Rock, pop, alternative ›

Jokapaikanapina: Itse ihmettelen sitä miten yksiulotteisia moni rokkibändi nykyään on. Bändi x sanoo, että diggaa 70-luvun rokki- ja hevibändejä, mutta kaikki sen biisit kuulostavat samalta. Zeppelinin materiaalista kolmasosa on akustista ja monissa biiseissä kosiskellaan muitakin genrejä ku bluussia. Purple on rokkihittiensä lisäksi tehnyt psykedeelistä poppia, progehtavaa kamaa, funkannut kovasti ja vieraillut jopa ihan täysin "klassisissa" maisemissa. Sabbathista kuuluu laaja vaikutteiden kirjo Beatlesista jatsiin. Van Halenin homma koostuu sen kasarihomman lisäks isosta määrästä kaikenlaisesta hupsuttelusta ja pastisseista. Guns n' Roses on hard rock goes punk goes blues goes pop goes ymsyms eikä mitään pelkkää riffittelyä ja kiljumista.
 
Tuntuu siltä, että kun lähdetään tietoisesti tietynlaista musiikkia soittamaan, niin jokainen bändisukupolvi ottaa sen osan esikuvastaan, mikä on näennäisesti "se juttu" tai jotenkin helpoiten käsillä tai "oleellisinta", kunnes lopulta käsillä on jotain tosi tylsää.
 
Juuri tämä. Rollareissa taisi kaikilla olla enemmän ja vähemmän erilainen tausta musan suhteen. Nykyään kun viis vaikkapa Gunnarifania laittaa bändin pystyyn, niin vaikutteiden seurauksena lopputulos kuulostaa yllättävää kyllä Gunnari -pastissilta.
 
Ongelma on tavallaan siis se, että on liikaa soittajia/harrastajia. Silloin kun noita "wanhoja kunnon rokkibändejä" tuli, niin melkein isojen kaupunkien ulkopuolelta napattiin jengiä joka vain soitti, ainakin alkutaipaleella. Nykyään kun soittajia on niin paljon ja niin monessa eri tyylissä, niin ei ole ongelmaa perustaa vaikkapa Gunnari-coverbändi pystyyn viiden Gunnareiden avulla soittamaan opetelleen kesken.
 
Nykyään prukaa vaan olemaan niin, että jos esikuvaosastosi ei ole sama kuin muilla jäsenillä, niin ei bändiin tunnu pääsevänkään. Ellei satu olemaan reeniksen omaava basisti. :) Jengi on monasti liian ahdasmielistä sen suhteen, että millaisen soittajan kanssa jammailee/reenailee. Sekä tietty se, että halutaan kuulostaa liikaa esikuvilta sen sijaan että kuulostettaisiin itseltään.

antnis: Melkein, mutta ei ihan. Metalllia, omaperäistäkin, kuuntelevat juntit ja siksi se on suosittua Suomessa. Zeppelin-kierrätys ei vielä kerro kuuntelijastaan mitään :)
 
Zeppelin on toki hyvä mutta miksi näitä bändejä Sabbathia ym myöten pitää kopioida liian räikeästi? Vaikutteet on täysin eri asia ja hyväksyttävää kuin se että "soitetaas pojat zeppeliiniä mutta paskemmin".. tai väkisin tehdään tietyn kuuloista kamaa koska se on just nyt taas trendikästä? :(
 
Tähän lisäten Hellacopters teki tuon oikein, samoin Tehosekoitin.. harmi että jo molemmat kuopattu.

Nykyään prukaa vaan olemaan niin, että jos esikuvaosastosi ei ole sama kuin muilla jäsenillä, niin ei bändiin tunnu pääsevänkään. Ellei satu olemaan reeniksen omaava basisti. :) Jengi on monasti liian ahdasmielistä sen suhteen, että millaisen soittajan kanssa jammailee/reenailee.
 
Niinpä. Mä oon yrittänyt tutustua paljon eri tyylilajeja diggaileviin soittajiin ja jammailla niiden kanssa. Olen oikeastaan ihan tahallani koittanut pölliä niiltä tyypeiltä hyviä juttuja soitosta. Se on lisäks mun tapani kehittää itseäni ja tutustua ihmisiin.
 
Mutta kun kaikki pitää nykyään lokeroida. Jos soittaa hevibändissä, on automaattisesti hevikitaristi/-rumpali/-kosketinsoittaja joka ei osaa ja/tai halua soittaa muuta kuin heviä. Ei jumavitunlauta. Ja näin siinä käy vaikka olisit 10 vuotta soittanut Shadows tribuuttibändissä. Sillä sekunnilla kun liityt hevibändiin, et osaa enää oikealla tyylitajulla soittaa rautalankaa, vaan olet hevikitaristi ja hevikitaristit soittaa vaan heviä.

phiit: Zeppelin on toki hyvä mutta miksi näitä bändejä Sabbathia ym myöten pitää kopioida liian räikeästi? Vaikutteet on täysin eri asia ja hyväksyttävää kuin se että "soitetaas pojat zeppeliiniä mutta paskemmin".. tai väkisin tehdään tietyn kuuloista kamaa koska se on just nyt taas trendikästä? :(
 
Tähän lisäten Hellacopters teki tuon oikein, samoin Tehosekoitin.. harmi että jo molemmat kuopattu.
 
Noita Sapatti-kierrättäjiä on tosiaan tullut vastaan aika törkeitäkin tapauksia. Sonsilla on sentään hyvä laulaja ja niillä sentään on joitain hyviä biisejä. Sama pätee esim Graveyardiin. Tehosekoittimesta en sano mitään :)

Yellon Boris Blank joskus ihmetteli, miksi eurooppalaiset bändit yrittävät uudenlaisen musiikin tekemisen sijasta soittaa esimerkiksi bluesia. Siis musiikkia, jonka esittämiseen heillä ei ole minkäänlaista kulttuuripohjaa. Räpin kanssa vähän sama juttu. Ei sillä, että se mikään synti olisi... mutta miksi kopioida alkuperäisiä, jotka ovat kuitenkin yleensä parempia?
 
Itsekin olin jämähtänyt vanhoihin bändeihin (ja olen vieläkin jossain määrin), mutta olen sentään löytänyt paljon uuttakin. Tai "uutta" ja "uutta", mutta esimerkiksi Dave Matthews Band ja Phish ovat vaikuttavia musiikillisesti... varsinkin livenä, ja tuovat taatusti vaihtelua iänikuisiin Radio Rock-juttuihin.
 
Kuuntele tästä vaikka Phishin "Farmhouse"-albumi ja instrumentaali "The First Tube". Ihan käypää tavaraa vaativammallekin. Ainakin erilaista. Jossain määrin.
http://youtu.be/oa729rn2_xc?t=42m50s

Timetokill: Yellon Boris Blank joskus ihmetteli, miksi eurooppalaiset bändit yrittävät uudenlaisen musiikin tekemisen sijasta soittaa esimerkiksi bluesia. Siis musiikkia, jonka esittämiseen heillä ei ole minkäänlaista kulttuuripohjaa. Räpin kanssa vähän sama juttu. Ei sillä, että se mikään synti olisi... mutta miksi kopioida alkuperäisiä, jotka ovat kuitenkin yleensä parempia?
 
Nå, tulihan blues ja r&b valtaväestön muotiin Yhdysvalloissa Brittien kautta. Pointtina varmaankin on se, että miksi koittaa kopioida yksi yhteen. Voisi kuvitella, että deltan sijaan voisi bluesiin hakea inspistä vaikkapa slaavilaisesta melankoliasta. Luulisi toimivan kyllä.
 
Kyllähän Suomessakin tehdään monessakin eri genressä mainiota musaa, ettei se ongelma sinänsä genrestä johdu. Se on vaan kumma, ettei omia "kulttuuritaustoja" sinänsä hyödynnetä vaan kopioidaan suoraan ison veden takaa.
 
E: Ja onhan toi Karjalanseudun kansanmusa melko diippiä bluesia tavallaan.
 
E2: Ja onhan elektronisen musan puolella Goa trancella alalaji Suomisoundi, että kyllä Suomessakin on kehittynyt omia tyylilajeja eri musatyyleihin.

antnis: Noita Sapatti-kierrättäjiä on tosiaan tullut vastaan aika törkeitäkin tapauksia. Sonsilla on sentään hyvä laulaja ja niillä sentään on joitain hyviä biisejä. Sama pätee esim Graveyardiin. Tehosekoittimesta en sano mitään :)
 
Oli vaan esimerkkejä jotka teki "aidosti" kuulostamatta heti siltä joltain :) Rivalit pariin otteeseen nähty livenä, bändi toimii, hyvä meininki mutta joku puuttuu tai vaan ei oo aitoa tai sit oon vaan liian kyyninen :D Graveyard on taas ihan eri luokkaa, toimii kyllä.

Toisaalta olihan Guns & Roseskin aikoinaan melko suora rippi Rolling Stones/The Who/Led Zeppelin-formaatista.
 
Slashin kaikki kitarasankarin eleet ja liikkeet lavalla oli melko suoraan kopsattu Jimmy Pagelta, hotellihuoneita hajoitettiin ja Jack Danielsia, huumeita, naisia ja viinaa kului. Hohhoijaa.
 
Monta kertaa sitä on miettinyt, että miksi sen rockin pitää aina olla niin kliseistä... ja miksi siinä pitää aina olla ne samat iänikuiset elementit, että se olisi "uskottavaa"?
 
Onhan niitä toisaalta onnistuneitakin "kierrätyksiä". Esimerkiksi System of a Downin "Mezmerize" kuulosti paljon taidokkaammalta, paremmalta ja tuoreemmalta kuin trash-metallista tulleet esikuvansa (Anthrax, ym).

Timetokill: Toisaalta olihan Guns & Roseskin aikoinaan melko suora rippi Rolling Stones/The Who/Led Zeppelin-formaatista.
 
Slashin kaikki kitarasankarin eleet ja liikkeet lavalla oli melko suoraan kopsattu Jimmy Pagelta, hotellihuoneita hajoitettiin ja Jack Danielsia, huumeita, naisia ja viinaa kului. Hohhoijaa.
 
Monta kertaa sitä on miettinyt, että miksi sen rockin pitää aina olla niin kliseistä... ja miksi siinä pitää aina olla ne samat iänikuiset elementit, että se olisi "uskottavaa"?
 
Onhan niitä toisaalta onnistuneitakin "kierrätyksiä". Esimerkiksi System of a Downin "Mezmerize" kuulosti paljon taidokkaammalta, paremmalta ja tuoreemmalta kuin trash-metallista tulleet esikuvansa (Anthrax, ym).
 
GnR vaan teki helvetin hyviä biisejä, ulkoisella habituksella ei ole mitään merkitystä ellei sillä yritetä korvata musiikin puutteita.. Soittajanakin Slash > Jimmy Page (joka käsittämättömän yliarvostettu _soittajana_).
 
SOADin Toxicity oli ja on edelleen 2000 luvun parhaita levyjä piti genrestä tai ei, tuolla levyllä pahemmin täytettä löydy, eikä sitä kyllä mihinkään thrashiin voi edes verrata.

phiit: GnR vaan teki helvetin hyviä biisejä, ulkoisella habituksella ei ole mitään merkitystä ellei sillä yritetä korvata musiikin puutteita.. Soittajanakin Slash > Jimmy Page (joka käsittämättömän yliarvostettu _soittajana_).
 
No voi helkkari... just piti kehaista että ollaan kaikesta samaa mieltä, mutta Slash jos kuka on yliarvostettu =D No ehkä Axl Rose on vielä yliarvostetumpi xD
 
Pagen soitossa oli semmoista nyanssien tajua, että toista vastaavaa ei ihan heti tule.
Rival Sons on tosiaan avuton ryhmä mutta minustakin Graveyardilla tuntuisi olevan oivallista pilkettä silmäkulmassa.
 
Jaa mutta aiheeseen... Youtubeklippien perusteella Räjäyttäjät -orkesterilla tuntuisi olevan oikeaa asennetta.

Kefiiri: No voi helkkari... just piti kehaista että ollaan kaikesta samaa mieltä, mutta Slash jos kuka on yliarvostettu =D No ehkä Axl Rose on vielä yliarvostetumpi xD
 
Pagen soitossa oli semmoista nyanssien tajua, että toista vastaavaa ei ihan heti tule.
Rival Sons on tosiaan avuton ryhmä mutta minustakin Graveyardilla tuntuisi olevan oivallista pilkettä silmäkulmassa.
 
Jaa mutta aiheeseen... Youtubeklippien perusteella Räjäyttäjät -orkesterilla tuntuisi olevan oikeaa asennetta.
 
:D nooo... Samalla läänillä sentään ollaan :)

Rokin juna meni jo.

Jokapaikanapina: Itse ihmettelen sitä miten yksiulotteisia moni rokkibändi nykyään on. Bändi x sanoo, että diggaa 70-luvun rokki- ja hevibändejä, mutta kaikki sen biisit kuulostavat samalta. Zeppelinin materiaalista kolmasosa on akustista ja monissa biiseissä kosiskellaan muitakin genrejä ku bluussia. Purple on rokkihittiensä lisäksi tehnyt psykedeelistä poppia, progehtavaa kamaa, funkannut kovasti ja vieraillut jopa ihan täysin "klassisissa" maisemissa. Sabbathista kuuluu laaja vaikutteiden kirjo Beatlesista jatsiin. Van Halenin homma koostuu sen kasarihomman lisäks isosta määrästä kaikenlaisesta hupsuttelusta ja pastisseista. Guns n' Roses on hard rock goes punk goes blues goes pop goes ymsyms eikä mitään pelkkää riffittelyä ja kiljumista.
 
Tuntuu siltä, että kun lähdetään tietoisesti tietynlaista musiikkia soittamaan, niin jokainen bändisukupolvi ottaa sen osan esikuvastaan, mikä on näennäisesti "se juttu" tai jotenkin helpoiten käsillä tai "oleellisinta", kunnes lopulta käsillä on jotain tosi tylsää.
 
Jotenkin nyt tuntuis että ollaan lähellä. Monet bändit tuntuu tekevän oman matskunsa ihan tarkkaan määriteltyyn muottiin. Se genre, tai muotti, määritetään, ja määrittää, liian kapeasti inputin (ideat, soundit jne) ja outputin (lookki, valmiit biisit, esiintyminen), sen sijaan että väännettäis vapaalle ja kuulostais siltä miltä kuulostaa.
Tässä lauantaimakkaretehtailuprosessissa se kunnon aines menee hukuksiin, ja sitä makkaraa jaksaa joskus siivun, sen jälkeen alkaa tökkiä.
 
Pointti mikä parhaiten osui lainatussa pätkässä oli juuri se, että monien omien suosikkibändien biisiääripäät voivat olla todella kaukana toisistaa, ja uskoisin että silloin ei olla biisienteko/jamivaiheessa käyty keskustelua "me ei voida tehdä näin koska me ei tehdä tällasta juttua / tää ei kuulosta meiltä".
Dynamiikka on, paitsi instrumenttisoitossa, myös biiseissä, ja vielä laajemmin biisikatalogissa kova valtti, mikä tuntuu monesti unohtuvan.

Hyvä kirjoitus.

hjukke: Dynamiikka on, paitsi instrumenttisoitossa, myös biiseissä, ja vielä laajemmin biisikatalogissa kova valtti, mikä tuntuu monesti unohtuvan.
 
Erinomainen kirjoitus. Vallankin tämä dynamiikkajuttu on semmoinen, mihin ei tajuta kiinnittää huomiota. Toimiko dynamiikka bändeillä ennen vanhaan paremmin, vai onko niin päin, että kuunneltaviksemme ovat valikoituneet ne, joiden sovitukset hengittivät siinä määrin että musiikkia jaksaa kuunnella yhä?

Ei nyt jaksa käy tätä keskustelua kuinka "rock on kuollut' uudestaan. Toivottavasti velipesonen ei tule tänne.
 
mutta rockin ongelma on Se että Se on liian kaavoihin kangistunutta. Ei musiikkityylin tule olla kaavoihin kangistunutta vaan kehittyä.
Toinen mitä olen pannut merkille niin yksipuolinen tuotanto. Aina ne iänikuiset samat soittimet ja särökitara ja nostatus kertsiin
 
oikeasti en tiedä tästä aiheesta mitään eikä oikeastaan kiinnosta. Kyllä hyvää musiikkia löytyy aina kun osaa etsiä

Juzpe: Olen tässä muutamankin tovin jo miettinyt minulle niin rakkaan musiikin tyylilajin, eli bändilähtöisen rockin melko täydellistä katoamista. bändien, jotka tekevät itse musiikin. Sitten nämä ryhmittymät menevät keikalle ja ihmiset maksavat pääsylipuistaan päästessään katsomaan ihmisten toisille ihmisille tekemää ja soittamaa musiikkia.
 
Tuohon kirjoituksen osan kommentoin, että yleisö on ilmeisesti aika kyllästettyä nimenomaan perinteisemmästä rock-musiikista. Vanhaa materiaalia on jo niin paljon ja se riittää, että uutta ei jakseta enää sulattaa. Omaa levyhyllyäkin kun katselee, niin siinä on jo paljon levyjä mitä melkein on unohtanut ja ne lähtee uudelle kuuntelukierrokselle ennemmin kuin että lähtisin hakemaan uutta bändiä netistä yms.
 
Samaa meininkiä keikkayleisössä. Porukat tulee ensisijaisesti bilettämään ja siksi tuttujen biisien mukana tanssiminen ja mukana laulaminen on se illan juttu. Uusien bändien omaksuminen on aina haasteellisempaa kun siihen joutuu käyttämään enemmän aikaa. Kuten joku tuolla jo tähän suuntaan sanoikin.
 
Ennen oli toisin. Suomessa Hurriganeskin aloitti soittamalla covereita, mutta asennepuoli ja tulkinta oli toinen ja siitä oli hyvä jatkaa. Silloin ei myöskään ollut näin paljon bändejä kuin nykyisin on.
 
Uuden musiikin puolella kansaan tuntuu uppoavan eniten brändi-tuotteet, eli yhden henkilön nimi, jolla markkinoidaan keskinkertaista musiikkihuttua. Esittäjän musiikki on joko bilemusaa tai tunnelmamusaa, muuta jakoa ei tunnu olevan.
 
Tällaisia mietteitä nyt ihan ennen aamukahvia. Hyvää pohdintaa aiheen aloittajalta. Kiitos.

Tosi hyvää keskustelua, paljon pointteja, mitä ei ole ennen tullut ajateltua.

Jos haluaisi kuulostaa Beatlesilta tai Led Zeppeliniltä pitäisi varmaan kuunnella jotain englantilaista 40-50 lukujen humppaa ja varhaista mustaa bluesia ja Elvistä ym. ja ottaa niistä vaikutteita. Mutta paljon parempi olisi keksiä joku omaperäisempi lähtökohta.
 
Toisaalta luulen että nykyään on jossain Oulussa enemmän bändejä kuin 40 vuotta sitten oli Lontoossa. Yritä siitä sitten päästä esiin kansallisesti, saati kansainvälisesti.

Odotan lähinnä milloin countrya ruvetaan kutsumaan kommarimusaksi.
Siinähän perinteisesti akka lähti, koira kuoli, rahat loppu, sydän särkyi, talo hajosi, auto pöllittiin, tuli potkut, ja tulva vei sadon.
Kauheeta marxilaista paatosta siis nykyajan näkökulmasta, luuserijenkkaa. Rockiin on aina liittynyt jonkinlainen kapina, mutta nyt meillä on ensimmäinen nuoriso pitkään aikaan, joka ei kapinoi lähinnä yhtään mitenkään. Ei kyseenalaista suoraan juuri mitään, paitsi ehkä työnteon, kun sitä ei juuri ole tarjolla. Me vanhemmat saimme omilta vanhemmilta mallin, miten olla kriittiinen. Nykynuorilta puuttuu malli olla kriittinen. Yhteiskuntakriittisyyden perinne on katkennut.
Ajattelee vaikka jotain ihan tavallista Stonesin "Mother"s Little Helper"-tekstiä.
Kuka sellaisen kirjoittaisi nykyaikana? Yksikään radio ei soittaisi sitä, feministit saisivat raivokohtauksen. Sympathy For The Devil? Ollaan helvetin synkkiä kyllä ja soitetaan heviä mutta eihän se ole kriittisyyttä, kuin korkeintaan Päivi Räsäsen mielestä. Mä jorisen tästä mielelllään, kun olen tätä Steve Earle-koulukuntaa. Toki rock voi olla hyvää myös ihan bibabbalula-pohjalta.
Kun ajattelee, mistä joku Dylankin lähti. Woody Guthrie. Todella kriittistä.
Nykyään Cheek-vuosituhannella koetaan, että kuuluu laulaa menestyksestä, menestyneille ihmisille. Todella suuri muutos. Siihenhän se A.Kelankin jättisuosio hyytyi aikanaan mielestäni. Ensimmäinen levy oli hyvinkin kansanläheisiä tarinoita elämän karuista realiteeteista ja kohtaloista, vanhaa folk-perinnettä. SE siinä levyssä vetosi ihmisiin, yhteiskuntakriittisyys, sosiaalinen aspekti. Juha Tapio otti sitten kopin Anssilta, ja täytti tilan tekemällä "Mitä Silmät Ei Nää", ja taas myi levyt. Tämä näkökulma Anssilta lähes katosi ensimmäisen levyn jälkeen. Joku "Jennifer Aniston" oli vielä snadisti siihen suuntaan, mutta sitten loppui. Näin minä sen näen.