Media ja viihde ›

jPekka: Luin tuon aikanaan englanniksi enkä innostunut kovinkaan paljoa. DeLillon tuotantoa en muuten tunne, mutta tuosta tuli sellainen ylimielisen kirjoittajan fiilis, josta en pidä. Oli siinä hyvätkin hetkensä, ei siinä mitään.
 
Jahas. Saa nähdä, tuleeko kesken jätettyjen kirjojen kevät tästä.

tsugaru: Jahas. Saa nähdä, tuleeko kesken jätettyjen kirjojen kevät tästä.
 
Hyvin se on kirjoitettu - ja, näkemäni pätkän perusteella ja Helenen tuntien, erittäin hyvin käännetty. Minun kannaltani ongelmat olivat ennen kaikkea sisällöllisiä eivätkä ne välttämättä haittaa tai hidasta lukukokemusta.

Sammakon kustantamaa Bukowskia menee nyt. Kaupungin kaunein nainen & muita kertomuksia -novellikokoelma.
 
On se vaan aikamoinen anarkisti tuo Buko..

Michel Foucaultin Tarkkailla ja rangaista oheiskirjallisuutena. Aika hc alku. Erittäin matalan kipukynnyksen omaavana henkilönä alkoi tehdä tosi pahaa eikä oikein kyennyt lukemaan kaikkia yksityiskohtia. Toivottavasti kirja ei jatku yksityiskohtaisilla kidutuskuvauksilla.

Aloin lukea Iain Banksin Muista Flebasta:a. Vaikuttaa ihan mainiolta scifi-kirjallisuudeksi.

author: Michel Foucaultin Tarkkailla ja rangaista oheiskirjallisuutena. Aika hc alku. Erittäin matalan kipukynnyksen omaavana henkilönä alkoi tehdä tosi pahaa eikä oikein kyennyt lukemaan kaikkia yksityiskohtia. Toivottavasti kirja ei jatku yksityiskohtaisilla kidutuskuvauksilla.
 
Kanssakärsijä löytynyt. Kirjaa aloittaessa tosiaankin kävi mielessä, että onko tarvis edes tietää kaikesta. Mika Ojakangas jatkaa sitten suomalaisista rangaistuskäytänteistä vähän "kevyemmin".

Flash: Tom Waits - Takapihan taikuri. Jonninmoinen artikkelikokoelma on tämä.
 
Tää on nyt luettu. Faneille ihan kelpo opus. Samoilla tulilla luin deborah Curtisin kirjoittaman Ian Curtis elämäkerran. Tilitystä, mutta valaisee toki riivatun taiteilijan taustoja.
 
Viikon loma väliin ja sitten lähtee: Leo Tolstoi - Sota ja rauha
 
Eli palataanpa asiaan parin kuukauden päästä, ehkä...

Volter Kilpi - Alastalon salissa
 
Pitihän se sitten ottaa tehtäväkseen lukea. Viitisenkymmentä sivua luettu ja hyvältä vaikuttaa, ei todellakaan niin pitkäveteiseltä kuin on peloteltu, mutta toisaalta tuhantisen sivua on paljon. Saa nähdä tuleeko luettua loppuun asti.

Just sain päätökseen Stephen Kingin "Musta torni" -sarjan. Tai itse asiassa osat 2-7, kun osaa 1 en ole onnistunut kovakantisena mistään haalimaan. Huuto.netissäkin on törkyhintaiset pyynnöt ja kova kilpailu niistä. Aika raskas setti oli luettavaksi, mutta varsinkin osat 2-3 ovat erinomaisia. Itse pidin myös osasta 4 (velho), mutta sitä seurannut Callan sudet oli todella tylsä ja ponneton osanen. Osa 6, eli Susannan laulu, oli kyllä vähän parempi, mutta pahaenteisen heikkoa silti. Päätösosa oli paikoitellen ihan viihdyttävää, mutta tarinan kuljettaminen ei ihan sujunut alkupään osien tyylisesti. Loppuratkaisu oli.. no, siitä voidaan olla montaa mieltä, mutta itse pidin siitä "ensimmäisestä lopusta". Se "toinen loppu" oli liian ennalta arvattava ja siinä on n. miljoona logiikkavirhettä, mutta loppu se on sekin.

Philip K. Dick- Do Androids Dream of Electric Sheep?
 
Aivan helvetin hyvä.

Vexi Salmen Siniset Mokkakengät tuli lukastua. Kirjahan kertoo Vexin ja Irwinin seikkailuista rahtimiehinä 60-luvulla Saksanmaalla. Ei voi muuta todeta kuin että aika juoppoja olivat, oikeastaan kaikki kirjan suomalaiset. Jokavälissä kapakoissa tappelemassa kaikenmaailman magarooneja ja mikkihiiriä vastaan.
 
Erittäin helppolukuista ja lentävää tekstiä, miellyttävää tottumattomammankin lukijankin lukea.

Nyt olis sitten menossa Stieg Larssonin "Tyttö joka leikki tulella".

Niin pääsi käymään että Vihan Hedelmät meni takaisin kirjastoon ja tilalle tuli William S. Burroughsin Punaisen Yön Kaupungit. Eiköhän tuo uppoa vähän paremmin.

Tänään törmäsin ensimmäisen kerran termiin "book crossing". Tai termiin olen ehkä törmännyt aiemminkin, mutta tänään konkreettisesti törmäsin tällaisiin kirjoihin. Raitiovaunussa oli siellä metrolehtien seassa kolme kirjaa, joista valitsin mukaani Kalle Isokallion "Pietari Toropaisen pilvilinna". Eli se varmaan sitten Larssonin jälkeen listalla.

Anne Frankin päiväkirjaa.

Kingin Musta Torni -sarjan 5. osa, eli Callan sudet

Jahas tyypit. Muilla planeetoilla on elämää. En vain käsitä, miten se on pystynyt kulkeutumaan tänne. Planeetan nimi on Klinge I, ja sen pikkuprinssinä on huseerannut historiantutkija ja professori emeritus Matti Klinge. Nykyään eläkepäivinään hän ilahduttaa meitä tavallisia kuolevaisia maalaisia päiväkirjoillaan.
 
Klinge I:llä kukaan ei piereskele tai harrasta muita härskiyksiä, kaikki puhuvat huoliteltua yleiskieltä, ja alienien joka ainoaan kielelliseen kömpelyyteen tartutaan. Akateemisten vapaamuurarien onnellisella taivaankappaleella jopa parturin kanssa voi huoletta puhua Anna Kareninasta. Kaikki tietävät historiasta kaiken ja tuntevat kaikki. Huumori on erittäin kontrolloitua, ja se valjastetaan termeihin "Vitsikäs" ja "Huvittava".
 
Onhan Maapallollakin hetkensä. EU on hyvä, ja etenkin Ranska. Moskovassakin on todella kivaa ja sivistynyttä: esimerkiksi keneltä tahansa voi saada autokyydin, kun vain hinnasta sovitaan, voitteko kuvitella!
 
Matti Klinge on old school -koulurakennuksen vanha siipi. Tällaisia äijiä ei enää yksinkertaisesti tehdä! Onhan itse kunkin päiväkirja vuoristorataa, niin tämäkin. Parhaimmillaan poleeminen setti pakottaa ajattelemaan, pahimmillaan s'oon tylsää matkakertomusta ja tuntemattomien historian sivuhahmojen nimillä lutraamista. Mutta täytyy sanoa, että Klinge puhuu esim. Maamme-laulun, kirjojen ja yleisen asevelvollisuuden puolesta erittäin hyvin argumentein.
 
Eikä kerta kaikkiaan voi olla heltymättä sille, että mies käyttää sanaa "Nazit"!
 
Akateemista sivistystä tursuava Klinge edustaa sitä aikaa, jolloin valkolakilla oli sentään jotain arvoa: nykyäänhän sen saavat kaikenmaailman puuttuvat lenkit, jotka hädin tuskin jaksavat käydä koululla syömässä. Itse asiassa juuri nykyinen ylioppilaskunta ja akateemiset piirit ansaitsisivat Klingeltä enemmän piiskaa, toivottavasti se tapahtuu jossain muussa päiväkirjassansa.
 
Onhan äijälle noita päiväkirjoja kertynyt, noin 200 sivua per nide. Suosittelen lämpimästi tutustumaan ainakin yhteen. Itse aloitin (Maapallon) aikaan 2003-2004 sijoittuvaa "Teetä ja suurmiehiä" -kirjalla.

Lemmy omaelämäkerta. Muutamaan kertaan aikaisemmin on jo tullu luettuu.

Deep Shadow: Aika hyvin kirjoitettuahan tuo on. Ei meinaa aina oikein malttaa päästää irti ja yöt kuluu leppoisasti. :D
 
Joissain kohdissa ehkä pieniä epäuskottavuuksia, mutta varsin mainiolta vaikuttaa.
 
Samat sanat voisin sanoa. Ekat 50 sivua meni silleen "lukeehan tätä", nyt jäljellä on ehkä neljännes ja ei malttaisi millään jättää lukemista kesken.
 
Ei kun kakkososaa varaamaan :)

Hesse: Narkissos ja kultasuu