Rock, pop, alternative ›

Tuossa about puolitoista viikkoa sitten Remu otti lipat jollakin mukulakivikadulla Pasilassa ja reväytti vasemman ketaransa pahasti. Kyseessä taisi olla nimenomaan se jalka, joka oli ennestäänkin huonossa kunnossa elokuun 2012 autokolarin jäljiltä. Nähtäväksi jää, onko Reiskan rumpujensoitot nyt soitettu - toivottavasti ei, onhan kyseessä kuitenkin se yksi ja ainoa, ainutkertainen Hurriganes-rumpali.

RockFanatic: Tuossa about puolitoista viikkoa sitten Remu otti lipat jollakin mukulakivikadulla Pasilassa ja reväytti vasemman ketaransa pahasti. Kyseessä taisi olla nimenomaan se jalka, joka oli ennestäänkin huonossa kunnossa elokuun 2012 autokolarin jäljiltä. Nähtäväksi jää, onko Reiskan rumpujensoitot nyt soitettu - toivottavasti ei, onhan kyseessä kuitenkin se yksi ja ainoa, ainutkertainen Hurriganes-rumpali.
 
Kuka tykkää mistäkin mutta minusta Remun ei olisi pitänyt tarttua kapuloihin kertaakaan sitten vuoden 1988 jälkeen. Sen verran pahaa myötähäpeää ovat sen jälkeiset soitot tuottaneet.

juici: Kuka tykkää mistäkin mutta minusta Remun ei olisi pitänyt tarttua kapuloihin kertaakaan sitten vuoden 1988 jälkeen. Sen verran pahaa myötähäpeää ovat sen jälkeiset soitot tuottaneet.
 
Niinhän se vähän on, että sitä hienoa historiaa mikä Hurriganesiin liittyy ja liitetään, ei pysty mikään tai kukaan muu enää vesittämään kuin artisti itse.

Jaahas Remulle sitten sattuu ja tapahtuu melkein koko ajan jotain... Saas nähdä paraneeko basari(?)jalka entiselleen vai onko rumpaloinnit ohi tästä eteenpäin?

sticky fingers:
Kyllä mielummin sanoisin, että ideapula vaivaa sitä joka väittää että Järvinen olisi maailman mittakaavassa ollut tai että vieläpä edelleen - vertailussa aikalaisiinsa ja kaikkeen sen jälkeiseen - jotenkin poikkeuksellinen. Hieno kitaristi toki silti.
 
Jos joku niin tämä.

Presidentti: https://www.youtube.com/watch?v=VEy21amzQjg
 
Vittu Pekka vetää täs et diu diu diu
 
Oliskohan tuolla vedolla päässyt sadannen parhaan joukkoon mnetin roots-skabassa? Veikkaan, et tiukkaa tekis.

antnis: Oliskohan tuolla vedolla päässyt sadannen parhaan joukkoon mnetin roots-skabassa? Veikkaan, et tiukkaa tekis.
 
Ehkä ei olisikaan, eihän tuo ole varsinaista roots-soittoa ;)
Ei se ole Järvisen vika, jos kuulijat eivät tajua rokin soittamisesta.

Kefiiri: Ehkä ei olisikaan, eihän tuo ole varsinaista roots-soittoa ;)
Ei se ole Järvisen vika, jos kuulijat eivät tajua rokin soittamisesta.
 
Onpas, ei vaan kovin taitavaa sellaista. Et taida olla oikein perehtynyt asioihin.

antnis: Et taida olla oikein perehtynyt asioihin.
 
Juu, en ole :)
Ei tehdä tästä nyt mitään eri näkökantojen edustajien pottuiluskabaa.

Kirk Hammett sukupolvi ei tajuu kitaransoiton päälle. Järvinen oli maailmanluokan mestari.

J.Hollström: Kirk Hammett sukupolvi ei tajuu kitaransoiton päälle. Järvinen oli maailmanluokan mestari.
 
Voi olla myöskin, että Hammett -sukupolvi voi tarkastella neutraalisti Pekan diu diuta, koska ei ole ollut niin iso juttu nuoruutta ne luritukset. Kukaan ei tarkastele neutraalisti diggaamaansa musaa, etenkään jos se oli isossa osassa jossakin osassa elämää.

Funkånaut: Voi olla myöskin, että Hammett -sukupolvi voi tarkastella neutraalisti Pekan diu diuta, koska ei ole ollut niin iso juttu nuoruutta ne luritukset. Kukaan ei tarkastele neutraalisti diggaamaansa musaa, etenkään jos se oli isossa osassa jossakin osassa elämää.
 
Tai sitten ovat täysin kyvyttömiä vertaamaan esmes Järvistä oman aikakautensa (siis Järvisen aikakauden) kitaristeihin. Tässä kontekstissa Albert oli maailmanluokan kitaristi muttei tokikaan maailmankuulu. Kuten Jukka Tolonenkin vaikka eri tyylin soittajia olivatkin. Myöskin Suomen mittakaavassa Järvisen arvoa monen myöhemmän kitaristin innoittajana ei kannattane väheksyä.

PsychedelicWarlord: Tai sitten ovat täysin kyvyttömiä vertaamaan esmes Järvistä oman aikakautensa (siis Järvisen aikakauden) kitaristeihin. Tässä kontekstissa Albert oli maailmanluokan kitaristi muttei tokikaan maailmankuulu. Kuten Jukka Tolonenkin vaikka eri tyylin soittajia olivatkin. Myöskin Suomen mittakaavassa Järvisen arvoa monen myöhemmän kitaristin innoittajana ei kannattane väheksyä.
Totta; Alpun soittoa saattoi yrittää matkia jopa ihan entry-level soittaja. Esim Rekkua ei...

PsychedelicWarlord: Tai sitten ovat täysin kyvyttömiä vertaamaan esmes Järvistä oman aikakautensa (siis Järvisen aikakauden) kitaristeihin. Tässä kontekstissa Albert oli maailmanluokan kitaristi muttei tokikaan maailmankuulu. Kuten Jukka Tolonenkin vaikka eri tyylin soittajia olivatkin. Myöskin Suomen mittakaavassa Järvisen arvoa monen myöhemmän kitaristin innoittajana ei kannattane väheksyä.
 
No jaaaaa, McLaughlin, DiMeola, Winter, Bloomfield, Akkerman, Clapton, Ollie Halsall...mites pitkään tarvii jatkaa listaa ennenkuin Järvis-hehkutuksen nolous alkaa selvetä. Esikuva toki monille, sitä puolta ei toki saa väheksyä.

antnis: No jaaaaa, McLaughlin, DiMeola, Winter, Bloomfield, Akkerman, Clapton, Ollie Halsall...mites pitkään tarvii jatkaa listaa ennenkuin Järvis-hehkutuksen nolous alkaa selvetä. Esikuva toki monille, sitä puolta ei toki saa väheksyä.
 
Monille ei-kitaristeille tuolla listalla on montakin nimeä, jotka ei kolise tippaakaan. Musa on tuttua, mutta Albert on tuossa listalla minulle ykkönen. Albert soitti aikalaismusaa aikalaisbändeissä. Jos olisi ollut jossain kovan luokan bändissä, niin?

Pakko kirjoittaa mikä mielestäni Järvisen kitaroinnissa oli hyvää ja harvinaista kaikkiin muihin kitaristeihin verrattuna.
Improvisointitaito oli Pekalla huipputasoa, johon oli kätkettynä myös kolmimuunteinen fraseeraus eli Charlie Christian tyylinen tulkinta oli hänelle myös tuttua.
Soolosoitossa hän käytti värisävelenä usein sekstiä, kuten Christian teki, Claptonin vaikutus oli hänellä ehkä suurimpana, mutta hämmästyttävästi hän improvisoi sen pohjalta aivan uusiin ulottuvuuksiin.
Albert ei siis vedellyt pakonomaisia liksejä sweepillä, kuten nykykitaristit tapaavat tehdä, ajatellen, että nopeus on se juttu.
Se juttu on mielestäni musiikin eli soolon sisältö eli musiikillinen improvisointi, sen hän osasi rockissa ja bluesissa täysin.

antnis: No jaaaaa, McLaughlin, DiMeola, Winter, Bloomfield, Akkerman, Clapton, Ollie Halsall...mites pitkään tarvii jatkaa listaa ennenkuin Järvis-hehkutuksen nolous alkaa selvetä. Esikuva toki monille, sitä puolta ei toki saa väheksyä.
 
McLaughlinin ja Järvisen vertailu on järjetöntä. Viitekehys on aivan eri. Sama koskee noita muitakin jazzpuolen jannuja. Osoittaa musiikillisen tajun puutetta vetää tollasia nimiä esiin kun puhutaan kuitenkin rock/blues hommista. Sitten taas se että esim. Winter on kyllä hyvä kitaristi mutta ei se sulje mitenkään pois sitä etteikö Alppukin olis maailmanluokan kitaristi. Ei mun mielestä tarvitse yhtään hävetä tuossakaan seurassa.
 
Enemmän taitaakin olla kyse siitä että Järvisen arvon tunnustaminen ärsyttää joitakin. Hurriganesien vaikutus maan rock-scenen kehitykseen kun oli kuitenkin niin merkittävä. Eräänlainen vastareaktio siis.
 
Järvisen suurin puute oli biisinkirjoitus puolella. Minusta.

PsychedelicWarlord: McLaughlinin ja Järvisen vertailu on järjetöntä. Viitekehys on aivan eri. Sama koskee noita muitakin jazzpuolen jannuja. Osoittaa musiikillisen tajun puutetta vetää tollasia nimiä esiin kun puhutaan kuitenkin rock/blues hommista. Sitten taas se että esim. Winter on kyllä hyvä kitaristi mutta ei se sulje mitenkään pois sitä etteikö Alppukin olis maailmanluokan kitaristi. Ei mun mielestä tarvitse yhtään hävetä tuossakaan seurassa.
 
Enemmän taitaakin olla kyse siitä että Järvisen arvon tunnustaminen ärsyttää joitakin. Hurriganesien vaikutus maan rock-scenen kehitykseen kun oli kuitenkin niin merkittävä. Eräänlainen vastareaktio siis.
 
Järvisen suurin puute oli biisinkirjoitus puolella. Minusta.
 
Minkä rock-scenen? Ei täällä ollut mitään mainitsemisen arvoista johon Järvinen olisi vaikuttanut. Muuten kuiin harrastusmielessä siis. Tolonen ja Rekku ja Lindholm olivat itsensä ilman Albertiakin.

John My: Pakko kirjoittaa mikä mielestäni Järvisen kitaroinnissa oli hyvää ja harvinaista kaikkiin muihin kitaristeihin verrattuna.
Improvisointitaito oli Pekalla huipputasoa, johon oli kätkettynä myös kolmimuunteinen fraseeraus eli Charlie Christian tyylinen tulkinta oli hänelle myös tuttua.
Soolosoitossa hän käytti värisävelenä usein sekstiä, kuten Christian teki, Claptonin vaikutus oli hänellä ehkä suurimpana, mutta hämmästyttävästi hän improvisoi sen pohjalta aivan uusiin ulottuvuuksiin.
Albert ei siis vedellyt pakonomaisia liksejä sweepillä, kuten nykykitaristit tapaavat tehdä, ajatellen, että nopeus on se juttu.
Se juttu on mielestäni musiikin eli soolon sisältö eli musiikillinen improvisointi, sen hän osasi rockissa ja bluesissa täysin.
 
Tää on tää ikuinen taito vs. tunne-battle taas näköjään menossa.
Oulunkylä Oggelbyy vastaan Sex Pistols. Hölmöä edes vertailla.
Järvisen soitossa on fiilistä ja sellaista sopivaa rosoisuutta, mikä on rockissa tärkeää ja mitä ei opita oggelbyyssä. Sellaista viimeistelemättömyyttä, pientä karkeutta.
Sellaista vibaa että soittaja välillä aina kokeilee jotain itsellekin uutta juttua.
Itselle Järvisen soolosoitosta on aina tullut hieman mieleen Mick Taylor. Taylor soittaa nopeammin (70-luvulla) ja venyttää vähemmän, mutta melodiikassa on jotain samaa.

Itselle on iskeny roadrunner aina ja lujaa. Sitä levyä kun miettii ja vertaa sen ajan muihin suomalaisiin rock levyihin niin onhan se ihan eri planeetalta, en minä ainakaan ole keksinyt mitenkä sille levylle olisi voinut soolot vetää paremmin vaikka se sitä diudiuta on..