Jokapaikanapina 01.01.2013 19:51:09 | |
---|
Kyllähän tuo on nyt useamman kerran pitänyt kuunnella. Joitakin ajatuksia: Sähkökitaran saundi on kyllä törkeän hieno. Bändi veivaa hyvällä gruuvella, mutta on visuaalisesti ilmeetön = tuo mieleen Tom Pettyn taustabändin The Heartbreakersin. Karjalaisen ääni miellyttää. "Kertsi" on harmillisen ponneton eikä tuo vaihtelua tunnelmaan. Joka tapauksessa, levyllä varmasti on itselleni enemmän uppoavaa kamaa. Ainekset ovat kohdallaan, tämä kyseinen biisi ei vain uponnut. |
lööperi 01.01.2013 20:53:33 | |
---|
Heavy Metal Machine: Hyvät naiset ja herrat, olkaa hyvät: http://youtu.be/6ym2F3rbKmM Aivan upea poljento. Tämä biisi kulkee. Karjalainen on suomalaisen Rockmusiikin peruskalliota. Onhan se vaan hienoa että joku vielä NYKYaikana tekee oikeaa kitararokkia. Kitara, soundi ja soitto ok. Rummuista se lähtee "tum" "tum". Karjalaisen laulu tyypilliseen tapaan ei oikein ekakuuntelun kertosäkeessä tunnu mutta kohta on fiilis että eihän tätä muuten voi laulaa. Sanat kertoo ehkäpä j:stä itsestään: keihäänkärki on löydetty, metsästysporukassa ollaan mutta ase ei pysy kädessä. Aika on mennyt ohi, vai menikö mies. Syvä kumarrus tälle. |
oulukyllosa 01.01.2013 21:18:22 | |
---|
Juu,laulusoundi mielenkiintoinen, jännästi kiekaa korkealta. En osaa päättää tykkäänkö:-) Biisi itsessään tasapaksu, soundit hyvät. Tilaa CCR:ää oululaisiin bileisiisi: www.kopotrulez.com |
ekkedi 01.01.2013 23:29:07 | |
---|
Biisi on kyllä monella tapaa hyvä. Kitarasoundi jotenkin virkistävä ja energinen. Alku on paras osuus ja siinä myös kiehtovat lyriikat (diskomies,liskomies, nahkamies). Tämän jälkeen valitettavasti lyriikoiden taso tippuu ja esim. keihäänkärjen mainitseminen tuntuu aika turhalta. Mutta eka minuutti todella rautainen. |
Tomtom 02.01.2013 13:03:02 | |
---|
Hyvä Jii! Mää en itte tykänny synamatosta taustalla joka kuulosti lähinnä joltain viulu-tyyppiseltä ratkaisulta, joku kiva retropulputuskin olisi ollut tuoreempi. No jaa, mikäpä minä olen näitä ruotimaan. Hienoa että mies tekee taas tällaistakin. Kuitenkin ajatonta musaa omalla otteella. "Jos tämä jatkuu pahasti, joudutaan menemään instanssiin." - Lasse Mårtensson |
Janus 02.01.2013 17:59:10 | |
---|
Tomtom: Mää en itte tykänny synamatosta taustalla joka kuulosti lähinnä joltain viulu-tyyppiseltä ratkaisulta, joku kiva retropulputuskin olisi ollut tuoreempi. Pese korvasi, se on mellotron (tai sämplerijäljitelmä aiheesta). Can't get much mo'retro dan dat. |
Demo Harrison 02.01.2013 19:36:18 | |
---|
Jaahans, Lankinen is back. Kehvatsu, kun raikasi strato niin komiasti - tohtisinko sanoa että melkein hendrixmäisissä sfääreissä tyyliin All Along The Watchtower? Ja sanokaa vaan mua hulluksi, mutta tuli J:n uudesta laulusaundista jotenkin mieleen Atomic Swingin Niclas Frisk, vaikka ei kielillä laulavatkin, mutta jotenkin se tone tai fiilis... Mulla tuli itseasiassa tuo Frisk-assosiaationi jo aikanaan Verinen mies-biisiä (vai mikä se oli) kuullessani, mutta pidin tuon tuntemukseni sisälläni. Mutta mutta, erittäin sujuvasti ja mielelläni kuuntelinkin biisin. Hyvin kulkeva toteutus. "Näitä laulan joita tiiän..." |
HS 02.01.2013 20:56:24 | |
---|
Terve Biisi ja soitto tietty kulkee, mutta olipa väkinäinen teksti :( Aina sattuu ja joskus tapahtuu |
Hokkuspokkus 03.01.2013 00:20:50 | |
---|
Tykkään kyllä kovasti tuosta biisistä. Hyvät soundit, etenkin skebassa, ja lyriikat kolahtivat kovasti. Hienoa! |
mpekkanen 03.01.2013 04:15:45 | |
---|
Kun oon Lännen Jukan ja Cosmonautikkin nähnyt livenä joskus, niin kyllä tästäkin paistaa sellainen musiikin tekemisen taito ja hyvä meininki läpi. |
reos 03.01.2013 09:25:20 | |
---|
HS: Terve Biisi ja soitto tietty kulkee, mutta olipa väkinäinen teksti :( Tää on jännä juttu, musta kaikkea muuta kuin väkinäinen. "Nokkela sanonta ei todista mitään." François-Marie Arouet
"Nyt iloitsen siitä, että kokeilujen jälkeen on löytynyt siedettävä kipulääkearsenaali." Päivi Räsänen |
zenri 03.01.2013 10:15:40 | |
---|
Itelle Karjalaisen meiningeistä on aina parhaiten maistunut Lännen Jukka, mutta tässä uudessa etenkin alkupuolen Diskomies, liskomies... -lyriikoissa on sopivan mystinen meininki omaan makuuni. |
J-PPP 03.01.2013 11:28:13 | |
---|
Hyvä biisihän toi on. Mitä nyt lead-kitaran taimi/fraseeraus siinä nousevassa teemassa on vähän turhankin jännä. Korva kyl varmaan tottuu. |
Jucciz 03.01.2013 13:52:42 | |
---|
Lyriikoista... erityisen hauska oli tuo säkeistö, jossa neljästä säkeestä yksikään ei rimmannut keskenään. Ja voi että tuo alkupuolen rumpufilli: kolme virveliniskua samalla kädellä, täydellä sydämellä. Aivan mainio fiilis. Tajusin muuten just, että Haavisto on ollut tyyliin 18-vuotias Yö kun saapuu Helsinkiin -levyn sessioissa. Kova luu. Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan! |
Jucciz 03.01.2013 13:53:48 | |
---|
J-PPP: Hyvä biisihän toi on. Mitä nyt lead-kitaran taimi/fraseeraus siinä nousevassa teemassa on vähän turhankin jännä. Korva kyl varmaan tottuu. Jotkut kutsuvat sitä grooveksi - kun ei yhtäkkiä kuulostetakaan saksalaiselta marssimusiikilta. Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan! |
jannu 03.01.2013 14:51:44 | |
---|
Oon kuunnellut tuon tänään varmaan kymmenisen kertaa. Aivan mahtavaa kaikin puolin. Sanoitus on tosi salakavala, vaikuttaen ensin suorastaan huuruiselta mutta parin kerran jälkeen kuva on hyvin selkeä. "You really can't be jealous of something you can't fathom." -Nigel Tufnel |
reverend 03.01.2013 14:56:48 | |
---|
Tulee ihan hymy huulille tästä, mahtava paluu Lännen-Jukan jälkeen. |
Tomtom 03.01.2013 15:24:58 (muokattu 03.01.2013 15:37:26) | |
---|
Janus: Pese korvasi, se on mellotron (tai sämplerijäljitelmä aiheesta). Can't get much mo'retro dan dat. Pesin käskystä. Ei auttanu mun työläppärin kaiuttimiin, mutta Genelecit autto. Siis mähän en tarkottanu tota Mellotronia,vaan kertsin taustalla kuuluvaa "mattoa" joka kuulu läppäriltä piinallisen kovana. Mutta ei mitn väliä, hyvä biisi. "Jos tämä jatkuu pahasti, joudutaan menemään instanssiin." - Lasse Mårtensson |
GrooverMan 03.01.2013 15:35:18 | |
---|
Janus: Pese korvasi, se on mellotron (tai sämplerijäljitelmä aiheesta). Can't get much mo'retro dan dat. Mä en kyl tosta mellotronia saanut, kuulostaa enemmänkin sellaselta vintage viulukoneelta. Joka on siis toki erittäin retrosaundinen peli. "We can only open the doors - we can't drag people through." - Jim Morrison |
balanced1 03.01.2013 17:11:28 | |
---|
On se Lankinen perhana tyylikäs kitaristi, upeat soundit. Aika Knopfler:maista soittoa, ei tuosta strato-soundi paljoa paranen. |