![]() 06.02.2006 23:06:32 | |
---|---|
Syyskausi 2006-2007 EDMONTON OILERS Joukkueen syyskausi on ollut täysi katastrofi. Avainpelaajat on viihtyneet enemmän sairastuvalla kuin kaukalossa ja maalivahtiosasto on pettänyt jälleen kerran. Jeff-Drouin-Deslauriers nollasi Detroitin mutta sen jälkeen tulikin peräti kuuden voitottoman ottelun putki. Mike Morrison astui tilalle, voitti yhden pelin ja hävisi seuraavat yksitoista. Maalinteko sentään on toiminut jollain tavalla, ja pelit on olleet tiukkoja mutta joukkue ei ole pystynyt kääntämään niitä edukseen toivomallani tavalla. Läpimurtokauttaan tekevät Kris Davis ja Yan Stastny, molemmat ovat olleet oivassa vireessä läpi kauden. Uudet hankinnat Dick Tärnström ja Jaroslav Spacek ovat vertyneet vaisun alun jälkeen hyviin tehoihin. Marc-Andre Bergeron oli kaupan kun tipahti pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle, mutta ei häntä yksikään seura huolinut, edes waiversin kautta, joten mies lähetettiin farmiin. Tyler Spurgeon taas lähetettiin takaisin Kelowna Rocketsiin. Muutoksia tulee tapahtumaan paljon, jotta saisin joukkueen taas voittojen tielle. Se tietää myös kauppoja. Playoffsit ovat edelleen tavoitteena ja siitä tavoitteesta ei tingitä. OULUN KÄRPÄT Syyskausi on ollut ailahteleva. Ennen kauden alkua johtoporras asetti tavoitteeksi playoffeihin pääsyn ja siinä ainakin ollaan hyvällä mallilla. Pelaajien joukossa on ollut selkeitä profiilinnostajia ja selkeitä pettymyksiä. Aloitetaan ensinmainituista: Chris Allen: On vaisun alun jälkeen nostanut huimasti tasoaan ja noussut joukkueen selkeäksi kiekolliseksi liideriksi puolustukseen. Käytti optionsa tulevasta kaudesta ja jatkaa toisenkin kauden joukkueessani. Ja mikäs on jatkaessa kun niin huikeita tehoja tekee Sampo Ylisiurua: Sen jälkeen kun nostettiin edustuksen matkaan, on tehnyt pisteen lähestulkoon jokaisessa ottelussaan. Odotan tältä kaverilta tulevaisuudessa paljon, Allenin ohella toinen mahdollinen kiekollinen johtopakki tulevalla kaudella. Juho Keränen: On tällä kaudella väläytellyt tosissaan osaamistaan. Tulevia luottohyökkääjiä selkeästi. Sitten niitä pettymyksiä Janne Pesonen: Tehot 2+7 29 ottelussa ovat liian vähän ykkös-kakkosketjun laiturilta. Ei tule jatkamaan tulevalla kaudella Jari Viuhkola: Toinen selkeä pettymys. 20 ottelun jälkeen tehosaldo näytti 5+5. Ei saa uutta sopimusta. Topi Jaakola: Sai tälle kaudelle tuntuvan palkankorotuksen ja kauden puolivälissä tipahti Hokkiin kun ei mahtunut enää kokoonpanoon. Ei asiaa tulevan kauden joukkueeseen. Lisäksi Petr Tenkrat joutui juuri ennen joulutaukoa 2 kuukauden sairaslomalle ja Niklas Bäckström on kaukana viime kauden tasostaan, toivottavasti mies parantaa pudotuspeleihin mennessä. Kevättä kohti mennään toiveikkain odotuksin. First they steal your mind and then they steal your soul | |
![]() 07.02.2006 17:15:34 | |
Chris Allen: On vaisun alun jälkeen nostanut huimasti tasoaan ja noussut joukkueen selkeäksi kiekolliseksi liideriksi puolustukseen. Käytti optionsa tulevasta kaudesta ja jatkaa toisenkin kauden joukkueessani. Ja mikäs on jatkaessa kun niin huikeita tehoja tekee Jännä homma, mulla mies on juuttunut Divariin. Kärpät kasvattaa? THV-Klubi #7
Romantikkoitkijät #12 | |
![]() 07.02.2006 17:31:36 | |
Tappara 2012-2013 syyskausi (noin puolet runkosarjasta pelattu) Johtokunta lykkäsi todella kovan tavoitteen, eli mestaruudesta pitäisi tapella. Kaksi peräkkäistä pronssia alla, joten en ihmettele. Budjetti ei noussut, mutta ylitin sen silti puolella miljoonalla. Tarvainen ja Salmelainen siis liittyivät kovina vahvistuksina joukkueeseen. Vielä loppumetreillä sain pari jätkää, joista toinen on Sami Seppänen, nopea, fyysinen maaleja tekevä laituri. Todellisena onnenkantamoisena tuli NHL:stä palannut Perttu Lindgren, josta oli kehittynyt todellinen pelimies. NHL:ssä ei onnistunut, mikä oli minun onnneni. Heti kun mies vapautui, tyrkytin sopimusta. Onneksi suostui. Todellinen ihmemies oli 18-vuotias latvialaispakki Andrej Ancans. Tämä mies varataan todennäköisesti ensimmäisenä ja viedään samantien NHL:ään, mutta tällä kaudella mies pelaa Tapparassa. No, runkosarjaa on nyt pelattu noin puolet, ja olen sarjassa toisena. Jokerit johtaa sarjaa, mutta molemmilla on varsinaisen peliajan voittoja yhtäpaljon, eli ennenvallinnut kuilu sarjajohtajien ja Tapparan välillä on kurottu umpeen. Kolmantena tulee HPK ja kärpät neljäntenä. Uskon olevani runkosarjassa ainakin kolmas. maalivahdit: -------------- Rask on pelannut kaikki ottelut. Alkukausi meni heikosti, nyt vähän paremmin. Todellista huippujaksoa ei ole sattunut. Playoffeissa pitää olla parempi. puolustajat: ------------- Nuori Andrej Ancans on kiekollinen johtaja, ja tekee pisteen per peli. Todellinen seuraava Sandis Ozolinsh, ellei jo paljon parempi. Aivan ihmelapsi, veikkaan NHL:ssä nousevan parhaiden pakkien joukkoon. Uskomattomat taidot. Lehtonen, Mäntylä ja kumppanit pelaavat hyvin. Marttinen on kova luu, ja ulkomaanmiehet pelaavat hyvin. Puolustus on kova. hyökkääjät: -------------- Jokinen tekee piste per peli, eli ei ihan yhtä murhaavaa kuin viime kaudella, mutta kunhan tottuu Salmelaiseen niin eiköhän tule isompaakin jälkeä. Laiturit Erat, Seppänen ja Tarvainen ovat kovia miehiä. Erat jatkaa samaa hullua tahtia mihin viime kaudella jäi. Salmelainen oli loukkaantuneena vähän aikaa, mutta on silti pelannut melkein 20 peliä. Tehoja on tullut odotettua paljon vähemmän. Tonylla on siis parannettavaa, mutta pelaa senverran kovien miehien kanssa että eiköhän pisteitä ala tulemaan. Lindgrenin perttu johtaa joukkueeni pistepörssiä yllättäen. Kakkoskentässä yhteistyö Eratin kanssa on uskomatonta. Lindgren oli nappihankinta joukkueeseen. Palaillaan runkosarjan päätyttyä. Veikkaan olevani toinen tai kolmas. THV-Klubi #7
Romantikkoitkijät #12 | |
![]() 07.02.2006 21:13:08 (muokattu 08.02.2006 13:31:00) | |
Kevätkausi 2006-2007 EDMONTON OILERS Syyskausi oli niin luokaton ettei tänä(kään) vuonna ole asiaa pudotuspeleihin. Pieniä valonpilkahduksia kuitenkin näkyy joukkueen pelissä. Robbie Schremp nostettiin farmista joulukuussa ja mies onkin ollut yksi kevätkauden näkyvimmistä pelaajista. Ales Hemsky on jatkanut tutun tehokkaana ja maalivahtiongelma... no, eipä se minnekään ole kadonnut. Tiukkoja pelejä ei ole onnistuttu kääntämään voitoksi tällä kaudella ja joukkue on sarjan hännillä, kun tappioita on tullut roppakaupalla. Kevätkaudella ajetaankin lähinnä nuoria pelimiehiä sisään joukkueen pelisysteemiin ja uudistetaan joukkuetta ensi kautta varten. Steve Staios sai lähteä Montrealiin josta vaihdossa tuli Ron Hainsey ja toisen kierroksen varausoikeus vuoden 2007 draftissa. Lisäksi valmentaja Craig MacTavish tulee saamaan kauden loputtua kenkää joukkueesta ja kesällä pyritään löytämään uusi valmentaja joukkueelle. Ensi kaudella taas uusi ilme ja toivottavasti uusi valmentaja. Valmentajan etsimisessä tullaan käyttämään malttia eikä oteta heti ensimmäistä vastaan tulevaa ehdokasta. Joukkueesta tulee lähtemään muutama farmiin jumittunut pelimies, kuten Marc-Andre Bergeron. OULUN KÄRPÄT Runkosarja päättyi neljänteen sijaan ja joukkue pääsi jälleen suoraan pudotuspeleihin. Niklas Bäckström ei ollut tällä kaudella samanlaisessa vireessä kuin viime kaudella, kun mies valittiin liigan parhaaksi maalivahdiksi. Ei kuitenkaan mikään huono kausikaan, kun kotietu saatiin. Hannu Pikkaraisen ja Teemu Lahden sopimukset purettiin ja miehet olivat vapaita etsimään itselleen uuden seuran. Varsinkin Pikkarainen, jolta odotettiin paljon, oli pettymys. Ensi kautta ajatellen puolustus näyttää jo nyt taitavalta, sillä valmennusjohdon ylistämät Sampo Ylisiurua ja Tommi Leinonen nostettiin edustukseen kevätkaudelle ja olivat joukkueen parhaimmistoa. Lisäksi niinikään junioreista nostettu Ville Närhi paukutti kauden viimeisessä kahdessa pelissä neljä maalia. Lasse Kukkonen haluaa muualle, vaikka haluaisin pitää miehen vielä joukkueessa mutta on toteltava miehen tahtoa ja annettava mennä. Lähtijöiden listalla ovat niinikään Jari Viuhkola ja Janne Pesonen. Lisäksi mahdollinen NHL-kortti tulee ottaa huomioon. Topi Jaakola on pelannut niin hyvän kauden että Florida Panthers saattaa kutsua kauden jälkeen. Ensi kauden pelaajavalintoja on jo hieman katsastettu, mutta ne saattavat löytyä Kajaanin Hokistakin. Katellaan pudotuspelit ja mietitään vasta sitten. Playoffs Joukkue pelasi aivan fantastiset pudotuspelit. TPS:ää vastaan näytti jo pahalta, TPS johti sarjaa jo 3-1, mutta niin vain sarja meni seitsemänteen peliin ja se voitettiin tyylipuhtaasti 6-1. Mustosen ja Närhen pelikiellot herättivät joukkueen parhaalla mahdollisella hetkellä ja TPS lähti kesälomille. Semifinaaleissa vastaan tullut Jokerit olikin sitten jo liian kova pala ja vei sarjan suoraan kolmessa ottelussa. Tie vei pronssiotteluun jossa vastaan tuli KalPa, joka vei pronssin 2-0 voitolla. Tämän jälkeen olikin aika ryhtyä miettimään tulevaa kautta ja tekemään jatkosopimuksia avainpelaajien kanssa. Seuraavat pelimiehet eivät saaneet uutta sopimusta: Jari Viuhkola Jyri Junnila Janne Pesonen Lasse Kukkonen (lähti omasta tahdostaan, olisin halunnut pitää miehen joukkueessa) Mikko Alikoski Antti Kallio Michal Bros Jatkosopimuksen saivat: Milan Kopecky Kalle Sahlstedt Viktor Ujcik Topi Jaakola Joona Lohilahti Miika Mustonen Sampo Ylisiurua Ensi kausi näyttää lupaavalta. Tulijoita oli paljon ja joukossa nimekkäitä pelureita, siitä kuitenkin enemmän kausiennakossa 2007-2008. First they steal your mind and then they steal your soul | |
![]() 10.02.2006 13:04:44 | |
Kausiennakko 2007-2008 EDMONTON OILERS Joukkue vahvistui tuntuvasti heti kun kesän treidaus alkoi. Jo ennen sitä hankittiin waiversin kautta maalivahdiksi Dan Cloutier, joka oli Vancouverissa jäänyt ilman pelipaikkaa. Sen lisäksi hyökkäysosastoa vahvistettiin Owen Nolanilla ja Chris Simonilla, joten sinne tuli nyt aimo annos taitoa ja kovuutta lisää. Dick Tärnström kaupattiin Floridaan ja Jaroslav Spacek Buffaloon, joten puolustus nuoreni hieman kun vaihdossa saatiin varausvuoroja. Draft meni hyvin, joukkue pääsi varaamaan ensimmäisenä ja otti koko listan ykkössijoitetun Dave Hendersonin, jonka kanssa tehtiinkin heti sopimus. Jeff Drouin-Deslauriers ehti jo jättää joukkueen mutta palasi takaisin ja hoitelee kakkosmaalivahdin roolia ensi kaudella. Mies valittiin tulokaskautensa päätteeksi tulokkaiden tähtikentälliseen, joten siitä kaverista ei haluttu luopua. Katsottiin kuitenkin että täytyy olla kokenut kettu vierellä että saa vähän oppia NHL-ympyröistä ja siksi Dan Cloutier hankittiin. Kauteen lähdetään positiivisin odotuksin, nuorennusleikkausta ollaan tekemässä ja muutaman kauden kuluessa se tulee tuottamaan hedelmää. OULUN KÄRPÄT Lähtijöiden lista oli vakuuttava, mutta tulijoiden lista on vähintäänkin yhtä vakuuttava: Jesse Suominen (iski junnuliigassa peräti 109 tehopinnaa, joten tältä kaverilta odotetaan paljon) Ryan Bayda (pienikokoinen, mutta taitava kanukki, joka on Keski-Euroopan sarjoissa tehnyt kovaa jälkeä) Vaclav Nedorost (tulee olemaan yksi liigan kuumimpia pelimiehiä tulevalla kaudella, pääsee häärimään ykkösketjussa) Sami Kautto (lunasti heti paikan joukkueen ykköskentässä ja hänestä odotetaan yhtä joukkueen avainpelaajista) Siinä ne nimekkäimmät. Näiden lisäksi tulopuolella on muutama lupaava juniori. Ennakkokaavailuissa joukkue sijoitettiin liigan viidenneksi ja sehän sopii, ei ole ainakaan kauheasti paineita tulevan kauden suhteen. Nyt on kuitenkin kovempi ryhmä kasassa kuin edelliskaudella ja sen sai tuta Sparta Praha kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa, jossa se sai kuonoonsa selkein 7-2-lukemin. Toinen peli MoDoa vastaan oli tiukka, päättyen 3-4 MoDon voittoon. Noiden kahden esityksen perusteella joukkue tulee olemaan kova luu SM-liigassa. First they steal your mind and then they steal your soul | |
![]() 10.02.2006 14:16:44 | |
toinen kausi flamesin peräsimessä meni taloudellisesti todella hyvin, muutama kova palkkainen pelaaja sai lähteä ja farmista uusia nuoria jätkiä tilalle. Nuori centterini valittiin vuoden rookieksi. mutta playoffit meni persiille, tokalla kierroksella tipuin jatkosta. kolmas kausi alkanee pian jos olet korvias myöten paskas ja kuses on paras pitää suu kiinni | |
![]() 10.02.2006 15:18:12 | |
Kausi 2012-2013 (tappara) Runkosarjassa pidin kuin pidinkin toisen sijan. En tehnyt ihan piste-ennätystäni, mutta varmasti tein ennätykset varsinaisen peliajan voitoissa. 113 pinnaa tuli että putkahti, ja se on kova suoritus. HPK ja HIFK rynnivät ihan takana. Jokisen Olli ja Lindgrenin Perttu olivat kovia senttereitä. Roman Erat, Seppänen, ja Salmelainen olivat kovia laitureita. Pakeista mainittakoon Andrej Ancans, jonka NHL varasi toisena, ja joka lähtee tämän kauden jälkeen. Tuukka Rask oli tasaisen hyvä koko kauden. pleijarit --------- Blues tuli vastaan säälipleijareista. Ja tulikin aika kovaa, voittaen kaksi ensimmäistä peliä. Tappavalla rutiinilla voitin kuitenkin neljä seuraavaa. Mutta hapuilevat otteet kielivät siitä, että nyt ei ole lupa taaskaan odotella mitään massiivista. Seuraavaksi tuli vastaan HPK, joka tasteli runkosarjassa kanssani kärkisijoista kokoajan. HPK pieksi minut suoraan 3-0. Olin todella raivoissani, minulla oli koossa todella maailmanluokan joukkue. Mutta ilmeisesti juuri sopivalla hetkellä eräät herran päättivät olla huonolla moraalilla liikenteessä. Ärsyttävästi vielä hävisin jokaisen pelin yhdellä maalilla, joista kaksi jatkoajalla. No, HPK:sta tuli mestari myöhemmin, joten menköön nyt. Pronssipeliin kolmannen kerran peräkäin. Tälläkertaa vastassa Jokerit, jonka Lahtelaiset (Pelicans on vuonna 2013 kova) olivat tosi yllättäen pudottaneet finaalista. No voitin Jokerit 2-3, ja taas saivat pronssijuhlat alkaa. Kolme pronssia peräkkäin! Vaikka selvästi lähdin mestaruutta hakemaan, niin eipä tullut ei. Ehkä edelliskausien kurkot (Suonpää, Vertala, yms) olivat vaan vaipuneet liian alas. JA pitää myöntää, että tsekkihyökkääjät Hradecky ja Toma olivat vaan rahansyöjiä, jotka eivät tehneet mitään järkevää. Palkintojenjaossa maalivahtini Rask pokkasi parhaan moken palkinnon, ja pääsi Allstars-kenttään että napsahti. Tätä ennen Rask ollut kerran ehdolla parhaaksi maalivahdiksi. LAtvianpakki Andrej Ancans luonnollisesti pokkasi parhaan tulokkaan palkinnon. 18-vuotias ihmepakki lähtee Jenkkilään ihan varmasti. THV-Klubi #7
Romantikkoitkijät #12 | |
![]() 11.02.2006 15:17:22 | |
Nonni, Kausi 2005-2006 ohitse Tappara pääsi seitsemänneksi, mutta Rauman Lukko tipautti meidät heti ekalla kierroksella. Mestaruuden vei Kärpät, Narrit kakkosia ja Kerho kolmas. Alkukaudesta rosterista lähti kolme äijää pois: Viinanen oli tyytymätön, Öhman ostettiin Ruotsiin. White suuttui ja lähti kun tipautin miehen herättely tarkoituksessa Tapparan junnuihin. Tilalla tulivat Gennady Razin.(195/95) ukrainalainen pakki, joka osoittautui pirun hyväksi pakiksi. ei mikään pistehirmu, mutta kunnon jässikkä. Jatkaa Tapparassa. Maxim Spiridonov. (175/84). Venäläinen laituri/sentteri, joka tehtaili 29 pistettä 47 ottelussa. Odotukset seuraavassa kaudessa, halpa mies. Andrej Ignatovics. (168/84) Latvialainen taskuraketti, halpa mies. Tehtaili 54 ottelussa 20 pistettä. Odotukset seuraavassa kaudessa. Arto Koivisto (181/81) Oikea pakki, jonka kaapattiin Vantaalta. Heti tulessaan maalasi, mutta sitten pitkä loukkaantuminen. 17 pelissä viisi tehopistettä, Säälipleijareissa teki kaksi maalia. Jatkaa Tapparassa. Kauden parhaat: Kontiola 53 peliä, 17 maalia, 29 syöttöä eli 46 pistettä. + 14. toivottavasti änäri ei vie miestä vielä. Mäkinen 56 peliä, 19 maalia, 19 syöttöä eli 38 pistettä + 17. Jatkaa Tapparassa Vertala 48 peliä, 13 maalia, 25 syöttöä eli 38 pistettä + 9. Jatkaa Tapparassa Hawgood 51 peliä, 9 maalia ja 23 syöttöä eli 32 pistettä. + 9 Pettymyksiä: Janne Ojanen ja Hancock saivat kumpainenkin kymmenisen pistettä eli penkin alle meni. Ojanen lopettanee ja Hancock saa etsiä toisen seuran. Salmivirta pytää niin tajuttoman paljon rahaa, että hän saa etsiä toisen seuran myös. Tuokkolan kanssa neuvotellaan ja hänet haluaisin pitää. Seuraavalle kaudelle runko pysyy melko samana siis. Hirmuisa maalitykki pitää saada hankittua.. Eli yksi ulkomaan elävä sniperi-tyyliä ja pari kotimaista hyvää pelaja on haussa. Tavoitteena sija neljän parhaan joukossa. Moses is my dog. | |
![]() 11.02.2006 19:02:10 | |
Hyvä Veikko! Sait Kontiolan liekkeihin. Itsellä miehestä ei koskaan tullut ns.mitään. kun parin kohtalaisen kauden jälkeen ei kehittynyt mihinkään. Olisi varmaan pitänyt antaa vastuuta enemmän. ANDREJ 4-eva! THV-Klubi #7
Romantikkoitkijät #12 | |
![]() 11.02.2006 22:34:47 | |
Jepulis, "halvalla" tuli hankintttua Koskenkorva ja Viitakowski. Snaipperi vielä hakusessa. Ja hallituskin jo kielsi Mikko Luoman oston. Oli kait liian kallis. Mitenkäs tuota noin toi toimii jos uhkaa hallitusta erolla, tuleeko kengän kuva persuuksiin vai lisää rahnaa? Moses is my dog. | |
![]() 12.02.2006 07:51:25 | |
Jepulis, "halvalla" tuli hankintttua Koskenkorva ja Viitakowski. Snaipperi vielä hakusessa. Ja hallituskin jo kielsi Mikko Luoman oston. Oli kait liian kallis. Mitenkäs tuota noin toi toimii jos uhkaa hallitusta erolla, tuleeko kengän kuva persuuksiin vai lisää rahnaa? Riippuu monesta asiasta. Siitä, tykkääkö board sinusta vai ei, miten pelit on mennyt, oma reputation, ja eritoten siitä onko sitä rahaa vai ei. Itse vedin kerran Ultimaattumit, niin board reagoi tyyliin "rahaa ei yksinkertaisesti ole mistä ottaa, mutta koska olet tehnyt hyvää duunia niin oikkuilusi annetaan tämän kerran anteeksi". Sain siis jatkaa. 3 pronssia kasassa, tana. THV-Klubi #7
Romantikkoitkijät #12 | |
![]() 17.02.2006 09:25:22 (muokattu 17.02.2006 09:36:16) | |
Rautee kirkkonummella? Kiprun polvet? Turkuhalli kasvaa? TPS liekeissä? Lue lisää alta. Manageri-septimi saaga jatkuu. Raporttia kahdesta aikaisemmasta kaudesta voit lukea ketjun neljänneltä sivulta. Tällä kertaa luvassa kausi numero kolme. Neljäs kausi luvassa sitten joskus. ---------------------- KOLMAS KAUSI Markkinatalous. Pelaajamarkkinoilla on ollut hyvin hyvin vilkasta. Ensinnäkin joukkueesta lähteneitä runkopelaajia: Antti Aalto, Juuso Akkanen, Mika Alatalo, Vesa Kulmala, Kai Nurminen, Juho Santanen, Tomi Sykkö. Nurminen siirtyi joukkueeseen apuvalmentajaksi. Muut saavat etsiä itselleen uuden joukkueen. Sisään on myös tullut pelaajia roppakaupalla. Puolustusta vahvistamaan ilmestyivät (suht pienillä sopimuksilla) viime kaudella joukkueissaan onnistuneet Antti Bruum (Rauman Lukko, 27v) sekä Miika Huczkowski (Jyp, 24v). Varsinkin Huchkowskilta odotan paljon. Bruum on enemmänkin täydennysmies. Jari Kauppila suostui kun suostuikin palkkansa alennukseen ja sai jäädä joukkueeseen. Aaltokin suostui, mutta pidin palkkaa silti liian isona. Aallon paikkaajaksi hankin vapailta markkinoilta edellisen kauden ruotsissa pelanneen Petri Pakaslahden (31v). Ei Pakaslahtikaan ihan halpa ollut, mutta tuli jonkin verran edullisemmaksi mitä Aalto olisi ollut. Lisäksi joukkoon iloiseen liittyi vapailta markkinoilta HIFK:sta tuttu Lennart Petrell (23v) sekä hyvin mielenkiintoinen Jaka Avgustincic (30v). Avgustincic pelasi kaksi edellistä kautta Kuopiossa, jossa seuran tasoon nähden kertyi varsin mukavat tehot. Molemmat olivat melkoisen edukkaita tapauksia. Myös Joni Puurula jatkaa näillä näkymin joukkueessa, sillä uusi sopimus saatiin sorvattua ja Puurula tyytyi lähes nälkäpalkkaan. Jotain joukkueesta silti puuttuu yhä, nimittäin Kai Nurmisen paikkaaja ykköskentän maalipyssynä. Olin pitkään Niklas Hagmannin kintereillä, mutta lopulta mies teki hieman omaa tarjoustani rahakkaamman sopimuksen Saksaan. Varsinaista ykkössentteriäkään ei lopulta haaviin tarttunut, sillä Pakaslahdelta tuskin voi hirveitä odottaa. Jos Vahalahti ottaa paikkansa ykköskentästä ja joukkue pystyy muutenkin latomaan riittävästi häkkejä alkukauden peleissä, niin ainakin suurinpiirtein näillä todennäköisesti mennään. Periaatteessa budjetissa saattaisi hyvällä tahdolla löytyä tilaa yhdelle kovan profiilin hyökkääjälle. Tai kahdelle hieman pienemmän profiilin. Budejetti tykkäisi myös, jos saisin ulostettua Pikkaraisen, joka ei taida mahtua enää pelaavaan kokoonpanoon sekä kalliin Mikko Luoman, joka myös alkaa olla aika turha mies. Toistaiseksi kukaan ei kuitenkaan ole ollut kiinnostunut Luomasta tai Pikkaraisesta. Myös Rautee on kaupittelu-uhan alla. Daniel Widing on kesän aikana ollut haluttua kamaa ja ruotsista on tullut varteenotettavia tarjouksia. Satatuhatta on tarjottu, mutta haluan kaksi. Ja mitä sitten tapahtuikaan? Ensimmäinen liigapeli häämöttää kuukauden päässä ja ensimmäiset harjoituspelit on pelattu. Voitin toista kertaa peräkkäin jo perinteiseksi muodostuneen pikku turnaukseni. Tällä kertaa se pelattiin Cup-muotoisena neljän joukkueen kesken ja selkäänsä minulta saivat niin Lukko kuin Ässätkin. Pelaajamarkkinoilta kuuluu kummia. Tulin hankkineeksi kuin ohimennen Niko Kapasen ykköskentän oikeaan laitaan. Tarvittaessa kapanen pärjää myös keskushyökkääjänä. Kalliiksi tuli, mutta Jokerit, Kärpät, Espoo ja HIFK maksaa tietyille pelaajilleen yli tuplasti sen kuin minä Kapaselle. Tietty pelko on kuitenkin puserossa, että kapanen ei ole se messias, joka hän "oikean elämän" kokemusten mukaan voisi olla. Tuon harjoitusturnauksen perusteella mitään pelättävää ei ole. Kapanen nakutti kahdessa ottelussa tehot 1+4. Ykköskenttä WIding - Kauppila - Kapanen nakutti yhteensä 12 tehopistettä kahdessa ottelussa. Hyvältä näyttää. Pikkarainen ja Luomakin löysivät ottajansa ja palkkamenoja säästyi liki 150 kiloeuroa. Kumpikaan ei enää mahtunut pelaavaan kokoonpanoon. Tällä hetkellä joukkue kaipaa ainakin yhtä pakkia, jonka uskaltaa heittää kehiin ilman, että tuloksena on väistämättä katastrofi. Nyt joukkueesta löytyy 7 tälläistä pakkia, mutta loukkaantumisten varalta reserviä pitäisi olla. Hyökkäys on hieman auki, pitää katsella keiden peli loksahtelee runkosarjan alussa kohdilleen ja kenen ei. Ykkösmaalivahtikin saattaa olla hakusessa. Uutta rapartointia joukkueen sisäisen harjoitusleirin jälkeen. Joukkueen sisäinen 8-päiväinen harjoitusleiri on nyt sitten ohi. Harjoitusleirillä joukkue jaetaan kahteen tasaväkiseen ryhmään, jotka pelaavat toisiaan vastaan 4 ottelua. Leirille ilmestyi myös sekalainen joukko ulkomaaneläviä esittelemään taitojaan joukkueeseen pääsyä silmälläpitäen. Kaksi pelaajaa nousi leirillä ylitse muiden ja molemmat olivat melkoisia yllätyksiä. Ensinnäkin Lauri Korpikoski dominoi, alisti ja nöyryytti. Mies hakkasi neljässä pelissä 6 maalia ja neljä syöttöpistettä, voittaen pistepörssin neljän paunan turvin. Toisekseen 17 vuotias Miika Savolainen vei maalivahtien tilastot itselleen. Puurulan torjuntaprosentti oli 85,7%, Lehdon 86,8% ja Savolaisen 93,3. Ehkä tilastoharha, mutta myös maalivahtivalmentaja Urpo Ylönen kehui miestä leirin jälkeen. Kolmas mukava yllätys löytyy katselemalla 17 vuotiaan Antsujussi (hehheh) Anttilan pistesaalista. Mies teki tehot 2+3 ollen pistepörssin viides. Tämä tarkoittanee sitä, että miehen uskaltaa nostaa ilman pelkoa pelaavaan kokoonpanoon jos joku loukkaantuu tai pelaa muuten vain huonosti. Anttila on hämännyt minua jo kauden verran, sillä mies rankattiin 68. lupaavimmaksi NHL varausta odottelevaksi junioripelaajaksi koko maailmassa. Toisaalta yksikään oma scouttini ei suostu näkemään miehellä valoisaa tulevaisuutta. Tyypin sopimus kattaa myös seuraavan kauden. Myös herra nimeltä Dusan Cerny, 19 vuotias tsekki alkaa näyttää jääkiekkoilijalta. Mies oli yksi ensimmäisistä hankinnoistani ja 2 vuotta on kulunut juniorijoukkueen riveissä. Scouttini laulavat hoosiannaa jo miehen nimen kuullessaan. Ehkäpä tässä toinen mies, jolle löytyy peliaikaa myös edustuskokoonpanossa. Neljäskin juniori alkaa olla vähitellen edustuskunnossa. Valtteri Skyttä oli myös yksi ensimmäisistä hankinnoistani. Kaksi kautta on kulunut junioreissa hurjin tehoin. 50 ottelua ja 77 tehopistettä. Mies pelasi jo viime kaudella 20 ottelua edustuspaidassa, tosin hyvin vaatimattomin tuloksin. Riveistä löytyy myös Petteri Peltonen, lupaava 17 vuotias turkulaissyntyinen, tosin Lukon junioreista hankittu puolustaja. Hän ei harjoitusleirillä loistanut, mutta kuuluu ehdottomasti tulevaisuuden nimiin. Peltonen kuuluu myös junnumaajoukkueen rinkiin. Yksikään leirille ilmestyneistä ulkopuolisista pelaajista ei vakuuttanut. Sivuhuomiona voisi sanoa, että liigaan on ilmestynyt pari todella vaarallisen oloista pelaajaa. Ikävä kyllä vieläpä kaikkein kovinpiin kilpailijoihin. Ensinnäkin HIFK hankki Brian Boucherin, 30 vuotiaan ex-nhl maalivahti. Mies vaikuttaa pelottavan hyvältä. Toisekseen Jokerit hankki Ales Kotalikin, 27 vuotiaan entisen nhl-hyökkääjän. Molemmille 350 kiloeuroa kaudessa. Toisaalta jokereiden viime kauden hirmuinen ykköskenttä on karannut maailmalle. Jokereihin on ilmestynyt myös Chris Gratton, NHL:stä tuttu jättiläismäinen keskushyökkääjä. Jokereissa viime kaudella hirmuiset tehot takonut takonut Andy Hilbert, joka taitaa olla myös liigan kovapalkkaisin pelaaja vaikuttaa nykyään HIFK:n riveissä. Runkosarja alkaa 10 peliä pelattu. Varsin mielenkiintoista on ollut. Kausi alkoi vaatimattomasti etukäteen kovimpia joukkueita, Jokereita ja Kärppiä vastaan. Molemmista voitto, samoin kolmessa seuraavasta pelistä. Sitten Vahalahden nivuset paukkuivat ja mies 3 viikon pakkolevolle. Kolme seuraavaa peliä menivät rangaistuslaukauksiin saakka. Kahdesta ensimmäisestä voitto ja sitten tappio. Lopulta yhdeksännessä pelissä tuli 4-1 turpiin. Lievää laskusuhdannetta lukuunottamatta tulokset ovat siis ainakin periaatteessa aivan mahtavat. Mutta mutta. Ongelma on ollut se, että en varsinaisesti ole hallinnut suvereenisti yhtäkään peliä. Hyökkääjät ovat takoneet paikoista maalit aivan hirmuisen tehokkaasti. Viime kaudella puolustus piti vastustajan herrat paremmin aisoissa. Saattaa käydä niin että joudun tekemään perusteellisia muutoksia joukkueen taktiikkaan. Katsellaan nyt kuitenkin vielä vähän aikaa ennen kuin ruvetaan kaivamaan fläppitaulua esille, sillä olen kuitenkin taulukon kakkosena. Joulukuu on toivoa täynnä? Runkosarja on aika tarkalleen puoliksi täynnä ja puoliksi tyhjä. TPS majailee liigassa viidentenä, mutta kärjessä on äärimmäisen tasaista. Olen pelannut pelin HPK:ta ja HIFK:ta vähemmän. Jos otan tuosta ottelusta voiton, niin hupskeikkaa olen sarjassa kolmantena. Kärkeen on nyt matkaa 7 pistettä. Joukkueestani on yksi pelaaja ollut yli muiden: Jari Kauppila. 26 peliä, 13 maalia ja 21 syöttöpistettä. Miehellä on jo nyt enemmän pisteitä kuin koko viime kauden aikana kertyi. Slovakilaituri on joukkueen sisäisessä pistepörssissä kakkosena 21:llä pisteellään. Myös Jämtin ja Kapanen ovat 21:n pisteen miehiä. Kapanen on kuitenkin ollut jonkinasteinen pettymys palkkaansa ja ennakko-odotuksiin nähden. Muitakin epäonnistujia joukkueesta löytyy runsain mitoin. Daniel Widingiltä odotin paljon mutta, verkot eivät ole pullistuneet vastustajan päädyssä aivan odotettuun tahtiin. Huonosti hän ei varsinaisesti ole pelannut. Varsinaisia pettymyksiä ovat olleet (kallis) Petri Pakaslahti, (kallis) Antti Hulkkonen, Jaka Avgustincic, Mikko Rautee sekä Antti Bruum. Rautee, Bruum ja Avgustincic ovat mahdollisesti lähdössä joukkueesta. Myös maalivahtipeli on tökkinyt. Puurula on viimein syrjäytetty pelaavasta kokoonpanosta ja mies pääsi myyntilistalle. Vasta 17 vuotias Miika Savolainen on on pelannut viimeiset kaksi peliä aloittavana vahtina Mika Lehdon hävittyä henkilökohtaisesti pari ottelua putkeen. Lehto 22 peliä, torjuntaprosentti 90,9. Savolainen 4 peliä, torjuntaprosentti 93,5. Koin jo kolmannen merkittävän kolauksen siirtomarkkinoilla maalivahtien osalta (ensimmäiset olivat Jani Hurmeen sössiminen HPK:lle ja Miika Wiikmannin siirtyminen NHL:n ennen ensimmäistäkään peliä TPS:n paidassa) kun Frankfurt Lions vei nhl:stä kenkää saaneen Antero Niittymäen aivan nokkani edestä. En tajua miksi Niittymäki ylipäätään palasi eurooppaan, sillä NHL:ssä pelit olivat sujuneet hyvin ja vastuuta löytynyt. 27 vuotias TPS-taustainen Niittymäki olisi ollut täydellinen ratkaisu maalivahtiongelmiini. Tässä on nyt 2 kuukautta tehokasta kaupankäyntiaikaa jäljellä ja uskon että joukkue elää jonkinverran ennen helmikuuta. Tipaton tammikuu Joulukuu sujui pelillisessä mielessä vallan mainiosti. TPS-majailee tällä hetkellä sarjassa kakkosena, pisteen päässä Bluesista. Viimeaikaisiin päänahkoihin kuuluvat mm. Jokerit ja HPK, jotka molemmat saivat komeasti selkäänsä. Mika Lehto on ottanut jälleen paikkansa ykkösmaalivahtina, sillä Savolainen onnistui kämmäämään pari ottelua. Mikko Rautee lähti loppukaudeksi Kirkkonummelle lainaan. Narvanmaa on nykyään Kirkkonummen manageri ja mies lupasi maksaa Rauteen loppukauden palkan kokonaisuudessaan. Rauteelle ei enää järkevää pelipaikkaa löytynyt kun nostin Skytän junioreista edustusjoukkueeseen. Ei Skyttäkään mikään valontuoja ole, vaikka on nakutellut pari viimekautta junioreissa pari pistettä per ottelu keskiarvolla. Rautee oli kuitenkin huono. Pisteistä ei niin väliä, mutta jostain syytä omissa paukkui aina Rauteen surffatessa kentälle. Siirtomarkkinoilla olin pitkään myös NHL:ssä pelipaikatta jääneen Jani Ridan perässä. Mies meni lopulta kuitenkin Davosiin. Rita olisi halunnut tehdä yksivuotisen sopimuksen, mutta tarjosin kahta. Olisi ehkä pitänyt suostua vain, sillä lopulta Davos sai miehen tuplasti sillä vuosipalkalla mitä itse tarjosin. Rita olisi ollut lähes täydellinen, tosin hieman kalliimman puolinen kolmoskentän raataja. Avgustincic olisi Ridan myötä saanut etsiä itselleen uuden joukkueen. Avgustincicille ei ole löytynyt millään sopivaa roolia joukkueesta ja mies jumittaa tällä hetkellä pienellä peliajalla Skytän johtamassa neloskentässä yhdessä Matti Ahon kanssa. Sebastian Sulku mursi sormensa ja on pari viikkoa saikulla. Juuri tällä hetkellä tuntuu siltä, että joukkueeseen saattaa vielä liittyä "Rita2" sekä mahdollisesti yksi puolustaja. Avgustincic ja Antti Bruun ovat liipasimella. Ensi kesäksi markkinoille näyttäisi tulevan hyvinkin mielenkiintoisia nimiä. Mielenkiintoisena detaljina voisi mainita, että Turkuhallia ollaan näemmän laajentamassa minun tietämättäni. Helmikuussa näyttäisi tulevan valmista. Nopeasti ajateltuna tämä tarkoittaa sitä, että ylimääräistä rahaa saattaa kilahtaa käytetettäväksi. ISS:n mid-season rankingit muuten saapuivat. Näyttää aika mielenkiintoiselta. Miika Savolainen 33. Petteri Peltonen 51. Antsujussi Anttila 69. Ja niin pois päin Runkosarjaa on nyt 10 ottelua jäljellä ja taistelu asetelmista playoffeihin vain kiihtyy. TPS on sarjassa kolmantena, mutta erot ovat minimaalisen pieniä ja 6 pisteen otteluita on edessä. Runkosarjan voittaja saa vastaan rupusakin sääläreistä, mutta jo kolmanneksi jäänyt voi saada vastaansa todellisen killerijoukkueen ryhmästä Kärpät, Blues, TPS, Jokerit, HPK, HIFK. Lopuksi voisi kehaista, että käväisin jo muutamaan otteeseen paalupaikalla haistelemassa miltä runkosarjan ykkös-sija tuoksahtaa. Siirtojara on jo todella lähellä ja ainakin omalta osaltani joukkue on nyt lyöty lukkoon. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta, sillä Kari Kaltolle on vielä tarjous vetämässä, mutta sillä nyt ei ole loppujenlopuksi suurta väliä, sillä mies olisi lähinnä varamiehenä. Sitten viime raportin joukkueeseen on liittynyt 3 miestä. Puolustajat Ilkka Vaarasuo ja Juha Alen tulivat try-outille vapailta markkinoilta ja saivat molemmat sopimuksen loppukaudeksi. Molemmille laitettiin soppariin vielä joukkueen optio jatkokaudesta, jos vaikka sattuisivat pelaamaan todella hyvin. Lisäksi lupaava 17 vuotias puolustaja, Kalle Nieminen tuli porista nimellistä siirtokorvausta vastaan. Miehelle laitettiin hyvin vaatimaton kahden vuoden soppari ja lähetettiin junioriseuraan korkoa kasvamaan. Jotain miehen potentiaalista varmasti kertoo se, että mies sai ässien edustusjoukkueessa runsaasti peliaikaa ja pisteitäkin oli kertynyt kivasti. Ässät tosin majailevat liiga-jumbona, eikä mies omaan puolustukseeni vielä mahdu. Todella lupaavaa on se, että vaikka mies pelasikin maan paskimmassa joukkueessa, näytti tehotilasto plussaa. Joukkue on terve. Kiprusoff joutui pitämään pienen huilin, mutta on jo täydessä iskussa. Sulkukin on saanut sormensa kuntoon. Lopuksi tieto, että Kalto hylkäsi tarjoukseni ja lähti Kalpaan neppailemaan. Seuraavassa raportissa runkosarjan lopullinen tilanne ja pientä analyysia. 4.sija Runkosarja päättyi. Tuloksena 110 pistettä ja neljäs sija. Loppukaudesta jouduin painiskelemaan pienten puolustuksellisten probleemien kanssa. Ensinnäkin Vaarasuon ja Alenin ilmestyttyä pukukoppiin Antti Bruun veti herneen totaalisesti nenäänsä. Mies jäi kiukuttelulomalle ilman lupaa. Lisäksi Kiprusoff (taas) ja Hulkkonen onnistuivat telomaan itsensä parin viikon pakkolomalle. Pari helppoa tappiota ja runkosarjan voitto lipsui käsistä. Hulkin ja Kiprun saatua itsensä kondikseen peli alkoi taas rullaamaan ja voittoja alkoi tippua kuin liukuhihnalta. Runkosarjan viimeinen kierros oli todella mielenkiintoinen asetelmiltaan. Kohtasin kyseisessä pelissä HIFK:n. Asetelma oli selvä Voitto ja saan vastaani HPK:n, tappio ja 3 pistettä helsinkiin nostaisi HIFK:n turenkilaisten ohi ja HIFK astelisi pudotuspeleissä vastaan. Olisin ottanut miljoona kertaa mielummin HPK:n vastaani. HIFK on ollut koko kauden todella kova pala ja kappas kappas, kyllähän ne sen viimeisen pelin voittivat. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastaan luistelee siis helsingin ifk. Runkosarjan päättyessä TPS on päästettyjen maalien tilastossa ykkönen. Tehtyjen maalien tilastossa irtosi 7:s sija. Viime kauden vastaavat lukemat taisivat olla 4 ja 6. Viime kauden surkea ylivoimaprosentti nousi mukavaan lukuun 21,2%. Jari Kauppila oli lopulta joukkueen kuningas ja samalla melkoinen yllättäjä. Mies nimittäin nakutti enemmän pisteitä kuin kahdella edellisellä kaudella yhteensä. 28+41=69 Sisäisen pistepörssin kakkonen oli - tämäkin mukava yllätys - Slovakilaituri. Olin kesällä vaikka valmis hieman maksamaan, jotta saisin miehen ulos joukkueesta. Mies tuplasi viimekauden pistepottinsa. Andreas Jämtin oli pistpörssin kolmonen. Lopulta vielä tilastot kauden aikaisemmista HIFK matseista. Kaksi tappiota, yksi voitto, yksi tasuri. Maaliero ifkille 13-9. Playoff, ensimmäinen kierros Taisto on lakannut 6:nen osaottelun jälkeen. HIFK antoi mahtavan vastuksen, mutta lopulta TPS vei sarjan 4-2. Jotain sarjan tasaisuudesta kertoo varmasti se, että peräti 3 ottelua venyi jatkoajalle! Välillä näytti jo siltä, että HIFK:n ykköskenttä on täysin pysäyttämätön, mutta onneksi oma ykköseni vastasi huutoon ja takoi tarvittavan määrän maaleja. Ykköskenttä Widing - Kauppila - Jämtin nakutti 6:ssa ottelussa yhteensä 18 tehopistettä ja vastasi lähes puolesta joukkueen maaleista. Lisäksi kakkoskentän keskellä häärivä Niko Kapanen pystyi pitämään tasonsa tiukassa paikassa nakuttaen tehot 2+3. Iloisimmasta yllätyksestä vastasi kuitenkin Ville Vahalahti, joka kauttaaltan huonon runkosarjan jälkeen on innostunut pelaamaan ja on tehoilla 4+3 paras pistemieheni yhdessä Widingin kanssa. Lisäksi puolustajat Juha Alen sekä Antti Hulkkonen nostivat tasoaan roimasti. Pettymyksiäkin mahtuu joukkoon. Ensinnäkin Kiprusoffin kunto alkaa pettää, eikä mies ehdi palautua kunnon iskuun tiukoissa sarjoissa. Myös maalivahti Mika Lehdon kunto arveluttaa pahasti. Mies oli aivan zippi viisieräisen HIFK ottelun jälkeen ja jouduin peluuttamaan 17 vuotiasta Miika Savolaista yhden ottelun. Savolainen ei aivan onnistunut ja HIFK vei ottelun jatkoajalla 3-4, vaikka tilastollisesti hallitsin ottelua. Onneksi Lehto näyttää kaikesta huolimatta pelaavan varsin varmaa perushyvää peliä. Lisäksi tarkeä roolipelaaja Lennart Petrell onnistui telomaan itsensä harjoituksissa parin viikon sairaslomalle. Petrellin menetys on kova pala, sillä neloskentän/junnujoukkueen kaverit Korpikoski, Skyttä, Avgustencic, Anttila ovat kaikki "mitä vähemmän joutuu peluuttamaan, sitä parempi" -kamaa. Korpikoski tosin piristyi kun nostin miehen kolmoskenttään ja laitoin Petri Pakaslahden johtamaan nelosta. Seuraavaksi vastaan luistelee runkosarjan kakkonen, esboon plues. Ihmettelen tosin hieman sillä nopeasti pähkäiltynä vastaan olisi pitänyt tulla runkosarjan ykkönen, kärpät. Tai sitten looginen ajattelukykyni on täysin sumentunut. Hyvin mahdollista. Toinen kierros Pöytä on katettu mestaruudelle! Blues oli suupala ja TPS 3-1 voitoin finaaliin HPK:ta vastaan, joka kaatoi sensaatiomaisesti kärpät otteluvoitoin 0-3. Bluesilta ei HIFK:sta poiketen löytynyt ykköskenttää, joka olisi takonut väkisin maaleja, vaan puolistin Espoolaiset pronssiotteluun. Neljässä pelissä 5 maalia ei riittänyt bluesille kuin yhteen niukkaan 2-1 voittoon. Kauppila ja Widing ovat liekeissä. Kauppila 10 ottelua, 5+10=15 ja Widing 10 ottelua, 8+4=12. Mika Lehto pelaa varmaakin varmempaa peliä. Kun kerran HIFK ja Blues kaatuivat pitäisi HPK:n olla helppo vastus. Vielä kun Lennart Petrell pääsee kehiin, niin HPK:lla on tiukat oltavat. Finaalit Jos HIFK sarja oli tiukka, niin sitä voi sanoa myös finaaleista. HPK osoittautui heti ensimmäisessä kamppailussa kuviteltua kovemmaksi vastukseksi ja pöllytti tepsiä numeroin 1-3. HPK:n maalissa Jani Hurme torjui kaiken ja vielä vähän päälle. Hurme, jonka HPK nappasi törkeästi toissakaudella nokkani edestä. Kaiken lisäksi ykköstorjujani Mika Lehto otti ja loukkasi itsensä kolmannessa erässä. Puurulakin ehti päästämään yhden maalin, perkele. Toiseen osaotteluun olikin edessä melkoinen pulma. Puurula vai 17 vuotias räkänokka ja superlupaus, Miika Savolainen. Päädyin Savolaiseen enkä kadu, sillä mies torjui Hurmeen kumoon seuraavassa ottelussa. Savolaisen taakse ei maaliakaan ja hurme joutui antautumaan kerran Niko Kapasen rannelaukaukselle. Kolmas osaottelu sujui maalirikkaammissa merkeissä, mutta HPK:n ainoa pelastus oli Jani Hurme joka torjui aivan hirvittävät määrät laukauksia. Savolainen pelasi jälleen hyvän pelin, mutta joutui antautumaan kolmesti. Ottelu HPK:lle 3-2 Neljännessä ottelussa oli jo pakkovoiton paikka tai HPK pääsisi kuittaamaan mestaaruuden. Mika Lehto oli jo elävien kirjoissa, mutta päätin peluuttaa Savolaista maalissa. Lisäksi pientä rukkausta neloskenttään, lähinnä peliakaa sieltä pois. HPK kaatui pakkoraon edessä 3-1 ja kaikki näytti jälleen hyvältä. Ratkaiseva viides ottelu oli huikea trilleri. Kolmatta erää jäljellä 6 minuuttia ja TPS johtaa 3-2 kun Markku Tähtinen iskee puskista tilanteeksi 3-3. Tästä 13 SEKUNTIA ja slovakilaituri iskee TPS:n jälleen 4-3 johtoon. Mestaruus alkaa vaikuttaa todennäköiseltä. Tästä kului minuutti ja 15 sekuntia ja HPK on tasoissa. Kolme maalia alle kahteen minuuttiin, alkoi ilmeisesti pelaajien hermokontrolli pettää. Jatkoaika. Ajassa 61:38 Jyrki Louhi pääsee Hassisen ja Jouni Immosen syötöstä pistämään kiekon ohi Savolaisen. HPK on mestari. Vituttaa kuin pientä oravaa. Ilmeisesti tässä käy nyt niin, että vielä on peliä jatkettava. | |
![]() 21.02.2006 12:39:50 | |
Vittu, kenkää tuli. Puolet joukkueesta paskana koko ajan, rahaa hankintoihin ei tullut. Mutta kenkää tuli. Kyllä, minä kuuntelen ZZ Top -orkesteria päivittäin. | |
![]() 22.02.2006 06:09:47 | |
Vittu, kenkää tuli. Puolet joukkueesta paskana koko ajan, rahaa hankintoihin ei tullut. Mutta kenkää tuli. Öhö? HAHAHAHAHAHA!!! BUAHAHAHAHA!!!! THV-Klubi #7
Romantikkoitkijät #12 | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)