Rock, pop, alternative ›

Nick Bone: Waroitus! Seuraava linkki sisältää mahdollisuuden kuunnella koko albuumin alusta loppuun:
 
http://www.ad.nl/ad/nl/5602/Muziek/ … er-het-nieuwe-album-van-AC-DC.dhtml
 
Paria biisiä ehdin kuunnella ja sitten homma meni jumiin. Miss Adventuresta tuli mieleen Extremen Slide.

Nick Bone: Waroitus! Seuraava linkki sisältää mahdollisuuden kuunnella koko albuumin alusta loppuun:
 
http://www.ad.nl/ad/nl/5602/Muziek/ … er-het-nieuwe-album-van-AC-DC.dhtml
 
Kiusaus on kova, mutta nyt taidan malttaa odottaa perjantaita. :) Vaan jos kusti polkee hitaasti eikä perjantaina ole levyä laatikossa, niin viikonloppuna voi tehdä tiukkaa...
 
E. Tuosta Soundin levyarviosta tämä lause jäi pikkuisen arveluttamaan:
 
Kappaleet tuksuttavat toisiinsa verrattuina miltei saman tempoisina eteenpäin suorassa 4/4-tahtilajissa
 
Nyt kuullut biisit ovat keskenään jo kumminkin suht eri tempoisia joten kaipa sieltä niitä reippaampiakin löytyy.

Rock or Bust kuultavissa: http://smarturl.it/RockorBustStream

Kuuntelin levyn kerran läpi. Ei sieltä Play Ballin lisäksi oikein muita ässäbiisejä itselleni löytynyt. Rock the Blues Away oli ihan kuunneltava (biisissä oli muuten hyvin vahva Anything Goes -fiba). Muutoin aika kylmäksi jätti levy. Melkein toivon, että Black Ice olisi jäänyt bändin viimeiseksi levyksi, koska se oli selkeästi Rock or Bustia parempi. Toisaalta sitten olisi jäänyt Play Ball kuulematta, mikä olisi kyllä ollut suuri menetys. Eli lopetan valituksen ja kuuntelen Play Ballia ;).

Ensin päätin, että en kuuntele vaan odotan kiltisti levyä. Paskat. Heikko mikä heikko. Kuuntelin tuota hollantilaista sekamelskaa, kunnes se stoppasi Hard Timesin kohdalla. Nyt on toinen rundi menossa iTunesissa.
 
Nyt täytyy olla tiukasti eri mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Kyllähän tämä Black Icen peittoaa mennen tullen. Tiukemmat soundit, tiukemmat biisit, jäätävän komeat taustalaulut... kyllä tällä levyllä ässiä piisaa. Nyt on puristettu bändin koneesta sellaista ydinmehua, että päätä huimaa. Ja mikä parasta, nämä biisit kasvavat. Eli jo tällä toisella rundilla löytyy lisää pintaa vaikka hurumykke.
 
Ja musta tuntuu, että tämän levyn kokeellisemmat (AC/DC-mittakaavalla) hetket osuvat maaliinsa, toisin kuin Black Icella (jolla ne jäivät vähän sellaiselle ok-tasolle).
 
Phil Rudd on liekeissä tällä levyllä (ja kannusoundikin huomattavasti luonnollisempi kuin edellisellä lätyllä). Harmi vaan, että ukkoa ei kiertueella kuulla eikä nähdä. Ja on siellä myös biisi, jossa Cliff bassottelee niin, että meinaa järki lähteä.
 
Jopa yllättävänkin kova ja positiivisia viboja tarjoava levy siihen nähden, mitä bändi on viime aikoina käynyt läpi.
 
Ei pettänyt AC/DC tälläkään kierroksella.
 
Edit. Rock The Blues Away tosiaan (paikoitellen) muistuttaa Anything Goesia, mutta peittoaa sen 100-0. Todella nautinnollinen, positiivinen, makeasti rullaava rokkipala. Ja kuuluu muuten levyn tähtihetkiin mun mielestä.

Näköjään Rock Or Bust vuotanut musablogeihin... Kaverilla on tuo koneella ja parin kuuntelun jälkeen oli hienoa huomata että ACDC rokkaa edelleenkin (viime aikojen huonoistakin uutisista huolimatta) yllättävänkin viriilisti. Biisit rullaa kuten pitääkin ja täysin sysipaskoja ei pahemmin löytynyt. Soundimaailma on vihdoinkin sitä mitä arvostin esim. For Thosella/Back In Blackilla. Enemmän tilan tuntua ja rummuissa ja laulussa tietynlaista kaikua. Ikään kuin bändi soittaisi livenä studiossa. Pakko-ostoshan tämä on (kunhan saapuu kaupan hyllylle) naturally;)...
 
edit:lisätty selvennys musablogeihin (joista voi ladata levyn koneelle). Streamin kuuntelu on taas ihan eri juttu.

Regalis Apertura: Näköjään Rock Or Bust vuotanut...
 
Ei kai tuo varsinaisesti vuotanut ole, kun bändin kotisivultakin on linkki iTunesin ilmaiseen striimaukseen.
 
Paskan marjat, näin kauan se meikäläisen "odotus" kesti. Ei malttanut olla kuuntelematta, ja nyt kyllä oon tyytyväinen että sorruin. Hitto vieköön että on upea albumi! Tää todellakin peittoaa Black Icen. Ja huh huh mitkä taustalaulut! Tajuttomia kertsejä etenkin albumin alkupuolella. Muutenkin biiseissä on ihan erilailla ideaa ja rakenteellista kekseliäisyyttä kuin edellisellä albumilla. Myös väitteet "kolmen soinnun" bändistä voidaan tämän levyn kohdalla haudata, sieltähän löytyy ihan progemainen määrä sointuja ja mielenkiintoisia harmonisia ratkaisuja..! :D Mutta ei huolta, se perinteinen AC/DC on silti edelleen siellä, vahvempana kuin pitkään aikaan.
 
Rock Or Bust avaa albumin aika eeppisesti, Play Ball on loistava "hittibiisi" siihen perään, mutta ilahduttavaa todeta ettei se ole minusta edes albumin paras biisi! Rock The Blues Away ja Miss Adventure ovat bändin parhaita biisejä pitkään aikaan. Siihen perään vielä vähän synkempi mutta hieno, War Machinen kaltaisesti rullaava Dogs Of War ja riemastuttavasti bluesahtava Got Some Rock'n'Roll Thunder niin tässähän on suurin piirtein bändin paras albumin "A-puoli" Back In Blackin jälkeen!! Oli yhtaikaa leveä hymy naamalla ja tippa silmässä tätä kuunnellessa.
 
Albumin loppupuoli, vaikka hyvin rokkaa, ei ole ehkä ihan yhtä pökerryttävän vahva kuin eka puolisko. Hard Times ja Baptism By Fire toimivat vielä hienosti, Rock The Housen kitarariffi on edelleen maukas mutta kertsi on ehkä vähän mielikuvitukseton. Sweet Candy on vähän sellainen tyypillinen albumin tokavika biisi, kuten Rocking All The Way edellisellä. Toimii, mutta vähän sellainen vikan biisin odottelun fiilis siitä tulee. Emission Control on ihan komea albumin lopetus, taas palataan koukuttaviin kitarariffeihin ja vahvoihin taustalauluihin. Ei bändin mahdollisesti viimeisen albumin viimeisessä biisissä suuremmin mitään epiikkaa tai symboliikkaa ole, vaikka Soundin arvostelija pitkähköstä fade outista oli sellaista löytävinäänkin. Ellei se taustakuoron siinä fade outissa toistama fraasi sitten ole "giving it up"..? :) Siltä kuulostaa, mutta voi se olla jotain muutakin.
 
Mutta jäi kyllä kokonaisuudesta erittäin positiivinen fiilis ja melkein pieni ihmetys että äijät ovat vanhoilla päivillään vielä jaksaneet vääntää näin hienon albumin, joka sisältää vieläpä AC/DC-asteikolla vähän erilaistakin tavaraa niin sävellyksellisesti kuin sovituksellisestikin. Niin hyvä albumi kuin Black Ice on, niin kieltämättä sen jälkeen vähän mietitytti että riittääkö bändillä mielikuvitusta vielä yhden albumin verran saman idean pyörittämiseen kiinnostavalla tavalla ettei mene ihan täysin toistoksi. Siihen nähden Rock Or Bust on jopa yllättävän loistava albumi.
 
Black Icellakin kuultiin hetkittäin jo vähän erilaista AC/DC:tä, jopa siinä määrin että jotkut fanit jopa suutahtivat asiasta ja sanoivat että biisit eivät enää kuulosta AC/DC:ltä. Epäilemättä tämänkin albumin tietyt elementit saattavat aiheuttaa samanlaista narinaa, mutta meikäläiselle toimii ihan täysillä. Toki suuri kiitos menee jälleen tuottaja O'Brienille, joka saa bändin kuulostamaan vielä paremmalta kuin Black Icella. Ja en tiedä onko ihan hullu ajatus, mutta tuli vaan mieleen että voisko jopa olla niin että Malcolmin poissaolo studiosta on vapauttanut bändiä ja tuottajaa kokeilemaan asioita rohkeammin kuin mitä kenties Malcolmin aika tiukka näkemys olisi suvainnut. Mutta onhan hän itse ollut biisejä tekemässä, joten tuskin sentään. Olis kuitenkin hauska kuulla Malcolmin mielipiteet levystä jossain vaiheessa.
 
Nyt on olo sellainen että tää on pakko kuunnella heti uudestaan. Niin taidan tehdäkin. Ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa!
 
E. Niin joo, se munkin piti vielä sanoa että on se luojan lykky että levy ehdittiin tehdä Ruddin kanssa ennen kuin hänen ongelmansa kasvoivat nykyisiin mittoihinsa, vaikka se haastavaa taisi ollakin. Hän on kuitenkin niin olennainen osa bändin soundia ja groovea. Oli kiertueella setin takana sitten kuka tahansa, niin Rudd on antanut oman korvaamattoman osuutensa tälle levylle ja siitä on syytä olla onnellinen.

sellisti: Ei kai tuo varsinaisesti vuotanut ole, kun bändin kotisivultakin on linkki iTunesin ilmaiseen striimaukseen.
 
Paskan marjat, näin kauan se meikäläisen "odotus" kesti. Ei malttanut olla kuuntelematta, ja nyt kyllä oon tyytyväinen että sorruin. Hitto vieköön että on upea albumi! Tää todellakin peittoaa Black Icen. Ja huh huh mitkä taustalaulut! Tajuttomia kertsejä etenkin albumin alkupuolella. Muutenkin biiseissä on ihan erilailla ideaa ja rakenteellista kekseliäisyyttä kuin edellisellä albumilla. Myös väitteet "kolmen soinnun" bändistä voidaan tämän levyn kohdalla haudata, sieltähän löytyy ihan progemainen määrä sointuja ja mielenkiintoisia harmonisia ratkaisuja..! :D Mutta ei huolta, se perinteinen AC/DC on silti edelleen siellä, vahvempana kuin pitkään aikaan.
 
Rock Or Bust avaa albumin aika eeppisesti, Play Ball on loistava "hittibiisi" siihen perään, mutta ilahduttavaa todeta ettei se ole minusta edes albumin paras biisi! Rock The Blues Away ja Miss Adventure ovat bändin parhaita biisejä pitkään aikaan. Siihen perään vielä vähän synkempi mutta hieno, War Machinen kaltaisesti rullaava Dogs Of War ja riemastuttavasti bluesahtava Got Some Rock'n'Roll Thunder niin tässähän on suurin piirtein bändin paras albumin "A-puoli" Back In Blackin jälkeen!! Oli yhtaikaa leveä hymy naamalla ja tippa silmässä tätä kuunnellessa.
 
Albumin loppupuoli, vaikka hyvin rokkaa, ei ole ehkä ihan yhtä pökerryttävän vahva kuin eka puolisko. Hard Times ja Baptism By Fire toimivat vielä hienosti, Rock The Housen kitarariffi on edelleen maukas mutta kertsi on ehkä vähän mielikuvitukseton. Sweet Candy on vähän sellainen tyypillinen albumin tokavika biisi, kuten Rocking All The Way edellisellä. Toimii, mutta vähän sellainen vikan biisin odottelun fiilis siitä tulee. Emission Control on ihan komea albumin lopetus, taas palataan koukuttaviin kitarariffeihin ja vahvoihin taustalauluihin. Ei bändin mahdollisesti viimeisen albumin viimeisessä biisissä suuremmin mitään epiikkaa tai symboliikkaa ole, vaikka Soundin arvostelija pitkähköstä fade outista oli sellaista löytävinäänkin. Ellei se taustakuoron siinä fade outissa toistama fraasi sitten ole "giving it up"..? :) Siltä kuulostaa, mutta voi se olla jotain muutakin.
 
Mutta jäi kyllä kokonaisuudesta erittäin positiivinen fiilis ja melkein pieni ihmetys että äijät ovat vanhoilla päivillään vielä jaksaneet vääntää näin hienon albumin, joka sisältää vieläpä AC/DC-asteikolla vähän erilaistakin tavaraa niin sävellyksellisesti kuin sovituksellisestikin. Niin hyvä albumi kuin Black Ice on, niin kieltämättä sen jälkeen vähän mietitytti että riittääkö bändillä mielikuvitusta vielä yhden albumin verran saman idean pyörittämiseen kiinnostavalla tavalla ettei mene ihan täysin toistoksi. Siihen nähden Rock Or Bust on jopa yllättävän loistava albumi.
 
Black Icellakin kuultiin hetkittäin jo vähän erilaista AC/DC:tä, jopa siinä määrin että jotkut fanit jopa suutahtivat asiasta ja sanoivat että biisit eivät enää kuulosta AC/DC:ltä. Epäilemättä tämänkin albumin tietyt elementit saattavat aiheuttaa samanlaista narinaa, mutta meikäläiselle toimii ihan täysillä. Toki suuri kiitos menee jälleen tuottaja O'Brienille, joka saa bändin kuulostamaan vielä paremmalta kuin Black Icella. Ja en tiedä onko ihan hullu ajatus, mutta tuli vaan mieleen että voisko jopa olla niin että Malcolmin poissaolo studiosta on vapauttanut bändiä ja tuottajaa kokeilemaan asioita rohkeammin kuin mitä kenties Malcolmin aika tiukka näkemys olisi suvainnut. Mutta onhan hän itse ollut biisejä tekemässä, joten tuskin sentään. Olis kuitenkin hauska kuulla Malcolmin mielipiteet levystä jossain vaiheessa.
 
Nyt on olo sellainen että tää on pakko kuunnella heti uudestaan. Niin taidan tehdäkin. Ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa!
 
E. Niin joo, se munkin piti vielä sanoa että on se luojan lykky että levy ehdittiin tehdä Ruddin kanssa ennen kuin hänen ongelmansa kasvoivat nykyisiin mittoihinsa, vaikka se haastavaa taisi ollakin. Hän on kuitenkin niin olennainen osa bändin soundia ja groovea. Oli kiertueella setin takana sitten kuka tahansa, niin Rudd on antanut oman korvaamattoman osuutensa tälle levylle ja siitä on syytä olla onnellinen.
 
Amen, brother. Samoissa fiilingeissä mennään täällä, levy soi jo vissiin kuudetta kertaa :D Mutta perjantaina se soi kovempaa ja isommin stereoiden kautta!
 
Sweet Candysta diggasin kyllä suuresti, mutta niin mä diggasin Rockin All The Waystakin ;)
 
Emission Control on erilaista AC/DC:tä ja lopettaa levyn kyllä todella hienolla tavalla.
 
Rudder on kyllä ilmiömäisessä vedossa tällä levyllä. Jätkä nakuttaa rullaavia fillejä just oikeisiin kohtiin ja perustamppaus svengaa paremmin kuin miesmuistiin. Ei tule Stiff Upper Lipin rumpuraitoja ikävä tätä kuunnellessa. Kaverin suuruuden rumpalina kuulee joka iskusta ja on todellinen sääli, että mies on ajanut itsensä ulos näistä kuvioista. Onneksi hän soittaa tällä levyllä, soittaa livenä sitten kuka hyvänsä.
 
Ja toi Malcolmin poissaolon vaikutus bändin kokeilevuuteen ei välttämättä ole kaukaa haettua. On hän toki ollut biisejä tekemässä, mutta luulen, että studiossa on uskallettu nyt ottaa suuria vapauksia lopputulosten suhteen. Nää styget kuulostaa perkeleen raikkailta!

Nick Bone: Amen, brother. Samoissa fiilingeissä mennään täällä, levy soi jo vissiin kuudetta kertaa :D Mutta perjantaina se soi kovempaa ja isommin stereoiden kautta!
 
Sweet Candysta diggasin kyllä suuresti, mutta niin mä diggasin Rockin All The Waystakin ;)
 
Emission Control on erilaista AC/DC:tä ja lopettaa levyn kyllä todella hienolla tavalla.
 
Rudder on kyllä ilmiömäisessä vedossa tällä levyllä. Jätkä nakuttaa rullaavia fillejä just oikeisiin kohtiin ja perustamppaus svengaa paremmin kuin miesmuistiin. Ei tule Stiff Upper Lipin rumpuraitoja ikävä tätä kuunnellessa. Kaverin suuruuden rumpalina kuulee joka iskusta ja on todellinen sääli, että mies on ajanut itsensä ulos näistä kuvioista. Onneksi hän soittaa tällä levyllä, soittaa livenä sitten kuka hyvänsä.
 
Ja toi Malcolmin poissaolon vaikutus bändin kokeilevuuteen ei välttämättä ole kaukaa haettua. On hän toki ollut biisejä tekemässä, mutta luulen, että studiossa on uskallettu nyt ottaa suuria vapauksia lopputulosten suhteen. Nää styget kuulostaa perkeleen raikkailta!
 
Rudd on rautaa tässä. Harmittaa, kun on muuten elo sekaisin. Tätä jätkää kun ei voi mielestäni kukaan korvata. Samaa kiireettömyyttä ja jokaisen lyönnin napakymppiin osumista ei vaan ole tähän musaan kenelläkään muulla.

Pitkähkön englanninkielisen arvion on vaivautunut kirjoittamaan The Guardianin toimittaja. Kriittiseksikin heittäytyy, mutta kuitenkin positiivisilla viboilla.
 
http://www.theguardian.com/music/20 … dc-rock-or-bust-first-listen-review

Nick Bone: Ja on siellä myös biisi, jossa Cliff bassottelee niin, että meinaa järki lähteä.
 
R'n'R Thunder. Sitä kuunnellessa alkoi melkein naurattaa, kun odotti nimen perusteella jotain uhkaavampaa, mutta se olikin sitten sellainen Happy Birthday R'n'R.
 
Onhan levy kokonaisuudessaan melkoinen bilerasia ja riffipaketti, kun Black Ice oli enemmän dramaattinen. Angus sanoi jossain haastattelussa soittaneensa Malcomille monet riffit, jotka tämä on hylännyt. Voisi kieltämättä veikkailla noiden muutamien korkealentoisempien juttujen olevan niitä.

Aikani kuluksi fiilistelin vähän juutuubista AC/DC:tä ja pakko sanoa, että Flick Of The Switch on yksi aliarvostetuimpia levyjä bändin tuotannossa. Esimerkiksi This House Is On Fire:n pääriffi on aivan jumalainen. https://www.youtube.com/watch?v=gbub9bDV2FI
 
Kunpa tämä Detroitin 1983 taltionti julkaistaisiin joskus kokonaan...

http://classicrock.teamrock.com/new … 6/acdc-phil-rudd-in-new-court-drama
 
Phil jatkaa valitsemallaan linjalla...
 
Ja jumalauta kuinka herra pieksää nahkoja uutukaisella, voi voi...

Angus sanoo tuoreessa haastattelussa. että ensimmäiset oireet Malcolmin sairaudesta ilmenivät jo ennen Black Icen äänittämistä:
 
"Just before we started work on the album 'Black Ice'. He started having a lot of symptoms; they started to appear. At that time, and he got diagnosed with what exactly was happening with him. And he was pretty much I had said even then, 'Do you wanna do all this?' Because it's gonna be a lot of work. If we're doing this. Or if you wanna tour, it's gonna be a lot of strain and hard work.' And he said, 'Yeah, we do it.'"
 
http://www.blabbermouth.net/news/ac … hoice-to-step-in-for-malcolm-young/
 
Eli Malcolmin dementia on diagnosoitu jo 2008 ja mies oli sairas jo Black Ice-kiertueella, mutta kykeni hoitamaan sen kiertueen sairaudesta huolimatta. Sen jälkeen tila paheni melkoisen äkkiä.

HaloOfFlies: Eli Malcolmin dementia on diagnosoitu jo 2008 ja mies oli sairas jo Black Ice-kiertueella, mutta kykeni hoitamaan sen kiertueen sairaudesta huolimatta. Sen jälkeen tila paheni melkoisen äkkiä.
 
Juu, ja Malcolm joutui opettelemaan jo tuolle kiertueelle vanhoja biisejä uudestaan, kun muisti alkoi silloin olla jo siinä kunnossa. Siihen nähden melkoinen ihme että kaveri sai tuon valtavan kiertueen hoidettua, sehän kesti lyhyine taukoineen vissiin jotain puolitoista vuotta. Eikä toisaalta mikään ihme että nyt ei ole enää mitään toivoa samaan kykenemisestä.
 
Johan sitä vuosia sitten mietittiin että mistä on kysymys, kun Brian sanoi arvoituksellisesti jossain haastattelussa että "yksi pojista on ollut sairaana mutta uskomme että hän toipuu". Eipä sitten kumminkaan toipunut.

Nick Bone: Phil jatkaa valitsemallaan linjalla...
 
Onhan tuo aikamoista sekoilua. Kovin diplomaattisia lausuntoja bändin jäsenet tilanteesta antavat, mutta eihän tuo mies nyt mitenkään voi olla pitkällä kiertueella enää mukana. Valtava sääli.
 
Ja jumalauta kuinka herra pieksää nahkoja uutukaisella, voi voi...
 
Siksi juuri valtava sääli. Hämmentävää kuunnella tuota soittoa ja miettiä että sama mies sekoilee nyt loppuelämänsä pilalle. Levyllä toimii ihan loistavasti, on siinä pieniä paineita kiertuerumpalilla. Mutta luotan siihen että bändi osaa valita hyvän kannuttajan.
 
E. Ja kun miettii vielä millaista säätöä oli jo levytyksen aikana että Rudd saatiin ylipäätään paikalle studioon ja kun oli studiolla niin saatiin soittamaan... aika kehnot edellytykset hyviin lopputuloksiin, mutta sitten äijä tykittää tuollaiset rumpuraidat narulle! On se kyllä kone, kuten Brian tässä mainiossa pätkässäkin vakuuttaa.
 
https://www.youtube.com/watch?v=_gOdUmVy3S0

Vähän lisää Rudd-uutisia...
 
http://www.blabbermouth.net/news/ac … aring-backs-car-into-path-of-truck/

Regalis Apertura: Vähän lisää Rudd-uutisia...
 
http://www.blabbermouth.net/news/ac … aring-backs-car-into-path-of-truck/
 
Nää samat jutut tais olla jo tossa Nick Bonen linkissä jokunen viesti ylöspäin. :)

sellisti: Juu, ja Malcolm joutui opettelemaan jo tuolle kiertueelle vanhoja biisejä uudestaan, kun muisti alkoi silloin olla jo siinä kunnossa. Siihen nähden melkoinen ihme että kaveri sai tuon valtavan kiertueen hoidettua, sehän kesti lyhyine taukoineen vissiin jotain puolitoista vuotta. Eikä toisaalta mikään ihme että nyt ei ole enää mitään toivoa samaan kykenemisestä.
 
Johan sitä vuosia sitten mietittiin että mistä on kysymys, kun Brian sanoi arvoituksellisesti jossain haastattelussa että "yksi pojista on ollut sairaana mutta uskomme että hän toipuu". Eipä sitten kumminkaan toipunut.
 
Ja tässä myös selitys sille, miksi settilista pysyi yhtä vaihdosta (Dog Eat Dog/High Voltage) lukuunottamatta samana koko Black Ice-kiertueen ajan. Minkäänlaista mahdollisuutta vaihteluihin ei yksinkertaisesti enää ollut olemassa.
 
Ja kuinka paljon ympäri nettiä asiasta kitistiin... no, eihän kukaan tiennyt.
 
Kuuntelen jälleen RoBia... on tämä vaan huikea levy, paranee koko ajan ja sävyissä piisaa!
 
"Babtism By Fire" on tällä hetkellä oma suosikki. Yhtään skipattavaa biisiä ei ole, Black Icella oli jokunen.

Nick Bone: Ja tässä myös selitys sille, miksi settilista pysyi yhtä vaihdosta (Dog Eat Dog/High Voltage) lukuunottamatta samana koko Black Ice-kiertueen ajan. Minkäänlaista mahdollisuutta vaihteluihin ei yksinkertaisesti enää ollut olemassa.
 
Ja kuinka paljon ympäri nettiä asiasta kitistiin... no, eihän kukaan tiennyt.
 
Joo. Mistäpäs sen olis arvannut.
 
Kuuntelen jälleen RoBia... on tämä vaan huikea levy, paranee koko ajan ja sävyissä piisaa!
 
"Babtism By Fire" on tällä hetkellä oma suosikki. Yhtään skipattavaa biisiä ei ole, Black Icella oli jokunen.
 
Itellä on pari kolme kokonaiskuuntelua takana ja muutama irtobiisi päälle. Hauskaa että nyt en oo ollenkaan varma onko samat biisit suosikkeja kuin ekalla kuuntelulla. :) Ja tämä siis hyvänä asiana, koska ne biisit jotka ei heti tuntuneet ihan levyn parhailta on nyt alkaneet toimia. Baptism Of Fire on tosi kova, samoin se Sweet Candy on kans alkanut kuulostaa pirun hyvältä. Ei tosiaan ole skipattavia biisejä! En tiedä sitten jos niitä olis yhtä monta kuin Black Icella niin olisko joukossa jo vähemmän kiinnostavia. Sekin levy olisi vielä parempi vähän tiiviimpänä pakettina. Rock Or Bust on paljon lyhyempi, mutta ei toisaalta tunnu mitenkään alimittaiselta. Biiseissä on niin paljon sisältöä..! :)
 
E. Ja kun mainitsit nuo Black Ice -kiertueen settilistat, niin tuli mieleen että oliskohan nyt sitten tulevalla kiertueella mahdollisuus kuulla jopa niitä vähän harvemmin soitettuja biisejä..? Ei sillä että Malcolm ja Rudd olisivat välttämättä niitä vastaan erityisesti koskaan olleet (vaikka joku joskus epäili että Rudd ei olisi ollut erityisen innostunut soittamaan sen ajan matskua kun ei itse ollut bändissä), mutta kun studiossakin tunnutaan tehneen aika raikkaita ratkaisuja niin jospa se kantaisi settilistojen suunnitteluunkin. :) Olis komeeta kuulla muutama todellinen ylläri viimesellä kiertueella, etenkin kun Brianin ääni toimii taas hienosti. For Thoselta jotain muutakin kuin nimibiisi, Flickiltä melkeinpä mitä vaan... ja Bonin ajaltakin on niitä unohdettuja helmiä vaikka kuinka. Eiköhän Brian vetäis sieltä melkein mitä vaan ihan uskottavasti. Elän toivossa..!