Media ja viihde ›

Muutama vuosi sitten Musiikki & Mediassa joku YLE:n radiopamppu selitti, että heillä on velvollisuus soittaa sitä samaa kamaa, koska kaupalliset asemat ei kuulu joka puolella. Pasnaa!
 
Mun mielestä YLE:llä pitäisi olla joku lakisääteinen kiintiö soittaa prime timeen pienien lafkojen musaa ja omakustanteita.
 
Tuosta olenkin sitten täysin samaa mieltä. Idolsit jne. ovat ymmärrettävästi vain viihteistettyä rahantekoa, mutta verojen ja tv-luvan maksaneiden rahoittaman YLE:n pitäisi kyllä pystyä tarjoamaan muutakin. Eipä vaan enää pysty... Tuntuu olevan nykypäivänä ihan sama, onko päällä kissFM vai yleX.

Tuntuu olevan nykypäivänä ihan sama, onko päällä kissFM vai yleX.
 
No ei nyt sentään. Primetime (aamushow, iltapäivät)tarjonta muodostuu pitkälti soittolistojen mukaan. Mukana ovat "suurimmat hitit", mutta myös kappaleita joita kaupallisilta kanavilta ei kuule. Illalla tulee mielenkiintoista matskua: livetaltiointeja, demoja ja ennenkaikkea tuoretta musiikkia. Vaikka samat pussycatdollssit soitetaan myös ylex:n taajuudella niin väittäisin että kanavan musiikkitarjonta (puhumattakaan juontajista) on valovuosia edellä kaupallisia kilpailijoitaan. Toki mielestäni voitaisiin laajentaa musiikkitarjontaa ja vähentää puhkisoitettujen hittien pakkosyöttöä, mutta jo tälläisenään YleX puoltaa paikkaansa radion ohjelmakartalla.
 
Itse haluaisin tietää enemmän radiokanavien soittolistapolitiikoista. Joskus joudun kuuntelemaan esim. KissFM:ää / Voicea ja Haddawayn ääliöhitin pärähtäessä kolmattakertaa saman aamupäivän aikana soimaan mietityttää tosiaan millä logiikalla noita kappaleita oikein valitaan soitettavaksi. Miten paljon levy-yhtiöt sanelevat kappalevalikoimia, ostetaanko osa kappaleista halvalla ns. täytemateriaaliksi jne. Toki suuri joukko ihmisistä haluaa kuulla ne Irinat / Uniklubit jne. mutta jokin realiteetti sanelee varmasti senkin miksi kappalevalikoima on todella pieni ja miksi mukaan mahtuu paljon B-luokan tavaraa joka tuskin lämmittää kenenkään korvaa.

Illalla tulee mielenkiintoista matskua: livetaltiointeja, demoja ja ennenkaikkea tuoretta musiikkia.
 
Totta tuokin YLE:stä. Itse en vaan illalla radiota kuuntele, joten menevät ohi.
 
Miten paljon levy-yhtiöt sanelevat kappalevalikoimia, ostetaanko osa kappaleista halvalla ns. täytemateriaaliksi jne.
 
Ei levy-yhtiö osta mitään radiokanavalta. Kaupallisen kanavan mainostajat määrittelevät loppupeleissä sen, minkälaista musaa kanava syöttää. Jos musa ei miellytä keskiverto kuulijaa, ei kukaan kuuntele kanavaa ja näin mainosrahat ja sitä kautta kanavan rahoitus tyrehtyy. Näin kärjistettynä...

Tämä nyt menee hieman off topickiksi, mutta koko radiosoittoa tänä päivänä sanelee loppujen lopuksi vainoharhainen kanavalta pois heittävien kappaleiden pelko. Kaupallisilla pelko on perseessä luonnollisesti mainostajien reaktioiden takia, mutta Yleisradion munattomuutta musiikkivalinnoissa en pysty tajuamaan. Lupamaksurahoitteisella kulttuuritalolla olisi mahdollisuus hyödyntää prime timessään rohkeampaa linjaa, mutta tätä ei vain nähdä eikä kuulla. Onneksi sentään Elävä arkisto on tehnyt parhaansa.
 
Tuossa joku kirjoittikin edellä mielenkiintoisen käsiteparin tämän päivän musiikkimaisemasta. Ollaanko tekemisissä taiteen vai viihteen kanssa. Eivät sulje toisiaan automaattisesti pois, mutta kyllä kaupallisuudesta on tullut se tärkein mittari kaikessa tekemisessä.
 
Kun tuossa joku luetteli Idols-menestyjien ansioita, niin samaan hengenvetoon olisi voinut listata ko. artistien taiteellisia ansioita. Ei sieltä montaa klassikkoa tule aikakirjoihin jäämään.
 
Toisaalta, eipä se ole kai tarkoituskaan;-)

Mulla ei mee jakeluun, miksi niiden on soitettava samaa ylikansallista huttua kuin kaupallistenkin...
 
Muutama vuosi sitten Musiikki & Mediassa joku YLE:n radiopamppu selitti, että heillä on velvollisuus soittaa sitä samaa kamaa, koska kaupalliset asemat ei kuulu joka puolella.

 
tämä ylen perustelu on tosiaan näin, että heidän pitää soittaa suosittua musiikkia - - ja suosituksi musiikin tekee se, että yle soittaa sitä

mutta verojen ja tv-luvan maksaneiden rahoittaman YLE:n pitäisi kyllä pystyä tarjoamaan muutakin.

Mutta kyllähän Yle muutakin tarjoaa. Jossain oli se luku, jossa todettiin että soitettujen erillisten biisien määrä on oikeasti erittäin suuri. Esim. Radio Suomi, joka on ylivoimaisesti suurin radiokanava Suomessa, on ottanut muistaakseni soittoonsa paljon riippumattomien tekijöiden kappaleita. Tietysti kaikkea nyt vaan ei voi soittaa, koska suomessa julkaistaan ihan järjettömän paljon äänitteitä, ja suurin osa niistä suoraan sanoen aika kauheeta sontaa,

Jostain syystä joillakin henkilöillä on sellainen käsitys että levy-yhtiöillä olisi joku valta siihen mitä radiosta tulee. Asia on pikemminkin päinvastoin, kyllä ne sieltä levy-yhtiöistä voi vain toivoa että biisit lähtee soittoon. Ei ne voi ketään käskeä.

Tuossakin tuli joskus vastaan tutkimus, missä haastateltiin ihmisiä, jotka valittivat että samat biisit soi koko ajan. Sitten _vähennettiin_ biisien määrää, mutta kohdennettiin ne enemmän kohderyhmään, ja tuloksena oli että nämä samat haastateltavat sanoivat että radiosta tulee nyt paljon monipuolisemmin musiikkia. Kyse oli vaan siitä, että jengi halusi kuulla omaa lempimusaansa.

Ei levy-yhtiö osta mitään radiokanavalta.
 
Ei tietenkään. Kömpelöllä lauserakenteellani tarkoitin täysin päinvastaista casea, eli millaisia sopimuksia radiokanavat tekevät levy-yhtiöiden kanssa. Teosto & Gramex maksut joudutaan maksamaan jokaisesta soitetusta kappaleesta mutta joutuvatko radiokanavat ostamaan levy-yhtiöiltä jotain oikeuksia tms. Olen miettinyt sitä että tekevätkö levy-yhtiöt jotain lehmänkauppoja tyyliin "ostakaa nyt soitto-oikeudet Robbie Williamsiin niin saatte kaupanpäälle oikeudet London Beattiin". Televisokanavat ostavat ohjelmiaan kärjistäen näin, joten sama systeemi voisi toimia myös radioasemilla.
 
Kaupallisen kanavan mainostajat määrittelevät loppupeleissä sen, minkälaista musaa kanava syöttää. Jos musa ei miellytä keskiverto kuulijaa, ei kukaan kuuntele kanavaa ja näin mainosrahat ja sitä kautta kanavan rahoitus tyrehtyy.
 
Näinhän se menee. Mutta en usko, että soittolistojen toistavuus (samat biisit useaan kertaan saman päivän aikana)ja sekaan mahtuvat äärimmäisen huonot biisit palvelevat tuota kuuntelijoiden koukuttamista. En usko että kovinkaan moni tusinakuuntelijoistakaan jaksaa kuunnella samaa biisiä tunninvälein. Eli jotain taloudellisia rajoituksia on varmasti olemassa jotka säätelevät hittiradioiden biisivalikoimaa. En nyt tietenkään oleta että Voice ottaa soittolistoilleen Mars Voltaa mutta keskivertotallaajaan uppoavia hittejäkin on tehty pilvin pimein joten en ymmärrä miksi soittolistalle mahtuu vain n -kappaletta biisejä kerrallaan...

sta kappaleesta mutta joutuvatko radiokanavat ostamaan levy-yhtiöiltä jotain oikeuksia tms. Olen miettinyt sitä että tekevätkö levy-yhtiöt jotain lehmänkauppoja tyyliin "ostakaa nyt soitto-oikeudet Robbie Williamsiin niin saatte kaupanpäälle oikeudet London Beattiin".

Eivät tee. Ei niillä ole mitään oikeuksia edes tehdä tuollaisia soppareita.

En usko että kovinkaan moni tusinakuuntelijoistakaan jaksaa kuunnella samaa biisiä tunninvälein.

Tuskin mikään kanava soittaa mitään biisiä tunnin välein.

Kun tuossa joku luetteli Idols-menestyjien ansioita, niin samaan hengenvetoon olisi voinut listata ko. artistien taiteellisia ansioita. Ei sieltä montaa klassikkoa tule aikakirjoihin jäämään.
 
Toisaalta, eipä se ole kai tarkoituskaan;-)
 
Aivan alkuun on lyhyesti sanottava, että klassikko on ennen kaikkea sosiaalinen lopputulema, yhtä lailla kuin Idols-voittaja. Keskustelun taiteellisuudesta voinee aloittaa toisaalla, jos/kun esimerkiksi juuri Sinulla on näkemys siitä, mitä taide on.
 
Ja sitten se varsinainen asia:
 
Ensinnäkin, Idols on populaarimusiikinkin historiaan nähden verrattain uusi ilmiö. Toisekseen, ihmetyttää jälleen tällainen asioiden yksisilmäinen näkeminen. Tai ei sisänsä ihmetytä, mutta tuntuu vieraalta ja yksinkertaisesti hölmöltä asenteellisuudelta ja purismilta.
 
Okei, Idols operoi populaarimusiikin kentällä, siinä on sen 'rajallisuus'. Se ei etsi taidemusiikin tradition jatkajia, vaikka tältäkin suunnalta kokelaita varmaankin löytyy. Idols ei myöskään etsi artisteja, joilla on jo takataskussaan kuusi klassikko-statuksen saavuttanutta teosta.
 
Tämä saattaa tulla yllätyksenä, kun nyt paljastan, että Idols etsii pop-artistia, jolla oletetaan olevan sanottavaa ja joka puhuttelee yleisöä tekemisillään. Itse kilpailun aikana tätä yritetään todentaa. Ei sen kummempaa.
 
Väitän, että pahin asennevamma löytyy yleisön puolelta (yleisöön lasken myös kaikki Idols-"kriittiset", foorumista riippumatta). Väitän myös olevan jopa havaittavissa määrin nähtävissä, että Idolsiin pyrkii kokelaita, jotka ovat ymmärtäneet sen, mitä tämä Idols-"kriittinen" osasto ei millään voi tajuta: Idols on mahdollisuus.
 
Toiseksi pahin asennevamma löytyy kokelaista: Ei ole formaatin vika, jos a) kokelaat lähtevät touhuun mukaan olettaen, että heidän _pitää_ sopia johonkin tiukkaan muottiin, tai toisaalta myöskään jos b) kokelaat kuvittelevat, että "kriittisyys" ja "kapinallisuus" "turmeltunutta musiikkimailmaa" kohtaan on kantava voima, substanssi.
 
Eikä myöskään ole formaatin vika, että yleisö äänestää. Okei, siinä kohdin, miten yleisö äänestää, voinee tulla "vastaan" sen verran, että formaatin omilla tuomareilla on alkuvaiheessa suoraa valtaa päättää jatkoon menijöistä, ja jatkossakin tuomareilla enemmän tai vähemmän on arvovaltaa/auktoriteettia, joka saattaa ohjailla yleisön valintoja/havaintoja. Tämä auktoriteettisuhde ei kuitenkaan ole yleisöön nähden absoluuttinen, eikä yksipuolinen.
 
Se, että asioita lähestytään lähes poikkeuksetta vahvan negaation, poissulkemisen kautta, riivaa etenkin täällä Suomessa. Mistä sitten johtuukaan, en lähde analysoimaan, vaikka enemmän tai vähemmän ilmeisiä johtolankoja löytyy niin ilmastosta kuin kulttuuriperinteestä. Talvella ei vilja kasva ja sillä hyvä, perkele.
 
Onneksi on myös kesä ja Idols. Eri asia sitten on, katsooko asiakseen kylvää silloinkaan kun aika on otollinen.
 
PS. Metsästys on harvemmin (ollut) hyötysuhteeltaan kannattavaa.

Mielestäni asioiden arvioiminen myös kriittisessä valossa on vähintäänkin tervettä.
Esimerkiksi Idolsin kaltainen ilmiö on kuitenkin sen verran monivaikutteinen, että sitä sietää tarkastella myös kriittisesti. Tämän sen myös tulee kestää.
 
Kirjoitukseni kritiikin kohteena ei ollut yksinomaan idols, vaan koko viihdemedian ja teollisuuden kertakäyttöisyys. Jos se on jonkun mieleen, niin fine. Itse en vain sitä ole pitänyt positiivisena seurauksena.

Mielestäni asioiden arvioiminen myös kriittisessä valossa on vähintäänkin tervettä.
Esimerkiksi Idolsin kaltainen ilmiö on kuitenkin sen verran monivaikutteinen, että sitä sietää tarkastella myös kriittisesti. Tämän sen myös tulee kestää.
 
Kirjoitukseni kritiikin kohteena ei ollut yksinomaan idols, vaan koko viihdemedian ja teollisuuden kertakäyttöisyys. Jos se on jonkun mieleen, niin fine. Itse en vain sitä ole pitänyt positiivisena seurauksena.
 
Siinä määrin kuin tuo oli vastine minulle, voinen todeta, että esitykseni oli kenties yhtä lailla pelkistetysti positiivisuuden puolesta puhuva kuin mikä tahansa pelkästään kriittinen esitys.
 
"Olet oikeassa" toki siinä määrin, ettei kaikkea pidä ottaa sellaisenaan vastaan, kuin ne kaadetaan. Ja itse asiassa tuollaista näkymää ei pitäisi ottaa missään muodossa vastaan, ainakaan huomioimatta sitä seikkaa, että asioiden "kaatamisen" ja vastaanottamisen edellytyksenä on luomisteko. Sujuvuutta edeltää rakennettu/rakentunut järjestys.
 
Idols, tai viihdeteollisuus ylipäätään, ei kuitenkaan edes aktualisoida kumpaankaan näkymään - siis joko kriittinen tai positiivinen näkymä. "Edes"-muoto siksi, ettei ole niinkään, että aktualisoitunut olisi "kaikki, mitä voisi olla". Idols kuitenkin on, sitä ei käy kiistäminen, ja kritiikki sitä kohtaan on vain siitä ja sen ehdoilla elävää loisintaa.
 
Varsinainen pointti on (yhä) siinä, ettei kritiikki ole koskaan vielä itsessään saanut aikaan mitään. Siinä määrin missä kritiikki on siis "paheksuvaa". Vasta kun asiat ovat hyväksytty, tai nähty positiiviset mahdollisuudet aktualisoida luomisteon kautta uusia asioita, on mahdollisuuksia olla toisin. Minusta esimerkiksi Kristian Meurmaniin tuo visio henkilöityi osuvasti. Varmasti moniin muihinkin, "jopa" voittajaan, joka on useammin kuin kerran ilmaissut "haluaan siirtyä eteenpäin".
 
Tässä kohdin on toki nähtävissä yhdenlaisen kritiikin juuri, joka ei sekään välttämättä pohjaudu muulle kuin oletuksille siitä, että sopimukset ovat absoluuttisesti sitovia totuuksia. Olihan nimittäin niin, että formaatin puitteissa voittanut, eli yhdenlaisen mahdollisuuden loppuunvienyt, saa osakseen velvoitteita. Velvoitehan ilmentää staattisuutta, pysähtyneisyyttä. Tästä ei kuitenkaan seuraa suoraan se, ettäkö suuret organisaatiot/formaatit olisivat ehdottomasti muuttomattomia; että niitä ohjastaisi menestyksekkäästi jäärät. Asioista voi ainakin periaatteessa sopia, ja toisinaan uudelleensopiminen onkin niin vaativan kuin alisteisenkin osapuolen elinehto.
 
Et ole suoranaisesti mitään tähän liittyen väittänytkään, mutta minusta (suuret) levy-yhtiöt/organisaatiot ja artistit eivät ole alkuunkaan toistensa vastakohtia, vaan toisiinsa tukeutuvia toimijoita, joita määrittää viime kädessä jokin "kolmas" ja yhdistää yksi ja sama. Tämä "kolmas" on muutosnopeus suhteessa järjestykseen, ja yhdistävä tekijä on taustalla piilevä kaaos, eli järjestys, jolla on ääretön muutosnopeus.
 
Sama vähemmän filosofisesti: molemmat (kaikki) yrittävät parhaansa mukaan toteuttaa pyrkimyksiään kuolematta pystyyn tai hajoamatta kaoottisista voimista, mikä esim. artistin näkökulmasta voisi tarkoittaa pyrkimystä yhteistyöhön levy-yhtiön kanssa yrittäen samalla säilyttää suhteensa omaan taiteeseensa - ja tämä kaikki tulematta hulluksi :)
 
Niin, en siis tiedä, mikä Sinun ajatuksesi on ideaalisista järjestelyistä (tämä on siis vain yleisesti todettua), mutta (suur)organisaatiokriittisyyden taustalla lienee usein romantisointi paluusta luonnontilaan, aitouteen, mikä on ihan ok, mutta tällaista visiota ajavien kannattaisi kiiruhtaa opettelemaan keihään käyttöä eikä enää liimailla anarkismi.net -portaalin mainoksia Mäkkärin ikkunoihin :P

Olet selkeästi vahva ehdokas musiikkijournalismin Petteri Sihvonen -trophyn saajaksi, mutta asiaan.
 
Tottahan toki kaikki Idols-menestyjät toteavat Idols-lähetysten inserteissä miten Idols-leimaa kannetaan hamaan hautaan saakka ja miten kisasta ollaan ylpeitä. Varmasti myös näin.
 
Esimerkiksi Jani Wickholmin uraa on ollut mielenkiintoista seurata. Ensi levystä lähtien enenevissä määrin Wickholm on tuonut musiikillista antiaan yhä lähemmäs Radio Suomen soittolistoja ja tämä kielii kyllä vahvasta irtautumishalusta. Se toki on jo sinällään viisastakin, sillä monet kansainväliset formaatit ja median automaatit törmäävät Suomessa pienen populaation aiheuttamiin ongelmiin. Kun vielä uusia idoleita puskee markkinoilla kiivaalla tahdilla, ei välttämättä ole edes viisasta tuuletella lallintaloilla sinisen soikion alla kovin pitkään.
 
Edellisestä kirjoituksesta oli konkretiaa lähes mahdoton löytää, joten tuodaan sitäkin nyt hieman tähän jatkoksi.
 
Kun mietitään levy-yhtiöitä ja vaikka ohjelmatoimistoja, niin hyvin usein on aiheellista pohtia kuka hyötyy ja miten. Esimerkiksi pienempien bändien katraasta voidaan poimia useita esimerkkejä sen oikean ohjelmatoimiston leipiin siirtyvästä bändistä. Ohjelmatoimistohan tekee sinällään viisaasti, että se ottaa leipiinsä potentiaalisen menestyjän varmistaakseen tulevaisuuttaan. Kuitenkin lukuisissa näistä tapauksista ko. bändien keikat vähenevät ja keikkojen keikkaliksat pienenevät. Ja hyvin nopeasti sitten tämä bändi saattaakin siirtyä takaisin vapaille markkinoille. Ohjelmatoimistoilla on kova kiire solmimaan sopimuksia sinne tänne ihan josko vain niistä joku tärppäisi. Järin ruusunpunaistan lasien lävitse ei artisti-levy-yhtiö -suhteitakaan kannata katsoa. Mieleen tulee tarina takavuosilta, jossa länsisuomalaiselle englanniksi laulavalle orkesterille vakuuteltiin levy-yhtiöstä suomeksi laulamisen auvoisuudesta. Kun levy sitten tuli ulos oli suomenkielinen RHCP-funk tuomittu arvosteluissa auttamattoman korniksi ja bändin ura oli siinä.
 
Koko kysymys on laajempi kuin Idols-kilpailu voittajineen. Huippu-urheilun puolelta on tuoreitakin esimerkkejä siitä miten laskelmointi ja bisnes ovat tappaneet tunnetta ja syöneet väkeä katsomoista. Urheilumediassa Alpo Suhosen ulostulot ovat olleet mielenkiintoista luettavaa. Musiikkibisneksestä olisi mielenkiintoista lukea vastaavia.

Koko kysymys on laajempi kuin Idols-kilpailu voittajineen.
 
Takuulla.
 
Voisin vuorostani jatkaa vielä hieman kriittisyydestä ylipäätään, kun nyt varovasti voinen tulkita taustalta löytyvän jonkinlaisen kriittisen tarkastelun manifestin siemenen. Nimittäin vaikka olenkin ollut kovin kriittinen kriittisyyttä kohtaan, on kuitenkin (ainakin) yksi tapa, jolla kriittisyys lunastaa paikkansa vähintäänkin raivaajana näiden peräänkuuluttamieni mahdollisuuksien edeltäjänä. Tätä arjen pientä puurtamista toivoakseni itsekin toteutan tällä konkreettisuutta karttavalla filosofoinnilla, visioitaan toteuttamaan kykenevät suurmiehet ovat sitten vielä erikseen :)
 
Niin, asiaan (tämä siis on otsikkoon nähden lähinnä metakeskustelua, joka käväisee varmasti kovinkin kaukana "itse aiheesta". Lukekoon ken tahtoo -toim.huom.):
 
Lähdetään siitä muillekin keskustelijoille kenties tutusta lähtökohdasta, että mielekäs kritiikki on ensisijaisesti rakentavaa (jolloin se itse asiassa karkaa kategoriastaan ja on tätä paljon ylistettyä positiivista yhdistymistä, mutta tämä sivuutettakoon sovinnaisuuden nimissä tällä kertaa), ja toissijaisesti se on paljastavaa. Ok?
 
Tällöin ensiarvoisen tärkeää kritiikille olisi ensinnäkin pystyä näkemään kohteensa (niin) erityisenä (kuin mahdollista) ja toisekseen saavuttaa toiminnallisesti sama taso kritiikin kohteen kanssa ja pysyä sillä, mikä käytännössä tarkoittaa puheen ja toimien (kritiikin sisällön, paljastusten) suuntaamista tähän erityiseen / tälle erityiselle niin, että viestin voidaan ainakin oletettavasti katsoa menevän perille. Ilman tätä vuorovaikutussuhdetta kritiikki jää lähinnä huuteluksi seinille.
 
Puolittain kerraten: niin tärkeää kuin kritiikin yhteydessä onkin pystyä nimeämään ja eriyttämään tapauksia, niin kuin esimerkillisesti olet pyrkinytkin tekemään, kritiikin mielekkyys kuitenkin hälvenee sitä mukaa, kun et (enää) tavoita kohdettasi - tai edes tavoittele sitä. Mahdottomankaan tavoittelua ei sopisi pilkata missään olosuhteissa, mutta tietoinen ohilaukominen joutuu armotta itse tulilinjalle. Ironista kyllä, usein tämä asetelma on nurinkurinen, ja kenties olen tähän käänteiskuvan malliin itsekin sortunut "paremman tiedon puutteessa", päättelemällä omatoimisesti muiden motiiveja. Anteeksi, jos tämä ilmenee esimerkiksi sinulle, itse lienen sokea sille, tai vähintäänkin rajallisesti näkevä sen suhteen.
 
Tavallaan erityisyyden vaatimukseen liittyen: jos nyt esitetäänkin (erityisiä) arvostelmia jostakin yleiskäsitteestä (vrt. 'bisnesmaailman raadollisuus ja sen paheksunta' yms.), on huomioitava muutamia seikkoja, joista olennaisin on se, että arvottava väittämä on tyhjä väittämä. Miksikö? Arvostelmien taustalla lienee kuitenkin aina eettinen näkemys, ajatus hyvästä (visio tulevasta?) ja pahasta (näkemys nykyisestä?). Historiallisestihan hyvä on ollut yhtä kuin laki (tarkemmin ottaen lain noudattaminen, mikä on ollut yhteistä hyvää) ja lakia edusti maanpäällinen suvereeni (kuningas) jumalan mandaatilla, mutta tämä on vähintäänkin kiistanalaista nykypäivänä. Nythän - huolimatta siitä, että tokihan alalle kuin alalle mahtuu jos jonkinlaista tekijää joita on sinänsä vähintäänkin aiheellista pitää pahana - jos tai kun bisnesmaailmakin on yleisesti ottaen vapaa jumalallisista lakitauluista, ei lain alaisten enää katsoa olevan suvereenin jumalallisen velvoitteen alaisia. Siinä missä suvereenin lain aikaan kaikki paitsi suvereenin itsensä tekemät arvostelmat ovat lähtökohtaisesti vääriä, nyt arvostelmat ovat yksinkertaisesti tyhjiä, onttoja. Jumala on kuollut, sanoi Nietzsche, joskin jumala lienee myös herätettävissä henkiin tietyin toimin, mitä tuskin Nietzschekään toivoisi - enkä kyllä minäkään. Mutta niin, KÄYTÄNNÖSSÄ tarkoitan nyt sitä, että vaikka suvereenin sana olikin lain kautta korkeimman totuuden, ylimmän hyvän asemassa, nykyään maissa, joissa bisneksen voidaan katsoa niin sanotusti pyörivän, ollaan jo pitkään muuteltu maallisin oikeutuksin ja päätöksin "jopa" lakeja. Näin siis jopa Yhdysvalloissa - ja erityisesti Yhdysvalloissa, missä tosin myös jumalan herättely lienee kiivainta.
 
Siinä missä tuo saattoi jo sinänsä olla vauhdin hakemista aika kaukaa, toki pelkästään puhuminen laeista, hyvästä ja pahasta jne. voi tässä yhteydessä mennä hieman ohitse. No, ei hätää: kuitenkin bisneksen (markkinoiden) vapautuessa entisestään, säännöt jäävät lähinnä normien varaan. Tällöin tulee entistäkin selvämmäksi se, että asiat ovat kenen tahansa muutettavissa, milloin vain uudelleensovittavissa - ainakin periaatteessa. Tämä tarkoittaa myös ja ennen kaikkea sitä, ettei jäljelle jää kuin väitteet ja toiminta sinänsä, ei enää hyvää ja pahaa kuin ylijäämänä, johon ei voi sinänsä päästä käsiksi sortumatta itsensä korottamiseen jumalan asemaan. Tämän "kaikki on mahdollista" -seikan edessä on toki itse kunkin (myös minun) helppo esittää sokeaa, koska kuten jo useasti todettua, mitään - paitsi vallitsevan järjestyksen, jos sitäkään - ei saa annettuna, kaikki edellyttää luomistyötä. Jumalan rooli ottaminen niin absoluuttisena hyvänä kuin kaiken luojana on melko raskas taakka ihmiselle ;)
 
Ja "takaisin asiaan":
 
Muusikoiden.netin foorumille ei siis välttämättä ole järin mielekästä kirjoittaa muihin kohdistettua kritiikkiä. Mielekästä sen sijaan olisi esimerkiksi keskustelut mahdollisesta "muusikkoaktivismista" tai peräti yhteistyöhankkeen kaavailuista suhteessa kritiikkisi kohteisiin, ja miksei myös ankara kritiikki muusikoiden.net -jäsenistön velttoutta kohtaan, vaikkakin tämä tulkitaan nykyilmapiirissä kovin herkästi riidan haastamiseksi.
 
Ei tietenkään ole mitään syytä kieltää tällaisia keskustelunavauksia/keskusteluja, tai en ainakaan minä ole todellakaan sillä kannalla, mutta - ehkä olet itsekin tästä tietoinen - sinälläänhän tämä ei eroa millään tapaa mistä tahansa palstalla ilmenevästä joutokirjoittelusta. Joutokirjoittelullakin on toki positiivinen puolensa, nimittäin mahdolliset odottamattomat sivuraiteet: innovaatiot eli "kekkaukset" - jos ne ylipäätään sallitaan. Muistuupa tästä kuitenkin mieleeni nimimerkki -septimisti-:n toisaalla esilletuoma tapaus, jossa hänelle itselleen muistaakseni langetettiin jäähy kitarakama-keskusteluun liittyneen sinänsä asiallisen markkinafilosofoinnin vuoksi. Etäisesti liikun kaiketi samoilla vesillä, mutta toivotaan nyt, ettei yleisesti tunnettu "joka kritiikin perusteisiin kurkottaa, se jäähylle kapsahtaa" -sanonta käy toteen.
 
Ei suureellista loppukaneettia.
 
Työn ohessa syntyneiden ajatusten lisäys -edit: Jottei nyt jäisi (enää) kuvaa ääripositiivisesta ja ruusunpunaisesta "kaikki onnistuu aina ihanaa!" -asenteesta, todettakoon, että toki kaikkeen ylläolevan teoreettisen kelan käytännön soveltamiseen pätee se nyrkkisääntö, että osapuolien on oltava vähintäänkin halukkaita neuvottelemaan asioista, kykeneviä edes ajattelemaan toisin olemista. Jos taas näin ei ole, tai jos edes uskoo ettei näin ole, ja varsinkin jos "vastaosapuoli" kenties pyrkii jopa aktiivisesti sabotoimaan toiseuden pyrkimyksiä, on kritiikki poikkeuksetta turhanpäiväistä ja todennäköisesti ainoa mahdollinen vaihtoehto on toimia hiljaisesti vallankumouksen tulemisen puolesta - sen sijaan äänekkään vallankumouksen valmistelun vaarat, turhuuden ja turmiollisuuden todentakoot itse kukin vapaasti historiasta ;) Tässä suhteessa uugee tietenkin hakkaa mainstreamin, joten toki kaikki kunnia myös muille kuin Idols-tähdille, eihän nimittäin pidä ajatella negaation kautta!
 
Ja vielä erikois-editti hillitäkseni kuvaa siitä, että olisi todella kysymys "kaikki käy!" -ajattelun puolesta puhumisesta: tältä erää perimmäinen pointti on se, että vaikka etiikasta - siitä mikä on hyvää/pahaa, ei voitaisi enää puhua; vaikka kriittinen tarkastelu olisi sinällään joutavaa löpinää, ilmenee kysymys hyvästä/pahasta kuitenkin performatiivisesti siinä, mitä ikinä teemmekään. Tehkäämme siis hyvin :P

Eihän levy-yhtiöt ole nykyään olemessa siksi, että niitä kiinnostaa musiikki ja on hienoa julkaista hyvää musaa - rahaa ne tekevät
 
Todellakin. Ei se ole mitään hyväntekeväisyyttä artistia ja bändiä kohtaan, vaan puhdasta bisenstä.