Rock, pop, alternative ›

Niin, ja yllättyisitte varmaan monikin, jos tietäisitte, kuinka monta Rumban toimittajaa täällä ihan aktiivisina pyörii...
 
Mitä sitten? Näinköhän ne sitten kiroavat Muusikoiden.netin helvetin alimpaan kerrokseen ensi numerossa?

Mitä sitten? Näinköhän ne sitten kiroavat Muusikoiden.netin helvetin alimpaan kerrokseen ensi numerossa?
 
Todennäköisemmin jatkavat jo perinteistä Rumba-vastaisten provokaatioidensa kirjoittelua Mnettiin.

Mikä oli muuten viimevuoden ulkomaisten albumien TOP3? Ei jaksa kaivella lehteä.

Mä olen samaa mieltä kuin Sormunen, ei saa sotkea heviä ja rokkia samaan virkkeeseen. Metallin roolipelinomainen nahkaan naamioituminen ei ole sukua rokkarin nahkavaatteille, niitä kannetaan aivan eri tavalla.
 
Entäs sitten hevibändit, jotka rokkaa? Ja rokbändit, jotka on niinku hevii shittii? Onko Motörhead heviä vai/ja rokkia? Onko Entombed heviä vai/ja rokkia? Entä sukkahousurok? Entä ku Eyssit "naamioituu roolipelinomaisesti nahkaan", onko se heviä vai rokkia?

Entäs sitten hevibändit, jotka rokkaa? Ja rokbändit, jotka on niinku hevii shittii?
 
Näähän ovat mahdottomia lauselmia.

Jatketaan vielä vähän aiheesta. Mä itse suhtaudun aika vastahakoisesti kaiken maailman kriitikkopolleihin, ihan vain sen takia, että musiikin arvottaminen ylipäätään numeraaliseen paremmuusjärjestykseen on typerää.
 
Ihmiset kokoavat tällaisia listoja eri kriteereillä: jotkut ajattelevat sitä, että mitkä levyt ovat olleet käänteentekeviä popmusiikin kehityksen kannalta, jotkut taas listaavat levyt/biisit sen perusteella, mitkä niistä ovat pyörineet eniten omassa cd-soittimessa. Sen takia tuloksissa olisi hyvä olla jotain perustelujakin mukana.
 
Muutenkin tuntuu siltä, ettei musiikkia osata enää tarkastella ja arvottaa muuten kuin listojen avulla: konkretisoimalla musiikki numeroiksi.
 
Levy on hyvä ja arvokas, jos sen sinkkulohkaisut nousevat sinkkulistoille ja itse albumi albumilistalle. Sitten toivotaan sitä, että sinkku pääsisi mahdollisimman monelle soittolistalle. Jos näin käy, biisi voi nousta 50 hittiä -listalle. Mainoksissa kehutaan numeroilla, joita arvostelijat ovat levylle antaneet - ja toivotaan, että video päätyisi Levyraatiin, jossa se saisi mahdollisimman hyvät pisteet. Vuoden lopussa levyt, biisit ja artistit rankataan sitten paremmuusjärjestykseen eri lehtien kriitikko- ja lukijaäänestyksissä.
 
Seuraavana vuonna saadaan iltapäivälehtien verotaulukoista lukea, kuinka hyvin artisti menestyi kollegoihinsa verrattuna (tai kenen verosuunnittelu onnistui huonoiten - terveisiä Jaakko Salovaaralle).
 
Kun tähän vielä lisää ulkomaisten lehtien joka helvetin numeroon tunkemat listat - 500 parasta albumia, 1000 kaikkien aikojen parasta biisiä, 100 maailman parasta kitaristia jne. - niin asia alkaa oikeasti jo vituttaa.
 
Eikö musiikin ympärille saa rakennettua draamaa millään muulla tavalla kuin tekemällä siitä urheilua?

Jatketaan vielä vähän aiheesta. Mä itse suhtaudun aika vastahakoisesti kaiken maailman kriitikkopolleihin, ihan vain sen takia, että musiikin arvottaminen ylipäätään numeraaliseen paremmuusjärjestykseen on typerää.
 
Ihmiset kokoavat tällaisia listoja eri kriteereillä: jotkut ajattelevat sitä, että mitkä levyt ovat olleet käänteentekeviä popmusiikin kehityksen kannalta, jotkut taas listaavat levyt/biisit sen perusteella, mitkä niistä ovat pyörineet eniten omassa cd-soittimessa. Sen takia tuloksissa olisi hyvä olla jotain perustelujakin mukana.
 
Muutenkin tuntuu siltä, ettei musiikkia osata enää tarkastella ja arvottaa muuten kuin listojen avulla: konkretisoimalla musiikki numeroiksi.
 
Levy on hyvä ja arvokas, jos sen sinkkulohkaisut nousevat sinkkulistoille ja itse albumi albumilistalle. Sitten toivotaan sitä, että sinkku pääsisi mahdollisimman monelle soittolistalle. Jos näin käy, biisi voi nousta 50 hittiä -listalle. Mainoksissa kehutaan numeroilla, joita arvostelijat ovat levylle antaneet - ja toivotaan, että video päätyisi Levyraatiin, jossa se saisi mahdollisimman hyvät pisteet. Vuoden lopussa levyt, biisit ja artistit rankataan sitten paremmuusjärjestykseen eri lehtien kriitikko- ja lukijaäänestyksissä.
 
Seuraavana vuonna saadaan iltapäivälehtien verotaulukoista lukea, kuinka hyvin artisti menestyi kollegoihinsa verrattuna (tai kenen verosuunnittelu onnistui huonoiten - terveisiä Jaakko Salovaaralle).
 
Kun tähän vielä lisää ulkomaisten lehtien joka helvetin numeroon tunkemat listat - 500 parasta albumia, 1000 kaikkien aikojen parasta biisiä, 100 maailman parasta kitaristia jne. - niin asia alkaa oikeasti jo vituttaa.
 
Eikö musiikin ympärille saa rakennettua draamaa millään muulla tavalla kuin tekemällä siitä urheilua?
 
Asiaa. Ihmiset ovat addiktoituneet kuluttajaneuvontaan. Esim. Pelit-lehden pistemäärää suunnilleen ratkaisee sen, mitä pelejä ostetaan.
 
Oliskohan mahdotonta ajatella, että musiikkilehdessä olisi levy-arvosteluissa kaksi kategoriaa: lehti x suosittelee ja lehti x ei innostunut. Vuosiäänestyksissä sitten valitaan noista ensinmainituista mahdollisimman laaja-alainen kattaus.
 
Ihan pakko on kyllä myöntää, että olen itse kaikenmaailmojen xxx parasta-listojen friikki ja joskus innostun kuuntelemaan levyjä jonkun tuollaisen listan mukaan.

Vähän outo rinnastus, kun ajattelee, että eihän hevineiteilyllä ole rockin kanssa mitään tekemistä. Tää oli sit subjektiivinen mielipide, mutta sattumalta ainoa oikea.
 
Heh.Hevihän on vain rock-käsitteen alalaji - ainakin mulle.Samaa rokkia se on.
 
Ja ainakin mielestäni enemmän rockia kuin joku 50 cent...
 
Toisaalta näilläkin palstoilla törmää teksteihin joissa hevareita moititaan suvaitsemattomuudesta ja kuitenkin suurin osa näistä suvaitsemattomista on näitä hevin/rockin kritisoijia.

Joo, kyllähän toi "elitistisen tanssikaman" suosiminen ja hevin/rockin väheksyminen näkyy ihan selvästi. Otetaan nyt vaikka tosta lattialta nippu tämän vuoden lehtiä, ja katsotaan, mistä Rumba on tehnyt kansikuvajuttuja
 
No joo myönnän etten nyt ihan tarkoittanut noita kansikuvajuttuja tai juttuja yleensäkään vaan esim.singelarvosteluja,kolumneja jne.Noissa on tullut vastaan tollaista rokin/hevin väheksymistä ja jonniinlaista ylimielisyyttäkin.Toki on hyvä ,että on erilaisia lehtiä enkä nyt ole Rumbaa vaatimassa muuttumaan.Kunhan esitän kritiikkiä omista lähtökohdistani.
 
En minä Soundia mitenkään täydellisenä pidä.Parempana vaan kuin Rumbaa - nimenomaan em. syistä.

Ja perusteluja kiitos.
 
No esim. uusin Rumba sekä Damn Seagulls-yhtye.

No esim. uusin Rumba sekä Damn Seagulls-yhtye.
 
Öö... Damn Seagullsin levy arvosteltiin uudessa Rumbassa, ja se sai kolme tähteä. Olisiko se pitänyt jättää sun mielestä jättää arvostelematta ja jos olisi, miksi?

No joo myönnän etten nyt ihan tarkoittanut noita kansikuvajuttuja tai juttuja yleensäkään vaan esim.singelarvosteluja,kolumneja jne.Noissa on tullut vastaan tollaista rokin/hevin väheksymistä ja jonniinlaista ylimielisyyttäkin.Toki on hyvä ,että on erilaisia lehtiä enkä nyt ole Rumbaa vaatimassa muuttumaan.Kunhan esitän kritiikkiä omista lähtökohdistani.
 
En minä Soundia mitenkään täydellisenä pidä.Parempana vaan kuin Rumbaa - nimenomaan em. syistä.
 
Rumbassa on sellainen ero Soundiin ja Sueen, että siinä ei käsitellä raskasta rockia tai metallia. Siihen keskittyy Hamara, joka on erillinen julkaisu.

Rumbassa on sellainen ero Soundiin ja Sueen, että siinä ei käsitellä raskasta rockia tai metallia. Siihen keskittyy Hamara, joka on erillinen julkaisu.
 
Näin on nyt.Näin ei ollut aiemmin.Ehkäpä Rumbassa huomattiin ongelmat ja ratkaistiin homma tällä tavalla.Hyvä noinkin.Vaikka Hamarassakin on ongelmansa.Sieltä puuttuu mielestäni vanhemman,perinteisen heavyn tuntemusta.

Näin on nyt.Näin ei ollut aiemmin.Ehkäpä Rumbassa huomattiin ongelmat ja ratkaistiin homma tällä tavalla.Hyvä noinkin.Vaikka Hamarassakin on ongelmansa.Sieltä puuttuu mielestäni vanhemman,perinteisen heavyn tuntemusta.
 
Nimenomaan. Kirjoita Hamaraan ja valita asiasta tai tarjoa itseäsi.

Kyllä Rumban katsaukset ovat aina paljon parempia kuin Soundin. Itse asiassa juuti nyt lopetin Soundin tilauksen viiden vuoden jälkeen ja vaihdoin Rumbaan. Ei jaksa niitä Stratovarius / HIM-juttuja mitä on joka Soundissa.

Rumba on ollut ihan surkea lehti sitten -87- jälkeen. No olihan se jo aikasemminkin yhtä ahdas. joten...

Rumba on ollut ihan surkea lehti sitten -87- jälkeen. No olihan se jo aikasemminkin yhtä ahdas. joten...
 
Mun mielestä on erittäin hyvä asia Rumbassa se, että se esittelee juuri uusia bändejä. Rumban kautta on löytynyt niin paljon uusia bändejä joita ei varmasti olisi muuten tullut löydettyä. Myös uutiset osio on siinä todella hyvä. Tilaan myös Soundia ja sen vahvuus on se, että siinä jutut ovat laajempia, mutta siellä ei taas sitten uusia bändejä juurikaan esiin nosteta. Eli kun tilaa molemmat niin saa niistä yhdessä laadukkaan musiikkilehden. Ja mitä näihin vuosikatsauksiin tulee niin kriitikot yllättivät siinä miten loistavia levyjä olivat listoille valinnet. Ei voinut muuta kuin nyökytellä hyväksyvästi päätään siitä, että kerrankin oli niiden kanssa samaa mieltä.

Rumba on tosiaan välillä vähän ärsyttävän paljon "kaveribändejään" hehkuttava julkaisu. Toisaalta Rumba tuo mielestäni huomattavasti enemmän esille noita uusia yhtyeitä. Soundi on jotenkin niin paikalleen jämähtäneen oloinen, etten viitsi siitä muuta kirjastossa lukea kun Pirisen sarjakuvan.
 
Olette varmaan lukeneet tuon Halmeen kirjoittaman Rumban historian. Onkohan lehden sisällä yhä yhtä huonot välit kuin vuosituhannen vaihteessa?

Rumba on tosiaan välillä vähän ärsyttävän paljon "kaveribändejään" hehkuttava julkaisu. Toisaalta Rumba tuo mielestäni huomattavasti enemmän esille noita uusia yhtyeitä. Soundi on jotenkin niin paikalleen jämähtäneen oloinen, etten viitsi siitä muuta kirjastossa lukea kun Pirisen sarjakuvan.
 
Olette varmaan lukeneet tuon Halmeen kirjoittaman Rumban historian. Onkohan lehden sisällä yhä yhtä huonot välit kuin vuosituhannen vaihteessa?
 
Ei. Se oli luullakseni pohjanoteeraus. Kyllä soundikin hehkuttaa kaveribändejään. Kuten kaikki lehdet. Ja miksi? Koska hyvien bändien kavereiksi on kivempi ryhtyä kuin huonojen bändien.

Onkohan lehden sisällä yhä yhtä huonot välit kuin vuosituhannen vaihteessa?
 
Ei todellakaan. Nykyisin on kaikin puolin rento ja letkeä tekemisen meininki.