Rock, pop, alternative ›

Karipiirto: Ei ole meillä hurraamista. Mikään ei järkytä, mistään ei saa sitä irtautumisen tunnetta vanhempien asettamista normeista kun niitä normeja ei ole ja kaikki angstaamiset lasketaan vain nuoren terveeksi identiteetin etsimiseksi. Odotukset eivät ole tiukat ja moderni vanhempi toivoo vain että lapsesta kasvaa onnellinen.
 
Johtuu siitä että hipit voittivat. Moderni liberaali yhteiskunta on omaksunut suvaitsevaisuuden normikseen, johon kuuluu pakottaa. Aivan kuin poliitikot olisivat keksineet suvaitsevaisuuden, joka todellisuudessa on biologisen selviytymisen osatekijä. Nykyisen yhteiskunnan suvaitsevaisuus on yhtä tyhjän kanssa, ontto ämpäri. Jos olet sopeutuvaista tyyppiä ja pidät nykymenosta, ei sinulla ole mitään syytä ns. kapinoida vaikka kuinka olisit "rock". Jos et tahdo sopeutua mukisematta kauhukabinettiin jossa elämme, voit alkaa spekuloida onko rockilla mitään annettavaa edes teoriassa.

velipesonen: Johtuu siitä että hipit voittivat. Moderni liberaali yhteiskunta on omaksunut suvaitsevaisuuden normikseen, johon kuuluu pakottaa. Aivan kuin poliitikot olisivat keksineet suvaitsevaisuuden, joka todellisuudessa on biologisen selviytymisen osatekijä. Nykyisen yhteiskunnan suvaitsevaisuus on yhtä tyhjän kanssa, ontto ämpäri. Jos olet sopeutuvaista tyyppiä ja pidät nykymenosta, ei sinulla ole mitään syytä ns. kapinoida vaikka kuinka olisit "rock". Jos et tahdo sopeutua mukisematta kauhukabinettiin jossa elämme, voit alkaa spekuloida onko rockilla mitään annettavaa edes teoriassa.
 
Noh, kenties Persujen paskarannuista voi jotain itää...

Jaa vapaus ei sitten kelpaakaan kun sitä joillain alueilla on saavutettu.

velipesonen: Tämän ketjun tarkoituksena on keskustella, onko rockin kaltaisen alakulttuurin, jota vastakulttuuriksikin nimitetään, syntyminen jossain päin maapalloa mahdollista ja millä edellytyksillä. Jos se olisi mahdollista peräti meillä, mitä meidän pitäisi tehdä? Voisi myös pohtia, onko valtakulttuurin uusi alku mahdollinen millään muotoa. Sellaista ei liene koskaan ennen tapahtunut, mutta ehkä elämme tietoisen elämän alkutaaperrusta emmekä ole nähneet kaikkea.
 
Noitahan syntyy tasaisin väliajoin. Rap, grunge, proge, nu metal, disco, sun muut. Jossain vaiheessa juttu vakiintuu ja suurin osa bändeistä alkaa kuulostaa samalta.
Jos pitää rockina Motorheadia niin onhan se silloin kuollut. Joka vuosikymmeneltä löytyy hyvää rock-henkistä musiikkia, jos vain haluaa kuunnella.
Suomen tuorein meininki taitaa olla hiphop-osastolla.

Atomic Cafe: Tuon asian voi ajatella monella tavalla mutta minun mielestä juuri tässä maassa niitä varsinaisia rockikäluokkia ovat 50, 60 ja 70-luvulla syntyneet ihmiset vaikka ne varsinaiset pioneerit ja uudistajat syntyivät pääosin 50-luvulla. Sitä aikaisemmat sukupolvet elivät humppa ja tangoaikaa kun taas 80-luvun lapset ja sitä seuraavat sukupolvet elävät jossain rockin, hiphopin ja teknon välimaastossa.
 
Minä kuulun juuri siihen ryhmään jonka Veli Pesonen luokittelee rockikäluokaksi ja onhan se tavallaan totta vaikka me vartuimme maailmassa joka oli kaikkea muuta paitsi rock. Rock joutui kasvamaan sangen vihamielisessä ympäristössä ja siitä oli pakko pitää todella paljon jos näki kaiken sen vaivan mitä sen kuuntelemiseen ja tekemiseen vaadittiin.
 
Itse olen 70-luvun lapsia ja 80-luvun "ymmärtäväisesti" nähneenä tuntuu minustakin, että rock eli Suomessa kultakauttaan, koska se paheksutti silloin vielä paljoltikin. Silloin oli voimissaan suurin osa Suomen kaikkien aikojen rocknimistä. Ne kansalaiset, jotka ovat vasta syntyneet silloin tai myöhemmin, eivät välttämättä ole saaneet sitä kokemusta rockin suhteen sellaisena, kuin se on ennen vanhaan ollut. Tiedän toki, että se on myös vanhojen haikailua, mutta jotain oleellista sen rockin elinvoimaisuuden, musiikin ja ennen kaikkea kulttuurin suhteen on ollut mahdollista imeä, jos kuuluu noihin ikäluokkiin. Ympäristö oli vielä paikoin vihamielinen ja suvaitsematon rokille. Nykyäänhän rock on yleisesti hyväksytty ja muodikas suuntaus ja normaalikonservatiivinen ala ihan tavallisille työntekijöille. Mutta he eivät ole ole siis rock siten, kuin se rock-ikäluokkalaisena ymmärretään.
 
Olihan se paljolti myös toimittajien puolelta surkuhupaisaa 80-luvullakin, kun ne haastattelivat jotain oikeaa rockbändiä, kuten Hanoita. Se oli niin "aihe" näyttää metsäsuomalaisille telkkarissa, miten jotkut oli tosissaan rockin kans, vaikka vain lähinnä sekoilivat ja pitivät hauskaa. Ja usein nuo bändit haistattelivat kaikelle vähänkin konservatiiviselle ja yhteiskunnan ennakkoluuloille. Ja yleisö oli uteliasta, osa ihalili, mutta valtaosa tyrmistyi ahdasmielisyyttään. Voisitteko kuvitella 2000-luvulla? Konservatiiviset eläkeläisetkin tykkää rockista ja metallista, Lordi, HIM...
 
Lordikinhan on suunnattu lapsille, mutta vähän vanhemmille suunnatut tuotteet kuten mm. "rockbändi" Uniklubi, ovat pitkälti vain stailattuja ja turvallisia tuotteita. Tässä oli vain muutama, mutta yli 90 % pinnalla olevasta "rock-musiikista" on sitää samaa turvallista kulutustuotetta.
 
Olihan mm. se Hanoi Rockskin tuote, mutta se ennen kaikkea aito ja vaikuttava rockbändi, jolla oli tehtävää ja se vaikutti ympäristöönsä, kuten rockbändin kuului. Silloin tosin elettiin ilmapiiriltään ja ilmiöiltään hyvin erilaisessa maailmassa. En minä sillä sano, että rockbändit olis puhunu usein juurikaan asiaa 80-luvulla, mutta se oli silloin Suomessa suht tuoretta se. Nykyajan asialliset "rokkarit" kertoo omasta tavallisesta ja pitkäveteisestä työstään, keikkabussinsa X-box pelivalikoimasta ja "ruoanlaitostaan kotona". Saattaapa tulla keittokirjakin, johon on napattu ikivanhoja yleisohjeita milloin minkäkin artistin nimmarilla.
 
Andy McCoy on sanonut, että mieluummin elää kaaoksessa ja hysteriassa. Silloin löytää paremmin asioita. Ja että eihän siinä ole mitään otetta, jos kaikki on suunnitelmallista ja sitten vain saavutetaan joku tylsä päämäärä.
 
Aivan asiaa rockin suhteen, koska mitä enemmän rockista on tullut tylsää ja järjestelmällistä arkityötä ja kaavamaista tuotemallia, sitä vähemmän se on rock. Rockin olennaisia vihollisia ovat alusta alkaen olleet selvinpäin soittaminen, ammattimaisuus, sidonnaisuus, yleinen hyväksyntä, turvallisuus ja muodikkuus. ;)
 
velipesonen: Ei mennyt kauaa ennen kuin joku toi Larsin tuplat tähänkin keskusteluun.
 
Vitjat kun olis tehny mieli linkittää sulle näyte, kun Lers polkee rokkia... ;)

Tuli tuosta Uniklubista ja X-boxista mieleen, että kattelin tässä Moon-TV:n Uniklubi-haastattelun jossa laulaja mutisi todella väsyneenä, kyllästyneenä ja flegmaattisena, että miksi on niin väsynyt tätä tiedusteltaessa: oli valvonut koko yön pelaten pleikkaa... Siitä koko haastattelusta välittyi muutenkin jotenkin kummallisen flegmaattinen bändi ja tunnelma, joka menee pakotettuna heittämään keikan Helsingin Apolloon lauantai-iltana. Lieneekö sedulalla ollut jotain tekemistä tämän kanssa?

Karipiirto: Ei ole meillä hurraamista...
 
Paljon asiaa. +

Playstation ja Sedu Koskinen. Rajumpa antirockia saa hakea kaukaa eikä ehkä löydäkäään.

velipesonen: Johtuu siitä että hipit voittivat.
 
Höpsis! Hipit rockin johdattajana kaatui Lennonin ampumiseen 8.12.1980. Silloin rock vapautui popmaisuudestaan sekä rauhantahtoisuudestaan ja alkoi tulla raskaampaa, egompaa, seksistisempää ja brutaalimpaa rockia. No joo, huuhaa teoria ja piikittelyä, mutta yritän perehtyä vielä tähän käsittelemääsi "hippien voittoon" ja miten se vaikuttaa rockiin.
 
Moderni liberaali yhteiskunta on omaksunut suvaitsevaisuuden normikseen, johon kuuluu pakottaa. Aivan kuin poliitikot olisivat keksineet suvaitsevaisuuden, joka todellisuudessa on biologisen selviytymisen osatekijä. Nykyisen yhteiskunnan suvaitsevaisuus on yhtä tyhjän kanssa, ontto ämpäri. Jos olet sopeutuvaista tyyppiä ja pidät nykymenosta, ei sinulla ole mitään syytä ns. kapinoida vaikka kuinka olisit "rock".
 
Olen minäkin sanonut, että monesti suvaitsevaisuus on syöpä. Monesti taas ei. Mutta kun se tungetaan väkisin joka asiaan ja asioiden terve ja hallittu kehitys häviää tämän suvaitsevaisuuden, kaiken sallivuuden ja muun epäsuotuisankin kasvun alle. Lopulta mikään ei kiinnosta ketään, kaikki saa kaikkea, vaikka ei ole enää mitään annettavaa, ainoastaan lopun merkkejä.

Cimble: Itse olen 70-luvun lapsia ja 80-luvun "ymmärtäväisesti" nähneenä tuntuu minustakin, että rock eli Suomessa kultakauttaan, koska se paheksutti silloin vielä paljoltikin. Silloin oli voimissaan suurin osa Suomen kaikkien aikojen rocknimistä. Ne kansalaiset, jotka ovat vasta syntyneet silloin tai myöhemmin, eivät välttämättä ole saaneet sitä kokemusta rockin suhteen sellaisena, kuin se on ennen vanhaan ollut.
 
Vaikka kansainvälinen rock oli kulttuurina jo 80-luvulla haudan partaalla niin tässä maassa se eli aivan selvää kukoistuskauttaan erityisesti siinä puolenvälin paikkeilla, sen jälkeen liekki alkoi hiipumaan.
 
Suomalainen rock hylkäsi iskelmäperinteensä ja meillähän oli pitkän aikaa parhaat rockbändit mitä maailmasta löytyi. Hanoi Rocks lähti näyttämään mallia muihin maihin kun niissä oli unohdettu se mitä rock tarkoittaa ja miten sitä soitetaan.
 
Nykyään elämme maassa joka halaa kaiken kuoliaaksi ja siinä on turha rypistellä vastaan. Ei näissä olosuhteissa voi syntyä mitään sellaista missä on oikeaa särmää.

Atomic Cafe: Nykyään elämme maassa joka halaa kaiken kuoliaaksi ja siinä on turha rypistellä vastaan. Ei näissä olosuhteissa voi syntyä mitään sellaista missä on oikeaa särmää.
 
Tämä lähinnä politiikan tasolla jollain kieron ärsyttävällä tavalla joka vituttaa. Ihmiset taitavat kuitenkin olla lähtökohtaisesti ihan yhtä mulkkuja ja ennakkoluuloisia kuin ennenkin...

Terry Pantheras: Tämä lähinnä politiikan tasolla jollain kieron ärsyttävällä tavalla joka vituttaa. Ihmiset taitavat kuitenkin olla lähtökohtaisesti ihan yhtä mulkkuja ja ennakkoluuloisia kuin ennenkin...
 
Näimpä. Yhteiskunta vain vaikenee ihmisten vittumaisuuden kuoliaaksi. Luultavasti tosin Persujen siivellä sellainen änkyräosasto saa taas jalansijaa ja kenties meikäläisen lapset tai lapsenlapset taas saavat vetää hiukset pystyyn ja näyttää keskisormea maailmalle samalla kun vanhat vahtaa ja paheksuu.

Atomic Cafe: Vaikka kansainvälinen rock oli kulttuurina jo 80-luvulla haudan partaalla niin tässä maassa se eli aivan selvää kukoistuskauttaan erityisesti siinä puolenvälin paikkeilla, sen jälkeen liekki alkoi hiipumaan.
 
Suomalainen rock hylkäsi iskelmäperinteensä ja bändit vaihtoivat suomenkielen englantiin huomattavasti sujuvammin kun Remu 70-luvulla. Meillähän oli pitkän aikaa parhaat rockbändit mitä maailmasta löytyi. Hanoi Rocks lähti näyttämään mallia muihin maihin kun niissä oli unohdettu se mitä rock tarkoittaa ja miten sitä soitetaan.
 
Pitäisikö kuitenkin muistaa ,että 80-luvulla Suomessa huippukauttaan eli hyvinkin iskelmällisiin aineksiin pohjautuva suomirock: Yö,Dingo ja vaikka Eputkin.Ylipäätään koko suomirockissa minusta ei löydy loppujen lopuksi kovinkaan paljon katetta sanalle "rock".Tosin heti perään on myönnettävä ettei suomirock ole koskaan ollut minulle mikään ykköskohde ja bändejä on jäänyt varmasti kuuntelemattakin joten ehkä kokonaiskuvani on vain niin suppea.

Terry Pantheras: Tämä lähinnä politiikan tasolla jollain kieron ärsyttävällä tavalla joka vituttaa. Ihmiset taitavat kuitenkin olla lähtökohtaisesti ihan yhtä mulkkuja ja ennakkoluuloisia kuin ennenkin...
 
Reaalisosialismin mukana katosi balanssi ja terve vastakkainasettelu.Tilalle tuli ihan samalla tavalla uskonnollisella hurmoksella puolustettu markkinatalous.Ideologia vain vaihtui.

PsychedelicWarlord: Pitäisikö kuitenkin muistaa ,että 80-luvulla Suomessa huippukauttaan eli hyvinkin iskelmällisiin aineksiin pohjautuva suomirock: Yö,Dingo ja vaikka Eputkin.
 
Suomirock oli voimissaan jo 70-luvulla mutta Hurriganesia ja muutamaa muuta lukuunottamatta sen rinnalle nousi vasta 80-luvulla yhtyeitä jotka ponnistivat ihan eri maailmasta kun Repe Helismaa ja Juice Leskinen.

Oikeastaan tämähän ei ole vain rockin kuolema. Samalla viivalla on oikeastaan koko luova taide. Se on kaupallistettu. Sen tavoite on edelleen murtaa valtarakenteita ja luoda jotain uutta mutta keinot loppuvat kun pisuaarit on viety museoon jo sata vuotta sitten. Yhteiskunta on rakennettu sellaiseksi ettei se enää hetkahda mistään. Meidät on opetettu sulattamaan kitisemättä kaikki mitä eteen tuodaan. Sisareni on kuvataiteilija ja minun on todella vaikea nähdä että siltäkään alalta tulisi enää mitään suuntausta mikä kyseenalaistaisi totuttua. Oikeastaan kun nyt ajattelen sitä sanaa "suuntaus", sehän tästä puuttuu. Eihän mikään nykypäivän luova teko johda enää mihinkään laajempaan suuntaukseen. Yksittäiset tekijät näpertävät sen oman hommansa parissa mutta mikään näistä ei saa aikaan suuren mittakaavan liikettä. On ihan okei että klassisia maisemamaalauksia tehdään samalla kun joku muu väsää minimalistisia teoksia. Yhteisö on huono sana kuvaamaan nykyaikaa kun kaikessa keskitytään yksilöön. Me olemme yksilöitä jotka tekevät individuaalisia asioita muiden hyväksyessä tämän ja keskittyessä omiin individuaalisiin asioihinsa. Miten kansanliike syntyy, jos kukin keskittyy vain itseensä?

Atomic Cafe: Vaikka kansainvälinen rock oli kulttuurina jo 80-luvulla haudan partaalla niin tässä maassa se eli aivan selvää kukoistuskauttaan erityisesti siinä puolenvälin paikkeilla, sen jälkeen liekki alkoi hiipumaan.
 
1985 oli kesäfestareiden huippuvuosi, sitten alkoi hapot painaa jaloissa. 80-luvun loppua kohden piti alkaa kehitettä kaikenlaista etnosoppaa oheen että sais porukkaa. Eihän se ole ihmekään kun rock oli kuollut.
 
Rockin kuoleman ajankohtaa entisestään teroittaakseni: Sleepy Sleepers muuttui bändistä korporaatioksi vuonna 1986. Alkoivat laskelmoitu Leningrad Cowboys, veljeily Aki Kaurismäen kanssa ja Matti Sings Teppo -tyyliset rimanalitukset. Kaikki yhdessä ja erikseen rockin kuolema.

Karipiirto: Näimpä. Yhteiskunta vain vaikenee ihmisten vittumaisuuden kuoliaaksi. Luultavasti tosin Persujen siivellä sellainen änkyräosasto saa taas jalansijaa ja kenties meikäläisen lapset tai lapsenlapset taas saavat vetää hiukset pystyyn ja näyttää keskisormea maailmalle samalla kun vanhat vahtaa ja paheksuu.
 
Yksilöpsykologinen haaste lienee perhearvojen palauttaminen. Kaikki perheen ulkopuolella merkitsee sotaa. Jos he aikovat muuttaa maailmaa ylipäätään johonkin suuntaan, heidän on omaksuttava perhearvot, mikä ei ole helppoa vaan hyvin haasteellista.

velipesonen: 1985 oli kesäfestareiden huippuvuosi, sitten alkoi hapot painaa jaloissa. 80-luvun loppua kohden piti alkaa kehitettä kaikenlaista etnosoppaa oheen että sais porukkaa. Eihän se ole ihmekään kun rock oli kuollut.
 
Tästä on helppo olla samaa mieltä, tuon kesän jälkeen alkoi viina ja naiset kiinnostamaan huomattavasti enemmän kun ne lavatouhut.

Mä olen aikalailla eri mieltä tämän päivän tilasta suhteessa menneeseen. En tajua ollenkaan ajatusta että menneisyys on minkään suhteen joku onnela jolloin kaikki oli hyvin. Ei ollut. Ainakaan Suomessa. Suurin osa ihmisistä eli vielä 1960-luvulla epävarmuudessa ja köyhyydessä, ja mahdollisuudet vaikka taiteen tekemiseen oli rajalliset. Sellainen shangri-la elää jossain fiktiivisessä menneisyydessä, ei missään todellisessa.
 
Toki huolestuttavia asioita on, suurimpana ekologiset kysmykset, kaikki eriarvoistavat hitaat kehitystrendit ja liiallinen kuluttaminen, markkinatalouden ottaminen luonnonvuóiminen kaltaisena faktana, jolle ei voi mitään, mutta niihin pitää tarttua ja parantaa maailmaa eikä itkeä sellaisen perään mitä ei koskaan ole ollut.
 
PsychedelicWarlord: Pitäisikö kuitenkin muistaa ,että 80-luvulla Suomessa huippukauttaan eli hyvinkin iskelmällisiin aineksiin pohjautuva suomirock: Yö,Dingo ja vaikka Eputkin.Ylipäätään koko suomirockissa minusta ei löydy loppujen lopuksi kovinkaan paljon katetta sanalle "rock".
 
Ja aiheeseen liittyen tämä. Juice, lukuunottamatta niitä alkupään rokimpia levyjä, tohon jatkoksi vielä. Rock paljon enemmän rock nyt kuin oli silloin.
 
Joskus tuntuu, että monet hirttävät itsensä taiteentekemisen kliseiseen ytimeen, nuoren vihaisen miehen ideaan - vaikka tällekin on tilaa nykyisin vaikka kuinka paljon, jos vaan etsii kohteet ja avaa suunsa.