Aihe: Desert Island Sessions 1 | |
---|---|
![]() 20.10.2008 18:31:27 (muokattu 20.10.2008 18:37:35) | |
DESERT ISLAND SESSIONS KOKOSI MUUSIKOT SUOMENLINNAAN Elokuun lopussa joukko kotimaisia muusikoita kokoontui viikoksi Suomenlinnan Seawolf-studiolle Desert Island Sessionseihin. Yhteensä yli 20 artistia sävelsi, sovitti, sanoitti ja äänitti tuottaja Arto Tuunelan johdolla materiaalia, josta nyt julkaistaan kahdeksan biisin albumi. Lopputulokseen vaikuttivat Tuunelan ohella erityisesti Lauri Eloranta (Damn Seagulls), Jussi Hietala (Underwater Sleeping Society), Ilari Kivelä (Major Label) ja Asmo Palteisto (Downstairs), jotka kaikki viihtyivät Suomenlinnassa koko sessioiden ajan. Suomenlinnan sessiot oli hyvä osoitus siitä, että kun lyödään kourallinen musiikintekijöitä ja muusikoita samaan koppiin niin lopputuloksena syntyy materiaalia, jota kukaan ei yksin omalla tahollaan tekisi. Suurin osa sessioiden tyypeistä oli biisintekijöitä, joten lähtökohtaisesti tehtiin biisejä eikä vain pidetty jameja ja sekoiltu. Tavoitteena ei kuitenkaan ollut väkisin puristaa pophittiä, vaan toimia niin, että tekemisen vapaus on koko ajan läsnä, kertoo tuottaja Arto Tuunela. Desert Island Sessions -levy julkaistaan 14.11.2008 ilmestyvän Rumban yhteydessä, ja se jaetaan kaikille lehden tilaajille. Vielä ennen levyn ilmestymistä albumilta lohkaistaan Kaukosäädin-single, jonka vokaaleissa duetoivat räppäri Asa ja Disco Ensemblen Miikka Koivisto. Loppuvuodesta albumi on mahdollista saada myös kaupanpäällisenä indie-levymerkkien järjestämän levykauppakampanjan yhteydessä. Projekti toteutettiin Fullsteam Recordsin, Backstage Alliancen ja Rumba-lehden yhteistyönä. Desert Island Sessions on mahdollista nähdä livenä Fullsteamin ja Backstage Alliancen pikkujoulujuhlassa Helsingin Tavastialla perjantaina 21. marraskuuta. Christmas Hula Lounge -bileissä esiintyvät myös Rubik ja Underwater Sleeping Society. 10 euroa maksavat ennakkoliput ovat myynnissä Tiketin toimipisteissä. Desert Island Sessionsissa mukana: Aki Päivärinne (freelancer, mm. Damn Seagulls) Aku Raski (Huoratron) Arto Tuunela (Major Label, Pariisin Kevät) Asa Asmo Palteisto (Downstairs) Didier Selin (Timmion Records, Nicole Willis & The Soul Investigators...) Emma Kemppainen (Le Corps Mince De Francoise) Ilari Kivelä (Major Label) Jori Hulkkonen (Paukkumaissi, Jukka Poika & Kompostikopla...) Juho Viljanen (Jonna Tervomaa, Asa, Plain Ride) Jussi Hietala (Underwater Sleeping Society, Rubik) Jussi Ylikoski (Disco Ensemble) Laura Soininen (Murmansk) Lauri Eloranta (Damn Seagulls) Miikka Koivisto (Disco Ensemble) Nöpsy (Wrecking Queens) Okko Nieminen (Underwater Sleeping Society) Olli Rautiainen (Plutonium 74...) Roni Martin (Roni Martin & Jukka Orma Tanssiinkutsu) Teho Majamäki (Ismo Alanko Teholla, Aivoaula) Tuomas Palonen (Cosmobile) http://www.myspace.com/desertislandsessions Aika mielenkiintoista kamaa tuo Kaukosäädin, vaatii kyllä muutaman kuuntelun lisää, Asan riimittelystä kun on aika vaikea saada kiinni. Mielenkiinnolla odottelen koko lättyä. E: Lisäilin moskaa "A Cosssssssby sweater."
http://www.mikseri.net/secondcumming | |
![]() 20.10.2008 20:01:43 | |
Suomenlinnan sessiot oli hyvä osoitus siitä, että kun lyödään kourallinen musiikintekijöitä ja muusikoita samaan koppiin niin lopputuloksena syntyy materiaalia, jota kukaan ei yksin omalla tahollaan tekisi. No duh. Mutta millainen osoitus mahtavat sessiot olla biisien laadun suhteen? Ainakaan tuo Kaukosäädin ei säväyttänyt oikein minkään vertaa, vaan vaikutti lähinnä juurikin aika perus sisäänpäinlämpiävältä "viikon projekti"-matskulta jota on sitten porukalla mukava kuunnella ja muistella. "Just tell me fucking why everything becomes an issue!" | |
![]() 20.10.2008 21:39:39 | |
No duh. Mutta millainen osoitus mahtavat sessiot olla biisien laadun suhteen? Ainakaan tuo Kaukosäädin ei säväyttänyt oikein minkään vertaa, vaan vaikutti lähinnä juurikin aika perus sisäänpäinlämpiävältä "viikon projekti"-matskulta jota on sitten porukalla mukava kuunnella ja muistella. Jepulis, ei kaikki pysty tekemään Hommeja Desert sessions-meiningillä.. Hirveetä kuraahan toi kaukosäädin oli. | |
![]() 21.10.2008 02:44:31 | |
Hyvä sanoma tuossa ASA:n Kaukosäätimessä. Haastava projekti varmasti sinänsä. Hotelli Sointu meiningillä menee, mutta useamman artistin kera. Varmasti helmiä hetkiä luvassa biiseissä, mutta ei musiikkia tehdä mielestäni ennalta määrätyin aikatauluin ja suunnitelmin. Ainakaan aitoa. Usein sitä seuraa vastareaktio tekovaiheessa. Levottomuus. Autiolla saarellakin pitää asustella jonkin aikaa ennenkuin alkaa ymmärtää mitä sisällä tapahtuu ja keitä ympärillä elää. Tarkoitan siis että sydämmestä syntyy kappale sitten kun sen aika on. Vähän kuin itsestään. Hieno projekti kuitenkin ja vain tekemällä syntyy yleensäkään mitään. On tekijöitä ja niitä, jotka puhuvat p*skaa toisten tekemisistä. Mihin juuri osaltani sorruin. :) | |
![]() 21.10.2008 09:26:25 | |
Jepulis, ei kaikki pysty tekemään Hommeja Desert sessions-meiningillä.. Epäilen ettei lääkityskään ole ollut ihan yhtä kohdillaan mitä alkuperäisissä aavikkosessioissa. Tosin mistäpä minä tiedän. Ideanahan tuo on mahtava. Itsekin olen Homme-huumassani samanlaisia sessioita miettinyt. Lama tuloo ja meikämannea vaan naurattaa. Uus biisi ois. | |
![]() 21.10.2008 12:24:45 | |
Kaukosäädin olisi voinut olla Pariisin kevään levyltä jos Tuunela itse olisi laulanut kertosäkeen Koiviston sijaan. Vähän sellaista matskua kyllä odottelinkin, olihan koko Pariisin kevät ilmeisesti vähän vastaava projekti, että Tuunela väsää kavereidensa kanssa erilaisia pop-biisejä. | |
![]() 21.10.2008 12:27:06 | |
Fullsteam & Backstage Alliance present: Christmas Hula Lounge - Desert Island Sessions Live Rubik Underwater Sleeping Society Jaakko & Jay DJs Kähönen & Ritonen, tickets 10€/12€ Buy tickets in advance: www.tiketti.fi/tapahtuma/3446 www.myspace.com/desertislandsessions www.tavastia.fi www.backstagealliance.com www.fullsteamrecords.com | |
![]() 11.11.2008 14:33:25 | |
INDIE-LEVYMERKIT JA -KAUPAT JÄRJESTÄVÄT ALE-KAMPANJAN Kahden kampanjalevyn ostajalle Desert Island Sessions CD Joukko kotimaisia indie-levymerkkejä toteuttaa seuraavien viikkojen aikana Ole riippumaton, osta riippumattomalta -alennuskampanjan, jolla muistutetaan joulusesongin aikaan myös vaihtoehtoisten levyjen olemassaolosta. Kampanjaan osallistuvissa kaupoissa on myynnissä valikoima levyjä hintaan 10 euroa / kpl tai 15 euroa / 2 kpl. Lisäksi kahden levyn ostajat saavat kaupanpäällisenä uuden, 14. marraskuuta ilmestyvän Desert Island Sessions cd-levyn. Tempauksessa on mukana runsaat kymmenen levy-yhtiötä, parikymmentä levykauppaa sekä toistasataa nimikettä aina vaihtoehtorockista kansanmusiikkiin ja heavysta hiphopiin. Kampanja alkaa 14. marraskuuta ja päättyy joulukuun viimeisenä päivänä. Ole riippumaton, osta riippumattomalta -kampanjaan tiiviisti liittyvä Desert Island Sessions on projekti, jossa 20 kotimaista muusikkoa kokoontui viikoksi Suomenlinnan Seawolf-studioon säveltämään ja nauhoittamaan levyllisen uutta materiaalia. Tuottaja Arto Tuunelan johdolla valmistui kahdeksan kappaletta, jotka nyt julkaistaan sekä Rumba-lehden tilaajalahjana että levykauppojen ale-kampanjan kaupanpäällisenä. Mukana sessioissa oli muusikoita esimerkiksi Asan, Disco Ensemblen, Underwater Sleeping Societyn, Cosmobilen, Le Corps Mince De Francoisen ja Damn Seagullsin riveistä. Desert Island Sessionsin ainoa livekeikka toteutuu Tavastialla perjantaina 21. marraskuuta. Illan aikana lavalla nähdään myös Rubik, Kastor, Underwater Sleeping Society ja Jaakko & Jay. Konsertin liput ovat myynnissä Tiketin toimipisteissä kautta maan, ennakkoliput alkaen 10,50 euroa. Ole riippumaton, osta riippumattomalta -projektin osallistujat Levy-yhtiöt: Backstage Alliance, Dynamic Arts, Exogenic, Fullsteam, GAEA, Hype, Johanna Kustannus, Playground, Presence, Rockadillo, Samsara, Stupido, Terra Levykaupat: 8 Raita, CDON.com, Epe's, Fatty Sounds, Fennica Records, Combat Rock Shop, FM Music, Keltainen Jäänsärkijä, Levy-Eskot, Levykauppa Äx, Levykellari, Maanalainen levykauppa, Musiikki-Kullas, Peltirumpu, Platta, Popparienkeli, Stupido Shop, Swamp Music, Sävelaitta, Tunnelin levy Yhteistyökumppanit: Rumba, Indieco ry, Backstage Alliance, Fullsteam Records www.myspace.com/desertislandsessions promokuvia: www.fullsteamrecords.com/promo/desertislandsessions/ | |
![]() 14.11.2008 17:01:14 | |
Tuli nyt tuo levy Rumban kylikiäisinä ja varsin mukavia vetojahan nämä ovat. Mukavia sävelkulkuja ja kokeiluja. "Luontoa romantisoi siitä vieraantunut." | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)