Aihe: Hurriganes
1 2 3 4 5202 203 204 205 206
AP
02.01.2017 11:31:18
-Spade-: Ehkä se on selvää kaikille muille, paitsi Remulle itselleen. Tai sitten hän ei vaan osaa päästää irti.
 
Siltähän se vaikuttaa. Toisaalta miehen viimevuotista soololevyä kai ihan kehuttiinkin, joten kai sillä jotain annettavaa vielä voi olla. Mutta Hurriganesin osalta arvokkaampaa ja/tai tyylikkäämpää olisi olla jonkinmoisessa kummisedän roolissa.
"Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura
mpekkanen
02.01.2017 11:40:46
Kai tuo Remu & Hurriganes kuitenkin sitä Remua itseään myös paikalleen vaatii. Se kuinka järkevää hänen on itsensä laulaa tai soittaa mitään on jo sitten ihan toinen asia. Ei noita keikkoja voi kuitenkaan tuolla nimellä tehdä, jos Remu itse on kotona tai jossain muualla. Onhan joitakin sellaisia toki tehtykin, mutta ei varmaan jatkossa kovinkaan pitkälle porukkaa kiinnosta.
Enkä usko, että porukka tykkäisi siitäkään jos Remu istusi kiikkutuolissa siellä lavalla ja kuuntelisi kun muu bändi soittaa...Ei siis tekisi yhään mitään tai olisi edes tekevinään.
Voin olla väärässäkin, mutta luulen että noita tyyppejä löytyy kotimaasta aikamoinen liuta jotka voi noita Hurriganes kappaleita ihan toimivasti soittaa. Se on sitten jo toinen juttu, ovatko ne ihan samanlaisia kuin Albertin aikaan esimerkiksi. Myös sekin, ettei ne ehkä mahdollista yleisöä niin kiinnosta.
 
Monroe on itse lähinnä nykyään enemmän esillä VOTF ohjelmissa kuin tekemässä sitä ihan oikeaa Rock musaa. Siinä on ainakin minun mielestä aikamoinen ristiriita, mutta mitäpä siitä. Hänen kannaltaan olisi parempi kun tekisi näitä soittohommia enemmän ja jättäisi nuo VOTF ohjelmat ihan kokonaan pois.
En tiedä, onko hän paras laulaja tähän Hurriganes hommaan...Kuitenkin hänen itsensä kannalta jonkinlaisen rockmusan tekeminen olisi järkevämpää kuin olla kyseisissä ohjelmissa kuuntelemassa ja arviomassa sellaisia laulajia ja musaa jota ei itse kuitenkaan tee. Musiikkia jota vastaan on vielä "kapinoinut" koko ikänsä. Syö hieman tuota uskottavuutta...
Lunnu
02.01.2017 11:42:37
Mulle Hurriganes on aina Remu,Cisse ja Alppu/Ile.
Kaikki noi tollaset uudelleenlämmittelyt mun mielestäni lankeaa enemmän tai vähemmän coverbändiosastolle.
 
Nimi voisi olla vaikka Remun kaverit plays Hurriganes tjms
Nostalgy is not what it used to be
-Spade-
02.01.2017 11:49:25 (muokattu 02.01.2017 11:49:42)
mpekkanen: Monroe on itse lähinnä nykyään enemmän esillä VOTF ohjelmissa kuin tekemässä sitä ihan oikeaa Rock musaa. Siinä on ainakin minun mielestä aikamoinen ristiriita, mutta mitäpä siitä. Hänen kannaltaan olisi parempi kun tekisi näitä soittohommia enemmän ja jättäisi nuo VOTF ohjelmat ihan kokonaan pois.
 
Minun mielestäni kun Monroe on nimenomaan viime vuosina ollut eniten esillä musiikkinsa merkeissä sitten Hanoi Rocksin aikojen.
Ohan se varma.
reaper666
02.01.2017 11:56:12
Mikse muuten on remu and the hurriganes? Miksei vaan hurriganes?
Kefiiri
02.01.2017 11:57:50
Livenä varmaan tuo keikka on uponnut paremmin. Telkkarissa kaikki epämääräisyydet korostuvat. Remuenglannin laulaminen vakuuttavasti ei ole helppo rasti Makkosellekaan.
 
Tottakai Remun pitää olla tupeksimassa kannujen takana. Se on kuitenkin Remu!
En ole musiikin asiantuntija.
kivisuo
02.01.2017 12:22:02 (muokattu 02.01.2017 12:24:09)
https://youtu.be/ykyvQ6mGdb0?t=2 Tämä kaveri laulaa hyvin, ja bändi soitta hyvin.
kvhl
02.01.2017 17:10:18
Texas oil on 1parhaista Hurriganes biisejä soittavista bändeistä.Ja tosiaan laulajan ääni sopii ganes biiseihin.Muuten sillon oliko se 13.12.kun piti olla ns levyn julkaisu keikkoja niin oli ne sairastumiset niin oli puhe korvaajista.Joku ehdotti esim jope ruonansuuta varmaankin puoliks leikillään mutta kun ajattelee jopen ääniimitointia niin olis oikeesti varmaan aika hyvä.moni muistaa nää jopen remu pätkäi esim god Morning litle schoolgirl mikä oli tosi hyvä ! ja voin kuvitella esim hot wheels esityksen jonka jope olisi treenannut ja esittäisi remu naamari päässä,hauskaa olisi ja kuulostaisi melkein remulta.Ja jopehan osaa soittaa rumpuja ja muita soittimia.
locoloco
03.01.2017 00:30:48
Kertokaas että mistä juontuu nämä tarinat että Maijanen olis soittanut bassoa Ganes hommissa?. vaikka se väite on ihan paskaa!!.....
varakeef
03.01.2017 09:35:13
locoloco: Kertokaas että mistä juontuu nämä tarinat että Maijanen olis soittanut bassoa Ganes hommissa?. vaikka se väite on ihan paskaa!!.....
 
En tiedä, mutta sellainen käsite on olemassa kuin tuottajabasso, ja Pave tuotti 10/80:n. Olisiko sieltä sitten peräisin huhu.
"Käytös siivo ja hillitty sopii lehmälle" - Laura Latvala
-J
03.01.2017 12:04:08 (muokattu 03.01.2017 12:08:48)
locoloco: Kertokaas että mistä juontuu nämä tarinat että Maijanen olis soittanut bassoa Ganes hommissa?. vaikka se väite on ihan paskaa!!.....
 
Pave soitti 10/80 levyllä koskettimia, lauloi taustoja ja myös tuotti koko platan.
Voihan se olla, että on antanut Cisselle vinkkejä bassokuvioihinkin. Onhan Maijanen kova jäbä myös bassohommissa.
 
Esim Just For You:n bassokuviota olen aina miettinyt, että mahtaakohan tuo olla 100% Häkkisen käsialaa sovitusmielessä. Soittanut toki on.
 
Edit: Täällä hieman tietoa 10/80 levyn tekoprosessista https://fi.wikipedia.org/wiki/10/80
Ryppyotsaisuus on suurinta viihdettä
2randpo
03.01.2017 12:46:07
 
 
-J: Pave soitti 10/80 levyllä koskettimia, lauloi taustoja ja myös tuotti koko platan.
Voihan se olla, että on antanut Cisselle vinkkejä bassokuvioihinkin. Onhan Maijanen kova jäbä myös bassohommissa.
 
Esim Just For You:n bassokuviota olen aina miettinyt, että mahtaakohan tuo olla 100% Häkkisen käsialaa sovitusmielessä. Soittanut toki on.
 
Edit: Täällä hieman tietoa 10/80 levyn tekoprosessista https://fi.wikipedia.org/wiki/10/80

 
Cisse oli hyvä basisti, mutta mm. haastattelupätkien perusteella myös varsin avoin persoona. Eli voihan olla, että Pave on ollut mukana bassolinjoja suunniteltaessa. Jäänyt mieleen Albertin sanomana johonkin levytyssessioihin liittyen: "Sitten tsekattiin Cissen kanssa bassokuviot..."
Insanely happy. But are your ears good enough?
Saunatakki
10.01.2017 18:31:54
Remun syntymäpäivän kunniaksi visailua Soundissa: http://www.soundi.fi/jutut/onnea-re … hurriganes-kysely-vahvat-selviavat/ .
"Lapsikin näkee, että tämä on malliesimerkki postmodernista primitivismistä."
kivisuo
23.01.2017 20:53:27
Alfons Åberg
23.01.2017 21:30:39
kivisuo: Mukava juttu http://www.soundi.fi/uutiset/neitsy … adrunner-ensimmaisessa-kuuntelussa/
 
"Roadrunnerin kanssa vietetyn ajan jälkeen ymmärrän kaikki vuosien varrella kuulemani Järvis-läpät aivan eri tavalla."
 
Pekka diu diu
"Jos johtaisin levy-yhtiötä, niin nakkaisin kaikki kolme hiuksista vittuun ja ottaisin oikeita talentteja tilalle. Sellaisia jotka osaavat oikeasti säveltää." -danny-
Kefiiri
23.01.2017 21:48:41
kivisuo: Mukava juttu http://www.soundi.fi/uutiset/neitsy … adrunner-ensimmaisessa-kuuntelussa/
 
Kyllä, hyvin on päästy asian ytimeen.
En ole musiikin asiantuntija.
mpekkanen
23.01.2017 23:14:14
Siis ymmärsinkö oikein, ettei tämä ihminen ollut ennen kuullut ollenkaan Roadrunner levyä kokonaan ja on oikeasti joku Soundilehden musiikkitoimittaja?
 
Miten se voi olla mahdollista? Luin kyllä, että on asunut jossain afrikassa ja jenkeissä, mutta mummolassa oli tuo levy ollut. Kuitenkin Soundi lehden toimittaja???
 
Varmaan todella huono ja muutenkin liian aikaisessa oleva aprillipila!!!
lurkki
23.01.2017 23:43:16
mpekkanen: Siis ymmärsinkö oikein, ettei tämä ihminen ollut ennen kuullut ollenkaan Roadrunner levyä kokonaan ja on oikeasti joku Soundilehden musiikkitoimittaja?
 
Miten se voi olla mahdollista? Luin kyllä, että on asunut jossain afrikassa ja jenkeissä, mutta mummolassa oli tuo levy ollut. Kuitenkin Soundi lehden toimittaja???
 
Varmaan todella huono ja muutenkin liian aikaisessa oleva aprillipila!!!

 
Ehkä hän on työikäinen.
Ymmärrän, että haluat osallistua keskusteluun, mutta täällä tuo keskustelu on viety paljon pidemmälle ja ymmärrys on paljon korkeammalla tasolla kuin sinulla. Joten - älä tule puhumaan asioista joista et tiedä mitään, vaan ota selvää.
antnis
23.01.2017 23:43:43
Mitä voi odottaa sellaiselta joka on niin pässi, että vertaa Get Onia All Right Nowiin
mpekkanen
24.01.2017 00:11:58
lurkki: Ehkä hän on työikäinen.
 
Niin, en sitten tiedä. Luulisi, että siellä Soundinkin toimituksessa olisi joskus joku radio päällä...Tai edes niistä levyistä ja musiikista juteltaisiin muutenkin???
 
I Will Stay, Get On ja Roadrunner kappaleet nyt kuulee väkisin, vaikka niitä ei niin erikseen mistään etsisikään. Onhan noita monia tuon levyn kappaleita käytetty useissa elokuvissakin ja vaikka millaisissa urheilutapahtumissa. Eikä nuokaan 3 esimerkkiä ole ainoita kappaleita, jotka ovat varmasti monelle sellaisellekkin tuttuja jotka eivät kyseistä levyä omista.
Katselin hieman noita tietoja ja jos pitävät paikkansa, niin kyseinen toimittaja täyttäsi tänä vuonna 45 vuotta.
 
Voihan sitä kirjoittaa tietenkin kaikenlaista. Se on sitten toinen asia, onko ihan kaikki kirjoitettu teksti totta...
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)