Rock, pop, alternative ›

Daniel Lanois tuntuu olevan melkoinen kultasormi. Näin äkkiseltään tulee omasta hyllystäni mieleen Robbie Robertson, Dylan ja Neville Brothers, joissa kaikissa on jotenkin leimallisesti Lanoisin soundi.
 
... ja U2. Lanoisilla tuntuu olevan tosin negatiivinen vaikutus sikäli, että yleensä artistien seuraava, ei-Lanoisin kanssa tehty levy, on paljon kehnompi... mutta ne Lanois-levyt sitten - kuten noissa esimerkeissäsi - todellisia klassikoita.

... ja U2. Lanoisilla tuntuu olevan tosin negatiivinen vaikutus sikäli, että yleensä artistien seuraava, ei-Lanoisin kanssa tehty levy, on paljon kehnompi... mutta ne Lanois-levyt sitten - kuten noissa esimerkeissäsi - todellisia klassikoita.
 
U2 tosiaan unohtuikin. Dylan lienee sitten se säännön vahvistava poikkeus, sillä Modern times on erittäin hyvä levy. Ei kai Time out of mindin ja sen välissä ilmestynyt mitään?

Pääsispä miksamaan..Tai ees masterointiin :-)
 
Toi masterointikin taitaa olla liikaa toivottu, jos kuuntelee That Don't Impress Me Much sanoja...tai mistä sitä tietää. Samalla levyllä on muuten meikäläisen aika lahjakkaasti väärinkuulema piisi If You Wanna Touch Her Ass. Langen tuottama.

Toi masterointikin taitaa olla liikaa toivottu, jos kuuntelee That Don't Impress Me Much sanoja...tai mistä sitä tietää. Samalla levyllä on muuten meikäläisen aika lahjakkaasti väärinkuulema piisi If You Wanna Touch Her Ass. Langen tuottama.
 
Ainoastaan masturointi saattaisi olla mahdollista... ;) Niin siis voisi sanoa, että Langelle antautuminen on Shanian työ. Sitä kautta neiti varmistaa mahdollisuutensa musamarkkinoilla. Tai sitten olen vaan kade menestyneelle artistille tai hiukkasen hienohkoa pesää saavalle ukonrähjälle.

Ooooo.
 
http://www.crabsodyinblue.com/shaniatwainrollingstonebig.jpg
 
Antasitko?
 
Hätäpäissäni, ehkä

Paras ja rehellisin jälki tulee kun bändi tuottaa itse levynsä.

Paras ja rehellisin jälki tulee kun bändi tuottaa itse levynsä.
 
Tai sitten levy epäonnistuu kun ei ole ulkopuolista järjen ääntä sanomassa totuuksia.

Tai sitten levy epäonnistuu kun ei ole ulkopuolista järjen ääntä sanomassa totuuksia.
 
Näin. Varoittavana esimerkkinä vaikka The Magic Numbersin uusin, joka loistavan alun jälkeen rönsyilee ja hapuilee pimeässä. Ulkopuolista tuottajaa olisi ehdottomasti kaivattu tiivistämään ja kiteyttämään meininkiä.

Tai sitten levy epäonnistuu kun ei ole ulkopuolista järjen ääntä sanomassa totuuksia.
 
Tähän sopivat mun mielestä myös Mars Voltan pari viimeistä tuotosta. Hyviä ideoita ja tervettä kokeilunhalua, mutta sakset ja itsekrittiikki unohtuivat keittiön pöydälle :)

Tähän sopivat mun mielestä myös Mars Voltan pari viimeistä tuotosta. Hyviä ideoita ja tervettä kokeilunhalua, mutta sakset ja itsekrittiikki unohtuivat keittiön pöydälle :)
 
Tähän sopii myös WASPin uutukaiset, joiden soundit tai jopa soittosuoritukset ovat välillä todella kehnoja.

Mitäs hyviä esimerkkejä löytyy bändin tai artistin onnistuneesti itse tuottamista levyistä Page/Zeppelinin lisäksi?
 
Itsellä tulee mieleen Tom Waits & K.Brennan (Swordf. ja jälkeiset) ja sitten Kate Bush (Never for Ever, Dreaming ja Hounds of Love, sekä Aerial).
 
Noissa ei ulkopuolisella tuottajalla olisi ollut mitään lisättävää tai poistettavaa.

Mitäs hyviä esimerkkejä löytyy bändin tai artistin onnistuneesti itse tuottamista levyistä Page/Zeppelinin lisäksi?
 
Killswitch Engagen kitaristi (ja ex-rumpali) Adam D. on tainnut tuottaa bändin kaikki levyt, eikä kehnompaa ole jälki ollut alkuunkaan. Vaikka bändin musiikki on viime aikoina hiukan polkenut paikoillaan, niin tuotanto-puoli on ollut oikein hyvällä mallilla.
 
Toisena hyvänä esimerkkinä tulee mieleen bändinsä Convergen levyt tuottava Kurt Ballou (kitara). Miehen loihtima rujo ja väkivaltainen äänimaisema on mielestäni iso osa orkesterin soundia.

Mitäs hyviä esimerkkejä löytyy bändin tai artistin onnistuneesti itse tuottamista levyistä Page/Zeppelinin lisäksi?
 
Itseasiassa aika moni sooloartisti myös tuottaa omat levynsä. Jos ei yksin, niin jonkun aisaparin kanssa. Yksi hyvä esimerkki onnistuneesta tuottamisesta ovat Dylanin pari viimeisintä levyä, jotka on tuottanut Jack Frost, eli Dylan itse.

Mitäs hyviä esimerkkejä löytyy bändin tai artistin onnistuneesti itse tuottamista levyistä Page/Zeppelinin lisäksi?
 
Bluesoudsin Black taitaa olla Vaahteran tuottama?

Tehosekottimen varottavan esimerkin on tuottanu M.Mikkola ja on merkitys varmaan se ettei kukaan täyspäinen amatti produuseri olis sellasta mäiskettä ja räminää siistimättä hyväksyny mut on esim pillitä Ellin soundit kovaa kuunneltuna eri hubat

Kyllä mun mielestä Mitchell Froom (Tchad Blaken avustuksella) on tehneet hyvää jälkeä. Valtavirrasta poikkeavalla soundimaailmalla on itse musa nostettu arvoiseensa asemaan. mm Bonnie Raitt, Los Lobos jne...
 
no nyt täällä puhutaan asiaa....Froom ja Blake on ihan kurkoja....ne vidut veisaa mistään äänitysoppaista......esim toi vika Bonnie Raitt-Souls Alike on ihan hillittömän kova......välil tulee joku vanha little feat mieleen siitä tuotannosta.....jätkät virittelee jostain öljy kanistereista skobeja jne,jne....ja eiköhän toi Sheryl Crow:kin olis pudonnu jonnekin b-osastoon ilman noitten jätkien näkemystä.......

no nyt täällä puhutaan asiaa....Froom ja Blake on ihan kurkoja....ne vidut veisaa mistään äänitysoppaista......esim toi vika Bonnie Raitt-Souls Alike on ihan hillittömän kova......välil tulee joku vanha little feat mieleen siitä tuotannosta.....jätkät virittelee jostain öljy kanistereista skobeja jne,jne....ja eiköhän toi Sheryl Crow:kin olis pudonnu jonnekin b-osastoon ilman noitten jätkien näkemystä.......
 
b-osastoon putoomisesta en osaa mitn sanoo mut Sheryl Crown levyillä on tosiaan jännä ja viehko äänimaailma mitä ei eka ees huomaa, tuntuu vaan siltä et biisit rullaa helvetin letkeesti

Aika mielenkiintoisia näkemyksiä tuottajan merkityksestä tarjoilee myös Everett Truen kohtalaisen tuore kirja "Hey ho let's go - Ramonesin tarina", jossa puidaan useamman ihmisen suulla muun muassa punk-hengen sisäistäneen Tommy Ramonen, legendaarisesta äänivallistaan tutun Phil Spectorin ja lähinnä popin parissa kunnostautuneen Graham Gouldmanin merkitystä studiossa.

U2 tosiaan unohtuikin. Dylan lienee sitten se säännön vahvistava poikkeus, sillä Modern times on erittäin hyvä levy. Ei kai Time out of mindin ja sen välissä ilmestynyt mitään?
 
Ilmestyi Love And Theft vuonna 2000 tai 2001.

Ilmestyi Love And Theft vuonna 2000 tai 2001.
 
2001
virheeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee