Rock, pop, alternative ›

Ahaa, oliko tämä Jimi Hendrixin ja Pete Townshendin kitaran hajoittamisshow keikoilla sitten täysin Hurriganesin musan aiheuttamaan tunnelataukseen liittymätön ilmiö?
 
Oliko se todellakin vain etukäteen suunniteltua, esim. tänään voisi olla hyvä päivä hajoittaa joku kitara?
 
Vai oliko sittenkin kyseessä alitajuinen, suunnittelematon tunnepurkaus, jonka Hurriganesin musa aiheutti?
 
Albert ei tietääkseni esim. Royalsissa kitaran hajoitusta harrastanut?

John My: Pekka ei tietääkseni esim. Royalsissa kitaran hajoitusta harrastanut?
 
Tokkopa ois Royalsin imagoon sopinutkaan.

Kyllä se niin oli, että Henkka hajoitti kitaransa kuunneltuaan Ganesia ennen Montereyn keikkaa.

antnis: Kyllä se niin oli, että Henkka hajoitti kitaransa kuunneltuaan Ganesia ennen Montereyn keikkaa.
Ei vaan Henkalla oli niin huono vasurin voima että kirposi otteesta.

Townshend hajotti ekan kerran kitaransa kun tajusi ettei voi vetää yhtä lennokkaalla legatolla diu diuta kuin Järvinen. Siitä se ajatus sitten lähti, diu diun puutteen kompensoinnista.

Mikä on eroavaisuus kitaran kohtalolla Hurrikaanissa ja Hurriganesissa?
 
Hurrikaanissa kitara oppii lentämään, mutta Hurriganesissa se kokee täydellisen muodonvaihdoksen eli metamorfoosin lavashown lopussa.

Ei kai se Pekka niin usein kitaraansa pirstonut kuin esim. Townshend?

Asiaa sivuten, kuuntelen juuri iTunesin apple musicista Jimi Hendrix Experiencen uutta julkaisua nimeltä Atlanta Pop Festival( live).
 
Sairaan hyvää menoa, rumpali vähän pihalla, mutta ei haittaa.
 
Varsinkin keikan loppuosa on hyvää matskua.

-----------------------------

Sarko: Townshend hajotti ekan kerran kitaransa kun tajusi ettei voi vetää yhtä lennokkaalla legatolla diu diuta kuin Järvinen. Siitä se ajatus sitten lähti, diu diun puutteen kompensoinnista.
 
Kultsalla 1972 MC5:sen Wayne Kramer ja Fred "Sonic" Smith vetivät homman läskiksi ja keskittyivät lavalla juopotteluun, kun tajusivat ettei diu diu lähde samaan malliin kuin lämppärin kitaristilta.

John My: Albert Järvisen kitaran soittotekniikasta kuulee vasemman käden sormien vahvuuden ja voiman.
Hän pystyi helposti soittamaan legatomaisesti pelkällä vasemmalla kädellä, ilman
oikean käden plekuniskuja.
 
Järvisen vasemman käden tekniikka oli kyllä jo varhaisessa vaiheessa ihan Gretzkyn ja Lemieux'n tasoa. Vastaavaa lahjakkuutta saatiikin sitten odottaa Alexi Laihoon asti.

Minusta kitaran hajoittamiset lavashowssa on vahva todiste siitä, että Albert Järvinen todella diggasi ja rakasti Hurriganesien tyyliä ja musaa,
koska se musa sai hänessä aikaan spontaanin tunteenpurkauksen, joka johti
kitaran hajoitukseen keikan lopussa.
 
Ei kukaan lähde rikkomaan kalliita kitaroita, ilman esim. Hurriganesin musan aiheuttamaa vahvaa tunnelatausta.

John My: Minusta kitaran hajoittamiset lavashowssa on vahva todiste siitä, että Albert Järvinen todella diggasi ja rakasti Hurriganesien tyyliä ja musaa,
koska se musa sai hänessä aikaan spontaanin tunteenpurkauksen, joka johti
kitaran hajoitukseen keikan lopussa.
 
Ei kukaan lähde rikkomaan kalliita kitaroita, ilman esim. Hurriganesin musan aiheuttamaa vahvaa tunnelatausta.
 
Saattoi Albertti Hurriganes-keikalla rikkoa skitan myös vitutuspäissään, koska Remu...tai sitten vaan ihan päissään.

Alexi Laihon kitaransoittotyylissä on paljon hyvää, tekninen taituruus, soiton puhtaus ja selkeys.
 
Se mitä mielestäni puuttuu on vapaa heittäytyminen improvisoinnin maailmaan, esim. pitämällä soitossa ajatustaukoja, eikä vain suoltaa ideoita peräjälkeen, vaikka ne ovatkin hyviä.
 
Suosikkini Zakk Wylde soittaa nykyään aivan liian nopeasti ja liikaa tavaraa eli tilua.

John My: Alexi Laihon kitaransoittotyylissä on paljon hyvää, tekninen taituruus, soiton puhtaus ja selkeys.
 
Se mitä mielestäni puuttuu on vapaa heittäytyminen improvisoinnin maailmaan, esim. pitämällä soitossa ajatustaukoja, eikä vain suoltaa ideoita peräjälkeen, vaikka ne ovatkin hyviä.
 
Suosikkini Zakk Wylde soittaa nykyään aivan liian nopeasti ja liikaa tavaraa eli tilua.
 
Vaikka nyt mennään aika reilusti ohi aiheesta Hurriganes, niin...
 
Itse olen monesti ihmetellyt monenkin taitavan tiluttajan soittoa. Marty Friedman soittaa Megadethin Rust In Piece levyllä hienoja sooloja, joissa on myös taukoja ja muutenkin ideaa. Käyttää hän muutenkin aika eksoottisia skaaloja, mutta ei se ole nyt se olennainen juttu.
Hänenkin omat soololevyt ovat aika karmeita ja esim.eka levy Jason Beckerin kanssa tehty Cacophony on minusta sellaista tuubaa, että itse en jaksa ainakaan sellaista kuunnella.
Se mikä ihmetyttään näissä tilukavereissa, yleensä, on se ettei sellaista yksinkertaista ja oikeasti hienoja säveliä osata soittaa, niin etteikö siinä samalla soitettaisi kaikki muutkin sävelet koko kaulan mitalta läpi ja porakone vauhdilla. Näin soitettuna ne hyvätkin "sävelet" hukkuvat siihen kaikkeen muuhun puuroon.
 
Steve Vai kertoi jossain haastattelussa, että tietynlainen virtuoosimainen taituruus on rajoittava tekijä soitossa. Eddie Van halen kertoi joskus, että hänen mielestä hyvä solo on sellainen jonka voi keikan jälkeen hyräillä kotimatkalla. Aika erikoisesti sanottu Van Halenilta, kun hänen oma soittonsa on kuitenkin jotain muuta kuin pelkistettyä.
Minusta tuossa EVH kommentissa on kuitenkin ideaa. On aivan sama kuinka nopeasti ja millaisella tekniikalla soittaa, jos siinä ei ole mieleenpainuvaa melodiaa ja hyvää rytmiä.
Monesti ne yksinkertaiset asiat ovat kyllä yksinkertaisia, mutta se ei ole kuitenkaan sama kuin että ne olisivat automaattisesti jotenkin huonompia tai helpompia tehdä/toteuttaa.
Jos kuuntelee vaikka Jimi Hendrixin soittoa akustisella kitaralla ja sen perään monia muita akustisen bluesin soittajia, niin ei se Jimikään enää sieltä akustisen kanssa niin kauheasti erotu muista kovista soittajista. Toki loistava soittaja hänkin.
 
Minusta, moni tilupetteri voisi soittaa sillä akustisella välillä ja yrittää tehdä mahdollisimman pelkistettyä musaa ilman minkäänlaisia taustasoitajia. Näin erottuu ne oikeasti hyvät soittajat. Tosin tämä on vain minun mieleipide ja ei liity tosiaan Hurriganesiin mitenkään.

Mitä skeban hajottamiseen tulee niin pitää muistaa, että Jimpan eka skeban hajotus lavalla (Monterey -67) oli täysin laskelmoitu toimenpide. Jos Hendrixin vuoro ei olisi ollut The Whon jälkeen (tai kyseiset bändit perättäin), niin todennäköisesti skebakin olisi säilynyt ehjänä.

Tapahtuiko näitä Albertin kitaran hajottamisia useinkin?

Funkånaut: Mitä skeban hajottamiseen tulee niin pitää muistaa, että Jimpan eka skeban hajotus lavalla (Monterey -67) oli täysin laskelmoitu toimenpide. Jos Hendrixin vuoro ei olisi ollut The Whon jälkeen (tai kyseiset bändit perättäin), niin todennäköisesti skebakin olisi säilynyt ehjänä.
 
Ei ollut Hendrixin ensimmäinen kitaranhajotus tuo Monterey Pop Festivalin kitaranpoltto, eikä se johtunut The Whon kanssa peräkkäin soittamisesta. Täysin laskelmoitu toimenpide kylläkin.

Steadybox: Ei ollut Hendrixin ensimmäinen kitaranhajotus tuo Monterey Pop Festivalin kitaranpoltto, eikä se johtunut The Whon kanssa peräkkäin soittamisesta. Täysin laskelmoitu toimenpide kylläkin.
 
Jostain olen lukenut tarinan, että The Whon paskottua laitteet oli Jimpalla vähän probleemaa ennen keikkaa sen suhteen, miten nokittaa loppuhuipennus. Joku heitti ilmaan kitaran polttamisen ja siitä se ajatus lähti.
 
Tarkalleen en osaa sanoa Jimpan soittopelien kohtaloita, mutta käsityksessä olin että tuo Monterey olis ollut eka kerta ku soittimen päreiks laittoi. Seison siis korjattuna.

Blackmore on joskus sanonut soolosta, että sen pitää jatkaa biisin tarinaa ja olla sille ikäänkuin huipentuma. Selkeä ja ehkä kulunutkin esimerkki on esim Stairway to heavenin soolo. Mutta myös Albertin soittamat Roadrunnerin tai Get on'n soolot.
 
Iso osa tilusooloista nimenomaan katkaisee kappaleen, seuraa taitonäytös ja sitten kipale taas jatkuu.