Rock, pop, alternative ›

Gaines: Mieletön kitaransoiton mullistaja, edelläkävijä, kokeileva sielu. Debyyttilevy löi polvilleen pienenä poikana, tekee sen edelleen tässä samalla kuunnellessa.
 
Rock in Peace EVH.
 
Näin on... pajatso tyhjennettiin aika vahvasti hevikitaran osalta jo tuolloin 70-luvun lopussa. Hyvin vähän mitään uutta on sen jälkeen kuultu, joten se asettaa EVH:n kyllä tiettyyn asemaan ja legendan jakkaralle.

Oma tribuutti Eddielle:
 
https://www.youtube.com/watch?v=9mS5GaJBTI0

Kevyet mulla nuoruuteni kitarasankarille. Muistan hyvin, missä olin kun ensi kertaa kuulin Van Halenia. Vuosi oli -82, oltiin yläasteella metallityön tunnilla, sinne sai tuoda taustamusaksi omia kasetteja ja ystavani toi Van Halenin ekan älppärin. Olin vuotta aikaisemmin aloittanut kitaransoiton mutta tajusin kyllä, että nyt oli tekijämies asialla.
 
Nykyään arvostan hepun biisintekijänä korkeammalle. Varsinkin Hagarin aikaiset kosketinsoitinkipaleet iskevät.

Mulle on Eddien soitossa vedonnut ja vaikuttanut aina se "brown sound", efektien käyttö, tyylitajuisuus soitossa, tilusoolojen keston hillitseminen ja toisaalta mielenkiintoiset tavat soittaa ihan tavallisia juttuja. Ja kyllä muistan kuinka nuorena poikana koitin epätoivoisesti oppia soittamaan pinch harmonicceja Ain't Talkin' Bout Loven introssa. Ja toki Jump ja monet muut syntsajutut on hienoja, ei siitä pääse mihinkään.

Exhausted: Mulle on Eddien soitossa vedonnut ja vaikuttanut aina se "brown sound", efektien käyttö, tyylitajuisuus soitossa, tilusoolojen keston hillitseminen ja toisaalta mielenkiintoiset tavat soittaa ihan tavallisia juttuja. Ja kyllä muistan kuinka nuorena poikana koitin epätoivoisesti oppia soittamaan pinch harmonicceja Ain't Talkin' Bout Loven introssa. Ja toki Jump ja monet muut syntsajutut on hienoja, ei siitä pääse mihinkään.
 
Joo, unohtamatta sitä, että levyillä on lopulta aika simppeli soundi, eikä paikoin mitään tuplattuja kitaroita, vaan se yksi soundi on levitetty vaikka delayn/reverbin avulla vähän enemmän toiseen kanavaan jne. Kuuntelin juuri erään suomalaisbändin livedebyyttia ja ilahduttavasti samalla periaatteella oli stereokuvaa laajennettu. Toki yhtäläisyytenä oli myös uskomattoman kova soitto ja soundi noin muutenkin.

yanera: Oma tribuutti Eddielle:
 
https://www.youtube.com/watch?v=9mS5GaJBTI0
 
Näin Van Halenin livenä Helsingissä vuonna 1998.

En tiedä oliko EVH ensimmäinen tilukitaristi tai onko sillä väliä, mutta kyllä hän oli suuri esikuva siinä millaiseksi kitaran soitto myöhemmin kehittyi. Se ettei nämä kaikki nopeasti soittavat, myöhemmin aloittaneet, olleet ihan niin mielenkiintoisia ei ollut tosin Eddien itsensä vika. 80-luvulla tehtiin paljon sellaista musiikkia, joissa kitaristi oli teknisesti aivan älytön ja muu bändi kuulosti joltain casion demolta.
Minusta tämä unohtuu, aika usein, kun puhutaan Van Halenista, eli se bändi svengasi ja oli todella hyvä muutoinkin. Kun Eddien haastatteluja ja juttuja luki guitar player jne julkaisuista, niin niistä kyllä huomasi(mitä minä olen lukenut), että Eddiellä oli terve suhtautuminen musiikkiin. Pääasia ei ollut nopeudessa/tiluttamisessa vaan hyvässä musassa.
 
Surullinen uutinen tämä Eddien kuolema. Rest in peace.

mpekkanen: En tiedä oliko EVH ensimmäinen tilukitaristi tai onko sillä väliä, mutta kyllä hän oli suuri esikuva siinä millaiseksi kitaran soitto myöhemmin kehittyi. Se ettei nämä kaikki nopeasti soittavat, myöhemmin aloittaneet, olleet ihan niin mielenkiintoisia ei ollut tosin Eddien itsensä vika. 80-luvulla tehtiin paljon sellaista musiikkia, joissa kitaristi oli teknisesti aivan älytön ja muu bändi kuulosti joltain casion demolta.
Minusta tämä unohtuu, aika usein, kun puhutaan Van Halenista, eli se bändi svengasi ja oli todella hyvä muutoinkin. Kun Eddien haastatteluja ja juttuja luki guitar player jne julkaisuista, niin niistä kyllä huomasi(mitä minä olen lukenut), että Eddiellä oli terve suhtautuminen musiikkiin. Pääasia ei ollut nopeudessa/tiluttamisessa vaan hyvässä musassa.
 
Surullinen uutinen tämä Eddien kuolema. Rest in peace.
 
Tuostahan tulee Eddien suuruus. Aina soitti vain lauluun sopivasti, eikä mitään tiluttelua vain tiluttelun vuoksi. Lepää Rauhassa Eddie Van Halen.

Taas vei syöpä voiton. Kauan jaksoi tapella vastaan. Yksi kovimmista, surullinen päivä. Vaikka uutinen ei tullut yllätyksenä, hämmentynyt on fiilis. RIP Eddie, sinut tullaan muistamaan.

Kiitos musiikista, lepää rauhassa.

Niin Eddie ei ollut vain tiluttelija. Rytmikitaristinakin hoiti kahden kitaristin hommat. Koskettimet taisi olla eka soitin?
Nikula soitti tänään rockradiossa Cradle will rockia, kiitos siitäkin.

Sen lisäksi että oli suurin kitaransoiton uudistaja sitten Hendrixin, niin mahtaako kenelläkään muulla soittajalla olla plakkarissaan samanlaista kehitystyötä kitarakamojen parissa kuin Eddiellä. 5150 vahvistimet olivat aikoinaan käänteentekeviä laitteita, jotka loivat soundeillaan uusia genrejä metallimusiikkiin. Myöskin Eddien Music Mannin kanssa suunittelema signature-kitara on erittäin mielenkiintoinen, toimiva ja ehkä omalaatuisin signature.
 
Harmi ettei kitaransoitto tainnut enää tällä vuosituhannella hirvittävästi miestä inspiroida. Ne parhaimmat riffit ja mieleenpainuvimmat saavutukset on jo 30-45 vuotta vanhoja. Humans Being vuodelta 1996 on viimeinen Van Halenin biisi mikä meikäläiselle toimi oikein kunnolla ja jossa kitarointi säväytti takavuosien malliin. Hyvin Eddie livenä soitti toki loppuun saakka.

Kevyet mullat vaan yhdelle kaikkien aikojen kovimmalle kitaristille, rock-muusikolle ja uudistajalle.

yanera: Näin Van Halenin livenä Helsingissä vuonna 1998.
 
Minulla oli kunnia nähdä Van Halen livenä Bostonissa 2007 ja viime vuonna tuli pyörähdettyä Pasadenassa (ja tietenkin Losissa) katselemassa vähän paikkoja.
 
Van Halen on ollut ennen tätä suru-uutistakin kovassa kuuntelussa viime aikoina. Etenkin ne ensimmäiset neljä levyä olivat niin omaperäistä tykitystä, että ketkään perässähiihtäjät eivät vastaavaan kyenneet. Eddien kitaransoittoa on aina ilo kuunnella oli sitten kyse sooloista tai komppaamisesta. Saundi, tyylitaju, kaikki kohdallaan. RIP, mestari.

Kipponi: Koskettimet taisi olla eka soitin?
 
Tarkemmin ihan vain piano, jolla voitti useita (lasten) musiikkikilpailuja. Kiipparia tietysti esim. Jumpissa levyllä, mutta perinteisesti ei livenä (managerin mielestä ei sopinut imagoon, että kitaravelho soittaakin julkisesti kiipparia). Soitti lapsena myös viulua, mutta se jäi kun ei tykännyt stemmoista, joita joutui orkassa soittamaan. Sanonut soittavansa vaikka baijerilaista juustopilliä (mikä se sitten onkaan), jos saa siitä hyviä ääniä.
 
Soolojen pituudesta sen verran, että EVH:n mielestä soolon ei ikinä pitäisi kestää pidempään kuin kitaristilla on asiaa tai kappaleeseen sopi. Hänen mielestään AINOA, joka osasi soittaa hyviä pitkiä sooloja oli Cläpä. Kaikkien muiden pitkät soolot olivat vain huonoja ja ylipitkiä.
 
Kamapuolella EVH:n ylivoimaisesti suurin vaikutus oli floikan suosituksi tuleminen. Eihän mokomaa paholaisenhärveliä (hymiö) kukaan olisi huolinut kitaraansa, jollei EVH olisi näyttänyt, mitä sillä voi tehdä.
Kiitos EVH:n floikka oli käytännössä pakollinen varuste raskaamman musiikin soolokitaristeille pitkälle 1980-luvulle.

Eddie oli siinä mielessä harvinainen velho soittimensa kanssa, että soitti soittimiaan biisin ehdoilla eikä tekninen brassailu ollut itseisarvo, vaan tapa palvella biisiä. Ei Van Halenin tuotannosta löydy "Casio tausalle ja viiden pennin tilua päälle" -henkisiä biisejä, toisin kuin valitettavan turhan monelta seuraajaltaan löytyy. Ja biiseissä oli järjestään mukavan oloinen pilke silmäkulmassa, sopiva rentous huokui (tämä oli epäilemättä myös osittain DLR:n vaudeville-vaikutteiden ansiota) eikä tuntunut väkinäiseltä ollenkaan. Hyvä mieli ja hymy huulille biisien mukana.
 
Soitti musiikkia kitara soittimenaan, eikä niinkään kitaraa itseisarvona. Pakko nostaa hattua siitä, tolla taituruudella olisi helposti sortunut vetämään mopoa rotkoon luritusten suhteen ja pilata biisit vartin päämäärättömällä uliulilla. Ja ennen kaikkea mieletön komppauskyky päälle.
 
Jos jotakin kannattaa ottaa Eddielta opiksi ja iloksi, niin kova harjoittelumotivaatio ja biisien soitto soittimen soittamisen sijaan ovat hyviä omaksuttavia asioita. Vaikka osaa soittaa, niin joka paikkaan ei tartte tunkea likkiä tai muuta vastaavaa; joskus tauko osoittaa suurinta tyylitajua.

Vanhat riitapukarit ehtivät myös haudata sotakirveen ennen EVH:n poismenoa. https://ultimateclassicrock.com/sam … y-hagar-eddie-van-halen-made-peace/

Ja sitten kun likkiä tungetaan, niin se tehdään esimerkiksi näinkin tyylikkäästi:
 
https://youtu.be/mTlmm49pKWU?t=232
 
15 sekuntia silkkaa seksiä.
 
Eipä minulla ole mitään erityistä lisättävää siihen, mitä ei olisi jo 100 kertaan sanottu. Tiivistettynä Eddie oli:
 
- pirunmoinen riffimaakari
- jumalainen komppikitaristi
- tyylitajuinen sooloilija
- kova biisinikkari
- nero.
 
Oma diggailu alkoi vähemmän yllättäen iästäni johtuen 1984-levyn videoista, Jump, Hot for Teacher, Panama. Näin 1998 keikan Jäähallissa, olihan se pirun kova vaikeassa paikassa olleesta Cheronesta huolimatta.
 
(PS. hienoa, että näin paljon tullut asiallisia viestejä ilman Sammy/Dave- tai mikä-VH-aikakausi-oli-paras-vääntöjä.)

yanera: Näin Van Halenin livenä Helsingissä vuonna 1998.
 
Minä myös. Ja erikseen David Lee Rothin 1991.

Muuten en muista oliko tästä puhetta aiemminkin mutta ihmettelikö täällä kukaan itseni lisäksi miten vähän EVH itse asiassa improsi keikoilla? Kun oli kerran kuullut soolo-osuuden yhdellä keikalla niin seuraavallakin se oli ikään kuin "kloonattu" edelliseltä keikalta. Suurin piirtein nuotista nuottiin eli pätkä Eruptionia, pätkä Mean Streetin introa ymv. Siinä missä muut kitaristit vaihtelivat biisipätkiä/improvisoivat niin EVH pysytteli vaan samassa tietyssä "moodissa" suurin piirtein koko VH:n uran ajan... Vähän kummallista mielestäni (varsinkin kun olen aika monta VH-bootsia ja dvdtä nähnyt, sekä kokenut sen 1998 Suomen keikankin) näinkin kovan kitaragurun ollessa kyseessä. Eikö irrottelu sitten niin kovasti Eddietä kiinnostanutkaan live-tilanteessa?