisistä tykkään vaikka onhan sekin tavallaan huono...

Ei ne Soft Paraden biisit minusta niin huonoja ole, viihteellisiä vain. Touch Me on ehken vähän väkisinväännetyn oloinen mutta Wishful, Sinful on ihan nätti. Nimibiisistä nyt voi olla sitten mitä mieltä vain, siinä se sanoituskin on aika hemmetin rasittava.
 
Suurin osa Doorsin sanoituksista on jossain määrin rasittavia, siellä on hyviä pätkiä siellä täällä kuten "A face in the mirror won't stop" tai "Today we enter the town of my birth, I want to be ready". Enhän minä tiedä kuinka paljon niistä on Morrisonin kuinka paljon Kriegerin tekosia mutta hirveän usein se taipuu pöljään egoismiin ja semmoiseen aika halpaan lännenmiesmeininkiin, mikä saa Manzarekin liskokuningaspuheet entistä naurettavampaan valoon. Oikeastaan Doors olisi vielä paljon, paljon parempi bändi jos sen riveissä olisi ollut YKSIKIN kunnollinen sanoittaja!

Dull Finn: Oiskohan hyviä EP:n verran:
Soft Parade
Wild Child
Shaman's Blues
 
nimibiisistä tykkään vaikka onhan sekin tavallaan huono...
 
Suunnilleen, ja kyllä mäkin siitä nimibiisistä tykkään, kaikesta huolimatta :)
 
Jännää muuten että jättivät noista sessioista pois levyltä kappaleet Who Scared You ja Whiskey, Mystics And Men. Ei nekään mitään huippubiisejä olleet, mutta kevyesti pesivät esim. Runnin' Bluen ja Do Itin.
 
Morrisonhan oli yksi parhaista lyyrikoista rockin historiassa, sen on länsimainenkin tiedemies myöntänyt.

Mä kyllä pervolla tavalla diggailen Runnin' Blue:a. Muuten kyllä Soft Parade on kehno levy. Nimi biisin se alotus on kyllä ihan nätti. Siitä olis voinu jatkaa ihan oman biisinsä.

GrooverMan: Morrisonhan oli yksi parhaista lyyrikoista rockin historiassa, sen on länsimainenkin tiedemies myöntänyt.
 
Erittäin, erittäin kaukana parhaasta, täysin keskinkertainen, ärsyttävän keskinkertainen.

velipesonen: Erittäin, erittäin kaukana parhaasta, täysin keskinkertainen, ärsyttävän keskinkertainen.
 
Ei paras, mutta yksi parhaista. jätetäänkö tähän, kun kumpikin on jo kantansa esittänyt?

Sori vaan kaikille, mutta musta Soft Parade on yksi Doorsin parhaita levyjä. Mulla kuitenkin järjestys on tämä:

1. Morrison Hotel
2. L.A. Woman
3. the Soft Parade
... jne