Rock, pop, alternative ›

disarm: Uudistumisesta puheen ollen Ismo Alanko on loistava esimerkki siitä miten rock-musiikin kentällä voi myös elää ja uudistua jatkuvasti.
 
Tärkeämpi kysymys kuin uudistuminen on, muuttuuko samalla paremmaksi vai huonommaksi. Harva pystyy junnaamaan koko ikänsä samaa latua ja pitämään koko ajan yllä korkean tason. Aivan kuin luonnonlait vastustaisivat sellaista. Alanko ja Lou Reed ovat esimerkkejä siitä kuinka rimaa voi madaltaa vuodesta toiseen. Näistä kahdesta Alanko uudistuu ja Reed ei, mutta lopputulos on sama.
 
Nykynuorilla saattaa olla jonkinlainen aikuistumispaine, joka ei ole täysin terveellinen. On paljon nuoria ja nuoria aikuisia, jotka voivat pahoin ja ovat samaan aikaan niin pihalla etteivät tajua voivansa pahoin. Toinen porukka on taas ennennäkemättömän skarppia eli näköalatonta masentavaa suorittajasakkia. Ei ole hyvä, jos sekä menestyjiä että epäonnistujia vaivaa sama näköalattomuus.
 
Minun mielestäni tämän pelottavan kehityksen aiheuttaa liberalistinen uskonto eli kanonisoitu välinpitämätön itsekkyys. Toinen paha on meillä harjoitettava ns. hyvinvointivaltio.

velipesonen: Tärkeämpi kysymys kuin uudistuminen on, muuttuuko samalla paremmaksi vai huonommaksi. Harva pystyy junnaamaan koko ikänsä samaa latua ja pitämään koko ajan yllä korkean tason. Aivan kuin luonnonlait vastustaisivat sellaista. Alanko ja Lou Reed ovat esimerkkejä siitä kuinka rimaa voi madaltaa vuodesta toiseen. Näistä kahdesta Alanko uudistuu ja Reed ei, mutta lopputulos on sama..
 
Hassisen Kone iski halolla päähän 30 vuotta sitten Kuopion Ruplalla Rockin SM-kisojen aluekarsinnassa. Mutta onko Alangon ura siitä lähtien pelkkää alamäkeä? En sanoisi niinkään, mm. Hallanvaara on loistava levy. Onko se rokkia, on toisarvoista.
 
Käypä, velipesonen, vastaamassa Tuomari Nurmio -threadissa sinulle esittämääni kysymykseen. Mielipiteesi ovat niin mielenkiintoisia, että on kiva lukea perustelujasikin.

Kuinka suuri osuus rockin kuolemassa tai saattohoitoon joutumisessa on kvantisoiduilla rumpuraidoilla ja klikkiin soittamisella? Kompressoinnista ja autotunettamisesta on jauhettu kyllästymiseen asti, mutta kun puhe on rytmimusiikista, niin luulisi aikamoinen silmukka kaulassa olevan myös se ettei rytmi elä. Tuohon kun lisätään triggaus ja rumpusämplet, niin aika puisevaksi menee.
 
velipesonen: Alanko ja Lou Reed ovat esimerkkejä siitä kuinka rimaa voi madaltaa vuodesta toiseen. Näistä kahdesta Alanko uudistuu ja Reed ei, mutta lopputulos on sama.
 
Alangolla onnistunut muutos ja tason ylläpitäminen onnistui Kone -> Siekkarit -tapauksessa, mutta omaankin rajoittuneeseen makuun soolouran on ollut muutosta muutoksen vuoksi, joku väkinäisys hommassa on ensimmäisistä sooloista asti kangertanut. Voi olla omalla kohdalla puhtaasti tyylikysymys, ei materiaalin laatu, tai sitten on.
 
Reed tekee sitten luultavasti vittumaisuuttaan vuodesta toiseen paskaa musaa.
 
Nykynuorilla saattaa olla jonkinlainen aikuistumispaine, joka ei ole täysin terveellinen. On paljon nuoria ja nuoria aikuisia, jotka voivat pahoin ja ovat samaan aikaan niin pihalla etteivät tajua voivansa pahoin. Toinen porukka on taas ennennäkemättömän skarppia eli näköalatonta masentavaa suorittajasakkia. Ei ole hyvä, jos sekä menestyjiä että epäonnistujia vaivaa sama näköalattomuus.
 
Valintojen ja mahdollisuuksien ainakin näennäinen runsaus saattaa tukahduttaa luovuuden ja todellisuudessa kaventaa näköalaa. Toisaalta ei se näköala ole ennenkään ollut enemmistölle mikään kovin laaja. Jos miettii menneitä vuosisatoja tai vaikka 1900-luvun Suomea niin jonnekin 60-luvun alkuun oli aika selvä mitä kukakin syntyperänsä mukaan tulee elämässään tekemään. Se että aina on poikkeusyksilöitä ei muuta kokonaisuutta miksikään, vaikka jälkeen päin saattavat tulkintaan entisestä vaikuttaakin.
 
Minun mielestäni tämän pelottavan kehityksen aiheuttaa liberalistinen uskonto eli kanonisoitu välinpitämätön itsekkyys. Toinen paha on meillä harjoitettava ns. hyvinvointivaltio.
 
Näihin aika sama, vaikka en kyllä aivan rinnastaisikaan. Ja mikä sitten olisi jälkimmäisen "pahan" vaihtoehto, jos kuitenkin pidetään arvossa sitä että heikoimmatkin yritetään pitää jollain tavalla pinnalla (tuo "ns." saattaa tietysti olla tässä se olennainen juttu).

jra: Näihin aika sama, vaikka en kyllä aivan rinnastaisikaan. Ja mikä sitten olisi jälkimmäisen "pahan" vaihtoehto, jos kuitenkin pidetään arvossa sitä että heikoimmatkin yritetään pitää jollain tavalla pinnalla (tuo "ns." saattaa tietysti olla tässä se olennainen juttu).
 
Poliittiselle keskustelulle on omat palstansa, joten esitän asiani lyhyesti ja epäselvästi. Poliitikoille ja politiikkaan pyrkiville näyttää olevan tarpeellista väittää että juuri heidän näkemyksensä on yhteiskunnan kokonais-Edun (Kettunen) kannalta paras. Eikä se ole ihmekään sillä meillä on harjoitettu jo iät ja ajat hallintoa, joka pyrkii esimerkiksi varallisuuksien tasaamiseen ja kaikkien elintason häikäilemättömään nostamiseen. Minusta se on väärä asenne ja väärä tie. Yhteiskunnalle riittäisi kun on olemassa, valtion pitäisi turvata yksilöiden omaisuus ja koskemattomuus, rikoksista pitäisi rikoksentekijöille määrätä ankarat rangaistukset. Yhteiskunnalla ei pidä olla mitään tavoitetta.

Jumala on kuollut.

velipesonen: Poliittiselle keskustelulle on omat palstansa, joten esitän asiani lyhyesti ja epäselvästi. ...Yhteiskunnalla ei pidä olla mitään tavoitetta.
 
Tuohan on vain ja ainoastaan sopimuskysymys. Ja aika mahdottomalta tuntuu ettei yhteiskunnalla olisi julkilausuttuja tai piilotettuja tavoitteita, niin kauan kun johdossa on yksi tai useampi ihminen. Tietysti siinä vaiheessa kun yhteiskunnan voimavarat on hukattu (tarkoituksella tai vahingossa) on aika sama mitkä ne tavoitteet ovat.
 
"Kanonisoitu välinpitämätön itsekkyys" ja sen edustajat luultavasti ottaisivat sen viimeisenkin vallan, jos yhteiskunnan kautta tulevan jarrut poistettaisiin. No, noinhan luultavasti käy muutamassa vuosikymmenessä kuitenikin. Mutta tosiaan poliittiselle keskustelulle on omat fooruminsa.
 
Mites tuo kompin tappaminen -> rockin kuolema?

jra: Tuohan on vain ja ainoastaan sopimuskysymys.
 
Totta kai, ja Sovitaan kuitenkin. Asioista kannattaa aina sopia. Melkein kaikki sopimisesta puhuminen on tylsää jeesustelua.
 
Mites tuo kompin tappaminen -> rockin kuolema?
 
Jos Mitch Mitchell olisi nyt parikymppinen, niin tuskin löytäisi töitä rockbisneksestä. Keith Moon ei löytäisi töitä musiikista lainkaan, mikä varmaan monen mielestä olisi ihan hyvä asia. "Rock" on alkanut 80-luvulta lähtien arvostaa rumpaleita, jotka ovat epärumpaleita ja epämuusikoita.

Ne ajat ovat jo kaukana takana kun Ismo Alanko uudisti rokkia ja se vanhalle kehäketulle sallittakoon. Ismon uusin aluevaltaus on päivätanssit: http://www.youtube.com/watch?v=Uip5kZpZjzI

velipesonen:
Jos Mitch Mitchell olisi nyt parikymppinen, niin tuskin löytäisi töitä rockbisneksestä. Keith Moon ei löytäisi töitä musiikista lainkaan, mikä varmaan monen mielestä olisi ihan hyvä asia. "Rock" on alkanut 80-luvulta lähtien arvostaa rumpaleita, jotka ovat epärumpaleita ja epämuusikoita.
 
Mun mielestä tällä on suurempi osuus rockin kuolonkankeuteen kuin monella muulla tässä ketjussa esiin nostetulla taudilla tai murha-aseella. Ja hyvänkin rumpalin saa sitten tapettua viimeistään siellä tuottajan päänupissa.

velipesonen: "Rock" on alkanut 80-luvulta lähtien arvostaa rumpaleita, jotka ovat epärumpaleita ja epämuusikoita.
 
Niin just. Mitenhän tämän sitten perustelet? Rumpalitko ovat liian taitavia vai?
 
(Älkääkä tuoko Larssia ja sen tuplia tänne, kiitos...)

VViltsu: Niin just. Mitenhän tämän sitten perustelet? Rumpalitko ovat liian taitavia vai?
 
(Älkääkä tuoko Larssia ja sen tuplia tänne, kiitos...)
 
Missä fuusio alkaa, musiikki loppuu. Tykkään muuten Larssin soitosta St. Anger -levyllä, Larssi on harvoja valopilkkuja nykyrumpaleiden joukossa. Vaikka tietenkin joka kerta, kun Metallica on yrittänyt coveroida jonkin oikeasti hyvän rokkibiisin niin jälki on ollut karmivaa.

Atomic Cafe: Aivan niin, media ja musiikkiteollisuus nostavat kohun kun "uusi" yhtye tekee jotain mikä tehtiin paremmin jo 40 vuotta sitten. Onnittelen kuitenkin Airbournea siitä että saivat videolleen Lemmyn, video on kaikkien mahdollisten ja mahdottomien kliseiden yhteenlaskettu summa mutta Lemmy on hyvä jätkä ja tämän planeetan viimeinen rokkari sanan varsinaisessa merkityksessä.
 
Itse bändistä saa toki olla mitä mieltä tahansa. Niitä vanhan kierrättämiseen pyrkiviä bändejä löytyy maailmasta kuitenkin sen verran paljon, että ei se nyt ihan pelkkää musabisneksen hypetystä ole jos joku niistä lyö läpi vähän isommin. Etenkin kun valtavirtamusiikki on nykyään jotain ihan muuta.

sellisti: Itse bändistä saa toki olla mitä mieltä tahansa. Niitä vanhan kierrättämiseen pyrkiviä bändejä löytyy maailmasta kuitenkin sen verran paljon, että ei se nyt ihan pelkkää musabisneksen hypetystä ole jos joku niistä lyö läpi vähän isommin. Etenkin kun valtavirtamusiikki on nykyään jotain ihan muuta.
 
Tässä yksi nykyrokin suunnannäyttäjistä kertoo oman näkemyksensä.
 
http://www.youtube.com/watch?v=ZKDvJTxZDbA

Atomic Cafe: Ne ajat ovat jo kaukana takana kun Ismo Alanko uudisti rokkia ja se vanhalle kehäketulle sallittakoon. Ismon uusin aluevaltaus on päivätanssit: http://www.youtube.com/watch?v=Uip5kZpZjzI
 
Eikun se on Tero Jartti. Biisissä on hauska Konevitsan kirkonkellot -laina. Tulee ihan Piirpauke mieleen.

AlaE: Eikun se on Tero Jartti. Biisissä on hauska Konevitsan kirkonkellot -laina. Tulee ihan Piirpauke mieleen.
 
On siellä Ismokin ja pari muuta tuttua naamaa. Piirpaukkeen lisäksi tulee mieleen myös Rumba ja Kaurismäen elokuvat.

Tällä hetkellä Rock-palstan top-8 -keskustelut:
 
- Rockin kuolema
- Hurriganes
- Tuomari Nurmio
- Beach Boys
- Hautuumaa Jannut
- Mötley Crüe
- Albert Järvinen
- Deep Purple
 
Ja joku vielä kehtaa väittää että rock on kuollut. 70-luvun M.netissä rock/pop -kekustelun kuumimmassa keskiössä ovat olleet The Shadows, Carl Perkins, Olavi Virta ja Glenn Miller.

sellisti: Itse bändistä saa toki olla mitä mieltä tahansa. Niitä vanhan kierrättämiseen pyrkiviä bändejä löytyy maailmasta kuitenkin sen verran paljon, että ei se nyt ihan pelkkää musabisneksen hypetystä ole jos joku niistä lyö läpi vähän isommin. Etenkin kun valtavirtamusiikki on nykyään jotain ihan muuta.
 
Näinkin voi sanoa:
 
Suomen virallinen latauslista
 
Viikko 36, ti 7.9 - ma 13.9.2010
 
1. Love The Way You Lie - Eminem Feat. Rihanna
2. We No Speak Americano - Yolanda Be Cool,D Cup
3. Vapaa - Kaija Koo
4. Tämä on Totta - Laura Närhi
5. Waka Waka (This Time For Africa) - Shakira
6. Missä Muruseni On - Jenni Vartiainen
7. Alejandro - Lady GaGa
8. Jippikayjei - Cheek
 
Eihän nykyään muuta tehdäkään kun kierrätetään vanhaa mutta on kuitenkin todettava että en suostu kuuntelemaan B-luokan kopioita vanhasta hyvästä rokista vain siksi että parempaakaan ei ole tarjolla.

velipesonen: Tykkään muuten Larssin soitosta St. Anger -levyllä, Larssi on harvoja valopilkkuja nykyrumpaleiden joukossa.
 
Jos jotenkin ymmärsin oikein, niin tykkäät Larsin vanhan kansan rock-henkisestä ja nykykaavojen noudattamattomuudesta saundien tuottamisessa ja itse rumpaloinnista, joka ei ole niin suorituskeskeistä, täydellisyyttä tavoittelevaa ja sitä kautta tylsää liukuhihnaschaissea..?
 
No ei se sitä ollutkaan St. Anger-levyllä, ennen kuin Larsin liikuttavan hapero, takeltava ja huojuva soitto ohjelmoitiin ja editoitiin sellaiseksi. Levy kuulemma vuosi julkisuuteen, ennen kuin korjaukset rumpuraitoihin oli saatu tehtyä. Oli kuulemma mielenkiintoista kuultavaa.
 
En minä sillä, koska jos jotenkin arvostan Larsia, niin sen fiilispohjaisen ja vapaamielisen soittonsa takia. Mutta siinä on se huono puoli, että jos ei ole fiilistä, ei ole mitään. Ja onhan se ollut rock, mitä ei monet ole olleet, eivätkä tule olemaan.

Cimble: En minä sillä, koska jos jotenkin arvostan Larsia, niin sen fiilispohjaisen ja vapaamielisen soittonsa takia. Mutta siinä on se huono puoli, että jos ei ole fiilistä, ei ole mitään. Ja onhan se ollut rock, mitä ei monet ole olleet, eivätkä tule olemaan.
 
Näinhän se on. En ole todellakaan mikään hevimusiikin asiantuntija, mutta minun korvissani tuo St. Anger kuulostaa melko lailla täydelliseltä hevipaketilta. Aggressiivinen, suorastaan kaoottinen, rokkaavasti tykittävä. Soundi maanläheinen ja paljas, rummuistahan se kaikki lähtee. Hetfield laulaa paremmin kuin millään aikaisemmalla levyllä.
 
Miksausratkaisut levyllä ovat erittäin ennakkoluulottomia, johtunevat osittain tietenkin siitä ettei Larssin soitto pysy kunnolla kasassa. Mutta tollanen hevimusiikki, se on minusta sillai äärimmäistä musiikkia, että kasassapysymättömyys vaivaa vähemmän kuin esim. nyky-Hurriganesin tapauksessa.

disarm: Tässä yksi nykyrokin suunnannäyttäjistä kertoo oman näkemyksensä.
 
http://www.youtube.com/watch?v=ZKDvJTxZDbA
 
Mike Patton on hieno mies mutta tämäkin nykyrockin suunnannäyttäjä näytti suuntaa jo 80-luvulla ja on syntynyt 1968. Sekin on syytä muistaa että tämä rokkia muuttanut Faith No More perustettiin 1982 ja Patton liittyi siihen vasta 1989.
 
Olkoonkin että minulle Nu Metallista tulee ensimmäisenä mieleen tämä: Laulu on rap-tyylisyydensä lisäksi vaikertavaa, esimerkiksi KoRnin kappaleessa jonka nimi on "Daddy" laulaja jopa itkee kappaleen lopussa kolme minuuttia kun muu yhtye jammaa taustalla.
 
Mike Patton on kuitenkin nuorin suunnannäyttäjä mitä tässä keskustelussa toistaiseksi on mainittu, joten tuosta annan plussan.